sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Made in China

Jauhantayksikkömme piti pitkästä aikaa pikkuisen lomaa, mutta nyt ollaan jo visusti takaisin kotimaan kamaralla. Uusia ruokaideoita on joka tapauksessa kertynyt taas kokeiltavaksi kasapäin. Käväisimme nimittäin Shanghaissa sikäläiseen ruokakulttuuriin tutustumassa.

Kiina oli meikäläiselle kokonaan uusi kokemus, ja tykästyin kyllä kovasti. Alku ei tosin ollut kovinkaan lupaava, ja ehdin jo hetken katua koko matkakohteen valintaa. Maglev-junan asemalta meidät poimi kyytiinsä harvinaisen yrmeä taksikuski, ja kun ilma oli vielä harmaan tihkusateinen ja kaupunki tuntui kaikessa valtavuudessaan suorastaan kaoottiselta, osasin toivoa vain suihkuun pääsyä ja pieniä päiväunia. Onneksi suihku virkisti väsyneen jauhajan, ja muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen kaupunki alkoi tuntua jo kovinkin tutulta.

Vähänkö tuli taas käveltyä. Ja ajettua taksilla (ja vähän metrollakin, mutta taksi oli tällä kertaa huomattavasti kätevämpi). Kaupungin kokeilunhaluisessa arkkitehtuurissa riitti jo kovasti hämmästelemistä. Oma suosikkini oli Pudongin puolella sijainnut rakennus, joka muistutti erehdyttävästi korkinaukaisijaa:

Toisinaan olen ennen reissuun lähtemistä lueskellut paikallisesta ruokakulttuurista ja alueelle tyypillisistä ruokalajeista hyvinkin paljon, mutta nyt en ottanut etukäteen selvää juuri mistään. Kiinalainen ruokakulttuuri on niin mielettömän monimutkainen kokonaisuus, että sen hahmottaminen kotisohvalta käsin tuntui vähän turhan haastavalta toimenpiteeltä.

Kiintopisteenä oli shanghailaisittain valmistettu ruoka, mutta toki viikon aikana tuli syötyä muutakin (esimerkiksi pakollista Pekingin ankkaa).



Paikan päältä kokoon haalimani ravintolaoppaat osoittautuivat ankeuden huipuksi. Ilmeisesti turisteille suositellaan usein keskeisimpien nähtävyyksien lähellä sijaitsevia turvallisia ruokaloita, joissa maut on pyöristetty länsimaalaisten suuhun mahdollisimman sopiviksi.

Ylivoimaisesti parhaat makuelämykset löytyivät (jälleen kerran) vähän rönttöisemmiltä sivukaduilta semmoisista paikoista, joissa kiinalaiset perheet ja seurueet ruokailivat ja tunnelmaa riitti. Ikinä en muista noin äänekkäissä paikoissa ruokailleeni! (Kaikki reissussa otetut ruokakuvat ovat peräisin turistien suosimista = tylsemmistä paikoista. Kiinalaisten keskellä lounastaessaan tunsi itsensä jo tarpeeksi omituiseksi ilman, että olisi vielä kaivannut kassistaan pienen kerrostalon kokoisen kameran.)



Turistien ja varakkaampien kiinalaisten suosimat paikat tunnisti yleensä siitäkin, että niistä löytyi usein Stubucks (eli Starbucks), Häagen-Dazs, KFC, Dunkin' Donuts ja parit mäkkärit ja Burger Kingit. Me pikaruokailimme viimeisenä päivänä kiinalaisessa Kungfu-ketjun pikaruokalassa. Olipahan ainakin erilaista:

Jotenkin oletin omasta näkövinkkelistäni, että tarjolla olisi kiinalaisittain maustettuja hampurilaisia, mutta e-hei. Omassa annoksessamme oli lihakastiketta, riisiä ja marinoitua salaattia. Juomanakaan ei ollut limsaa vaan lihalientä, jota lusikoinkin suuhuni hyvällä ruokahalulla.

Shanghailainen ruoka ei ole aina välttämättä päällepäin kovinkaan houkuttelevan näköistä. Annokset olivat toisinaan hyvinkin valjuja, minkä lisäksi possussa (joka oli alueelle tyypillistä lihaa) oli reilusti luita ja rasvaa, ja kalassa ruotoja. Mutta sitten kun uskaltautui siirtämään syömäpuikollisen syötävää suuhunsa, niin voi taivas niitä mahtavia makuja!

Kaikkea ei tosin olisi aina ollut edes pakko maistaa. Pöytään tavataan nimittäin tilata yhteiseksi useampia ruokalajeja (sekä kylmiä että lämpimiä), joista jokainen ruokailija voi annostella haluamiaan juttuja omalle lautaselleen/kulhoonsa. Pöytään katetut astiat olivat monesti miniatyyrimallia. Etenkin pikkuruiset teekupit olivat hauskaa vaihtelua sille valtavan suurelle mukille, josta yleensä kahviani kiskon. Tuohon kaikkein pienimpään kuppiin tarjoilijat kaatoivat yleensä soijaa:

Riisiä ei reissun aikana syöty juuri ollenkaan. Etukäteen ajattelin, että ”pakkohan sitä kiinalaisen ruuan kanssa on riisiä saada”, mutta ei sitä loppujen lopuksi kaivannut laisinkaan (suomalaisissa ravintoloissa riisi on kyllä sitten sitäkin välttämättömämpi).

Jälkiruokapuoli oli myös Suomen kiinalaisista ravintoloista poikkeava: missä luurasivat friteeratut banaanit ja jäätelöpallerot? Syödäänkö niitä oikeasti jälkiruuaksi jossain päin Kiinaa? Me emme tilanneet jälkiruokaa kertaakaan (ei kukaan tosin semmoista vaihtoehtoa ehdottanutkaan), mutta muutamissa paikoissa tuotiin loppusyötäväksi lohkottuja vesimeloneita taikka vaikka paloiteltua appelsiinia.

Pullotettu vesi oli (ainakin minibaarissa) olutta kalliimpaa, ja Tsingtao-olut oli myös ruokien kanssa usein kaikkein varteenotettavin vaihtoehto. Viini ei oikein paikallisten ruokien kaveriksi istunut, ja ravintoloissa tarjolla ollut vesi oli usein kuumennettua vesijohtovettä, joka ei kiehauttamattomana ollut ollenkaan juomakelpoista. Kuumennettuna sitä pystyi kyllä juomaan, mutta maku ei ollut edelleenkään paras mahdollinen (vesijohtoveden maku maistui monesti teestäkin läpi).

Teetä oli tarjolla lähes joka aterialla, yleensä se oli vihreää, mutta muutakin olisi mahtanut olla saatavilla. Vihreä tee tuntui kuitenkin olevan juomapuolella se keskeinen kulmakivi: sitä tavallinen kansa kantoi pulloissaan ja läpinäkyvissä termosmukeissaan. Ja sitä vihreää ainesosaa oli teen seassa usein vaikka millä mitalla!

Teetä tuli juotua aika tavalla, ja lähti sitä toki mukaan tuliaiseksikin. Jaottelu oli näin teelajikkeita tuntemattomallekin aika helppo: päälajit olivat musta tee (black tea -laadut, joista pu er tuntui olevan eniten arvossaan), vihreä tee ja jasmiinitee. Lisäksi mieleen jäi oolong, mutta se saattaa olla jotain noista edellä mainituista. Taitaisi olla pienen teekoulutuksen paikka, etenkin kun tee on oikeasti harvinaisen mahtava asia.

Missään varsinaisessa teehuoneessa emme käyneet, ja ilmeisesti ne ovatkin edustaneet viime vuosikymmenten aikana Kiinassa jo jossain määrin katoavaa kansanperinnettä. Yhdessä bongaamassamme paikassa olisi ollut tarjolla perinteiseen tapaan dim sumia ja teetä, mutta paikka ei itsessään ollut kovinkaan perinteinen.

Dim sumeista puheen ollen, lihatäytteiset (usein rapua & possua sisältäneet), höyrytetyt taikinanyytit olivat shanghailaisten keskuudessa todella kova sana. Dumpling-kojuille oli usein aivan tavattoman pitkät jonot. Mekin söimme ylimmässä kuvassa näkyviä taikinanyyttejä pariinkin otteeseen. Eivät ne mitään hillittömiä makuelämyksiä omasta mielestämme olleet, mutta ihan kivaa pikaruokaa ja mahantäytettä joka tapauksessa.




Shanghailaisissa annoksissa oli mielestäni silmiinpistävintä niiden makeus, joka oli kuitenkin aina hyvässä tasapainossa happamuuden kanssa. Heti ensimmäisessä lounaspaikassa (jossain Nanjing-roadin varrella) saimme syötäväksemme (muutamien muiden juttujen ohella) paistettua riisiä, joka oli maustettu korinteilla, rusinoilla tai mahdollisesti taateleilla. Maistui!

Me emme täällä koti-Oulussa laita juuri koskaan tofua, mutta Kiinassa (samoin kuin reilu pari vuotta sitten Japanissa) söimme sitä aivan mahdottoman hyvällä ruokahalulla. Eräänkin kerran marinoitu tofu oli niin hyvää, että se katosi tilatuista annoksista kaikkein vauhdikkaimmin (ja suurelta osin perheen miespuolisen jäsenen syömäpuikkoihin!). Shanghai on ilmeisesti keskeistä tofuntuotantoaluetta, joten ilmankos tofu siellä aina niin hyvältä ja tuoreelta maistuikin.

Tofua oli myös uudessa lempiruuassani: voimakkaasti chilillä maustetussa kalakeitossa, jossa oli kokonainen litteä kala ympärillään tukevia tofuviipaleita & kasviksia (keitosta ei valitettavasti ole kuvaa!). Keitto tuotiin polttimen päälle pöytään kiehumaan, enkä ole ehkä ikinä maistanut mitään niin hyvää. Enintä chilin poltetta oli leikattu liemen öljyisyydellä, mutta kokonaisuus oli sen verran tulinen, että se pani meikäläisen melkein joka maistokerralla yskimään. Mutta ruoka oli oikeasti niin maukasta, että sitä oli pakko syödä. Ja paljon.

Kokonaisena kypsennettyä kalaa oli tarjolla käytännössä kaikissa muissakin vastaavanlaisissa ruokapaikoissa. Tarkoitukseni on kokeilla itsekin shanghailaisittain valmistettua kalaa, johon katselin ohjeen jo paikan päällä Kiinassa. Sillä tavoin osasin ostaa ruokaan tarvittavaa Shaoxing-riisiviiniä ja tummaa riisietikkaa, jotka ovat ilmeisen tärkeitä ainesosia monissa muissakin sikäläisittäin valmistetuissa muonissa.

Meillä ei ollut kyseisten ainesten nimiä kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kirjoitettuina, joten en nyt ole täysin varma, onnistuimmeko ostamaan ollenkaan oikeanlaisia nesteitä. Ainakin kaupan - tai jättimäisen valintamyymälän henkilökunta yritti parhaansa, ja vaikka kuinka monta ihmistä valjastettiin miettimään, mitä Chinese black rice vinegar voisikaan olla kiinaksi (ja mistäpäin kauppaa sitä löytyisi). Lopulta asiaa kysyttiin eräältä miespuoliselta asiakkaalta, jonka myyjät ilmeisesti arvelivat englannin kielen taitoiseksi. Tämmöisiä sieltä sitten lähti mukaan:

Viikon aikana ehti pistäytyä kovinkin monennäköisissä ruokakaupoissa. Joissakin oli tarjolla kaikkea mahdollista kuivattua alkaen meikäläisillekin tutuista siitakkeista ja päätyen kuivattuihin meritähtiin. Aika vähän tuli ostetuksi mitään. Sitä se yhteisen kielen puuttuminen teettää (kun ei voinut kysellä vinkkejä tuiki tuntemattomien raaka-aineiden käyttämiseen). Voi kun osasisi edes vähän kiinaa (ja niitä oikeita kiinalaisia kirjoitusmerkkejä!).

Karkkipussien rivistö oli muuten monissa pikkukaupoissa korvattu pähkinäpusseilla, ei ollenkaan hullumpi ratkaisu.



Ravintola-alueista yksi Shanghain tunnetuimmista lienee Xintiandi, joka oli vähän turhankin siistin ja kliinisen oloinen. Meille molemmille tuli siitä mieleen turistien tarpeisiin rakennetut keskieurooppalaiset laskettelukeskukset (ikään kuin minä olisin semmoisissa juuri aikaani viettänyt). Jälleen kerran enemmän meininkiä löytyi kiinalaisista katukeittiöistä.

Esimerkiksi Shanghain ”vanhan kaupungin” (ja Yuyuan gardenin) turistialueen vieressä oli huomattavasti vilkkaampi paikallisten asukkaiden katu, jossa oli tosissaan totinen ruuanlaittamisen meininki. Ja raaka-aineet olivat taatusti tuoreita; yksikin kala meinasi ponkaista kokonaan pois vesiastiastaan (toisessa astiassa majailevia kilpikonnia kävi vähän sääliksi, enkä sitten suostunut tilaamaan kilpikonnakeittoa koko reissun aikana - haineväkeittoa sen sijaan söin kokonaisen kulhollisen).

Aasialaistyyppinen ruokavalio vaikuttaisi sopivan meikäläiselle ainakin sen perusteella, että minulla oli jälleen kerran Kiinassa aivan mahdottoman energinen ja aikaansaava olo (tosin tavallista sikeämmillä ja pitemmillä yöunillakin lienee ollut vaikutusta asiaan). Pitäisiköhän minun kenties ryhtyä kiinalaiseksi?

Tosin aamiaisella olisin huono kiinalainen, koskapa silloin minun on pakko saada suomalaiseen tyyliin puuroa tai leipää. Hotelliaamiaisellakin jätin kiinalaisen puolen kokonaan väliin, tai parit paikallisittain marinoidut pak choit taisin vetää jonain aamuna. Muuten elimme koko ajan kiinalaisittain valmistetulla murkinalla, tosin kerran oli pakko päästä Japani-fiiliksissä syömään shabu-shabua.

32 Comments:

At 5/4/09 23:30, Blogger Virpi said...

Olipas kiva lukea ruokakertomuksia Kiinasta! Ja tuo teekukka-kuva on erityisen kaunis, piti jäädä oikeen erikseen vielä sitä tuijottamaan. Kielimuuri on tosiaan kurja hidaste maissa joissa kirjoitusaakkosetkin ovat jotain muuta kuin meillä. Kiinassa en tosin itse ole käynytkään, mutta Venäjällä kyrilliset aakkoset tuottivat kiitettävästi päänvaivaa.

 
At 5/4/09 23:39, Blogger Rosmariini said...

Meillä on noita kukkia täällä kokonainen purkillinen. Voidaan jemmata niitä teikäläisellekin, niin pääset halutessasi ihailemaan niiden avautumista. :) Bonuksena tuo juoma tuoksuukin tosissaan hyvältä.

 
At 6/4/09 08:15, Blogger Virpi said...

Oi, se olisi kyllä ihanaa! Teekukan avautuminen on kyllä mukavaa katseltavaa (joskus on olen saanut jossain teekukasta tehtyä teetä) ja jos tuoksukin vielä on erityisen hyvä, niin sehän on oikein elämys :)

 
At 6/4/09 08:48, Blogger Petra / Patalintu said...

Ihana lukea teidän matkatarinaa Shanghaista! Me olimme siellä lomailemassa tammikuussa 2006, joten mukava vertailla kokemuksia. Tuo hauska pullonkorkinavaajan näköinen talo laittoi ihmettelemään omaa huomiokykyä niin paljon että piti selata omat matkakuvat ja vielä vähän googlettaakin, ja todeta helpottuneena että ei, Shanghai World Financial Center ei ollut pystyssä vielä 2006! :) No, siellähän noita uusia pilvenpiirtäjiä tuntuu putkahtelevan kuin sieniä sateella ja matkalla mietimmekin, että olisi hauska palata takaisin esim. 10 vuoden päästä, ja ihmetellä (todennäköisesti) valtavaa muutosta.

Oletteko muuten lukeneet Qiu Xiaolongin dekkareita, joissa ruokakulttuuria suuresti arvostava runoileva ylikomisario ratkoo rikoksia Shanghain maisemissa? Niistä on myös hauska "bongailla" tuttuja paikkoja ja Shangain makuja.

 
At 6/4/09 09:33, Blogger Rosmariini said...

Virpi: Täältä pesee! Olisihan tuolta voinut älytessään ostaa mausteita sun muita tuomisia täkäläisille ruokabloggaajille. Pitää terästäytyä tulevilla reissuilla.

Patalintu: Vähänkin vanhemmat Shanghai-kuvat pistävät kyllä heti miettimään, että "ihan niin kuin tästä maisemasta puuttuisi jotakin". Onneksi tuota vanhaa rakennuskantaakin oli vielä jäljellä, ja kolme vuotta sitten takuulla vieläkin enemmän!

Nuo Qiu Xiaolongin dekkarit kuulostavat kyllä melkein liian hyvältä ollakseen totta. Vieläköhän niitä ehtisi pääsiäislukemiseksi jostakin hommata.

 
At 6/4/09 09:35, Blogger Jael said...

Tosi kiva oli lukea matkaraporttia Shanghaista.Mielenkiintoista ruokatietoutta ja hienoja kuvia!

 
At 6/4/09 10:27, Blogger Virpi said...

Mulla oli joulun aikaan lainassa noita Xiaolongin dekkareita, mutta en sitten päässyt alkua pidemmälle (kun ei ollutkaan aikaa lukea). Mutta silloin ainakin sain ne kaksi ekaa kirjaa ihan tuosta vaan lainaksi pääkirjastolta, että voisin kuvitella etteivät ole turhan suosittuja (yleensähän hyvät dekkarit ovat aina menossa). Itselleni noita suositteli pomoni :) aion ottaa uusintayrityksen itsekin myöhemmin noiden opusten kanssa. Mutta sinne vaan pääkirjaston dekkarihyllylle Rosmis hakemaan luettavaa!

 
At 6/4/09 12:09, Anonymous lilla my said...

Voi että, tuli ihan oma Shanghain-reissu mieleen! Tosiaan tuo Shanghai World Financial Center on melko lailla uusi tuttavuus kaupungissa, kaksi vuotta sitten se oli vielä rakenteilla, ulottuen suunnilleen siinä vieressä olevan, ja silloin Shanghain korkeimman rakennuksen, eli Jin Maon tasalle. Jin Maon huipulta, eli 88. kerroksesta oli muuten aika huumaavat näköalat rakennuksen 53. kerroksessa sijaitsevaan hotellin respaan, siis rakennuksen sisälle. En suosittele kaltaisilleni korkeanpaikankammoisille!

Shanghain ruokatarjonnasta sen verran, että me makustelimme kaikkea aussisapuskasta kiinalaisen kautta japanialaiseen. Hyvät ruokamuistot jäi, emmekä me herkkävatsaiset, äitini ja minä, siis, kärsineet kertaakaan vatsanväänteistä!

 
At 6/4/09 14:53, Anonymous Anonyymi said...

Kiitokset mukavasta matkakertomuksesta! Olen ihaillut juttujanne muutenkin. Vähän asian vierestä kysyisin, että millä kameralla kuvaatte noita ruokakuvia, ovat niin hienoja? (Itselläni on kameranosto edessä kun entinen vetelee viimeisiään.)

-Kaisa

 
At 6/4/09 17:45, Anonymous Elina said...

Kiitos mielenkiintoisesta reissukuvauksesta! Itse olin juuri käymässä Hongkongissa ja ne matkamuistot tulvahtivat mieleeni teidän tekstiänne lukiessa. Olen muuten samaa mieltä tuosta kiinalaisen ruoan energiaatuottavasta ominaisuudesta! Pitäisikö siirtyä siihen vallan :)
Toin itse kasapäin teetä mukanani, koska ihastuin kiinalaisiin laatuihin. Suosittelen lämpimästi perehtymään teemaailmaan!

 
At 6/4/09 19:39, Blogger Rosmariini said...

Yaelian: Aikamoista tajunnanvirtaa tuosta tekstistä tuli (jälleen kerran), mutta kiva kuulla, että siitä on edes jonkin verran iloa muillekin.

Virpi: Kiitos vinkistä, kipaisinkin kirjastoon saman tien.

Lilla My: Mukava päästä lueskelemaan muidenkin Shanghain-kokemuksista! Vatsanväänteiltä vältyimme kaikeksi onneksi itsekin (vieraasta bakteerikannasta huolimatta).

Kaisa: Mikäköhän Nikonin malli tämä nykyinen kamera lieneekään (siirrän vastausvuoron Pippurimyllyn puolelle:).

Elina: Minua viehätti kiinalaisessa muonassa erityisesti se tasapaino eri makujen ja ainesosien välillä. Jännä kokeilla, minkälaisia juttuja noiden kokemusten perusteella onnistuu kehittelemään omassa kotikeittiössään.

Teelaaduista ja -lajikkeista lueskelin alustavasti jo jossakin kiinalaisessa kahvilassa, mutta jotenkin ne tiedot ehtivät karata jo suurimmaksi osaksi mielestä pois. :) Sen tosin muistan, että Darjeeling-tee tulee Intiasta. Puer-teetä keittelin eilen kannullisen (se tuoksui ainakin alkuun etäisesti navetalle!).

 
At 6/4/09 20:18, Blogger Pippurimylly said...

Kaisa: nykyinen kamera on Nikonin D300. Edellinen, D50, oli ruokakuvaustarkoituksiin yhtä kelpo, mutta kohtasi kerran lattian liian suurella vauhdilla ja joutui siten tekemään tilaa tälle nykyiselle.

Objektiivipuolella tunnun tykkäävän kaikkein eniten Nikonin 60mm/2.8 -makrosta ja jonkin verran myös Nikonin 105mm/2.8 -makrosta.

Kumpikaan ei kuitenkaan ollut juuri tällä reissulla mukana, vaan reissukuvat on otettu Sigman 30mm/1.4:llä ja Sigman 18-50mm/2.8 -makrozoomilla. En yleensä kamalasti fanita zoomilinssejä, mutta matkoilla sellainen on kätevä, kun aina ei voi etukäteen tietää, millaisista tilanteista haluaa kuvia ottaa.

 
At 6/4/09 21:06, Anonymous Anonyymi said...

Ihan pakko sen verran kommentoida, että jos jotain ruokaa maailmassa pitäisi boikotoida niin se on se haineväkeitto. Evät leikataan Aasiassa eläviltä kaloilta ja sen jälkeen hait heitetään takaisin mereen hukkumaan. Evät kun ovat se ainut arvokas osa. Kauhistuttaa edes ajatella, mitä elämän tuhlausta. Mutta muuten kiva juttu :)

 
At 6/4/09 23:08, Blogger Rosmariini said...

No huh, ei tulisi kyllä ensimmäisenä mieleen lähteä irrottelemaan evää elävältä hailta. Mitenköhän tuommoista eväkeittoa on alun perin edes hoksattu tehdäkään.

 
At 7/4/09 10:17, Blogger Elena said...

Johonkin voiis tehdä jutun eri maiden (ketju)hampurilaispaikoista. Itse liikuin Japanissa paikalllisten nuorten insinöörien kanssa, joten piti tietty käydä hampurilaispaikassa. Hampurilaisen saattoi tilata "Pangoolais ?" mikä kirjoitetaan "bun or rice" ja sen riisivaihtoehdon nyppiminen puikoilla olikin hauskan näköistä.

 
At 7/4/09 11:19, Blogger Rosmariini said...

Riisihampurilainen?! Hillitöntä! Eri maiden pikaruokakulttuurista olisi kyllä kiinnostavaa lueskella enemmänkin - etenkin tietenkin siitä, miten maan ”alkuperäinen” ruokakulttuuri pikaruokaloiden tarjontaan kulloinkin heijastuu. Shanghaissakin oli kuitenkin pakko todeta, että starbucksit sun muut ketjupaikat ovat monille kiinalaisille nykyajan teehuoneita (ja turistiraukat yrittävät etsiä samaan aikaan jotain aitoa ja alkuperäistä).

Kiinassa oli muuten hyvinkin yleinen tapa pyytää syömättä jääneet ruuat kotipakettiin. Ja monet söivät töidensä äärellä (esim. kaupoissa). Joillakin oli ruokanaan perinteiseen tapaan tehtyjä nuudeleita, toisilla taas sujuvasti KFC:tä.

Ja Pudongin bisnesalueen(?) pilvenpiirtäjien alakerrasta näytti löytyvän aika usein sushiravintoloita.

 
At 7/4/09 15:05, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos kamera- ja objektiiviselvityksestä! Jotain vastaavaa laitteistoa pitäisi meillekin hankkia. (En itse ota ruokakuvia, mutta meillä on pienet lapset joiden myötä olen innostunut kuvaamisesta, eikä pieni Ixus enää tunnu oikein riittävän mihinkään...)

Kaisa

 
At 7/4/09 15:35, Anonymous Mari said...

Ihan mahtava raportti, kiitos tästä! Mutta huh tuota kokonaisena valmistettua kalaa. Saisin olla aika nälkäinen, jotta siihen kajoaisin :D

T: Kalapuikkofani-84

 
At 8/4/09 13:21, Anonymous Punde said...

Ainut huono puoli näissä matkakertomuksissa on se, että itselle tulee hirveä matkustuskuume, johon ei vaan löydy kumpaakaan pääasiallista lääkettä; aikaa tahi rahaa.

Mistä tuli mieleen että hintatasosta (esim. eroista turistirysän ja syrjemmän perinteisemmän välillä) ei ollut juuri mitään ja se kiinnostaisi.

 
At 8/4/09 23:31, Blogger Jaana said...

Oi miten ihanaa olisi päästä taas Shanghaihin! Kiinan vuotena tuolla tuli käytyä, mutta huudit ovat varmaan sielläKIN muuttuneet viidessätoista vuodessa... Nyt osasisi arvostaa paikallisia sapuskoitakin ihan eri tavalla, edellisen visiitin aikoihin kiinanruokakiintiö alkoi olla jo aika täynnä ja esmes KFC:t tuntuivat Taivahan lahjoilta!

Ai niin, onneaponnea Rosmikselle vielä tätäkin kautaa :-)

 
At 9/4/09 10:24, Anonymous Anonyymi said...

Jälkiruuista, että moneen kertaan eri puolilla kiinaa käyneenä ainoa paikka missä on ikinä itsellä ainakin ollut jälkiruokia ovat olleet selkeät turistipaikat.

Haukinta oli, kun tuli hupina viuimeisellä reissulla kokeiltua, että englantia osaavatkaan tarkoilijat eivät tienneet mitä "Dessert" tarkoittaa. Ainakin viidessä ravintolassa tuli kokeiltua ihan hupina.

 
At 9/4/09 12:12, Blogger Rosmariini said...

Kalapuikkofani: Mahtaakohan teikäläisen suunnalta irrota kevään mittaan minkäänlaista reissurapoa? Jään toiveikkaana odottamaan. :)

Punde: Matkakuume jäi kyllä saman tien pysyväksi olotilaksi. Voi, kun olisikin loputtomasti aikaa ja rahaa, niin voisi lähteä kiertelemään maailmaa vähän pitemmäksikin aikaa. Ehkä vielä joskus!

Hintaerot olivat kyllä melkoisen selvät. Kaikkein halvimmissa katukeittiössä olisi ruokaillut ihan pikkurahalla, mutta kalliimmissa paikoissa hinnat olivat lähellä Suomen tasoa.

Välispiikki: Kiitospiitos! Olihan se meikäläisenkin korkea aika päästä viimein Kiinaan. Oli kyllä jännä, kun Pepakin oli käynyt Pekingissä parikymmentä vuotta sitten ja pystyi selostamaan silloisia kokemuksiaan ja vertailemaan niitä nykyiseen. Polkupyöriinkin oli tainnut tulla jossain välissä moottorit. Ja apteekkeihin oli tullut itämaisen hoitotieteen rinnalle länsimaisia tuotemerkkejä. Siellä muoviset rasvapurtilot ja ikiaikaiset itämaiset juuret löivät sitten kättä keskenään.

Anonyymi: Mukava lueskella kokemuksia ahkerammilta Kiinan-kävijöiltä, kun itse on vielä ihan ulalla monista asioista.

Mahtoikohan kiinalaiseen ruokakulttuuriin kuulua esim. ajatus siitä, että jos ruuan syö kokonaan loppuun, sitä on ollut tarjolla liian vähän. (Kun yhdessä paikassa söimme hedelmälautasen tyhjäksi, sen tilalle tuotiin saman tien lisää.)

 
At 10/4/09 17:11, Anonymous lilla my said...

Tuli tuosta kiinalaisesta ruokakulttuurista mieleeni, että velipojan kertoman mukaan siellä on vasta muutama vuosi sitten kielletty ruokalaji, jossa elävä apina istutetaan ruokaseurueen pöydän alle. Pöydässä on reikä, josta apinan pää pilkistää, yhä siis elävänä, ja siinä sitten avataan kallo ja aletaan nauttia Hannibal Lecterin tyyliin. Kiellosta huolimatta tätä(kin) ruokalajia yhä saa "tiskin alta" ihan kirjaimellisestikin, ehh... Ei tarvitse enää ihmetellä eboloita ja muita hullun lehmän tauteja.

 
At 10/4/09 19:44, Blogger Ketturouva said...

Hieno matkakertomus ja ihania kuvia! Matkakuume tosiaan kohoaa.

Noista friteeratuista banaaneista olen antanut kertoa itselleni että ne ovat ihan länsimaisten kiinalaisten ravintoloiden ilmiö.

 
At 10/4/09 20:39, Blogger Rosmariini said...

Lilla My: Ääks! Turvallisissa turistiravintoloissa pysyttelemisessä on selvästi omat hyvätkin puolensa.

Ketturouva: Olisikin jännä nähdä, minkälaisia kiinalaisten ravintoloiden (jälki)ruokalistat ovat muualla maailmassa / muissa länsimaissa. Huomasin, etten ole käynyt semmoisissa (Suomen ulkopuolella) juuri koskaan.

Joskus tuommoisissa tapauksissa käy hauskasti siten, että turistien toiveesta/vaatimuksesta muualla syntynyt ruoka kiertyy myös "alkuperäisen" maan ruokalistoille. Yhdessäkin meksikolaisessa keittokirjassa oli (texasilaisen) chili con carnen ohje sen vuoksi, että monet lukijat olettavat automaattisesti kyseisen reseptin sieltä löytävänsä.

 
At 11/4/09 18:25, Blogger Ketturouva said...

Aloin pohtia, mitä olen muualla maailmassa syönyt kiinalaisissa jälkkäriksi, ja täytyy todeta, että en mitään. Varsinaisista pääruuista olen jo tullut niin täyteen, että jälkiruokalistaan ei ole tullut edes vilkaistua.

 
At 13/4/09 21:29, Blogger Merituuli said...

olipas paljon asiaa ja kauniita kuvia. minusta nämä matkaraportit eri maailman kolkista ovat tosi mielenkiintoisia. tuntuu vain että niitä löytää tosi huonosti (noin yleensä netistä) kun jotain tiettyä kohdetta etsii.

emme mekään Kiinan visiitillä huomanneet mitään muita jälkkäreitä kuin tuoreita hedelmiä. toisinaan ne tuotiin upeasti leikattuna, joskus jonkinlaisessa valkoisessa "kastikkeessa" pyöräytettyinä. ja me sentään yritimme tiirata muutakin :)

 
At 13/4/09 21:55, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos minunkin puolesta hyvästä matkaraportista! Iselläni on kertaluonteinen Kiinakokemus Pekingistä ja erittäin suositeltava kohde sekin. Shanghaihinkin pitäisi joskus päästä, mutta seuraavaksi suuntaamme autolla Eurooppaan. Ajatus on mennä minne kulloinkin huvittaa ja kiertää enemmän paikkoja, joihin ei lentämällä pääse. Ensimmäiseksi kuitenkin suuntaamme kohti Champagnen aluetta. Vinkkejä?

Kiinalaisesta ruokakulttuurista sen verran, että kiinalaisten kanssa syöminen on aina meluisaa. Tarkoitus on ilmeisesti melulla karkoittaa pahat henget pois ruokahuoneesta, joten kakofoniaa tuotetaan usein jopa tarkoituksella.

- Kirsi

 
At 14/4/09 22:38, Blogger Rosmariini said...

Aika pitkä selostus tuosta kyllä kieltämättä tuli. Aluksi aikomuksenani oli jakaa teksti pariin kolmeen postaukseen, mutta jotenkin se sitten vaan päätti jäädä yhdeksi pötköksi. :)

Automatkailu on tosissaan hauska tapa nähdä maailmaa, kiva päästä etenemään omaan tahtiin. Ja näkee tosiaan semmoisiakin paikkoja, joihin ei lentämällä tulisi mentyä. Pallontallaajien keskustelupalstalta löytyy yleensä monista matkakohteista hyviä vinkkejä, mutta en nyt äkkiseltään löytänyt sieltä Champagneen liittyviä kirjoituksia (höhlä).

 
At 19/4/09 14:25, Blogger Rosmariini said...

Pakko vielä lisätä sen verran, että tykästyin kovasti noihin täällä suositeltuihin Qiu Xiaolongin kirjoihin. Huono puoli niissä on vaan se, että tekisi mieli suunnata saman tien takaisin Shanghaihin. Kirjassa Punaisen merkin tanssija ruokaillaan moneen otteeseen, kerran esim. Nanjingkadun ja Sichuankadun risteyksen tienoilla:

”Chen tilasi rasvassa paistettuja, porsaanjauhelihalla täytettyjä pieniä vehnäleipäsiä, läpinäkyviä katkarapunyyttejä, käynyttä tofua tikuissa, riisipuuroa tuhannen vuoden munan kera, valkoisesta kurpitsasta tehtyä pikkelssiä, suolattua ankkaa ja Guilinin papuhilloa vihreän purjosilpun kera. Kaikki pieninä annoksina.”

Ja toisen kerran tehtiin taikinanyyttiateriaa shanghailaisessa kodissa:

”Hyvä ajatus. Keväiset bambunversot ovat nyt parhaimmillaan. Tarjoamme taikinanyyttejä kolmen erilaisen täytteen kera: tuoreilla bambunversoilla, tuoreella lihalla ja tuoreilla katkaravuilla täytettynä. Paistan osan nyyteistä rasvassa, höyrytän osan ja tarjoan loput vanhassa ankkakeitossa mustien puukääpäsienten kera. - - Huoneemme on kenties pieni kuin kuivattu tofunpala, mutta emme voi menettää kasvojamme amerikkalaisen vieraan edessä.”

 
At 12/4/12 20:42, Anonymous Anonyymi said...

Vaikka viimeisestä kommentista on jo aikaa ja sattumalta nyt löysin tämän. Toivottavasti edes jollekkin on hyötyä kommenteistani. :)

Opiskelin itse muutama vuosi takaperin Shangaissa ja ensimmäisen kuukauden aikana paras syömäni ruoka oli Ikean lihapullat. :) Tuon jälkeen alkoikin löytymään jo "aitoja ja oikeita" paikkoja. Voin erittäin lämpimästi suositella Yuxin Sichuan-ravintolaa, http://www.smartshanghai.com/venue/2594/Yu_Xin_Chuan_Cai_shanghai, joka oli mielestäni paras ravintola koko Shanghaissa. Heidän tuliset sammakot ja etikka-valkosipuli-kurkut olivat uskomattoman hyviä. Muutenkin suosittelen Sichuanin ravintoloita, mikäli pitää tulisesta ruuasta edes hieman.

Noista dumplingseista sen verran on pakko sanoa, että teillä on käynyt huono tuuri paikat suhteen. Parhaat dumplingsit löytää Xin Tian Di alueen ostoskeskuksen muistaakseni kolmannesta kerroksesta. Paikan nimi on Ding Tai Fung. http://shanghai.unlike.net/locations/304431-Ding-Tai-Fung-Xintiandi

Toiseksi parhaat, katuruokatyyppiset dumplingsit löytyy mielestä Yu Yuan-gardenista. Koju, jossa jono on yleensä n. 100m pitkä, mutta jono menee nopasti ja on odottamisen arvoista. Kannattaa katsoa myös Anthony Bourdain Shanghaissa. Siinä myös hyviä paikkoja.

En ole itse käynyt Shanghaissa vaihdon jälkeen, mutta nyt kesänä on pakko mennä vain ja ainoastaan noiden ruokien takia.

 
At 11/1/15 11:03, Anonymous Anonyymi said...

Vain tietämätön, sivistymätön ihminen syö haineväkeittoa tms., etkö tiedä, millaista kalan rääkkäämistä hainevien pyynti on. Toivottavasti USAn, Australian, UKn ym. sivistyneet hallitukset pystyvät painostamaan Kiinan ja Japanin lopettamaan tämän barbaarisen ruokaperinteen.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails