sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Kanan kaverit

Vaikka grillistä kaivettu kaljatölkkikana on hyvää sellaisenaankin, joku saattaa kaivata kanapaistilleen myös kavereita. Itse söimme tällä kertaa kanan kanssa ainoastaan salaattia sekä tujakaksi maustettua tomaattilisäkettä, joka syntyy näin:
Kaltataan neljä tomaattia ja tehdään niistä mahdollisimman pieniä kuutioita (siemenet kannattaa ensin poistaa, jottei lopputulos ole liian vetinen). Lisätään tomaatin joukkoon pieni, niin ikään kuutioitu punasipuli. Mausteeksi runsaasti tabascoa, omenaviinietikkaa (n. 3 tl) ja tietenkin suolaa. Tomaatti pitää suolasta.

Jos olisimme halunneet annoksesta ruokaisamman, olisimme todennäköisesti kokanneet kestosuosikkiamme eli rosmariiniperunoita. Lohkotaan muutama peruna ja pyöritellään paloja kevyesti oliiviöljyn, suolan ja rosmariinin seoksessa. Sitten uuniin suurin piirtein neljäksikymmeneksi minuutiksi, lämpöä 225 C.

Jos kanaa jää yli, loput lihat voi riipiä vaikkapa tähän coleslaw-salaatilla ja tomaattisella kastikkeella mehevöitettyyn kanaburgeriin (suomennettu vapaasti Weberin vuonna 2001 ilmestyneestä Suuresta Grillauskirjasta, jonka hankkimista suosittelen kaikille grillauksesta innostuneille):

Coleslaw-salaattiin tarvitset
1 kupillisen raastettua kaalta
1 kupillisen karkeaksi raastettua porkkanaa
puolikkaan, pienen, ohueksi viipaloidun sipulin
puoli kupillista majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
½ tl sellerinsiemeniä
¼ tl suolaa
1/8 tl cayenne-pippuria

(Yhdistä kaali, porkkana ja sipuli isossa kulhossa. Hämmennä loput aineet yhteen pienemmässä kulhossa ja sekoita kaaliseoksen joukkoon. Tarjoile kylmänä. Coleslaw sopii erinomaisesti muunkinlaisen grilliruuan seuralaiseksi, joten kannattaa kokeilla.)

Jos grillaat kanan tähän ohjeeseen alusta lähtien, rubina toimii hyvin seuraava:
1 rkl paprikajauhetta
1 ½ tl sinappijauhetta
1 ½ tl fariinisokeria
1 ½ tl suolaa
1 tl murskattua valkosipulia ja saman verran sipulia
½ tl kuminaa
¼ tl cayenne-pippuria
¼ tl neilikkaa

(Yhdistä rubin ainesosat kulhossa, minkä jälkeen hiero sitä + kasviöljyä puhdistetun kanan pintaan. Kanan grillaukseen voi soveltaa kypsyyden ja grillin säädösten osalta kaljatölkkikanalle annettuja ohjeita.)

Kastikkeeseen tulee
1 kupillinen ketsuppia
½ kupillista ananasmehua
2 rkl dijon-sinappia
1 ½ rkl siideriviinietikkaa
1 ½ rkl fariinisokeria
1 tl tabascoa
suolaa

Kastikeainekset huiskutellaan vispilällä sekaisin sopivassa kulhossa. Lisäksi tarvitset hampurilaissämpylöitä, joiden väliin kasataan kananlihapaloja, coleslawta ja päälle vielä kunnon tujaus kastiketta. Ruokajuomaksi sopii parhaiten olut.

Grillailut alkavat olla nyt tältä vuodelta ohi ja on aika kärrätä grilli talviteloille. Kesäkeittiömme vaikenee.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails