perjantaina, syyskuuta 23, 2022

Merkkipäivä


Pastanjauhantaa täyttää tänään kokonaista 17 vuotta. Olen ollut merkkipäivänä poikkeuksellisesti matkoilla, mutta en malttanut olla juhlistamatta päivää pohjoisintialaisen kasvisthalin voimin.

Lisää kuulumisia, kunhan täältä kotiudun!

tiistaina, elokuuta 02, 2022

Mökkeilijän mustikkapiirakka

Minulla ei ole koskaan ollut omaa kesämökkiä, eikä näillä näkymin tule olemaankaan, mutta seuraan sitäkin mieluummin Instagramin kautta muutamien mökkiläisten elämää.

Yksi tämän kesän tuttavuus on Lost in Kainuu, josta löysin myös ohjeen tämän postauksen mustikkapiirakkaan. Kaurahiutaleet piirakkapohjassa kuulostivat sen verran kutkuttavilta, että pakkohan tätä oli kokeilla:

Mustikkapiirakka (pohja)

 

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 dl sokeria

175 g rasvaa (sulatettuna)

(ripaus kardemummaa)

Sekoita ainekset ja painele piirakkavuoan pohjalle. Levitä päälle mustikoiden lisäksi joko soijajogurttia (sekä ripaus vaniljasokeria) tai vaihtoehtoisesti purkillinen kermaviiliä sekoitettuna yhden kananmunan kanssa. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Omassa piirakassani oli suhteessa liikaa mustikoita, mutta lopputulos oli oikein mehevä. Lähimetsän tutulta mustikkapaikalta löytyi tällä kertaa tavallista suurempi mustikkasaalis, jonka sääskien innokkaassa seurassa onnistuin mukaani poimimaan.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2022

Sähköautomatkan syömiset

Meillä oli takavuosina tapana tehdä aina kesäloma-aikaan jonkinlainen automatka, mutta kyseinen tapa jäi jossain vaiheessa jokakesäisen venereissun jalkoihin. Viime kesänä kävimme tosin oululaisella ruokabloggaajaporukalla Posiolla (Ravintola Tapio oli täydellinen matkakohde), ja tänä kesänä lähdimme suunnilleen samalla porukalla Inarin Aanaariin sekä hiukan pienemmällä kokoonpanolla vielä Norjan puolelle asti.

Samalla meillä oli tilaisuus päästä näkemään, miten helmikuussa hankittu sähköauto muuttaa matkantekoa. Tiesimme jo ennakolta, että sähköauton ansiosta tulee todennäköisesti pysähdyttyä syömään aivan uudenlaisissa paikoissa. Bensa-autolla tulee kuitenkin pysähdyttyä enimmäkseen ABC-asemilla, vaikka kuinka yrittäisi vilkuilla niille vaihtoehtoja.

Esimerkiksi Juustoportti Kuopiossa tarjoaa kuulemma hyviä latausmahdollisuuksia sähköautoille, eli siellä tulee käytyä takuulla syömässä seuraavan kerran, kun olemme liikkeellä Kuopion suunnalla.

Matka pohjoiseen starttasi heinäkuun ensimmäisenä päivänä Oulusta. Rovaniemellä sijaitsevan Rinteenkulman parkkihallista löytyi sopivasti useampi autolle sopiva latauspömpeli, joten kyseinen kauppakeskus valikoitui luontevasti lounaspaikaksemme. Pääsin samalla pitkästä aikaa lounasbuffettiin ravintola Feenixissä.


(Paluumatkalla pysähdyimme samaan pikalaturiin vielä toistamiseen. Silloin käväisimme kahvilla toisen kerroksen Choco Delissä.)

Rovaniemen jälkeen latasimme autoa vielä Saariselän Nesteellä (jossa oli tarjolla paikan päällä leivottua pullaa!) sekä jonkin verran vielä ensimmäisessä yöpymispaikassamme Hotelli Inarissa. Latauspiste löytyi aivan Inarijärven lähituntumasta:


Inarissa oli mahtava päästä syömään paikallista poroa, Inarijärven siikaa ja monia muita mainioita ruokia. Kävimme tietenkin myös Siidassa sekä muiden ruokabloggaajien kanssa Ukonsaaren kiertävällä katamaraaniristeilyllä.


Norja on sähköautoilun edelläkävijä, ja latausmahdollisuuksia oli pohjoisessakin varsin mukavasti. Seuraava latauspistoke oli maisemallisesti Inarijärveä kehnompi (Varangerbotn Supercharger), mutta Varanginvuono itsessään oli aivan mahdottoman kaunista seutua. Lyhyen kävelymatkan päässä mainitulta laturilta olisi ollut ruokailumahdollisuuksia (muun muassa Varangerkroa-niminen ravintola) ja tekemistä (Varanger Sámi Museum).

Me teimme latausta odotellessamme kävelylenkin latausaseman lähimaastoon ennen kuin jatkoimme matkaa Varanginvuonon pohjoisrannalla sijaitsevaan Vesisaareen.



Kirkkoniemestä eli Kirkenesistä löytyi yllättäen maksuton laturi, josta käsin avautui myös näkymä seuraavan yön majapaikkaamme:

Kyseisessä Thon-hotellissa oli muuten hätkähdyttävän hyvä aamiainen. Tässä siitä pieni otanta:


Ensimmäinen varsinainen sähköautomatkamme oli kaiken kaikkiaan oikein positiivinen kokemus. Tekniikkakin pelasi, eli kaikki laturit toimivat hyvin.

Seuraavan kesän blogireissu on jo onneksi suunnitteilla. Kenties silloin pääsemme piipahtamaan Kuopiossakin!

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2022

Kutkuttava kukkakaali ja muut juhannusherkut

 

Juhannusta juhlittiin tänä vuonna taas samoissa mökkimaisemissa kuin aiempinakin jauhantavuosina. Erityisen hyvää seuraa ja ruokaa riitti taas roppakaupalla, ja uusiakin perinteitä pistettiin alulle (juhannusaamun pyöräily peltomaisemissa oli oikein virkistävä kokemus).

 

Ruokapuolesta odotin etukäteen erityisesti siskoni tekemää takuuherkullista voileipäkakkua (olen ilmeisesti nähnyt liikaa kakkukuvia somessa viimeisten viikkojen aikana). Tarjolla oli mehevän raikas voileipäkakkurulla, jonka valmistamista en aio kokeilla kotona. Olen perinteisesti ollut kehno rullaamaan myös perinteistä kääretorttua, joten irrallisista paahtoleivistä koottu levy ei luultavasti pysyisi kovin hyvin hyppysissäni. Täytteenä oli tällä kertaa muun muassa savuporotuorejuustoa, punaista paprikaa ja palvikinkkua.

 

Muista tarjolla olleista syötävistä ihastuin erityisesti korealaisittain maustettuun kukkakaaliin. Ruoka tuoksui jo valmistusvaiheessa ihan superhyvältä. Kastiketta voisi tehdä seuraavalla kerralla hiukan enemmänkin:


Kukkakaali korealaisittain (alkuperäinen Laura Kaapron ohje julkaistu Helsingin Sanomissa)

 

2 kukkakaalia (yhteensä 1,4 kg)

3 kananmunaa

1½ dl korppujauhoja

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

 

Maustekastike:

3 valkosipulinkynttä

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

3 rkl soijakastiketta

3 rkl hunajaa

1½ rkl riisiviinietikkaa

1½ rkl korealaista gochujang-chilitahnaa

1 rkl seesamiöljyä

 

Viimeistelyyn:

vaaleita seesaminsiemeniä

 

Erottele kukkakaalit suupalan kokoisiksi kukinnoiksi.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Laita toiseen kulhoon tai lautaselle korppujauhot. Sekoita niihin suola ja mustapippuri.

Kasta kukkakaalin kukinnot ensin kananmunaan, sitten korppujauhoseokseen.

Nosta leivitetyt kukkakaalit leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Valmista kukkakaalien paahtuessa maustekastike. Kuori ja murskaa valkosipuli kattilaan. Kuori ja raasta pala inkivääriä, kunnes saat 1 rkl raastetta. Lisää kattilaan.

Mittaa kaikki loput maustekastikkeen ainekset mukaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kuplien, välillä sekoitellen noin 810 minuuttia, kunnes seos on hieman paksuuntunut.

Ota kukkakaalit uunista ja kaada kastike niiden päälle. Sekoittele, jotta kukkakaalit maustuvat kauttaaltaan.

Jatka paistamista vielä noin 810 minuuttia, kunnes maustekastike on ottanut hyvin kiinni kukkakaaleihin. Siirrä kukkakaali tarjoilulautaselle ja ripottele pintaan runsaasti vaaleita seesaminsiemeniä. Tarjoa kuumana.

 



Myös Chocochilin hoisin-marinoidut tofu-munakoisovartaat maistuivat, samoin useamman ruoan lisukkeena tarjotut mausteiset mummonkurkut, jotka valmistuivat seuraavista aineksista:

 

200 g (½) kurkkua

1 kpl varhaissipuli varsineen

1 kpl valkosipulinkynsi

3 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl seesaminsiemeniä

1/2 tl chilihiutaleita

1/4 tl suolaa


Huuhtele ja viipaloi kurkku. Huuhtele ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta valkosipuli. Laita kaikki kurkkujen ainekset kannelliseen rasiaan. Ravistele ja anna maustua jääkaapissa 10 minuuttia.



Mutta nyt kone kiinni taas huomiseen asti! Luvassa on vielä neljä tiukkaa työpäivää, mutta sen jälkeen pääsen toivottavasti maistelemaan jo kesäloman makuja.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2022

Skyriä, kasvihuonetomaatteja ja kalamuhennosta - Islannin matkan ruokia

Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä viime viikolla työmatkalle Islantiin, jonne pääsemisestä olen haaveillut vuosien ajan. Vaikka matka sattui stressaavaan ajankohtaan ja olin reissun aikana koko ajan vähän väsähtänyt, onnistuin siitä huolimatta jäämään kokonaan Islannin lumoihin.

En tiedä, olisiko osasyy lumoutumiseen voinut olla siinä, että Islanti muistutti monessa suhteessa suosikkimaatani Japania. Tuliperäinen maa (onneksi ohjelmaan sisältyi myös käynti kuumissa kylvyissä!), merellisyys, erittäin ystävälliset ihmiset sekä omaleimainen ja kiinnostava ruokakulttuuri.

 

Kun perehdyin ennen matkaa Reykjavikin ravintolatarjontaan, yllätyin, että Reykjavikia pidetään suunnilleen maailman hodaripääkaupunkina. Kuuluisin hot dogeja (islanniksi pylsur) tarjoava paikka on Baejarins Beztu Pylsur, joka on toiminut ällistyttävästi jo vuodesta 1937. Lisukkeeksi on tapana ottaa kaikki mahdollinen tarjolla oleva.

Sen sijaan varsinaisia kansainvälisiä ketjupaikkoja näytti olevan maassa vain vähän. Useamman Subwayn näin ja yhden KFC:n, mutta siinäpä se melkein olikin.





Islannin ruokavalikoimassa on erikoisuuksia kuten fermentoitua haita, lampaanpäätä ja ruisleipäjäätelöä (viimeksi mainittua maistoinkin Café Lokissa), mutta myös runsaasti Euroopan pohjoisosista tuttuja aineksia kuten lakritsia.

Merellisen ympäristön ansiosta islantilaisten lautasilla on ollut moneen muuhun alueeseen verrattuna hyvin paljon kalaa ja muita mereneläviä. Kalamuhennosta söin kahteenkin otteeseen, ja muutenkin päivät olivat varsin kalapitoisia. Lautasella päätyi lohta, turskaa, koljaa ja nieriää.



 

Vietin Reykjavikissa yöpymisen ohella pari yötä tulivuori Heklan tuntumassa sijaitsevassa Skálholtissa, joka on kuulemma Islannin parasta maanviljelysaluetta. Laitumilla (ja osin teilläkin) näkyi lampaita, lehmiä ja islanninhevosia.

Islantilaisilla on pitkä historia maitopohjaisten tuotteiden valmistamisessa. Skyriä (opin luullakseni lausumaan sanan islantilaisittain oikealla tavalla) ehdin syödä monessa muodossa, yleensä marjojen kanssa tarjottuna. Tuote oli huomattavasti notkeampaa kuin Suomessakin saatavilla oleva purkkitavara. Lisäksi opin, että skyr on teknisesti ottaen juustoa eikä jugurttia.


 



Lammas on perinteistä islantilaista syötävää, mutta sitä en tällä kertaa päässyt maistamaan. Lampaasta on tehty Islannissa muun muassa lihakeittoa, jota olisi ollut monessa paikassa tarjolla myös turistien maistettavaksi. Tyypillisiä ruokalajeja olivat myös erilaisista merenelävistä valmistetut keitot, jotka usein tarjotaan lusikoitaviksi koverretun leivän sisältä.
 
Itse maistoin islantilaista keittotarjontaa ainoastaan ylihyvän tomaattikeiton muodossa. Keitto oli luonnollisesti tehty paikallisista tomaateista. Islannissa hyödynnetään geotermistä maaperää kasvihuoneiden lämmittämiseen, ja kaupoissa on saatavilla kotimaista tomaattia ympäri vuoden. Kuumien lähteiden läheistä maaperää hyödynnetään myös ruisleivän leipomiseen. Skálholtin hotellissa leivottiin ruisleipää kuulemma maahan kaivetussa taikinalla täytetyssä maitopurkissa.



 


Islantilaiset ovat syystäkin ylpeitä ainutlaatuisesta ruokakulttuuristaan ja paikallisista laadukkaista raaka-aineista. Icelandair-lentoyhtiönkin ruokavalikoimassa oli tarjolla paikallista hjónabandssæla-kahvikakkua, jota pääsin maistamaan myös Skálholtissa päiväkahvin seuralaisena.


 

Hyvän ruoan lisäksi Islannissa on myös huippuhyvää juomavettä. Hanavedestä puheen ollen, kuumavesihanan kanssa kannattaa olla varovainen, koska vesi voi toisinaan olla jopa höyryävän kuumaa.





perjantaina, toukokuuta 13, 2022

Testissä Fizzan automaattipizza

 


Ylen toimittaja otti pari päivää sitten yhteyttä: Hän oli tekemässä juttua Ouluun vastikään tulleesta pizza-automaatista ja pyysi ruokahistorioitsijan näkemystä asiaan. Heti haastattelun jälkeen oli tietenkin pakko päästä maistamaan automaattipizzaa itsekin.


Pizza-automaattiyritys Fizzan sivulta löysimme ruokalistan, josta pienen pohdinnan jälkeen saimme valikoitua testiin kaksi pizzaa. Koska kyseessä oli automaatti, pizzavalikoiman äärellä ei päässyt hienosäätämään täytteitä tyyliin, ”tämä on muuten hyvä, mutta onko mahdollista korvata pesto punasipulilla?”. Meillä ei onneksi ole juurikaan ruokarajoitteita, eli hyvin monenlaiset täytevaihtoehdot käyvät.

 

Nettisivujen perusteella pizzat olisi pitänyt saada tilattua etukäteen applikaatiolla, minkä jälkeen ne olisi voinut noutaa koskematta automaattiin juuri ollenkaan. Applikaatio ei vain oikein vakuuttanut: jos meni poimimaan muualta vaikka oman pankkikorttinsa tietoja, siihen mennessä syötetyt tiedot pyyhkiytyivät pois ja homma alkoi taas alusta. Lopulta luovuimme koko ennakkotilaamisesta ja lähdimme paikan päälle eli tässä tapauksessa Oulun Kaakkurissa sijaitsevan S-marketin pihalle.


 

Itse automaattikokemus oli oikein mainio. Aika kului automaatilla nopeasti (3 min/pizza) aiheeseen liittyviä videoita katsellen, ja automaatin lähiympäristön täytti herkullinen paistuvan pizzan tuoksu. Sen jälkeen siirryimmekin pizzoinemme mahdollisimman pikaisesti kotiin oman ruokapöytämme ääreen.

 

Toinen pizzoista oli oikein mehevä, toinen puolestaan oli rakenteeltaan jostain syystä hiukan pakastepizzamainen. Toisaalta seuraavana aamupäivänä sekin muodostui mikrolämmityksen jälkeen mehevämmäksi, joten ehkä se oli vain ehtinyt jäähtyä kotimatkalla liiaksi. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa pizza automaatista paistamattomassa muodossa (ja paistaa se kotona kiertoilmalla, uunin lämpö 230°), mutta toisaalta tuntuu mukavalta, jos automaatti hoitaa homman kerralla kuntoon.


En tiedä, onko hiukan syrjässä oleva ruokakaupan piha paras mahdollinen sijoituspaikka pizza-automaatille. Mietin, että automaatista saisi mukavasti lämmintä matkaruokaa, joten kenties automaatteja kannattaisi sijoitella vaikka isompien rautatieasemien läheisyyteen ja teiden varsien pysähdyspaikoille.

 

--

Alussa mainitusta haastattelusta: Juttu ehti jo valmistua, ja sitä pääsee lukemaan täältä. Mukana asiaa muun muassa sadan vuoden takaisista automaattiravintoloista.


tiistaina, huhtikuuta 19, 2022

Mämmipitoinen pääsiäinen

Kaupan pakastealtaisiin ilmestyi tänä vuonna aivan uudenlaisia mämmejä, ja tämä pääsiäinen olikin poikkeuksellisen mämmipitoinen, koska halusin maistaa sekä lakumämmiä että marjamämmiä. Marjamämmi ei tosin ole varsinainen uutuus. Kansatieteilijä Ilmar Talve mainitsi sen vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta:

 

Lounaissuomalaisen mämmin mainitsi jo D. Juslenius v. 1700 ja kertoo, että se valmistettiin mallasjauhoista (ruismaltaista) ja paistettiin sitten tuohiroveissa uunissa. Pääsiäisruokana mämmi on ollut katolisena aikana paastoruokaa (vars. pitkänäperjantaina) Lounais-Suomessa ja on vasta myöhemmin, etenkin tällä vuosisadalla, levinnyt muualle maahamme. Mämmi-nimitystä käytetään myös eräiden muiden ruokien yhteydessä, kuten esim. verimämmi ja marjamämmi Itä-Suomessa jms., jotka valmistetaan jauhoista ja marjoista, tavallisimmin puolukoista (ei maltaista), uunissa padassa tai vadissa kypsentämällä.

 

Lakumämmi oli omaan makuuni turhan lakritsainen, ja mämmi tuntui lähinnä vain ruoan rakenteessa. Mietiskelimme, että parempaan lopputulokseen saattaisi päästä, jos lorauttaisi vähän lakukastiketta perinteisen mämmin sekaan.

 

Marjamämmi sen sijaan muodostui omaksi suosikikseni. Selvästi hyvä idea korvata osa rukiista puolukalla, mustikalla ja vadelmalla. Marjainen mämmi maistui hyvin ilman maitotuotteitakin.

 

Muilta osin pääsiäinen sujui enimmäkseen kotona grillin äärellä. Korona sotki suunnitelmat perheen kesken kokoontumisesta, mutta pääsipähän kiireisen kevään keskellä nauttimaan kotisohvan päiväunista ja aurinkoisista kävelylenkeistä.

 

Grillissä valmistui muun muassa lammasvartaita, mutta myös monenlaisia kasviksia. Grillattu munakoiso oli maukasta, vihreä parsa maistuu aina, ja samoin valkosipuliperunoista tulee tosissaan hyviä folionyytissä. Kuvassa kasvislisuke, jossa mukana myös hiukan soijakastiketta sekä sweet chili -soosia.

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2022

Kotivarasta ja vähän muustakin

Maailmanpoliittinen tilanne on viime viikkojen aikana synkistynyt siinä määrin, että ajatukset ovat kiertyneet kotivaran varmistamiseen sekä pohdintoihin Suomen ruoantuotannon omavaraisuudesta. Suomen ruokahistoriaa tutkiessani huomasin, kuinka Suomen huolella varmistettu omavaraisuus kaatui toisen maailmansodan aikana saman tien siihen, että viljelys oli riippuvainen muualta tuoduista lannoitteista.

Kotivaran ajatus tuli minulle tutuksi taannoin Japanissa, jossa asuessani varauduin taifuuneihin ja muihin luonnon järjestämiin poikkeustilanteisiin pitämällä kolmeksi vuorokaudeksi ruokia varastossa. Siellä tein kuitenkin sen virheen, että kotivarani oli lähes kokonaan pakasteiden varassa. Kun sähköt yllättäen katkesivat syyskuussa 2018 sattuneen pahan maanjäristyksen jälkeen, pilalle menneet pakasteet oli pakko heittää melkein kokonaan roskiin.
 
Sähköjen katkeaminen vaikuttaa elämään ällistyttävän kokonaisvaltaisesti. Olin aikeissa maksaa laskuja lähipäivien aikana, ja koska hoidin laskut käteisellä läheisessä konbinissa, kukkarossani oli kaikeksi onneksi ihan mukava nippu setelirahaa. Niiden avulla sain lähikaupoista juotavaa ja syötävää tilanteessa, jossa kassakoneet eivät toimineet. Vedentulo asuntoon katkesi myös, koska asuin kerrostalon yläkerrassa. Sain roudattua asuntooni jonkin verran vettä ämpäreillä, ja läheisen kaupan vessaa oli myös mahdollista hyödyntää ostosten jonottamisen lomassa.
 
Kodin lämmityksestä ei maanjäristyksen jälkeen tarvinnut onneksi huolehtia, kun sää oli vielä syyskuun alkupuolellakin hyvin helteinen. Juomaveden loppuminen oli kaikkein ankein asia, joten nyt olen jemmannut huoneenlämmössä säilyvän ruoan lisäksi varastoon myös pullotettua kuplavettä ja mehua.
 
Japanissa minulla ei ollut autoa, mutta Suomessa pitäisi järkeillä myös se, miten auton saisi tarvittaessa kulkemaan. Vaihdoimme kulkuvälineemme aiemmin tänä vuonna sähköautoon, minkä on tässä tilanteessa tuntunut tietenkin hyvältä ratkaisulta.
 
Sähköautosta puheen ollen – auton hankinta on jo ennättänyt vaikuttaa siihen, missä teemme ruokaostoksia, ja varmasti se vaikuttaa todella paljon myös siihen, missä pysähdymme syömään pitemmillä matkoilla. Toivon mukaan pääsemme raportoimaan kokemuksistamme tulevien kuukausien aikana. Suunnitelmissa olisi tietenkin ajaa sähköautolla Lappiin!

perjantaina, helmikuuta 25, 2022

Tomaattisalsa blenderissä

Innokkaana tomaattien ystävänä minun on vaikea kuvitella tomaattisalsaa parempaa pikkusyötävää. Ostan usein salsaa kaupasta valmiina (Haaparannan ICA Maxista sai hyvää luomusalsaa siinä vaiheessa, kun Ruotsiin pääsi vielä ongelmitta käymään ostoksilla), mutta toisinaan olen tehnyt pico de galloa hienontamalla tomaatteja, sipulia ja chiliä sekä maustamalla lopputuloksen muun muassa limestä puristetulla mehulla.

Nyt salsan tekemiseen on saatu myös koneellista apua, kun uudessa blenderissämme on erityinen toiminto nimeltä dipit ja salsat. Mikäs sen hauskempaa.

Talouteemme tuli siis muutama kuukausi sitten uusi blenderi (edellinen Kitchen Aid alkoi turhauttaa liiaksi, kun sekoitinkulhon alaosan liitokset pettivät aina ajoittain ja levittivät aamupala-smoothieta pitkin pöytää). Blendereitä on tällä hetkellä ilmeisesti kaksi johtavaa brändiä, Vitamix sekä Blendtec, joka on kuulemma luontevampi valinta insinöörihenkiselle kotikokille.

Blendereiden välillä on tehty paljon vertailuja, ja on sinänsä vaikea sanoa, kumpi niistä on lopulta parempi. Molemmat jaksavat tehdä esimerkiksi maapähkinävoita pähkinöistä tai jauhaa viljaa jauhoiksi. Molemmissa on myös hyvä suunnittelu.

Olemme parhaillaan hahmottelemassa sopivaa blenderisalsan ohjetta, ja ainesosat näyttävät tällä hetkellä seuraavanlaisilta:

Tomaattisalsa blenderissä

n. 700 g tomaatteja (kannattaa valuttaa enimpiä nesteitä pois)

2 pienehköä sipulia (pilko esim. neljään osaan)

3 kynttä valkosipulia (hienonnettuna)

3 chilipalkoa tai maun mukaan

vajaa 1 tl suolaa

korianteria

Salsassa voisi käyttää myös tölkitettyjä tomaatteja, mutta me olemme toistaiseksi käyttäneet kokonaisia. Myös chili voisi olla säilöttyä, mutta meillä on tällä hetkellä runsaasti Aji Cristalia, jonka kasvatuksessa onnistuin lopulta hankalahkon alun jälkeen!

Salsaan tulevat sipulit ovat luonnollisesti myös tuoretavaraa. Olemme oppineet, että sipulit kannattaa laittaa blenderiin pulssitettavaksi ennen tomaatteja, koska tomaatit muussautuvat huomattavasti nopeammin ja menevät hiukan turhan mehuisiksi, jos niitä jauhaa liian pitkään. Samasta syystä sipuleita kannattaa jonkin verran pilkkoa ennen kulhoon laittamista.

Sekoitusaikaa säätelemällä voi muutenkin vaikuttaa siihen, kuinka sileää salsasta haluaa. Itse pidän vähän karkeammasta rakenteesta.

lauantaina, tammikuuta 22, 2022

Kokeilussa kolmen päivän Ruokaboksi



Meillä on lähipiirissämme ihminen, joka on ensiluokkaisen taitava valitsemaan ihmisille lahjoja (hän hankki meille kymmenisen vuotta sitten kommenttiboksin perusteella koottuja Lidlin tuotteita sekä vuosi sitten lähiruokatuotteista koostetun lahjapaketin). Tänä vuonna hän osui jälleen kerran kultasuoneen hankkiessaan meille joululahjaksi Ruokaboksin lahjakortin, jolla sai ainekset ja ohjeet kolmeen ruokalajiin.

Tilasin siis lahjakortilla kahdelle hengelle sopivan Ruokaboksi Originalin, ja tämän viikon maanantai-iltana kotiovellemme tuotiin paketti, joka piti sisällään ainekset seuraaviin ruokalajeihin:

-​​​​​​​​​​​​Fenkolilla maustettu kermainen lohikeitto
-Herkullinen kanapasta aurinkokuivatuilla tomaateilla 
-Mausteinen korma Jalotofun paahtopaloilla & riisiä


Pahvilaatikkoon pakatut tuotteet olivat osin kaupasta tuttuja tuotteita, osin Ruokaboksin omia pakkauksia. Pakkausmateriaaleissa oli selkeät kierrätysohjeet, ja kylmätuotteet olivat omassa suljettavassa kylmäpussissa, jolle on tietenkin runsaasti käyttöä jatkossakin.

Ruokaboksiviikko sujui kaiken kaikkiaan oikein mukavasti ja maukkaasti. Ainekset olivat laadukkaita (erityisesti lehtikaali oli jotenkin niin tuore, että siitä tuli ihan kesä mieleen) ja kokonaisuus oli mukavasti mietitty. Esim. pitkulainen punainen chili puolitettiin ja käytettiin kokkaukseen kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kun on tottunut tekemään ruokia tietyllä tavalla ja ostamaan niihin aina tietynlaisia raaka-aineita, on virkistävää tehdä ruokaa jonkun toisen valitsemista aineksista (en olisi välttämättä oma-aloitteisesti laittanut fenkolia arki-illan lohikeittoon). Ruokaboksi toi arkeen myös erityistä ryhtiä. Yleensä jumitun iltaisin töiden ääreen, mutta nyt etenin kaikkina kolmena iltana ällistyttävän reippaasti ruoanvalmistuksen pariin.



Pastaohjeessa oli hiukan sekavuutta, kun ainesosalistassa puhuttiin punasipulista ja itse ohjeessa valkosipulista. Pastaan tarvittua juustoa emme tunnistaneet ainesten joukosta ollenkaan vaan luulimme, että kyseinen snack-sanalla varustettu pikkupaketti olisi jokin korman yllätyskylkiäinen. Muiden ruokien kohdalla olimme ohjeisiin sitäkin tyytyväisempiä. Esimerkiksi lohikeittoon ohjeistettu suolan määrä sopi omaan makuumme todella hyvin ja lopputulos oli tosissaan maukas.


Käyn mielelläni ravintolassa syömässä sen(kin) takia, että sieltä saa yleensä ideoita omiin kokkailuihin. Ruokaboksin kanssa oli sama juttu: En ollut hoksannutkaan, että arki-iltaankin voi valmistaa noin nopean korman (yleensä intialaistyyppistä ruokaa tulee tehtyä ainoastaan viikonloppuisin). Olin seuraavanakin päivänä aivan riemuissani, kun sain kaivaa maukkaan tofukorman loput jääkaapista lounasruoaksi. Se oli annoksista ehdoton suosikkini ja koko viikon kohokohta.


Jonkin verran ruokia varten kaiveltiin omiakin varastojamme: Emme yleensä kata lämpimän ruoan kaveriksi leipää, mutta tämä viikko teki poikkeuksen: Lohikeitto suorastaan vaati seuralaisekseen ruisleipää (jonka päällä vähän juustoa) ja tofukorman kaveriksi paistettiin kaupan valmiit naanleivät.

Lisäksi pastan päälle ripoteltava juusto kaivettiin omista varastoista, koska emme tosiaan tunnistaneet pientä juustopakettia juustoksi (meillä on toki aina jonkinkokoinen pala parmesaania jääkaapissa). Myös perusmausteet kannattaa olla ruokaboksikokkailuihin kaapissa omasta takaa.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2021

Raclette Alpage-juustosta


Näin muutama viikko sitten Helsingissä yllätyksekseni Sveitsissä asuvaa tuttavapariskuntaamme, kun olin Rosebud Sivullisessa haastateltavana ruokakirjani takia. Vielä suuremmaksi yllätykseksi sain heiltä mukaani Sveitsistä tuotua Alpage-juustoa, joka osoittautui oikein makoisaksi tuttavuudeksi.

En tiennyt Alpagesta entuudestaan juuri mitään, mutta nyt tiedän sen verran, että sitä valmistetaan tietyillä vuoristolaitumilla laiduntavan karjan maidosta. Yleensä juustoon käytetty maito ilmeisesti lypsetään kesäaikaan, jolloin lehmät saavat vuoristossa syödäkseen tuoretta ruohoa ja muita kasveja. Maku olikin kyllä erilainen kuin millään muulla juustolla aiemmin.

Alpage sopii kuulemma erityisen hyvin racletteen tai vaikkapa lämpimiin voileipiin (saimme kaupan päälle myös tällaisen crutti-ohjeen)

Racleten teemme edelleen melkein samalla ohjeella kuin vuonna 2009. Jossain vaiheessa sulatettavan juuston sekaan on ryhdytty lisäämään viipaloitua punasipulia, ja tällä kertaa kokeilimme myös mustapippurin rouhimista samalle lautaselle.

Tämä inkiväärillä ja wasabilla höystetty soijadippi on myös säilynyt keittiömme kestosuosikkina:

Inkivääri-wasabi-soijadippi grillilihalle

inkivääriä, reipas keko hienoksi pilkottuna (esim. puolikas kaupan inkivääripala)
soijakastiketta
wasabi-tahnaa pari-kolme kunnon pursoa

Pilko inkivääri hienoksi ja laita dippiastiaan. Kaada päälle soijaa niin, että inkivääri peittyy kunnolla ja koostumus on dipimpi kuin inkiväärikasampi. Purista sekaan useamman sentin noro wasabi-tahnaa.


Racletessa juusto maistuu aina vähän erilaiselta sen mukaan, kuinka pitkään sitä malttaa pannussa sulattaa. Kaikkein viimeisellä sulatuskerralla juusto ehtii saada yleensä jo vähän väriäkin pintaan.

Ja toki teimme sitten seuraavana päivänä myös niitä lämpimiä voileipiä!


torstaina, marraskuuta 25, 2021

Pannukakku


Viime viikot ovat olleet sattuneista syistä ihan mahdottoman kiireisiä, ja viikonloputkin ovat kuluneet työmatkoilla. Sitäkin tärkeämpää on välillä pitää tauko ja tehdä pannukakkua.


Olen viime aikoina tehnyt pannukakkuni Valion ohjeella, jonka määrät puolitan omaan vuokaani sopivaksi. Tässä alkuperäinen mitoitus:


Pannukakku


4 kananmunaa

1 l maitoa

5 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 dl sulatettua voita (tai muunlaista rasvaa)

 

Aloita pannukakun valmistaminen vatkaamalla munien rakenne rikki.  Lisää maito. Vatkaa joukkoon kuivat aineet ja sulatettu rasva. Anna turvota 30 min.

Pirskota uunipannun pohjalle hiukan vettä ja aseta sille leivinpaperi (paperi pysyy näin hyvin paikoillaan). Kaada pannukakkutaikina leivinpaperin päälle.

Paista pannukakku 250 asteessa uunin keskiosassa ensin 15 min. Alenna lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä n. 13 min tai kunnes pannukakun pinta ja pohja on saanut kauniin värin.

torstaina, lokakuuta 14, 2021

Yöjunalla Turkuun (ja takaisin)


Kävimme pari viikkoa sitten Turussa kirjamessuilla. Matka taittui Turkuun ja takaisin yöjunalla, jonka konseptia oli edellisen matkustuskertani jälkeen uudistettu. Nykyään matkustaja varaa käyttöönsä kokonaisen hytin (eli kannattaa ottaa myös kaveri mukaan), ja hyttiin pystyi yllättäen tilaamaan konduktööriltä myös syötävää!


Junamatkailun suosio on takuulla lisääntymässä (nyt kun yhä useampi haluaa karsia lentomatkojaan), joten junaruokailu ansaitsisi tosissaan aiempaa enemmän huomiota.


Ruokailukokemus olikin oikein onnistunut. Ravintolavaunuun rynnimisen sijaan oli hauska odotella ruokaa omassa hytissä villasukat jalassa reissukaverin kanssa seurustellen.


Mukavaa tosin olisi ollut, jos konduktööriä ei tarvitsisi juoksuttaa ruokia hakemassa (heillä on epäilemättä tarpeeksi muutakin puuhaa) vaan ruokien tarjoileminen hoidettaisiin jollakin muulla keinoin. Paluumatkalla takaisin Ouluun olisimme voineet kokeilla myös junan aamiaista, mutta kun tarkkaa toimitusajankohtaa ei (ymmärrettävistä syistä) osattu sanoa, luovuimme sitten ajatuksesta.

 

Japanilaiseen junailukulttuurin kuuluvista ekiben-aterioista kirjoitin blogiin vuonna 2018 Japanissa asuessani. Mainitsin silloin, että eri asemilla (ja toisinaan myös junissa) myytävät ekibenit ovat Japanissa oivallinen keino päästä perehtymään eri paikkakuntien ruokakulttuureihin ja raaka-aineisiin. Muistan eri puolilla Hokkaidoa nautitut ekiben-ateriat elävästi vielä yli kolmen vuoden jälkeenkin.

 

En tiedä, onnistuisiko vastaava Suomessa, mutta joka tapauksessa täälläkin kannattaisi miettiä keinoja, miten saataisiin lähialueen herkullista ruokatarjontaa paremmin myös teitä ja rautateitä pitkin kulkevien ihmisten ulottuville. Omassa yöjunassamme tarjolla olleet falafel- ja caesarsalaatit olivat kyllä ihan maistuvia, mutta ainakin muualta tulleiden turistien näkökulmasta olisi kenties kiinnostavampi saada syödäkseen valittuja paloja Suomen perinteisestä ruokatarjonnasta.



Tämän viikon maanantaina Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki -ohjelmassa vierailtiin Seinäjoen rautatieasemalla sijaitsevassa Ruufus-ravintolassa. Kiinnostuneena tietenkin katsoin, millä tavalla paikallista piimävelliä, keittoja ja leivonnaisia tarjoileva kuppila laitettiin kuntoon.


Uudistus oli mielestäni oikein onnistunut. Mielelläni maistaisin (piimävellin lisäksi!) tarjolle tulleita tanskalaistyylisiä voileipiä itsekin, jos niitä jotenkin onnistuisi asemalta junan pysähtyessä omalle istuinpaikalle siirtämään.



Turku osoittautui oikein mainioksi ruskaretkikohteeksi siinä vaiheessa, kun pohjoisen puista olivat lehdet jo monin paikoin pudonneet. Messuviikonloppu oli kaiken lisäksi aurinkoinen (Oulusta tulleiden näkökulmasta jopa kesäinen).


Lauantaina kävimme syömässä ylihyvää ruokaa Ravintola Kakolanruusussa, jolle siis vahva suositus. Tässä yksi Kakolan isoihin pitoihin kuuluneista ruokalajeista:


Kakolanmäellä oli yllättäen myös oma panimo. Ja sää oli tosissaan hieno, kuten tästäkin kuvasta on nähtävissä.


Matkalla Kakolanmäelle (ja sieltä pois) pääsimme ihmettelemään myös funikulaaria, joka ei tietenkään ollut toiminnassa.





pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails