sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Kurkistuksia aamupalapöytiin

Terhin keittiössä tarjoiltiin viikko sitten sunnuntaiaamun croissantteja, samoin Liemessä-blogissa esiteltiin vähän aikaa sitten poimintoja liemipoppoon aamupalatarjoiluista. Ketun keittiössä katettiin puolestaan viime keväänä pöytään englantilaistyyppinen aamiainen, jollaista voisi koittaa joskus inspiraation iskiessä valmistaa itsekin.

Sunnuntai ja toisinaan lauantaikin ovat meillä täällä jauhantapajalla ainoita päiviä, jolloin syömme aamiaista edes kutakuinkin samanaikaisesti. Arkisin meikäläinen vetää tätä nykyä yleensä kaurapuuroa kera tuoremehun ja mustan kahvin, kun taas Pippurimylly liian pitkään torkutettuaan ja suihkussa seistyään aterioi usein vain myslipatukan ja vettä. Meillä ei siis selvästikään mennä munalla töihin. Onneksi sunnuntaisin on sentään toisin: tällä kertaa tarjolla oli Danerolles-pakkauksesta paistettuja voisarvia sekä edellispäiväisen hedelmäsalaatin jämät. (Croissantit eivät kuulu kokkausrepertuaariimme, mistä syystä valmispaketti.) Kyytipoikana maitokahvia ja mehua.

Olisi mukava kurkistaa muidenkin bloggaajien aamiaispöytiin. Mitä teillä pannaan pöytään silloin, kun on aikaa istua aloillaan hiukkasen kauemminkin?

34 Comments:

At 11/3/07 14:50, Anonymous Anonyymi said...

Croissantit on mitä mainioin aamupala. Oulun kahviloistakin, Robert Pauligilta ainakin, sitä saa. Samoin hotellien aamiaisella se on parasta (pekonin lisäksi).

Nautin silloin, kun on yövieraita ja saa kattaa aamiaispöydän. Muutoin aamupalan syö kukin omaan aikaansa ja useimmiten olkkarin puolella tai tietokoneella..

Olen vakaasti sitä mieltä, että aamiaiselle kuuluu jokin makea leivonnainen, edes keksi ruisleivän lisäksi.

 
At 11/3/07 15:03, Blogger Rosmariini said...

Tietokoneen äärellä tulee itselläkin nautittua valtaosa aamiaisista. Yhden läppärin olen onnistunut jo osittain särkemäänkin loiskuttamalla kahvia näppäimistön päälle.

Siinä Hallituskadulla sijaitsevassa yhdessä kahvilassa (onkohan se Provence nimeltään) kävimme yhteen aikaan usein lauantaisin kahvittelemassa. Siellä oli aivan mahdottoman herkullisia täytettyjä croissantteja. Pitäisi joskus katsoa, olisiko niitä edelleen valikoimissa.

 
At 11/3/07 15:13, Blogger Aurinkotuuli said...

Meillä brunssiin rikoisaamiaiseen kuuluu yleensä maitokahvia, tuoremehua vastapaistettuja sämpylöitä tai teeleipiä runsailla täytteillä ja "jälkkäriksi" hedelmä-/marjarahkaa tai pullaa. Lisäksi tämä versio nautitaan useimmiten sängyssä, liikuteltavalta tarjoilupöydältä.

Vieraita varten laitan yleensä pöytään tuoretta leipää, juustoa, leikkelettä, kurkkua, tomaattia, keitettyjä kananmunia, tuoremehua, kahvia ja hedelmiä. Jos hyvin sattuu, saa myös itse tehtyä mysliä maidon kera.

 
At 11/3/07 15:14, Blogger Aurinkotuuli said...

Höh, tuli painovirhe paholainen. Tuossa piti lukea "brunssiin tai erikoisaamiaiseen"

 
At 11/3/07 15:17, Blogger Aurinkotuuli said...

Aijuu, ja vertailukohdaksi arkiaamupalani: maitokahvia ja veteen keitettyä neljänviljanpuuroa pakastemarjoilla. Jos on kiirus, teen leipää - yleensä päällä on kinkkua, juustoa ja kurkkua.

 
At 11/3/07 15:23, Blogger Rosmariini said...

Rikosaamiainenhan voisi olla semmoinen, että lukee jotain hyvää dekkaria samalla kun syö. :D

Tuo teidän sänkyaamiaisenne kuulostaa suorastaan kahehdittavan hyvältä! Itse tarjoilen sänkyyn lähinnä vain nestemäisiä tuotteita, yleensä mehua tai kahvia, kun tuo perheen mieseläjä ei ole kovin innokas syömään mitään suurempaa heti herättyään.

 
At 11/3/07 16:29, Anonymous Anonyymi said...

Ihanan näköinen aamupala! Joskus harvoin tulee panostettua sunnuntain aamiaiseen. Valmis croisantteja on tullut itsekin käytettyä :)

 
At 11/3/07 16:36, Anonymous Anonyymi said...

Minäkin ajattelin sunnuntain rattoisaa aamua ilahduttaa ihan "ranskalais"ohjeen mukaisella patongilla. Eilen lueskelin loistavaa Jan Hedhin leipomuskirjaa ja valitsin peruspatonkireseptin. Laitoin illalla ohjeen mukaan esitaikinan muhimaan jääkaappiin. Lukematta sitten reseptiä eteenpäin. Aamulla otin esitaikinan työstettäväksi. Luinpa sitten reseptiäkin. Että lisättiin aineksia ja pistettiin taikina kohoamaan 90 minuutiksi. Sitten vähän kaulittiin ja lepuutettiin 15 min. Ja sitten patongiksi ja kohotettiin 75 min. Ja sitten paistettiin ja suihkutettiin ja tuuletettiin taiteen sääntöjen mukaan 30 min. Tuli kyllä äärest hyviä patonkeja. Mutta valmistuivat sopivasti yhden kieppeillä lounaalle.... :)

 
At 11/3/07 16:46, Blogger Rosmariini said...

Tiina: Omaa mieltäni ilahdutti erityisesti tuo Pippurimyllyn laatima sydämellinen cappuccino. :)

Tiv: Oi, kuinka tutulta tuo kuulostaakaan. On erinomaisen mukava ryhtyä tohkeissaan (ja nälissään) kokkaushommiin, kun sitten yllättäen huomaakin, että puuha alkaa kahden vuorokauden jääkaappimarinoinnilla... Semmoisessa tilanteessa saattaa sortua silloin tällöin pikkuisen oikaisemaan. Uudessa ruoka&viini-lehdessä taisi olla brittikokki Heston Blumenthalin pasta bolognesen ohje, jonka valmistamiseen kuluu aikaa jopa kymmenen tuntia, oujee.

 
At 11/3/07 16:53, Anonymous Anonyymi said...

Huimaa - luin juuri vanhoja postauksianne ja about justiinsa vuosi sitten olen innoissani kertonut samaisen reseptin kokeilusta! heh- yleensä laitan jonkun ruksin reseptin nurkkaan, että muistan sitä kokeilleeni. Nyt kirjasta puuttui ruksi ja ihan "uudesta" reseptistä meni! Mä en kyllä muista yhtään mitään - ihmettelen aina ihmisiä, jotka ulkomuistista laittavat pannut pöhisemään. Mulla pitää resepti olla nokan alla ja sitten ehkä jotain tapahtuu. Ja kuten tänä aamuna viiveellä, mutta tapahtuupa kuitenkin!

 
At 11/3/07 17:51, Blogger Meri, Helsinki said...

Oi, aamiainen, tuo päivän ihanin ateria <3 Kun matkustetaankin, täytyy aina tarkistaa kuuluuko hintaan aamupala, ja jos kuuluu, alkaa armoton veikkailu sen tasosta, henkinen valmistautuminen sen superköyhyyteen, mutta salaa hellitty ja elätelty toive sen kaikki unelmat täyttävästä luonteesta.

Kotona aamiaiseni on n. 360 päivää vuodesta sama: kaurapuuroa ja raejuustoa. Minä vaan niin tykkään siitä! Myös viikonloppuisin :-D Joskus haaveilen salaa muroista, joihin pääsen käsiksi ainoastaan hotelleissa... Kotiin en ole niitä ostanut varmaan vuosikymmeneen.

Missä kahvilassa on mielestänne paras aamupala/brunssi?

 
At 11/3/07 19:15, Blogger Kati Parppei said...

Hih, hauska keskustelunaihe.

Allekirjoittaneen arkiaamupala sisältää lautasellisen mikrossa maitoon tehtyä kaurapuuroa, appelsiinin ja mukillisen maitokahvia. Urosvahvistus syö kaksi palaa paahtoleipää, banaanin ja jogurttia. Ja kahvia.

Viipyilevällä viikonloppubrunssillamme nautitaan lähes poikkeuksetta kahvia, ruisleipää, tomaattia, kurkkua, juustoa ja kinkkua sekä jogurttia ja hedelmiä. Joskus keksi tai jokin muu makea pala, jos on tullut leivottua.

Taidamme olla aika lailla kaavoihimme kangistuneita. Mutta mitäpä sitä hyviä eväitä vaihtamaan ;).

 
At 11/3/07 19:54, Blogger Pippurimylly said...

Aika vähän on tullut kahviloissa käytyä aamupalabrunsseilemsasa. Ainakaan Oulun seudulla ei taida valikoimaakaan olla ihan kamalasti. Uudelleen henkiin herännyt Café Saara taitaa tarjoilla aamupalaa, mutta sekin on koestamatta.

 
At 11/3/07 19:57, Blogger Jaana said...

Dageneftereiden must-aamiainen on pekonin, munakokkelin ja paahtoleivän pyhä kolminaisuus. Jos niillä ei olo parane, niin sitten pitää vain kärsiä :-)

 
At 11/3/07 20:43, Anonymous Anonyymi said...

Tämän kommentoijan viikonloppuaamiaiseen kuuluu ulkoiluaamuina hedelmä tai kaksikin. Sitten lenkin päällä lisää tai ruoanlaiton alle. Jos on kyseessä asiointi- tai shoppailupäivä, keitän puuron maitoon haudekattilassa ja syön reissarin tai muuta leipää veden tai mehun kanssa. Toisinaan vain leipää päällysteineen, maitokahvia/mehua/vettä ja jogurtti. Tosikiireettömänä aamuna riisipuuroa kiisselillä tai mehukeitolla, nam :p Ja yleensä Hesarin äärellä. Parhautta.

 
At 11/3/07 21:13, Blogger Rosmariini said...

Arkiaamut sujuvat kyllä aina sen verran samaan tahtiin, että ruokailukin tahtoo olla melkoista rutiinia. Vedenkeittimen täyttäminen heti alkuun ja siitä se sitten lähtee. Kahvi meiltä ei ole koskaan lopussa (se olisi katastrofi), mutta jos mehua ei löydykään jääkaapista, niin silloin tietää, että puurohetkestä tulee pykälän verran normiaamiaista ikävämpi.

Taidanpa harkita ensi viikonlopuksi tuota Välispiikin pyhää kolminaisuutta. Olin unohtanut munakokkelin olemassaolon miltei kokonaan.

 
At 12/3/07 00:51, Anonymous Anonyymi said...

En ole tainnut aamupalaa juuri muulloin nauttia kuin hotellissa, mukuloiden pakkaaminen päivähoitoa varten ja töihin kiirehtiminen vie kaiken ajan.

Hotellissa taas.. Hyvin varusteltujen hotellien runsaasta valikoimasta löytyy yksi vaihtoehto, minkä voisi yrittää ottaa valikoimaan kotonakin, jos aika joskus antaa myöden: hedelmälohkot ja maustamaton jugurtti.

 
At 12/3/07 01:42, Blogger tuuli said...

Meilläkään ei arkipäivinä pahemmin aamiaista nautita, mutta viikonloppuna sitten jotain seuraavanlaista: kuppi teetä miehelle ja kahvia minulle. Itse puristettua appelsiini- tai greippimehua. Maustamatonta jugurttia, johon paloitellaan banaani sekaan. Ruisleipää, jos sitä vain on, ja kananmuna.

Joskus harvoin syön myös kaurapuuroa. Mies taas saattaa syödä paahtamatonta paahtoleipää, mikä mielestäni on jo varsin perverssiä toimintaa.

 
At 12/3/07 06:34, Blogger sivuaskel said...

"Aamiainen Tiffanylla" :) En muista minkälainen se oli.

Kiitos täältä löytyneestä punaviinikastike-reseptistä, jota tein eilen. Todella muhevan maukasta ja hyvä seuralainen pekoniin käärityille argentiinalaisille sisäfilepihveille... nam nam.

 
At 12/3/07 08:03, Blogger oliivia said...

Meillä keitellään arkiaamuina kaurapuuro (joka keitetään meillä laittamalla kaikki aineet kattilaan kerralla ja käännetään levy pois päältä kun alkaa porista).

Herkutteluaamiainen on sitten yleensä juuri tuo "full English", jota nautimme itse asiassa juuri eilen viimeksi: pekonit, munat, pavut ja nakit... ja tietysti paahtoleipää ja aitoa englantilaista teetä... AAH. Sitten vielä pikku kuppi espressoa lopuksi. Kyllä jaksaa Hesarin lukea läpi niillä eväillä ;) Aika harvoin kuitenkaan vedämme tuota sydäriaamiaista.

 
At 12/3/07 09:37, Blogger Rosmariini said...

Valmiiksi pilkotut hedelmät ovat kyllä hotelliaamiaisilla ihan parasta. Sen sijaan en osaa oikein syödä kananmunaa munakupista, ja onkin vähän kiusallista, jos semmoinen jossain hotellissa eteen lykätään. Etenkin jos muna on kovaksi keitetty, niin sitten sen kyllä mieluummin vaikka kuorisi ja viipaloisi leivän päälle. (Ehkä mieliinpainuvin aamiaisemme viime kesän lomareissulla sisälsi sekä nuo ihanat hedelmät että tuon hankalan munakupin...)

 
At 12/3/07 11:31, Anonymous Anonyymi said...

Minun arkiaamiaiseni on puolikas lasillinen vettä ja luksusaamuina tuoremehua tai Valion mansikkakeittoa. Viikonloppuisin sitten syön sitä mitä sattuu olemaan ja tekee mieli. Ei tästä ole kovinkaan kauan aikaa, kun löysin itseni sunnuntaiaamuna aterioimasta edellispäivisiä lihapullia ja perunamuussia yöpaidassa... Olemme puoliskoni kanssa molemmat äärimmäisen epäaamiaisihmisiä.

 
At 12/3/07 14:05, Blogger Rosmariini said...

Harvoinpa noita aamupalavärkkejä tulee tosiaan etukäteen erityisemmin suunnitelleeksi, eli viikonloppuisinkin syödään usein sitä, mitä kaapista sattuu kulloinkin löytymään. Niin kuin nyt tuota hedelmäsalaattia.

 
At 12/3/07 20:42, Anonymous Anonyymi said...

Aamu ei lähde käyntiin ilman kunnon aamiaista. Arkena ja viikonloppuna menen yleensä samalla kaavalla: kaurapuuroa (mikrossa!) marjoilla, pari viipaletta ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla, lasi kaakaota ja jugurtti. Jos on vähän enemmän aikaa niin pressopannulla kahvit kaakaon sijaan. Puuro vaihtuu myös mysliin silloin tällöin vaihtelun vuoksi. Kunhan saisi vain aikaiseksi kokeilla tuota tee-se-itse-mysliä..

Hotelliaamiaiselle ei minua uskalla päästää, pöytä tyhjenee aika nopsaan :)

 
At 13/3/07 08:35, Blogger Rosmariini said...

Sehän olisi vaan hyvä, jos saisi hotelliaamiaisella rahoilleen kunnolla vastinetta. Minua aina harmittaa, kun ei jaksa syödä hotelleissa juuri mitään, eikä etenkään kokeilla mitään kokonaan uusia juttuja. Samanlaista tomaatilla täytettyä sämpylää sitä nakertaa siellä kuin aina kotonakin. :)

 
At 13/3/07 21:12, Anonymous Anonyymi said...

Ihana aamupala, kyllä noilla lähtee päivä ihanasti käyntiin. Jos kiinnostaa, minulla on blogissani yksi aamiainen joku aika sitten laitettu.

 
At 13/3/07 22:57, Blogger Rosmariini said...

Tuo sinun aamiaisesi se vasta hyvältä näyttääkin! Etenkin nuo sämpyläruudut näyttävät todella herkullisilta. Harmi, etten hoksannut linkittää postaustasi tuonne tekstiin. Mennyt ilmeisesti koko kirjoitus aikanaan sivu suun, vaikka koitankin käydä aina kurkistelemassa kaikki uudet päivitykset.

 
At 14/3/07 19:41, Blogger Ketturouva said...

Laitamme melko usein sunnuntaisin hieman parempaa aamiaista. Noita Danerollesin croissanteja on meidänkin sunnuntaiaamiaisellamme nähty, useimmiten vielä aura-juustolla tai Kärtner Rahmlaib -juustolla täytettynä. Tuorepuristettu appelsiinimehu kuuluu myös kiireettömiin aamuihin. Joskus teen munakokkelia, ja toisinaan tosiaan maistuu englantilaiseen tapaan pekoni ja pavut. Yhden hiljattain syödyn sunnuntaiaamiaisen bloggasimmekin (BLT).

 
At 18/3/07 12:01, Blogger Rosmariini said...

Aamiaispostauksia löytyy myös muiden maiden ruokablogeista, esimerkkinä mainio 80 breakfasts.

 
At 21/3/07 20:08, Anonymous Anonyymi said...

Arkiaamut lähtevät käyntiin pitkän torkutuksen jälkeen kiireessä, mutta silti aamupala sisältää lähes aina moniviljapaatoleipätoastin (välissä aamupalajuusto), maustamatonta jugurttia johon on miksattu marjoja pakastimesta (annos sulamaan edellisenä iltana) ja sokeritonta mysliä (esim. Finax Bran Mysli Strawberry on hyvää!). Juomana teetä (Reilua).

Viikonlopun luksuksempi ja kiireettömämpi aamupala sisältää esim. hedelmiä (vaikka koitan välttää kaukaa lennätettyjä hedelmiä, silloin tällöin sorrun mm. mangoihin... ja aina kun mahdollista, ostan tietysti reilun kaupan hedelmiä) tuoretta leipää, karjalanpiirakoita, parempia juustoja, hyvää jugurttia, teetä ja kahvia.

 
At 24/3/07 15:23, Blogger Rosmariini said...

Ai sieltäkin löytyy yksi torkuttaja. :) Minä olen niitä ihmisiä, jotka säntäävät pystyyn heti kellonsoiton kuultuaan, mutta perheen mies edustaa vannoutunutta torkkukoulukuntaa. Ei niin kiireellistä aamua ja aikaista ylösnousua, etteikö sitä aloitettaisi ainakin yhdellä torkutuksella.

 
At 25/3/07 12:55, Anonymous Anonyymi said...

Hei vaan kaikille! ja heti alkuun upeaa, että löysin puolivahingossa nämä ihanat sivut!

Aamiaiskeskusteluun...kun meillä herkutellaan brunssilla, tapahtuu se yleensä viikonloppuna ja kutakuinkin seuraavanlaisesti;kahvia, paljon kahvia, munakokkelia, pekonia, paistettuja perunoita + ketsuppia, tuoretta vaaleaa leipää+voita tai ranskanleivästä tehtyjä frenchtoasteja tai amerikan pannukakkuja ja sitten vielä kahvia!!!NAM!

 
At 25/3/07 19:39, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, tuo kokonaisuus kuulostaa kyllä sen verran hyvältä, että tekisi mieleni ängetä teille ensi viikonlopun brunssiaikaan kyläilemään. ;)

 
At 29/3/07 20:23, Blogger Rosmariini said...

Suolaa&Pippuria-blogissa on tuoreehko aamiaispostaus, linkitänpä siis siihen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails