maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Lammasmainen pääsiäinen

Jauhantapajan pääsiäinen sujui tällä kertaa taas hyvinkin tutuissa tunnelmissa. Ostoskoriin päätyi lammaspaistin ohella muun muassa kreikkalaista jogurttia ja kananmunia. Jotain uuttakin sentään nähtiin: lammaspaistin kaveriksi syntyi etikkainen minttukastike (löytyisiköhän jostain päin Oulua mallasviinietikkaa?) ja lytättyjen pottujen tapaan tehtyjä valkosipuliperunoita.

Lauantaina pääsimme valmiiseen pöytään maistelemaan lammaspataa, jonka syömistä ei olisi tehnyt mieli lopettaa ollenkaan (kuva otettiinkin meikäläisen santsiannoksesta). Padan jännittävin ainesosa oli fenkoli, jota itse olen tottunut yhdistelemään lähinnä vain kalaruokiin.

Taivaallinen lammaspata

1 kg lammasta kuutioina

mausteseos:
1 tl minttua
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl salviaa
1 tl mustapippuria
1 tl yrttisuolaa
4-6 valkosipulinkynttä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl chiliketsuppia
2 rkl hunajaa
4-5 dl punaviiniä
1 prk (280 g) hillosipuleita
2 laakerinlehteä

lisää pataan:
1-2 fenkolia
3 porkkanaa
(1/2 dl sherryä)

suurus:
2 rkl Maizena suurustetta (ruskeille kastikkeille)

koristeeksi:
tuoreita yrttejä (esim. persiljaa tai minttua)

1. Sekoita mausteseosainekset keskenään ja levitä se kauttaaltaan lammaspalojen joukkoon. Kaada päälle hillosipulit liemineen sekä punaviini ja laakerinlehdet. Peitä kulho ja anna maustua jääkaapissa yön ajan.
2. Pane lihat liemineen kiehumaan. Lisää mukaan paloitellut kasvikset ja halutessasi sherry. Nosta kansi päälle ja anna ainesten kypsyä miedolla lämmöllä pulputen 1 ½ - 2 tuntia. Lisää tarvittaessa punaviiniä.
3. Suurusta liemi ja tarkista maku. Koristele ruoka yrttisilpulla ennen tarjoilua.

Huomenna alkava arki ei arvatenkaan houkuta yhtään (sitä ennen ehtii onneksi vielä sommitella loput lammaspaistin jämät pitaleipien väliin). Mutta tässä vielä lauantaista kerrosjälkkäriä, jonka pohjalla oli murustettua hapankorppua:

9 Comments:

At 13/4/09 21:52, Anonymous herra_ronkeli said...

Omassa pääsiäispöydässä oli myös lammasta tarjolla. Perinteisen Baxter'sin minttuhyytelön ohella oli ostoskoriin livahtanut etikkaista minttukastiketta, joka kyllä maistui kohtalaisen kamalalta lammaspadan kanssa. Varmaan tottumiskysymys, mutta itse en oikein osaa yhdistää lammasta johonkin etikkaiseen pöperöön.

 
At 13/4/09 21:57, Blogger Rosmariini said...

Meillä oli myös lammaspaistin kanssa tarjolla tuota makeampaakin minttuhyytelöä. Senkin tekemistä voisi kenties kokeilla itse.

 
At 13/4/09 22:38, Blogger Dea said...

Meillä ei syöty pääsiäisenä lammasta lainkaan johtuen allekirjoittaneen lihavammasta, mutta kalaa söimme sitäkin enemmän.

 
At 13/4/09 23:56, Blogger Rosmariini said...

Ehdinkin jo aiemmin käydä kurkkaaamassa teidän nieriäänne. Ja parsaa! Aikomuksenani oli laittaa itsekin kalaa, mutta suunnitelma siirtyi seuraavaan viikonloppuun (harmi vaan, ettei ensi viikonloppu kestä neljää päivää...).

 
At 14/4/09 17:10, Blogger oliivia said...

Rosmis, en tiedä tarkemmin Oulun valikoimista, mutta Lidlistä kannattaa yrittää bongailla mallasviinietikkaa. On ainakin "teemaviikoilla" yleensä saatavilla, sieltä minäkin sitä sain hamuttua vihdoin.

 
At 14/4/09 22:15, Blogger Rosmariini said...

Lidlin valikoimat ovat luultavimmin koko maassa aika lailla yhteneväiset, joten sinnepä siis. Jotenkin nuo teemaviikot ovat aina onnistuneet menemään minulta sivu suun, mutta jospa sinne joskus osuttautuisi oikeaan aikaan.

Sitten vaan miettimään, mihin kaikkeen (muuhun) mallasviinietikkaa voisikaan käyttää...

 
At 15/4/09 16:29, Blogger Lipidi said...

Punnitse & Säästässäkin on mallasviinietikkaa nähty. Eikös Oulussakin sellainen ole?

 
At 16/4/09 16:49, Anonymous Anonyymi said...

nettikauppa behnfordsilla näyttää olevan malt vinegaria valikoimissaan.
http://www.behnfords.fi/

 
At 17/4/09 09:48, Blogger Rosmariini said...

PuSässä pitäisi muutenkin käydä joskus lähipäivinä pähkinä- ja jyväostoksilla, joten pitääpä tähystellä valikoimia tarkemminkin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails