lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Ystävä on kuin pikkuinen ukko

Aivan ensiksi haluaisin kiittää kaikkia viime päivinä tulleista kommenteista ja esittää pahoitteluni siitä, että olemme itse vajonneet vaiteliaisuuteen. Olimme poissa paikkakunnalta (ja netin äärestä), mutta täällä ollaan taas.

Tänään olen sattuneista syistä ajatellut paljon ystäviäni ja ollut onnellinen yhden jos toisenkin tuttavani olemassaolosta. Itsehän olen ystävänä sanalla sanoen surkea. Olen aina aivan liian keskittynyt omiin asioihini ja maailman huonoin ottamaan yhteyttä ja kyselemään kuulumisia. Siitä huolimatta ympärilleni on kertynyt vuosien varrella muutamia mahtavia ihmisiä, jotka jaksavat kiskoa meikäläistä ihmisten ilmoille ja kuunnella jatkuvia jupinoitani (sekä innostua ilonaiheistani).

Meiltä on kyselty moneen otteeseen, miksi päädyimme aikanamme Pastanjauhannan perustamiseen. Syitä oli tietenkin monia, suurimpana niistä ehkä halu jakaa reseptilöydöksiä ja ruokaohjeita muidenkin asiasta kiinnostuneiden kanssa. Toki toivoin kovasti, että oman ruokablogin kautta voisi tutustua muihin samanhenkisiin syömämiehiin, joihin ei tosielämässä tulisi törmättyä luultavimmin ikinä. Ajattelin, että jossakin täytyy piileskellä muitakin ruokahörhöjä, jotka jaksavat tuumia tuntikausia, mistä jugurtista tulee paras tsatsiki tai mistä löytyisi se kaikkein kiinnostavin sipulipiirakan ohjeistus.

Blogi onkin tuonut meille nipun uusia tuttuja, joiden kanssa olen ajoittain tuntenut kovinkin suurta sielunkumppanuutta. Kukaan ei kuitenkaan periaatteessa ymmärrä ruokabloggaajaa paremmin kuin toinen ruokabloggaaja. Ystäviä ja uusia tuttavuuksia on löytynyt tietenkin myös kommenttilaatikon kävijöistä, jotka jaksavat pitää tunnelmaa yllä silloinkin, kun itse on vähän tavallista väsähtäneempi.

MonkeyFoodin yli-ihanaa Ylimuuli Mukkelista ujostelin alkuun ihan tavattomasti. Ajattelin, että kyseessä on omissa oloissaan viihtyvä mies (mistä voisi päätellä, ettei ihmisistä kannata tehdä heidän blogiensa perusteella kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä). Kaksi vuotta sitten helmikuussa Ylimuuli alkoi kuitenkin vierailla ahkerasti kommenttilaatikossamme - ja onnistui sulattamaan meikäläisen jäyhän jauhajasydämen lopulta hyvinkin vauhdikkaasti. Erityisesti seuraavasta (28.2.2007 klo 23:57 jätetystä) seesaminsiemenkommentista tulin aivan mahdottoman hyvälle tuulelle:

”Tuli vaan mieleen (näin keskellä yötä kun palasin juuri juhlista kotiin), että kun täällä on ollut puhetta vuohenjuustosalaatista, jota itsekin jumaloin, niin yksi herrrkullinen lisäviritys siihen on paahdetut seesaminsiemenet! Nämä vaativat sitten sitä hunajaa seurakseen, jota ainakin tuossa yhdessä ohjeessanne näyttää olevankin. En tiedä onko tämä ihan vanha idea mutta hyvää ajatustahan kannattaa toistella, se vaan siitä paranee ;-)”

Jep, meitsi oli myyty. Sittemmin olemme tavanneet muutamaan otteeseen ihan oikeastikin ja päässeet jakamaan ruokakokemuksia saman pöydän (ja piknik-viltin) ääreenkin. Lisäksi meillä oli onni saada Ylimuuli retkikuntineen viime kesänä vieraaksemmekin: Voiko kukaan oikeasti vastustaa ihmistä, jolla on keittokirja tyynyn vieressä unilukemisenaan? Ja toki Muuliin kannattaa tutustua muutenkin: onhan kyseessä koko ruokablogistanin nokkelin, sujuvasanaisin ja piristävin ilopilleri, jolla on joka suhteessa sydän paikallaan.

Ja mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että joskus kannattaa nähdä vähän vaivaa ja pistää itsensä likoon. Kannattaa perustaa ruokablogi (vaikkei juuri osaisikaan kokata) ja jopa uskaltautua silloin tällöin tapaamisiin ja ihmisten ilmoille (vaikka sitten ensimmäisellä kerralla jännittäisi niin paljon, että tekisi mieli paeta takaovesta tai mennä pöydän alle piiloon). Palkkana voi kuitenkin parhaimmillaan olla ihan oikeita ystäviä, joille voi tämmöisinä päivinä lähettää muutaman sydämen muotoisen ajatuksen.

(Tämä postaus oli tarkoitus laatia jo viime kuussa Mukkeliksen 30-vuotispäivän juhlistukseksi, kun en tapausta tietenkään muuten millään tavoin hoksannut huomioida.)

23 Comments:

At 14/2/09 17:30, Anonymous Anonyymi said...

Voi että, täällähän tälläinen kulman takana piilesekelevä, pastanjauhajien ujo vakiolukija jo ihan herkistyy.

Netti, ja sen tarjoama blogi- ja foorumimaailma on aivan käsittämätön, sen olen minäkin todennut moneen kertaan.

Mutta valtavasti kiitoksia myös teillepäin jo vuosien upeasta postailuista ja reseptivinkeistä, ne on kyllä hyödynnetty varsin ahkerasti.

Oikein mukavaa ystävänpäivää sinne Ouluun, ja samalla myös kaikille bloggaajille!

 
At 14/2/09 17:46, Blogger Rosmariini said...

Intternetti on loppujen lopuksi kyllä aika ihana keksintö. Etenkin kun täällä on hyvin tilaa tällaisille takarivissä viihtyville ujostelijoillekin. :)

Oikein sydämellistä ystävänpäivää myös sinne! Olen valmistellut täällä illaksi limettistä ateriaa (mistä muistuikin mieleeni, että keittiö on täynnä likaisia kulhoja ja kattiloita >> pitäisi saada siivousvaihde vähäksi aikaa päälle).

 
At 14/2/09 18:36, Blogger Jael said...

Olipa mukava kirjoitus! Ruokablogien ihmeellinen maailma on avartanut paljon ja edelleen sieltä vaan löytyy inspiksiä.Ja Ylimuulin blogihan on ihan yliveto!
Hyvää Ystävänpäivää Pastanjauhajille!

 
At 14/2/09 19:07, Blogger Rosmariini said...

Mukavaa ystävänpäivää myös sinne etelään! Eipä sitä olisi kyllä vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä pällistelemään (ja ihastelemaan!) eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten kodeissaan tekemiä kokkauksia netin välityksellä lähes päivittäin.

 
At 15/2/09 13:09, Anonymous Anonyymi said...

Ihanaa ystävänpäivän jälkeistä päivää jauhantapajaan täytyy toivotella, kun ei ehtinyt eilen tänne kommentoimaan :) mutta kommenttiloorassakin ollaan oikein iloisia siitä, että olette päättäneet jakaa ruokaideoitanne meidän keskuuteemme. On tämä blogistania mainio paikka, juuri kaivelin eräälle kaverille Kulinaarimurulasta yhden salaattiohjeen, jonka pohjalta tarjosin salaattia kerran ja nyt tämä toverini halusi itse tehdä samaa. Jaan siis ruokablogien ilosanomaa omassa ei-bloggaavassa tuttavapiirissäkin jatkuvasti :)

 
At 15/2/09 13:37, Blogger Rosmariini said...

Hyvät ruokaohjeet on totisesti luotu kiertämään! Toisinaan on sattunut niinkin hauskasti, että jokin tietty resepti on kiertänyt mutkan kautta taas takaisin tuttavapiiriimme. Tai jollekin tutulle on suositeltu "jotain hyvää reseptiä, jonka löysin semmoisesta blogista kuin Pastanjauhantaa".

Eikö se oman blogin perustaminen kuitenkaan yhtään kutkuttaisi? :) Lukijoita olisi varmasti jo jonoksi asti tiedossa.

 
At 15/2/09 16:17, Anonymous Anonyymi said...

Kyllä se kutkuttaa, mutta jotenkin epäilyttää se, että onko oma kokkaus tarpeeksi kokeellista ja mielenkiintoista että sitä jaksaisi muut seurata ja toisekseen saisiko niistä riittävän kelpoja kuvia nappailtua :) en ole mikään valokuvausihme ja kamerakin on vaan joku aika vanha Canonin perusdigipokkari. Niin ja sekin vielä, että osaisiko sitä kirjoittaa yhtään kiinnostavasti ja muistaisiko päivittää riittävän useasti... huonoja tekosyitä toisaalta kaikki, ehkä joskus vielä intoudunkin oman blogin pykäämään :) sitä odotellessa turvaudun teihin muihin.

 
At 15/2/09 16:48, Blogger Rosmariini said...

Hihii, itse pohdin aikoinani täsmälleen noita samoja asioita! :) Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, ettei näissä blogihommissa tarvitse olla välttämättä kovin uutta luova ja erinomainen. Kunhan vaan löytää sen oman juttunsa ja pitää siitä kiinni. Valokuviakin voi ottaa vähän persoonallisemmalla tyylillä (nimimerkillä kokemusta on).

Oman blogin perustamisessa on kyllä aina vaarana se, ettei sen jälkeen enää ehdi välttämättä tarpeeksi usein tarinoimaan tänne kommenttilaatikoiden puolelle. :-/ Mutta olisi joka tapauksessa hauska päästä joskus kurkkaamaan teikäläisenkin keittiöön + kokkailuihin!

 
At 16/2/09 06:28, Blogger Meri, Helsinki said...

Apua nyt on punanen muuli! :-D Kaikenlaiseen sitä törmää maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan. <3 Yksinviihtyvä mies hehehehehee. Kuka olis niinku esittäny mua leffassa jos olisin sellanen? Tekis mieli ehotella mut en KEHTOO täälä julkisesti ;-)

Vaan aivan suunnattoman suuret halaukset sinnepäin ja kiitos ystävyydestänne, Oulun tukikohta lämmittää mieltä ja sydäntä. Vaikka Monkey on jäänyt tässä vähän heitteille, niin onneksi ystävät pysyvät. Ja monkeykin on siis tärkeimmän työnsä tehnyt, vaikken arvannut, että se on se.

Luen muuten parhaillaan kirjaa Snoop, joka kertoo siitä, mitä ihmisen persoonallisuudesta voi päätellä tämän asunnon ja esimerkiksi facebook-sivun perusteella. Voisko tosta odotusarvosta päätellä, että monkey on pikkusen harhaanjohtava ;-D Toisaalta on eri asia, jos yrittää tarkoituksella päätellä jotain bloginpitäjästä kuin että vaan muodostuu jonkinlainen kuva. Enivei, pritttttti intresting!

Voikaa hyvin ja nähdään pian, saarella tai muualla! <3 <3

 
At 16/2/09 06:29, Blogger Meri, Helsinki said...

Ai niin, tuo ylimmäinen kuva näyttää etäisesti tutulta eikä tuo mieleen kauhean onnistunutta kokkauskokemusta... Lähinnä kolkuttaa taustalla Kulinaarimurun ääni joka käskee pois singsstartin parista piirakkaa leipomaan :-D :-D

 
At 16/2/09 09:33, Blogger Rosmariini said...

Se sun silloinen blogipohja johti jauhajan harhaan! Kerrostalon julkisivu toi mieleen suuren kaupungin ja oli silleen viileesti tosi cool. :) Nykyinen monkey-pohja on tietenkin paljon muulimaisempi <3.

 
At 16/2/09 18:12, Blogger Meri, Helsinki said...

Damn! Enkö enää muistutakaan Hesarin Hännikäistä blogeineni... (satuitteko bongaamaan "erikoisen" kirjailijan haastattelun Hesarista viime viikolla, kirjoittanut selibaatistaan ja ehdotti "provona" mm. naisille asepalvelusta vastaavaa seksipalvelusta). Kai se on parempi olla muuli. Vaikka viileesti coolki kuulostaa hyvältä :-P

t. pikkuinen ukko

 
At 16/2/09 20:41, Blogger Rosmariini said...

Muulista on moneksi! Jos joskus kyllästyt olemaan kaikkia piristävä ilopilleri, niin sen kun vaan veivaat takaisin kerrostaloon ja koleampaan olomuotoon. Singstar-piisit pitää vaan muuttaa sitten kans joksikin möreämmiksi (mistä tulikin mieleeni, että meikällä on tällä erää bravuurina vetää suomirock-puolella Popedaa = sarjassamme asioita, joita ei kannattaisi tunnustaa julkisesti).

(Muistin muuten tuon ystävä-runon ihan väärin. Se pikkuinen ukko on oikeasti ystävyys! Liian kauan kulunut kouluajan ystävyyskirjoista ja runovihkoista.)

 
At 16/2/09 21:08, Blogger Meri, Helsinki said...

Siinolis kyllä aika houkutus rakentaa ihan epäpersoona blogi joka ohjais tahallaan harhaan O_O Tai saareen. Ja voin vannoa että kaikilla ei VALITETTAVASTI ole yhtä aurinkoinen kuva minusta :-D

Popeda kuulostaa JUST OIKEELTA!!! Rokkenröl. "OIkein, oikein!"

 
At 16/2/09 21:36, Blogger Rosmariini said...

Kuka nyt ainaista aurinkoisuutta tosielämässä jaksaisikaan (etenkin saunan lauteilla on soveliasta olla syvämietteinen), menee helposti teennäiseksi semmoinen. Mutta blogien kommenttilootissa ajoittainen päivänpaiste on paikallaan. Arvaisit vaan, kuinka monta ankeaa päivää olet jutustelullasi pelastanut.

Meiltä jäi muuten tosissaan kuulematta, mitkä vaihtoehdot olisivat olleet VÄÄRIN. Kotiteollisuus sujuu meikältä myös melko hyvin (kääk!), mutta Pohjois-Karjalassa en saa suunnilleen yhtään nuottia kohdilleen. Omituista!

 
At 16/2/09 22:12, Anonymous Anonyymi said...

Singstar on joskus kyllä hämmentävä peli sikäli, että monesti mulle on käynyt niin, että onkin yllättävän vaikeaa päästä oikealle jodlaustasolle sellaisessa biisissä jonka luulee osaavansa tai saavansa äänensä kulkemaan oikein, kun taas joskus sitten löytyykin aivan yllättäviä bravuureita. Kotiteollisuutta minäkin usein vedän, vaikkei se kyllä mun äänelle sovi yhtään :)
nimimerkillä täysin sivullisena teidän keskusteluun änkeävä, myöskin singstarailua harrastava naishenkilö.

 
At 16/2/09 22:52, Blogger Rosmariini said...

Tuosta Pohjois-Karjalasta minäkin ajattelin, että sen nyt vetää vaikka silmät kiinni, kun se on niin perin pohjin tuttu biisi. Mutta ei se ihan niin helposti sujunutkaan. :D PMMP ja Stella menevät myös metsään, vaikka nekin ovat tuttuja (ja niitä ihan oikeasti kuuntelenkin).

 
At 17/2/09 17:06, Anonymous Anonyymi said...

Aivan ydinryhmän ulkopuolelta osallistun keskusteluun: minullekin muuli oli pitkään mies. Ihmettelin itsekseni, miten voikin joku mies olla niin hauska ja hyvällä huumorilla varustettu.

Neelalee, naishenkilö :)

 
At 17/2/09 17:55, Blogger Rosmariini said...

:D Kuinkakohan moni on ehtinyt pitää Muulia (aka Marsalkka Mukkelista) jo oivallisena aviomiesehdokkaana.

 
At 18/2/09 06:43, Blogger Meri, Helsinki said...

Nyt pelastui mun päivä ja varmaan koko viikko! :-D Lähdenkin tästä naisia hurmaamaan, 'tata!

 
At 18/2/09 17:06, Blogger Rosmariini said...

Ylimuuli M. Ukkeli(s)? Mutta pääasia, ettet ikinä muutu vaan pidät ittes muulina!

 
At 4/3/09 06:24, Blogger Meri, Helsinki said...

Hahahaaa mun on pakko käydä aina silloin tällöin katsomassa tätä postausta että uson taas että se oli totta! :-D Niin ihana. <3

Varsinkin nyt se tulee tarpeeseen kun olen vatsataudin ja sen nostattaman kuumeen seurauksena maannut kotona kolme päivää ja kaikkia jäseniä särkee, tästä saa sopivasti chiliä ensimmäiseen työpäivään! Että vaikka maailma runtelis muulia nii aina on tämä postaus!!

Heipat. <3

 
At 6/3/09 00:02, Blogger Rosmariini said...

Maailma osaa kyllä toisinaan runnella vähän turhankin raskaalla kouralla. Onneksi noissa tilanteissa on aina se hyvä puoli, että oikeita ystäviä osaa arvostaa silloin kaikkein eniten. <3 <3

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails