keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Rosmariini-valkosipulipekaanit

Jonkin aikaa seurailemassani Al Dente -blogissa oli taannoin resepti näihin rosmariini-valkosipulipekaaneihin. Kuulosti niin mukavalta, että näitähän oli pakko kokeilla! Kohtuullisen pienellä vaivalla saa mukavan lisävireen napostelupähkinöihin. Tätä reseptiä voi varmaan varioida sekä mausteiden että pähkinälaatujen suhteen aika vapaasti.

Rosmariini-valkosipulipekaanit

2 rkl suolatonta voita
2 rkl hienonnettuja rosmariininlehtiä
1 rkl valkosipulijauhetta (laitoin yhden tuoreen kynnen hienonnettuna)
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
4,8 dl (2 cups) pekaanipähkinöitä tai manteleita

Lämmitä uuni 175 C:hen. Sulata voi pannussa tai sopivassa kannussa liedellä tai mikrossa ja sekoita siihen rosmariini, valkosipuli, suola ja pippuri. Laita pähkinät kulhoon ja kaada voiseos päälle. Hötkyttele hetken aikaa niin, että pähkinät ovat kauttaaltaan voi-mausteseoksen peitossa.

Levitä pekaanit pellille leivinpaperin päälle ja paista noin 20 minuuttia. Hämmennä pähkinöitä välillä pari-kolme kertaa ja pidä niitä muutenkin tarkasti silmällä varsinkin loppuvaiheessa. Jostain syystä tällaiset pähkinänpaahtoaskareet tuntuvat ainakin meillä menevän tosi helposti pitkiksi ja paahdettavat mustiksi.

Anna pähkinöiden jäähtyä pellillä ja säilytä sitten ilmatiiviissä purkissa.

9 Comments:

At 3/9/08 15:46, Blogger Rosmariini said...

Paahdetuista pekanpähkinöistä tuli mieleeni, että myös Lettupannu-blogista löytyy mukavia pikkunaposteltavien pähkinöiden ym. ohjeita. Esim. sitruunacashewit ja paahdetut & currymausteella maustetut kikherneet.

 
At 3/9/08 15:48, Blogger Rosmariini said...

...ja muulikeittiöstä tietenkin myös. :)

Mutta siis aika jänniäkin makuyhdistelmiä pääsisi tosiaan kokeilemaan kohtuuvähäisellä vaivannäöllä.

 
At 5/9/08 06:28, Blogger Meri, Helsinki said...

Tollasella twistillä en ole koskaan kokeillut :-P Ja pekaaneista tulee paahdettuna äääääärettömän hyviä....

Huomiseen, hei tyypit?!?! Jipijipi.

 
At 5/9/08 12:58, Blogger Rosmariini said...

Huomiseenpa hyvinkin! <:)

 
At 6/9/08 13:21, Blogger Pippurimylly said...

Tänään!

 
At 8/9/08 22:03, Anonymous Anonyymi said...

Tosi hauska idea kutsuille. Tuleeko mieleen jotain vastaavaa ideaa cocktail-kutsuille pähkinäallergisille? Jotain pientä ja hauskaa, mutta helppotekoista etsiskelen.

 
At 10/9/08 14:15, Blogger Elena said...

Voiko pähkinäallergiset syödä kikherneitä ? Tuossa ylempänä oli linkki niiden ohjeeseen.

 
At 11/9/08 18:29, Blogger Rosmariini said...

Kikherneistä tuli mieleeni, että minkäköhänlaisia ihan tavalliset herneet mahtaisivat olla paahdettuina.

Pitääpä lueskella loppuviikosta tarkemmin tuota Kannat kattoon -juhlablogia, tervetullut tuttavuus.

 
At 13/9/08 19:14, Anonymous Anonyymi said...

En ole itse asiassa varma.. Jotkut siemenet eivät ainakaan sovi, ainakaan suurissa määrissä. Pitää kai kokeilla, omalla riskillä.

Ja kiitos Rosmariinille kauniista sanoista! :) Tervetuloa piipahtamaan ja mielellään jättämään kommentti tai vinkki.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails