keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006

Tomaattipiirakka, osa 2

Tein tomaattipiirakkaa reilu kuukausi sitten, enkä ollut silloin kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Nyt oli vuorossa uusi yritys, Marien Sekasopasta löytyvä feta-tomaattipiiras. Ohje oli aivan mainio (katsokaa herkullisempi kuva onnistuneesta piiraasta lähdeblogissa), mutta meikäläinen ei tainnut olla ihan parhaassa kokkausvireessään, koska homma tahtoi mennä tumpeloinniksi ja lopputulos-poloinenkin pääsi hieman lässähtämään. Nyyh.

Vastukset alkoivat jo kaupassa, josta ei löytynyt tuoretta basilikaa ensimmäistä kertaa maailman historiassa. No, urhea pastanjauhaja ei siitä lannistunut, vaikka takaisku olikin kieltämättä melkoinen. :) Varsinainen kokkaus ei alkanut ollenkaan sen rohkaisevammin. Kirsikkatomaattirasia lipesi nimittäin hyppysistä matkalla jääkaapista työtasolle ja levitti herkullisen sisältönsä pitkin keittiön lattiaa. Ei kai siinä auttanut, keräsin tomaatit talteen ja huuhtelin niitä tovin hanan alla. Tämän jälkeen kaikki sujui suht koht odotusten mukaan, pohja valmistui ja sitä rataa, mutta piirakan viimeistely meni taas keturalleen. Torttu oli paistunut uunissa jo tovin, kun huomasin, että juustoraaste oli edelleen pöydällä olevassa kipossa. Tumppasin sitä sitten hädissäni perään (hieman liikaa) ja toivoin parasta. Tuommoista siitä sitten tuli. Maku oli tosissaan mainio, mutta pitää kokeilla joskus paremmalla kokkausonnella uudestaan, jos saisi vielä ulkonäönkin kohdalleen. Tuore basilika toisi piirakkaan ainakin enemmän väriä, joten jospa sitäkin olisi sitten seuraavalla kerralla käytettävissä.
Tomaatti-fetapiiras

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
125g voita tai margariinia
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte:
1 prk (200g) Feta kuutioita
1 rasia (250g) kirsikkatomaatteja
1 ruukku basilikaa silppuna
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
suolaa, pippuria
50-100g juustoraastetta

Nypi margariini ja jauhot kulhossa. Lisää kylmä vesi, sekoita taikinaksi. Laita viileään lepäämään noin 30-60 minuuttia. Voit käyttää halutessasi myös valmista piiraspohjaa (400g)

Painele taikina piirasvuokaan (halkaisija n 26cm). Tee pohjaan kunnon reunat, pistele pohja haarukalla. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Sekoita kananmunat, kerma ja mausteet. Lado basilikasilppu, Fetajuustokuutiot ja tomaatti piirakan pohjalle, kaada munakerma päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista 225 asteessa, uunin alatasossa noin 20 minuuttia.

Koristele piiras kirsikkatomaateilla ja tuoreilla Basilikan lehdillä.

Ilmeisesti nuo tomaatit olisi voinut muuten halkaista, niin olisivat levittäytyneet tasaisemmin eivätkä olisi pilkistäneet piiraasta noin tomerasti ulos. En tullut siinä sählätessäni ajatelleeksi. Ja semmoinen tuli vielä mieleeni, että jotkut tuttavani tapaavat huuhtoa fetasta enintä suolaisuutta pois ennen piirakkaan laittamista. Siis semmoiset tuttavat, jotka eivät suolan mausta niin perusta.

Piirakka ei ollut viime päivien ainoa pieleen mennyt kokkauskokemus, eli jatkoa seuraa ainakin kalvakan pesto-lohen merkeissä.

6 Comments:

At 1/3/06 14:39, Blogger Myy said...

Kaikki tomaattiruuatkin ovat houkuttelevia. Meillä kaksilahkeinen saa tomaatin syönnistä oireita, kerran Portugalissa turposi melkein nielunsa umpeen, joten joudun käyttämään kohtuudella...

 
At 1/3/06 15:03, Blogger Rosmariini said...

Voi kauhistus, olisipa ikävä olla tomaatille allerginen! :-/

 
At 2/3/06 10:25, Blogger Polkkapossu said...

Kaikki tuo sähläys kuulostaa ihan tutulta. Ja opettavaiselta. Ei hätää Rosmis :)

 
At 3/3/06 01:02, Blogger Rosmariini said...

Lohdullista, että ammattilainenkin on tuota mieltä. :) Pienet sählingit kuuluvat kyllä silloin tällöin asiaan, kun keittiössä häärätään. Ja virheistä tosiaan oppii.

 
At 22/5/06 15:48, Anonymous Anonyymi said...

No voihan nenä! Harmillista että piirakka meni hieman poskelleen mutta, KIva tietää että muillakin on noita päiviä kun mikään ei mee ihan niin kuin pitäisi! ;)
Hauskaa että kuitenkin kokeilit ohjettani! =)

 
At 22/5/06 23:14, Blogger Rosmariini said...

Tuo piirakka osui jotenkin semmoiseen kokkaussaumaan, ettei yhtään mikään onnistunut keittiön puolella. Taisi olla liikaa työstressiä eikä tullut keskityttyä kokkaukseen tarpeeksi.

Sinun annoksesi ovat kyllä aina niin mahdottoman kauniita, etten osaa tehdä niiden veroisia muutenkaan. Ei ole itsellä samanlaista taiteellista silmää. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails