Syödään yhdessä

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma vietti päätösjuhlaansa tämän viikon maanantaina, ja mekin pakkasimme jälleen kerran laukkumme ja suuntasimme kohti Tikkurilaa. Paikalle oli nimittäin kutsuttu monien ruoka-alan toimijoiden ohella myös kuukauden ruokablogeiksi valittujen blogien kirjoittajat.

Uusiakin tuttuja oli paikalla: Uskaltauduin ujostukseltani juttelemaan ainakin Hannan sopan, Chez Jasun sekä Omenamintun kirjoittajien kanssa.

Juhlaohjelmaan sisältyi monenlaisia ruokaan liittyviä puheita, joista jäi mieleeni muun muassa se, kuinka paljon suomalainen ruokakulttuuri on muuttunut omankin elämäni aikana eli 1970-luvun lopulta lähtien. Kasviksista on tullut osa suomalaisten arkipäivää, ja juuri nyt mielikuvat luomusta ovat muuttumassa myönteisempään suuntaan. Tulevaisuudessa korostuu vielä entistäkin enemmän esimerkiksi puhtaan veden merkitys.

Itsekin osaan aina reissusta kotiin palattuani arvostaa yli kaiken kansallisaarrettamme eli hanasta tulevaa puhdasta juomavettä. Etenkin Intiassa käydessä huomasi selvästi sen, että puhdas juomavesi ja viemäröinti ovat maailmassa vain harvojen etuoikeus.

Juttua riitti myös hyvistä suomalaisista raaka-aineista, ja paikalla olijoita kehotettiin syömään entistä enemmän suomalaisia pikkukaloja. Niin kuin nyt vaikka särkeä.

Lisäksi saimme tilaisuudessa tietenkin syödäksemme. Minä tykkäsin todella paljon samppanja-hernekeitosta, jonka sekaan oli mahdollista lusikoida muun muassa paistettua pekonisilppua. Lisäksi minulle maistuivat savusärkileivät, Pohjois-Karjalan paisteista tehty rillette, haukikiusaus sekä perinteinen vispipuuro.

Heurekassa oli mahdollisuus tutustua myös Bon Appétit - Syödään yhdessä -näyttelyyn, eikä tilaisuutta voinut tietenkään jättää käyttämättä.

Etenkin kun näyttelyyn mennessämme hoksasimme vielä sinivalkoiset minileivokset sekä mustaleimaisesta Emmentalista tikkareita veistelevän juustosedän:



Näyttely oli tosissaan kiinnostava ja paikoin hyvinkin hauska, joten suositella voi. Ruokablogiporukallamme näyttelyn katselu meinasi mennä välillä jopa hepulin puolelle. Onhan se nyt hullunkurista nähdä kanssaruokabloggaajan pää lautasella tai havainnollinen esitys siitä, miten ihmisen ruuansulatus toimii.

Jossain vaiheessa oli pakko todeta, että peruskoululainen luokkaretkiryhmäkin käyttäytyisi samassa tilanteessa takuulla meikäläisiä hillitymmin. (Olen ollut aina sitä mieltä, että ruokabloggaajaksi ryhtyvän täytyy olla vähän hullu.)

Pastanjauhantaa kiittää kaikkia suomalaisen ruokakulttuurin edistäjiä sekä tietenkin Sre:n touhukkaita puuhanaisia tähänastisesta yhteistyöstä.

Kohta muuten selviää, kenestä tulee Suomen ensimmäinen ruokakulttuuriprofessori. Siinä olisi aika monelle ruokabloggaajallekin toiveammatin ainesta.