lauantaina, marraskuuta 05, 2022

Jatkoa edelliseen (katso kuvat)

Veneen varustelu etenee.

Pari päivää sitten opin, että veneen perässä roikotettavaa hedelmäverkkoa ostetaan metritavarana:



keskiviikkona, marraskuuta 02, 2022

Atlantin yli

 


Marraskuu on käynnistynyt tänä vuonna tavallisuudesta poikkeavilla ruokapohdinnoilla. Olen nimittäin juuri nyt miettimässä purjeveneen varustamista Atlantin ylitykselle.

 

Monet Atlantin ylittäjät tilaavat veneelleen etukäteen lihaa valmiiksi vakuumiin pakattuna ja pakastettuna. Omalla veneellämme ei ole kuitenkaan pakastinta, joten omana ajatuksenani on jatkaa Intian-reissultakin tuttua kasvispitoista ruokailua.

 

Jauhelihan sijasta mukaan kannattaa pakata siis soijarouhetta. Pavuilla ja linsseillä pötkii onneksi hyvinkin pitkälle, ja lähtöpisteestä Las Palmasista (Kanarialta) saa tietenkin vaikka minkälaisia herkullisia kasviksia.



Tähän mennessä olen oppinut mukaan pakattavista kasviksista muun muassa seuraavaa:

 

-Useat kasvikset viihtyvät viileässä, kuivassa ja pimeässä (tällainen on esim. peruna), mutta sitrukset säilyvät kohtalaisen hyvin myös lämmössä ja valossa. Lime on tietenkin tärkeä tuote myös kamppailussa keripukkia vastaan.

-Parsakaali pilaantuu veneellä nopeasti. (= Harmin paikka, koska parsakaali on herkkua.) Sen sijaan paremmin säilyviä ovat porkkana, purjo, bataatti sekä (puna)kaali. Porkkanat säilyvät pitempään esim. folioon pakattuna.

-Sipulia ja perunoita ei kannata sijoittaa liian lähekkäin, koska perunat itävät sipulin läheisyydessä helpommin.

-Monet kasviksista kannattaa ottaa mukaan säilykepurkkiin pakattuna, esim. pinaatti sekä (herkku)sienet.

-Säilykepurkkien ohella vaihtelevuutta ruokaan voi hankkia esim. kuivatuilla hedelmillä, pestoilla sekä muunlaisilla kastikkeilla/tahnoilla.

-Inkivääri on kuulemma hyvä apu esim. matkanpahoinvointiin.

-Kurkkua ei kannata laittaa jääkaappiin. (Ei kannata tietysti kotonakaan.)

-Lehtisalaatti sen sijaan säilyy pitempään jääkaapissa.

-Omenista vihreät lajikkeet kestävät pitkää matkantekoa parhaiten.


(Jatkoa seuraa, eli pysykäähän kanavalla.)

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2022

Siellä missä papaija kasvaa


Työmatkailu on viime aikoina vienyt yllättäviin kohteisiin. Syyskuun jälkipuoliskolla matkustin Intian maaseudulla sijaitsevaan yliopistoon, jossa pääsin syömään hyvää kasvisruokaa ja uppopaistettuja leipiä. Lisäksi pääsin asumaan talossa, jonka pihalla kasvoi muun muassa oma papaijapuu.

 

Matka oli täynnä lyhyiksi jääneitä yöunia ja lennossa muutettuja suunnitelmia, mutta ennen kaikkea mieleen jäi alueen upea luonto ja monet lämpimät kohtaamiset paikallisten ihmisten kanssa.




 

Pääsin matkustamaan intialaisessa yöjunassa, ajamaan koko yön kestävän taksimatkan maanteillä makoilevia lehmiä väistellen, kiitämään kaatosateessa riksan kyydissä sekä odottamaan sähkökatkon päättymistä pimeässä hotellihuoneessa.




Lisäksi pääsin nauttimaan useaan otteeseen pienistä pahvimukeista ystävällisesti tarjotusta chaista, katuruokakojusta tilatusta fuchkasta sekä ateriasta intialaisessa kodissa.



 

Uusien kokemusten ohella mieleen jäi kasapäin uusia ruokaideoita. Minttu-korianterichutney oli mahtavan raikas lisuke intialaiselle ruoalle, joten sitä pitää ryhtyä tekemään tuoreiden yrttien kasvuaikaan kotonakin.


Hyvää kasvisruokaa oli tarjolla myös delhiläisessä Rooh-ravintolassa, jossa pääsin perehtymään muun muassa jakkihedelmän makuun. Kyseinen hedelmä (joka on muun muassa Bangladeshin kansallishedelmä) ei kuulemma yleensä esiinny makeissa yhteyksissä, vaan siitä tehdään aina jotain suolaista syötävää. Tällä kertaa hedelmä oli päässyt herkullisten tacojen täytteeksi.



 

Yllä näkyvien (pinnalta sopivan rapeiden) pyöryköiden raaka-aineena oli puolestaan pullokurpitsa eli kalebassi. Lisukkeena kastiketta ja naanleipää.

perjantaina, syyskuuta 23, 2022

Merkkipäivä


Pastanjauhantaa täyttää tänään kokonaista 17 vuotta. Olen ollut merkkipäivänä poikkeuksellisesti matkoilla, mutta en malttanut olla juhlistamatta päivää pohjoisintialaisen kasvisthalin voimin.

Lisää kuulumisia, kunhan täältä kotiudun!

tiistaina, elokuuta 02, 2022

Mökkeilijän mustikkapiirakka

Minulla ei ole koskaan ollut omaa kesämökkiä, eikä näillä näkymin tule olemaankaan, mutta seuraan sitäkin mieluummin Instagramin kautta muutamien mökkiläisten elämää.

Yksi tämän kesän tuttavuus on Lost in Kainuu, josta löysin myös ohjeen tämän postauksen mustikkapiirakkaan. Kaurahiutaleet piirakkapohjassa kuulostivat sen verran kutkuttavilta, että pakkohan tätä oli kokeilla:

Mustikkapiirakka (pohja)

 

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 dl sokeria

175 g rasvaa (sulatettuna)

(ripaus kardemummaa)

Sekoita ainekset ja painele piirakkavuoan pohjalle. Levitä päälle mustikoiden lisäksi joko soijajogurttia (sekä ripaus vaniljasokeria) tai vaihtoehtoisesti purkillinen kermaviiliä sekoitettuna yhden kananmunan kanssa. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Omassa piirakassani oli suhteessa liikaa mustikoita, mutta lopputulos oli oikein mehevä. Lähimetsän tutulta mustikkapaikalta löytyi tällä kertaa tavallista suurempi mustikkasaalis, jonka sääskien innokkaassa seurassa onnistuin mukaani poimimaan.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2022

Sähköautomatkan syömiset

Meillä oli takavuosina tapana tehdä aina kesäloma-aikaan jonkinlainen automatka, mutta kyseinen tapa jäi jossain vaiheessa jokakesäisen venereissun jalkoihin. Viime kesänä kävimme tosin oululaisella ruokabloggaajaporukalla Posiolla (Ravintola Tapio oli täydellinen matkakohde), ja tänä kesänä lähdimme suunnilleen samalla porukalla Inarin Aanaariin sekä hiukan pienemmällä kokoonpanolla vielä Norjan puolelle asti.

Samalla meillä oli tilaisuus päästä näkemään, miten helmikuussa hankittu sähköauto muuttaa matkantekoa. Tiesimme jo ennakolta, että sähköauton ansiosta tulee todennäköisesti pysähdyttyä syömään aivan uudenlaisissa paikoissa. Bensa-autolla tulee kuitenkin pysähdyttyä enimmäkseen ABC-asemilla, vaikka kuinka yrittäisi vilkuilla niille vaihtoehtoja.

Esimerkiksi Juustoportti Kuopiossa tarjoaa kuulemma hyviä latausmahdollisuuksia sähköautoille, eli siellä tulee käytyä takuulla syömässä seuraavan kerran, kun olemme liikkeellä Kuopion suunnalla.

Matka pohjoiseen starttasi heinäkuun ensimmäisenä päivänä Oulusta. Rovaniemellä sijaitsevan Rinteenkulman parkkihallista löytyi sopivasti useampi autolle sopiva latauspömpeli, joten kyseinen kauppakeskus valikoitui luontevasti lounaspaikaksemme. Pääsin samalla pitkästä aikaa lounasbuffettiin ravintola Feenixissä.


(Paluumatkalla pysähdyimme samaan pikalaturiin vielä toistamiseen. Silloin käväisimme kahvilla toisen kerroksen Choco Delissä.)

Rovaniemen jälkeen latasimme autoa vielä Saariselän Nesteellä (jossa oli tarjolla paikan päällä leivottua pullaa!) sekä jonkin verran vielä ensimmäisessä yöpymispaikassamme Hotelli Inarissa. Latauspiste löytyi aivan Inarijärven lähituntumasta:


Inarissa oli mahtava päästä syömään paikallista poroa, Inarijärven siikaa ja monia muita mainioita ruokia. Kävimme tietenkin myös Siidassa sekä muiden ruokabloggaajien kanssa Ukonsaaren kiertävällä katamaraaniristeilyllä.


Norja on sähköautoilun edelläkävijä, ja latausmahdollisuuksia oli pohjoisessakin varsin mukavasti. Seuraava latauspistoke oli maisemallisesti Inarijärveä kehnompi (Varangerbotn Supercharger), mutta Varanginvuono itsessään oli aivan mahdottoman kaunista seutua. Lyhyen kävelymatkan päässä mainitulta laturilta olisi ollut ruokailumahdollisuuksia (muun muassa Varangerkroa-niminen ravintola) ja tekemistä (Varanger Sámi Museum).

Me teimme latausta odotellessamme kävelylenkin latausaseman lähimaastoon ennen kuin jatkoimme matkaa Varanginvuonon pohjoisrannalla sijaitsevaan Vesisaareen.



Kirkkoniemestä eli Kirkenesistä löytyi yllättäen maksuton laturi, josta käsin avautui myös näkymä seuraavan yön majapaikkaamme:

Kyseisessä Thon-hotellissa oli muuten hätkähdyttävän hyvä aamiainen. Tässä siitä pieni otanta:


Ensimmäinen varsinainen sähköautomatkamme oli kaiken kaikkiaan oikein positiivinen kokemus. Tekniikkakin pelasi, eli kaikki laturit toimivat hyvin.

Seuraavan kesän blogireissu on jo onneksi suunnitteilla. Kenties silloin pääsemme piipahtamaan Kuopiossakin!

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2022

Kutkuttava kukkakaali ja muut juhannusherkut

 

Juhannusta juhlittiin tänä vuonna taas samoissa mökkimaisemissa kuin aiempinakin jauhantavuosina. Erityisen hyvää seuraa ja ruokaa riitti taas roppakaupalla, ja uusiakin perinteitä pistettiin alulle (juhannusaamun pyöräily peltomaisemissa oli oikein virkistävä kokemus).

 

Ruokapuolesta odotin etukäteen erityisesti siskoni tekemää takuuherkullista voileipäkakkua (olen ilmeisesti nähnyt liikaa kakkukuvia somessa viimeisten viikkojen aikana). Tarjolla oli mehevän raikas voileipäkakkurulla, jonka valmistamista en aio kokeilla kotona. Olen perinteisesti ollut kehno rullaamaan myös perinteistä kääretorttua, joten irrallisista paahtoleivistä koottu levy ei luultavasti pysyisi kovin hyvin hyppysissäni. Täytteenä oli tällä kertaa muun muassa savuporotuorejuustoa, punaista paprikaa ja palvikinkkua.

 

Muista tarjolla olleista syötävistä ihastuin erityisesti korealaisittain maustettuun kukkakaaliin. Ruoka tuoksui jo valmistusvaiheessa ihan superhyvältä. Kastiketta voisi tehdä seuraavalla kerralla hiukan enemmänkin:


Kukkakaali korealaisittain (alkuperäinen Laura Kaapron ohje julkaistu Helsingin Sanomissa)

 

2 kukkakaalia (yhteensä 1,4 kg)

3 kananmunaa

1½ dl korppujauhoja

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

 

Maustekastike:

3 valkosipulinkynttä

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

3 rkl soijakastiketta

3 rkl hunajaa

1½ rkl riisiviinietikkaa

1½ rkl korealaista gochujang-chilitahnaa

1 rkl seesamiöljyä

 

Viimeistelyyn:

vaaleita seesaminsiemeniä

 

Erottele kukkakaalit suupalan kokoisiksi kukinnoiksi.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Laita toiseen kulhoon tai lautaselle korppujauhot. Sekoita niihin suola ja mustapippuri.

Kasta kukkakaalin kukinnot ensin kananmunaan, sitten korppujauhoseokseen.

Nosta leivitetyt kukkakaalit leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Valmista kukkakaalien paahtuessa maustekastike. Kuori ja murskaa valkosipuli kattilaan. Kuori ja raasta pala inkivääriä, kunnes saat 1 rkl raastetta. Lisää kattilaan.

Mittaa kaikki loput maustekastikkeen ainekset mukaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kuplien, välillä sekoitellen noin 810 minuuttia, kunnes seos on hieman paksuuntunut.

Ota kukkakaalit uunista ja kaada kastike niiden päälle. Sekoittele, jotta kukkakaalit maustuvat kauttaaltaan.

Jatka paistamista vielä noin 810 minuuttia, kunnes maustekastike on ottanut hyvin kiinni kukkakaaleihin. Siirrä kukkakaali tarjoilulautaselle ja ripottele pintaan runsaasti vaaleita seesaminsiemeniä. Tarjoa kuumana.

 



Myös Chocochilin hoisin-marinoidut tofu-munakoisovartaat maistuivat, samoin useamman ruoan lisukkeena tarjotut mausteiset mummonkurkut, jotka valmistuivat seuraavista aineksista:

 

200 g (½) kurkkua

1 kpl varhaissipuli varsineen

1 kpl valkosipulinkynsi

3 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl seesaminsiemeniä

1/2 tl chilihiutaleita

1/4 tl suolaa


Huuhtele ja viipaloi kurkku. Huuhtele ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta valkosipuli. Laita kaikki kurkkujen ainekset kannelliseen rasiaan. Ravistele ja anna maustua jääkaapissa 10 minuuttia.



Mutta nyt kone kiinni taas huomiseen asti! Luvassa on vielä neljä tiukkaa työpäivää, mutta sen jälkeen pääsen toivottavasti maistelemaan jo kesäloman makuja.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2022

Skyriä, kasvihuonetomaatteja ja kalamuhennosta - Islannin matkan ruokia

Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä viime viikolla työmatkalle Islantiin, jonne pääsemisestä olen haaveillut vuosien ajan. Vaikka matka sattui stressaavaan ajankohtaan ja olin reissun aikana koko ajan vähän väsähtänyt, onnistuin siitä huolimatta jäämään kokonaan Islannin lumoihin.

En tiedä, olisiko osasyy lumoutumiseen voinut olla siinä, että Islanti muistutti monessa suhteessa suosikkimaatani Japania. Tuliperäinen maa (onneksi ohjelmaan sisältyi myös käynti kuumissa kylvyissä!), merellisyys, erittäin ystävälliset ihmiset sekä omaleimainen ja kiinnostava ruokakulttuuri.

 

Kun perehdyin ennen matkaa Reykjavikin ravintolatarjontaan, yllätyin, että Reykjavikia pidetään suunnilleen maailman hodaripääkaupunkina. Kuuluisin hot dogeja (islanniksi pylsur) tarjoava paikka on Baejarins Beztu Pylsur, joka on toiminut ällistyttävästi jo vuodesta 1937. Lisukkeeksi on tapana ottaa kaikki mahdollinen tarjolla oleva.

Sen sijaan varsinaisia kansainvälisiä ketjupaikkoja näytti olevan maassa vain vähän. Useamman Subwayn näin ja yhden KFC:n, mutta siinäpä se melkein olikin.





Islannin ruokavalikoimassa on erikoisuuksia kuten fermentoitua haita, lampaanpäätä ja ruisleipäjäätelöä (viimeksi mainittua maistoinkin Café Lokissa), mutta myös runsaasti Euroopan pohjoisosista tuttuja aineksia kuten lakritsia.

Merellisen ympäristön ansiosta islantilaisten lautasilla on ollut moneen muuhun alueeseen verrattuna hyvin paljon kalaa ja muita mereneläviä. Kalamuhennosta söin kahteenkin otteeseen, ja muutenkin päivät olivat varsin kalapitoisia. Lautasella päätyi lohta, turskaa, koljaa ja nieriää.



 

Vietin Reykjavikissa yöpymisen ohella pari yötä tulivuori Heklan tuntumassa sijaitsevassa Skálholtissa, joka on kuulemma Islannin parasta maanviljelysaluetta. Laitumilla (ja osin teilläkin) näkyi lampaita, lehmiä ja islanninhevosia.

Islantilaisilla on pitkä historia maitopohjaisten tuotteiden valmistamisessa. Skyriä (opin luullakseni lausumaan sanan islantilaisittain oikealla tavalla) ehdin syödä monessa muodossa, yleensä marjojen kanssa tarjottuna. Tuote oli huomattavasti notkeampaa kuin Suomessakin saatavilla oleva purkkitavara. Lisäksi opin, että skyr on teknisesti ottaen juustoa eikä jugurttia.


 



Lammas on perinteistä islantilaista syötävää, mutta sitä en tällä kertaa päässyt maistamaan. Lampaasta on tehty Islannissa muun muassa lihakeittoa, jota olisi ollut monessa paikassa tarjolla myös turistien maistettavaksi. Tyypillisiä ruokalajeja olivat myös erilaisista merenelävistä valmistetut keitot, jotka usein tarjotaan lusikoitaviksi koverretun leivän sisältä.
 
Itse maistoin islantilaista keittotarjontaa ainoastaan ylihyvän tomaattikeiton muodossa. Keitto oli luonnollisesti tehty paikallisista tomaateista. Islannissa hyödynnetään geotermistä maaperää kasvihuoneiden lämmittämiseen, ja kaupoissa on saatavilla kotimaista tomaattia ympäri vuoden. Kuumien lähteiden läheistä maaperää hyödynnetään myös ruisleivän leipomiseen. Skálholtin hotellissa leivottiin ruisleipää kuulemma maahan kaivetussa taikinalla täytetyssä maitopurkissa.



 


Islantilaiset ovat syystäkin ylpeitä ainutlaatuisesta ruokakulttuuristaan ja paikallisista laadukkaista raaka-aineista. Icelandair-lentoyhtiönkin ruokavalikoimassa oli tarjolla paikallista hjónabandssæla-kahvikakkua, jota pääsin maistamaan myös Skálholtissa päiväkahvin seuralaisena.


 

Hyvän ruoan lisäksi Islannissa on myös huippuhyvää juomavettä. Hanavedestä puheen ollen, kuumavesihanan kanssa kannattaa olla varovainen, koska vesi voi toisinaan olla jopa höyryävän kuumaa.





perjantaina, toukokuuta 13, 2022

Testissä Fizzan automaattipizza

 


Ylen toimittaja otti pari päivää sitten yhteyttä: Hän oli tekemässä juttua Ouluun vastikään tulleesta pizza-automaatista ja pyysi ruokahistorioitsijan näkemystä asiaan. Heti haastattelun jälkeen oli tietenkin pakko päästä maistamaan automaattipizzaa itsekin.


Pizza-automaattiyritys Fizzan sivulta löysimme ruokalistan, josta pienen pohdinnan jälkeen saimme valikoitua testiin kaksi pizzaa. Koska kyseessä oli automaatti, pizzavalikoiman äärellä ei päässyt hienosäätämään täytteitä tyyliin, ”tämä on muuten hyvä, mutta onko mahdollista korvata pesto punasipulilla?”. Meillä ei onneksi ole juurikaan ruokarajoitteita, eli hyvin monenlaiset täytevaihtoehdot käyvät.

 

Nettisivujen perusteella pizzat olisi pitänyt saada tilattua etukäteen applikaatiolla, minkä jälkeen ne olisi voinut noutaa koskematta automaattiin juuri ollenkaan. Applikaatio ei vain oikein vakuuttanut: jos meni poimimaan muualta vaikka oman pankkikorttinsa tietoja, siihen mennessä syötetyt tiedot pyyhkiytyivät pois ja homma alkoi taas alusta. Lopulta luovuimme koko ennakkotilaamisesta ja lähdimme paikan päälle eli tässä tapauksessa Oulun Kaakkurissa sijaitsevan S-marketin pihalle.


 

Itse automaattikokemus oli oikein mainio. Aika kului automaatilla nopeasti (3 min/pizza) aiheeseen liittyviä videoita katsellen, ja automaatin lähiympäristön täytti herkullinen paistuvan pizzan tuoksu. Sen jälkeen siirryimmekin pizzoinemme mahdollisimman pikaisesti kotiin oman ruokapöytämme ääreen.

 

Toinen pizzoista oli oikein mehevä, toinen puolestaan oli rakenteeltaan jostain syystä hiukan pakastepizzamainen. Toisaalta seuraavana aamupäivänä sekin muodostui mikrolämmityksen jälkeen mehevämmäksi, joten ehkä se oli vain ehtinyt jäähtyä kotimatkalla liiaksi. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa pizza automaatista paistamattomassa muodossa (ja paistaa se kotona kiertoilmalla, uunin lämpö 230°), mutta toisaalta tuntuu mukavalta, jos automaatti hoitaa homman kerralla kuntoon.


En tiedä, onko hiukan syrjässä oleva ruokakaupan piha paras mahdollinen sijoituspaikka pizza-automaatille. Mietin, että automaatista saisi mukavasti lämmintä matkaruokaa, joten kenties automaatteja kannattaisi sijoitella vaikka isompien rautatieasemien läheisyyteen ja teiden varsien pysähdyspaikoille.

 

--

Alussa mainitusta haastattelusta: Juttu ehti jo valmistua, ja sitä pääsee lukemaan täältä. Mukana asiaa muun muassa sadan vuoden takaisista automaattiravintoloista.


tiistaina, huhtikuuta 19, 2022

Mämmipitoinen pääsiäinen

Kaupan pakastealtaisiin ilmestyi tänä vuonna aivan uudenlaisia mämmejä, ja tämä pääsiäinen olikin poikkeuksellisen mämmipitoinen, koska halusin maistaa sekä lakumämmiä että marjamämmiä. Marjamämmi ei tosin ole varsinainen uutuus. Kansatieteilijä Ilmar Talve mainitsi sen vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta:

 

Lounaissuomalaisen mämmin mainitsi jo D. Juslenius v. 1700 ja kertoo, että se valmistettiin mallasjauhoista (ruismaltaista) ja paistettiin sitten tuohiroveissa uunissa. Pääsiäisruokana mämmi on ollut katolisena aikana paastoruokaa (vars. pitkänäperjantaina) Lounais-Suomessa ja on vasta myöhemmin, etenkin tällä vuosisadalla, levinnyt muualle maahamme. Mämmi-nimitystä käytetään myös eräiden muiden ruokien yhteydessä, kuten esim. verimämmi ja marjamämmi Itä-Suomessa jms., jotka valmistetaan jauhoista ja marjoista, tavallisimmin puolukoista (ei maltaista), uunissa padassa tai vadissa kypsentämällä.

 

Lakumämmi oli omaan makuuni turhan lakritsainen, ja mämmi tuntui lähinnä vain ruoan rakenteessa. Mietiskelimme, että parempaan lopputulokseen saattaisi päästä, jos lorauttaisi vähän lakukastiketta perinteisen mämmin sekaan.

 

Marjamämmi sen sijaan muodostui omaksi suosikikseni. Selvästi hyvä idea korvata osa rukiista puolukalla, mustikalla ja vadelmalla. Marjainen mämmi maistui hyvin ilman maitotuotteitakin.

 

Muilta osin pääsiäinen sujui enimmäkseen kotona grillin äärellä. Korona sotki suunnitelmat perheen kesken kokoontumisesta, mutta pääsipähän kiireisen kevään keskellä nauttimaan kotisohvan päiväunista ja aurinkoisista kävelylenkeistä.

 

Grillissä valmistui muun muassa lammasvartaita, mutta myös monenlaisia kasviksia. Grillattu munakoiso oli maukasta, vihreä parsa maistuu aina, ja samoin valkosipuliperunoista tulee tosissaan hyviä folionyytissä. Kuvassa kasvislisuke, jossa mukana myös hiukan soijakastiketta sekä sweet chili -soosia.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails