keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Piimäpannukakut

Piimän kulutus on kasvanut kodissamme viimeisten kuukausien aikana kohisten, kun sitä on tullut kipattua eräisiinkin leipätaikinoihin ja muihin leivonnaisiin. Nyt laitoin sitä jenkkityylillä tehtyihin piimäpannukakkuihin, joita tuli viime kesän länsirannikko-reissulla ruokailtua pariinkin otteeseen.

Yhdessä pannukakku-dinerissä erehdyin tilaamaan piimäpannukakkuja ilman mitään lisukkeita, mutta seuraavilla kerroilla muistin valikoida marjoja tai hedelmiäkin messiin. Vaikka pannukakut ovat itsessäänkin varsin muhevia, ne kaipaavat kuitenkin mielestäni jonkinlaista lisämakua seurakseen. Ainakin jos on pienestä pitäen tottunut suomalaistyylisempiin sokerisiin räiskäleisiin.

Lääkäri määräsi meikäläisen pari viikkoa sitten banaanikuurille (ihan oikeasti), mistä syystä pannariannos tarjoiltiin banaaniviipaleiden kanssa. Annos oli tarkoitus kruunata lorauksella vaahterasiirappia, mutta se puteli oli piiloutunut keittiömme syövereihin sen verran tehokkaasti, ettemme sitä erinäisistä etsiskelyistä huolimatta löytäneet.

Joy of Bakingista löytynyt ohje oli sen verran hyvä, että voisin kokeilla sitä joskus toisellakin kertaa. Seuraavalla kerralla voisin paistaa pannukakut vaikka blinipannussa, kun lettupannuversiot ovat niin onnettoman pieniä ja vaikeammin operoitaviakin, kun taikina meinaa turpoilla toistuvasti kolojen ulkopuolelle.
Buttermilk pancakes

140 grammaa (1 cup) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 iso muna, kevyesti vatkattuna
2,4 dl (1 cup) piimää
3 rkl (40 grammaa) suolaamatonta voita, sulatettuna (+ vähän pannun rasvaukseen)

Sekoita suuressa kulhossa keskenään jauho, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja sokeri. Vispaa toisessa kulhossa sekaisin muna, piimä sekä sulatettu voi. Kippaa munaseos jauhoseokseen ja hämmennä sen verran, että kaikki on juuri ja juuri sekaisin. Taikinaa ei saa sekoittaa liian paljon, tai pannukakuista tulee sitkeitä.

Kuumenna paistinpannu ja levitä sille (esim. silikonisella pullasutilla) sulatettua voita. Oma pannuni oli ihan liian kuumalla, kun ensimmäinen erä ehti vähän kärähtää pohjasta ennen hyytymistään kääntökuntoon. Eli keskilämpö riittää. Ammenna pienellä kauhalla pannulle reilun puolen desin kokoisia satseja pannukakkutaikinaa. Jätä pannukakkujen väliin tilaa, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Kun pannareiden pohjat ovat ruskistuneet ja pinta kuplii, on kääntämisen aika. Paista kääntöpuolta vielä parin minuutin ajan.

Toista sama lopulla taikinalla. Voitele pannu uudestaan paistokertojen välissä. Tarjoile heti esim. vaahterasiirapin tai hyvän hillon kanssa.

28 Comments:

At 27/2/08 17:27, Anonymous Anonyymi said...

Lääkäri määräsi banaanikuurille? Miksi? Ei tietenkään tarvitse seikkaperäisesti selostaa vaivoistaan ja sairauksistaan, mutta noin muuten vain kiinnostaa, että mikä siinä banaanissa on niin erityistä (paitsi ihana maku). :)

 
At 27/2/08 17:52, Blogger Rosmariini said...

Banaanista saa kätevästi kaliumia, joka oli meikäläisellä vähän alakantissa (kuulemma salmiakin syöminen voi aiheuttaa moista, kröhöm, en tunnusta;). Ei mikään hälyttävä notkahdus (etenkin kun verenpaine on normaali), mutta mukava tekosyy syödä enemmän banaania, joka on elämäni ensimmäinen ruokarakkaus.

 
At 27/2/08 18:30, Anonymous Anonyymi said...

Kuulostaa kyllä sairaan hyvältä, pitääpä testata, kunhan saan muuton pois alta. Itselläni ei kyllä ole lettu- saati sitten blinipannua, käykö tähän tavallinen paistinpannu tai valurautapannu?

 
At 27/2/08 19:15, Blogger Rosmariini said...

Käy toki! Taikinasta tulee kuitenkin sen verran jämäkkää, että pannukakkujen pitäisi pysyä käsittääkseni koossa ilman kolojakin.

 
At 27/2/08 20:12, Blogger Polkkapossu said...

Jep, ja piimää kun laittaa leipätaikinaan, pysyy leipä selvästi kauemmin tuoreen tuntuisena.

Mutta piimää en kyllä muuten juurikaan juo. Ruoanlaittoon lähinnä. Vähän kuin valkoviinikin ;-)

 
At 27/2/08 21:14, Anonymous Anonyymi said...

Mitä amerikkalaiset käyttää, niillä kun ei taida olla piimää? Eikä meillä täällä Italiassa.
Kiitos paljon hyvistä ruokajutuista ja resepteistä.

 
At 27/2/08 23:32, Anonymous Anonyymi said...

Norjassa noita "pannareita" kutsutaan nimellä lappe tai svelle ja ovat ihan perinneruokaa. Jännä miten eri maissa on ihan samat jutut.

 
At 28/2/08 01:07, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, olisiko pannukakkuperinne sitten voinut kulkeutua Jenkkilään alkujaan Norjasta? Meillä olisi kesällä ostettu amerikkalainen keittokirjakin (jota on tullut toistaiseksi selailtua luvattoman vähän), josta voisi löytyä hyvällä tuurilla juttua eri maista sinne tulleista ruokavaikutteista. Pitää katsella joskus, jos siellä olisi tarinaa pannukakusta.

Jos joku tietää, minkälaista tuotetta buttermilk oikein tarkoittaakaan, niin saa vihjaista meillekin. :) Kai sen jonkinlaista hapanta maitojuomaa luulisi olevan?

 
At 28/2/08 08:56, Anonymous Anonyymi said...

Wikipedia auttaa tässä(kin) asiassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Buttermilk ;)

 
At 28/2/08 09:49, Blogger Rosmariini said...

Piimän korvaajaksi voi sitten ilmeisesti käyttää tavallista maitoa, jos sekoittaa siihen sopivassa suhteessa jotain hapokasta (esim. sitruunamehua). Hmmm, ehkä pitäydyn itse kuitenkin piimässä ainakin niin pitkään, kun täällä Suomessa asustan.

Googletus amerikkalaisille meijerisivustoille kertoo myös, että piimä tekee leivonnaisista (ruokasoodan kanssa käytettynä) paitsi maukkaita myös rakenteeltaan hyviä ja sopivan kuohkeita. Lisäksi sivuilla oli puhetta piimän (lihaa) marinoivista ja mureuttavista ominaisuuksista, mikä itsellekin on tullut tutuksi ainakin taannoisissa kananuggettikokeiluissa. Eläköön piimä ja muut happamat maitotuotteet!

 
At 28/2/08 09:55, Blogger Rosmariini said...

Piimä on näköjään jollakin muullakin tänään mielessä. :)

 
At 28/2/08 13:56, Anonymous Anonyymi said...

Kiitti! Ihan kuin olisin jossain marketissa täällä nähnyt buttermilk-purkin. Täytyy pitää silmät auki ja kokeilla pannareita.
Sorry, jäi nimi pois tuosta ekasta kysymyksestä! Aija

 
At 28/2/08 18:47, Anonymous Anonyymi said...

Tällä Marien ruokaohjeissa http://www.sekasoppa.vuodatus.net/blog/79198 on samansukuinen pannariohje, jossa lukee, että myös kermaviili käy piimän sijasta.

 
At 28/2/08 23:53, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkistä! Pitääkin käydä kurkistelemassa Marien keitoksia.

 
At 29/2/08 11:30, Anonymous Anonyymi said...

Hehe, meinaatko, Rosmis, ryhtyä samanlaiseksi banaanien väärinkäyttäjäksi kuin Ylimuuli Mukkelismakkelis? ;-D

Pannukakut ovat aina hyviä! Mutta piimää en juo!

 
At 29/2/08 14:07, Blogger Rosmariini said...

Muulinkolosta tosissaan löytyykin varsinainen banskureseptien valikoima. Ostin taas hetki sitten ison tertullisen banaaneita, joista osan voisi käyttää viikonlopun kokkailuihin.

 
At 29/2/08 16:09, Blogger Meri, Helsinki said...

Pannaania ja piimää! Jopa ollaan samoilla taajuuksilla, tänään vein töihin viimeisen päivän kunniaksi taas banaanisuklaakakun, ja se on MAAILMAN PARASTA KAKKUA! Juuri se PIIMÄ tekee sen, ja panaani. <3

Nyt on sit kaapissa piimää vaan ja mietin että mitä siitä keksin, mut tää tuli kuin tilauksesta. Näitä ja sassiin!

Ja tosiaan, se salmiakin syöntihän taitaa saada natrium-kalium-tasapainon kallelleen eli siksi banskui. Banaani kyllä kannattaa, hyvä palkkaripurtavakin treenin jälkeen jos sellaista harrastaa. :-)

Banaanista on kyllä aivan ihmeen moneksi. Ja Satujatarelle vaan terveisiä, että joku päivä teen sen luokse banaani-invaasion! Muahahaha :-D

 
At 29/2/08 16:17, Blogger Rosmariini said...

Banaani on kyllä aivan syyttä suotta (ainakin täällä Suomessa) epäterveellisen hedelmän maineessa. Barrikadeille banaanin puolesta, hop!

 
At 29/2/08 16:40, Anonymous Anonyymi said...

Onko banaani epäterveellisen hedelmän maineessa!? Härrekuu... Vai liittyykö tämäkin nyt sitten siihen hysteeriseen rasvakammoon, tyyliin "banaani ja avokado ovat niin kamalan rasvaisia, ettei niitä uskalla syödä"? :D

 
At 29/2/08 17:22, Blogger Rosmariini said...

Joo, ja oliivit ovat niin suolaisia, että niitäkin pitää välttää viimeiseen asti. Sekä mansikat niin makeita, ettei niitäkään uskalla syödä ollenkaan, hehheh. Avokadoissa muuten näyttäisi olevan (wikipedian perusteella) 60 prosenttia enemmän kaliumia kuin banaaneissa! Vieläköhän tässä ehtisi vaihtaa viikonlopun ruokasuunnitelmia. :)

 
At 1/3/08 10:33, Blogger Meri, Helsinki said...

Töttöröö, tein illalla piimiksii ja oli makosia, tietty vähän banaanimodasin :-D Maistuivat vielä aamullakin kylmänä, sanoo Lihansyöjä.

 
At 2/3/08 14:19, Blogger Rosmariini said...

Hipetihurraa, banskua voisi tosiaan sommitella pannukakkutaikinan sekaankin. Ja mustikkapannukakut ovat ihania! Meillä taitaakin olla vähän viimekesäistä marjasatoa pakastimessa...

 
At 2/3/08 18:53, Anonymous Anonyymi said...

Banaanin terveellisyydestä pakko sanoa: juttelin taannoin erään maa- ja kotitalousnaisen kanssa banaanin rasvapitoisuudesta. Tämä väitti, ettei banaanissa ole rasvaa lain, vaan energia tulee hiilihydraateista. Näin siis banaani painisi eri sarjassa avokadon kanssa. - Anna

 
At 3/3/08 01:19, Blogger Annimaria said...

Finelin mukaan banaanissa on rasvaa 0,4g/100g, joten aika hassuilta tuntuvat nämä huhut banaanin rasvaisuudesta. Kokonaisenergiasta 89% tulee Finelin mukaan hiilareista, eli niiden takia bansku on kai sen huonon maineensa saanut. Mutta itse len kyllä sitä mieltä, että tämä terveyshysteria menee vähän liian pitkälle, jos banaaneja pitää alkaa vältellä. Kohtuudella tietysti niitäkin, niin kuin kaikkea, mutta ei niitä kannata pannaan julistaa. Avokadossa rasvaa on sen sijaan 19.4g/100g muodostaen 92% prosenttia hedelmän kokonaisenergiasisällöstä, joten niitä ei ehkä kantsi ihan joka päivä popsia.

Ja siis vielä selvennykseksi, että banaanissa on energiaa 84 kaloria per 10g ja avokadossa 185. Joten kyllä se bansku vaan taitaa olla noin yleisesti ottaen terveellisempi vaihtoehto.

 
At 3/3/08 01:21, Blogger Annimaria said...

Energiasisällöt siis tietenkin per 100g.

 
At 3/3/08 09:18, Blogger Rosmariini said...

Kiitoksia tietämyksestä! Liika on tosiaan liikaa mitä ruokalajia tai -ainesta tahansa.

 
At 5/3/08 07:22, Anonymous Anonyymi said...

Aika usein tulee amerikkalaisia pannukakkuja nautittua aamiaisella (yleensä sunnuntaisin) IHOP:ssa (International House of Pancakes). Kotona olen tehnyt Jamie Oliverin reseptillä, mutta nyt aion kokeilla näitä piimäpannukakkuja. Amerikasta saa piimää, buttermilk, sitä on kyllä ihan jokaisessa ruokakaupassa ja se käy hyvin leivontaan ja ruuanlaittoon, juotavaksi se on aika pahaa suomalaiseen piimään verrattuna. Kefir sopii paremmin juotavaksi.

Huh, Suomessa tuntuu olevan aika paljon ruokatarvikkeita epäterveellisen maineessa, nyt jo banaanikin. Sehän on oikein luonnon oma terveyspaketti kuten kananmunakin. Laihdutus- ja terveyspalvonnassaan ihmiset ovat mitä ilmeisemmin kadottaneet terveen järjen.

 
At 5/11/08 22:23, Blogger Ninja said...

Banaanien epäterveellisyys saattaa johtua myös siitä, että se kohottaa verensokeria enemmän kuin esim. karkkien syönti, luultavasti myös siksi se on luokiteltu epäterveelliseksi hedelmäksi.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails