perjantaina, toukokuuta 13, 2022

Testissä Fizzan automaattipizza

 


Ylen toimittaja otti pari päivää sitten yhteyttä: Hän oli tekemässä juttua Ouluun vastikään tulleesta pizza-automaatista ja pyysi ruokahistorioitsijan näkemystä asiaan. Heti haastattelun jälkeen oli tietenkin pakko päästä maistamaan automaattipizzaa itsekin.


Pizza-automaattiyritys Fizzan sivulta löysimme ruokalistan, josta pienen pohdinnan jälkeen saimme valikoitua testiin kaksi pizzaa. Koska kyseessä oli automaatti, pizzavalikoiman äärellä ei päässyt hienosäätämään täytteitä tyyliin, ”tämä on muuten hyvä, mutta onko mahdollista korvata pesto punasipulilla?”. Meillä ei onneksi ole juurikaan ruokarajoitteita, eli hyvin monenlaiset täytevaihtoehdot käyvät.

 

Nettisivujen perusteella pizzat olisi pitänyt saada tilattua etukäteen applikaatiolla, minkä jälkeen ne olisi voinut noutaa koskematta automaattiin juuri ollenkaan. Applikaatio ei vain oikein vakuuttanut: jos meni poimimaan muualta vaikka oman pankkikorttinsa tietoja, siihen mennessä syötetyt tiedot pyyhkiytyivät pois ja homma alkoi taas alusta. Lopulta luovuimme koko ennakkotilaamisesta ja lähdimme paikan päälle eli tässä tapauksessa Oulun Kaakkurissa sijaitsevan S-marketin pihalle.


 

Itse automaattikokemus oli oikein mainio. Aika kului automaatilla nopeasti (3 min/pizza) aiheeseen liittyviä videoita katsellen, ja automaatin lähiympäristön täytti herkullinen paistuvan pizzan tuoksu. Sen jälkeen siirryimmekin pizzoinemme mahdollisimman pikaisesti kotiin oman ruokapöytämme ääreen.

 

Toinen pizzoista oli oikein mehevä, toinen puolestaan oli rakenteeltaan jostain syystä hiukan pakastepizzamainen. Toisaalta seuraavana aamupäivänä sekin muodostui mikrolämmityksen jälkeen mehevämmäksi, joten ehkä se oli vain ehtinyt jäähtyä kotimatkalla liiaksi. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa pizza automaatista paistamattomassa muodossa (ja paistaa se kotona kiertoilmalla, uunin lämpö 230°), mutta toisaalta tuntuu mukavalta, jos automaatti hoitaa homman kerralla kuntoon.


En tiedä, onko hiukan syrjässä oleva ruokakaupan piha paras mahdollinen sijoituspaikka pizza-automaatille. Mietin, että automaatista saisi mukavasti lämmintä matkaruokaa, joten kenties automaatteja kannattaisi sijoitella vaikka isompien rautatieasemien läheisyyteen ja teiden varsien pysähdyspaikoille.

 

--

Alussa mainitusta haastattelusta: Juttu ehti jo valmistua, ja sitä pääsee lukemaan täältä. Mukana asiaa muun muassa sadan vuoden takaisista automaattiravintoloista.


tiistaina, huhtikuuta 19, 2022

Mämmipitoinen pääsiäinen

Kaupan pakastealtaisiin ilmestyi tänä vuonna aivan uudenlaisia mämmejä, ja tämä pääsiäinen olikin poikkeuksellisen mämmipitoinen, koska halusin maistaa sekä lakumämmiä että marjamämmiä. Marjamämmi ei tosin ole varsinainen uutuus. Kansatieteilijä Ilmar Talve mainitsi sen vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta:

 

Lounaissuomalaisen mämmin mainitsi jo D. Juslenius v. 1700 ja kertoo, että se valmistettiin mallasjauhoista (ruismaltaista) ja paistettiin sitten tuohiroveissa uunissa. Pääsiäisruokana mämmi on ollut katolisena aikana paastoruokaa (vars. pitkänäperjantaina) Lounais-Suomessa ja on vasta myöhemmin, etenkin tällä vuosisadalla, levinnyt muualle maahamme. Mämmi-nimitystä käytetään myös eräiden muiden ruokien yhteydessä, kuten esim. verimämmi ja marjamämmi Itä-Suomessa jms., jotka valmistetaan jauhoista ja marjoista, tavallisimmin puolukoista (ei maltaista), uunissa padassa tai vadissa kypsentämällä.

 

Lakumämmi oli omaan makuuni turhan lakritsainen, ja mämmi tuntui lähinnä vain ruoan rakenteessa. Mietiskelimme, että parempaan lopputulokseen saattaisi päästä, jos lorauttaisi vähän lakukastiketta perinteisen mämmin sekaan.

 

Marjamämmi sen sijaan muodostui omaksi suosikikseni. Selvästi hyvä idea korvata osa rukiista puolukalla, mustikalla ja vadelmalla. Marjainen mämmi maistui hyvin ilman maitotuotteitakin.

 

Muilta osin pääsiäinen sujui enimmäkseen kotona grillin äärellä. Korona sotki suunnitelmat perheen kesken kokoontumisesta, mutta pääsipähän kiireisen kevään keskellä nauttimaan kotisohvan päiväunista ja aurinkoisista kävelylenkeistä.

 

Grillissä valmistui muun muassa lammasvartaita, mutta myös monenlaisia kasviksia. Grillattu munakoiso oli maukasta, vihreä parsa maistuu aina, ja samoin valkosipuliperunoista tulee tosissaan hyviä folionyytissä. Kuvassa kasvislisuke, jossa mukana myös hiukan soijakastiketta sekä sweet chili -soosia.

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2022

Kotivarasta ja vähän muustakin

Maailmanpoliittinen tilanne on viime viikkojen aikana synkistynyt siinä määrin, että ajatukset ovat kiertyneet kotivaran varmistamiseen sekä pohdintoihin Suomen ruoantuotannon omavaraisuudesta. Suomen ruokahistoriaa tutkiessani huomasin, kuinka Suomen huolella varmistettu omavaraisuus kaatui toisen maailmansodan aikana saman tien siihen, että viljelys oli riippuvainen muualta tuoduista lannoitteista.

Kotivaran ajatus tuli minulle tutuksi taannoin Japanissa, jossa asuessani varauduin taifuuneihin ja muihin luonnon järjestämiin poikkeustilanteisiin pitämällä kolmeksi vuorokaudeksi ruokia varastossa. Siellä tein kuitenkin sen virheen, että kotivarani oli lähes kokonaan pakasteiden varassa. Kun sähköt yllättäen katkesivat syyskuussa 2018 sattuneen pahan maanjäristyksen jälkeen, pilalle menneet pakasteet oli pakko heittää melkein kokonaan roskiin.
 
Sähköjen katkeaminen vaikuttaa elämään ällistyttävän kokonaisvaltaisesti. Olin aikeissa maksaa laskuja lähipäivien aikana, ja koska hoidin laskut käteisellä läheisessä konbinissa, kukkarossani oli kaikeksi onneksi ihan mukava nippu setelirahaa. Niiden avulla sain lähikaupoista juotavaa ja syötävää tilanteessa, jossa kassakoneet eivät toimineet. Vedentulo asuntoon katkesi myös, koska asuin kerrostalon yläkerrassa. Sain roudattua asuntooni jonkin verran vettä ämpäreillä, ja läheisen kaupan vessaa oli myös mahdollista hyödyntää ostosten jonottamisen lomassa.
 
Kodin lämmityksestä ei maanjäristyksen jälkeen tarvinnut onneksi huolehtia, kun sää oli vielä syyskuun alkupuolellakin hyvin helteinen. Juomaveden loppuminen oli kaikkein ankein asia, joten nyt olen jemmannut huoneenlämmössä säilyvän ruoan lisäksi varastoon myös pullotettua kuplavettä ja mehua.
 
Japanissa minulla ei ollut autoa, mutta Suomessa pitäisi järkeillä myös se, miten auton saisi tarvittaessa kulkemaan. Vaihdoimme kulkuvälineemme aiemmin tänä vuonna sähköautoon, minkä on tässä tilanteessa tuntunut tietenkin hyvältä ratkaisulta.
 
Sähköautosta puheen ollen – auton hankinta on jo ennättänyt vaikuttaa siihen, missä teemme ruokaostoksia, ja varmasti se vaikuttaa todella paljon myös siihen, missä pysähdymme syömään pitemmillä matkoilla. Toivon mukaan pääsemme raportoimaan kokemuksistamme tulevien kuukausien aikana. Suunnitelmissa olisi tietenkin ajaa sähköautolla Lappiin!

perjantaina, helmikuuta 25, 2022

Tomaattisalsa blenderissä

Innokkaana tomaattien ystävänä minun on vaikea kuvitella tomaattisalsaa parempaa pikkusyötävää. Ostan usein salsaa kaupasta valmiina (Haaparannan ICA Maxista sai hyvää luomusalsaa siinä vaiheessa, kun Ruotsiin pääsi vielä ongelmitta käymään ostoksilla), mutta toisinaan olen tehnyt pico de galloa hienontamalla tomaatteja, sipulia ja chiliä sekä maustamalla lopputuloksen muun muassa limestä puristetulla mehulla.

Nyt salsan tekemiseen on saatu myös koneellista apua, kun uudessa blenderissämme on erityinen toiminto nimeltä dipit ja salsat. Mikäs sen hauskempaa.

Talouteemme tuli siis muutama kuukausi sitten uusi blenderi (edellinen Kitchen Aid alkoi turhauttaa liiaksi, kun sekoitinkulhon alaosan liitokset pettivät aina ajoittain ja levittivät aamupala-smoothieta pitkin pöytää). Blendereitä on tällä hetkellä ilmeisesti kaksi johtavaa brändiä, Vitamix sekä Blendtec, joka on kuulemma luontevampi valinta insinöörihenkiselle kotikokille.

Blendereiden välillä on tehty paljon vertailuja, ja on sinänsä vaikea sanoa, kumpi niistä on lopulta parempi. Molemmat jaksavat tehdä esimerkiksi maapähkinävoita pähkinöistä tai jauhaa viljaa jauhoiksi. Molemmissa on myös hyvä suunnittelu.

Olemme parhaillaan hahmottelemassa sopivaa blenderisalsan ohjetta, ja ainesosat näyttävät tällä hetkellä seuraavanlaisilta:

Tomaattisalsa blenderissä

n. 700 g tomaatteja (kannattaa valuttaa enimpiä nesteitä pois)

2 pienehköä sipulia (pilko esim. neljään osaan)

3 kynttä valkosipulia (hienonnettuna)

3 chilipalkoa tai maun mukaan

vajaa 1 tl suolaa

korianteria

Salsassa voisi käyttää myös tölkitettyjä tomaatteja, mutta me olemme toistaiseksi käyttäneet kokonaisia. Myös chili voisi olla säilöttyä, mutta meillä on tällä hetkellä runsaasti Aji Cristalia, jonka kasvatuksessa onnistuin lopulta hankalahkon alun jälkeen!

Salsaan tulevat sipulit ovat luonnollisesti myös tuoretavaraa. Olemme oppineet, että sipulit kannattaa laittaa blenderiin pulssitettavaksi ennen tomaatteja, koska tomaatit muussautuvat huomattavasti nopeammin ja menevät hiukan turhan mehuisiksi, jos niitä jauhaa liian pitkään. Samasta syystä sipuleita kannattaa jonkin verran pilkkoa ennen kulhoon laittamista.

Sekoitusaikaa säätelemällä voi muutenkin vaikuttaa siihen, kuinka sileää salsasta haluaa. Itse pidän vähän karkeammasta rakenteesta.

lauantaina, tammikuuta 22, 2022

Kokeilussa kolmen päivän Ruokaboksi



Meillä on lähipiirissämme ihminen, joka on ensiluokkaisen taitava valitsemaan ihmisille lahjoja (hän hankki meille kymmenisen vuotta sitten kommenttiboksin perusteella koottuja Lidlin tuotteita sekä vuosi sitten lähiruokatuotteista koostetun lahjapaketin). Tänä vuonna hän osui jälleen kerran kultasuoneen hankkiessaan meille joululahjaksi Ruokaboksin lahjakortin, jolla sai ainekset ja ohjeet kolmeen ruokalajiin.

Tilasin siis lahjakortilla kahdelle hengelle sopivan Ruokaboksi Originalin, ja tämän viikon maanantai-iltana kotiovellemme tuotiin paketti, joka piti sisällään ainekset seuraaviin ruokalajeihin:

-​​​​​​​​​​​​Fenkolilla maustettu kermainen lohikeitto
-Herkullinen kanapasta aurinkokuivatuilla tomaateilla 
-Mausteinen korma Jalotofun paahtopaloilla & riisiä


Pahvilaatikkoon pakatut tuotteet olivat osin kaupasta tuttuja tuotteita, osin Ruokaboksin omia pakkauksia. Pakkausmateriaaleissa oli selkeät kierrätysohjeet, ja kylmätuotteet olivat omassa suljettavassa kylmäpussissa, jolle on tietenkin runsaasti käyttöä jatkossakin.

Ruokaboksiviikko sujui kaiken kaikkiaan oikein mukavasti ja maukkaasti. Ainekset olivat laadukkaita (erityisesti lehtikaali oli jotenkin niin tuore, että siitä tuli ihan kesä mieleen) ja kokonaisuus oli mukavasti mietitty. Esim. pitkulainen punainen chili puolitettiin ja käytettiin kokkaukseen kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kun on tottunut tekemään ruokia tietyllä tavalla ja ostamaan niihin aina tietynlaisia raaka-aineita, on virkistävää tehdä ruokaa jonkun toisen valitsemista aineksista (en olisi välttämättä oma-aloitteisesti laittanut fenkolia arki-illan lohikeittoon). Ruokaboksi toi arkeen myös erityistä ryhtiä. Yleensä jumitun iltaisin töiden ääreen, mutta nyt etenin kaikkina kolmena iltana ällistyttävän reippaasti ruoanvalmistuksen pariin.



Pastaohjeessa oli hiukan sekavuutta, kun ainesosalistassa puhuttiin punasipulista ja itse ohjeessa valkosipulista. Pastaan tarvittua juustoa emme tunnistaneet ainesten joukosta ollenkaan vaan luulimme, että kyseinen snack-sanalla varustettu pikkupaketti olisi jokin korman yllätyskylkiäinen. Muiden ruokien kohdalla olimme ohjeisiin sitäkin tyytyväisempiä. Esimerkiksi lohikeittoon ohjeistettu suolan määrä sopi omaan makuumme todella hyvin ja lopputulos oli tosissaan maukas.


Käyn mielelläni ravintolassa syömässä sen(kin) takia, että sieltä saa yleensä ideoita omiin kokkailuihin. Ruokaboksin kanssa oli sama juttu: En ollut hoksannutkaan, että arki-iltaankin voi valmistaa noin nopean korman (yleensä intialaistyyppistä ruokaa tulee tehtyä ainoastaan viikonloppuisin). Olin seuraavanakin päivänä aivan riemuissani, kun sain kaivaa maukkaan tofukorman loput jääkaapista lounasruoaksi. Se oli annoksista ehdoton suosikkini ja koko viikon kohokohta.


Jonkin verran ruokia varten kaiveltiin omiakin varastojamme: Emme yleensä kata lämpimän ruoan kaveriksi leipää, mutta tämä viikko teki poikkeuksen: Lohikeitto suorastaan vaati seuralaisekseen ruisleipää (jonka päällä vähän juustoa) ja tofukorman kaveriksi paistettiin kaupan valmiit naanleivät.

Lisäksi pastan päälle ripoteltava juusto kaivettiin omista varastoista, koska emme tosiaan tunnistaneet pientä juustopakettia juustoksi (meillä on toki aina jonkinkokoinen pala parmesaania jääkaapissa). Myös perusmausteet kannattaa olla ruokaboksikokkailuihin kaapissa omasta takaa.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2021

Raclette Alpage-juustosta


Näin muutama viikko sitten Helsingissä yllätyksekseni Sveitsissä asuvaa tuttavapariskuntaamme, kun olin Rosebud Sivullisessa haastateltavana ruokakirjani takia. Vielä suuremmaksi yllätykseksi sain heiltä mukaani Sveitsistä tuotua Alpage-juustoa, joka osoittautui oikein makoisaksi tuttavuudeksi.

En tiennyt Alpagesta entuudestaan juuri mitään, mutta nyt tiedän sen verran, että sitä valmistetaan tietyillä vuoristolaitumilla laiduntavan karjan maidosta. Yleensä juustoon käytetty maito ilmeisesti lypsetään kesäaikaan, jolloin lehmät saavat vuoristossa syödäkseen tuoretta ruohoa ja muita kasveja. Maku olikin kyllä erilainen kuin millään muulla juustolla aiemmin.

Alpage sopii kuulemma erityisen hyvin racletteen tai vaikkapa lämpimiin voileipiin (saimme kaupan päälle myös tällaisen crutti-ohjeen)

Racleten teemme edelleen melkein samalla ohjeella kuin vuonna 2009. Jossain vaiheessa sulatettavan juuston sekaan on ryhdytty lisäämään viipaloitua punasipulia, ja tällä kertaa kokeilimme myös mustapippurin rouhimista samalle lautaselle.

Tämä inkiväärillä ja wasabilla höystetty soijadippi on myös säilynyt keittiömme kestosuosikkina:

Inkivääri-wasabi-soijadippi grillilihalle

inkivääriä, reipas keko hienoksi pilkottuna (esim. puolikas kaupan inkivääripala)
soijakastiketta
wasabi-tahnaa pari-kolme kunnon pursoa

Pilko inkivääri hienoksi ja laita dippiastiaan. Kaada päälle soijaa niin, että inkivääri peittyy kunnolla ja koostumus on dipimpi kuin inkiväärikasampi. Purista sekaan useamman sentin noro wasabi-tahnaa.


Racletessa juusto maistuu aina vähän erilaiselta sen mukaan, kuinka pitkään sitä malttaa pannussa sulattaa. Kaikkein viimeisellä sulatuskerralla juusto ehtii saada yleensä jo vähän väriäkin pintaan.

Ja toki teimme sitten seuraavana päivänä myös niitä lämpimiä voileipiä!


torstaina, marraskuuta 25, 2021

Pannukakku


Viime viikot ovat olleet sattuneista syistä ihan mahdottoman kiireisiä, ja viikonloputkin ovat kuluneet työmatkoilla. Sitäkin tärkeämpää on välillä pitää tauko ja tehdä pannukakkua.


Olen viime aikoina tehnyt pannukakkuni Valion ohjeella, jonka määrät puolitan omaan vuokaani sopivaksi. Tässä alkuperäinen mitoitus:


Pannukakku


4 kananmunaa

1 l maitoa

5 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 dl sulatettua voita (tai muunlaista rasvaa)

 

Aloita pannukakun valmistaminen vatkaamalla munien rakenne rikki.  Lisää maito. Vatkaa joukkoon kuivat aineet ja sulatettu rasva. Anna turvota 30 min.

Pirskota uunipannun pohjalle hiukan vettä ja aseta sille leivinpaperi (paperi pysyy näin hyvin paikoillaan). Kaada pannukakkutaikina leivinpaperin päälle.

Paista pannukakku 250 asteessa uunin keskiosassa ensin 15 min. Alenna lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä n. 13 min tai kunnes pannukakun pinta ja pohja on saanut kauniin värin.

torstaina, lokakuuta 14, 2021

Yöjunalla Turkuun (ja takaisin)


Kävimme pari viikkoa sitten Turussa kirjamessuilla. Matka taittui Turkuun ja takaisin yöjunalla, jonka konseptia oli edellisen matkustuskertani jälkeen uudistettu. Nykyään matkustaja varaa käyttöönsä kokonaisen hytin (eli kannattaa ottaa myös kaveri mukaan), ja hyttiin pystyi yllättäen tilaamaan konduktööriltä myös syötävää!


Junamatkailun suosio on takuulla lisääntymässä (nyt kun yhä useampi haluaa karsia lentomatkojaan), joten junaruokailu ansaitsisi tosissaan aiempaa enemmän huomiota.


Ruokailukokemus olikin oikein onnistunut. Ravintolavaunuun rynnimisen sijaan oli hauska odotella ruokaa omassa hytissä villasukat jalassa reissukaverin kanssa seurustellen.


Mukavaa tosin olisi ollut, jos konduktööriä ei tarvitsisi juoksuttaa ruokia hakemassa (heillä on epäilemättä tarpeeksi muutakin puuhaa) vaan ruokien tarjoileminen hoidettaisiin jollakin muulla keinoin. Paluumatkalla takaisin Ouluun olisimme voineet kokeilla myös junan aamiaista, mutta kun tarkkaa toimitusajankohtaa ei (ymmärrettävistä syistä) osattu sanoa, luovuimme sitten ajatuksesta.

 

Japanilaiseen junailukulttuurin kuuluvista ekiben-aterioista kirjoitin blogiin vuonna 2018 Japanissa asuessani. Mainitsin silloin, että eri asemilla (ja toisinaan myös junissa) myytävät ekibenit ovat Japanissa oivallinen keino päästä perehtymään eri paikkakuntien ruokakulttuureihin ja raaka-aineisiin. Muistan eri puolilla Hokkaidoa nautitut ekiben-ateriat elävästi vielä yli kolmen vuoden jälkeenkin.

 

En tiedä, onnistuisiko vastaava Suomessa, mutta joka tapauksessa täälläkin kannattaisi miettiä keinoja, miten saataisiin lähialueen herkullista ruokatarjontaa paremmin myös teitä ja rautateitä pitkin kulkevien ihmisten ulottuville. Omassa yöjunassamme tarjolla olleet falafel- ja caesarsalaatit olivat kyllä ihan maistuvia, mutta ainakin muualta tulleiden turistien näkökulmasta olisi kenties kiinnostavampi saada syödäkseen valittuja paloja Suomen perinteisestä ruokatarjonnasta.



Tämän viikon maanantaina Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki -ohjelmassa vierailtiin Seinäjoen rautatieasemalla sijaitsevassa Ruufus-ravintolassa. Kiinnostuneena tietenkin katsoin, millä tavalla paikallista piimävelliä, keittoja ja leivonnaisia tarjoileva kuppila laitettiin kuntoon.


Uudistus oli mielestäni oikein onnistunut. Mielelläni maistaisin (piimävellin lisäksi!) tarjolle tulleita tanskalaistyylisiä voileipiä itsekin, jos niitä jotenkin onnistuisi asemalta junan pysähtyessä omalle istuinpaikalle siirtämään.



Turku osoittautui oikein mainioksi ruskaretkikohteeksi siinä vaiheessa, kun pohjoisen puista olivat lehdet jo monin paikoin pudonneet. Messuviikonloppu oli kaiken lisäksi aurinkoinen (Oulusta tulleiden näkökulmasta jopa kesäinen).


Lauantaina kävimme syömässä ylihyvää ruokaa Ravintola Kakolanruusussa, jolle siis vahva suositus. Tässä yksi Kakolan isoihin pitoihin kuuluneista ruokalajeista:


Kakolanmäellä oli yllättäen myös oma panimo. Ja sää oli tosissaan hieno, kuten tästäkin kuvasta on nähtävissä.


Matkalla Kakolanmäelle (ja sieltä pois) pääsimme ihmettelemään myös funikulaaria, joka ei tietenkään ollut toiminnassa.


perjantaina, lokakuuta 01, 2021

Perjantai-illan ruokaa

Olen vuosien varrella huomannut, että tietyt ruokalajit vakiintuvat helposti tiettyihin päiviin. Torstai ei tosin ole tainnut koskaan olla kotikeittiössämme hernekeittopäivä, mutta opiskeluaikojen tienoilla tiistai-ilta oli usein pyhitetty pastalle (pitkään hauduteltu tomaattikastike katkaisi mukavasti arkea).

Valkosipuliset katkarapuruoat sopivat puolestaan perjantai-illan juhlistamiseen. Tähän ruokaan otin eräänä perjantaina ohjeen mahtavasta Saariston Martta -blogista:

Gambas al ajillo 

400 g kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)

oliiviöljyä

yksi kokonainen valkosipuli

puolikkaan sitruunan mehu

1 tl savupaprikajauhetta

hieman chilihiutaleita tai tuoretta chiliä

ropsaus suolaa

persiljaa

maalaisleipää

 

Kaada valurautapannulle reilusti oliiviöljyä. Pilko rutkasti valkosipulia, suosittelen kokonaista sipulia. Lämmitä öljy ja nakkaa valkosipulisilppu pannulle, älä ruskista. Lisää joukkoon sulatetut, kuivahtaneet ravunpyrstöt. Anna pyrstöille lämpöä, älä kypsytä niitä liikaa sillä ne muuttuvat nopeasti sitkeiksi. Lisää sitruunan mehu, savupaprikajauhetta, suolaa sekä chiliä. Sekoita. Leikkaa koristeeksi päälle persiljaa. Maalaisleipää grillin kautta tai paahdettuna vielä kylkeen niin ateria on valmis.

torstaina, syyskuuta 23, 2021

Pastanjauhantaa 16 vuotta

Pastanjauhannan perustamisesta on kulunut kokonaista 16 vuotta! Blogin avulla pääsin aikanaan tekemään sitä, mitä kaikkein eniten halusin eli kirjoittamaan ruoasta.

Silloin en arvannut, kuinka paljon ruoasta pääsisin vielä tulevina vuosikymmeninä kirjoittamaan. Blogivuosien aikana ruoka on tullut osaksi myös historiapitoisia työpäiviäni. Olin viime viikolla parin päivän ajan Helsingissä työmatkalla, ja kävin samalla Akateemisen kirjakaupan tietokirjaosastolla katsomassa viime kuussa ilmestynyttä Suomen ruokahistoriaa.

Tässä pari muutakin kuvaa Helsingin reissulta. Illallisella pääsin syömään lohta ja poroa. Yövyin Scandic Kaisaniemessä, jossa henkilökunnan edustaja tuli spontaanisti esittelemään uudistunutta aamiaistarjontaa, esimerkiksi paikan päällä tehtyä granolaa. Sitä oli tietenkin pakko päästä kokeilemaan.

Mahtavaa, että maailmassa on niin paljon ruokapuhetta!


sunnuntaina, syyskuuta 19, 2021

Ruokaisa työmatka Roomaan

Kuten Pastanjauhannastakin on ollut nähtävissä, en ole vajaaseen pariin vuoteen käynyt juurikaan kodin lähiseutujen ulkopuolella. Elo-syyskuun taitteessa toisesta koronarokotteestani tuli kuitenkin kuluneeksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen työmatkailua on ehtinyt kertyä kaikkien kotona vietettyjenkin kuukausien edestä.

 

Pandemia-ajan matkustamisessa on toki omat hankaluutensa enkä välttämättä lähtisi vielä hupimatkailemaan, mutta töiden takia olen valmis pakkaamaan matkareppuni. Ja tänä syksynä reissaamista on luvassa sen verran runsaasti, että reppua pääsee pakkaamaan vielä useaan otteeseen.


Syyskuun alkupuolella Roomassa järjestettyyn ruokahistorian konferenssiin ei annettu etukäteen etäyhteysmahdollisuutta, joten suuntasin sitten vajaaksi viikoksi 30 asteen helteessä paistattelevaan ikuiseen kaupunkiin. Kaupungin lämpö oli tietenkin positiivinen asia tilanteessa, jossa tapahtuman järjestäjä halusi noudattaa tarkasti koronaturvallisuutta. Yhteiset ruokailut oli järjestetty ulkona, ja sisällä istuttiin tiiviisti maskit naamalla. Myös välivirvokkeet oli katettu läheisen ravintolan terassille.


 



Ulkona syödessä ei tarvinnut esittää myöskään koronapassia, joten sitä oli vilautettava viikon mittaan ainoastaan pariin otteeseen.

 

Iltaohjelmaan sisältyi illallisen lisäksi kävelyretkiä, joiden kohteet oli valittu omalta kannaltani oikein onnistuneesti. Koska olin käynyt Roomassa jo kaksi kertaa aiemminkin, ajatus Colosseumista ei olisi juurikaan innostanut, mutta oli hauska kävellä opastetusti viihtyisässä Garbatellassa sekä Ghetossa eli Rooman juutalaiskorttelissa, jonka historiasta on kerrottu mainiossa Kukkulalta-blogissa.



Muutamia matkan aikana mieleen tulleita havaintoja:

 

-Huomasin vasta jälkikäteen, että en syönyt reissun aikana juuri ollenkaan lihaa! Kolmen ruokalajin ateriat oli yleensä rakennettu siten, ettei mukana ollut yhtä ainutta liharuokaa. Tämä oli tietenkin kaikin puolin kätevää, kun ei tarvinnut erikseen kysellä joka käänteessä, että ketkä niitä kasvissyöjiä olivatkaan. Päivien aikana pääsi herkuttelemaan munakoisolla, sienillä, tomaateilla, latva-artisokalla jne., eikä lihan puutetta edes huomannut, kun asiaa ei erikseen korostettu.

 

-Reissun parhaita kasvisherkkuja oli tarjolla reissun parhaassa ravintolassa, joka oli Rooman juutalaiskorttelista löytyvä kosher-ravintola La Taverna del Ghetto. Siellä pääsin maistamaan friteerattua latva-artisokkaa, joka on kuulemma roomalaisten herkkua etenkin kevätaikaan.


 

-Hedelmät Roomassa olivat ihania. Mehukkaita, makoisia, meheviä. En tiennyt, että viinirypäleissä voi olla niin paljon makua.

 

-Tarjolla oli koko ajan ihan älyttömän paljon pastaa! En ole tottunut syömään kovin runsasta lounasta, minkä takia kolmen ruokalajin lounaaseen sisältänyt pasta-annos teki tiukkaa. Italialaiset ilmeisesti tarvitsevat paljon energiaa, koska he mutkattomasti ehdottivat reilusti yli tunninkin kestäviä kävelymatkoja paikasta toiseen (itsekin kävelen mielelläni, mutta kuumassa kaupungissa entuudestaan väsyneillä jaloilla liikaa on liikaa).


 

-Noloa tunnustaa, mutta kaipasin reissussa hiukan suomalaista kahvia! Italialainen aterian päättävä kahvi on toki mukavan sähäkkä, mutta välillä olisi ollut hauska istuskella kaikessa rauhassa höyryävän kahvikupin ääressä.



-Oli omituista käydä katselemassa nähtävyyksiä pitkästä aikaa. Tai lähinnä yhtä nähtävyyttä, joka näkyy tässä kuvassa:


 

Olipa mahtava nähdä taas kaikkia rakkaita kollegoita, jotka ovat tulleet tutuiksi aiemmilla vastaavilla reissuilla seminaaripöydissä ja ennen kaikkea yhteisten aterioiden äärellä. Kahden vuoden päästä nähdään toivon mukaan taas seuraavan kerran!

tiistaina, elokuuta 17, 2021

Suomen ruokahistoria ilmestynyt!

(Kaupallinen yhteistyö Adlibriksen kanssa)


Se on viimeinkin täällä! Pääsin tänään selaamaan vuosien ajan työn alla ollutta Suomen ruokahistoria -kirjaani, josta tuli lopulta Gaudeamuksen kustantamana yli 500-sivuinen kirjajärkäle.

Sain siis koottua samojen kansien väliin viime vuosien ruokatutkimusteni tulokset (olen lukemattomia iltoja istunut tutkailemassa, mitä menneiden vuosikymmenten sanomalehdissä on kirjoiteltu esimerkiksi pizzan saapumisesta Suomeen tai milloin maahan on perustettu kaikkein ensimmäiset kasvisravintolat).

Kustantajan laatimissa saatesanoissa kirjasta todetaan seuraavaa:
"Suomen ruokahistoria kylvää, hauduttaa, pilkkoo, hapattaa ja mikrottaa – se kertoo jokapäiväisen ruokamme kiehtovan tarinan. Se kertoo, kuinka sokerin ja kahvin kaltaiset harvinaiset ja arvokkaat raaka-aineet ovat muuttuneet arkisiksi ja kuinka perinteisiä ruokia on unohdettu uusien makuelämysten myötä. Se kertoo myös niukkuudesta ja puutteesta, tieteellisistä ja teollisista innovaatioista, valistuksesta ja terveysliikkeistä, elintason paranemisesta, tasa-arvosta ja lopulta myös ruoan mahdista muuttaa yhteiskuntaa."
Kirjaa saa hyvin varustelluista kirjakaupoista, ja myöhemmin syksyllä on luvassa myös äänikirja.

Lisäksi kirjan voi ostaa luonnollisesti netistä, esimerkiksi omissa kirjahankinnoissani usein käyttämälläni Adlibriksellä kirjan hinta on tällä hetkellä 27,10 euroa.

perjantaina, heinäkuuta 30, 2021

Bagelit leipäkoneessa


Blogin alkuaikoina hankittu leipäkone ei ole jäänyt meillä käyttämättömäksi kaapin perälle, vaan se kaivetaan esille joskus parikin kertaa viikossa. Leipäkoneella voi nimittäin tehdä melko pomminvarmoja taikinoita, kun esimerkiksi nostatus hoituu kätevästi koneen kontrolloimissa olosuhteissa.

Leipäkoneella on tehty tänä vuonna usein bageleita, joiden ohje on otettu Zojirushin sivuilta:

Bagelit (noin 10 kpl)

3 dl vettä
480 g vehnäjauhoja
2 rkl (23,2 g) sokeria
1 tl (5,6 g) suolaa
4,2 g kuivahiivaa

päälle siveltäväksi: munankeltuainen ja vesi
päälle ripoteltavaksi: esim. unikonsiemeniä, seesaminsiemeniä, sipulia, valkosipulilastuja/jauhetta tai cheddarjuustoa

Laita ainekset leipäkoneeseen ja valmista taikina taikinaohjelmalla.
Poista kohonnut taikina leipäkoneesta ja jaa se kymmeneen yhtä suureen osaan. Muotoile osat palloiksi, aseta pellille (leivinpaperin päälle), peitä liinalla ja anna levätä 20 minuuttia.
Tee jokaiseen taikinapallon keskelle peukalolla reilun tuuman mittainen reikä.
Leikkaa leivinpaperista 10 pientä (vähän bagelia isompaa) neliötä ja aseta taikinapallot paperilappujen päälle. Pirskottele bageleiden päälle kevyesti vettä ja anna niiden nousta 30-40 minuuttia tai kunnes koko kaksinkertaistuu.
Kiehauta kolme litraa vettä, aseta bagelit vähän kerrallaan kiehuvaan veteen (yhdessä leivinpaperilapun kanssa) ja keitä molempia puolia 30 sekuntia. Paperi irtoaa kiehumisen aikana.
Asettele keitetyt bagelit kokonaiselle leivinpaperille (ilman lappuja – ne pikkulaput voi tässä vaiheessa hävittää tai kierrättää). Sivele niitä kevyesti munankeltuaisesta ja vesitilkasta tehdyllä seoksella. Ripottele bageleiden päälle seesaminsiemeniä tai muuta haluamaasi ripotetta. Paista (bageleiden koosta riippuen) 175–200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes pinta alkaa aavistuksen verran ruskettua.

sunnuntaina, kesäkuuta 27, 2021

Juhannusruokaa 2021

Kun tekee monta viikkoa töitä käytännössä ilman yhtään vapaapäivää, on sanoinkuvaamattoman mahtavaa mennä pariksi päiväksi mökille, loikoilla auringossa ja syödä hyvin parhaassa mahdollisessa seurassa.

Viimeisetkin stressinmurut sulivat juhannussaunan lauteille.



Kun koossa oli tuttuun tapaan monta innokasta kotikokkia, ruokalajeja oli tarjolla taas moneen kattaukseen.

Vegeosastolla oli tänä vuonna tarjolla esimerkiksi vegaaniset muurinpohjalätyt (lopuksi), herkullinen vegaaninen nyhtökaura-voileipäkakku sekä kasvijauhiksesta tehdyt tuliset vegekebakot, joiden kaveriksi oli tehty marinoituja kirsikkatomaatteja (ohje Kalevan Kesä-Helmestä):
500 g kirsikkatomaatteja
1/2 punasipuli
1/4 ruukkua tuoretta basilikaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
mustapippuria myllystä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa

Leikkaa tomaatit neljään osaan ja sipuli ohuiksi renkaan puolikkaiksi. Laita ne lasipurkkiin.
Sekoita öljy, etikka ja mausteet pienessä kulhossa. Kaada tomaattien päälle. Laita jääkaappiin maustumaan.



Kasviskebakot sopivat hyvin yhteen myös octo-kastikkeen kanssa. Kastike oli alkujaan tarkoitettu ohueksi viipaloidun flank steakin kaveriksi (se katosi niin nopeasti, ettei siitä ehtinyt ottaa yhtään kuvaa).

Wingsit (tai vinksit) sen sijaan ehdin taltioida, vaikka niidenkään syömisessä ei kovin pitkään kestänyt:




Yhdeksänvuotias sukulaistyttökin totesi, että oli niin mukavaa, ettei millään malttaisi odottaa seuraavaa juhannusta.

Bonuksena jälleen kerran hävitty mölkkymestaruus, jokeen jätetty talviturkki, samaisessa joessa suoritettu soutuveneily sekä lukemattomia sääskien pistoja.

lauantaina, toukokuuta 08, 2021

Meater-kokemuksia

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut langattomasta lihalämpömittarista, mutta en nuukana poikana ollut raskinut ostaa, kun edellinenkin vielä toimi. Viimein odotettu hetki kuitenkin koitti ja aiempi, langallinen halpismittari mittari sekosi lopullisesti. Melko monta kinkkua ja paistia silläkin ehdittiin valmistaa, mutta olo oli enemmän innokas kuin pettynyt, kun soitin siltä istumalta paikalliseen lihakauppaan ja varmistin, että MEATER+:aa on vielä hyllyssä.

Mittarin konsepti on loistava: herkkä elektroniikka on lihan sisään menevän piikin kärjessä, jossa se on turvassa, koska ympäröivän lihan lämpötila ei käytännössä koskaan nouse yli sadan asteen. Lihan ulkopuolelle jäävässä päässä on sielläkin kuitenkin lämpötila-anturi, joten Meater näyttää yhtä aikaa sekä lihan että grillin/uunin lämpötilan. Onkin ollut valaisevaa seurata, miten valtavasti ja pitkään jokainen grillin kannen tai uunin luukun avaaminen vaikuttaa lämpötilaan.

Tältä näytti tunkutarjotinta varten grillattu lohi Meaterin ruudulla. Grillin kannen avaamiset näkyvät ylemmän lämpötilakäyrän jyrkkinä laskuina ja alempi käyrä näyttää, miten lohen lämpötila nousi grillissä melko tasaisesti. 

 

Meater toimii tosi hyvin! On ihan maagista seurata lihan kypsymistä grillissä sohvalta käsin. Kuulemma alkuperäistä mallia (Meater eikä tämä Meater+) on vaivannut lyhyt kantomatka. Plussan parannus onkin siinä, että mittarin latausasema (ylimmän kuvan puinen teline) toimii samalla Bluetooth-toistimena. Teline jätetään grillin tai uunin viereen, josta se nappaa mittarin signaalin ja toistaa sen sitten voimakkaampana. Näin lähettäminen ei tapahdu ainoastaan grillin metallikannen sisältä ja ainakin meillä signaali tuntuu yltävän hyvin terassilta joka puolelle taloa.

Tulevien kuukausien aikana on varmasti luvassa useampiakin Meaterin kanssa tehtyjä kokkauksia, esimerkiksi yhtä erityisen hyvää kanavarrasta olemme tehneet jo pariinkin kertaan.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails