Makuaisti kadoksissa

Olen onnistunut välttelemään koronatartuntaa onnistuneesti tähän asti, mutta nyt se viimein selätti meikäläisenkin. Testitikkuun tuli saman tien tippojen pudottamisen jälkeen tukeva viiva, joten taudin aiheuttajasta ei jäänyt sinänsä epäselvyyttä.

Kokemus on ollut aika kamala, eikä vähiten sen takia, että ruoka ei maistu enää millekään.

 

Maku- ja hajuaisti katosivat kohdallani kolmantena päivänä sairastumisesta, eivätkä ne ole edelleenkään palanneet. Palautumisessa saattaa googlettamisen perusteella kestää pahimmillaan jopa puolikin vuotta, joten vetää kyllä mieltä matalaksi, jos pääsen maistelemaan makuja seuraavan kerran vasta tulevan kesän juhannuspöydässä. Onneksi monilla taudin sairastaneilla kavereilla palautuminen on sentään ollut huomattavasti nopeampaa.

 

Kaikkein ankeinta omalta kannaltani on ollut se, että tuoreen tomaatin syöminen tuntuu vastenmieliseltä. Kun kasviksen mausta ei erota yhtään mitään, jää jäljelle vain tomaatin vetinen rakenne. Tekstuurien merkitys onkin koronan aikana korostunut, ja olenkin syönyt ahkerasti muun muassa nachoja ja näkkileipää.

 

Ruoanlaitto ei houkuttele juuri nyt ollenkaan, kun esimerkiksi suolan sopivaa määrää olisi omatoimisesti mahdotonta arvioida. Itsenäisyyspäivän kokkailuksi haaveilen tosin kotitekoisia valkosipuliperunoita, maustettuna mahdollisimman monella valkosipulinkynnellä.

Aivan täysin aistien toiminta ei ole sentään kadoksissa. Erotan hiukan oikeanlaista tuoksua sitruunamehusta, ja kuvassa näkyvä bangladeshilaisen ravintola Fuchkan nimikkokeitto maistui noutoruokana hiukan jouluiselle.

Ehkä pitää valmistaa jouluksi jotain vastaavaa, mikäli aistit eivät ennätä palautua siihen mennessä.

Airfryer-ruokaa

Yritän välttää kaikin keinoin kaikenlaista shoppailua (kirjojen ostamista ei lasketa), mutta haksahdin muutamia kuukausia sitten Philipsin airfryeriin.

Hankin myös hyvien ideoiden toivossa ilmafriteerausreseptejä esittelevän keittokirjan, jossa tosin on omaan makuuni vähän turhankin monimutkaisia ruokaohjeita, mutta toivomiani ideoita siitä on kyllä löytynyt. Ylimmässä kuvassa tuorein kokeilu rusina-kaurakeksit ja alla loppukesän tienoilla testattu satay-naudanlihaa tulisen maapähkinäkastikkeen kera.

Kaurakeksien valmistaminen airfryerissä on siinä mielessä hyvä idea, että osan taikinasta voi pakastaa (valmiina pyöryköinä) ja paistaa aina muutaman keksin kerrallaan. Ohjeen mukaan toteutettuna taikinasta tulee kaikkiaan 20 keksiä.

Kaura-rusinakeksit (ohje kirjasta Airfryer - Keittokirja)

4 1/4 dl kaurahiutaleita

1 3/4 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl kanelijauhetta

1/4 tl neilikkajauhetta

1/4 tl merisuolahiutaleita

120 g suolattua voita pehmennettynä

1 1/2 dl fariinisokeria

1/2 dl taloussokeria

1/2 tl vaniljauutetta

1 vapaan kanan muna

60 g rusinoita

Yhdistä kaurahiutaleet, jauhot, ruokasooda, kaneli, neilikka ja suola isossa kulhossa. Vatkaa voi, molemmat sokerit ja vaniljauute isossa kulhossa sähkövatkaimen korkeahkolla teholla kermaiseksi. Lisää muna ja vatkaa ainekset nipin napin sekaisin.

Säädä vatkaimen teho alhaiseksi ja vatkaa jauhot vähitellen joukkoon. Sekoita rusinat joukkoon käsin. Taikinan kuuluu olla pehmeää mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että siitä voi kierittää pyöryköitä.

Pyörykät ovat nyt valmiita paistettavaksi tai pakastettavaksi. (tämän jälkeen ohjeessa seuraa hyvinkin seikkaperäinen pakastusohje, johon sisältyy myös tieto siitä, että taikinasta kannattaa tehdä pyöryköitä jauhotetuin käsin)

Kun on paistamisen aika, säädä ilmafriteerauskeitin 180 asteeseen. Sivele paistokori pienellä määrällä öljyä.

Laita pyörykät paistokoriin noin 5 cm:n päähän toisistaan. Ilmafriteerauskeittimesi koosta riippuen pystyt paistamaan kerralla 2-4 keksiä.

Paista niitä 8-12 minuuttia, kunnes ne ovat reunoilta kullanruskeita mutta keskeltä yhä pehmeitä. Anna keksien jäähtyä paistokorissa 2-3 minuuttia, kunnes ne ovat kiinteytyneet liikuteltaviksi. Siirrä keksit ritilälle ja anna niiden jäähtyä kauttaaltaan.

Paistoin kuvassa näkyviä keksejä maksimiajan eli 12 minuuttia. Vähempikin olisi varmasti riittänyt, mutta kahdeksan minuutin kohdalla tarvittiin joka tapauksessa vielä lisäkypsennystä.

Pelkäsin, että sooda maistuisi kekseissä liiaksi läpi, mutta ehkä se jäi neilikan jalkoihin.

Airfryer vie keittiössä kohtalaisen paljon tilaa, mutta ilokseni sitä on tullut käytettyä hyvinkin paljon. Pitäisi vielä nykyistä useamminkin käyttää sitä kokkausta nopeuttavana uunin korvikkeena. Esimerkiksi uunijuurekset tulee tehtyä edelleen aina perinteiseen tapaan uunipellillä.

Alla näkyvän lohibulgogin ohjeen löysin Campasimpukka-blogin upeasta korealaisten kokkausten sarjasta Pöytä koreaksi, jota pääsen tässä nyt samalla mainostamaan.

Seuraavaksi kokeiluun lähtee airfryerin omasta ohjevihkosesta löytynyt banaanileivän resepti. Ja taidanpa kokeilla niitä uunijuureksiakin.

Muutama makumuisto Sevillasta

Työt veivät taas kerran maailmalle. Tällä kertaa kohteena oli Espanjan Andalusiassa sijaitseva Sevilla, jossa päästiin töiden ohella tietenkin maistelemaan myös monenlaisia paikallisia makuja.

Kaikkein tyypillisintä tarjottavaa tuntui olevan Jamón Ibérico eli iberialainen kinkku, jota syötiin myös leivän päällä ja välissä. Lisäksi tarjolla oli usein manchego-juustoa. Tämä koko pöytäseurueen yhteisplatteri tuotiin tarjolle sevillalaiseen ruokaan keskittyvässä Doña Rufina -ravintolassa:

Kinkun vastapainoksi tarjolla oli toki myös kasvispitoisia ruokia. Kerran sain maistaakseni esimerkiksi oikein hyvää gazpachoa.

Alla näkyy puolestaan Sevillassa suosittu ruokalaji espinacas con garbanzos, joka on tehty kikherneistä ja pinaatista:

Kuva on otettu perinteisessä andalusialaiseen ruokaan keskittyvässä El Rinconcillo -ravintolassa. Ohje kotikeittiössä kokeiltavaksi näyttäisi löytyvän esimerkiksi täältä.

Joka puolella Sevillaa oli appelsiinipuita, ja monesta paikasta sai hyvää vasta puristettua appelsiinimehua. Kaupunki on kuulemma parhaimmillaan keväällä appelsiinipuiden kukkiessa.

Reissun paras ravintolakokemus oli Sevillan lähistöllä Carmonassa sijaitseva Molino de la Romera, jossa söin parasta ruokaa pitkään aikaan.

Minähän tunnetusti rakastan tomaatteja, ja tämä heirloom- tai perinnetomaateista, oliiviöljystä ja tonnikalasta tehty ruokalaji oli aivan uskomattoman herkullinen:

Tuota pitää ehdottomasti kokeilla kotona.

Myös tämä sieniruoka oli herkullista, niin kuin kaikki muukin (aina alimmassa kuvassa näkyvää pähkinäistä jälkiruokaa myöten):

Paikkakuntalaiset suosittelivat Sevillasta lisäksi seuraavia kohteita:

• Confitería La Campana, mahdollisuus ostaa perinteisiä makeita herkkuja
• Becerrita, rauhallinen paikka (vähän turisteja) tapasten syöntiin
• Tradevo Centro, jonka englanninkielinen ruokalista löytyy täältä
• El 3 de Oro, tapaspaikka tämäkin

Täysi-ikäinen blogi

Pastanjauhantaa täyttää tänään kokonaista 18 vuotta! Paljon on siinä ajassa ehtinyt tapahtua. Ruoasta kirjoittaminen on osoittautunut omalla kohdallani kaikkien toiveiden täyttymykseksi (seuraavan ruoka-aiheisen historiakirjani käsikirjoitus on parhaillaan valmistumassa).

Päätin ikuistaa päivämäärän aikakirjoihin ja kaivelin blogin ensimmäisiltä viikoilta lokakuussa 2005 julkaisemani esittäytymiskyselyn, johon vastasin nyt uudelleen:

• Suosikkiraaka-aineet keittiössä: tomaatti, peruna, sipuli, valkosipuli, inkivääri, lime

• Suosikkikeittiövälineet: Veitsi ja leikkuulauta. (Yhdestä tuoreesta keittiövälinehankinnasta on muuten lähiviikkojen aikana postausta tulossa.)

• Bravuuriruokani: Osaan keittää nykyisin hyvää al dente -pastaa!

• Mitä en osaa kokata?: Hyvinkin monenlaisia asioita alkaen jostain kohokkaista. Oivalsin myös viime vuonna tehdyllä venereissulla, etten osaa tehdä isommalle porukalle kovinkaan hyvää kaurapuuroa. (En ole erityisen hyvä kokki, mutta viihdyn sitäkin paremmin ruokapöydässä sekä ruokaan liittyvien kirjoitustöiden äärellä.)

• Suosikkileipomus: Saaristolaisleipä.

• Lempiruoka: Perunamuussi. Pizza. Erityisesti oululaisen ravintola Tuban ohjeella tulee erinomaista pizzaa.

• Lempijuoma: Vesi. Viini. Kahvi.

• Paras ravintolakokemus: Ouluun on tullut parin viime vuoden aikana mahtavia uusia ravintoloita. Maininnan ansaitsee Golden Flower, josta saa muun muassa Sichuanin ja muutamien muidenkin Kiinan maakuntien ruokaa. Lisäksi erityisen vahva suositus pari kuukautta sitten avatulle eritrealais-etiopialaiselle Ravintola Mesobille, josta saa hyvän ruoan (katso kuva!) ohella myös erityisen sydämellistä palvelua.

• Suosikkikeittiöt: japanilainen, thaimaalainen, korealainen, italialainen, suomalainen (vain muutaman mainitakseni)

• Suosikkiviinimaat: Espanja (punaiset), Saksa (valkoiset).

• Suosikkidrinkki: Mojito. Oman blogin ohjeella tietysti.

Ravintolakierros käyntiin Hugossa

Päätimme käydä oululaisten ruokabloggaajien voimin tästä lähtien kerran kuussa ruokailemassa jossakin oululaisessa ravintolassa. Paikat seuraavalle vuodelle on valittu ja tämän vuoden päivämäärätkin on jo sovittu.

Ensimmäinen valinta osui Rantakadulla sijaitsevaan Ravintola Hugoon, jossa en ollutkaan käynyt aikoihin siitä huolimatta, että kyseessä on muutaman vuoden takainen ravintolasuosikkini.

Ensimmäisenä koronakeväänä valmistimme todella hyvän aterian Hugon take away -paketista, mutta muuten edellisestä ruokailukerrasta oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi.

Ennätimme vielä maistelemaan mahtavan kesäisen menukokonaisuuden. Ensimmäisenä ruokalajina toimi yltiöherkullinen kantarellikeitto (ks. kaikkein yli kuva), jossa oli ällistyttävän monia makuja ja tekstuureita.

Hummeririsotto oli ehkä kuitenkin kaikkein eniten oma suosikkini. Sen syöminen oli suorastaan hypnoottinen kokemus.

Pääruoka oli myös oikein hyvä, muta raparperin ja mansikan makuja yhdistelevä jälkiruoka oli erityisen ihana. Mukana oli myös ravintolassa tehty mansikkaremmi (sitä ei ollut siis käyty ostamassa viereisen torin metrilakukojusta).

Kaikkein parasta ravintolaruokailussa on keskustella ruoasta ja juomasta henkilökunnan kanssa. Hugo näyttää tarjoavan mahdollisuuden päästä syömään illallista myös keittiön puolelle. Siellä ruokapuhetta riittäisi varmasti enemmänkin.

MENU HUGO 88€

 

Kantarellikeittoa, hapankermaa ja mantelia

 

Kroketti savustetusta kirjolohesta, muikunmätiä, hapankermaa ja koivuöljyä

 

Härkätartar, suolaheinää ja rapeaa kvinoaa

 

Hummeririsottoa, rakuunaa ja parmesanjuustoa

 

Merilapin karitsaa, varhaisperunaa, hernettä ja karhunlaukkaa

 

Mansikkaa, raparperia ja paahdettua valkosuklaata

Maissisalaatti

Meillä on aina grillattu runsaasti maissia. Maissi on kokonaisena tähkänä vähän hankalaa syötävää, ja tänä kesänä olen päätynyt tuomaan grillattua maissia salaatin sekaan.

Tällä kertaa testiin päässyt Suolaa & hunajaa -blogin suosittu maissisalaatin ohje on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Maltoimme kypsentää maissia tavallista kauemmin, ja pinta ehti mukavasti hieman karamellisoitua. Maut toimivat mukavasti yhteen, ja värikäs salaatti oli myös ulkonäöltään harvinaisen houkutteleva:

Salaatti grillatusta maissista (kahdelle lisäkkeenä) 

2 tuoretta maissintähkää

1/2 rasiaa (noin 125 g) kirsikkatomaatteja

1 (kesä)punasipuli

1 punainen chili

100 g fetaa

2 rkl öljyä

puolikkaan limen mehu

suolaa

mustapippuria

reilusti tuoretta korianteria (noin puoli ruukkua)

 

1. Jos maississa on lehdet, poista ne ja maissien rihmat. Grillaa maissit kypsiksi (noin 15 minuuttia kohta kohdalta pyöritellen). Maissiin saa tulla hiukan tummia pilkkuja, ne antavat juuri sopivasti makua. Anna maissien jäähtyä ja leikkaa sen jälkeen veitsellä maissinjyvät irti. Helpointa leikkaaminen on, kun laitat maissin pystyasentoon ja leikkaat jyvät alaspäin. Saman voi tehdä myös kulhossa, kun laitat isomman kulhon pohjalle pienemmän kulhon väärinpäin ja asetat maissin väärinpäin olevan kulhon pohjan päälle.

2. Puolita kirsikkatomaatit, siivuta sipuli sekä chili ja silppua korianteri. Murustele feta.

3. Sekoita kulhossa kaikki ainekset fetaa lukuunottamatta. Maista ja lisää tarvittaessa limen mehua tai mausteita. Sekoita joukkoon lopuksi feta. Koristele muutamalla korianterin lehdellä.

Noudatin ohjetta muuten varsin tarkasti, mutta yrttitarhani vähäisen korianterin takia laitoin täydennykseksi persiljaa ja paria muutakin yrttiä. 

Kolmen päivän kesäretki

Oululaisten ruokabloggaajien porukka kävi toissa kesänä Posiolla ja viime kesänä Inarissa. Tänä vuonna matka vei eteläisempään Suomeen, kun reissasimme Kuopioon ja Punkaharjulle.

Ensimmäinen vuorokausi vietettiin Kuopiossa, jossa olisi ollut herkullista syötävää pitemmäksikin aikaa. Ensimmäiseksi lounaspaikaksi valikoitui GastroBar B/P (yläkuvassa järvikalatacot), ja illallispaikaksi huippuherkullista ruokaa tarjoileva Musta Lammas, jossa teimme kesäretken Savoon kesäisen elämysmenun avulla.

Alla Mustan Lampaan elämysmenukokonaisuuteen kuulunut sieniruokalaji, joka kuulosti olevan monen suosikki (sieniliemi eli Sotkanniemen perunaa, mustaa valkosipulia, kirveliä, sieniä ja Hauhalan hanhen keltuaista), mutta kaikki muutkin ruokalajit olivat aivan mahdottoman hyviä.

Myös Mustan Lampaan viinisuositukset osuivat harvinaisen nappiin (etenkin bonusruokalajiksi otetun tartarin kohdalla!).

Kauppahalli ja tori ovat Kuopiossa ehdottomasti kokemisen arvoisia paikkoja. Loistava tapa viettää aurinkoista kesälauantaita. Hanna Partasen kojulla pääsin lisäksi maistamaan paikan maineikasta lihapiirakkaa.

Opin, että aitoon lihapiirakkaan ei laiteta sinappia tai ketsuppia eikä mitään muutakaan mausteainetta. Kojusta löytyi Aamulehdessä 4.11.2017 julkaistu artikkeli "Lihisten aatelinen ei kaipaa täytettä", jossa kirjoitettiin seuraavasti:

”Jos et ole koskaan maistanut Kalakukkoleipomon Hanna Partasen lihapiirakkaa, olet menettänyt paljon. Kyseessä on nimittäin ehdoton lihapiirakoiden aatelinen.

Siinä missä tavallisella snägärillä lihapiirakka avataan ja sen väliin tungetaan nakkeja, höyrymakkaraa, munaa, kurkkusalaattia sekä ketsuppia ja sinappia, Kuopion perinteisimmällä piirakkakojulla meininki on aivan toinen.

Lihapiirakka myydään ja syödään sellaisenaan. Myyjä ei edes kysele mahdollisia lisätäytteitä eikä niitä ole torikojussa tarjollakaan. Hyvä niin, sillä maku on itsessään taivaallinen.”

Hanna Partasen kojulta sai myös minikalakukkoja, jollaista pääsin myös pikkuisen maistamaan. Todella hyvää!

Kuopiosta matka jatkui Savonlinnaaan ja Lettukahvila Kalliolinnaan. Upea paikka ja herkullinen lätty lakkahillolla ja kinuskikastikkeella. Myös suolaisia täytevaihtoehtoja olisi ollut tarjolla.

Alkujaan matkan määränpäänä oli tarkoitus olla Hotel Punkaharju, mutta se lopetti harmillisesti toimintansa muutamaa viikkoa ennen kuin pääsimme paikalle. Onneksi Punkaharjulla oli muitakin majoitusvaihtoehtoja, ja niinpä yövyimme Kruunupuistossa.

Illalla kävimme syömässä Puruveden rannalla Cafe Rantakivessä, joka osoittautui harvinaisen antoisaksi kokemukseksi. Alla olevissa kuvissa muun muassa Puruveden muikkuja. Vahva suositus.

Sähkäautoilijoina kävimme vielä paluumatkalla Kuopion Juustoportissa lataamassa autoa ja syömässä lounasta. Paikassa oli samaa henkeä kuin Japanin michi-no-eki -tienvarsiasemilla.

Myös Juustoportissa oli michi-no-ekien tavoin myynnissä paikallisia tuotteita. Heidän omien juustojensa ohella myymälän hyllyistä löytyi muun muassa lähiseudun panimoiden oluita. Mukaan koti-Ouluun lähti leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Muita kesäreissuja ei olekaan suunnitelmissa ennen elokuuta, jolloin lähden junalla muutamaksi päiväksi työmatkalle Mikkeliin sekä sieltä edelleen Kouvolaan ja Luumäelle.

Eli itäinen Suomi kutsuu taas!

Ruokavieraita!

Havahduin taas vähän aikaa siihen, että meillä on käynyt muutaman viime vuoden ajan (korona-ajan alkamisesta asti) todella vähän ruokavieraita.

Korona-ajan ensimmäisten kuukausien lockdown muuttui ilmeisesti jossain vaiheessa henkiseksi lockdowniksi.

Nyt viime viikonloppuna saimme pitkästä aikaa enemmänkin kavereita kylään, ja innostuin asiasta siinä määrin, että napsin oikein muutaman kuvankin.

Etenimme toast skagenista savustettuun loheen ja perunasalaattiin. Lisukkeena grillissä kypsennettyä parsaa, jonka päällä hiukan voita ja oliiviöljyä.

Aperol Spritzit olivat oivallinen välijuoma, ja lopuksi saimme vielä hillojen kanssa tarjottua pannacottaa.

Sitruunaista kääretorttua pääsiäiseksi

Innostuin pääsiäisen (ja osin oman syntymäpäiväni) kunniaksi leipomaan pitkästä aikaa jotain makeaa. Idean leipomukseen sain Instagramissa aiemmin tällä viikolla näkemästäni lemon curd -täytteisestä kääretortusta, jonka ohjeeseen sisältyi myös opastusvideo.

Olen pitkään ajatellut, etten osaa rullata kääretorttua tarpeeksi hyvin (lopputulos meinaa aina levitä ja repeillä), mutta nyt opin, että torttupohja kannattaa rullata jo lämpinänä jäähtymään. Sen ansiosta lopullinen rullaaminen onnistui tällä kertaa huomattavasti tavallista paremmin.

Lemon curd -kääretorttu

100 g sokeria

100 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

4 kananmunaa

2 rkl sokeria

240 g lemon curdia

1,5 dl kuohukermaa, vaahdotettuna

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla, joka suositeltiin alkuperäisessä ohjeessa myös voitelemaan. Minä pyyhkäisin paperiin hiukan oliiviöljyä.

Vatkaa kulhossa munia ja sokeria 8–10 minuutin ajan kovaksi vaahdoksi. Siivilöi kulhoon jauhot (sekoita leivinjauhe sitä ennen vehnäjauhoihin) ja sekoita varovasti munaseoksen joukkoon. Kun jauhot ovat sekoittuneet, kaada seos varovasti pellille ja levitä taikina paperin päälle mahdollisimman tasaisesti.

Paista esilämmitetyssä uunissa 10 minuuttia tai kunnes lopputulos on sopivan kullanruskea.

Aseta sillä välin työtasolle iso leivinpaperi ja ripottele sen päälle sokeria.

Ota pelti uunista ja kippaa torttupohja nopeasti sokeroidulle paperille. Kuori leivinpaperikerros varovasti päältä ja anna jäähtyä hetken aikaa. Rullaa levy lämpimänä tiukaksi rullaksi siten, että leivinpaperi rullautuu pohjan mukana. Jätä rulla joksikin aikaa jäähtymään.

Kun torttupohja on jäähtynyt, rullaa se varovasti auki. Levitä sen pohjalle ohut kerros lemon curdia ja sen jälkeen kerros kermavaahtoa. Jätä loppupäähän jonkin verran tyhjää.

Rullaa sen jälkeen torttu täytteineen uudelleen. Tarjoa heti tai laita vaihtoehtoisesti jääkaappiin viilentymään.

Rullaamisesta innostuneena taidan joku kerta kokeilla myös voileipäkakun rullaamista kääretortun muotoon. 

Takkaruokaa sekä fenkolisalaatti

Kuluneena talvena on mennyt runsaasti rahaa sähkölaskujen maksamiseen, mistä syystä kokkailujani on viime kuukausien aikana leimannut innokas pyrkimys sähkön säästämiseen. Olen lämmittänyt sähköuunin ainoastaan muutaman kerran koko talvena, mutta tehnyt sitäkin enemmän ruokaa takassa tai leivinuunissa.

Takassa ruokaa tehdään yleensä tarkoitusta varten hankitulla grillitasolla, mutta sain Satokausikalenterista idean myös bataatin valmistamiseen hiilten seassa. Bataatin kuori käristyi hiilloksen seassa aivan karrelle, mutta sisältö pysyi ällistyttävän mehevänä. Aikaa kuluu peruskokoisella bataatilla noin puoli tuntia.

Eilen valmistimme hiilloksen päälle asetettavalla tasolla kokonaisen siian, joka maistui todella hyvältä verigreipistä ja fenkolista valmistetun salaatin kanssa:

Fenkoli-greippisalaatti

1 keskikokoinen fenkoli

suolaa

1/2 sitruunan mehu

1 verigreippi (myös tavallinen greippi käy)

1 kourallinen manteleita

1 kourallinen tuoretta minttua

rouhittua mustapippuria

4-5 reilua lorausta oliiviöljyä

Siivuta fenkoli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi mieluiten mandoliinilla, mutta jos sitä ei löydy, käytä terävää veistä. Levitä fenkolit laakealle tarjoiluvadille. Ripottele pinnalle vähän suolaa ja pirskota päälle sitruunamehu.

Kuori greippi, irrota hedelmäliha kalvojen välistä ja levitä se fenkolien päälle. Murskaa manteleita veitsellä hieman pienemmäksi ja silppua minttu. Ripottele myös mantelit ja silputtu minttu salaatin päälle.

Rouhi koko komeuden päälle mustapippuria ja pirskottele oliiviöljyä. Tarjoile.

Ohjeen otin vähän aikaa sitten ilmestyneestä Vappu joka päivä -kirjasta, josta olen merkannut kokeiltavaksi jo vaikka kuinka monta ruokaohjetta. Parhautta ovat tuollaiset kirjat, joissa on kotikeittiöissä testattuja ja kehiteltyjä reseptejä.

Vielä yksi venejuttu

Merkkaan vielä tänne blogin puolelle muistiin venejugurtin teko-ohjeen, jonka poimin mukaan ARC-kilpailua edeltäneestä provisioning-seminaarista.

Tarkoitus oli testata tätä ohjetta itsekin, mutta lopulta en sitten arvannut ryhtyä tarjoilemaan ihmisille veneolosuhteissa valmistettua maitotuotetta, jonka tekemistä en ollut koskaan aiemmin kokeillut. Jollakin tulevalla purjehdusreissulla tämä pitää ottaa kuitenkin ohjelmaan.

Venejugurttiin tulee aineksia seuraavassa suhteessa:

1/5 maitojauhetta

3/5 lämmintä vettä

1/5 luonnonjugurttia

 

Sekoita ainekset kannellisessa muoviastiassa. Laita tekeytymään lämpimään paikkaan. Kun jugurtti on valmista, laita astia jääkaappiin.

Googlettamalla löysin muiden veneilijöiden vinkkejä:

Sailing Eurybian ohjeistuksessa jugurtti on tehty leveäsuisessa termospullossa ja valmista on tullut 6-8 tunnissa. Vesi on puolestaan lämmitetty jonkin verran kädenlämpöistä kuumemmaksi.

Free Range Sailing puolestaan ohjeistaa tekeytymisajaksi 12 tuntia. Samalta sivustolta näyttää löytyvän myös kimchin ohje, joka olisi myös mainiota venesyötävää.

Perunaröstit ja muut keskitalven paistokset

"Karjalaisten »linnit» ovat maukasta laskiaisruokaa, mutta niiden valmistus, aivan kuten karjalanpiirakoidenkin teko vaatii ennen kaikkea tottumusta eikä vain hyviä valmistusohjeita! Linnien tulee olla suurempia kuin tavallisten ohukaisten. Siksipä ne mieluimmin paistetaankin erikoisissa linnipannuissa. (...) Linnit ovat lounasruokaa. Niitä tarjotaan laskiaislounaalla voileipäpöydässä voisulan, happamen kerman (smetanan), muikunmädin — kenelläpä olisi varaa syödä oikeata kaviaaria, sammenmätiä, — lohen, sillin, »suutarinlohen», toisin sanoen yleensä kaiken voileipäpöydässä tarjottavan »suolaisen», siis ennen kaikkea kalan kanssa. Ei pidä vain panna sipulia linnien ohella tarjottavaan mätiin eikä silliin."

Kuten edellisestä, Oma koti -lehdessä helmikuussa 1932 julkaistusta kirjoituksesta voi päätellä, blinit eli linnit ovat Suomessakin (tai ennen kaikkea Karjalassa) olleet perinteisesti paastoa edeltävää laskiaisruokaa. Me otimme blineihin pienen varaslähdön ja kävimme taas tänä vuonna Oulun ruokablogiporukalla blineillä Ravintola Nallikarissa (katso kuva!).

Minä valitsin edellisen vuoden tapaan keittiömestarin suosituksen eli kaksi tattaribliniä lisukkeineen siten, että vaihdoin ylikypsän karitsan kermamuhennettuihin tatteihin. Blinit olivat taas kerran herkullisia, mutta kaksi ruokaisaa bliniä on yhdelle istumalle aivan liikaa. Ensi vuonna vaikka puoli bliniä vähemmän.

Kotikeittiössä päädyimme paistamaan blinien sijasta perunaröstejä, joiden kanssa voi hyödyntää myös halutessaan blinipöydästä tuttuja lisukkeita. Esimerkiksi Satokausi-sivustolla ohjeistetaan tekemään röstien kaveriksi suppilovahverotäytettä.

Perunaröstit valmistuvat yksinkertaisimmillaan äärimmäisen kätevästi. Sen kun vain raastaa karkealla terällä muutaman perunan ja yhden sipulin sekä maustaa raasteseoksen suolalla ja mustapippurilla. Sen jälkeen seosta paistetaan valurautapannulla voissa niin pitkään, että röstin alapinta ruskistuu sopivasti ja rösti jähmettyy sen verran, että kääntäminen onnistuu. Suosittelen tarpeeksi leveää paistinlastaa.

Raastaminen on muuten sellainen keittiöhomma, jota välttelen mielelläni viimeiseen asti. Onneksi kaapista löytyi raastamisen hoiteleva keittiöhärveli, jota voisi hyödyntää tässä vaiheessa vuotta ahkeramminkin. Ehkäpä ryhdyn tekemään ruokien lisukkeeksi ikioman raastepöydän!

Atlantti ylitetty

Osallistuimme marraskuussa seitsemän hengen voimin ARC+-purjehduskilpailuun. Reitti kulki Gran Canarian Las Palmasista Kap Verden kautta Grenadaan. Tulimme siis purjehtineeksi Atlantin yli, ja sen jälkeen etenimme joulukuun aikana Karibianmerellä vielä St. Lucian ja St. Vincentin kautta Martiniquen saarelle, joka on osa Ranskaa ja Euroopan Unionia.

Matkaan mahtui upeita auringonnousuja ja -laskuja, lukuisia tähdenlentoja, myötätuulta ja huikaisevaa onnentunnetta mutta myös synkkiä pilviä, meriveden kastelemia lakanoita sekä pohjaan palanutta aamupuuroa.

Keinuvassa purjeveneessä kokkaaminen on etenkin vähän kovemmalla kelillä oma operaationsa, kun tavarat eivät pysy kunnolla paikoillaan. Oikein hyviä ruokia saimme kuitenkin aikaiseksi, eikä hätävararuoaksi varattuihin Real Turmateihin tarvinnut koskea ollenkaan.

Venettä oli luonnollisesti varusteltu kuukausitolkulla ennen reissuun lähtemistä. Sähköä tuotettiin osin aurinkopaneeleilla, ja merivedestä tehtiin vedentekokoneella juomavettä, johon lisättiin silloin tällöin elektrolyyttijauhetta.

Kirjoitin parissa edellisessä postauksessa veneen varustelusta ja muun muassa eri tuotteiden säilyvyydestä. Oman kokemukseni perusteella voittajina selvisivät kaalit (sekä kerä että puna) ja vihreät omenat, jotka eivät nahistuneet pitkässäkään säilytyksessä. Sipuli ja valkosipuli säilyivät myös hyvin. Porkkanat puolestaan osoittautuivat lämpimissä veneolosuhteissa harvinaisen nopeasti nahistuviksi vihanneksiksi.

Banaaneja ostimme kahta eri kypsyysastetta: vihreitä ja jo hiukan kellastuneita. Saman tertun banaanit tuppaavat kypsymään samaan aikaan, ja muutamina venepäivinä kypsiä banaaneja oli hyvinkin paljon tarjolla. Niitä syötiin sitten sekä aamupuuron että iltamyslin seassa.

Hedelmiä syötiin muutenkin aina kypsimmästä päästä. Yövuorossa nautittu vuoro-omena oli joka kerta yhtä hieno kohokohta (omenat tosin loppuivat noin neljä päivää ennen maaliin pääsyä, mutta Grenadalta niitä sai onneksi lisää).

Joidenkin Atlantin ylittäjien veneissä ovat riesana torakat, mutta meidän veneeseemme ne eivät onneksi löytäneet. Usein ne tulevat kuulemma joko pakkauspahvien tai hedelmien mukana. Sen takia pesimme kasvikset laiturilla ennen niiden viemistä veneeseen.

 

Veneessä ei päässyt pitkästymään, sillä tekemistä riitti koko ajan. Miehistössämme oli kiertävät ruoka- ja tiskivuorot (sekä tietenkin myös ajovuorot). En ole itse tottunut laittamaan noin isolle porukalle ruokaa, mutta esimerkiksi riisin ja pastan tarpeelliset määrät oppi hyvin nopeasti.

Tiskiä ei tehnyt mieli kerryttää liikaa, joten yhdessä kattilassa valmistuvat pastat olivat suosittu ruokalaji. Kuuman veden kaataminen viemäriin vaati tietenkin tarkkuutta, mutta onneksi selvisimme ilman havereita eikä veneelle varattuun lääkearsenaaliin tarvinnut juurikaan koskea.

Matkalla oli tietenkin mukava perehtyä myös matkan varrella sijainneiden maiden omiin ruokalajeihin. Yksi Kap Verden tunnetuimmista ruoista oli cachupa (jota pääsin saarikierroksella maistamaan).

Tämän kapverdeläisen ruokalajin löysin ennen matkaa YouTubesta, jonka ohje on puolestaan sovellettu täältä (teimme toki seitsemälle hengelle huomattavasti isomman annoksen):

Arroz con Atum (eli riisiä ja tonnikalaa)

puolikas punainen paprika

2 porkkanaa

1 valkosipulinkynsi

oliiviöljyä

ripaus suolaa

0,75 dl valkoviiniä (me korvasimme tämän vedellä ja tujauksella valkoviinietikkaa)

180 g pitkäjyväistä riisiä

ripaus savustettua paprikajauhetta (ja muita veneen maustekaapista löytyneitä mausteita)

4 dl kuumaa vettä

1 tölkki öljyyn säilöttyä tonnikalaa (110 g)

 

Pilko paprika, porkkana ja valkosipuli. Kuullota kasviksia öljyssä noin 10 minuutin ajan. Lisää valkoviini ja jatka keittämistä, kunnes alkoholi on haihtunut. Lisää kattilaan riisi, kuuma vesi sekä mausteet. Keitä riisiä korkealla lämmöllä 8 minuuttia ja sen jälkeen vielä keskilämmöllä 7 minuuttia. Lisää riisin kypsyttyä tonnikala (valuta öljy ensin pois) ja sekoita.

Arroz con Atum maistui miehistölle oikein hyvin, eli sitä voisi kokeilla joskus kotonakin.

Grenadassa pääsimme maistamaan (niin ikään saarikierroksella) Oil down -nimistä ruokalajia, joka oli aivan erityisen hyvää:

Venereissun paras ruoka oli merestä pyydystetystä wahoosta valmistettu ceviche. Samasta kalasta tehty sashimi ei myöskään ollut hullumpaa:

 

Veneruokailuun kannattaa järjestää pieniä miehistöä piristäviä yllätyksiä, mutta aina yllätysten lopputulos ei näyttänyt aivan siltä kuin olisin toivonut. Kotona moneen kertaan kokeiltu shaksuka sekä yön yli sämpylät eivät onnistuneet eräänä sunnuntaiaamuna aivan odotetulla tavalla. Shaksukan sekaan lisätyt kananmunat eivät pysyneet veneen keikunnassa paikallaan, ja veneen kaasu-uuni oli yllättävän hankalakäyttöinen. En saanut siellä edes lohkoperunoita onnistumaan toivotulla tavalla.

Monet muut yllätysruoat onnistuivat huomattavasti paremmin. Atlantin ylityksen viimeisenä iltana iltapalavuorossa ollut venekaverimme paistoi lättyjä. Pari kananmunaa oli siinä vaiheessa mennyt pilalle (keltuainen oli päässyt vajoamaan munan sisällä liian alas), eli olisi pitänyt muistaa käännellä veneelle ostettuja kananmunakoteloita vieläkin ahkerammin.

 

Matkan varrella pääsin tutustumaan muun muassa grenadalaiseen suklaatehtaaseen sekä 1700-luvun lopulta asti toimineeseen rommitislaamoon. Grenadassa tuotetaan runsaasti muskottia, ja sitä päästiin maistamaan muun muassa jäätelössä ja rum punchin päälle ripoteltuna.

 

St. Vincentin Cumberland Baysta löytyivät reissun ylivoimaisesti parhaat mojitot, ja paikka oli muutenkin oma pieni paratiisinsa:

Toinen suosikkipaikkani Karibianmerellä oli Bequia. Sieltä veneelle ostettu ananas maistui aivan mahtavalta. Alempana kuva myös hummeriaterioita tarjoavasta rantabaarista (sijaintina kilpikonnistaan tunnettu Tobago Cays).