keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Piparkakut

Jouluruuat ovat aloitteleville pariskunnille lähes poikkeuksetta jonkinasteinen kiistakapula, kun kumpikin osapuoli on tottunut kotikodissaan oman joulupöytänsä makuihin eikä ole valmis tinkimään omista mieltymyksistään piiruakaan. Meillä on Pippurimyllyn kanssa poikkeavat näkemykset oikeastaan vain piparkakuista. Ukkoni mielestä piparin pitää rapsahtaa, kun taas itse olen tottunut hieman pehmeämpään lopputulokseen. Tosin nyt olen ilmeisesti pyörtämässä omaa piparkakkukantaani, koska päädyin julkaisemaan Pastanjauhannassa sen hieman rapsahtavamman version (kuvan piparkakut on ostettu kaupasta, eli niillä ei ole mitään tekemistä tämän reseptin kanssa):
Paraisten piparkakut

1 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta

250 g voita
2 ¼ dl sokeria
1 muna
6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää jäähtynyt siirappiseos sekä muna voivaahtoon. Yhdistä sooda vehnäjauhoihin ja kaada jauhot taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua ja maustua kylmässä yön yli. Kaaviloi taikina ohueksi, noin 2 mm:n paksuiseksi levyksi ja painele levystä muot(e)illa piparkakkuja. Paista 200 asteessa noin viisi minuuttia.
Piparin juuriin voi käydä tutustumassa täällä. Maistuvaa joulun odotusta!

11 Comments:

At 14/12/05 14:45, Anonymous Anonyymi said...

Piparin suhteen meillä on päädytty siihen ratkaisuun, joka lapsenakin tuntui loogisimmalta. Teemme kyllä taikinaa, mutta emme paista sitä ollenkaan. Piparitaikina on vaan niin paljon parempaa raakana.

 
At 14/12/05 15:10, Blogger Rosmariini said...

Minäkin yritin aikoinani ehdotella tuota samaa pipareita paistavalle äidilleni, mutta aloitteeni ei mennyt koskaan läpi. ;)

 
At 14/12/05 15:11, Anonymous Anonyymi said...

anttik:n kanssa niin samaa mieltä. Me meanderiassa emme tee edes taikinaa vaan ostamme sen kaupan pakastealtaasta. Sitä nipsaisemme jääkaapista aina tarpeen tullessa.

Paistopipareista ostamma Kantolan mallia ja syömme ne homejuuston kanssa.

 
At 14/12/05 15:22, Blogger Rosmariini said...

Jouluisessa Suomessa taitaa pesiä useampikin piparitaikinahakki!

Minäkin tykkään natustaa pipareita homejuuston kanssa, kuten kuvasta näkyy.

 
At 14/12/05 19:16, Blogger Samuli said...

Meillä kotona äiti taas teki usein kaksi taikinaa: ensimmäisen syötiin jääkaapista ja toisen ehti jo paistaa pipareiksikin.

Hyvä joulunajan jälkkärivinkki (ja etenkin joulun jälkeisen ajan, pipareita kun tuppaa jäädä yli) on leikata annoskulhoihin vaniljajäätelöä ja murustella pipari per annos jäätelön päälle. Nam-nam.

 
At 14/12/05 20:24, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, pipareita voisi tosiaan käyttää jälkkäreihin. Saisikohan piparimurua yhdisteltyä vaikka mascarponeen ja marjoihin/hedelmiin... Tai jos kokeilisi tänä jouluna vaikka piparijäädykettä. Pitääpä tuumailla.

 
At 15/12/05 07:28, Blogger Samuli said...

Tällainen löytyi

Seville orange peel, powdered
(Citrus aurantium)

Seville orange peel

The thick peel of Seville orange, also called bitter orange, is used dried as seasoning. It is sold in pieces or in powder.

In Finland, Seville orange peel is most often used to flavour various desserts, gingerbread cookies, fruit cakes, breads and the local Easter speciality mämmi. It is also used to season game dishes, sauces, mulled wines, liqueurs and other beverages.

 
At 15/12/05 08:12, Anonymous Anonyymi said...

Olisiko saatavilla pehmeiden pipareiden reseptia? Vahat piparintarpeeni olen yleensa tyydyttanyt kaupan taikinalla mutta nyt ei ole kaupasta saatavilla taikinaa... (ostin norjalaisen merimieskirkon joulumyyjaisista pahaa taikinaa...).

Suomalaisia jouluperinteita Dubaissakin, perunalaatikko ei imeltynyt ja austaralialaisia lanttuja keitin nelja tuntia ja vielakaan ei pehminnyt!

 
At 15/12/05 09:06, Blogger Rosmariini said...

En tiennytkään, että pomeranssi on sitruskasvi, eli aina sitä oppii uutta.

Myös Raholan syötävissä sanoissa (http://www.ruokasanastot.net/) oli pomeranssista juttua:

"Pomeranssi- eli hapanappelsiinipuu Citrus aurantium on appelsiinipuun lähisukulainen. Hedelmä on ontto, hapan ja kitkeräkuorinen. Englantilaiset rakastavat pomeranssista tehtyä marmeladia. Purkin kyljessä mainitaan hedelmän nimi Seville orange tai bitter orange, joskus sour orange. Kuitenkaan ei pomeranssinkuorta saa Englannissa kuivattuna mausteena, vaan sellaista piti tilata Ruotsista, kun lontoolainen ystäväni keitti mämmiä jälkiruoaksi eräälle suomalaiselle aterialle Birminghamissa syksyllä 1993. Pohjoismaissahan on pomeranssinkuori tärkeä piparkakku- ym. leivontamauste."

Eli tuon perusteella sitä ei tosiaan mahda saada Australiastakaan.

 
At 15/12/05 09:20, Blogger Rosmariini said...

Terveisiä Dubaihin! :) Perinteisten suomalaisten jouluruokien valmistaminen mahtaa olla siellä päin maailmaa melkoisen haastavaa - tsemppiä vaan ponnisteluihin!

Tällä ohjeella pitäisi syntyä ainakin pykälän verran pehmeämpiä pipareita kuin tuolla Paraisten piparkakku -ohjeella:

Joulupiparkakut

vajaa 1 dl siirappia
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
ripaus suolaa
250 g margariinia
2 dl sokeria
1 muna
2 tl soodaa
n. 600 g vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi ja mausteet. Anna seoksen jäähtyä hieman. Sillä aikaa hiero pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää siihen siirappi-mausteseos vatkaten kunnes taikina alkaa kiinteytyä. Sekoita taikinaan muna ja vehnäjauhot, joihin on lisätty sooda.
Pane taikina hyvin peitettynä jääkaappiin seuraavaan päivään asti.
Kaaviloi taikinasta ohuita levyjä, joista otat muotilla piparkakkuja. Käytä levyn alla tarpeeksi jauhoja, jotta piparkakut on helppo irrottaa. Paista ne 225-asteisessa uunissa. Jäähdytä ennen koristelua.

 
At 13/12/10 22:54, Anonymous Anonyymi said...

Hei kaikille! Juuri tein tutkimusta tasta pomeranssinkuoresta ja taalta Chicagosta ainakin loytyy! The Spice House on maustekauppa Old Town -kaupunginosassa. Siella on nimella Orange Peel, Seville. Nakojaan voi tilatakin http://www.thespicehouse.com/spices/seville-orange-peel-dehydrated-minced-bitter-orange-zest

Hyvia leivontoja!
-Anna

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails