Ihailimme vähän aikaa sitten oululaisen tavaratalon astiaosastolla Magisso-teekuppeja, jotka totesimme suorastaan loistavaksi suomalaismuotoiluksi. Paras idea pitkään aikaan. (Ajatuksena on tehdä irtoteen käytöstä mahdollisimman helppoa ilman erillisiä apuvälineitä: kupin laidassa on sihti, jolle teetä lusikoidaan. Kun tee on hautunut tarpeeksi, kuppi keikautetaan toiseen asentoon, jolloin teelehdet nousevat vedestä ylös.)Samana iltana ilo oli ylimmillään, kun Jauhanta-sähköpostissa ehdotettiin kyseisten kuppien lahjoittamista sekä meille että kymmenelle lukijallemme. Tartuimme ideaan mielellämme ja päätimme järjestää pitkästä aikaa pienet arpajaiset.
Voit osallistua kuppien arvontaan vastaamalla, minkä ruokaan liittyvän lahjan haluaisit saada tänä jouluna joululahjaksi. Vastaukset tämän postauksen kommenttilaatikkoon.Kuppi on oivallinen lahjaidea, joten kannattaa osallistua, vaikka itse et teetä joisikaan.
(Vastausaikaa on kymmenen päivää; arvonta tapahtuu sunnuntain 27.11.2011 jälkeen.)
Paras lahja ehdottomasti olisi, että Magisso julkaisisi samalla idealla toimivan teeKANNUN. Sitä odotellessa kuppi kelpaisi :)
VastaaPoistaVautsi, mikä kuppi!
VastaaPoistaTänä jouluna haluaisin uuden paistinpannun. :-)
Tähän on osallistuttava!! Pastakone vois olla kiva. En ole koskaan kyllä itse pastaa edes yrittänyt tehdä :-).
VastaaPoistaZenGrow-yrttipuutarhaa olen katsellut viime aikoina. Ja itse asiassa tätä kuppia myös.
VastaaPoistaSauvasekoittimen!
VastaaPoistaPastakone hajosi eli uusi sellainen, pukki please!
VastaaPoistaPukki voisi tuoda mulle jonkun ihanan padan lihojen ja puurojen hauduttelua varten.
VastaaPoistaHmm..tahtoisin saada lahjaksi itsetehtyjä herkkuja :)
VastaaPoistaJos en ajattelisi hintaa, joulupukin listalla olisi Kitchen Aid -monitoimikone.
VastaaPoistaVoi miten ihana ja mahtava palkinto! <3
VastaaPoistaJoululahjaksi haluaisin (ja olen vähän vihjaillutkin >:D) että haluaisin ruusun muotoisen vuuan. Olen ihastellut sellaisesta tehtyjä kakkuja eräässä blogissa ja tahtoisin niin sen omakseni. :D
Haluaisin Stelton pressopannun.
VastaaPoistaSentrifugi.
VastaaPoista(Näh, oikeasti vaikkapa korvike hyvin palvelleelle scanpanille, josta aika vaan alkaa jättää)
Olen jo muutaman kuukauden ajan yrittänyt vinkata miehelle kuinka tarpeellinen Kenwoodin yleiskone olisi ja kuinka mukavaa olisi löytää kuusen alta iso paketti :)
VastaaPoistaVoi miten hieno kuppi, olisi tämmöiselle teen suurkuluttajalle ihana lahja tuommoinen kuppi.
VastaaPoistaPukki voisi tuoda minulle kunnon padan, jossa voi haudutella vaikka kunnon karjalanpaistin =)
Maukasta talven odotusta toivotellen Sanna
Microplanen keskikokoinen ja iso raastin, pienin on jo. Aivan huippu vehje!
VastaaPoistaLitran mitta ois kiva yllätys, meidän 1-vuotais sai tehtyä reiän teräksiseen mittaan :O
VastaaPoistaTänä lisäaineiden luvattuna aikakautena oma ihana pieni leipäkone olisi kaikkein mahtavin joululahja. Aamulla vastapaistetun leivän tuoksuun herääminen... Nomnomnom. Tällä hetkellä leivät saisivat mennä paremman puoliskon suuhun, mutta leipäkone kestäisi vuosien päähän! :)
VastaaPoistaMieluisin lahja olisi purkki itsetehtyä sinappia tai majoneesia tms. Tykkäisin! :)
VastaaPoistaArki-illat opiskelevalle pukki voisi tuoda jonkun näppärän vempaimen jolla kunnolla haudutettu bolognese tulisi 10 minuuttiin.
VastaaPoistaSitä odotellessa Jamien "30 minute meals" ajaisi varmaan lähes saman asian :)
Joululahjalistalla on ainakin lettupannu :)
VastaaPoistaJäähdytysritilä leivonnaisille olisi tarpeen karjalanpiirakoita, cupcakeseja ja keksejä varten. :)
VastaaPoista-Sonja
Minä haluaisin suuren, puisen juustomuotin. :)
VastaaPoista-piima-
Ruotsalaistyyppisesti täysi ruokakassi vois olla tosi jees. Vielä jos sais itse olla vaikuttamassa sisältöön ;)
VastaaPoistaMuutettuani vähän aika sitten exän kanssa erilleen olen huomannut että puurokattila + höyrytysosa puuttuu keittiön puolelta ja sen toivon hartaasti joulupukin tuovan.
VastaaPoistaJoulupukki vois tuoda meille pastakoneen tai ZenGrowin yrttipalstan. Tai lahjakortin Zakuskaan!
VastaaPoistaIhana kuppi! Irtoteet on parhaita, mutta mua ärsyttää teepallon putsaus joka käyttökerran jälkeen (lisäksi siitä vielä irtoilee puruja teehen)
VastaaPoistaMieluinen joululahja olis blenderi, koska haluaisin tehdä kaikkia ihania smoothieita, drinkkejä, jäämurskaa yms.
mun lempilahja meidän keittiöön
VastaaPoistaolisi ihan ensimmäinen yleiskone,
koska olen kova leipomaan. :-)
Olen hulluna erilaisiin juustoihin, mutta minulta puuttuu oikeat juustoveitset. Haluaisiin siis sellaiset, pehmeälle ja kovalle juustolle omansa :)
VastaaPoistaParas lahja olisi sekä uunin että hellankestävä valurautapaistinpannu! Voi mitä ihanuuksia sillä saisikaan aikaan, enkä viitti edes kuvitella millaisen pinnan moisella saa sisäfilepihville... :P~
VastaaPoistaSauvasekoitin olisi kiva lahja! Keksisin monta hetkeä, jotka helpottuisivat sauvasekoittimen kanssa!
VastaaPoistaOlen itsekin näitä teekuppeja ihastellut, loistava keksintö! Joulupukilta toivoisin kunnollista kokkiveistä.
VastaaPoistaHaluaisin mandoliinin joululahjaksi. Leikkuri edes paljoa maksa, jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi hommattua sitä. Toki mikä vain KitchenAidin konekin käy!
VastaaPoistaAika oivallus. Joululahjalistallani on uusi blenderi, vedenkeitin ja teekannu (Magisso-teekannu olis kyllä erikätsä :))
VastaaPoistaAivan mahtavaa muotoilua, hyvä Suomi! Lahjaksi haluisin tänä vuonna kunnon valurautapadan. Opiskelijalla kun ei sellaiseen varaa ole.
VastaaPoistaToi olis kyllä hieno! Ja kätevä tälläiselle teenjuojalle kuin minä :)
VastaaPoistaMutta siis...pastakone olisi kyllä mainio lahja! Olisi kiva tehdä itse tuoretta pastaa.
Ihastelin noita Magisson kuppeja jo aiemmin, mahtava keksintö!
VastaaPoistaMä haluaisin (kauniin) ja hyvän morttelin lahjaksi!
Jos sais toivoa ihan mitä vaan ruokaan liittyvää niin ehdottomasti tarttisin hattarakoneen!
VastaaPoistaValurautainen pata oisi huippu!
VastaaPoistaMinut ilahduttaisi semmoinen sormensiivutin, jota myös mandoliiniksi kutsutaan:)
VastaaPoistaKunnon wokkipannu joulupukilta kelpaisi. Toi teekuppi on ihana!
VastaaPoistaOlishan se kaikkein ihaninta saada herkkukori kunnon aineksilla, sellaisilla joita itse ei yleensä raaski ostaa. Voisi olla laadukasta punaviiniä, pari palaa herkkujuustoja, pähkinöitä (eikä mitään maapähkinöitä), salamia, ilmakuivattua kinkkua, tummaa suklaata, ja vaikka vielä jokunen kiva maustemylly. Näillä olisin myyty, todella!
VastaaPoistamulla on kerrankin joululahjatoivelista ja se vieläpä sopii tähänkin vastaukseksi: kunnollinen paistinpannu ja iso puurokattila.
VastaaPoistaPukinkonttiin toivoisin uuden raastimen parmesaanille entisen sanottua työsopimuksensa irti.
VastaaPoistaMinä haluaisin vedenkeittimen, jossa olisi lämötilan säätö ja joka näyttäisi hyvältä. Tähän mennessä ei ole vielä vastaan tullut. Vinkata saa, jos joku tietää.
VastaaPoistaUuden blenderin, entinen kun on sen verran iso, ettei sille tahdo löytyä pöydältä tilaa
VastaaPoistaNäyttääpä näppärältä kupilta!
VastaaPoistaLahjaksi toivoisin luomuaineista itse tehtyä mysliä - tai kenties ryhdynkin tällaiseen kokeiluun omassa keittiössäni ja lahjoitan myslipusseja koko suvulle.
Jos mitä vaan voisin toivoa, se olisi aitoa tryffeliä suoraan Italiasta. Ostin sellaisen eräällä Firenzen reissulla tryffeliliikkeestä (!), ja vaikka hinta oli aika kova, joka gramma oli sen arvoista!
VastaaPoistaDigivaaka olisi tarpeen mutta kyllä tuo magisson kuppikin mieltä lämmittäisi! :)
VastaaPoistaUu, rakastuin kun tämän näin ekan kerran Pinterestissa...! Ja nyt se on täällä arvontavoittona! Tää ois tietty loistavin ruokaan liittyvä joululahja, mutta toinen olisi kuivakakkuvuoka/rengasvuoka. Häpeäkseni tunnustan, että niitä en omista vielä yhtäkään leivontakelpoista.
VastaaPoistaompas ihanat kupit kyllä! :)
VastaaPoistaitse toivoisin vohvelirautaa (itseasiassa olen toivonut jo useamman vuoden.. <: ) ja kunnollista kattilaa jossa voisi keitellä puurot ja keitot.
Itse toivoin saavani sähkövatkaimen, sellasen kunnollisen tuon rimpulan tilalle missä ei vatkaimet meinaa pysyä edes kiinni.
VastaaPoistaKuppi on kyllä mielenkiintoinen, paljon teetä juovana olisi kiva saada kokeilla tätä :)
Muutin justiinsa uuteen kämppään ulkomaille, niin puuttuu kaikki kivat välineet koto-Suomesta. Valurautapata ois kiva. Tai kunnon veitsisetti. (Kämppis piilotti veitsensä ku lainasin sitä koko ajan.)
VastaaPoistaMelkeen kaikki tarvittava löytyy jo, mutta ainahan sitä jotain. Höyrytys kattila ois ihana tai sitten jotain itsetehtyjä hilloja tai konvehteja tai jotain muuta namia. :)
VastaaPoistaKunnon blenderi ja/tai lättypannu. Teepannun olenkin jo toivonut synttärilahjaksi (ne tosin on vasta joulun jälkeen...)
VastaaPoistaKunnon pata tai valurautapannu ois mulle oikein mieluinen lahja!
VastaaPoistaIhana kuppi!
VastaaPoistaMinulla on jo kauan ollut tarkoituksena ostaa iso kattila keittoja ja puuroja varten, joten pukki voisi olla kiltti ja auttaa minua :)
- Jemppa
Oi!
VastaaPoistaOlen toivonut tietenkin ruokaan liittyviä kirjoja sekä teepannua, kun entinen alkaa ontua! Myös termospullo on haaveissa, jolloin opiskelijan akateeminen tee-elämä ei karkaisi lompakosta.
Joululahjaksi kelpaisi vedenkeitin, ravintolalahjakortti tai vaikkapa blinipannu.
VastaaPoistaIhana kuppi! Haluaisin joululahjaksi kovasti yleiskoneen.
VastaaPoistaNoiden kuppien lisäksi joulupukki saisi tuoda Kitchen Aidin tai vastaavan hyvän yleiskoneen. Tai sitten hyvän tehosekoittimen.
VastaaPoistaKaasu poltin Crème Brûléetä varten olis tänä jouluna kiva!
VastaaPoistaUpea kuppi, ehdottomasti listalla!
VastaaPoistaPukki voisi myös tuoda klassisen fondue -padan ja iso pata uuniruokien tekoon on myös ollut hakusessa!
Joseph Josephin leikkuulautasetti ja -teline on jo jonkin aikaa ollut toiveissa... Tuo kuppi voisi kyllä lisätä teen kulutusta :)
VastaaPoistaOlen välittänyt joulupukille toiveen mustasta Kitchen Aidistä. Ja nuo kupit olisivat kivat.
VastaaPoistaTässä kupissa on kyllä ideaa.
VastaaPoistaJoulupaketista voisi löytyä keittiövaaka.
J
Puurokattila jossa voisi hauduttaa riisipuuroa rauhassa olis aika pop. Toinen mistä haaveilen on kunnollinen valurautapata. Sellainen johon mahtuu hautumaan isompikin paisti tykötarpeineen.
VastaaPoistaHmm. Mä niin kovasti tahtoisin monitoimikoneen. Miehen mielestä sellasen voi saada vasta häälahjaksi...
VastaaPoistaIhan mielettömät kupit. Ehdottomasti joulupaketissa saa olla Swiss Diamond 28 cm paistinpannu.
VastaaPoistaMun keittiöstä puuttuu savinen ruisleipävuoka.
VastaaPoistaHaluaisin joululahjaksi suola- ja pippurimyllyn, jotka eivät varistaisi rouhetta pöydälle.
VastaaPoistaMinulle kelpaisi kunnollinen valurautapata. Ja tietenkin Magisso-kuppi. ;-)
VastaaPoistaHaaveilen valurautaisesta lettupannusta, sellaisest jossa on pieni kolo joka letulle. Pinaatti- ja nokkoslettuja, kasvispihvejä kaipailen...
VastaaPoistavaikka mieluusti itelleni tän kupin haluaisin, niin jos voito osuu kohdalle, menee tää äidille joululahjaksi:--) Olis varmasti mieleinen kovalle teenjuojalle. Mä itse haluaisin blenderin, kun sitä ei meidän uudesta kodista vielä löydy :)
VastaaPoistalauravolyym@gmail.com
Valurautapata olisi toiveiden täyttymys. Lupaisin hoitaa sitä niin hyvin, että se jäisi vielä minulta perinnöksi.
VastaaPoistaHaluaisin kovasti blenderin, että saisin äitin antamat marjat smoothien sekaan sileäksi.
VastaaPoistaIhana joululahja olisi Bamix-sauvasekoitin tai valkoinen valurautapata, mutta noi teekupit olisi ehdottomasti myös odottamisen arvoisia!
VastaaPoistaOih! Haluaisin kunnollisen haudutuskattilan jossa voisin seitanruokani (ja muitakin tetty) kokata! Jos se vielä olisi punainen<3
VastaaPoistaEn panisi pahakseni vaikka pukki toisi useammankin ruoka-aiheisen lahjan tänä(kin) jouluna. Päällimmäisenä toiveena on ehkäpä Kitchen Aid Artisan yleiskone. Myös jäätelökone olisi mukava yllätys.
VastaaPoistaMinäkin haluaisin saada pastakoneen joulupukilta.
VastaaPoistaTähän talouteen tarvittaisiin ehdottomasti valurautainen paistinpannu.
VastaaPoistaParas lahja olisi voileipägrilli
VastaaPoistaUiii, minäkin ihastelin noita. Aivan loistoidea!
VastaaPoistaHaluaisin joululahjaksi saman, mitä haluaisin myös syntymä-, nimipäivä- ja mikä ikinälahjaksi. Nimittäin
Kitchenaidin yleiskoneen.
Oih, mitkä mukit! Olisiko niissä ratkaisu ongelmiini :)
VastaaPoistaJoulupukilta olisi ihana saada kunnon pata, jossa voisi tehdä kaikkia ihania, pitkään haudutettavia ruokia. Sellainen tästä taloudesta puuttuu.
Valurautapaistinpannun
VastaaPoistatarttis uuden yleiskoneen... :))
VastaaPoistaMie haluaisin uuden kunnon paistinpannun ja ison uunivuoan, molemmista vanhoista kun on pinnoitteet lähdössä karkuun. Ja astioitakin tarvitsisin lisää, on mennyt viime aikoina rikki esim. Teeman pastalautasia. Ja pressopannukin olisi kiva, kun niitä Pauligin kahveja on vielä vaikka millä mitalla juomatta.
VastaaPoistaMieletön muki! Jouluksi toivoisin mutterpannun, edellisella sattui onnettomuuksia.
VastaaPoistaHaluaisin ihan ehdottomasti marinointia varten tarkoitetun tyhjiörasian! Vähänkö helpottaisi niitä päiviä kun saa mielijohteen tehdä ruuaksi mausteista intialaiskanaa...
VastaaPoistaJotakin kivoja keittokirjoja toivoisin uuteen kotiin ja ruuanlaittoon yhdessä miehen kanssa :)
VastaaPoistamie haluaisin vaikka mitä! Toinen kitchen aid tai ainakin toinen teräskulho siihen, lihamylly, tohotin. Myös mango -sarjan aterimet siintää haaveissa, ehkä ne olisi se ykkönen. :)
VastaaPoistaPitääkö nimetä vain yksi asia... se olisi varmaan joku hieno pata, jossa voisi haudutella ruokaa. Ja olisihan niitä varmaan tuhat muutakin ruokiin tai ruoanlaittoon liittyvää juttuja, jotka pukki voisi tuoda. :)
VastaaPoistaKunnollinen paistinpannu olis jees,
VastaaPoistaNuo on kylla aivan ihania!
VastaaPoistaItse tarvisin keittioon oikein kunnon valurautaisen padan, jossa voisin sitten tehda niin kastikkeet kuin vaikka keitotkin. Taytynee pistaa rahaa sukan varteen etta jonain paivana saan sellaisen oikein kalliin ja komian!
Ooh miten tyylikkäät kupit <3
VastaaPoistaMulla olisi pukille tilaus: haluaisin Le Creuset -padan... Punaisen, tietty :)
Onpas kekseliäs kuppi! Sellainen teekannu olisi kyllä mainio :)
VastaaPoistaToivoisin niinkin arkista lahjaa kuin 5 l kattilaa. 1, 3 ja 10 l kattila löytyy, mutta tarvittaisiin vielä sellainen, johon keitto mahtuisi juuri sopivasti. :)
Uudet keraamiset kulhot olisivat tarpeen. Mieluiten kerman valkoiset :)
VastaaPoistaBlenderi jota kehtais pitää esillä kun kaappiin ei mahdu.
VastaaPoistaTodella fiksut teekupit!
VastaaPoistaJoulupukilta joko näitä joka kokoa:
http://www.idelli.fi/keittiotarvikkeet/lekue-kuvat/silikonikansi/
taikka sitten tämä:
http://www.blendtec.com/products/total_blender_wildside
Siis. Rakas Joulupukki. Toivoisin vain ja ainoastaan ja ehdottomasti ihan ikioman VILJAMYLLYN!!!
VastaaPoistaHieno kuppi. Höyrykattila olis kiva joululahja
VastaaPoistaParas lahja olisi tietenkin Magisso-teekuppi!
VastaaPoistaToive/hankintalistalla on mm. ZenGrow-yrttipuutarha, pastakone, pizzakivi ja pari kirjaakin kiinnostaisivat: Jamie 30 minute meals ja Tuomisen Basta!
VastaaPoistaKitchenAid! :D
VastaaPoistaMahtavan paljon kommentteja! Vautsi.
VastaaPoistaValurauta tuntuu rulettavan tänä vuonna. :)
Minä haluaisin joululahjaksi kunnollisen pippuri- ja suolamyllyn keraamisella koneistolla. Ja jotka passaisi meidän molempien makuun :)
VastaaPoistaJenny
Oikein mielellään haluaisin lahjaksi kaasupolttimen, jolla saisin oikeanlaisen pinnan creme brulehen
VastaaPoistaHaluaisin, että äitini tekisi minulle joululahjaksi kasviskaalikääryleitä.
VastaaPoistaHerkkukori täynnä juuri niitä herkkuja, joita ei itse keksi tai raaski ostaa.
VastaaPoistaLeivinkiven, jotta saisin tehtyä täydellistä pizzaa (ja miksei myös leipääkin) :)
VastaaPoistaToivon että pukki toisi tänä vuonna kunnollisen morttelin. Mielellään kivestä tehdyn. Myös Kitchen Aid -blenderi on toiveissa, mutta sitä tuskin tulen saamaan.
VastaaPoistaSukat makkaralla -laseja! Kaiken värisiä. Ja kannun myös, kiitos :) Ei liity kyllä ruokaan, mutta juoma varmaan lasketaan mukaan tässä kilpailussa ;)
VastaaPoistaTahtoisin ruusuteetä, join sitä ystäväni luona tässä muutama päivä sitten ja se oli nannaa!
VastaaPoistaHaluaisin lahjaksi KENNOHUNAJAA, joka näyttää ihan superherkulliselta, mutta maksaa mansikoita :D Sen kennonkin voi kuulemma pureskella :D
VastaaPoistaMun lahjalistassani olisi Iittalan Hot cool-lasit. Minulla oli ennen kaksi, mutta onnistuin rikkomaan toisen, ja olisi mukavaa jos Joulupukki toisi yksinäiselle kupille kavereita :--D
VastaaPoistaKaasupoltin täälläkin toivelistalla =) Sekä Michael Björklundin lähiruokaa-kirja.
VastaaPoistaIHANAT kupit! Haluaisin paljon isoja ja pienempiäkin AZA:n neliön- ja suorakulmion muotoisia gourmet-lautasia, joille luoda ihanan kauniita, älyttömän herkullisia ja huiman mielikuvituksellisia annoksia.
VastaaPoistaMä olen jo toivonut "pukilta" kalasaksia ja ne on kuulemma jo hankittu. Toivon myös Nigellan kirjoja ja suolamyllyä pippurimyllyjen kaveriksi. Tosin näistä jälkimmäisistä en ole muistanut kertoa kellekään. Kestohaaveeni on jo vuosia ollut Laatupuukon taottu kokkiveitsi.
VastaaPoistaViime vuonna toivoin äänekkäästi kakkuvuokaa, sain niitä viisi erilaista. Jännästi tämä ei ole pätenyt Laatupuukon kohdalla...
Vau, mitä teekuppeja!! Haluaisin teen suurkuluttajana juuri tuollaisen kupin! Ja tietty jotain hyvää irtoteetä kaveriksi.
VastaaPoistaTänä jouluna olis kiva saada kunnon kokinveitsi.
VastaaPoistaVaikuttaapa mainiolta kupilta!
VastaaPoistaHaluaisin lahjaksi kunnollisen japanilaistyylisen leveän kokkiveitsen sekä uuden hyvälaatuisen paistokasarin.
Tänä(kin) jouluna haluaisin Sarpanevan padan. Kyllä siinä kelpaisi haudutella kaikenlaista ihanaa kylminä pakkaspäivinä!
VastaaPoistaTuo kuppi on kyllä kiva keksintö, kelpaisi minullekin!
VastaaPoistaJoulupukki saisi tuoda minulle Kitchen Aidin, mutta voipi olla että saan hankkia sen itse :)
Vautsi, mitä kuppeja! Joululahjaksi toivoisin allergisen muksun (ja vähän muidenkin) iloksi jäätelökonetta.
VastaaPoistaJoulupukille vois kirjottaa, että uusi toimiva blenderi tulis tarpeeseen. -kmh
VastaaPoistaHaaveissa siintää kunnollinen valurautapannu, vaan itse tehdyt lahjat lämmittävät sydäntä eniten (saavillinen kuivattuja omppuja olisi mieluisa yllätys). Oikeat käsin tehdyt konvehdit ovat myös toivelistalla!
VastaaPoistaTänä jouluna toivomuslistalla ovat uusi, tehokas, mutta samalla kaunis blenderi. Vanha tahtoo jo kuukahtaa.. Lisäksi aion toivoa uudet viskilasit, erityisesti sagaformin keikkuvat lasit ovat huiput!
VastaaPoistaUpeat noi kupit :)
VastaaPoistaHmm... Mä Haluaisin joululahjaksi sen Sarpanevan padan, mutta Tarvitsisin digitaalisen vaa'an. Veikkaan, että jälkimmäisen pukki saattais vaikka tuodakin :D
Joulupukilta haluaisin kunnon padan lahjaksi. :)
VastaaPoistaNo pitää osallistua tietysti:)! WOW mitkä kupit!
VastaaPoistaMä olen jo piiiitkään himoinnut Seth&Andersenin isoa laakeaa teräskulhoa. Mahtaisko joulupukki kuulla toiveen:)
Ruokalahjat on aina hyviä. Ja yleensä myös ruokailuvälineet. Ilahdun kerta toisensa jälkeen suklaasta, varsinkin yksittäin valituista konvehdeista!
VastaaPoistaKaunis kuppi. Minulle ruokaan liittyvä paras joululahja on perheen yhteinen jouluateria, jossa omat perinteiset herkut nautitaan kiireettömästi pitkän kaavan mukaan.
VastaaPoistaHieno kuppi, hauska idea. Tähän arvontaan on pakko osallistua. Jouluna toivon saavani kunnon espressokeittimen lahjaksi.
VastaaPoistaSlowcooker on listalla ykkösenä...
VastaaPoistaTuota kuppia olen kuolannut teetä litkivälle siipalleni :D
VastaaPoistaOmalla lahjatoivelistalla olisi marimekon sukat makkaralla viinilaseja, marimekon siirtolapuutarhalautasia, uusi vitriini jonne astiat paremmin mahtuisivat... ja Peugeot suolamylly samaisen merkin pippurimyllyn kaveriksi...
Jos pukilla ei ole pikkurahasta puutetta, niin kunnon espressokone olisi listalla supertehokkaan monitoimiraastin-väännin-pilppuamis-vempeleen kera.
VastaaPoistaHalusisin saada kattilan. :)
VastaaPoista-Leila
Oon jo pitkään haaveillut blenderistä! Jospa tänä jouluna nappais :) vike947@hotmail.com
VastaaPoistaJos en olisi jo saanut synttärilahjaksi, niin Forlife teepannun olisin pyytänyt joulupukilta. Nyt toivon Ruokatorstain joulu -keittokirjaa.
VastaaPoistaDesimitta ja uudet patalaput, nämä ovat ruuan valmistukseen liittyvät lahjatoiveet. Ruokaan liittyvä toive on uutuusmausteet, ne on aina tervetulleita lahjoja. Tuo Magisso teekuppi on mainio idea, toivottavasti löydän jostain kaupasta.Yhtenä jouluna meillä oli kolmessa paketissa irtoteetä, joskohan pukki tuo nytkin..
VastaaPoistaJos pukki olisi OIKEIN antelias, hän toisi ehdottomasti kaasulieden.
VastaaPoistaJos pukki olisi OIKEIN antelias, löytyisi lahjapaketista ehdottomasti kaasuliesi.
VastaaPoistaSähkökäyttöinen sitruspuserrin olisi mieluinen joululahja.
VastaaPoistaUusi pannu, kun vanhat ei kestä. Ei auta vaikka kuinka olisi Scanpan tai vastaava, ne ei vaan kestä! Missä lienee vika....
VastaaPoistaTerveisin, Kreetta K
Mä haluaisin jonkinlaisen pikkugrillin, ei niin väliä millaisen :D Käytännössä lahjatoiveet taipuu kuitenkin teräspannun ja tavallisen kattilan suuntaan.
VastaaPoistaEi sen joululahjan mitään ihmeellistä tarvitse olla. Perunapressi puuttuu kaapista.
VastaaPoistaOnpas kiva kuppi! :) Haluaisin leivänpaahtimen.
VastaaPoista-Iitu
kuiskaa@gmail.com
Le cruiset:in pata ois aika kiva kova paketti. Pehmeässä saisi olla keittiöpyyhkeitä.
VastaaPoistaihana ihana teekuppi, pakko osallistua myös :) itse tahtoisin ruokalahjoja, eli vaikkapa juustoja tai sitten omatekemiä hilloja yms
VastaaPoistatermaria olen toivonut...
VastaaPoistaOlen infonnut jo lähimmäisilleni, että toivoisin joululahjaksi huhmaretta, tai pikkuista kahvimyllyä. Kumpikin olisi aivan mahtava! :) (Kuten myös nuo kupit ovat!)
VastaaPoistaHaluaisin Steltonin pressopannun valkoisena!
VastaaPoistaVeracen suunnitteleman astiaston haluaisin? Vaan se lienee Joulupukillekin liian kova pala purtavaksi ;)
VastaaPoistaVoih. Kylläpä on ihastuttava kuppi.
VastaaPoistaJOululahjaksi voisin heti ottaa KitchenAidin kirkkaanpunaisen monitoimikoneen :)
Joulupukin toivelistalla on tänä vuonna jokin kunnollinen (iso ja laadukas) emaloitu valurautapata. :)
VastaaPoistaWohou, kiitos ja kyllä, messissä!!
VastaaPoistaKöökiin: PATA! Kunnon valurautaa, viimeinkiin tänks (liikaa huonoja muistoja yrityksestä korvata pata...;))
Lihamylly olis kiva lahja!
VastaaPoistaHaluaisin lahjaksi huippukokin kotiini ideoimaan ja toki myös valmistamaan reseptejä karitsan ja peuran eri paloista, kun tuli tilattua kokonaiset yksilöt pakkaseen. Nyt vaan pitäisi enää keksiä mitä niistä tekisi...
VastaaPoistaHaluaisin savipadan millä voisi talvella (muulloinkin toki) haudutella ihania ruokia!
VastaaPoistaTodela loistva idea kupissa!
Joku uunipata olisi kiva saada! :)
VastaaPoistaKovasti ilahtuisin mikäli pukinkontista löytyisi parillapannu, leipävuoka, veitsisetti ja olen kyllä ollut niiiin kiltti, että ansaitsisin mielestäni Kitchen Aid -yleiskoneenkin ;)
VastaaPoistakasvisruokakirjoja! :)
VastaaPoistanoi kupit olis käteviä tälläselle teen lipittäjälle ;D
Jäätelökone tai pastakone :)
VastaaPoistaKyllä se olisi ehdottomasti yleiskone. Sen hankkimista olen miettinyt jo pitkään.
VastaaPoistaMinulle paras ruokalahja on äidin valmistama jouluateria kaikkine herkkuineen. Se tekee joulun.
VastaaPoistaSwiss diamond pannu kelpais. Kestäis pinnoite varmaan pidempään kuin perus pannuissa.
VastaaPoistaTänä jouluna toivon löytäväni paketista uuden Römertopfin.
VastaaPoista-Susanne
Le Creusetin valurautapata olisi mahtava joululahja.
VastaaPoistaUusi tiskikone, liittyy siihen ruuanvalmistuksen ikävämpään puoleen.
VastaaPoistaJoululahjaksi kelpaisi maailman paras blenderi, Vitamix!
VastaaPoistaIhanat kupit! Itse haluaisin pienen valurautapadan, esim. Sarpanevan.
VastaaPoistaTänä vuonna toivelistalla on haudutuspata.
VastaaPoistaPukki voisi tuoda slow cookerin (crock-pot) tai mikä se lienee suomeksi. Sellaisen, johon heitetään ainekset sisään ja annetaan muhia piiiitkään ja hartaasi.
VastaaPoistaIsompi talo ja sitä myötä myös keittiö kiertoilmauuneineen (Tämä on meillä vanha vitsi)..
VastaaPoistaEiku taginepata, kitchen aid tai kunnollinen mortteli.
Hmph. Me tarvistisimme isohkon Tefal-kattilan hajonneen tilalle...
VastaaPoistaPukin kontista olisi mukava löytää patoja ja kattiloita uuteen keittiöön.
VastaaPoistaJoku ihana keittokirja. Ja tietysti ihania herkkuja on aina kiva saada.
VastaaPoistaSauvasekotinta olen kaivannut jo pidemmän aikaa, jospa nyt pukki moisen laitoksen toisi ruuanlaittoa helpottamaan =)
VastaaPoistaUusi leikkuulauta olisi mahtava lahja jouluksi. Vanha leikkuulauta alkaa olla jo mennen talveen lumia.
VastaaPoistaPastakone on ollut haaveissa jonkin aikaa, sen kun saisi :)
VastaaPoistaKaikenlaiset ruokaan liittyvät joululahjat ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta The Flavour Thesaurus - Pairings, recipes and ideas for the creative cook -kirjaa olen himoinnut jo pitkään.
VastaaPoistaMinä haluaisin tänä jouluna lahjaksi Iittalan Swing-aterimet, ennen kuin ne poistuvat tuotannosta.
VastaaPoistaLettupannun! Kunnollisen, kasvispihvikelpoisen. Myös mandoliini ois kiva, mutta lettupannulle ois satavarmasti käyttöä :)
VastaaPoistaOpiskelijakeittiö kaipaisi pukilta yhtä sun toista. Toivomuslistalla on iso paistinpannu, mortteli, blenderi, espressopannu ja kupit sekä leivänpaahdin :) Ulthima thulen on-the-rocks lasit ovat myös olleet pitkään haaveissa :)
VastaaPoista-Annukka
Magissoa on tullut tässä kuolattua itselläkin.
VastaaPoistaJoulupukki sais tuoda oikein heavy duty-blenderin, jolla kestäisi rouskutella jäisiä marjoja ym. tarvikkeita pienemmiksi.
Blenderi jäisten marjojen pilkkomiseen, ja korppujauhojen jauhamiseen!
VastaaPoistaMelian
Vau mikä keksintö. todella näppärän näköinen ja tiedän jo kenelle sen antaisin.
VastaaPoistaViimeisimmäksi ehkä olen haaveillut blini-pannusta, jolla voisi sitten valmistaa makeannälkään myös amerikkalaisia pannukakkuja. Tässä kategoriassa joululahjatoivelistalle olisi kyllä tunkua!
VastaaPoistaMeidän monitoimikoneemme vetelee antiikkisuudellan jo viimeisiin, joten uusi blenderi olis enemmän kuin tarpeellinen joululahja.
VastaaPoistaHaluaisin kunnon könnikän hyvää parmesaania ja vanhantahmeaa
VastaaPoistabalsamiviinietikkaa.
Täällä joulupukin toivelistalla on silikoninen irtopohjavuoka! :)
VastaaPoistaMulle kelpaisi uudet jääkaappi ja pakastin, ovat olleet hankintalistalla jo pitkään. Mutta en ehkä ole ollut tarpeeksi kiltti, joten kahvimyllykin olis kiva.
VastaaPoistaSuoritan tällä hetkeä opiskelijavaihtoa Ranskassa, ja kun palaan jouluksi kotiin (ah, suomalaista jouluruokaa odotellessa!), haluaisin saada creme brulee vuokia. Sen verran on jäänyt tämän maan ruokakulttuuri hampaankoloon. :)
VastaaPoistaHaluaisin uuden papistinpannun joulupukilta! =)
VastaaPoistaHeidi
Niin tyhmää miehen kuin onkin lahjoittaa naiselleen keittiöön ja ruokaan liittyvää, niin saisinko monitoimikoneen? Ja jos hifistelemään lähdetään, niin mahdollisimman upea, kiitos. Vaikkapa kitchen aid ;)
VastaaPoistaMieletön kuppikeksintö, en ole aikaisemmin törmännytkään. Tulisi juotua useammin niitä kaapin irtoteelaatuja, jos näin helpolla pääsisi.
Kunnon keittiöveitset olisi kyllä niin paikallaan!
VastaaPoistaJo monta vuotta toiveena on ollut yleiskone. Jospa vielä jonkun ihanan värin KitchenAidin valikoimasta... :)
VastaaPoistaMä haluisin joulupukilta reseptin mun kaverin tekemään aivan täydelliseen suklaakakkuun johon se ei itse suostu reseptiä antamaan.
VastaaPoista-Henna
Le Creusetin ison padan...
VastaaPoistaHenu
En meinaa nyt keksiä yhtään mitään toivetta, jos vaikka tryffeliöljyä pukki toisi. Tai tuollaiset kupit :)
VastaaPoistaKunnon paistinkasari on jo toivelistalla! Zengrow myös kutkuttaisi...
VastaaPoista