Tämän juhannuksen parhaat
Juhannusta vietettiin tänäkin vuonna mökkimaisemissa tutussa seurassa ja enimmäkseen tuttujen ruokalajienkin parissa. Mukaan mahtuu kuitenkin aina myös aivan uusia ruokatuttavuuksia.
Yksi hauskimmista uutuuksista oli tuoreella timjamilla ja voilla täytetty grillileipä, josta tuli folion sisällä kymmenen minuuttia muhittuaan aivan vastustamattoman ihanaa.
Myös raparperihillo oli mahtava lisuke, joka toimii sekä grillatun halloumin että muurinpohjalätyn seuralaisena. Pitäisi keitellä sitä itsellekin kotipihan viimeisistä raparperinvarsista.
Grillatun ruoan lisukkeita hankittiin tänä vuonna myös valmiina, kun Kauppuri 5 toi verkkokauppaansa uudenlaisen grilliboksin: pääsimme porukalla maistelemaan kapris-perunasalaattia, selleri-coleslawta, ananas-paprikasalaattia sekä yrttisuolakurkkuja.
Mukana oli valtavan paljon makua, ja jokainen tarjolla olleista ruokalajeista keräsi mainintoja parhaan ruokalajin äänestyksessä. Oma suosikkini oli mahtavan pirteä (myös värinsä puolesta!) ananas-paprikasalaatti.
Juhannuspäivän perinteisellä pyöräretkellä ryhdyttiin myös vieraslajien torjuntaan. Mukaan lähti kukkimistaan aloittelevia lupiineja.
Sää suosi juhlaväkeä tässä osassa Suomea. Viileää toki oli (juhannusyönä alimmillaan kaksi astetta lämmintä), mutta vettä ei satanut koko aikana.