lauantaina, toukokuuta 08, 2021

Meater-kokemuksia

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut langattomasta lihalämpömittarista, mutta en nuukana poikana ollut raskinut ostaa, kun edellinenkin vielä toimi. Viimein odotettu hetki kuitenkin koitti ja aiempi, langallinen halpismittari mittari sekosi lopullisesti. Melko monta kinkkua ja paistia silläkin ehdittiin valmistaa, mutta olo oli enemmän innokas kuin pettynyt, kun soitin siltä istumalta paikalliseen lihakauppaan ja varmistin, että MEATER+:aa on vielä hyllyssä.

Mittarin konsepti on loistava: herkkä elektroniikka on lihan sisään menevän piikin kärjessä, jossa se on turvassa, koska ympäröivän lihan lämpötila ei käytännössä koskaan nouse yli sadan asteen. Lihan ulkopuolelle jäävässä päässä on sielläkin kuitenkin lämpötila-anturi, joten Meater näyttää yhtä aikaa sekä lihan että grillin/uunin lämpötilan. Onkin ollut valaisevaa seurata, miten valtavasti ja pitkään jokainen grillin kannen tai uunin luukun avaaminen vaikuttaa lämpötilaan.

Tältä näytti tunkutarjotinta varten grillattu lohi Meaterin ruudulla. Grillin kannen avaamiset näkyvät ylemmän lämpötilakäyrän jyrkkinä laskuina ja alempi käyrä näyttää, miten lohen lämpötila nousi grillissä melko tasaisesti. 

 

Meater toimii tosi hyvin! On ihan maagista seurata lihan kypsymistä grillissä sohvalta käsin. Kuulemma alkuperäistä mallia (Meater eikä tämä Meater+) on vaivannut lyhyt kantomatka. Plussan parannus onkin siinä, että mittarin latausasema (ylimmän kuvan puinen teline) toimii samalla Bluetooth-toistimena. Teline jätetään grillin tai uunin viereen, josta se nappaa mittarin signaalin ja toistaa sen sitten voimakkaampana. Näin lähettäminen ei tapahdu ainoastaan grillin metallikannen sisältä ja ainakin meillä signaali tuntuu yltävän hyvin terassilta joka puolelle taloa.

Tulevien kuukausien aikana on varmasti luvassa useampiakin Meaterin kanssa tehtyjä kokkauksia, esimerkiksi yhtä erityisen hyvää kanavarrasta olemme tehneet jo pariinkin kertaan.

torstaina, huhtikuuta 01, 2021

Maistelussa ChocoSomnian suklaat


Pääsimme viime perjantaina viimein lunastamaan joululahjaksi saamamme etäsuklaatastingin. Suklaat saapuivat postilaatikkoon reilua viikkoa ennen maistelua, ja samalla saimme ohjeet muun muassa maistelussa oleville suklaille sopivista juomasuosituksista.

 

Maistelussa oli oululaisen ChocoSomnian suklaasetti, jossa oli 12 erilaista suklaata. Maistelu eteni makeista ja rasvaisista valkosuklaista maitosuklaisiin sekä niistä lopulta tummiin suklaisiin, päätepisteenä erityisen voimakas (mutta meidän makuumme oleva!) Noir Infini 99 %.

 

Maistelu oli itsessään mielenkiintoinen prosessi. Aluksi suklaapalaa lämmitettiin hetken aikaa sormissa, sen jälkeen sitä nuuhkaistiin, ja lopuksi suklaa pantiin suuhun sulamaan. Tässä vaiheessa suklaasta oli mahdollista saada esiin erilaisia makuja. Maisteluelämystä ei siis kannata pilata pureskelemalla suklaata liian nopeasti (etenkin, kun suklaa on niitä harvoja ruoka-aineita, jotka todella sulavat suuhun!).



Maistelun ohella pääsimme ihmettelemään ruudun välityksellä muun muassa kaakaohedelmää sekä kuulemaan yksityiskohtia kaakaon historiasta sekä kasvuolosuhteista, suklaan ainesosista ja monista muista mielenkiintoisista asioista. Oli kiinnostava kuulla, että Mangaro-nimisen suklaan raaka-aine on tuotettu madagaskarilaisella plantaasilla, jossa on aiemmin kasvatettu mangoa ja jonka maaperä tuo oman vivahteensa siellä kasvaneen kaakaon makuun.


Kaakaopaputietämykseni osoittautui ennakoitua ohuemmaksi, mutta nyt tiedän, että Criollo on kaikkein arvostetuin kaakaopapulaji. Kaakaopapuja myös paahdetaan samaan tapaan kuin kahviakin.

 

Varasimme tarkoitusta varten veden ja teen ohella myös muutamia suosituslistan juomista (esim. tummalle suklaalle portviini Dow’s Nirvana Reserve Port'ia sekä konvehdeille Maistilan Musta hurma: Mustaherukka+vadelma sour -olutta). Suklaiden ja juomien yhdistelystä en oikein saanut maistelun aikana otetta. En aivan päässyt kärryille siitä, miten tietty juoma suklaaseen yhdistettynä lisäsi makuelämyksen laajuutta; ennemminkin mikä tahansa juoma tuntui aina huuhtaisevan suklaan maun suusta pois.

 

Laadukkaiden suklaiden huolellinen maistelu muistutti mieleen, että kannattaisi keskittyä ostamaan kerralla vähemmän, mutta parempaa. Maistelusettiin sisältyneeseen maitosuklaakonvehtiin oli käytetty oikeaa voita ja kermaa sekä lisäksi aitoa passionhedelmää, ja yhden ainoan konvehdin avulla sai aikaan kerrassaan mahtavan makuelämyksen. Tykkäsin kovasti myös mustaherukalla täytetystä tummasuklaakonvehdista.

 

Levysuklaista suosikiksemme nousi porkkanakakulta maistuva Caozelo Ivore + kaneli, joka oli kanelilla maustettua valkosuklaata. Bionda ”blond” oli myös kiinnostava tuttavuus; en ollut aiemmin maistanut paahdettua valkosuklaata. Maitosuklaat eivät olleet meille aivan yhtä suunmyötäisiä, vaikka olikin hauska päästä maistamaan vaaleanpunaisesta kaakaopavusta tehtyä marjaisaa Ruby-maitosuklaata. Sitä maistattaja suositteli kuohuviinin kanssa kesän juhliin.


Tumman suklaan terveysvaikutuksista oli maistelussa myös runsaasti puhetta. Laitoinkin taas pitkästä aikaa kuitupitoiset kaakaonibsit ostoslistalle.



perjantaina, maaliskuuta 26, 2021

Korealaiset pannukakut

Joihinkin ruokiin sitä vaan rakastuu ensi silmäyksellä. Minulla kävi niin näiden korealaisten pannukakkujen kanssa, joiden ohje tuli vastaan Patalintu-blogin Instagram-tilillä (kyseiseltä tililtä löytyy muutenkin aina aivan mahtavia ruokaideoita, joten kannattaa ottaa seurantaan).

Myös maku oli sen verran hyvä (mehevän kasvispannukakun soijadippailu toimi hyvin), että tätä meillä tehdään varmasti toistekin:

Korealaiset pannukakut (pajeon)

Tee ensin dippikastike. Mittaa kattilaan:
1 dl vähäsuolaista soijakastiketta
3 rkl hunajaa
3 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl vettä
1,5 rkl seesaminsiemeniä
2-3 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2-1 tl chilihiutaleita

Keitä keskilämmöllä n. 5-7 minuuttia, niin että kastike hieman sakenee.

Pannukakkuihin:
3 kevätsipulia varsineen hienonnettuna
1 porkkana hienoina suikaleina
1/2 pieni kesäkurpitsa karkeana raasteena
1 valkosipulinkynsi raastettuna
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl maissitärkkelystä
1/2 tl sokeria
1 tl suolaa
5 dl kuplivaa mineraalivettä
2 kananmunaa
n. 6 rkl öljyä paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään. Tee keskelle kuoppa, johon kaadat mineraaliveden, kananmunat ja valkosipulin. Sekoita, mutta älä vispaa, ainekset juuri ja juuri sekaisin. Lisää puolet kasviksista varovasti kääntämällä joukkoon. Paista isolla paistinpannulla keskilämmöllä. Taikinasta tulee neljä isoa pannukakkua. Kun olet annostellut ja levittänyt taikinan pannuun, lisää raa’an pannukakun päälle ylijääneitä kasviksia. Painele niitä vähän taikinan sisään, niin pysyvät paikoillaan pannukakkua kääntäessä. Paista n. 4-5 min/puoli. Kasviksiin saa tulla hyvin väriä. Tarjoile kuumina dippikastikkeen kera.


Koreasta puheen ollen. Tuntuupa aika kaukaiselta, että tasan kuusi vuotta sitten näihin aikoihin olimme suuntaamassa kohti Soulia. Onneksi nämä omassa kotikeittiössä tehdyt makumatkat ovat myös oikein antoisia.

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2021

Porolihapullat, puolukkakastike ja perunamuusi


Olemme viimeisen vuoden aikana päässeet ruokailemaan kavereiden kanssa samaan pöytään vain harvakseltaan, mutta ruokaan liittyvä yhteisöllisyys on ollut läsnä myös näin sosiaalisen eristäytymisen aikakaudella.

Nytkin teimme ruokaa, johon käytetty porojauheliha oli saatu tuttavilta, ja lisäksi porolihapullien ja puolukkakastikkeen ohje toteutettiin (hiukan sovellettuna) Suolaa ja hunajaa -blogin Jonnan reseptiarkistosta. Poropyöryköiden kaveriksi sopii tietenkin perunamuusi. Sitä tehdessäni ajattelen aina äitiäni, joka tekee minun mielestäni tietenkin maailmankaikkeuden parasta perunamuusia.

Ihmiseltä toiselle kulkevat reseptit ja niihin liittyvät muistot onnistuvat siis osaltaan luomaan yhteisöllisyyttä. Monet Suomen ruokabloggaajat ovat tulleet yli 15 blogivuoden aikana tutuiksi, joten yhteenkuuluvuutta lisääviä ruokaohjeitakin on onneksi koko internetti pullollaan. Tässä siis Jonnan ohjeistusta:

Porolihapullat
 
500 g poron jauhelihaa
80 g pekonia
1 sipuli
2 oksaa rosmariinia (tämän korvasimme lusikallisella kuivattua rosmariinia)
1-2 rkl kapriksia
1/2 tl maustepippuria (jauha mielellään morttelissa)
1-2 tl suolaa
2 viipaletta pari päiväää vanhaa leipää
1 dl maitoa
1 kananmuna
 
1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Poista leivästä kuoret. Leikkaa se krouveiksi paloiksi, laita kulhoon ja kaada maito päälle. Anna pehmentyä 10-15 minuuttia.
2. Silppua sipuli, kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuli pannulla. Nosta jäähtymään.
3. Silppua pekoni, kaprikset ja rosmarini.
4. Hienonna esimerkiksi haarukalla tai käsin maidon pehmentämä leipä, sekoita joukkoon kananmuna ja kaikki loput ainekset. Vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
5. Kuumenna öljyä paistinpannulla. Paista pieni nokare taikinaa ja maista vielä mausteet. Lisää tarvittaessa.
6. Pyörittele taikina lihapulliksi. Kuumenna öljyä pannulla, ruskista kevyesti ja nosta uuniin kypsymään (noin 10-15 minuutiksi riippuen, kuinka paljon ruskistit pullia ja kuinka suuria ne ovat).
7. Älä pese pannua ennen kastikkeen valmistamista, vaan hyödynnä pannulle jääneet maut kastikkeen pohjana.

Ruskea kastike puolukoilla ja konjakilla
 
noin 1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
1 dl puolukoita (korvasimme puolukat sekä alla mainitun sokerin desilitralla puolukkahilloa)
1 rkl ruokosokeria tai vaaleaa muscovadosokeria
loraus konjakkia
öljyä
loraus riistafondia
noin 3-4 dl vettä
1/2 dl kuohukermaa
 
1. Tarvitset kaksi paistinpannua tai paistinpannun ja kattilan. Silppua sipuli, kuumenna paistinpannulla tai kattilassa loraus öljyä, kuullota sipuleita kunnes ne ruskistuvat hiukan. Lisää pannulle loraus konjakkia, puolukat ja sokeri. Anna kiehua maltillisella lämmöllä sen aikaa, kunnes ne lisätään kastikkeeseen.
2. Lisää paistinpannulle, jossa paistoit lihapullat nokare voita, ruskista hetki ja lisää jauhot. Ruskista jauhoja koko ajan puuhaarukalla pyöritellen, kunnes seos on kauniin maitokahvin väristä. Lisää vettä ja fondi. Lisää puolukka-sipuliseos ja kerma. Keitä vielä kymmenisen minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa, jos seoksesta uhkaa tulla liian paksua. Siivilöi kastike
3. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

Mukavan metsäisiä makuja ja oikein maukas kokonaisuus. Puolukkahilloa lusikoitiin vielä hiukan lautasen reunalle lisäämään annokseen hapokkuutta. 

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2021

Maistelussa Maistilan oluet




Oulun seudulla on tätä nykyä useampia hyviä pienpanimoita. Oma suosikkimme on pitkään ollut Maistila, jonka oluita on ollut näin korona-aikaan kätevä tilata verkkokaupan kautta ja käydä hakemassa ne Oulun Alppilasta.

Tänä viikonloppuna osallistuimme Maistilan etämaisteluun, jossa olutasiantuntija Milja Seppälä maistatti kuutta erilaista olutta kertoen samalla niiden ominaisuuksista ja historiasta. IPA:n Intiaan ja pitkiin merimatkoihin liittyvän historian tunsinkin jo etukäteen. Sen sijaan en tiennyt, että Imperial (Russian) Stout -olut kytkeytyy alkujaan Venäjää 1700-luvun lopulla hallinneeseen Katariina Suureen, jonka hoviin kyseistä oluttyyppiä ryhdyttiin Englannista laivaamaan. Jäin miettimään, onkohan Euroopan kuninkaallisten joukossa mahtanut olla enemmänkin oluen ystäviä.

Eri oluille sopivia ruokia vinkattiin myös etämaistelun aikana runsaasti; toivottavasti pääsemme lähitulevaisuudessa osallistumaan oluita ja juustoja yhdistelevään maistatukseen.



Maistelu käynnistyi Leiskaus-nimisellä belgihenkisellä ruisoluella, jonka seuraksi kuulemma sopisi goudamainen kova ja rasvainen juusto taikka esimerkiksi mausteinen ruoka. Tästä oluesta jäi ennen kaikkea mieleen mahtava meripihkamainen väri sekä banaaniin vivahtava makumaailma. Oluen rukiisuus tuli maistattajan mukaan ilmi hentoisena jälkimakuna.

Olen kovasti tykästynyt Maistilan sour-oluisiin. Toiseksi maisteltu hapanolut Tropiikissa osoittautuikin omaksi suosikikseni. Kirpsakan hedelmäisen maun ohella Tropiikissa sai pisteet upean keltaisesta (suorastaan jaffamaisesta) väristään. Maussakin erottui sopivasti sitrushedelmille tyypillisiä sävyjä. Sour ale on kuulemma periaatteessa moderni oluttyyppi, jos kohta happamilla oluilla on hyvin pitkälle ulottuvat historialliset juuret. Tunnettuja hapanoluita ovat esimerkiksi belgialaiset lambicit.

Toinen maisteltu hapanolut oli Kuurahuuli, jonka komea etiketti herätti keskustelua. Tämä olut tarjosi jotakin useammalle eri aistille: tummanpunainen väri, mehevä tuoksu ja tukevan hedelmäinen maku. Tämän oluen kanssa voisi syödä kuulemma vaikkapa paholaisenhillolla höystettyä vuohenjuustosalaattia.

Seuraavaksi laseihin kaadettiin Bye Bye Rye -nimistä rukiista IPA:a, joka tosin komean vaahtonsa ja tumman värinsä takia toi enemmän mieleen stoutin kuin IPA:n. Maustakaan ei löytynyt ipamaista kurkunpäähän jäävää karvautta, mutta paahteisen rukiinen olut oli ilman muuta maistamisen arvoinen. Tämä olut sopisi kuulemma vaikkapa joulupöytään kinkun kaveriksi.

Toiseksi viimeisenä oluena maisteltu Tripel osoittautui monen maistelijan suosiksi. Itse en ole tämäntyyppisten belgialaisten luostarioluiden innokas ystävä, mutta tällaisissa maisteluissa on mukavaa nimenomaan se, että tulee kokeiltua jotain muutakin kuin tuttuja ja turvallisia makuja.

Viimeisin maisteltu olut oli tuhti imperial stout Buli, joka jäi mieleen mustan värinsä, turpeisen makunsa, tervaisen tuoksunsa ja erityisen muhevan vaahtonsa ansiosta. Varsinainen nautiskeluolut, jota ei kannata juoda suoraan jääkaapista. Tämän kaveriksi maistattaja suositteli suklaakakkua. Tulin heti ajatelleeksi vanhaa ruokablogiklassikkoa, monen vuoden takaisessa blogimiitissä tarjolla ollutta yltiösuklaista baileyskakkua.

Etämaistelu oli harvinaisen antoisa tapa viettää lauantai-iltaa. Pitäisi ottaa selvää, minkälaisia muita maistatuksia olisi lähiaikoina tarjolla (suklaatasting onkin lähiviikoille onneksi luvassa).

maanantaina, helmikuuta 01, 2021

Ruokaystävien siskonmakkarapasta

 


Lyhyenä hetkenä -blogin Pia yllätti meidät joulun alla ja lähetti Jauhantapajaan kirjoittamansa Ruokaystävät-keittokirjan, jonka idea on aivan huippu. Kirjan alkuosassa on ystäväkirjan tapainen ruokaan liittyvä osio, johon kyläilemään kutsutut kaverit voivat kirjoitella tietoja ruokamieltymyksistään tyyliin "Santsaan aina____" tai "Jääkapissani on aina____".

 

Kirjan jälkipuolisko ”Yhdessä syömisen reseptejä” puolestaan koostuu kirjoittajan suosikkiruokaohjeista, eli kirjan avulla pääsee kätevästi tutustumaan yhden innokkaan ruokaharrastajan kotikeittiössä testaamiin ja hyväksi havaittuihin ruokaohjeisiin. Mukana on kuulemma myös alkujaan oman blogimme inspiroima linssikeitto sekä sitruunarisotto.

 

Me olemme testanneet kirjan ohjeista toistaiseksi paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä (chilin, inkiväärin ja valkosipulin kera) sekä mainiota tuoremakkarapastaa. Olin heti aivan myyty, kun huomasin, että tässä ohjeessa yhdistyvät ruokarakkauteni siskonmakkarat sekä ruusukaalit (eikä tomaatin runsas määräkään luonnollisesti haitannut ollenkaan):

 

Tuoremakkarapasta

 

1 sipuli

1 iso valkosipulinkynsi

sopivasti chiliä

2 tomaattia (kaltattuna, mutta menee kyllä kalttaamattakin)

1 tölkki säilöttyjä tomaatteja

500 g tuoremakkaraa

1 tl hunajaa

suolaa, pippuria, tuoreita yrttejä

(parmesaania)

 

400 g ruusukaalia

pari ruokalusikallista balsamicoa

reilusti oliiviöljyä

suolaa, pippuria

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista ruusukaalien kannat ja leikkaa kaalit puoliksi. Levittele ne uunivuokaan, rouhi päälle suolaa ja pippuria. Lisää vielä balsamico ja oliiviöljy ja lykkää uuniin. Valmista pitäisi tulla noin 25 minuutissa. Uuniin kannattaa kurkkia jo aiemmin ja valella kaaleja vuoan pohjalle valuneella öljy-balsamicoseoksella, jotta ne maustuvat tasaisesti. Tee ruusukaalien paahtuessa kastike.


Kuullota silputut sipulit ja chilit pannulla. Kiehauta vesi kattilassa ja puristele siskonmakkarapallerot kiehuvaan veteen. Anna palleroiden kypsyä minuutti tai pari ja nosta ne sitten reikäkauhalla pannulle. Pyörittele niin kauan, että saat makkarapalleroihin väriä ja lisää sitten (kaltatut) kuutioidut tomaatit.


Lisää vielä säilötyt tomaatit ja huuhtaise pienellä vesimäärällä tölkistä viimeisetkin rippeet. Anna porista vähintään 10 minuuttia hiljaisella tulella. Jos käytät kuivapastaa, se kannattaa laittaa kiehumaan tässä välissä. Pyöristä lopuksi maku teelusikallisella hunajaa ja mausta. Lisää kourallinen mieleistäsi yrttiä.


Annostele pasta syvälle lautaselle, heitä mukaan muutama ruusukaalin puolikas ja valuta päälle siskonmakkarakastike. Parmesaani kruunaa annoksen, mutta pasta maistuu mainiolta ilmankin.


Pasta oli vielä parempaa kuin kuvittelinkaan! Seuraavaksi testiin taitaa lähteä ohje nimeltä puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa.

tiistaina, tammikuuta 05, 2021

Arroz con pollo



Tällä ruokakokeilulla on hieman tavallisesta poikkeava tausta: nimittäin kieltenopiskeluappi Duolingon ravintola-aiheisissa espanja-tehtävissä toistui arroz con pollo -niminen ruokalaji niin monta kertaa, että sitä oli lopulta ihan pakko kokeilla itsekin. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen latinomaiden perus- tai lohturuoka, jota sekä laitetaan kotona että syödään ravintoloissa yleisesti.



Kävin läpi muutamia netistä löytämiäni reseptejä ja perusidealtaan arroz con pollo vaikutti olevan yksinkertainen yhden kattilan ruoka: ruskistetaan padassa tai kattilassa kananpaloja, maustetaan vähän, lisätään riisiä ja lientä ja haudutellaan lopulta riisi kypsäksi.


Meidän arroz con pollomme oli oikein herkullista! Kanan kanssa samassa kattilassa hautuessaan riisi oli imenyt itseensä reilusti makua ja kokonaisuus oli oikein mehevä ja maukas. Tämä resepti alkuperäisessä muodossaan löytyy täältä. Raaka-aineiden määrien kanssa ei tarvitse olla kamalan tarkka, vaan voit käyttää vähän sitä, mitä kaapista löytyy.


Arroz con pollo (Riisiä ja kanaa)

4 kanankoipea tai muuta mielellään luullista kananpalaa

1 iso lasillinen riisiä

ruohosipulia

puolikas tai vaikka kokonainenkin punainen paprika

2,5 lasillista kanalientä (sama lasi, jolla mittasit riisin)

1 dl olutta (vaalea peruslager)

200 g pakasteherneitä

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl kurkumaa (tai hiukan sahramia)

suolaa

pippuria


Mausta kananpalat suolalla ja pippurilla ja ruskista ne kattilassa tai padassa oliiviöljyssä melko korkealla lämmöllä. Kääntele kananpaloja, jotta ne ruskistuvat mukavasti joka puolelta.


Pilko kananpalojen paistuessa paprika pienehköiksi suupaloiksi ja silppua ruohosipuli. Lisää ne kattilaan, kun kana on kullanruskeaa. Paista muutaman minuutin ajan, laske lämpöä ja hauduttele vielä viitisen minuuttia.


Kaada sekaan olut ja kun se lakkaa vaahtoamasta, lisää kurkuma, herneet ja kanaliemi. Kun liemi kiehuu, lisätään riisi ja odotetaan taas, että keitos kiehuu. Laske sitten lämpöä miedoksi ja hauduttele kannen alla 18–20 minuuttia. Riisipakkauksen ohjeesta voi saada osviittaa, miten pitkään riisiä kannattaa haudutella.


Kun ruoan ottaa lopuksi liedeltä, sen kannattaa antaa vielä vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.

sunnuntaina, joulukuuta 27, 2020

Jouluruokaa 2020

Kolmen päivän joululepo on takanapäin, ja kylläpä teki taas hyvää. Korona-ajan kokoontumisrajoituksetkaan eivät onneksi juuri haitanneet joulunviettoamme. Olen aina ollut sitä mieltä, että vuoden pimein aika on parasta viettää omassa rauhassaan, kun sen sijaan esimerkiksi juhannusta on mukava viettää vähän isommalla porukalla.

Jouluateriatkin maistuivat ihan erityisen hyvin nyt, kun ennen joulua ei ollut yhtäkään pikkujoulua tai työpaikkaruokalan joululounasta, joilla olisi jo ehtinyt saada liiaksi laatikoita, kinkkua ja rosollia. Alla oleva kuva tapaninpäivän aterialta, joka ei sisältänyt joulupäivästä poiketen alku- tai jälkiruokaa:



Alla olevassa kuvassa puolestaan joulupäivän aamupalaa. Toinen meistä halusi lautaselleen vähän kaikenlaista, kun taas toinen halusi keskittyä Kalapuohin katajasilakkaan sekä sinappisilakkaan (plus yhteen babybel-juustoon):

Jouluruokaa pyrittiin varaamaan taas tänä vuonna aika maltillisesti. Liha- ja Kalakaupasta hankittua kinkkua tosin paistettiin reilusti, mutta tänään siitä tehdään vielä kinkkukiusausta, joka pakataan eväsrasioissa pakasteeseen ja syödään sieltä työpaikkalounaina tulevien viikkojen aikana.

Ruokapöydässä oli kinkun ohella myös muutamia muita lähi- ja pientuottajilta hankittuja tuotteita, kuten erään tuttavan tilalta ostettua perunaa. Sama teema jatkui myös joululahjoissa, jotka sisälsivät Oulun lähiseudulla tuotettua olutta, kaurahiutaleita ja hunajaa sekä Kujalan tilan tervalöökikastiketta.

Lisäksi saimme lahjakortin oululaisen suklaapuodin ChocoSomnian etäsuklaatastingiin.



Joulupäivän jälkiruoan marjat olivat peräisin erityisen läheltä, kun kävin ne viime kesänä vadelma-aikana kotipihan pusikoista keräämässä.

Ylimmässä kuvassa näkyvään vadelmajälkiruokaan tuli pohjalle savoiardi-keksejä, sen päälle vaniljalla maustettua mascarpone-kermavaahtoseosta sekä kahden kermavaahtokerroksen väliin vadelmahilloa, jonka keitin parista desistä vadelmia sekä pienestä määrästä hillosokeria. Kokonaisuuden päälle lusikoin vielä runsaasti kokonaisia vadelmia.

Mutta nyt tietokone kiinni ja vielä vähän jouluruokaa ja -lepoa!

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2020

Sadonkorjuuaika


Vaikka tämä vuosi on ollut sosiaalisesti rajoittunut ja tietenkin muutenkin monessa suhteessa mahdottoman ankea, sadonkorjuuaika on ollut tänä vuonna vuonna harvinaisen antoisa.

Jatkuva kotona oleminen on innostanut kasvattamaan muun muassa chilejä (käytännössä olen taistellut kirvoja vastaan ja todennut jälleen kerran, etten olisi ikinä pärjännyt puutarhurin hommissa).

Onneksi sienten kuivattaminen kasvikuivurilla on onnistunut huomattavasti paremmin. Ruukkupuutarhan yrttisatoa olen säilönyt muun muassa minttujääpaloihin, joita voisi mahdollisesti testata ainakin mojitoihin.

 

Lisäksi olen umpioinut! Kaivoin esiin suvussa kulkeneen säilöttyjen etikkapunajuurien reseptin, jonka ohjeen ajattelin naputella jatkokehittelyjen varalta tänne blogiinkin:

Etikkaliemi punajuurille

 

750 g sokeria

1 l vettä

1/2 l väkiviinaetikkaa

1/2 tl neilikoita

1/2 tl maustepippuria

pala kanelitankoa

(1 tl sinapinsiemeniä)

 

Kiehauta liemi mausteineen (ei kuitenkaan sinapinsiemeniä). Lisää liemen sekaan keitetyt ja kuoritut punajuuret ja anna kiehahtaa kunnolla. Säilö liemineen kuumennettuihin puhtaisiin purkkeihin ja sulje kannet.

torstaina, lokakuuta 01, 2020

Synttärijuhlien nuotioruokaa


Kun blogi pääsee 15 vuoden ikään, pitää tietenkin järjestää pienet juhlat. Korona-aikaan ei tehnyt tietenkään mieli kutsua taloa täyteen vieraita, joten päädyimme juhlistamaan pienellä blogiporukalla pihallamme olevassa grillikodassa.

Iltaa pääsivät viettämään edustajat seuraavista oululaisblogeista: Kokit ja Potit, Kokkeillaan sekä Kärähtäneet. Paikalle saapuneet lajitoverit saivat loihdittua tulen ääressä uskomattoman maukkaan ja monipuolisen ateriakokonaisuuden.

Me olimme harjoitelleet pari päivää aikaisemmin nuotiopopcornien tekemistä takassa (ks. video Instagram-tililtämme). Askartelimme kahdesta terässiivilästä, rautalangasta ja hiilien kohennusraudasta paahtimen, jossa popcornien paukutteleminen onnistui kätevästi ilman voita tai muunlaista rasvaa.

Toinen vaihtoehto olisi ollut viedä tulille kannellinen valurautapata, mutta koska kattilaa kannattaa popcorneja paahdettaessa aina vähän liikutella, tuntui ajatus padasta vähän turhan raskaalta. Lisäetuna läpinäkyvässä (tai reikäisessä) paistoastiassa oli se, että popparit eivät myöskään päässeet kovin helposti palamaan.

Elokuvateattereiden popcorn-koneet toimivat kuulemma vähän samalla periaattella, eli maissinjyvät poksautellaan niissä kuuman ilman avulla.

Poppareiden perään Kokkien ja Pottien Hannele loihti meille yltiöherkulliset bruschetat, jotka syntyivät seuraavasti: Otettiin pöydällä kuivahtanutta juurileipää ja  leikattiin se linkkarilla siivuksi. Paahdettiin oliivöljyllä sivellyt palat nuotiolla ja lusikoitiin päälle hiukan nokkospestoa.


Kärähtäneiden Heidi toi kotakemuihin mahdottoman makoisaa kaalisalaattia sekä nuotiolla grillattavia makkaroita (juustomakkaraa ja ryynäriä).

Kaalisalaatti sisälsi kaalia (eikä kaalta, kuten me sen oululaisina tietenkin kirjoittaisimme), omenan, varsiselleriä, punasipulia + kastikkeessa oli omenaviinietikkaa, oliiviöljyä, valkosipulia, mustapippuria, kuminansiemeniä, suolaa ja sokeria. Sekä korianteria. Kaikkea kuulemma summamutikassa lisättynä.

Samalle lautaselle päästiin lusikoimaan Päivin tekemää paahdettua juuressalaattia sekä valkopapuhummusta. Ohje löytyy Kokkeillaan-blogista.

Seuraavaksi olivat vuorossa vohvelit. Hankimme loppukesästä valurautaisen vohveliraudan, jolla olemme tehneet muutamaan otteeseen vohveleita käyttäen tätä belgialaisten vohvelien ohjetta:


4,2 dl vehnäjauhoja (= 1 3/4 cups)

tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

isoa munaakeltuaiset ja valkuaiset eroteltuna

4,2 dl vehnäjauhoja (= 1 3/4 cups)

1,2 dl (rypsi)öljyä

 

Sekoita kulhossa jauho, leivinjauhe ja suola.

Erota munien keltuaiset ja valkoiset kahteen eri vatkauskulhoon. Lisää maito ja öljy keltuaiskulhoon. Sekoita mukaan (keskenään sekoitetut) kuivat aineet.

Vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi (samaan tapaan kuin esim. marenkeja tehdessä). Sekoita sen jälkeen valkuaisvaahto varovasti toiseen taikinaan.


Valuraudalla saa parhaimmillaan aikaan mahdottoman rapeita vohveleita, mutta nuotiolla paistettaessa hankaluutena saattaa olla epätasainen paistotulos ja usein myös osittainen kärähtäminen.


Meillä on myös puuhella, jolla paistotulos on huomattavasti tasaisempi, mutta oman keittokirjan kirjoittamisessakin kunnostautunut Hannele auttoi meitä määrittämään myös kotaolosuhteisiin sopivaa paistoaikaa. Tuloksena oli, että vohveleita kannattaa paistaa nuotio-olosuhteissa yhteensä kuusi minuuttia (välillä kääntäen) kylmemmällä raudalla. Kuumaksi paahtuneella riitti kolme.

Päivi loihti vielä vaniljajäätelön kaveriksi suklaiset kakut, jotka oli tarkoitus paistaa epäsuoralla tulella, mutta me laitoimme jossain vaiheessa sen verran pökköä pesään, että tuli muuttui osin hyvinkin suoraksi.

Onnistuin sattumalta saamaan valmiista suklaakakuista aivan täydellisen yksilön. Reunoilta juuri sopivaksi paahtunut, ja keskeltä sopivan löysä.


Kun tuuskasimme muutaman tunnin ajan hämärässä ja savuisessa kodassa puiden räiskyessä ja kipinöiden lentäessä, tulin kyllä ajatelleeksi, että ihminen ei ole syyttä suotta kehitellyt sähköä ja siirtynyt sisätiloihin kokkaamaan. Sisätiloissa on mahdollista ottaa myös huomattavasti parempia valokuvia.

Mutta olipahan harvinaisen mieleenpainuva ilta, eikä kukaan kaikeksi onneksi loukannut itseään.

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2020

Pastanjauhantaa 15 vuotta (katso kuvat!)

Pastanjauhantaa täyttää tänään 15 vuotta! Suunnilleen samanikäinen on suomalaisten ruoka- ja reseptiblogien historia ylipäänsä, sillä blogin pitämistä aloitellessamme emme voineet vielä kovinkaan monta lajitoveria blogimme sivupalkkiin linkata.

Alusta asti oli selvää, että bloggaaminen on kestävyyslaji. Ajoittain blogin päivittäminen on jäänyt pahastikin töiden ja muiden kiireiden jalkoihin, mutta kun ottaa tavoitteeksi blogata jotain edes kerran kuussa, ei ruokapäiväkirjan pitäminen pääse koskaan ihan kokonaan hiipumaan.

Alla muutama muisto pitkäksi venyneen matkan varrelta.

Ensimmäisenä blogisyksynä kirjasimme muistiin lähinnä vanhoja suosikkiohjeitamme, mutta lisäksi teimme muun muassa toffeeomenoita:

Blogin alkuvaiheessa, kun ruokaan liittyvä sosiaalinen media oli vielä varsin vähäistä, kokkasimme paljon myös lukijoiden lähettämiä reseptejä.

Tässä perunasalaattia kesältä 2006:

Bloggaaminen tuntui melkein alusta asti hyvin yhteisölliseltä (blogin kommenttilaatikot täyttyivät alkuvuosina nopeasti viesteistä), mutta myös naamatusten tapaamisia alettiin suunnitella varsin nopeasti.

Yksi Suomen ruokabloggaajien ensimmäisistä miiteistä pidettiin Suomenlinnassa elokuussa 2007. Siellä syötiin näköjään muun muassa näin jännittävältä näyttävää juustoa:

Oulun ensimmäinen blogimiitti pidettiin puolestaan omalla pihallamme toukokuussa 2009.

Sitä tapausta juhlistettiin näin hienolla kakulla:


Blogissa on eletty juhlaa ja arkea. Kaikkein ensimmäisinä blogijouluina olin innoissani esimerkiksi timjamisiveltimen käytöstä (nimimerkillä kaikesta sitä on tullut vuosien varrella intoiltuakin):

Ruokaan liittyviä reissuja on tehty vuosien mittaan vaikka kuinka monia.

Erään kerran pääsimme maistamaan Ben Cohenin ja Jerry Greenfieldin kauhomaa jäätelöä Tukholmassa:

Blogin alkuvuosina kävimme ensimmäisen kerran myös Tokiossa. Siihen(kin) matkaan liittyi myös muutamia ruokamokia, joista kaikkia en varmasti ole kehdannut täällä blogissa kertoakaan. Alla olevan kuvan osoittamassa ruokapaikassa taisin jumittua vessaan, jossa odottelin ulospääsyä parin ensimmäisen ruokalajin ajan:


Blogimokia riittää niin ikään vaikka millä mitalla. Vuonna 2010 ihastuimme palavasti Flammenkucheniin, jonka nimen kirjoitin blogissa pieleen siitä huolimatta, että olin kyllä aikoinani opiskellut saksaa koulussa ihan ahkerastikin:

2010-luvun puolella ruoka tuli osaksi palkkatyötäni, mikä näkyi blogin päivitystahdissa, kun pääsin purkamaan palavaa ruokakirjoittamisen intoa myös arkipäivien aikana. Työmaalla olen viettänyt aikaa ruokahistorian tutkimuksen äärellä ja tutkaillut esimerkiksi tällaisia luetteloita:

Blogiruokaakin on toki samaan aikaan tehty, esimerkiksi nämä pretzelit vietiin johonkin Oulun monista blogimiiteistä:

Osa blogimiittien resepteistä on jäänyt näköjään aikomuksista huolimatta kokonaan postaamatta, esimerkiksi nämä muutaman vuoden takaiset ananasvartaat ja tämän kesän pestokierrepullat:

Vuonna 2014 muutimme maalle nykyiseen kotiimme, ja samalla hurahdimme ihan kokonaan hiiligrillaukseen. Yhtenä vuonna grillikesä käynnistettiin jo tammikuun pimeydessä ja pakkasilla:

Kesäaikaan paremmassa valaistuksessa samasta grillistä on saanut näköjään huomattavasti parempia kuvia:

Kaupallisiin yhteistöihin emme ole lähteneet viimeisinä vuosina juuri ollenkaan, mutta SPR:n Oulun osaston kanssa yhteistyössä toteutettuun hävikkiruokahaasteeseen lähdimme kolme vuotta sitten toki ilman muuta mukaan:

Vuonna 2018 asuimme Japanissa, enkä käyttänyt moneen kuukauteen ollenkaan veistä ja haarukkaa. Tässä kuvassa söimme Hokkaidon muotoisella minimunakkaalla koristettua nuudeliannosta baseball-ottelussa, jossa kannatimme tietenkin Hokkaido Nippon-Ham Fightersia:


Japanissa jouduin myös pohtimaan, mitä syödä pahan maanjäristyksen jälkeen, kun sekä sähkön- että vedentulo keskeytyivät ja kauppojenkin hyllyt tyhjenivät nopeasti (onpahan nyt koronavuonna ollut kotivara sitten sitäkin paremmin hallussa):


Suomessa unohtumattomimpia kokemuksia ovat viime vuosina olleet loppuvuonna 2018 toteutettu The Lord of the Rings -maraton ja oululaisella ruokablogiporukalla toteutetut tammikuiset grilliruokakierrokset (nimimerkillä yllättävän monet makkaraperunat on tullut tässä hommassa syötyä):


Monenlaista on viiteentoista vuoteen mahtunut. Pakahduttavia onnenhetkiä, suuria menetyksiä ja suurta surua, mutta onneksi ennen kaikkea runsaasti niitä ihan tavallisia hyviä arkipäiviä, joina päivä alkaa kaurapuurolla ja päättyy pussiteehen.

Monet blogin myötä tutuksi tulleet ruoat ovat kulkeneet mukana vuodesta toiseen. Esimerkiksi vappua juhlistettiin tänä vuonna vanhan kunnon saaristolaisleivän voimin:


Tässä vielä omassa mittapuussamme harvinaislaatuinen kuva, kuukauden ruokahaasteen voittaja huhtikuulta 2009 (#neverforget, kun kerrankin jotain voitettiin):


Kiitos kaikille matkan varrella tutuksi tulleille! Sekä kommenttilaatikon vieraille että kaikille niille, joiden kanssa olemme päässeet samaan ruokapöytään.

PS. Osan niistä yhteisen ruokapöydän antimista olin näköjään jo ehtinyt unohtaa. Pieni blogiarkistojen selailu nosti muistoihin muutaman vuoden takaisten juhlien suklaakakun, johon kaikki vieraat osallistuivat omalla muovailupanoksellaan. Mutakakkukuvaan onkin hyvä päättää tämä muistelutuokio:


maanantaina, syyskuuta 21, 2020

Viikonlopun hotelliyö Oulussa



Vaikka olemme asuneet Oulun kaupungin nykyisellä alueella melkein koko aikuisikämme, ei Oulun keskustassa tule enää nykyään käytyä kovinkaan usein, kun koti on Oulun eteläpuolisella maaseudulla ja työpaikka reilusti keskustan pohjoispuolella. Työmatkabussi toki kulkee keskustan poikki, mutta sitäkään ei näin korona-ajan etätyösuosituksen aikana ole tullut käytettyä käytännössä ollenkaan.

 

Nyt saimme tilaisuuden mennä Oulun keskustaan pitkästä aikaa oikein yöksi, kun Oulun torinrannassa sijaitseva uudistunut Radisson Blu -hotelli kutsui meidät yöpymään sekä testaamaan uutta Bistro MESU -ravintolaa. En ole ikinä ennen ollut yötä missään oululaisessa hotellissa, joten olipa hulppea päästä katselemaan kaupunkia ja Pokkitörmää (=mielestäni monessa suhteessa kaupungin hienointa ja historiallisinta osaa) seitsemännen kerroksen lintuperspektiivistä.



Hotelliyöpymisen ohella pääsimme tietenkin viettämään aikaa myös muualla Oulun keskustassa. Alkuun kävimme vilkaisemassa Oulun uudistunutta kauppahallia, joka sijaitsee hotellista käsin kätevästi torialueen vastakkaisella laidalla. Lisäksi piipahdimme Jumpru-pubin patiolla testaamassa Toppilan olutta, joka on otettu tänä vuonna tuotantoon hiukan uudistetussa muodossa.


 

Sää oli minilomallamme aivan upea: Syysaurinko paistoi ja ruska oli auringossa parhaimmillaan, joten aikaa kannatti ehdottomasti käyttää myös pieneen kävelyretkeen. Patiovierailua seurasi siis geokätköilykierros Oulun torinrannan, Kiikelin ja Pikisaaren mahtavissa merellisissä maisemissa.



Kätköilyn päätyttyä kiiruhdimme valmistautumaan illalliselle, joka sujuikin oikein rattoisasti ystävällisen henkilökunnan huolehtiessa viihtymisestämme. Tarjoilijan suositus meille oli Mestarin syystalven poromenu. En ollut hetkeen syönyt poroa, joten otin ehdotuksen mielelläni vastaan, etenkin kun alku- ja jälkiruokakin kuulostivat harvinaisen houkuttelevilta:

  • Sokerisuolattua lohta ja piparjuurikreemiä + chili-mummonkurkkuja ja murustettua Maalahden limppua
  • Grillattua poronpaistia + tummaa herkkutattikastiketta, paahdettuja juureksia ja timjamiperunakakkua
  • Lakritsi crème brûlée + vadelmasorbettia ja metsämarjoja




Ruoka oli kauttaaltaan mainiota. Hyvistä raaka-aineista hyvin valmistettuja ruokalajeja ilman ylimääräistä kikkailua. Esimerkiksi poro oli paistettu ällistyttävän hyvin (yleensä saan kotioloissa niin huolellisesti paistettua lihaa, että ravintolassa vastaavat annokset tuppaavat usein olemaan jonkinasteisia pettymyksiä).

 

Erityismaininta vielä jälkiruoan kanssa tarjotulle huippuhyvälle haudutetulle teelle!



Kaupunkiviikonlopun viettäminen hotellissa majoittuen on omien kokemusteni mukaan mainio irtiotto normiarjesta, mutta olen aina harmitellut sitä, että viikonloppulomalla hotellissa pitää herätä sunnuntaiaamun aamupalallekin niin aikaisin.


Tällä kertaa ei tarvinnut, koska aamupalaa tarjoiltiin yhteen(!) asti iltapäivällä, joten meillä oli aikaa istua kaikessa rauhassa pöytään tuodun kahvikannun äärellä. Kahvin ohella aamupalatarjoiluun sisältyi pöytään tarjoiltu munakas, jonka täytteeksi valikoin pekonin ohella myös herkkusientä ja sipulia.




Lisäksi hyödynsin erityisen mielelläni tämän pöydän antimia:


Olipas harvinaisen mukava piristys hektiseen syyskuuhun. Samalla pääsimme juhlistamaan piakkoin koittavaa blogin 15-vuotissynttäripäivää näissä tunnelmissa:




Tässä kuvassa olemme itsekin tähyilemässä kohti majapaikkaa:


(Yhteistyössä Radisson Blu Hotel, Oulu. Hotelliyö ja illallinen + lisäksi yhdessä kuvassa esiintyvä Toppilan olut saatu.)




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails