tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Tomaattinen pastakastike

Viime viikolla julkaistu pastapostaus poiki niin kivoja kastikevinkkejä, että oli pakko kaivaa jälleen kerran pastatarvikkeet esille. Kyhäsin ohjeistuksen perusteella omanlaiseni version niistä aineksista, joita keittiössämme sattui olemaan.

Pyöräytin pannulla oliiviöljyssä sangen rouheaksi pilkottua valkosipulia sekä sipulia. Lisäsin purkillisen paseerattua tomaattia ja tomaattipyrettä, raastettua porkkanaa sekä runsaasti mausteita, mukaan lukien ropsautuksen sokeria. Muhittelun jälkeen hurautin viime tingassa sekaan vielä purkillisen säilykesimpukoita. Kapriksia tai oliiveja oli tarkoitus laittaa myös, mutta kaikkea ei voi muistaa. Tosin tomaattikastike kannattaa pitää aika yksinkertaisena, joten ehkäpä unohdus ei koitunut kovin suureksi haitaksi. Pastakastikeideat ovat jatkossakin enemmän kuin tervetulleita.

4 Comments:

At 13/12/05 00:33, Blogger ainailona said...

Tämä Pastanjauhajien tuotteliaisuus on ihastuttavan ilahduttavaa! Pakko silti esittää kysymys, että tehdäänkö teillä joka päivä kotona ruokaa?

Vaanilassa kun jo ylimääräiset arkipyhät ja juhlaseslongit aiheuttavat toisinaan kevyttä ahdistumaa. Siitä toki toipuu aina nopeasti, kun pääsee taas kokemaan Sodexhon työmaakuppilan himmeitä yritelmiä. Että voikin [usein niin] hyvistä raaka-aineista saada NIIN hävyttömän mautonta sapuskaa!

Pastanjauhannan vinkeillä ratasastahtelen nyt levollisesti eteenpäin ainakin tämän vuoden. Kokeilulistalla on vielä ainakin se punaviinilihapata ja helpolta sekä herkulliselta kuulostava Musta-Pekka resepti. Kiitos antoisasta blogista, joka ei koskaan petä nälkäistä tilaajaa;-)

 
At 13/12/05 08:58, Blogger Rosmariini said...

Juu, ei todellakaan tehdä joka päivä itse ruokaa. :) Ravintolasyömisiä ei vaan tule raportoitua tänne, minkä takia annamme ehkä liikaa semmoista kuvaa, että olisimme alati ahkeria superkokkeja.

 
At 13/12/05 10:12, Blogger paola_ said...

Kaprikset sopivat muuten yllättävän hyvin kotona tehdyn, suomalaiskansallisen jauhelihapizzan lisukkeeksi. Itse en juuri jauhelihapizzasta välitä, mutta joskus väänsin sellaista iltapalaksi ja hätäpäissäni kaadoin paistetun jauhelihan sekaan vajaan purkin kapriksia. Sipulin ja paprikan kanssa yhdistelmä olikin toimiva!

 
At 13/12/05 18:19, Blogger Rosmariini said...

No nyt alkoi tehdä mieli jauhelihapizzaa. Taidan olla aika helposti johdateltavissa näissä ruoka-asioissa. ;D

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails