Kuten blogistamme on voinut kenties päätellä, kokkailuun on ollut viime viikkoina aikaa varsin vähän, eikä perinteistä pikaruokaamme eli pastaa tule jauhettua enää kovinkaan usein.Arki-iltoina tulee kasattua silloin tällöin syötäväksi sekoitelmalautanen, johon voi vaikkapa viipaloida jääkaappiin unohtuneet juustonokareet, hedelmäkoriin jääneen avokadon sekä aiemmin päivällä tähteeksi jääneet pavut. Sekä tietenkin muutaman pakollisen tomaatin.

Viikonloppuna olisi kyllä kiva kokkailla jotain jouluista. Josko vaikka joululeivän ohje jostakin löytyisi.
Heitänpä haasteen ilmoille... Miten olisi gluteeniton joululeipä?! Niitä kun ei meinaa millään mistään löytää ja varmasti hyviä raaka-aineita olisi käytettävissä.
VastaaPoistaSekoitelmalautanen näyttää erittäin syömäkelpoiselta sekin :)
VastaaPoistaVähän on surkeita olleet kokkaukset arkisin täälläkin. Eilen väänsin pikaruokaa ruisleivästä, jonka väliin paistoin pikaisesti muutaman siivun pekonia ja kananmunan.
Oikeasta reunasta näyttäisi löytyvän saaristolaisleivän ohje :)
VastaaPoistaSamalla haluan kiittää hyvistä resepteistä. Monista on tullut vakioruokiamme ja monet vielä suunnitteilla.
Anonyymi: Minä yhdessä välissä kokeilin miltei jauhottomia leipiä jyvistä ja siemenistä, mutta lopputulos ei ollut ihan kamalan vakuuttava.
VastaaPoistaMutta hyvä haaste. Olisiko kenelläkään muulla hyviä ohjeita testaukseen?
Virpi: Sekoitelmalautanen on jotenkin kätevämpi kuin salaatti. :) Ei tarvitse niin miettiä, sopivatko maut yhteen tms. Ja tulee käytettyä hyvin kaikkia jämiä.
Anonyymi: Joo, saaristolaisleipä on meikäläiselle se perusjoululeipä.
Aina on yhtä yllättävä kuulla, että joku on löytänyt Jauhannasta vakioruokaohjeita. :)
Tämä maku lehden viimeisimmäs numerossa ollut Joululimppu ohje oli taivaallista! Oli pakko pistää pakkaseen osa muuten olisi loppunut heti http://minnankeittokirja.blogspot.com/2011/12/herkullinen-joululimppu-ja-vuokaleipa.html
VastaaPoistaJoskus ihan yksinkertainen näyttää niin täydelliseltä! Nam!
VastaaPoistaJee, me ei ollakaan ainoita, jotka kasailee noita tollasia lautasia kun ei keksi mitään kokattavaa :)
VastaaPoistaKiitos muuten muistutuksesta, täytyykin etsiä joululeivän ohje reseptivihosta ja tehdä leipää.
Meillä tuollainen lautanen on ollut keällä aina uusien perunoiden kaveri!
VastaaPoistaJuontaa muuten meidän perheessä juurensa Sveitsistä, jossa puutarjottimelle aina kasattiin tämäntyyppisiä kylmiä leikkele/vihanneslautasia.
Minäkin sain sekoitelmaidean Berliinissä, jossa aamupalalautasilla oli aina kaikkea mahdollista. Osaisi vaan kasata kaiken yhtä nätisti. :)
VastaaPoistaMinnalle isot kiitokset joululeipien ohjeista. Pitääpä viritellä ostoslista noiden pohjalta valmiiksi.