sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2019

Tofuvartaita ja hölskykurkkuja



Perinteinen mökkijuhannuksemme tarjosi tänä vuonna tuttuun tapaan parasta mahdollista seuraa, mainioita makuja ja jopa yllättävän lämmintä ja aurinkoista ilmaa, (joka tosin kääntyi juhannuspäivän iltana juhannusmyrskyksi).

Juhannuksen ruokalista on pitänyt monelta osin pintansa vuodesta toiseen. Esimerkiksi uusia perunoita ja graavilohta on pakko saada joka vuonna, mutta joka kerta kokeillaan tietenkin myös uusia ruokaohjeita.



Vegevaihtoehtoja on ollut viime vuosina tarjolla aiempaa monipuolisemmin, esimerkiksi kukkakaaliwingsit olivat parin vuoden takainen grillihitti.

Tänä vuonna HS:n ohjeella tehty feta-kasvisvoileipäkakku keräsi runsaasti kehuja sekä kiinnostavan ulkonäkönsä että makunsa puolesta. Hauska yllätys, kun voileipäkakun sisältä paljastuu muun muassa paahdettua munakoisoa.



Tykästyin myös grilliin päätyneisiin tofuvartaisiin, joiden päälle siveltyyn soosiin sovellettiin näiden filippiiniläisten kanavartaiden mausteista kastikeohjetta:

1 (yli)kypsä banaani
1 dl ketsuppia
1 dl sitruunalimonadia
½ dl rypsiöljyä
2 rkl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl chilihiutaleita
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Valmista marinadi. Kuori ja muhenna banaani. Laita kattilaan. Lisää loput ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kuplien ilman kantta noin 10 minuuttia, kunnes seos on sakeaa. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja laita sitten jääkaappiin viilenemään vähintään 1 tunniksi, kunnes kastike on kylmää. (Jääkaappikylmästä kastikkeesta osan voi käyttää marinointiin ja loput glaseeraamiseen.)



Yhdeksi suosikkiruokalajiksi muodostuivat hölskykurkut, joista ei näköjään ole otettu yhtään kuvaa. En muistanutkaan, kuinka kätevästi niistä saa kesäiseen ruokapöytään lisukkeen, kun ohueksi viipaloidun kurkun ja tillin lisäksi hölskytykseen tarvitaan vain väkiviinaetikkaa (2 rkl), sokeria (1 rkl) ja suolaa (1/2 tl).

Muita uusia suosikkiruokaohjeitani olivat muurinpohjalettujen kanssa tarjoillut uunipaahdetut raparperit, joihin tarvittavat raparperipalat oli kuorittu ja maustettu sokerilla ennen uunittamisvaihetta. Lisäksi levitin lättyni päälle kauravaniljakastiketta, jonka koostumuksesta tykkäsin kovasti.





Lisäksi ruokalistalla oli muun muassa halloumisalaattia, wasabilohi-avokadopiirakkaa ja marjakakkua (samassa yhteydessä vietettiin myös synttärijuhlia).

Kaiken syömisen oheen keksittiin myös monenlaista ajanvietettä. Mölkkymestaruutta ei tänä vuonna ratkottu, mutta kolmijalkajuoksu (jossa juostaan pareittain vierekkäin olevat jalat yhteensidottuina) tarjosi meikäläiselle yhdet juhannuksen parhaista nauruista.

tiistaina, kesäkuuta 11, 2019

Savustettua lohta hiiligrillissä



Kesäkausi on alkanut kotikeittiössämme täydellä tohinalla, ja ruokaa on tullut kokattua viime aikoina paljon enemmän pihalla hiiligrillissä kuin sisällä hellan ääressä. Yksi suosikkiruokaohjeista on ollut tämä lisukeparsakaali, johon saa mukavaa vaihtelua lisäämällä joukkoon vaikkapa paprikaa.

Vähän aikaa sitten teimme Weberin ohjeella savustettua lohta, joka olikin sen verran mainiota, että pitää saada ohje talteen tänne Pastanjauhantaan.

Lohi olisi pitänyt alkuperäisen ohjeen mukaan kypsentää seetripuisen grillilankun päällä, mutta koska meillä ei ollut sellaista (emmekä mielellämme tätä nykyä osta mitään, mitä emme ihan välttämättä tarvitse), päädyimme savustamaan lohen grilliin ripoteltavien savustuslastujen avulla.

Savustus onnistuikin ällistyttävän hyvin, ja lohi oli tosiaan muutenkin oikein hyvää. Kalan päälle ripotellun mausteseoksen sokeri karamellisoitui lohen pinnalle mukavasti, ja myös pippurilajitelma toimi grillatun lohen päällä aika hauskasti. Toki tykkäsin kovasti myös tomaattisalsasta ja uusista perunoista.

Savustettu pippurilohi

vajaan kilon painoinen pätkä lohta (nahkoineen)

marinadi:
1 rkl erilaisia pippureita (kokonaisina)
½ punttia tuoretta tilliä
3 tl suolaa
3 rkl ruskeaa sokeria

salsa:
1 tuore punainen chili
3 keskikokoista kypsää tomaattia
½ kurkku
sitruunasta puristettu mehu + raastettua sitruunan kuorta
2 kevätsipulia
pieni kourallinen tilliä
1 avokado
1 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
2 tl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
sokeria

perunat:
250 g uusia perunoita

Sekoita marinadin ainekset. Levitä marinadi kalan päälle (nahattomalle puolelle) ja kääri tiukasti tuorekelmuun. Laita kala jääkaappiin vähintään 1–2 tunnin ajaksi.

Esilämmitä grilli 150°C:hen eli varsin matalalle lämmölle, jotta kala ehtii kypsyä sisältä ennen kuin se palaa päältä. Jos grillissäsi ei ole lämpömittaria, voit kokeilla perinteisellä käsitestillä: kun pystyt pitämään kättäsi parinkymmenen sentin korkeudella hiilten päällä 5–6 sekuntia, lämpö on sopivan matala. Jos käsi pitää kiskaista pois aiemmin, sulje vähän ilmaluukkuja ja kokeile kohta uudelleen. Hiiligrilleissä lämpöä hillitään yleensä sulkemalla ainakin kannen ilma-aukot osittain. Jos lämpö ei laske tarpeeksi, voi koittaa sulkea pohjankin venttiilejä.

Grillaa lohta (halutessasi vedessä liotetun grillilankun päällä) epäsuoralla tulella kansi suljettuna niin kauan, että se saavuttaa 58° C sisälämpötilan. Silloin lohi on kypsää, mutta vielä kauttaaltaan mehukasta. Jos sinulla ei ole lankkua (kuten ei meilläkään), voit hyvin savustaa liottamalla paria kourallista savustuslastuja ennen grillausta puolisen tuntia vedessä ja ripotella märkiä lastuja sitten suoraan hiilille grillauksen varrella. Pidä grillin kantta mahdollisimman paljon kiinni, jottei lämpö ja savu karkaa grillistä! (Tai kuten jenkit sanovat: "If you're looking, it ain't cooking.")

Keitä kalan kypsymistä odotellessasi uudet perunat ja valmistele salsa pilkkomalla ainekset ja sekoittamalla ne keskenään.

sunnuntaina, toukokuuta 05, 2019

Pad thaista tom kha -keittoon: Vertailussa Oulun thaimaalaiset ruokapaikat



Oululaiset ruokabloggaajat kokoontuivat taas eilen vertailemaan oululaisten ravintoloiden antia: Tällä kertaa testissä olivat kaupungin thaimaalaiset ravintolat, ja mukana maistelemassa olivat Kokit ja Potit, Kokkeillaan ja Kärähtäneet.

Blogiraadin yksimielinen mielipide oli, että thaimaalaisten ravintoloiden anti on kautta linjan parempaa kuin kaupungin (tammikuussa testaamamme) kiinalaisten ravintoloiden tarjonta. Syynä tähän saattaa olla se, että kiinalaisia ravintoloita ryhdyttiin perustamaan Suomeen jo siinä vaiheessa, kun kaukomatkailua ei harrastettu vielä käytännössä ollenkaan ja ravintoloiden makumaailma yritettiin tehdä suomalaisten suuhun sopivaksi.

Thaimaan kanssa oli toisin. Kun Suomeen ryhdyttiin perustamaan ensimmäisiä thaimaalaisia ruokapaikkoja, monella oli jo selkeä mielikuva siitä, miltä ruoka Thaimaassa maistui. Thaimaan-matkailu alkoi saavuttaa nimittäin runsaasti suosiota jo 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin lokakuussa 1997, miten ”Suomi alkoi sulattaa idän makuja:

”Olisi ihme, jos thaimaut eivät alkaisi kotiutua meille, sillä toissa vuonna Thaimaassa lomaili 7 000 suomalaista ja viime vuonna 15 000. Se on Kanarian ohella talven suosikkikohde.
Virta vie suuret joukot rantalomalle kaukoitään. Esimerkiksi viime kaudella Tjäreborgilla oli siellä vain yksi lomakohde, vanha tuttu Phuket. Uudessa esitteessä niitä on yhdeksän lisää. Kohta suomalaisille käyvät tutuiksi Hua Hin, Cha-Am ja Koh Phi Phi.
Maut siirtyvät massojen mukana. Muistatteko vielä Kreikka-innostuksen? Se toi suomalaiskoteihin fetan ja mustat oliivit, ja jokaiseen ravintolaan kreikkalaisen salaatin.
Pian thailomalta palaajat kaivelevat matkatavaroistaan korianteria, sitruunaruohoa ja linnunpesän muotoisia riisinuudeleita.”
(HS 5.10.1997)

Meistä pastanjauhajista kumpikaan ei ole koskaan käynyt Thaimaassa, mistä syystä Suomesta saatavien ruokien autenttisuus on tietenkin todella hieno asia.





Blogiraatimme valitsi vertailuun tom kha -keiton (jättikatkaravuilla), vihreän curryn (kasviksilla / tofulla / lihalla) sekä pad thai -annoksen eli paistetut nuudelit (kanalla). Vertailtavat ravintolat olivat keskustassa sijaitsevat Pikku Thai, Pad Thai Baan Naa, Phuket Thai Take Away sekä Tuirassa sijaitseva Noodle Bar 9.

Alkujaan ajatuksena oli woltata annokset kotiin (kiinnostava tapahtuma näin wolttialueen ulottumattomissa asuvan näkökulmasta), mutta koska valituista ravintoloista ainoastaan yksi oli mukana Woltissa, bloggaajat jalkautuvat loppuihin ravintoloihin itse ja toimivat omina wolttikuskeinaan.





Aivan kaikista paikoista ei saanut kaikkia valittuja annoksia, mistä syystä parista ravintolasta valikoitui testaukseen ylläreitä (esim. Pad Thai Baan Naasta kasvispyörykät thai satay -kastikkeella).

Testiannosten ulkonäköä ja makua arvioituamme ravintolat pisteytettiin seuraavaan järjestykseen:
1) Noodle Bar 9
2) Phuket Thai Take Away
3) Pad Thai Baan Naa
4) Pikku Thai

Annosten ulkonäkö oli kautta linjan varsin houkutteleva (esim. Phuketin pad thai), ja testiin pääsi todella mainioita makuja (esim. Noodle Barin kookosmaitopohjainen keitto). Noodle Bar ja Phuket ovat olleet Oulussa parin viime vuoden ajan myös meidän henkilökohtaisia suosikkiruokapaikkojamme. Noodle Bar tietenkin ansaitsee hatunnoston myös siitä, että ravintola tarjoilee myös kausiruokaa (sieniruokia syksyllä ja villivihanneksia kesällä).

Thaimaalaissa ruoissa hyvien makujen taustalla on (samaan tapaan kuin ruoanlaitossa tietenkin yleensäkin) onnistunut vastamakujen varaan rakentunut suola- ja happotasapaino. Pikku Thailla maut olivat hiukan epätasapainossa, mutta pienellä säätämisellä sielläkin saisi syödäkseen varmasti huomattavan makoisia annoksia.





Take away -elämyksestä vielä sen verran, että vaikka ruokailussa tietenkin vierähti tunti jos toinenkin, ruoat säilyivät paketeissa lämpiminä yllättävän hyvin. Omatoimisena wolttikuskina toimiminen meni hiukan sähläämiseksi, koska menimme omien (Phuketista noutamiemme) ruokapakettien kanssa aluksi ihan väärään kerrostaloon ja rappuun. Oikea wolttikuski osasi luullaksemme perille huomattavasti vakuuttavammin.

PS. Maistelutilaisuus järjestettiin Kokkeillaan-blogin residenssissä, mistä isäntäväelle suuret kiitokset (lukekaa lisää täältä + Kokkien ja pottien kirjoitus täältä). Seuraavaksi kohteeksi blogiraatimme voisi ottaa vaikka kaupungin parhaat burgeribaarit.

tiistaina, huhtikuuta 23, 2019

Uusi suosikkiresepti: lampaanviulu isoäidin tapaan



Me olemme jämähtäneet pääsiäisen vietossamme samaan tapaan tehdä vuodesta toiseen lammasateria ylikypsästä lampaasta tsatsikeineen ja kreikkalaisine salaatteineen.

Tänä vuonna päätin kokeilla jotain uutta, ja ohjeeksi valikoitui itseoikeutetusti hiljattain edesmenneen Mysi Lahtisen klassikkoresepti lampaanviulu isoäidin tapaan. Ohje on ilahduttanut aiempina pääsiäisinä ainakin Kulinaarimurujen ja Kärähtäneiden blogikeittiöitä:

Lampaanviulu isoäidin tapaan

n. 3 kg:n lampaanviulu
1 tl kuivattua timjamia
3 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua salviaa
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl mustapippuria
2 tl suolaa
8-10 valkosipulinkynttä
2 dl kermaa
1,5 dl hyvää oikeaa kahvia
3 sokeripalaa (tämä piti korvata hienolla sokerilla)
2 dl vahvaa äkäistä lihalientä
öljyä

Muotoile uunipellille kaksinkertaisesta alumiinifoliosta hieman lampaanviulua suurempi kaukalo ja nosta paisti siihen.
Mittaa yrtit, mustapippuri ja suola kuppiin. Sekoita mausteet keskenään. Kuori valkosipulinkynnet. Halkaise isot ja pulskat kahtia. Keitä hyvää kahvia puolentoista desin verran ja pane sokeripalat kahviin sulamaan.
Pistele viuluun teräväkärkisellä veitsellä 10 melko syvää reikää ja toppaa ne täyteen yrttiseosta. Sulje reiät valkosipulinkynsillä. Paina kynnet lihan sisään piiloon. Ulkona törröttävät sipulinpäät kärähtävät ja maistuvat pahalta. Sivele viulun pinta öljyllä ja ripottele loput yrttiseoksesta päälle. Nosta viulu 225-asteiseen uuniin ja paista runsaat viisitoista minuuttia. Vähennä sen jälkeen lämpö 200 asteeseen ja valele viulu kahvilla ja kermalla. Noin kymmenen minuutin kuluttua on lihaliemen vuoro tulla kaadetuksi viulun kannelle.
Hetken kuluttua on lihaa ruvettava valelemaan aina silloin tällöin folioon kertyneellä tuoksuvalla liemellä.
Laske tunnin kuluttua uunin lämpö 175 asteeseen. Jos liemi haihtuu liiaksi, lisää kiehuvaa vettä.
Mitä ahkerampi valelija on, sitä kauniimmin soivan viulun hän saa palkakseen noin kolmen tunnin kuluttua.
Nosta valmis lampaanviulu foliovuoasta. Kerää vuoan pohjalta herkullinen valeluliemi tarkasti talteen. Kääri paisti folioon ja peittele rauhoittumaan.

Me teimme kastikkeen uunipelliltä kerätystä valeluliemestä, jota keitettiin reilusti kasaan ja lisättiin mukaan loraus kermaa. Muuta ei tarvittu, koska liemessä oli jo valmiiksi harvinaisen monipuolisesti voimakkaita makuja. Lampaan ja kastikkeen kaveriksi keitettiin kokonaisia perunoita sekä valmistettiin pannulla glaseerattuja porkkanoita.

Valelin uunissa paistuvaa lammasta todella ahkerasti, ja lopputuloksena syntynyt lammas oli jotain aivan taivaallista. Pitkästä aikaa paras ruoka, joka omassa kotikeittiössä on valmistunut. Tätä pitää saada heti seuraavana pääsiäisenä uudestaan!

Mysi Lahtinen on tuonut jauhantakeittiöömme vuosien varrella muitakin kestosuosikkiruokaohjeita, ja esimerkiksi hänen kirjoittamansa venekokin keittokirja on aina kesäaikaan yksi suosikkikeittokirjoistani. Maistuvien ruokien kehitteleminen ja hyvien kirjojen kirjoittaminen ei olekaan hullumpi tapa jättää nimeään historiaan.

Viime vuonna edesmennyt Joël Robuchon muistetaan "maailman parhaan" perunamuusin tekijänä. Hänenkin kuoltuaan mietin, että olisipa mahtavaa, jos minutkin muistettaisiin tulevaisuudessa jostakin maukkaasta, läheisiäni ilahduttaneesta ruokalajista.

sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2019

Paahdetut pekoni-vaahterasiirappiruusukaalit



Jauhantapajalla on ollut viime viikkoina monenlaisia kevätkiireitä ja samalla käyttöä ruokaohjeille, joihin ei sisälly liian paljon työvaiheita tai raaka-aineita.

Allrecipes-sivustolta löytyi resepti tähän yksinkertaiseen ruusukaaliohjeeseen:

Vaahterasiirapissa paahdetut ruusukaalit pekonin kera

n. 500 g ruusukaalia (poista pieni pala kannasta ja uloimmat lehdet)
0,6 dl oliiviöljyä
3 rkl vaahterasiirappia
4 viipaletta pekonia, paloiteltuna
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Asettele kaalit uunipellille yhteen kerrokseen. Roiskuttele päälle öljy ja vaahterasiirappi. Sekoittele niin, että öljy ja siirappi leviävät mahdollisimman tasaisesti. Ripottele joukkoon pekoninpalat. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paahda uunissa niin pitkään, että kaalit kypsyvät ja karamellisoituvat. Tämän pitäisi kestää noin 45 minuuttia (sekoita paistosta paahtamisen puolivälissä).

tiistaina, maaliskuuta 12, 2019

Tasty Japanin lohikuutiot



Mainio keino uuden kielen oppimiseen on yrittää saada selkoa kyseisellä kielellä kirjoitetuista ruokaohjeista. Yritän opiskella japania hiukan joka päivä, ja aina välillä vietän aikaa myös japaninkielisillä reseptisivustoilla.

Viime vuonna Japanissa asuessani seurasin Instagramissa ahkerasti Tasty Japan -kanavan ohjeita, joista kokeilulistalla ovat esimerkiksi matcha-valkosuklaakeksit.

Tätä lohiruokaa ennätin jo kokeilemaan. Alkuperäisessä ohjeistuksessa näitä tarjoiltiin tikun nokkaan aseteltuina suupaloina, mutta me keitimme kaveriksi riisiä, ja hyvin toimi silläkin tavalla:

Lohikuutiot (katso video-ohjeistus täältä)

pätkä lohifilettä kuutioituna

marinadi:
1 dl soijakastiketta
puolikkaasta sitruunasta puristettua mehua
25 g hienonnettua inkivääriä
4 hienonnettua valkosipulinkynttä (laitoin itse vähän vähemmän)
1 pitkulainen punainen chili pilkottuna (poistin itse siemenet)
ripaus suolaa (lopputulos oli aika suolainen, joten tämän ripauksen voi jättää poiskin)

ruokaöljyä
50 g juoksevaa hunajaa
seesaminsiemeniä
(koristeluun punaista chiliä, seesaminsiemeniä, kevätsipulia tms.)

Sekoita marinadin ainekset huolella kulhossa. Laita kuutioitu lohi joukkoon ja anna marinoitua liemessä (kulhossa kelmun alla) 15-30 minuutin ajan.

Kuumenna hiukan öljyä paistinpannulla ja kippaa lohimarinadi sekaan. Lisää pannulle myös hunaja ja seesaminsiemenet. Sekoittele ja anna kiehahtaa. Kun kastike alkaa muuttua paksummaksi, lisää lohipalat ja paista niin pitkään, että palat kypsyvät (kääntele välillä, jotta kastiketta tarttuu paloihin mahdollisimman tasaisesti). Tarjoile.

tiistaina, helmikuuta 26, 2019

Kuumat mojitot



Kävin helmikuun alkupuolella Sapporossa ja samalla tietenkin Sapporo Snow Festival -alueella, jossa pääteoksena oli tänä vuonna lumesta tehty Helsingin tuomiokirkko.

Samalla ehdin tietenkin katsella lumifestareiden ruoka- ja juomatarjontaa. Erityisesti kuumia mojitoja myyvä koju kiinnitti huomioni, ja ajatuksena oli käydä kojun kuumaa juomaa myöhemmin myös maistelemassa. Ajatus jäi kuitenkin sikseen, kun seuraavalla käyntikerralla satoi runsaasti kosteaa vaakaräntää, eikä alueella seisoskelu liiemmin houkutellut.



Kotona talvimojitoja oli joka tapauksessa päästävä saman tien testaamaan:

Hot mojito (kuuma mojito)

4-6 cl vaaleaa rommia
puoli limeä per kuppi
tuoretta minttua, muutaman oksan lehdet per kuppi
sokeria (ehkä se sama 4–6 cl kuin rommiakin, tai jopa hieman reilummin)
kuumaa vettä

Teimme kuumat mojitot aika lailla täsmälleen samalla tavalla ja samoista aineista kuin perinteiset kylmätkin – korvasimme vain soodaveden kuumalla vedellä vesipannusta. Ehkä pienoinen säätöoperaatio kannattaa kuitenkin tehdä. Mielestämme ruokien ja juomien happamuus korostuu kuumassa, jolloin tarvitaan enemmän sokeria tms. vastamakua tasapainottamaan sitä, jottei kokonaisuudesta tule liian kirpeä. Niinpä näihin kuumiin versioihin laitettiin jopa tuplamäärän sokeria viileän version ohjeistukseen nähden.

Laita siis kupin pohjalle lohkottu puolikas lime, rommi, sokeri ja mintunlehdet ja survo seosta puunuijalla hetken aikaa niin, että limen mehu vapautuu. Kaada sitten päälle makusi mukainen määrä kuumaa vettä.

Sokeria voi vielä hyvin lisätä lopuksi, jos tuntuu, että tuli kuitenkin yhä liian kirpeää. Limen määrää ei kuitenkaan kannata pienentää, koska silloin juoman mojitomainen raikkaus kärsii. Lopuksi mojitot koristeltiin vielä pakastekarpaloilla.



Kuumalla mojitolla ehtii vielä osallistumaan uudelleen virkistettyyn #kuukaudenruokahaaste'eseen, jonka aiheena ovat tässä kuussa sitrukset.

lauantaina, helmikuuta 02, 2019

Onigirit hokkaidolaisesta riisistä



Riisi on japanilaisille äärettömän tärkeä asia. Kotimainen riisinviljely on haluttu varmistaa runsain tukiaisin, ja riisilajikkeiden ominaisuuksia pohdiskellaan samaan tapaan kuin viininviljelystä Keski-Euroopassa. Japanissa myös painotetaan ihmisten keskinäistä yhteenkuuluvuutta sanomalla onaji kama no meshi o kuu silloin, kun syödään samasta riisikattilasta jonkun kanssa.

Hokkaido on Japanin suurista saarista kaikkein pohjoisin, eikä alueella ole kasvatettu riisiä kovinkaan pitkään. Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on onnistuttu kehittämään kuitenkin kylmyyttä kestäviä riisilajikkeita, ja nykyään Hokkaido on Japanissa jo erityisen merkittävä riisintuottaja.



Hokkaidolainen työkaverini perehdytti minut alueelle tyypillisiin riisilajikkeisiin ja hankki niitä minulle Suomeenkin tuotavaksi. Lajikkeet olivat nimeltään Nanatsu boshi ja Yumepirika.

Suomeen rahtaamastani riisistä halusin tehdä ilman muuta onigirejä, joka on yksi kaikkein yleisimmistä ruokalajeista Japanissa. Onigiri on helppo napata kaupan hyllyltä mukaan äkkinälkään tai pikkunälkään.

Onigirit ovat myös loistava hävikistä herkuksi -ruoka. Jos tulee keittäneeksi liikaa riisiä, loppuriisi kannattaa pyöräyttää palloksi ja syödä se seuraavan päivän lounaalla. Esimerkiksi tässä tapauksessa lohenjämät upposivat oikein hyvin riisipallon sisään (lohta jäi harvinaisen herkullisesta ruokalajista, johon pitää muistaa palata myöhemmin):



Tyypillisiä onigirin täytteitä ovat (kokemusteni mukaan) muun muassa seuraavat:
-lohi
-tunamayo eli purkkitonnikala ja japanilainen majoneesi
-umeboshi
-mäti
-katsuobushin ja soijan yhdistelmä
-keitetty kananmuna

Onigireihin ei tarvitse oikeastaan sen kummempaa ohjetta. Japanilaiseen tapaan huuhdotusta ja keitetystä (ja sopivasti jäähtyneestä) riisistä otetaan sopivankokoisia nokareita. Nokareita muotoillaan vedessä kostutetuin ja sen jälkeen suolassa dipatuin sormin kolmiomaiseksi. Samalla kolmion sisälle on mahdollista sujauttaa pieni määrä täytettä, ja lopuksi koko komeus kääräistään merileväarkkiin.

Me suosimme emojeista tuttua pienellä norisuikaleella varustettua mallia, mutta Japanissa asuessani söin enimmäkseen onigirejä, jotka oli kauttaaltaan kääritty nori-merilevään. Tässä Just One Cookbook -videossa onigirit näyttävät siltä kuin ne käyttäisivät pikkuruisia frakkeja.

En ennen Japaniin muuttamistani tiennyt, että noriakin on saatavilla monessa eri hintaluokassa, ja sitä on erikseen juhlaan ja arkeen. Ja että sitä syödään usein ihan paljaaltaankin.

perjantaina, helmikuuta 01, 2019

Leipomus työkavereille: Herkullinen banaanikakku



Työkavereita tulee harvoin julkisesti kehuttua, vaikka ainakin omassa tapauksessani kyllä kannattaisi. On etuoikeutettua, kun saa viettää päivänsä kannustavien, hauskojen ja lämminsydämisten ihmisten parissa.

Ja sitten ovat vielä ne työkaverit, jotka ilmestyvät työpaikalle silloin tällöin jotain itse leivottua mukanaan. Viime vuoden aikana pääsin nauttimaan Japanissa työskennellessäni (paitsi sikäläisten työkavereiden ystävällisyydestä myös) yhden ihanan työkaverin leipomasta mehevästä banaanikakusta, jota hän valmisti tällä ohjeella:

Banaanileipä

2,4 dl (1 cup) muusattua banaania
2,4 dl (1 cup) sokeria
2 munaa
1,2 dl (1/2 cup) ruokaöljyä
1 tl suolaa
1 tl vaniljauutetta
3,6 dl (1 1/2 cups) vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa

Yhdistä kaikki kuivat ainesosat: jauhot, sokeri, suola ja ruokasooda. Sekoita huolellisesti.
Lisää muut aineet (munat, banaanit, ruokaöljy, vaniljauute) ja sekoita ne hyvin kuiviin ainesosiin.
Voitele leipävuoka ja kaada taikinaseos sinne.
Paista leipää 175-asteisessa uunissa tunnin ajan. Anna leivän jäähtyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

Minäkin testasin ohjetta melkein heti Suomeen saavuttuani. Mukavan kätevä ohje, jossa voi hyödyntää mahdolliset pehmenneet banaanit. Aivan yhtä mehevää siitä ei omassa keittiössäni tullut, mutta pitää harjoitella lisää ja viedä tätä joku kerta työkavereille täällä Suomessakin.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2019

Kierros Oulun keskustan kiinalaisissa ravintoloissa



Oululaisten ruokabloggaajien perinteinen alkuvuoden ravintolakierros on jälleen takana. Kaksi vuotta sitten kiersimme grillejä ja vuosi sitten pizzerioita, ja nyt olivat vuorossa Oulun keskustan kiinalaiset ravintolat: Hai Long, Royal Garden, Flavour Palace ja Beijing (eli rannan kiinalainen).

Suomeen perustettiin ensimmäiset kiinalaiset ravintolat 1950-luvulla, ja myöskin Oulussa kiinalaiset ravintolat lienevät olleet varhaisimpien kansainvälisten ravintoloiden joukossa. En tiedä, johtuuko siitä sitten se, että kiinalaiset ravintolat yrittävät täällä edelleenkin turhan paljon sovittaa makumaailmaansa suomalaisten suuhun sopivaksi. Joidenkin huhujen mukaan ainakin muutamat kiinalaiset myyvät nimittäin tiskin alta myös autenttisempaa kiinalaista ruokaa.

Bloggaajaraatimme (mukana Kokit ja potit, Kokkeillaan - jonka erinomaisen erittelyn turneesta voitte lukea täältä, Kärähtäneet sekä kierroksen alkuvaiheessa Auringon alla ja Muista syödä välillä) arvioi paikkojen salaatin, kevätkääryleet, talon tapaan valmistetun annoksen, kanaa kung pao sekä mustapapukastikkeen.

Kierroksen tulokset

Heti alkuun on sanottava, että annoksissa oli yllättävän isoja eroja. Kun söi samat ruoat peräkkäin neljässä eri paikassa, näki kyllä selvästi, oliko esim. lihan laatuun panostettu, vai oliko se laiskasti leikattua halpaa roipetta. Myös kevätkääryleiden friteeraus rapeiksi tuntui olevan yllättävän vaikeaa, ja täytteetkin maistuivat osassa paikoista melko nuljuilta.



Kierroksen voittajaksi selviytyi hiuksenhienolla marginaalilla Flavour Palace, jonka annokset maistuivatkin selvästi tasaisimmin, ja kakkoseksi Hai Long. Näistä kahdesta paikasta jäi muutenkin selvästi paras mielikuva. Royal Garden eli "aseman kiinalainen" tarjoili tosi hyvät kevätrullat, mutta palvelu oli siellä ynseähköä, eivätkä muut ruoat yltäneet kevätkääryleiden tasolle. Yhdeksi testiannoksistamme valittu mustapapukastike oli siellä koko kierroksen huonoin, ja paikka taisi olla myös kierroksen kallein.


Muutamia huomioita

-kaikista kiinalaisista näytti saavan myös japanilaista ruokaa (ja joistakin myös thaimaalaista) – eli sushibuffa näyttää kuuluvan nykyään asiaan
-Pekingin ankkaa näytti olevan tarjolla ainakin Hai Longissa
-talon tapaan -annos oli jokaikisessä ravintolassa samantyyppinen ylimakea hapanimelä – olisiko tässä hyvä mahdollisuus erottua muista paikoista jollakin erityishyvällä (ja esimerkiksi kokkien omia ruokaperinteitä heijastelevalla) annoksella?
-Beijing oli kierroksen viimeinen paikka ja Hai Long ensimmäinen, mikä saattaa hienoisesti heijastua tuloksiin
-riisi oli kaikissa paikoissa aika tasalaatuista
-syömäpuikot tuntuivat melkein kaikissa paikoissa turhan suurilta ja kömpelöiltä (paras puikkokokemus oli Flavour Palacessa)
-paras ja joustavin henkilökunta oli Flavour Palacessa
-oululaisten bloggaajien seura on aina vaan yhtä hulvatonta



Jauhantatiimin suosikkikiinalainen Oulun seudulla on Oulunsalossa (Kauppakeskus Kapteenissa) sijaitseva Pieni Lohikäärme, josta saa esimerkiksi mahtavan tulista mustapapukastiketta. Kierroksen jälkeen Oulunsalo pitää edelleen hallussaan kärkipaikkaa, eli aivan kirkkaimmat kokemukset tältä kaupunkikierrokselta jäivät puuttumaan.

Blogitestiryhmämme suunnitteli alustavasti jatkavansa aasialaisen ruoan parissa seuraavallakin kerralla: Vertailuun voisi ottaa Woltin kotiinkuljetuksen ja Oulun thaimaalaiset ravintolat.

perjantaina, tammikuuta 18, 2019

Churrot – se näppärämpi munkki



Lupailimme edellisessä postauksessa tänne Pastanjauhantaan churrojen ohjeen, joka todellakin kannattaa kirjoittaa tai tulostaa muistiin. Tällä saa nimittäin todella hyvää todella nopeasti ja todella helposti, todella vähistä ja helpoista raaka-aineista.

Leivomme ani harvoin munkkeja tai donitseja (mikä on sääli, koska donitsit ovat mahtavia!), mutta veikkaan, että churroja tulee tehtyä useamminkin. Niissä herkullista, rapeaa kuortakin on sisuksen tylsempään taikinaan nähden huomattavasti enemmän kuin perinteisessä munkissa.

Churrot kuuluvat olennaisesti latinokulttuuriin: niitä tarjoillaan kautta Espanjan ja ilmeisesti myös Latinalaisen Amerikan. Niitä löytää kahviloista, torikojuista ja kaikenlaisista tapahtumista. Käyttämämme resepti on melko suoraan allrecipes:n ohjeesta.

Churrot

Taikina:
2,4 dl (1 cup) vettä
2,5 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä
2,4 dl (1 cup) vehnäjauhoa

litra tai pari neutraalin makuista öljyä friteeraamiseen (rapsi tai rypsi ovat hyviä)

Sokerihuurre
1 dl sokeria
1–2 tl kanelia

Valmistus:
1. Sekoita kattilassa tai kasarissa taikina-ainekset (paitsi jauhot): vesi, sokeri, suola ja ruokaöljy. Kiehauta ja ota sitten pois liedeltä.
2. Sekoittele joukkoon jauhot (noin 2,4 dl, mutta kannattaa sekoittaa vähitellen). Tavallinen ruokalusikka on tässä puuhassa ehkä paras työväline. Tavoitteena on saada taikinasta löysä pallo. Se saa jäädä hyvinkin tarttuvaksi; mitään leipä- tai pullataikinaa ei tavoitella, vaan notkeaa taikinaa, jota on mukava pusertaa puserruspussista. Perunamuusin tapainen rakenne on hyvä.
3. Valmistele sokerihuurre: sekoita noin desi sokeria ja makusi mukaan kanelia lautasella.
4. Lusikoi taikina puserruspussiin ja kuumenna paistoöljy 180–190°C:hen (digitaalinen lämpömittari on kaikessa friteerauksessa erittäin kätevä ja suositeltava apuväline!). Puserra sitten kuumaan öljyyn haluamasi pituisia churro-puikuloita ja paista ne kullankeltaisiksi. Kun churrot näyttävät houkuttelevan värisiltä, nosta ne lautaselle talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois ja churroista tulee mahdollisimman rapeita. Pyörittele valmiit churrot sen jälkeen sokeri-kaneliseoksessa.
Tarvittavan friteerausöljyn määrä riippuu kattilasta: laakeaan enemmän, pienempään vähemmän. Kunnolliseen paistamiseen tarvitaan kuitenkin vähintään n. 5 cm kerros öljyä kattilan pohjalla. Öljyn määrästä riippuu myös se, montako churroa voit pusertaa paistumaan kerralla. Jos pötkyt alkavat takertua toisiinsa, hidasta tahtia. Öljyn lämpötilaa kannattaa tarkkailla paistamisen aikana ja säätää hellaa niin, että koko ajan pysyttäisiin mahdollisimman lähellä 180–190°C:tä.

Churrot maistuvat mainiosti ihan sellaisenaan, mutta tyypillinen espanjalainen tapa on tarjoilla niiden kylkeen paksua kaakaota tai kermatilkan kanssa sulatettua suklaata ja dippailla.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2019

Uusi vuosi vastaan Espanja-teemalla



Viime vuonna otimme uuden vuoden vastaan Espanjassa, ja tänäkin vuonna pääsimme palaamaan Espanja-tunnelmiin, kun tuttavapariskunta kutsui meidät kotiinsa juhlistamaan vuoden vaihtumista paellan ja paljuilun merkeissä. Laajensimme Espanja-teemaa myös alkupaloihin, sangriaan sekä jälkiruoka-churroihin, ja illasta tuli kaikin puolin ikimuistoinen.

Koska kyseessä oli uusivuosi, päädyin tekemään espanjalaista perunasalaattia sekä lisäksi Suupaloja-kirjasta paria Espanja-teemaista pikkusyötävää: punaviinissä huuhdottuja chorizopullia sekä serranokinkulla, balsamicohyytelöllä ja manchegojuustolla päällystettyjä patonkiviipaleita. Isäntäväki oli puolestaan hankkinut alkuun muutaman osterin.







Espanjalainen perunasalaatti (ohje soveltaen täältä)

8 keskikokoista (punaista) perunaa
4 munaa
1,2 dl (espanjalaisia) oliiveja
1,2 dl ruohosipulia

Kastike:
1,2 dl majoneesia
2 rkl karkeaa Dijon-sinappia (siis sellaista, jossa on sinapinsiemeniä mukana)
3 rkl sitruunasta puristettua mehua
1 tl savustettua paprikaa
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
suolaa maun mukaan
pippuria maun mukaan

Aikomuksenani oli alkuun pilkkoa salaattiin punakuorisia perunoita kuorineen kaikkineen, mutta kuoret olivat jotenkin niin kovat ja ryhmyiset, että päädyin kuorimaan perunat keittämisen jälkeen ennen niiden lohkomista. Samaan aikaan keitin toisella levyllä 10 minuutin ajan kananmunia, minkä jälkeen myös munat kuorittiin ja pilkottiin.

Puolitin oliivit ja pilkoin saksilla ruohosipulin. Sen jälkeen sekoitin kastikkeen, jota olisi jälkikäteen ajateltuna kannattanut tehdä huomattavasti vähemmän, kun en kuitenkaan sekoittanut kaikkea salaatin joukkoon. Sekoitin siis parhaaksi katsomani kastikemäärän perunoihin, muniin, oliiveihin ja ruohosipuliin, minkä jälkeen laitoin salaatin jääkaappiin odottamaan.





Mereneläviä sisältävän paellan ohjeen tuttavamme olivat saaneet espanjalaiselta ystävältään. Ruoka valmistui ulkogrillissä (hiukan tuulisissa olosuhteissa) suurin piirtein tähän tyyliin:

Paella de Marisco (marisco=äyriäinen)

1 sipuli
oliiviöljyä
mustekalanpaloja (esim. pakasteesta sulatettuna)
1 tomaatti
2 valkosipulinkynttä
1 rkl paprikajauhetta, miel. espanjalaista makeaa paprikajauhetta (pimentón)
400 g riisiä
ripaus sahramia
kalanpaloja (meillä meni pannuun siikaa)
vettä
katkaravunpyrstöjä
(omassa paellassamme oli lisäksi surimia sekä kampasimpukoita, joita grillattiin pikaisesti ennen kuin ne päätyivät paellapannulle loppuvaiheessa yhdessä muiden merenelävien kanssa)

Pilko sipuli ja paista sitä paellapannulla matalahkolla keskilämmöllä kunnon lorauksessa oliiviöljyä, kunnes sipuli kuullottuu kullankeltaiseksi. Älä ruskista.
Lisää mustekalanpalat ja paista pari-kolme minuuttia, jälleen matalahkolla lämmöllä. (Nouki mustekalat sivuun odottamaan.)
Lisää yksi muserrettu tomaatti pannun keskelle.
Sekoittele aineksia, kunnes ne ruskettuvat (varo, etteivät ne kuitenkaan pala!).
Lisää valkosipulit muserrettuina ja jatka sekoittelua.
Lisää paprikajauhe, riisi ja sahrami ja sekoittele/kuullottele taas noin minuutin verran tai vähän reilusti, jotta riisistä tulee kauniin kuultavaa.
Käännä lämpöä isommalle ja lisää kalanpalat sekä 1,2–1,5 litraa vettä (riisin pitäisi peittyä kokonaan). Tarkista suola. Ei haittaa, vaikka liemi olisi tässä vaiheessa hieman suolainen, koska riisi tulee imemään siitä osan.
Vähennä lämpöä 5 min kuluttua 7–8 minuutin ajaksi ja lisää sitä sitten taas.
Kun riisin pinta alkaa näkyä veden alta, lisää katkaravut (ja muut merenelävät). Tämän jälkeen ei tarvitse juuri enää keitellä. (Paellaa ei kuulemma tarvitse veden lisäämisen jälkeen hämmennellä ollenkaan, mutta tätä tuli kyllä vähän sekoiteltuakin.)
Anna paellan vielä levätä 5–10 minuuttia ennen tarjoilua. Voit laittaa pannun päälle kankaisen pyyhkeen reguloimaan kosteutta.

Churrojen ohjeeseen palaamme seuraavassa postauksessa, eli kannattaa pysyä kanavalla. Niistä tulee nimittäin todella hyviä todella helposti.



tiistaina, tammikuuta 01, 2019

Ruokaisa The Lord of the Rings -maraton



Kävimme katsomassa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina The Lord of the Rings -trilogian elokuvateatterissa, ja ajatuksena on ollut sen jälkeen katsoa kaikki kolme elokuvaa uudestaan putkeen omassa kotiteatterissa. Viime lauantaina pääsimme viimein ajatuksesta tekoihin hoksattuamme, että suurin piirtein 12-tuntisesta katselukokemuksesta voi tehdä hyvin ruokaisan tapahtuman netistä löytyvillä ohjeilla.

LOTR-maratonia varten kannattaa varata ainakin juustoja (englantilaishenkistä kovaa cheddaria yms.), leipää, teetä ja halutessaan myös ale-olutta. Pannulla herkkusienten kanssa paistettu kuutioitu chorizo osoittautui herkulliseksi (ja tuhdiksi) aamiaiseksi. Harmillista, että leipä oli siinä vaiheessa vasta tekeytymässä leipäkoneessa.



Tomaattien, viinirypäleiden, porkkanoiden ja omenoiden lisäksi tarvetta olisi ollut örkkijuomalle, sormille ja raa’alle kalalle, mistä syystä elokuvien ruokalista ei olisi ainakaan kokonaisuudessaan kasvissyöjälle sopiva. LOTR-maraton on joka tapauksessa hyvä syy ostaa kalojen, sienten ja matojen muotoisia irtokarkkeja. Sormiksi kävivät hyvin Cadbury Fingers -suklaakeksit.







Ruoka on Lord of the Ringsissä erittäin keskeisellä sijalla. Minua usein vaivaa toimintaelokuvissa se, kun ihmiset eivät niissä välttämättä päiväkausiin pysähdy syömään tai nukkumaan, mutta LOTR:ssa suosikkihahmoni Samvais Gamgi kantaa kattiloita ja pannuja (sekä huopaa) selässään melkein viimeiseen asti.

Tässä muutamia ruokapoimintoja elokuvasta (saattaa sisältää juonipaljastuksia), ja kuvia otimme tietenkin myös:

1. elokuva: The Fellowship of the Ring

Bilbo Baggins touhuaa yllätysvieraalleen Gandalfille elokuvan alussa jotain syötävää:
-Teetä? Vai kenties jotain vahvempaa? Minulla on vielä pari vanhaa viinipulloa vuodelta 1296. Todella hyvä vuosi. Lähes yhtä vanhaa kuin minä. Isäni tuotti sen. Avataanko yksi?
-Vain teetä, kiitos.
-Odotin sinua viime viikolla. Ei väliä. Sinähän tulet ja menet, kuten itse haluat. En ollut aivan valmistautunut tähän. Täältä löytyy vain kylmää kanakeittoa… Tuolla on juustoa. Ei kelpaa. Meiltä löytyy hilloa, piirakkaa… Tuosta ei riitä. Ei hätää. Löysin juuri hieman kakkua. - - Voisin laittaa munia.
-Vain teetä, kiitos.
-Haittaako, jos minä syön?
-Ei lainkaan.



Hobitit ovat lähteneet Konnusta ja pakenevat maanviljelijää, jolta Merri ja Pippin ovat pihistäneet porkkanoita ja kaaleja. Tilanne päättyy siihen, että koko joukko menee mukkelis makkelis ja pyörii jyrkänteen yli:
-Näin sitä käy Rankkibukin ja Tukin kanssa.
-Mitä? Tuo oli vain kiertotie. Oikotie.
-Oikotie minä luokse?
-Sienten!

Hobittien kanssa samaan seurueeseen on liittynyt samooja-Aragorn. Tässä vaiheessa hobitit ovat leiriytymässä ja kaivaneet pannut esiin:
-Emme pysähdy ennen iltaa, hyvät herrat.
-Entä aamiainen?
-Söitte sitä jo.
-Kyllä, yhden aamiaisen. Entä toinen aamiainen?
(Aragorn katsoo merkitsevästi ja kävelee pois.)
-Hän ei taida tietää toisesta aamiaisesta, Pip.
-Entä kello yhdestätoista? Lounaasta, iltapäiväteestä, päivällisestä, illallisesta? Kai hän tietää niistä?
-En luottaisi siihen.
(pusikosta lentää hobiteille omenoita, eli ihan täysin vaille toista aamiaista ei tarvitse jäädä)



Myöhemmin Viimapään leirinuotiolla (Frodo herää ja kuulee muiden hobittien juttelevan):
-Tomaattini poksahti. Saisinko pekonia? Haluatko tomaatin, Sam?
-Mitä oikein teette?
-Tomaatteja, makkaroita ja pekonia.
-Säästimme sinullekin, herra Frodo.
-Sammuttakaa se!

(Minua muuten vaivasi äärimmäisen paljon, kun keskiajan Eurooppaan sopivissa kulisseissa syötiin niin paljon tomaattia. Tomaattihan tuli tänne kuitenkin vasta kolumbiaanisen vaihdon myötä.)





2. elokuva: The Two Towers

Frodo ja Sam jatkavat matkaa kahdestaan:
-Mitä syötävää on jäljellä?
-Katsotaan. - - Mainiota. Lembasia. Ja katsokaa! Lisää lembasia.
En paljon perusta vieraista ruuista, mutta tämä haltiamuona on ihan hyvää.
-Mieltäsi ei taida varjostaa mikään.
-Ellei sitten nuo pilvet.





Merri ja Pippin ovat omalla tahollaan jääneet örkkien vangiksi. Yksi örkeistä tuskailee:
-Nälkä! On syöty matoista leipää viimeiset kolme päivää.
-Miksei me saada lihaa? (puhuja huomaa hobitit) Miten olis nuo? Ne on tuoreita.
-Ne eivät ole syötäväksi.
-Entä niiden koivet? Ei ne niitä tartte. Näyttävät makoisilta.
-Kauemmas, lurkki!
-Ei ne siitä kärsi!
-Yks suupala vaan.
(syötäväksi järjestyy kuitenkin örkinlihaa, kun yhden örkin pää lyödään poikki)
-Liha on taas listalla, pojat.



Klonkku on liittynyt Frodon ja Samin seuraan. Klonkku/Sméagol kiikuttaa uudelle isännälleen pari jänistä:
-Katso. Katso mitä Sméagol löysi. - - Ne on nuoria. Ne on mureita. Hyviä. Niin ovat. Syö ne. Syö!
(Klonkku ryhtyy syömään raakaa jäniksenlihaa, missä vaiheessa Sam puuttuu tilanteeseen.)
-Hän ei kestä katsella tuota… tuommoista käytöstä! On vain yksi tapa syödä nämä jänöt.
(Sam ryhtyy valmistamaan jänispataa, mitä Klonkku ei puolestaan osaa arvostaa.)
-Mitä se tekee? Tyhmä, paksu hobitti. Se pilaa ne!
-Pilaan? Ei näissä ole paljon lihaakaan. Nyt kun saisi muutaman potun.
-Mitä on potut, häh aarre? Mitä on potut?
-Perunoita. Pilkotaan, muussataan, pannaan pataan. Kunnon käristettyjä perunoita ja pala paistettua kalaa. Siitä sinäkään et voisi kieltäytyä.
-Kyllä voitaisiin. Pilaisit hyvän kalan. Me halutaan se raakana ja sätkivänä. Pidä inhottavat pottupaistokset!
-Olet toivoton.

Tuoreilla yrteillä maustettua jänispataa ei ehditä kuitenkaan syödä ennen kuin Sauronin sotilaat ilmestyvät lähistölle ja seikkailu jatkuu.





3. elokuva: The Return of the King

Merri ja Pippin fiilistelevät Rautapihalla piippujensa ja tuoppiensa ääressä voitetun taistelun jälkitunnelmissa:
-Ihan kuin Vihreässä Lohikäärmeessä raskaan työpäivän jälkeen.
-Paitsi ettet ole ikinä tehnyt raskasta työpäivää.
(Tämän jälkeen hobitteja pitkään etsineet Gandalf, Aragorn, Gimli ja Legolas saapuvat paikalle:)
-Tervetuloa Rautapihaan, arvon ylimykset!
-Ryökäleet! Komeasti meitä juoksutitte ja täällä te juhlitte ja polttelette.
-Täällä me olemme, kunnian kentällä käsissämme hyvin ansaittuja nautintoja. Suolattu porsas on erityisen maukasta.
-Suolattu porsas?

Lisäksi elokuvassa on luonnollisesti paljon sellaisia ruoka- ja juomakohtauksia, joissa luotetaan ainoastaan kuvallisen kerronnan voimaan. Herkkusuut voivat varautua katselumaratoniin myös muffinsien ja täytekakun voimin.





CampaSimpukka-blogissa oli sattumalta samana päivänä Harry Potter -maraton, joten käykäähän lukemassa siitäkin.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails