keskiviikkona, joulukuuta 27, 2023

Joulun paras jälkiruoka

Kinuskikastiketta on ollut mahdollista ostaa kaupasta valmiina niin pitkään kun muistan. Sen takia olen ehkä ajatellut, että kinuskia on jotenkin vaikeaa tai mahdotonta tehdä itse.

Eilen päätin kuitenkin juhlistaa toisen joulupäivän ruokailua tekemällä jäisten karpaloiden kanssa tarjottavan kinuskin itse, ja sehän osoittautui lopulta hyvinkin yksinkertaiseksi hommaksi. Ainesosatkin olivat yksinkertaiset, ja ainoa haaste oli siinä, että maltoin irtautua joulukirjan(* lukemisesta kymmenen minuutin ajaksi.

Ohjeen otin Marttojen reseptisivuilta:

Karpaloita ja kinuskikastiketta
 
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl voita
 
Mittaa kattilaan kerma ja sokerit.
Keitä seosta välillä sekoittaen miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee, eli noin 10 minuuttia.
Lisää vaniljasokeri ja voinokare kiiltoa tuomaan.
Tarjoa kastike jäätelön tai jäisten marjojen, esim. puolukoiden tai karpaloiden kanssa.

Keitin kinuskin hyvissä ajoin ennen ruokailun alkamista, mutta lämmitin sen vielä hellalla uudestaan hetkeä ennen tarjoilua.

(* Joululukemisena on ollut tänä vuonna Chi Zijianin Puolikuu

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2023

Makuaisti kadoksissa


Olen onnistunut välttelemään koronatartuntaa onnistuneesti tähän asti, mutta nyt se viimein selätti meikäläisenkin. Testitikkuun tuli saman tien tippojen pudottamisen jälkeen tukeva viiva, joten taudin aiheuttajasta ei jäänyt sinänsä epäselvyyttä.


Kokemus on ollut aika kamala, eikä vähiten sen takia, että ruoka ei maistu enää millekään.

 

Maku- ja hajuaisti katosivat kohdallani kolmantena päivänä sairastumisesta, eivätkä ne ole edelleenkään palanneet. Palautumisessa saattaa googlettamisen perusteella kestää pahimmillaan jopa puolikin vuotta, joten vetää kyllä mieltä matalaksi, jos pääsen maistelemaan makuja seuraavan kerran vasta tulevan kesän juhannuspöydässä. Onneksi monilla taudin sairastaneilla kavereilla palautuminen on sentään ollut huomattavasti nopeampaa.

 

Kaikkein ankeinta omalta kannaltani on ollut se, että tuoreen tomaatin syöminen tuntuu vastenmieliseltä. Kun kasviksen mausta ei erota yhtään mitään, jää jäljelle vain tomaatin vetinen rakenne. Tekstuurien merkitys onkin koronan aikana korostunut, ja olenkin syönyt ahkerasti muun muassa nachoja ja näkkileipää.

 

Ruoanlaitto ei houkuttele juuri nyt ollenkaan, kun esimerkiksi suolan sopivaa määrää olisi omatoimisesti mahdotonta arvioida. Itsenäisyyspäivän kokkailuksi haaveilen tosin kotitekoisia valkosipuliperunoita, maustettuna mahdollisimman monella valkosipulinkynnellä.


Aivan täysin aistien toiminta ei ole sentään kadoksissa. Erotan hiukan oikeanlaista tuoksua sitruunamehusta, ja kuvassa näkyvä bangladeshilaisen ravintola Fuchkan nimikkokeitto maistui noutoruokana hiukan jouluiselle.


Ehkä pitää valmistaa jouluksi jotain vastaavaa, mikäli aistit eivät ennätä palautua siihen mennessä.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails