lauantaina, elokuuta 26, 2006

Sitruunaiset valkosipuliperunat

Meillä on ollut tällä viikolla sen verran monia ilonaiheita, että pitihän noita kohdalle sattuneita kivoja juttuja päästä juhlistamaan myös hyvän sapuskan voimin. Pippurimylly päätti paistaa pihvejä. Niiden seuraksi hän askarteli punaviinistä kastiketta, joka muistutti väriltään erehdyttävästi marjapuuroa.

Minä puolestani halusin pihvien kaveriksi valkosipuliperunoita, koska en saa millään tarpeekseni tuoreista kotimaisista valkosipuleista. Kermaiset valkosipuliperunat eivät meille enää tätä nykyä kovinkaan hyvin maistu, mutta onneksi saatavilla olleiden ohjeiden joukossa oli huomattavasti raikkaampiakin vaihtoehtoja. Tästä reseptistä on kiittäminen maanmainion Oulu Daily Photon piuta.
Sitruunaperunat

650 g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
10 pilkottua valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu ja ja hienoksi raastettu kuori (puolikas sitruunakin riittää jos ei kamalan happamasta tykkää)
1 rkl vettä
6 laakerinlehteä
1 tl timjamia
1/2 tl kuivattua oreganoa
4 rosmariininoksaa
1/2 tl sokeria
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
nippu persiljaa karkeaksi hakattuna

Perunat leikataan reiluiksi suupaloiksi ja laitetaan uunivuokaan (voi esikiehauttaa ensin jos haluaa lyhentää kypsennysaikaa uunissa). Lisää kaikki muut ainekset paitsi persilja ja pari rosmariininoksaa ja kääntele hyvin sekaisin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30-40 min kunnes pinta on rapea. Kääntele välillä jotta perunat maustuvat tasaisesti. Koristele persiljalla ja rosmariininoksilla.
Me paistelimme perunoita yliaikaa - alensin jossain vaiheessa lämpötilaa, ja kaikkiaan perunat lienevät olleet uunissa suurin piirtein tunteroisen. Siitä huolimatta ne olivat pysyneet mukavan napakoina ja makoisina. Paistoastia olisi voinut kenties olla laakeampi, jolloin lopputulos olisi voinut olla vieläkin rapsakampi. Mutta varsin loistava valkosipuliperunakokemus oli tämä.

13 Comments:

At 26/8/06 16:11, Blogger sea said...

Mitäh? Ei tomaattia! Hitto! Olette saaneet mut pupeltamaan tomaatteja ihan hulluna, ne on niiiiin hyviä. Suupieleni lähettää veemäisiä terveisiä. Mut eihän me sitä kuunnella. ;)

 
At 26/8/06 16:34, Blogger Rosmariini said...

Kieltämättä! Tomskuista olisi tullut tuohon annokseen mukavasti piristystä.

Meikälläkin aukesi yhdessä vaiheessa aina suupielet tomaatista. Se oli ankeaa aikaa se. :)

 
At 27/8/06 12:09, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Löysin vastikään sivustonne työkaverin suosittelemana ja pitää heti kärkeen sanoa, että mielenkiintoinen sivusto. En ole ennen ruokablogeista ollut edes tietoinen, vaikka itse olen oikea reseptihirmu. Keräilen niitä niin vimmatusti, etten edes kaikkia ole ehtinyt kokeilla. Näistä sitruunaperunoista tuli mieleeni uusimmassa Maku-lehdessä ollut sitruunapeston ohje, jota suositeltiin pastan sekaan ja lohen kylkeen. Täytyy kokeilla, kun kuulosti niin herkulliselta! Lueskelin myös noita vanhempia reseptejä ja tarinoitanne, muun muassa omppukekkereistä. Itse kokeilin vastikään jostakin vanhasta lehdestä löytämääni "omenamunkkiohjetta", joka osoittautuikin aivan mielettömäksi löydöksi. Helppo ohje, lopputuloksena hiukan erilainen, vahemmän makea ja juhlavakin jälkiruoka. Mielestäni munkki-sana johtaa nimessä harhaan, sillä kyse on ennemminkin taikinoiduista omenoista. Jos resepti mahdollisesti kiinnostaa, jakelisin sitä mielelläni ja auliisti! Aion ilolla jatkaa bloginne seuraamista. Täältä tuntuu löytyvän monenmoisia aarteita ja kokeilunarvoisia ohjeita. Mukavaa myös seurata kerrankin muiden - mitä ilmeisimmin yhtä innostuneiden - kokkien edesottamuksia ja keskustelua niinkin hyvästä aiheesta kuin HYVÄ RUOKA :)!!

 
At 27/8/06 13:10, Blogger Rosmariini said...

Hei, ja kiitokset työkaverille, kun opasti sinut blogiimme. Aina yhtä hauskaa saada uusia innokkaita sapuskaharrastajia mukaan meininkiin. Ja hienoa saada apuvoimia hyvien reseptien loputtomaan metsästykseen. :)

Omenamunkkiohje on erittäinkin tervetullut - kuulostaa tosissaan makoisalta. Olen vähän huono jälkkäreiden kanssa, mutta ompusta tehdyt jutut kolahtavat kyllä joka kerta. Esimerkiksi semmoisesta Mummo Ankka -tyylisestä taikinapäällysteisestä omenapiirakasta olen haaveillut jo vuosia. Tuo sitruunapesto vaikuttaa myös ihanan raikkaalta.

 
At 27/8/06 14:43, Blogger sea said...

Sitten kun suupielet aukee niin tomaatti pilkotaan pienemmäksi ja syödään niin ettei se osu suupieliin! :D

 
At 27/8/06 15:17, Blogger Rosmariini said...

Hih, hätä keinot keksii. :) Voikohan noista tomskuista saada yliannostuksen. Olen itsekin vedellyt taas tänään tomaattia ihan autuaana, sekä maksapasteijalla sivellyn ruisleivän päällä että paljaaltaan. Ostin eilen Kauppahallista ihanaisen pussin paikallisia luomutomaatteja, tosi hyviä.

 
At 27/8/06 18:37, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Seuraavassa omenamunkki ohjeeni

taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2-3 rkl sokeria
200 g margariinia tai voita
1 muna
6 pienehköä omenaa
täyte:
6 tl mantelirouhetta
6 tl fariinisokeria
päälle:
1 muna ja raesokeria

1. Sekoita jauhot ja sokeri ja nypi joukkoon rasva. Lisää nopeasti sekoittaen muna. Tee taikinasta tanko ja laita jääkaappiin viilenemään noin tunniksi.
2. Huuhtele omena ja poista siemenkota. Jaa taikina kuuteen osaan ja taputtele palat jauhotetulla pöydällä pyöreiksi kiekoiksi. Nosta kunkin kiekon keskelle omena ja siemenkodan tilalle täytteeksi teelusikallinen mantelirouhetta ja fariiniskokeria. Kääri taikina omenan ympärille ja painele taikina tiivisti kiinni etenkin saumakohdista. (Tässä vaiheessa munkit voi tarvittaessa laittaa jääkaappiin paistamista odottamaan)
3. Voitele munkit munalla ja koristele raesokerilla. Voitele vuoka ja paista munkkeja uunin keskitasossa ensin 250c 5 minuuttia. Säädä sitten lämpö 170c ja paista vielä hiukan yli puolituntia.

Itse käytin mantelien puutteessa rouhittuja maapähkinöitä ja fariinisokerin tilalla kaneli-sokeriseosta. Omena ja kaneli kun ovat niin hyviä kavereita. Uskoisin, että myös inkivääri toimisi tässä mainiosti. Omenoista tulee paiston jälkeen todella kauniita. Ne voisi koristella vielä esimerkiksi tomusokerilla ja kinuskikastikkeella, jos haluaa juhlavamman lopputuloksen. Taikina ei ole ollenkaan makea, joten makea lisuke sopiikin mainiosti. Itse söin munkkini haaleana vaniljajäätelön kera. Yhdistelmä oli klassisen maukas! Omenasta tulee ihanan mehukas, kun se paistetaan kokonaisena.
Jos reseptiä hiukan muokkailisi, se muuntuisi luultavasti haaveilemaksesi mummoankkapiirakaksi. Tietääkseni taikina on juuri sen tyyppistä kuin noissa amerikkalaisissa taikinoiduissa piirakoissa. Voisi tästä kehitellä jonkun version.

Tässä vielä sitruunapesto-ohje niille joilla ei ole viimeisintä Makua:

3 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 dl tuoretta basilikaa
1/4 tl suolaa
1/4 mustapippuria
1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
50 g parmesaania

Kaikki muut aineet paitsi parmesaani teho- tai sauvasekoittimella sekaisin tasaiseksi tahnaksi. Lopuksi joukkoon parmesaaniraaste. (Ohje on yhdelle hengelle, joten perhekokkailussa määrät kannattanee tuplata)

 
At 27/8/06 22:44, Blogger Rosmariini said...

Kiitoksia! Taidanpa hommata joskus lähiaikoina kasan kotimaisia omenoita ja kääräistä osan niistä taikinaan. Ja tuota pestoa pitää testata myös jolloinkin.

 
At 8/10/06 16:25, Anonymous Anonyymi said...

Jaa-a, minkähän ihmeen tähden en ole tänne eksynytkään vähään aikaan.. Ihania ohjeita ja kuvia, nälkä tulee.. Menee vaan kamalasti aikaa kun kahlailee läpi muutaman kuukauden ruokaohjeet ;)

Hyvännäköinen perunaohje, ehdottomasti testattava. Minullekaan ei ne kermavalkosipuliperunat niin hyvin maistu, joten tosi tervetullut tällainen ohje.

 
At 18/10/08 20:16, Anonymous Anonyymi said...

Kokeilin pari variaatiota, hiukan limeä ja hiukan fataliin savukristallia ja AJI CRISTAL: ia lisäten, aivan ihanaa.
jos tykkäätte kasvattaa mausteita ja pidätte chilistä zekatkaa http://www.infernochili.tk siellä on linkkejä kaupallisiinkin sivuihin.
Tuo sitruunainen raikkaus ja hiukan chiliä sopi ribbsien kanssa mainiosti.

 
At 29/3/09 19:41, Anonymous Anonyymi said...

Oon aina valkosipuliperunahimon tullen guuglannut tän ohjeen kerta kerran jälkeen, on NIIIN herkkua. Melkein sen osaan ulkoa, aika simppeli, mut superherkku. Kiitos siitä! Tulee tosin aina himotus myös sitruunakakkuun / -muffinsseihin /-marenkipiirakkaan tätä tehdessä. Slurps. Terveisin Mari Tampereelta.

 
At 10/4/09 20:35, Anonymous Anonyymi said...

no nyt tuli kyllä vesi kielelle tuosta munkkiohjeesta,vaikka vasta herkuttelin persikkaisilla rahkapiirakoilla.Pakko tehdä pian munkkeja!
Kiitos muutoinkin koko sivustosta,on ollut mielenkiintoinen tuttavuus.
kirjoitti Marinaadi

 
At 4/4/10 15:15, Anonymous Anonyymi said...

mo,
lupaavan ja hienon tuntuinen resepti. Mutta tein sen hiukka punkkua maistelleena ja suurin siveltimenvedoin (kolminkertainen määrä). Yllättäen oli vähän kuiva eikä yhtään mehevä. Sitruunaa oli liikaa (pusersin ne koneella) ja valkosipuli oli keon kokoon nähden yllättävän mieto. Ehkä sitruuna nielas sen?
Sitten kävi niinkuin usein: kun ruokailu oli oh odottivat rosmariini ja persilja loukkaantuneen näköisinä työpöydällä.
Kyllä mekin niille kermaperunoille vaihtoehtoa haetaan mutta tämä ei tainnut olla se. Ehkä raakana paistetut perunat ja valkosipuli johonkin muuhun, vikka maustevoin sekaan?

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails