maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Tomaattinen kalapata

Marraskuu. Mikä siinä on, että tähän aikaan vuodesta tekisi vaan mieli nukkua koko ajan. Onneksi piristyskeinojakin on keksitty: villasukat, kynttilät, kupillinen kuumaa teetä ja ruoka, johon on käytetty runsaasti tomaattimurskaa.

Hyvää ruokaa ystäville -nimisestä keittokirjasta löytyi ohje tomaattiseen kalapataan, joka vaikutti sopivalta marraskaamoksen kaatajalta. Pari viikkoa kestäneen kokkaustauon jälkeen en saanut lopputuloksesta ihan suunnitelmieni mukaista (en saanut maustamiseen oikein tuntumaa, minkä lisäksi ohjeistettu annos oli ihan liian suuri), mutta hyvin tämä maistui niin minulle kuin muillekin maistelijoille.

Simpukat olivat tomaattikastikkeen seassa hieman hankalia, joten seuraavalla kerralla voisin laittaa sekaan pelkästään kalaa ja katkarapuja. Tai sitten voisin tehdä suosiolla maailman parasta kalakeittoa.
Helppo kalapata (8 hengelle)

5 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
2 sipulia pilkottuna
2 purjoa viipaloituna
3 sellerin vartta viipaloituna
fenkoli siistittynä ja viipaloituna
1 rkl vehnäjauhoa
laakerinlehti
timjamin oksa
reilu ripaus sahramia
3 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g)
2 l kalalientä
1 kg merikrotin pyrstöä 8 osaan paloiteltuna (itse laitoin ihan vaan kuhaa)
500 g sinisimpukoita kuorineen harjattuna
8 kampasimpukkaa
8 kypsentämätöntä jättikatkarapua
nippu silopersiljaa silputtuna
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna öljy suuressa kasarissa ja lisää valkosipuli, sipuli, purjo, selleri ja fenkoli. Anna pehmetä melko matalalla lämmöllä 10 minuutin ajan. Ripottele jauhot vihannesten päälle ja sekoita. Lisää laakerinlehti, timjami, sahrami, tomaatit, kalaliemi sekä suola ja pippuri. Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen 25 minuuttia (itse keittelin kauemmin). Lisää merikrotti, kampa- ja sinisimpukat sekä jättikatkaravut, laita kansi päälle ja keitä hiljalleen 6 minuutin ajan. Nosta liedeltä ja siirrä syrjään kansi päällä 4 minuutin ajaksi. Lisää persilja ja tarjoa lämpimän, rapeakuorisen leivän kera.

Kyseisestä keittokirjasta löytyy ideoita myös lämmittävään talvi-illalliseen, jonka voisin mieluusti toteuttaa vaikka kokonaisuudessaan. Alkuun tulisi paistettua fenkolia maustekastikkeessa (fenkoli pääsee harvoin pääosaan, mikä tekee ohjeesta poikkeuksellisen kiinnostavan), pääruuaksi lammasmuhennosta (lammas vaan on aina yhtä hyvää) ja jälkiruokana voisi tarjoilla vielä lämmintä suklaakakkua (aah). Jospa sittenkin keskittyisin talviunien sijasta talviruokailuun.

9 Comments:

At 16/11/09 20:57, Blogger Jael said...

Nam!Hieman tulee tuosta mieleen etelä-amerikkalaiset kalakeitot,joita tuli nautittua siellä asuessa.

 
At 16/11/09 22:52, Blogger Rosmariini said...

Jos tiedät tarkoitusta varten hyviä reseptejä, niin vihjaa ihmeessä. Tämä ei ollut omalta kannaltani kaikkein otollisin (tai sitten en ole tarpeeksi tottunut yhdistämään tomaattia merellisiin asioihin).

 
At 17/11/09 13:34, Blogger Martina said...

Marraskuu pitäisi kieltää lailla, ja miksei samalla skipattaisi myös toista tylsää kuukautta, nimittäin tammikuuta. Onneksi on tosiaan keksitty kynttilät, kuumat juomat, pörröiset viltit ja tietenkin kaikki lämmittävät ruoat. Jopa minun on tehnyt viime aikoina mieli tomaattisia ruokia pienestä tomskuallergiastani huolimatta. Mikähän siinäkin on että tomaatti maistuu parhaalta pimeässä ja kylmässä? Omituista.. :)

 
At 17/11/09 15:06, Blogger Pinkkis said...

Fenkolireseptejä! En ole koskaan otusta maistanut enkä siis siitä laittanut, mutta kiinnostaisi kovasti. Eli jos on jotain hyviä, laittakaahan jakoon, kiitos!

 
At 18/11/09 14:17, Blogger Rosmariini said...

Martina: Onneksi nyt ollaan jo vähän voiton puolella. Kuun puoliväli ohitettu. :) Plaah tätä uinailevaa, kosteaa harmautta. Onneksi näin viime yönä mukavia Afrikka-unia (eli uni maittaa edelleen...).

Maiku: Fenkoliin voi tutustua aluksi vaikka salaatissa. Mieleen tulee ekana salamahaasteen käyntiin (aikoinaan) laittanut kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti.

Missä salamahaaste muuten luuraa tällä hetkellä?

 
At 19/11/09 17:23, Blogger Jael said...

Mulla on ruokablogissani kala-tagin alla resepti perulaisesta kalakeitosta.Tosi ihana keitto muuten.

 
At 20/11/09 06:16, Blogger Meri, Helsinki said...

Rautaa naamariin! Mun nukkumishalut vei tuhti rautakuuri, kyllä edelleen nukun mielelläni ysistä kuuteen yöllä, mutta muuten oon ihan pirtee :-)

Kalasopat ja -padat on ihania, liian harvoin niitä saa (kun on laiska tekemään), ja fenkoli on suosikkimausteitani!

Kuukausista kamalimmat ovat tammi- ja helmi-. Hrrr. Syksystä pidän ihan kamalasti <3

(ps. sanavahvistus: uperis. Siinä on VIESTI o_O)

 
At 20/11/09 06:17, Blogger Meri, Helsinki said...

Jaa niin ja se kalkkuna-fenkolisalde on älyttömän herkullista ja mehevää. Salamahaaste jumittaa siinä yhessä plokissa, pläääää :-( Kävin jo painostamassa että eteenpäin mut ei auta. Piru.

 
At 20/11/09 11:57, Blogger Rosmariini said...

Yaelian: Tuo perulainen kala-äyriäiskeitto näyttää kyllä kaikessa tomaattisuudessaan niin hyvältä, että voisin syödä sitä näin alkuun vaikka kattilallisen.

Mukkelis: Äkkiäkös tässä pistäisi uuden haastepallon vierimään. Tai vaikka useammankin. :)

Tuota rautahommaa mietin yhdessä vaiheessa itsekin ja otin jopa yhden tabletinkin (sen jälkeen unohdin koko jutun). Viimeaikaiset yhdeksän tunnin yöunet ovat kyllä meikäläisen kehnoilla unenlahjoilla jotain ennenkuulumatonta, joten on tuosta uudenlaisesta uneliaisuudesta jotain iloakin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails