torstaina, lokakuuta 14, 2021

Yöjunalla Turkuun (ja takaisin)


Kävimme pari viikkoa sitten Turussa kirjamessuilla. Matka taittui Turkuun ja takaisin yöjunalla, jonka konseptia oli edellisen matkustuskertani jälkeen uudistettu. Nykyään matkustaja varaa käyttöönsä kokonaisen hytin (eli kannattaa ottaa myös kaveri mukaan), ja hyttiin pystyi yllättäen tilaamaan konduktööriltä myös syötävää!


Junamatkailun suosio on takuulla lisääntymässä (nyt kun yhä useampi haluaa karsia lentomatkojaan), joten junaruokailu ansaitsisi tosissaan aiempaa enemmän huomiota.


Ruokailukokemus olikin oikein onnistunut. Ravintolavaunuun rynnimisen sijaan oli hauska odotella ruokaa omassa hytissä villasukat jalassa reissukaverin kanssa seurustellen.


Mukavaa tosin olisi ollut, jos konduktööriä ei tarvitsisi juoksuttaa ruokia hakemassa (heillä on epäilemättä tarpeeksi muutakin puuhaa) vaan ruokien tarjoileminen hoidettaisiin jollakin muulla keinoin. Paluumatkalla takaisin Ouluun olisimme voineet kokeilla myös junan aamiaista, mutta kun tarkkaa toimitusajankohtaa ei (ymmärrettävistä syistä) osattu sanoa, luovuimme sitten ajatuksesta.

 

Japanilaiseen junailukulttuurin kuuluvista ekiben-aterioista kirjoitin blogiin vuonna 2018 Japanissa asuessani. Mainitsin silloin, että eri asemilla (ja toisinaan myös junissa) myytävät ekibenit ovat Japanissa oivallinen keino päästä perehtymään eri paikkakuntien ruokakulttuureihin ja raaka-aineisiin. Muistan eri puolilla Hokkaidoa nautitut ekiben-ateriat elävästi vielä yli kolmen vuoden jälkeenkin.

 

En tiedä, onnistuisiko vastaava Suomessa, mutta joka tapauksessa täälläkin kannattaisi miettiä keinoja, miten saataisiin lähialueen herkullista ruokatarjontaa paremmin myös teitä ja rautateitä pitkin kulkevien ihmisten ulottuville. Omassa yöjunassamme tarjolla olleet falafel- ja caesarsalaatit olivat kyllä ihan maistuvia, mutta ainakin muualta tulleiden turistien näkökulmasta olisi kenties kiinnostavampi saada syödäkseen valittuja paloja Suomen perinteisestä ruokatarjonnasta.



Tämän viikon maanantaina Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki -ohjelmassa vierailtiin Seinäjoen rautatieasemalla sijaitsevassa Ruufus-ravintolassa. Kiinnostuneena tietenkin katsoin, millä tavalla paikallista piimävelliä, keittoja ja leivonnaisia tarjoileva kuppila laitettiin kuntoon.


Uudistus oli mielestäni oikein onnistunut. Mielelläni maistaisin (piimävellin lisäksi!) tarjolle tulleita tanskalaistyylisiä voileipiä itsekin, jos niitä jotenkin onnistuisi asemalta junan pysähtyessä omalle istuinpaikalle siirtämään.



Turku osoittautui oikein mainioksi ruskaretkikohteeksi siinä vaiheessa, kun pohjoisen puista olivat lehdet jo monin paikoin pudonneet. Messuviikonloppu oli kaiken lisäksi aurinkoinen (Oulusta tulleiden näkökulmasta jopa kesäinen).


Lauantaina kävimme syömässä ylihyvää ruokaa Ravintola Kakolanruusussa, jolle siis vahva suositus. Tässä yksi Kakolan isoihin pitoihin kuuluneista ruokalajeista:


Kakolanmäellä oli yllättäen myös oma panimo. Ja sää oli tosissaan hieno, kuten tästäkin kuvasta on nähtävissä.


Matkalla Kakolanmäelle (ja sieltä pois) pääsimme ihmettelemään myös funikulaaria, joka ei tietenkään ollut toiminnassa.


perjantaina, lokakuuta 01, 2021

Perjantai-illan ruokaa

Olen vuosien varrella huomannut, että tietyt ruokalajit vakiintuvat helposti tiettyihin päiviin. Torstai ei tosin ole tainnut koskaan olla kotikeittiössämme hernekeittopäivä, mutta opiskeluaikojen tienoilla tiistai-ilta oli usein pyhitetty pastalle (pitkään hauduteltu tomaattikastike katkaisi mukavasti arkea).

Valkosipuliset katkarapuruoat sopivat puolestaan perjantai-illan juhlistamiseen. Tähän ruokaan otin eräänä perjantaina ohjeen mahtavasta Saariston Martta -blogista:

Gambas al ajillo 

400 g kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)

oliiviöljyä

yksi kokonainen valkosipuli

puolikkaan sitruunan mehu

1 tl savupaprikajauhetta

hieman chilihiutaleita tai tuoretta chiliä

ropsaus suolaa

persiljaa

maalaisleipää

 

Kaada valurautapannulle reilusti oliiviöljyä. Pilko rutkasti valkosipulia, suosittelen kokonaista sipulia. Lämmitä öljy ja nakkaa valkosipulisilppu pannulle, älä ruskista. Lisää joukkoon sulatetut, kuivahtaneet ravunpyrstöt. Anna pyrstöille lämpöä, älä kypsytä niitä liikaa sillä ne muuttuvat nopeasti sitkeiksi. Lisää sitruunan mehu, savupaprikajauhetta, suolaa sekä chiliä. Sekoita. Leikkaa koristeeksi päälle persiljaa. Maalaisleipää grillin kautta tai paahdettuna vielä kylkeen niin ateria on valmis.

torstaina, syyskuuta 23, 2021

Pastanjauhantaa 16 vuotta

Pastanjauhannan perustamisesta on kulunut kokonaista 16 vuotta! Blogin avulla pääsin aikanaan tekemään sitä, mitä kaikkein eniten halusin eli kirjoittamaan ruoasta.

Silloin en arvannut, kuinka paljon ruoasta pääsisin vielä tulevina vuosikymmeninä kirjoittamaan. Blogivuosien aikana ruoka on tullut osaksi myös historiapitoisia työpäiviäni. Olin viime viikolla parin päivän ajan Helsingissä työmatkalla, ja kävin samalla Akateemisen kirjakaupan tietokirjaosastolla katsomassa viime kuussa ilmestynyttä Suomen ruokahistoriaa.

Tässä pari muutakin kuvaa Helsingin reissulta. Illallisella pääsin syömään lohta ja poroa. Yövyin Scandic Kaisaniemessä, jossa henkilökunnan edustaja tuli spontaanisti esittelemään uudistunutta aamiaistarjontaa, esimerkiksi paikan päällä tehtyä granolaa. Sitä oli tietenkin pakko päästä kokeilemaan.

Mahtavaa, että maailmassa on niin paljon ruokapuhetta!


sunnuntaina, syyskuuta 19, 2021

Ruokaisa työmatka Roomaan

Kuten Pastanjauhannastakin on ollut nähtävissä, en ole vajaaseen pariin vuoteen käynyt juurikaan kodin lähiseutujen ulkopuolella. Elo-syyskuun taitteessa toisesta koronarokotteestani tuli kuitenkin kuluneeksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen työmatkailua on ehtinyt kertyä kaikkien kotona vietettyjenkin kuukausien edestä.

 

Pandemia-ajan matkustamisessa on toki omat hankaluutensa enkä välttämättä lähtisi vielä hupimatkailemaan, mutta töiden takia olen valmis pakkaamaan matkareppuni. Ja tänä syksynä reissaamista on luvassa sen verran runsaasti, että reppua pääsee pakkaamaan vielä useaan otteeseen.


Syyskuun alkupuolella Roomassa järjestettyyn ruokahistorian konferenssiin ei annettu etukäteen etäyhteysmahdollisuutta, joten suuntasin sitten vajaaksi viikoksi 30 asteen helteessä paistattelevaan ikuiseen kaupunkiin. Kaupungin lämpö oli tietenkin positiivinen asia tilanteessa, jossa tapahtuman järjestäjä halusi noudattaa tarkasti koronaturvallisuutta. Yhteiset ruokailut oli järjestetty ulkona, ja sisällä istuttiin tiiviisti maskit naamalla. Myös välivirvokkeet oli katettu läheisen ravintolan terassille.


 



Ulkona syödessä ei tarvinnut esittää myöskään koronapassia, joten sitä oli vilautettava viikon mittaan ainoastaan pariin otteeseen.

 

Iltaohjelmaan sisältyi illallisen lisäksi kävelyretkiä, joiden kohteet oli valittu omalta kannaltani oikein onnistuneesti. Koska olin käynyt Roomassa jo kaksi kertaa aiemminkin, ajatus Colosseumista ei olisi juurikaan innostanut, mutta oli hauska kävellä opastetusti viihtyisässä Garbatellassa sekä Ghetossa eli Rooman juutalaiskorttelissa, jonka historiasta on kerrottu mainiossa Kukkulalta-blogissa.



Muutamia matkan aikana mieleen tulleita havaintoja:

 

-Huomasin vasta jälkikäteen, että en syönyt reissun aikana juuri ollenkaan lihaa! Kolmen ruokalajin ateriat oli yleensä rakennettu siten, ettei mukana ollut yhtä ainutta liharuokaa. Tämä oli tietenkin kaikin puolin kätevää, kun ei tarvinnut erikseen kysellä joka käänteessä, että ketkä niitä kasvissyöjiä olivatkaan. Päivien aikana pääsi herkuttelemaan munakoisolla, sienillä, tomaateilla, latva-artisokalla jne., eikä lihan puutetta edes huomannut, kun asiaa ei erikseen korostettu.

 

-Reissun parhaita kasvisherkkuja oli tarjolla reissun parhaassa ravintolassa, joka oli Rooman juutalaiskorttelista löytyvä kosher-ravintola La Taverna del Ghetto. Siellä pääsin maistamaan friteerattua latva-artisokkaa, joka on kuulemma roomalaisten herkkua etenkin kevätaikaan.


 

-Hedelmät Roomassa olivat ihania. Mehukkaita, makoisia, meheviä. En tiennyt, että viinirypäleissä voi olla niin paljon makua.

 

-Tarjolla oli koko ajan ihan älyttömän paljon pastaa! En ole tottunut syömään kovin runsasta lounasta, minkä takia kolmen ruokalajin lounaaseen sisältänyt pasta-annos teki tiukkaa. Italialaiset ilmeisesti tarvitsevat paljon energiaa, koska he mutkattomasti ehdottivat reilusti yli tunninkin kestäviä kävelymatkoja paikasta toiseen (itsekin kävelen mielelläni, mutta kuumassa kaupungissa entuudestaan väsyneillä jaloilla liikaa on liikaa).


 

-Noloa tunnustaa, mutta kaipasin reissussa hiukan suomalaista kahvia! Italialainen aterian päättävä kahvi on toki mukavan sähäkkä, mutta välillä olisi ollut hauska istuskella kaikessa rauhassa höyryävän kahvikupin ääressä.



-Oli omituista käydä katselemassa nähtävyyksiä pitkästä aikaa. Tai lähinnä yhtä nähtävyyttä, joka näkyy tässä kuvassa:


 

Olipa mahtava nähdä taas kaikkia rakkaita kollegoita, jotka ovat tulleet tutuiksi aiemmilla vastaavilla reissuilla seminaaripöydissä ja ennen kaikkea yhteisten aterioiden äärellä. Kahden vuoden päästä nähdään toivon mukaan taas seuraavan kerran!

tiistaina, elokuuta 17, 2021

Suomen ruokahistoria ilmestynyt!

(Kaupallinen yhteistyö Adlibriksen kanssa)


Se on viimeinkin täällä! Pääsin tänään selaamaan vuosien ajan työn alla ollutta Suomen ruokahistoria -kirjaani, josta tuli lopulta Gaudeamuksen kustantamana yli 500-sivuinen kirjajärkäle.

Sain siis koottua samojen kansien väliin viime vuosien ruokatutkimusteni tulokset (olen lukemattomia iltoja istunut tutkailemassa, mitä menneiden vuosikymmenten sanomalehdissä on kirjoiteltu esimerkiksi pizzan saapumisesta Suomeen tai milloin maahan on perustettu kaikkein ensimmäiset kasvisravintolat).

Kustantajan laatimissa saatesanoissa kirjasta todetaan seuraavaa:
"Suomen ruokahistoria kylvää, hauduttaa, pilkkoo, hapattaa ja mikrottaa – se kertoo jokapäiväisen ruokamme kiehtovan tarinan. Se kertoo, kuinka sokerin ja kahvin kaltaiset harvinaiset ja arvokkaat raaka-aineet ovat muuttuneet arkisiksi ja kuinka perinteisiä ruokia on unohdettu uusien makuelämysten myötä. Se kertoo myös niukkuudesta ja puutteesta, tieteellisistä ja teollisista innovaatioista, valistuksesta ja terveysliikkeistä, elintason paranemisesta, tasa-arvosta ja lopulta myös ruoan mahdista muuttaa yhteiskuntaa."
Kirjaa saa hyvin varustelluista kirjakaupoista, ja myöhemmin syksyllä on luvassa myös äänikirja.

Lisäksi kirjan voi ostaa luonnollisesti netistä, esimerkiksi omissa kirjahankinnoissani usein käyttämälläni Adlibriksellä kirjan hinta on tällä hetkellä 27,10 euroa.

perjantaina, heinäkuuta 30, 2021

Bagelit leipäkoneessa


Blogin alkuaikoina hankittu leipäkone ei ole jäänyt meillä käyttämättömäksi kaapin perälle, vaan se kaivetaan esille joskus parikin kertaa viikossa. Leipäkoneella voi nimittäin tehdä melko pomminvarmoja taikinoita, kun esimerkiksi nostatus hoituu kätevästi koneen kontrolloimissa olosuhteissa.

Leipäkoneella on tehty tänä vuonna usein bageleita, joiden ohje on otettu Zojirushin sivuilta:

Bagelit (noin 10 kpl)

3 dl vettä
480 g vehnäjauhoja
2 rkl (23,2 g) sokeria
1 tl (5,6 g) suolaa
4,2 g kuivahiivaa

päälle siveltäväksi: munankeltuainen ja vesi
päälle ripoteltavaksi: esim. unikonsiemeniä, seesaminsiemeniä, sipulia, valkosipulilastuja/jauhetta tai cheddarjuustoa

Laita ainekset leipäkoneeseen ja valmista taikina taikinaohjelmalla.
Poista kohonnut taikina leipäkoneesta ja jaa se kymmeneen yhtä suureen osaan. Muotoile osat palloiksi, aseta pellille (leivinpaperin päälle), peitä liinalla ja anna levätä 20 minuuttia.
Tee jokaiseen taikinapallon keskelle peukalolla reilun tuuman mittainen reikä.
Leikkaa leivinpaperista 10 pientä (vähän bagelia isompaa) neliötä ja aseta taikinapallot paperilappujen päälle. Pirskottele bageleiden päälle kevyesti vettä ja anna niiden nousta 30-40 minuuttia tai kunnes koko kaksinkertaistuu.
Kiehauta kolme litraa vettä, aseta bagelit vähän kerrallaan kiehuvaan veteen (yhdessä leivinpaperilapun kanssa) ja keitä molempia puolia 30 sekuntia. Paperi irtoaa kiehumisen aikana.
Asettele keitetyt bagelit kokonaiselle leivinpaperille (ilman lappuja – ne pikkulaput voi tässä vaiheessa hävittää tai kierrättää). Sivele niitä kevyesti munankeltuaisesta ja vesitilkasta tehdyllä seoksella. Ripottele bageleiden päälle seesaminsiemeniä tai muuta haluamaasi ripotetta. Paista (bageleiden koosta riippuen) 175–200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes pinta alkaa aavistuksen verran ruskettua.

sunnuntaina, kesäkuuta 27, 2021

Juhannusruokaa 2021

Kun tekee monta viikkoa töitä käytännössä ilman yhtään vapaapäivää, on sanoinkuvaamattoman mahtavaa mennä pariksi päiväksi mökille, loikoilla auringossa ja syödä hyvin parhaassa mahdollisessa seurassa.

Viimeisetkin stressinmurut sulivat juhannussaunan lauteille.



Kun koossa oli tuttuun tapaan monta innokasta kotikokkia, ruokalajeja oli tarjolla taas moneen kattaukseen.

Vegeosastolla oli tänä vuonna tarjolla esimerkiksi vegaaniset muurinpohjalätyt (lopuksi), herkullinen vegaaninen nyhtökaura-voileipäkakku sekä kasvijauhiksesta tehdyt tuliset vegekebakot, joiden kaveriksi oli tehty marinoituja kirsikkatomaatteja (ohje Kalevan Kesä-Helmestä):
500 g kirsikkatomaatteja
1/2 punasipuli
1/4 ruukkua tuoretta basilikaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
mustapippuria myllystä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa

Leikkaa tomaatit neljään osaan ja sipuli ohuiksi renkaan puolikkaiksi. Laita ne lasipurkkiin.
Sekoita öljy, etikka ja mausteet pienessä kulhossa. Kaada tomaattien päälle. Laita jääkaappiin maustumaan.



Kasviskebakot sopivat hyvin yhteen myös octo-kastikkeen kanssa. Kastike oli alkujaan tarkoitettu ohueksi viipaloidun flank steakin kaveriksi (se katosi niin nopeasti, ettei siitä ehtinyt ottaa yhtään kuvaa).

Wingsit (tai vinksit) sen sijaan ehdin taltioida, vaikka niidenkään syömisessä ei kovin pitkään kestänyt:




Yhdeksänvuotias sukulaistyttökin totesi, että oli niin mukavaa, ettei millään malttaisi odottaa seuraavaa juhannusta.

Bonuksena jälleen kerran hävitty mölkkymestaruus, jokeen jätetty talviturkki, samaisessa joessa suoritettu soutuveneily sekä lukemattomia sääskien pistoja.

lauantaina, toukokuuta 08, 2021

Meater-kokemuksia

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut langattomasta lihalämpömittarista, mutta en nuukana poikana ollut raskinut ostaa, kun edellinenkin vielä toimi. Viimein odotettu hetki kuitenkin koitti ja aiempi, langallinen halpismittari mittari sekosi lopullisesti. Melko monta kinkkua ja paistia silläkin ehdittiin valmistaa, mutta olo oli enemmän innokas kuin pettynyt, kun soitin siltä istumalta paikalliseen lihakauppaan ja varmistin, että MEATER+:aa on vielä hyllyssä.

Mittarin konsepti on loistava: herkkä elektroniikka on lihan sisään menevän piikin kärjessä, jossa se on turvassa, koska ympäröivän lihan lämpötila ei käytännössä koskaan nouse yli sadan asteen. Lihan ulkopuolelle jäävässä päässä on sielläkin kuitenkin lämpötila-anturi, joten Meater näyttää yhtä aikaa sekä lihan että grillin/uunin lämpötilan. Onkin ollut valaisevaa seurata, miten valtavasti ja pitkään jokainen grillin kannen tai uunin luukun avaaminen vaikuttaa lämpötilaan.

Tältä näytti tunkutarjotinta varten grillattu lohi Meaterin ruudulla. Grillin kannen avaamiset näkyvät ylemmän lämpötilakäyrän jyrkkinä laskuina ja alempi käyrä näyttää, miten lohen lämpötila nousi grillissä melko tasaisesti. 

 

Meater toimii tosi hyvin! On ihan maagista seurata lihan kypsymistä grillissä sohvalta käsin. Kuulemma alkuperäistä mallia (Meater eikä tämä Meater+) on vaivannut lyhyt kantomatka. Plussan parannus onkin siinä, että mittarin latausasema (ylimmän kuvan puinen teline) toimii samalla Bluetooth-toistimena. Teline jätetään grillin tai uunin viereen, josta se nappaa mittarin signaalin ja toistaa sen sitten voimakkaampana. Näin lähettäminen ei tapahdu ainoastaan grillin metallikannen sisältä ja ainakin meillä signaali tuntuu yltävän hyvin terassilta joka puolelle taloa.

Tulevien kuukausien aikana on varmasti luvassa useampiakin Meaterin kanssa tehtyjä kokkauksia, esimerkiksi yhtä erityisen hyvää kanavarrasta olemme tehneet jo pariinkin kertaan.

torstaina, huhtikuuta 01, 2021

Maistelussa ChocoSomnian suklaat


Pääsimme viime perjantaina viimein lunastamaan joululahjaksi saamamme etäsuklaatastingin. Suklaat saapuivat postilaatikkoon reilua viikkoa ennen maistelua, ja samalla saimme ohjeet muun muassa maistelussa oleville suklaille sopivista juomasuosituksista.

 

Maistelussa oli oululaisen ChocoSomnian suklaasetti, jossa oli 12 erilaista suklaata. Maistelu eteni makeista ja rasvaisista valkosuklaista maitosuklaisiin sekä niistä lopulta tummiin suklaisiin, päätepisteenä erityisen voimakas (mutta meidän makuumme oleva!) Noir Infini 99 %.

 

Maistelu oli itsessään mielenkiintoinen prosessi. Aluksi suklaapalaa lämmitettiin hetken aikaa sormissa, sen jälkeen sitä nuuhkaistiin, ja lopuksi suklaa pantiin suuhun sulamaan. Tässä vaiheessa suklaasta oli mahdollista saada esiin erilaisia makuja. Maisteluelämystä ei siis kannata pilata pureskelemalla suklaata liian nopeasti (etenkin, kun suklaa on niitä harvoja ruoka-aineita, jotka todella sulavat suuhun!).



Maistelun ohella pääsimme ihmettelemään ruudun välityksellä muun muassa kaakaohedelmää sekä kuulemaan yksityiskohtia kaakaon historiasta sekä kasvuolosuhteista, suklaan ainesosista ja monista muista mielenkiintoisista asioista. Oli kiinnostava kuulla, että Mangaro-nimisen suklaan raaka-aine on tuotettu madagaskarilaisella plantaasilla, jossa on aiemmin kasvatettu mangoa ja jonka maaperä tuo oman vivahteensa siellä kasvaneen kaakaon makuun.


Kaakaopaputietämykseni osoittautui ennakoitua ohuemmaksi, mutta nyt tiedän, että Criollo on kaikkein arvostetuin kaakaopapulaji. Kaakaopapuja myös paahdetaan samaan tapaan kuin kahviakin.

 

Varasimme tarkoitusta varten veden ja teen ohella myös muutamia suosituslistan juomista (esim. tummalle suklaalle portviini Dow’s Nirvana Reserve Port'ia sekä konvehdeille Maistilan Musta hurma: Mustaherukka+vadelma sour -olutta). Suklaiden ja juomien yhdistelystä en oikein saanut maistelun aikana otetta. En aivan päässyt kärryille siitä, miten tietty juoma suklaaseen yhdistettynä lisäsi makuelämyksen laajuutta; ennemminkin mikä tahansa juoma tuntui aina huuhtaisevan suklaan maun suusta pois.

 

Laadukkaiden suklaiden huolellinen maistelu muistutti mieleen, että kannattaisi keskittyä ostamaan kerralla vähemmän, mutta parempaa. Maistelusettiin sisältyneeseen maitosuklaakonvehtiin oli käytetty oikeaa voita ja kermaa sekä lisäksi aitoa passionhedelmää, ja yhden ainoan konvehdin avulla sai aikaan kerrassaan mahtavan makuelämyksen. Tykkäsin kovasti myös mustaherukalla täytetystä tummasuklaakonvehdista.

 

Levysuklaista suosikiksemme nousi porkkanakakulta maistuva Caozelo Ivore + kaneli, joka oli kanelilla maustettua valkosuklaata. Bionda ”blond” oli myös kiinnostava tuttavuus; en ollut aiemmin maistanut paahdettua valkosuklaata. Maitosuklaat eivät olleet meille aivan yhtä suunmyötäisiä, vaikka olikin hauska päästä maistamaan vaaleanpunaisesta kaakaopavusta tehtyä marjaisaa Ruby-maitosuklaata. Sitä maistattaja suositteli kuohuviinin kanssa kesän juhliin.


Tumman suklaan terveysvaikutuksista oli maistelussa myös runsaasti puhetta. Laitoinkin taas pitkästä aikaa kuitupitoiset kaakaonibsit ostoslistalle.



perjantaina, maaliskuuta 26, 2021

Korealaiset pannukakut

Joihinkin ruokiin sitä vaan rakastuu ensi silmäyksellä. Minulla kävi niin näiden korealaisten pannukakkujen kanssa, joiden ohje tuli vastaan Patalintu-blogin Instagram-tilillä (kyseiseltä tililtä löytyy muutenkin aina aivan mahtavia ruokaideoita, joten kannattaa ottaa seurantaan).

Myös maku oli sen verran hyvä (mehevän kasvispannukakun soijadippailu toimi hyvin), että tätä meillä tehdään varmasti toistekin:

Korealaiset pannukakut (pajeon)

Tee ensin dippikastike. Mittaa kattilaan:
1 dl vähäsuolaista soijakastiketta
3 rkl hunajaa
3 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl vettä
1,5 rkl seesaminsiemeniä
2-3 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2-1 tl chilihiutaleita

Keitä keskilämmöllä n. 5-7 minuuttia, niin että kastike hieman sakenee.

Pannukakkuihin:
3 kevätsipulia varsineen hienonnettuna
1 porkkana hienoina suikaleina
1/2 pieni kesäkurpitsa karkeana raasteena
1 valkosipulinkynsi raastettuna
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl maissitärkkelystä
1/2 tl sokeria
1 tl suolaa
5 dl kuplivaa mineraalivettä
2 kananmunaa
n. 6 rkl öljyä paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään. Tee keskelle kuoppa, johon kaadat mineraaliveden, kananmunat ja valkosipulin. Sekoita, mutta älä vispaa, ainekset juuri ja juuri sekaisin. Lisää puolet kasviksista varovasti kääntämällä joukkoon. Paista isolla paistinpannulla keskilämmöllä. Taikinasta tulee neljä isoa pannukakkua. Kun olet annostellut ja levittänyt taikinan pannuun, lisää raa’an pannukakun päälle ylijääneitä kasviksia. Painele niitä vähän taikinan sisään, niin pysyvät paikoillaan pannukakkua kääntäessä. Paista n. 4-5 min/puoli. Kasviksiin saa tulla hyvin väriä. Tarjoile kuumina dippikastikkeen kera.


Koreasta puheen ollen. Tuntuupa aika kaukaiselta, että tasan kuusi vuotta sitten näihin aikoihin olimme suuntaamassa kohti Soulia. Onneksi nämä omassa kotikeittiössä tehdyt makumatkat ovat myös oikein antoisia.

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2021

Porolihapullat, puolukkakastike ja perunamuusi


Olemme viimeisen vuoden aikana päässeet ruokailemaan kavereiden kanssa samaan pöytään vain harvakseltaan, mutta ruokaan liittyvä yhteisöllisyys on ollut läsnä myös näin sosiaalisen eristäytymisen aikakaudella.

Nytkin teimme ruokaa, johon käytetty porojauheliha oli saatu tuttavilta, ja lisäksi porolihapullien ja puolukkakastikkeen ohje toteutettiin (hiukan sovellettuna) Suolaa ja hunajaa -blogin Jonnan reseptiarkistosta. Poropyöryköiden kaveriksi sopii tietenkin perunamuusi. Sitä tehdessäni ajattelen aina äitiäni, joka tekee minun mielestäni tietenkin maailmankaikkeuden parasta perunamuusia.

Ihmiseltä toiselle kulkevat reseptit ja niihin liittyvät muistot onnistuvat siis osaltaan luomaan yhteisöllisyyttä. Monet Suomen ruokabloggaajat ovat tulleet yli 15 blogivuoden aikana tutuiksi, joten yhteenkuuluvuutta lisääviä ruokaohjeitakin on onneksi koko internetti pullollaan. Tässä siis Jonnan ohjeistusta:

Porolihapullat
 
500 g poron jauhelihaa
80 g pekonia
1 sipuli
2 oksaa rosmariinia (tämän korvasimme lusikallisella kuivattua rosmariinia)
1-2 rkl kapriksia
1/2 tl maustepippuria (jauha mielellään morttelissa)
1-2 tl suolaa
2 viipaletta pari päiväää vanhaa leipää
1 dl maitoa
1 kananmuna
 
1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Poista leivästä kuoret. Leikkaa se krouveiksi paloiksi, laita kulhoon ja kaada maito päälle. Anna pehmentyä 10-15 minuuttia.
2. Silppua sipuli, kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuli pannulla. Nosta jäähtymään.
3. Silppua pekoni, kaprikset ja rosmarini.
4. Hienonna esimerkiksi haarukalla tai käsin maidon pehmentämä leipä, sekoita joukkoon kananmuna ja kaikki loput ainekset. Vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
5. Kuumenna öljyä paistinpannulla. Paista pieni nokare taikinaa ja maista vielä mausteet. Lisää tarvittaessa.
6. Pyörittele taikina lihapulliksi. Kuumenna öljyä pannulla, ruskista kevyesti ja nosta uuniin kypsymään (noin 10-15 minuutiksi riippuen, kuinka paljon ruskistit pullia ja kuinka suuria ne ovat).
7. Älä pese pannua ennen kastikkeen valmistamista, vaan hyödynnä pannulle jääneet maut kastikkeen pohjana.

Ruskea kastike puolukoilla ja konjakilla
 
noin 1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
1 dl puolukoita (korvasimme puolukat sekä alla mainitun sokerin desilitralla puolukkahilloa)
1 rkl ruokosokeria tai vaaleaa muscovadosokeria
loraus konjakkia
öljyä
loraus riistafondia
noin 3-4 dl vettä
1/2 dl kuohukermaa
 
1. Tarvitset kaksi paistinpannua tai paistinpannun ja kattilan. Silppua sipuli, kuumenna paistinpannulla tai kattilassa loraus öljyä, kuullota sipuleita kunnes ne ruskistuvat hiukan. Lisää pannulle loraus konjakkia, puolukat ja sokeri. Anna kiehua maltillisella lämmöllä sen aikaa, kunnes ne lisätään kastikkeeseen.
2. Lisää paistinpannulle, jossa paistoit lihapullat nokare voita, ruskista hetki ja lisää jauhot. Ruskista jauhoja koko ajan puuhaarukalla pyöritellen, kunnes seos on kauniin maitokahvin väristä. Lisää vettä ja fondi. Lisää puolukka-sipuliseos ja kerma. Keitä vielä kymmenisen minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa, jos seoksesta uhkaa tulla liian paksua. Siivilöi kastike
3. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

Mukavan metsäisiä makuja ja oikein maukas kokonaisuus. Puolukkahilloa lusikoitiin vielä hiukan lautasen reunalle lisäämään annokseen hapokkuutta. 

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2021

Maistelussa Maistilan oluet




Oulun seudulla on tätä nykyä useampia hyviä pienpanimoita. Oma suosikkimme on pitkään ollut Maistila, jonka oluita on ollut näin korona-aikaan kätevä tilata verkkokaupan kautta ja käydä hakemassa ne Oulun Alppilasta.

Tänä viikonloppuna osallistuimme Maistilan etämaisteluun, jossa olutasiantuntija Milja Seppälä maistatti kuutta erilaista olutta kertoen samalla niiden ominaisuuksista ja historiasta. IPA:n Intiaan ja pitkiin merimatkoihin liittyvän historian tunsinkin jo etukäteen. Sen sijaan en tiennyt, että Imperial (Russian) Stout -olut kytkeytyy alkujaan Venäjää 1700-luvun lopulla hallinneeseen Katariina Suureen, jonka hoviin kyseistä oluttyyppiä ryhdyttiin Englannista laivaamaan. Jäin miettimään, onkohan Euroopan kuninkaallisten joukossa mahtanut olla enemmänkin oluen ystäviä.

Eri oluille sopivia ruokia vinkattiin myös etämaistelun aikana runsaasti; toivottavasti pääsemme lähitulevaisuudessa osallistumaan oluita ja juustoja yhdistelevään maistatukseen.



Maistelu käynnistyi Leiskaus-nimisellä belgihenkisellä ruisoluella, jonka seuraksi kuulemma sopisi goudamainen kova ja rasvainen juusto taikka esimerkiksi mausteinen ruoka. Tästä oluesta jäi ennen kaikkea mieleen mahtava meripihkamainen väri sekä banaaniin vivahtava makumaailma. Oluen rukiisuus tuli maistattajan mukaan ilmi hentoisena jälkimakuna.

Olen kovasti tykästynyt Maistilan sour-oluisiin. Toiseksi maisteltu hapanolut Tropiikissa osoittautuikin omaksi suosikikseni. Kirpsakan hedelmäisen maun ohella Tropiikissa sai pisteet upean keltaisesta (suorastaan jaffamaisesta) väristään. Maussakin erottui sopivasti sitrushedelmille tyypillisiä sävyjä. Sour ale on kuulemma periaatteessa moderni oluttyyppi, jos kohta happamilla oluilla on hyvin pitkälle ulottuvat historialliset juuret. Tunnettuja hapanoluita ovat esimerkiksi belgialaiset lambicit.

Toinen maisteltu hapanolut oli Kuurahuuli, jonka komea etiketti herätti keskustelua. Tämä olut tarjosi jotakin useammalle eri aistille: tummanpunainen väri, mehevä tuoksu ja tukevan hedelmäinen maku. Tämän oluen kanssa voisi syödä kuulemma vaikkapa paholaisenhillolla höystettyä vuohenjuustosalaattia.

Seuraavaksi laseihin kaadettiin Bye Bye Rye -nimistä rukiista IPA:a, joka tosin komean vaahtonsa ja tumman värinsä takia toi enemmän mieleen stoutin kuin IPA:n. Maustakaan ei löytynyt ipamaista kurkunpäähän jäävää karvautta, mutta paahteisen rukiinen olut oli ilman muuta maistamisen arvoinen. Tämä olut sopisi kuulemma vaikkapa joulupöytään kinkun kaveriksi.

Toiseksi viimeisenä oluena maisteltu Tripel osoittautui monen maistelijan suosiksi. Itse en ole tämäntyyppisten belgialaisten luostarioluiden innokas ystävä, mutta tällaisissa maisteluissa on mukavaa nimenomaan se, että tulee kokeiltua jotain muutakin kuin tuttuja ja turvallisia makuja.

Viimeisin maisteltu olut oli tuhti imperial stout Buli, joka jäi mieleen mustan värinsä, turpeisen makunsa, tervaisen tuoksunsa ja erityisen muhevan vaahtonsa ansiosta. Varsinainen nautiskeluolut, jota ei kannata juoda suoraan jääkaapista. Tämän kaveriksi maistattaja suositteli suklaakakkua. Tulin heti ajatelleeksi vanhaa ruokablogiklassikkoa, monen vuoden takaisessa blogimiitissä tarjolla ollutta yltiösuklaista baileyskakkua.

Etämaistelu oli harvinaisen antoisa tapa viettää lauantai-iltaa. Pitäisi ottaa selvää, minkälaisia muita maistatuksia olisi lähiaikoina tarjolla (suklaatasting onkin lähiviikoille onneksi luvassa).

maanantaina, helmikuuta 01, 2021

Ruokaystävien siskonmakkarapasta

 


Lyhyenä hetkenä -blogin Pia yllätti meidät joulun alla ja lähetti Jauhantapajaan kirjoittamansa Ruokaystävät-keittokirjan, jonka idea on aivan huippu. Kirjan alkuosassa on ystäväkirjan tapainen ruokaan liittyvä osio, johon kyläilemään kutsutut kaverit voivat kirjoitella tietoja ruokamieltymyksistään tyyliin "Santsaan aina____" tai "Jääkapissani on aina____".

 

Kirjan jälkipuolisko ”Yhdessä syömisen reseptejä” puolestaan koostuu kirjoittajan suosikkiruokaohjeista, eli kirjan avulla pääsee kätevästi tutustumaan yhden innokkaan ruokaharrastajan kotikeittiössä testaamiin ja hyväksi havaittuihin ruokaohjeisiin. Mukana on kuulemma myös alkujaan oman blogimme inspiroima linssikeitto sekä sitruunarisotto.

 

Me olemme testanneet kirjan ohjeista toistaiseksi paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä (chilin, inkiväärin ja valkosipulin kera) sekä mainiota tuoremakkarapastaa. Olin heti aivan myyty, kun huomasin, että tässä ohjeessa yhdistyvät ruokarakkauteni siskonmakkarat sekä ruusukaalit (eikä tomaatin runsas määräkään luonnollisesti haitannut ollenkaan):

 

Tuoremakkarapasta

 

1 sipuli

1 iso valkosipulinkynsi

sopivasti chiliä

2 tomaattia (kaltattuna, mutta menee kyllä kalttaamattakin)

1 tölkki säilöttyjä tomaatteja

500 g tuoremakkaraa

1 tl hunajaa

suolaa, pippuria, tuoreita yrttejä

(parmesaania)

 

400 g ruusukaalia

pari ruokalusikallista balsamicoa

reilusti oliiviöljyä

suolaa, pippuria

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista ruusukaalien kannat ja leikkaa kaalit puoliksi. Levittele ne uunivuokaan, rouhi päälle suolaa ja pippuria. Lisää vielä balsamico ja oliiviöljy ja lykkää uuniin. Valmista pitäisi tulla noin 25 minuutissa. Uuniin kannattaa kurkkia jo aiemmin ja valella kaaleja vuoan pohjalle valuneella öljy-balsamicoseoksella, jotta ne maustuvat tasaisesti. Tee ruusukaalien paahtuessa kastike.


Kuullota silputut sipulit ja chilit pannulla. Kiehauta vesi kattilassa ja puristele siskonmakkarapallerot kiehuvaan veteen. Anna palleroiden kypsyä minuutti tai pari ja nosta ne sitten reikäkauhalla pannulle. Pyörittele niin kauan, että saat makkarapalleroihin väriä ja lisää sitten (kaltatut) kuutioidut tomaatit.


Lisää vielä säilötyt tomaatit ja huuhtaise pienellä vesimäärällä tölkistä viimeisetkin rippeet. Anna porista vähintään 10 minuuttia hiljaisella tulella. Jos käytät kuivapastaa, se kannattaa laittaa kiehumaan tässä välissä. Pyöristä lopuksi maku teelusikallisella hunajaa ja mausta. Lisää kourallinen mieleistäsi yrttiä.


Annostele pasta syvälle lautaselle, heitä mukaan muutama ruusukaalin puolikas ja valuta päälle siskonmakkarakastike. Parmesaani kruunaa annoksen, mutta pasta maistuu mainiolta ilmankin.


Pasta oli vielä parempaa kuin kuvittelinkaan! Seuraavaksi testiin taitaa lähteä ohje nimeltä puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa.

tiistaina, tammikuuta 05, 2021

Arroz con pollo



Tällä ruokakokeilulla on hieman tavallisesta poikkeava tausta: nimittäin kieltenopiskeluappi Duolingon ravintola-aiheisissa espanja-tehtävissä toistui arroz con pollo -niminen ruokalaji niin monta kertaa, että sitä oli lopulta ihan pakko kokeilla itsekin. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen latinomaiden perus- tai lohturuoka, jota sekä laitetaan kotona että syödään ravintoloissa yleisesti.



Kävin läpi muutamia netistä löytämiäni reseptejä ja perusidealtaan arroz con pollo vaikutti olevan yksinkertainen yhden kattilan ruoka: ruskistetaan padassa tai kattilassa kananpaloja, maustetaan vähän, lisätään riisiä ja lientä ja haudutellaan lopulta riisi kypsäksi.


Meidän arroz con pollomme oli oikein herkullista! Kanan kanssa samassa kattilassa hautuessaan riisi oli imenyt itseensä reilusti makua ja kokonaisuus oli oikein mehevä ja maukas. Tämä resepti alkuperäisessä muodossaan löytyy täältä. Raaka-aineiden määrien kanssa ei tarvitse olla kamalan tarkka, vaan voit käyttää vähän sitä, mitä kaapista löytyy.


Arroz con pollo (Riisiä ja kanaa)

4 kanankoipea tai muuta mielellään luullista kananpalaa

1 iso lasillinen riisiä

ruohosipulia

puolikas tai vaikka kokonainenkin punainen paprika

2,5 lasillista kanalientä (sama lasi, jolla mittasit riisin)

1 dl olutta (vaalea peruslager)

200 g pakasteherneitä

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl kurkumaa (tai hiukan sahramia)

suolaa

pippuria


Mausta kananpalat suolalla ja pippurilla ja ruskista ne kattilassa tai padassa oliiviöljyssä melko korkealla lämmöllä. Kääntele kananpaloja, jotta ne ruskistuvat mukavasti joka puolelta.


Pilko kananpalojen paistuessa paprika pienehköiksi suupaloiksi ja silppua ruohosipuli. Lisää ne kattilaan, kun kana on kullanruskeaa. Paista muutaman minuutin ajan, laske lämpöä ja hauduttele vielä viitisen minuuttia.


Kaada sekaan olut ja kun se lakkaa vaahtoamasta, lisää kurkuma, herneet ja kanaliemi. Kun liemi kiehuu, lisätään riisi ja odotetaan taas, että keitos kiehuu. Laske sitten lämpöä miedoksi ja hauduttele kannen alla 18–20 minuuttia. Riisipakkauksen ohjeesta voi saada osviittaa, miten pitkään riisiä kannattaa haudutella.


Kun ruoan ottaa lopuksi liedeltä, sen kannattaa antaa vielä vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.

sunnuntaina, joulukuuta 27, 2020

Jouluruokaa 2020

Kolmen päivän joululepo on takanapäin, ja kylläpä teki taas hyvää. Korona-ajan kokoontumisrajoituksetkaan eivät onneksi juuri haitanneet joulunviettoamme. Olen aina ollut sitä mieltä, että vuoden pimein aika on parasta viettää omassa rauhassaan, kun sen sijaan esimerkiksi juhannusta on mukava viettää vähän isommalla porukalla.

Jouluateriatkin maistuivat ihan erityisen hyvin nyt, kun ennen joulua ei ollut yhtäkään pikkujoulua tai työpaikkaruokalan joululounasta, joilla olisi jo ehtinyt saada liiaksi laatikoita, kinkkua ja rosollia. Alla oleva kuva tapaninpäivän aterialta, joka ei sisältänyt joulupäivästä poiketen alku- tai jälkiruokaa:



Alla olevassa kuvassa puolestaan joulupäivän aamupalaa. Toinen meistä halusi lautaselleen vähän kaikenlaista, kun taas toinen halusi keskittyä Kalapuohin katajasilakkaan sekä sinappisilakkaan (plus yhteen babybel-juustoon):

Jouluruokaa pyrittiin varaamaan taas tänä vuonna aika maltillisesti. Liha- ja Kalakaupasta hankittua kinkkua tosin paistettiin reilusti, mutta tänään siitä tehdään vielä kinkkukiusausta, joka pakataan eväsrasioissa pakasteeseen ja syödään sieltä työpaikkalounaina tulevien viikkojen aikana.

Ruokapöydässä oli kinkun ohella myös muutamia muita lähi- ja pientuottajilta hankittuja tuotteita, kuten erään tuttavan tilalta ostettua perunaa. Sama teema jatkui myös joululahjoissa, jotka sisälsivät Oulun lähiseudulla tuotettua olutta, kaurahiutaleita ja hunajaa sekä Kujalan tilan tervalöökikastiketta.

Lisäksi saimme lahjakortin oululaisen suklaapuodin ChocoSomnian etäsuklaatastingiin.



Joulupäivän jälkiruoan marjat olivat peräisin erityisen läheltä, kun kävin ne viime kesänä vadelma-aikana kotipihan pusikoista keräämässä.

Ylimmässä kuvassa näkyvään vadelmajälkiruokaan tuli pohjalle savoiardi-keksejä, sen päälle vaniljalla maustettua mascarpone-kermavaahtoseosta sekä kahden kermavaahtokerroksen väliin vadelmahilloa, jonka keitin parista desistä vadelmia sekä pienestä määrästä hillosokeria. Kokonaisuuden päälle lusikoin vielä runsaasti kokonaisia vadelmia.

Mutta nyt tietokone kiinni ja vielä vähän jouluruokaa ja -lepoa!




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails