sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012

Parsaa, chorizoa ja ilmakuivattua kinkkua

Parsa on kevään juttu, ja hyvä juttu onkin. Nykyisten toimitusketjujen myötä tuoretta parsaa tosin tuntuu saavan kaupoista jo siinä vaiheessa, kun omaa pihaa peittää vielä yli metrinen hanki. Ei välttämättä kovin lähiruokaa siis - mutta hyvää, ja vie mielen takapihan tilannetta etäämmälle kevääseen.

Tällä kertaa päätimme kokeilla netistä löytynyttä Wahlmanin ohjetta, jossa keitettyjen parsojen kylkiäisinä tarjoillaan perinteisen voi- tai valkoviinikastikkeen lisäksi ilmakuivattua kinkkua ja chorizoa. Suolaiset ja parsaa huomattavasti voimakkaamman makuiset kinkku- ja makkaralisäkkeet toimivat miedon parsan kanssa yllättävän hyvin ja toivat koko annokseen uudenlaista jengaa - astumatta silti liiaksi parsan hienovaraisen maun varpaille.

Valmistimme ruoan kevään Hullujen Päivien aattona, ja niinpä jouduin nyhtäisemään Prosciutto-paketin ostoskoriini vaivihkaa ja huomiota herättämättä keltaisen muovipeitteen alta. Kinkku oli nähtävästi tarkoitettu vasta seuraavan aamun tarjoukseksi, mutta tuntuipa sille kassalla hinta löytyvän noinkin. Muunlaista ilmakuivattua ei lähi-Stockmanniltamme edes löytynyt, kun normaalivalikoima oli joutunut antamaan tilaa hullummille tuotteille.

Parsaa voikastikkeella, chorizolla ja ilmakuivatulla kinkulla

muutamia parsoja per ruokailija, nälästä riippuen (kahdesta kaupan puntista, yht. n. 800g, tuli varsin runsas annos kahdelle)
3 munankeltuaista (huoneenlämpöistä!)
150 g voita
1 rkl sitruunamehua
chorizo-makkaraa
ilmakuivattua kinkkua
suolaa, valkopippuria

Valkoinen parsa kuoritaan kauttaaltaan, vihreä vain tyvipäästä. Varren ihan alin, puumaiseksi kovettunut osa kannattaa myös leikata pois. Kovaa osaa on parsasta riippuen n. 1-5 cm:n pätkä.

Kuumenna kattilassa kiehuvaksi niin paljon vettä, että se peittää keitettävät parsat. Lisää reiluhkosti suolaa ja nosta parsat veteen. Keitä parsoja n. 4 minuuttia tai kunnes ne ovat hieman pehmenneet myös paksuimmasta kohdastaan, tyvipäästä.

Nosta kypsät parsat vedestä ja laita ne valumaan pyyhkeen tai talouspaperinipun päälle.

Valmista kastike: sulata voi, mutta älä anna sen ruskistua. Erottele erilliseen kattilaan huoneenlämpöiset keltuaiset ja kaada voisula niiden joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka sekoittamista ja kuumenna, kunnes kastike on paksua ja kiiltävää. Lisää sitten suola, valkopippuri ja sitruunamehu - yhä sekoittaen - ja jatka sekoittamista vielä hetki.

Tarjoa parsat kastikkeen, uunissa tai kuivurissa kuivattujen chorizo-viipaleiden sekä ilmakuivatun kinkun kera.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Lehvät aamiaisjuomassa

Taannoin sivuamani aamujuomatapa on saanut uutta jengaa, kun olen Internetin innoittamana ryhtynyt lisäämään smoothieihin vihreälehtisiä kasveja lehtisalaatista rucolan kautta pinaattiin.

Vihreä aines tuntuu sopivan hedelmien ja marjojen sekaan yllättävän hyvin, ja kaiken lisäksi se tasaa hedelmien makeutta niin, ettei juomasta tule turhan äitelää - itse kun en ole noin ylipäänsä kovin yltiömakean perään.

En tee juomia minkään tietyn reseptin mukaan, vaan ennemminkin sen, mitä kaapista ja hedelmäkulhosta sattuu kulloinkin löytymään. Omena sekä sitrus tai pari edustavat yleensä vakaata ja muuttumatonta pohjaa, jonka päälle tehosekoittimeen sitten laitetaan mitä kasviksia nyt sattuu käsillä olemaan.

Jos harrastatte vastaavia sekoituksia, oletteko törmänneet joihinkin ylivertaisiin yhdistelmiin tai löytäneet sellaisia lehteviä kasvustoja, jotka sopivat aamusmoothieen jotenkin erityisen hyvin?

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

Fetavuoka

En ole vastoin kaikkia olettamuksia kadonnut vielä kokonaan maailmankartalta. Töitä on riittänyt taas ylen määrin, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa näkyä valoa tunnelin päästä. Että kyllä minä ehdin vielä joskus taas bloggaamaankin.

Töistä puheen ollen: Minulla on yksi työkaveri, joka leipoo ihan mahdottoman hyvää pullaa. Kerran hän kertoi tehneensä Taivaallinen munakoiso -kirjan munakoiso-fetavuokaa, jota en ihmetyksekseni ollut vielä itse kokeillut.

Kuten arvata saattaa, tykkäsin tästä. Munakoisoa, tomaatteja, fetaa ja kaikkea muutakin kestosuosikkia. Meiramiakin olisi voinut ehkä laittaa; se on minun tämänhetkinen suosikkiyrttini:

Munakoiso-fetavuoka
2 munakoisoa, yht. n. 700 g
hienoa merisuolaa
oliiviöljyä
1,5 dl kivettömiä mustia oliiveja
0,5 dl lehtipersiljaa
0,5 dl minttua
1 iso valkosipulinkynsi (suosittelen paria kynttä)
150 g fetajuustoa
1-2 tl kanelia
0,5 dl korppujauhoja
1 tölkillinen kirsikkatomaatteja

Pese munakoisot, poista kannat ja leikkaa ne poikittain ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet leikkulaudalle ja ripottele päälle suolaa. Anna vetäytyä puolisen tuntia, pyyhi neste pois talouspaperilla. Paista viipaleet molemmin puolin kullanruskeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle. Halkaise oliivit, silppua yrtit, hienonna valkosipulinkynsi ja murustele feta.
Asettele kerros munakoisoviipaleita öljyttyyn uunivuokaan. Ripottele pinnalle kanelia ja korppujauhoja. Pilko tomaatit ja lisää ne vuokaan. Lisää sitten osa oliiveista, persiljasta, mintusta ja valkosipulista sekä fetasta. Jatka kerroksia ja asettele päällimmäiseksi munakoisoviipaleita. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla n. 20 min. kunnes munakoisot ovat aivan pehmeitä.
Seuraavalla kerralla laittaisin tomaattia ylimpiinkin kerroksiin, koska alakerta oli tölkkitomaattien liemestä vielä yläkertaakin mehevämpi. Ihan ylimmät munakoisoviipaleet jäivät hieman puumaisiksi, mutta alempana nekin olivat mukavan meheviä.

Tätä tekisi mieli tehdä saman tien uudestaan. Sopisi ihan mukavasti lampaankin kaveriksi.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails