perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Pizza-dogit

Haeskellessani verkosta uutta inspiraatiota grilliinpantavaksi löysin ennenkin iloa tuottaneesta Al Dentestä veikeän Pizza Dogs -ohjeen - siis pizzan ja hot dogien omaperäisen mutta erittäin toimivaksi ja täyttäväksi osoittautuneen yhdistelmän.

Periaate on hyvin yksinkertainen: kääritään juustolla täytettyjä nakkeja tomaattipestolla siveltyyn pizzataikinaan ja grillataan rullat kypsiksi. Taikinakuoresta tuli rapsakkaa, mutta nakit pysyivät mukavan mehukkaina. Kypsyvä taikina ilmeisesti suojasi nakkeja grillaustapahtuman aikana niin, etteivät ne päässeet kuivahtamaan.

Ruoka valmistuu nopeasti ja vähällä vaivalla - varsinkin, jos pizzataikinan tekee yleiskoneella - joten se sopii mainiosti vaikkapa syksyisen arki-illan grillausharjoitteeksi. Dogit onnistuvat varmasti hyvin myös tavallisessa uunissa, mikäli pihalta tai parvekkeelta ei grilliä löydy tai se on tullut jo kärrättyä talviteloille pimeän pelossa.

Pizza-dogit

pizzataikinaa (yhdestä annoksesta tulee 6-8 dogia)
4 rkl pestoa tai tapenadea aurinkokuivatuista tomaateista, muunkinlainen käy
4 nakkia tai hot dog -makkaraa
2 siivua mozzarella-juustoa suikaleiksi leikattuna
oliiviöljyä

Valmista ja kohota pizzataikina. Esilämmitä grilli eli laita se täysille n. 15 minuutiksi.

Jaa pizzataikina pieniksi palloiksi (noin kolmen sentin halkaisija on hyvä) ja kauli pallot noin puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Alkuperäinen ohje kehotti ripottelemaan tässä vaiheessa päälle maissijauhoa, mutten havainnut siitä olevan suurtakaan hyötyä. Normaalia vehnäjauhoa voi käyttää kaulimisen yhteydessä tarttumisen estämiseen, aivan kuten muussakin leivonnassa. Yritä saada levyistä jotakuinkin neliömäisen muotoisia.

Pirskota tai sivele taikinalevyille hieman oliiviöljyä ja levitä päälle aurinkokuivatuista tomaateista valmistettu pesto tai muu makusi mukainen tahna. Reunoille kannattaa jättää sentin levyinen tahnaton marginaali, jotta rullalle kääriminen on helpompaa.

Halkaise nakit pituussuunnassa melkein pohjaan asti eli niin, että niihin syntyy keskelle syvä vako. Painele vakoihin mozzarellaa, ihan säästelemättä ja reilusti. Nosta nakit sitten taikinalevyille ja rullaa levyt kiinni. Rullat kannattaa nipistellä kiinni kohtuuhuolella, jotteivät ne aukea grillissä. Meillä muutama aukesi, muttei se tuntunut makuun vaikuttavan. Rullien päälle voi vielä sivellä hieman oliiviöljyä.

Säädä lämmennyt grilli epäsuoralle keskilämmölle ja grillaa dogeja 15-20 minuuttia tai kunnes pizzataikina on hieman ruskistunut ja läpi asti kypsynyt. Samalla juusto on muuttunut mehukkaan sulavaksi ja dogien päistä pilkottavat nakit ovat ottaneet kevyesti väriä pintaansa.

Grillistä otettujen dogien kannattaa antaa vielä vetäytyä muutaman minuutin ajan ennen ahnasta haukkailua. Koska dogit ovat melko täyteläistä syötävää, ne voi tarjota jonkin raikkaan ja hapokkaan lisäkkeen kanssa. Esim. suolakurkut tai pikkelsi soveltunevat tarkoitukseen mainiosti.

10 Comments:

At 4/9/09 10:40, Blogger Unknown said...

Ihanan nàkòistà ruokaa taas kerran!!


jos ei lue alkuperàistà reseptià saattaa ehkà hàmàtà, kun maissijauho suomessa mielletààn yleensà (minà ainakin siis :D ) valkoiseksi jauhoksi eg.maizena.. kun taas reseptissà kàytetty cornmeal/polentajauho, on ns.suurempirakeista keltaista jauhoa (on muuten ihanaa jos sekoittaa esim. leipààn/sàmpylòihin.. namnam) en kyllà tiedà kuinka helposti suomessa lòytyy kaupoista sità. Eikà tàmà nyt olennaista varmaan reseptin kannalta ollutkaan.

 
At 4/9/09 10:52, Blogger Rosmariini said...

Maissijauho tulee muuten tätä nykyä vastaan melkein kaikissa jenkkiohjeissa! Aina saa olla ihmettelemässä, että mitä sen kanssa oikein tekisi.

 
At 4/9/09 11:06, Anonymous herra_ronkeli said...

Oijoi, kuulostaa niin hyvältä. Taidan tehdä tupareihin näitä :P

 
At 5/9/09 17:30, Blogger Rosmariini said...

Noita kelpasi kyllä lämmittää vielä seuraavanakin päivänä talossa pyörineelle nälkäiselle remonttiväelle.

Lisukkeeksi voi tehdä vaikka ykkösparasta kesäkurpitsapikkelssiä.

 
At 8/9/09 08:33, Anonymous Kari said...

Olipas mainion oloinen vinkki. Noitahan täytyy kokeilla jo ensi viikonloppuna, vaikka emme varsinaisia nakkien ystäviä olekaan. Kenties kokeilemme jotain vähän perusnakkia ärhäkämpää makkaranpuikulaa.

 
At 8/9/09 20:20, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos aiemmista neuvoista Silvian suhteen. Täällä on jo toista viikkoa turauteltu herkullisia shotteja, ja parin viime päivän tekeleet ovat aiheuttaneet sellaisia ilonkiljahduksia, että seinänaapureiltakin on aamurähmät varmasti silmistä pudonneet.

Terveisin kotikokkailijat Keski-Suomesta

 
At 9/9/09 17:42, Blogger Pippurimylly said...

Mainiota, että alkaa kahvi olla kohdallaan! Hyvä kahvi on kyllä varsinkin aamuisin melko korvaamaton ilo.

 
At 10/9/09 18:43, Anonymous Anonyymi said...

Näitähän pitää kokeilla! Kiitos innoituksesta, sainpa lopultakin omankin reseptiarkiston avattua internetin ihmeelliseen maailmaan..

 
At 28/11/09 19:53, Anonymous Anonyymi said...

Tuon tyylisiä on tullut joskus valmistettua muksujen synttärikutsuilla. Synttärisankari oli hyvin tyytyväinen, kun sai tuon taikinan veivata pastakoneella (paksuimmalla asennolla) levyksi, josta sitten leikattiin hodareja varten sopivia pätkiä.

 
At 9/11/12 09:25, Anonymous Anonyymi said...

Ongelma on enkku-suomi käännöksessä, suomessa ei ole tälle karkealle maissijauholle omaa sanaa kuten englannissa cornmeal. Yleensä enkkuohjeissa tarkoitettu valkoinen, hieno maissijauho onkin sitten corn starch eli maissitärkkelys eli maizena.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails