perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Piparilla kruunattu puolukkajäädyke

Etsiskelin itsenäisyyspäivän atrialle jotain sopivaa puolukkaista jälkiruokareseptiä, ja kas, päädyinpä entuudestaan tuntemattomalle Suomalaisen joulun reseptisivustolle. Sieltä valikoitui toteutukseen aika raikkaalta kuulostava puolukkajäädykkeen ohje, joka näyttäisi olevan marttaresepti, kuinkas muutenkaan.

Ohjeen mukaisesti valmistettuun puolukkajäädykkeeseen murskattiin mukaan myös pipareita, mikä muistutti mieleeni joulukuun piparkakun makuisen ruokahaasteen. Pipari kuulosti etenkin alkuun hyvinkin haastavalta raaka-aineelta, mutta kirjastossa uusinta Maku-lehteä lueskeltuani pääni suorastaan pursuili pipari-ideoita. Suurin osa ideoista on arvatenkin kadonnut sittemmin taivaan tuuliin, mutta ainakin yksi lihan kaveriksi laadittu kastike jäi lehdestä mieleeni. Siihen laitettiin paitsi piparkakkua myös makuaineeksi madeiraa.

Mutta tässä nyt viimein tämä puolukkajäädyke, pipareineen kaikkineen:
Puolukkajäädyke

noin 50 g mantelilastuja
2 ½ dl vatkautuvaa vaniljakastiketta
1 dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (250 g) maitorahkaa
2 dl puolukkasurvosta
noin 100 g murskattuja pipareita lisäksi: kinuskikastiketta

1. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla kauniin vaalean ruskeiksi. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri, tuorejuusto, maitorahka ja puolukkasurvos.
2. Vuoraa pitkänomainen kakkuvuoka tuorekelmulla. Ripottele vuoan pohjalle paahdetut mantelilastut. Kaada jäädykemassa vuokaan. Murskaa piparkakut karkeaksi rouheeksi ja levitä jäädykemassan päälle.
3. Peitä vuoka tuorekelmulla. Anna jäädykkeen olla muutama tunti, mielellään yön yli pakastimessa.
4. Ota jäädyke pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Tarjoa jäädykkeen kanssa kinuskikastiketta.

Unohdin ostaa jäädykettä varten tuorejuustoa, millä tietenkin oli jonkinmoinen vaikutus sekä muonan makuun että rakenteeseen, mutta varsin makoisaa tästä tuli siitä huolimatta. Lisäksi päädyin käyttämään pitkulaisen vuoan sijasta upouutta silikonista muffinssivuokaani, millä oli puolestaan vaikutusta jäädykkeiden muotoon ja ulkonäköön. Seuraavalla kerralla voisin vaikka jättää mantelikerroksen kokonaan pois ja laatia pakasteeseen pelkkää puolukkajäätelöä, johon voisin lohkoa jonkin verran piparkakkua sekaan.

2 Comments:

At 8/12/07 23:55, Anonymous Anonyymi said...

Tässähän olisi kiva joulun jälkkäri...=)

 
At 9/12/07 06:45, Blogger Rosmariini said...

Niin olisi, kätevä tehdä pakastimeen valmiiksi jo edellisenä päivänä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails