Pastanjauhantaa

Jamien mozzarella-sienialkupala

2012-01-25T18:41:00.002+02:00

Jamie Oliverin äärimmäisen yksinkertainen ja todella nopeasti valmistuva sieni-mozzarella -alkupala osoittautui maukkaaksi ja toimivaksi ruokalajiksi.

Sieni-mozzarella-timjami -alkupalat

pari kourallista tuoreita sieniä (herkkusienetkin käyvät hyvin), ohuiksi siivuiksi leikattuna
1-2 palloa mozzarellaa
tuoretta timjamia
suolaa, pippuria
ekstraneitsytoliiviöljyä

Leikkaa sienet ohuiksi siivuiksi ja asettele ne (huom! uuninkestävälle) tarjoiluvadille. Revi päälle mozzarellaa ja ripottele perään timjamipuskasta riivittyjä lehtiä.

Rouhi mausteeksi suolaa ja pippuria ja norota päällimmäiseksi oliiviöljyä. Paista uunissa grillivastusten alla, kunnes juusto kuplii ja ottaa hieman väriä. Jamien mukaan ruoka sopii tarjota esimerkiksi hyvän, rapeakuorisen maalaisleivän kanssa.

Uunimme vaan teki tenän juuri pahimmoilleen tämän ruokalajin kynnyksellä. Onneksi leivinuuni oli kuumimmillaan, valmiina vastaanottamaan illan pääruoaksi kaavailtuja pizzoja. Tulikuuma kiviarina oli kylmälle vadille kuitenkin liikaa: juusto suli ja ruskettui loistavasti, mutta ruoka saatiin lopulta kaapia kolmeen osaan haljenneelta lautaselta.

Makuun vastoinkäyminen ei onneksi kuitenkaan vaikuttanut. Suoraviivaisuudestaan ja nopeudestaan huolimatta tämä oli erinomaisen maukas alkupala!

Rendang - maailman herkullisin ruoka Indonesiasta

2012-01-20T11:50:00.006+02:00

CNN äänestytti viime vuonna lukijoillaan 50 maailman herkullisinta ruokaa. Ykkönen oli meille täysin tuntematon, joten aloitimme tutustumisen samoin tein. Indonesiaan ei tähän hätään sentään lähdetty, ja resepti kotikokkaukseenkin valittiin lähes naapurimaasta, BBC:n sivuilta.

Hämmästyksekseni löysin jokaisen raaka-aineen kotikaupungista niin, ettei missään kohden tarvinnut suuremmin soveltaa. Oulun Kauppahallin etnopuoti on mahtava aarreaitta: muutaman neliön tilaan on saatu mahdutettua niin monenlaista purkkia ja nyssykkää, ettei sieltä tarvitse koskaan palata tyhjin käsin. Galangalia en löytänyt kuin kuivatettuna, mutta siihen oli jo alkuperäisessä ohjeessa varauduttu: galangalin voi korvata inkiväärillä.

Ja olihan se tosi hyvää! Raikasta ja lihaisaa yhtä aikaa. Limen maku kevensi kokonaisuutta niin, että se oli jotenkin ilmavamman ja kepeämmän makuista kuin läntiset, punaviinissä tai lihaliemessä haudutetut padat. Aistinvarainen kepeys toimi jopa siinä määrin, että tätä tuli syötyä huomaamattaan aivan hillittömään ähkyyn asti. Suosittelemme!

Rendang

Rendangiin:
1 sipuli, rouheasti pilkottuna
1 rkl pilkottua inkivääriä
1 rkl pilkottua galangalia (tai toinen rkl inkivääriä)
1 rkl valkosipulia silputtuna
1 sitruunaruohonvarsi, kova ulkokuori poistettuna ja loppuosa rouheasti pilkottuna
1 tl kurkumaa
6 punaista chiliä, rouheasti pilkottuna
2 rkl ruokaöljyä
1 kanelitanko
6 kardemummanpalkoa ("green cardamom pods", esim. Punnitse ja säästä -kaupoista)
650 g patalihaa parin sentin kuutioiksi leikattuna - me käytimme sisäpaistia, kun sen rasvaisempaa ei tiskissä tällä kertaa ollut
4 kafferilimetinlehtiä (kokonaisina pakastettuja lehtiä löytyi paikallisesta etnokaupasta)
1 kafferi- tai tavallisen limen kuori raastettuna
4 dl kookosmaitoa
1 rkl tamarinditahnaa tai limemehua (tamarinditahnaa löytyi etnokaupasta)
50 g kookoshiutaleita (löytyi etnokaupasta, taannoin muistan nähneeni myös Stockmannilla)
korianterinlehtiä koristeeksi

Yrttiriisiin:
1 rkl ruokaöljyä
1 kanelitanko
4 kaardemummanpalkoa
250 g basmatiriisiä
6 dl vettä
2 rkl pilkottua tuoretta korianteria
suolaa

Valmista ensin rendang-tahna: laita sipuli, inkivääri, galangal, valkosipuli, sitruunaruoho, kurkuma ja chilit monitoimikoneeseen tms. sekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi. Jos yleiskone ei nurkassasi surraa, mortteli ajanee saman asian hienosti. Silloin tosin kannattaa silputa raaka-aineet jo valmiiksi melko hienoksi, jottei niitä tarvitse hiertää niin pitkään.

Kuumenna wokki tai paistinpannu ja lorauta sille hieman öljyä. Paista tahnaa kuumalla pannulla, kunnes se tummenee ja tuoksuu voimakkaasti.

Lisää kaardemummanpalot (muserra ne ensin varovasti lusikanselkämyksellä) ja kanelitanko (katkaise se ensin kahtia) ja paista noin minuutti. Lisää sitten liha.

Paista lihaa tahnan seassa koko ajan sekoittaen, kunnes se on joka puolelta kunnolla ruskistunut.

Kaada päälle kookosmaito, lisää tamarinditahna ja kuumenna kunnes seos kiehuu lempeästi. Lisää sitten (kafferi)limetinlehdet ja kuori.

Mausta suolalla ja hauduttele seosta 1-1,5 h pienellä lämmöllä, välillä sekoitellen, kunnes liha on erittäin pehmeää ja kastike redusoitunut hyvin vähiin.

Kastikkeen hautuessa kannattaa valmistaa yrttiriisi ja paahtaa kookoshiutaleet, joista jauhettu tahna sekoitetaan kastikkeen joukkoon loppuvaiheessa.

Paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla keskikuumalla lämmöllä. Kannattaa olla tarkkana ja hämmentää kovasti, sillä hiutaleet palavat herkästi. Paahda kuitenkin rohkeasti hiutaleihin ruskea väri. Anna niiden sitten hieman jäähtyä ja aja ne monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa hienoksi. Myös tässä kohden voi hyvin käyttää morttelia, mikäli sopivaa sähkömyllyä ei löydy.

Huuhtele riisi huolella kylmässä vedessä. Riisi on huolella huuhdeltu, kun huuhteluvesi ei enää värjäänny sumuisen sävyiseksi. Siivilöi viimeinen huuhteluvesi riisistä ja laita öljytilkka kuumenemaan kannelliseen kattilaan.

Lisää riisin mausteet (ei korianteria) kattilaan ja paista minuutin verran. Lisää sitten siivilöity riisi ja paista, kunnes riisin väri muuttuu hieman. Kaada sitten kattilaan vesi ja ripaus suolaa.

Anna riisiveden kiehua lähes kuiviin eli kunnes riisin pintaan alkaa kaivautua koloja. Laita tässä vaiheessa kansi päälle, mutta anna levyn olla päällä vielä minuutin ajan, jotta kattilan sisälle muodostuu höyryä. Anna kattilan seistä tämän jälkeen kansi päällä viiden minuutin ajan. Nyt riisi on valmista ja pysyy hyvänä puolisen tuntia, kunhan maltat pitää kannen kiinni.

Kun kastike on hautunut tarpeeksi ja kaikki on valmista, sekoita hienonnetut kookoshiutaleet rendangin joukkoon. Silppua riisin joukkoon korianteria ja sekoita hyvin. Tarjoa ruoka laittamalla kulhoihin riisiä ja lusikoimalla päälle rendangia. Annokset voi halutessaan koristella korianterinoksilla sekä friteeratuilla salottisipuleilla sekä chileillä.

Kasvikset kiinalaiseen tapaan osterikastikkeessa

2012-01-17T18:52:00.000+02:00

Tarkoituksenani oli valmistaa herkullista kiinalaista BBQ-possua eli char siuta - sellaista tahmean makean karamellipintaista ihanuutta, jota hyvistä kiinalaisista ravintoloista saa varsinkin isojen kaupunkien kiinalaiskortteleissa.

Possu ei tällä kertaa kuitenkaan osunut ihan kohdalleen. Yritin nimittäin selvästi marinoida liian isoja lihakimpaleita. Pinta oli ihan mukiinmenevä, mutta maukkautta oli liian vähän suhteessa lihan määrään. Ilmeisesti aitokiinalaiset valmistavat char siunsa mieluusti possun poskista.

Lisäkekasvikset sen sijaan maistuivat niin autenttisilta, että ohje on suorastaan pakko postata! Lähtökohtana oli valmistaa kiinalaistyylinen vihanneslisäke. Nopea googletus päätyi konsensukseen, jonka mukaan tyypillisimmät tavat tarjoilla kiinalaisruoan oheisvihreitä ovat vaalea kastike ja tumma osterikastike. Itse vihanneksina suositaan kuulemma lehteviä vihreitä kasvustoja, esim. paksoita, mutta periaatteessa mikä tahansa raikas, salaattihenkinen vihreä käy.

Päädyin tummaan kastikkeeseen tämän ohjeen ja artikkelin innoittamana. Pääraaka-aineeksi valikoitui kuin itsestään kiinankaali, se kun oli eksoottisinta kauppamme valikoimissa

Maku oli erinomaisen herkullinen ja ohjekin helppo ja nopea, joten tätä uskaltaa suositella. Ehkä hivenen liian kauan keitin vihanneksiani, vaikka joka paikassa tästä oikein erikseen varoiteltiin. Valkosipuliöljyn voi halutessaan tehdä etukäteen, mutta muuten tämä lisäke kannattaa valmistaa vasta ihan viimeisenä - kun pääruoka on jo valmis tai melkein valmis - jotteivät kasvikset virty ja lässähdä.

Vihannekset osterikastikkeessa kiinalaiseen tapaan

vihanneksia - paksoita tai kotoisampia viheriäisiä
1 rkl osterikastiketta
1 rkl vettä
1/4 tl ruokaöljyä
1/2 tl sokeria
pari ripausta valkopippuria

Valkosipuliöljyyn:
2 valkosipulinkynttä, hienoksi pilkottuna
1 tl ruokaöljyä

Valmista ensin valkosipuliöljy: simppeli temppu, mutta öljy-valkosipulinoron vaikutus lopullisen ruoan makuun on valtava! Kuumenna tilkka öljyä wokissa tai paistinpannussa ja paista valkosipulipilkettä, kunnes se ruskistuu kevyesti. Varo paistamasta liikaa - valkosipuli palaa ja muuttuu kitkeräksi todella äkkiarvaamatta! Laita sitten öljy-sipuliseos syrjään kulhoon tai lautaselle.

Kuumenna vajaa kattilallinen vettä. Lisää pari tippaa ruokaöljyä ja pudota kasvikset sekaan. 20-30 sekunnin paistoaika riittää - jopa lyhyempi, jos kasviksia on vähän. Heti, kun lehtevät kasviksesi näyttävät ensimmäiset pehmenemisen merkit, nosta ne siivilään tms. astiaan, jossa enin vesi pääsee valumaan pois. Asettele kasvikset sitten tarjoiluvadille.

Valmista lopuksi varsinainen kastike: kuumenna wokissa öljy, lisää osterikastike, vesi, sokeri ja valkopippuri. Sekoittele ja tarkkaile seoksen konsistenssia. Ota kastike levyltä heti, kun se kuumenee ja sekoittuu kunnolla. Norota se sitten tarjoiluastiassa lepäävien vihannesten päälle. Lusikoi pinnalle vielä valkosipuliöljyä ja tarjoile heti. Maukasta, ja arvatenkin vieläpä melko terveellistäkin!

Tomaatillinen tammikuu (ja katkarapupastaa)

2012-01-15T12:02:00.004+02:00

Okei, tunnustetaan. Ei tomaatitonta tammikuuta tänä vuonna. Työtä ja haasteita riittää taas sen verran paljon, etten jaksa stressata liiaksi syömisistäni. Ja sopivan kypsät kirsikkatomaatit tuottavat minulle kovasti iloa.

Tämän ohjeen löysin TasteSpottingiin listatuista suosikkipostauksista. Mukavan värikästä ja sopivan sitruunaista:

Katkarapu-artisokka-fetapasta
(kahdelle, reilusti)

spagettia
4-6 rkl oliiviöljyä
5 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1/2 rkl raastettua sitruunankuorta + vähän koristeluun
1 rkl sitruunasta puristettua mehua, kahdessa erässä
muutama puolitettu kirsikkatomaatti
murusteltua fetajuustoa
15-20 keittämätöntä katkarapua
5 artisokansydäntä (öljyssä)
ripaus kuivattua chiliä
suolaa ja pippuria
tuoretta lehtipersiljaa, hienonnettuna

Ripottele suolaa, pippuria ja puolet sitruunanmehusta katkarapujen päälle ja jätä maustumaan 15 minuutiksi.
Keitä pasta isossa kattilassa al denteksi. Valuta. Säästä varmuuden vuoksi osa keitinvedestä.
Lämmitä oliiviöljyä korkeareunaisella pannulla. Lisää hienonnettu valkosipuli ja hiukkasen chiliä. Paista sen verran, että valkosipuli pehmenee. Älä ruskista.
Lisää katkaravut ja anna hautua hetken aikaa. Lisää tomaatit ja odota, että ne pehmenevät sopivasti. Lisää artisokat, loput sitruunanmehusta ja sitruunankuorta. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Kypsytä katkaravut kypsiksi, mutta älä anna niiden kuivahtaa.
Lisää pasta pannulle ja sekoita. Jos kokonaisuus tuntuu liian kuivalta, lisää hiukan pastan keitinvettä. Lisää päälle murusteltu feta, koristele persiljalla. Päälle voi halutessaan roiskutella vielä oliiviöljyä, sitruunankuorta tms.
Tarjoile heti.

Paras juustoruoka?

2012-01-14T20:36:00.003+02:00

Västerbottensost-niminen ruotsalainen juusto halusi päästä yhteistyöhön Pastanjauhannan kanssa, ja koska viihdyn juustojen seurassa varsin hyvin, olin tietenkin saman tien varsin kiinnostunut. Etenkin, kun aina silloin tällöin tulee käytyä ruokakaupassa Ruotsin puolella, ja kyseinen juusto on tullut niiden reissujen ansiosta hyvinkin tutuksi.

Suomessa kyseistä juustoa saa toistaiseksi ainoastaan Stockmannilta, mutta helmikuun alussa kuulemma myös Citymarketeista. Jollakin blogimme lukijalla on mahdollisuus voittaa omakseen kyseistä juustoa sekä sadan euron arvoinen lahjakortti herkkukauppa DeliDeliin.

Voittaja valitaan reseptikisan avulla: Kirjoita tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai vaihtoehtoisesti sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseemme jonkin juustoa sisältävän ja herkulliseksi todetun ruokalajin ohje. Osallistumisaikaa on tammikuun 2012 loppuun asti, minkä jälkeen jauhantaraati valitsee voittajan.

Inspiraationa voi toimia vaikka itse tehtailemani juustopiirakka, johon sain mukavasti vastamakuja karamellisoidusta sipulista ja hiukan suolaisemmasta luomupekonista.

Sipuli-pekonipiirakka
(mukaelma Quiche Lorrainesta)

2,4 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
75 g kylmää voita, paloiteltuna
loraus kylmää vettä

4 munaa
3 suurehkoa sipulia viipaloituna ja karamellisoituna (ohje karamellisointiin löytyy esim. täältä)
noin 100 g pekonia pilkottuna
120 g juustoa raastettuna
3,5 dl kerman ja maidon sekoitusta
raastettua muskottipähkinää
ripaus suolaa ja pippuria
hienonnettua lehtipersiljaa

Sekoita jauhot, suolat ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää lopussa kylmää vettä (korkeintaan 4 tl), jotta saat taikinan kiinteämmäksi. Taputtele taikinapallo lättänämmäksi, kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi. Taputtele taikina sen jälkeen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja laita vielä jääkaappiin odottamaan täytteiden valmistumista

Pistele piirakkapohjaan haarukalla reikiä ja esipaista sitä 190 asteessa 7-8 minuutin ajan. Ripottele esipaistetulle pohjalle raastettu juusto ja kerrosta sen päälle pekonia ja karamellisoitua sipulia.

Vatkaa munat kulhossa ilmaviksi. Lisää kerma-maito, mausteet ja yrtit. Sekoita hyvin. Kippaa seos vuokaan ja nosta vuoka varovasti uuniin Paista noin 35-45 minuuttia. Anna jäähtyä puolen tunnin ajan ennen tarjoilua.

Lanttuisaa rieskaa ja kalaisaa avokadoa

2012-01-06T17:55:00.006+02:00

Suomessa on valtavan paljon hyviä ruokablogeja, mutta omasta mielestäni melkein ylitse muiden on Ruokahommia. Sieltä a) tekee mieli kokata kaikkea mahdollista b) tehdyt sapuskat ovat poikkeuksetta menestys.

Tein viime vuoden viimeisenä päivänä Ruokahommista sekä lohitäytteisiä avokadoja että lantturieskoja, enkä osaa päättää, kumpi ohjeista ansaitsisi suuremman ylistyslaulun. Täytetyistä avokadoista saa ihan täydellisen alkupalan tai pikkusyötävän, ja satuin kerrankin löytämään tarkoitusta varten aivan täydellisen kypsiä hedelmiä.

Lantturieskat ovat puolestaan kuluneen syksyn blogihitti, ja niistä on ollut puhetta ainakin Kulinaarimurulan Jaanan ja Peruspöperölän Virpin kanssa. Hirmuisen hyvää syötävää hirmuisen vähäisellä vaivannäöllä.

Lantturieskat
300 g lanttua
1 dl luomumaitoa
1 muna
vajaa 1½ dl (sämpylä)jauhoja
1 tl merisuolaa
ripaus intiaanisokeria (laitoin itse ruokosokeria)
n. 1 rkl oliiviöljyä tai voisulaa
Viipaloi lanttu pieniksi paloiksi ja keitä palaset kypsiksi. Soseuta ja lisää maito. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina saa olla löysähköä. Lusikoi taikinasta kökkänät pellille. Taputtele jauhoisin käsin littanoiksi. Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, niin että ne saavat pintaansa reilusti väriä.

Seuraavana listalla ovat sitkeät sitruunakeksit. Aineksiakin on, että ties vaikka ryhtyisin tekemään niitä saman tien.

Uunitetut punajuuret

2012-01-01T15:41:00.003+02:00

Michael Björklundin Lähiruokaa-kirjassa yhdistyy kaksi mukavaa asiaa. Michael Björklund ja lähiruoka. Olen vuoden alkajaisiksi miettinyt, mitä kaikkea tänä vuonna voisi puuhailla, ja matka Ahvenanmaalle voisi olla aika hupaisa.

En ole siellä ikinä käynytkään, paitsi tietenkin laivan kyydissä Maarianhaminan satamassa.

Lähiruokaa-kirjasta kokeiluun on päättynyt toistaiseksi uunipunajuuriresepti. Olen kerännyt kyllä rohkeutta myös hirvicarpaccioon, mutta ohueksi viipaloitava liha ja öljyssä haudutettu munankeltuainen tuntuvat hiukan hermostuttavilta. Punajuuren, vuohenjuuston ja hunajan yhdistäminen oli sen sijaan huomattavasti luontevampaa:

Uunissa kypsennetyt punajuuret
500 g punajuuria
karkeaa suolaa
150 g vuohenjuustoa
100 g saksanpähkinöitä
juoksevaa hunajaa
1 kourallinen rukolaa (tätä minulla ei ollut)
mustapippuria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Levitä kokonaiset punajuuret uunivuokaan, ripottele päälle reilusti karkeaa suolaa ja kypsennä uunissa kunnes ne ovat pehmeitä. Aika riippuu punajuurten koosta - ne ovat kypsiä, kun veitsellä pistettäessä ei enää tunnu vastusta.
Anna punajuurten jäähtyä, kuori ne ja leikkaa lohkoiksi. Levitä lohkot uunivuokaan ja ripottele päälle vuohenjuusto ja pähkinät, Valuta lopuksi pinnalle norona hunajaa ja paista uunissa kunnes vuohenjuusto alkaa sulaa.
Ota vuoka uunista, höystä rukolalla ja mustapippurilla ja tarjoa heti.

(Minä laitoin hunajaa hiukan myös valmiin annoksen päälle, koska vuohenjuuston ja hunajan yhdistelmä vaan on niin jumalainen.)

Makkaraperunoista munakoisokääryleisiin

2011-12-31T12:30:00.003+02:00

Vuoden 2011 suositeltavimmat ruokaohjeet ja ikimuistoisimmat ruokailutuokiot ovat olleet seuraavanlaiset:

Tammikuu: Kiukaalla valmistetut makkaraperunat.

Helmikuu: Hei hoi haukimurekepihvit. Joskus sitä vaan ylittää itsensä.

Maaliskuu: Chilikana. Kokkausta yksikseen.

Huhtikuu: Browniesit vuohenjuustolla.

Toukokuu: Juustoinen sieniragu.

Kesäkuu: En osaa valita omistani, mutta tiedän, mikä tässä kuussa oli parasta: Ketun keittiön fattoush.

Heinäkuu: Feta-pekonisalaatista tuli välitön hitti.

Elokuu: Paistettu brie. Hyvä seura, parempi mieli.

Syyskuu: Susannan lätyt. Ja pimeä metsä.

Lokakuu: Afelia.

Marraskuu: Harlemin mureke.

Joulukuu: Munakoisorullat.

Ajattelin ensin kirjoittaa, että tämä vuosi on ollut niin kertakaikkisen kamala, että uusi vuosi on väistämättä tätä parempi, mutta on tässä vuodessa ollut tarkemmin ajatellen paljon hyvääkin. Tänä vuonna tehtyjen päätösten ansiosta pääsen luultavasti jatkossa pohtimaan ruokajuttuja myös työajallani, eli ei yhtään hullumpaa. Kiitokset siis tästäkin vuodesta kaikille blogitutuille ja mahdollisimman maukasta uutta vuotta teille kaikille!

Munakoisorullat

2011-12-29T17:24:00.001+02:00

Minulla on pehmeä kohta aivoissani Helsingin Sanomien julkaisemien ruokakirjojen kohdalla. Olen tykännyt kovasti sekä Ruokatorstaista, Ruokatorstain joulusta että nyt tänä vuonna ilmestyneestä Ensimmäisestä ruokakirjasta. Vaikken todellakaan ole millään tavalla viimeksi mainitun opuksen kohderyhmää, kun en ole enää erityisen nuori ja keittokirjojakin olen ennättänyt kerätä jo vaikka kuinka monta hyllymetrillistä.

En tiedä, mikä noissa kirjoissa saa minut kiinnostumaan kaikesta mahdollisesta. Ehkä en vaan voi vastustaa kirjaa, jossa on osasto nimeltä Iltasuolaiset. Tai sitten en voinut olla innostumatta näistä munakoisorullista:

Lampaanjauheliha-munakoisokääryleet (20 kpl)

3 keskikokoista munakoisoa

paistamiseen: öljyä

Täyte:
200 g lampaanjauhelihaa
1 dl ranskankermaa
50 g parmesaanijuustoa
2 paahtoleipäsiivun sisus
1 iso kananmuna
1-2 valkosipulin kynttä
nippu lehtipersiljaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
hyvää neitsytoliiviöljyä

Valmista ensin täyte. Raasta parmesaani. Kuori ja pilko valkosipuli. Silppua lehtipersilja. Sekoita (tehosekoittimen) kulhossa keskenään kaikki ainekset. Nosta seos peitettynä viileään munakosojen käsittelyn ajaksi.
Leikkaa pestyt munakoisot pituussuunnassa vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja pane viipaleet kerroksittain lävikköön. Ripottele väliin suolaa. "Itketä" munakoisoja tunnin ajan ylimääräisen nesteen irrottamiseksi. Pistä lävikön alle lautanen, jolle neste pääsee valumaan.
Huuhtele munakosoviipaleista suola ja painele kuiviksi talouspaperin sisässä.
Paista viipaleet pannulla öljyssä molemmin puolin kypsiksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan.
Muotoile jauhelihataikinasta pieniä pyöreähköjä tankoja.
Rullaa munakoisot leveämmästä päästä alkaen tiukaksi rullaksi jauhelihatankojen ympärille. Nosta rullat saumakohta alaspäin leivinpaperin päälle uunipellille. Halutessasi voit sulkea rullat myös cocktailtikulla. Pirskottele rullien päälle oliiviöljyä. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes jauheliha on kypsää.

Kirjan esipuheessa todetaan, että ensimmäinen itse valmistettu ruoka jää mieleen. Minulla ei ole kyllä aavistustakaan, mikä on ollut kaikkien aikojen ensimmäinen ikioma kokkaukseni, kun olen häärinyt keittiössä apukokkina niin pienestä pitäen. Puuro tai munakokkeli? Nauravat nakit? Mokkaneliöt? Ehkä todennäköisimmin kuitenkin jokin leipomus.

Mikä keitto on kaikkein parasta?

2011-12-28T00:05:00.010+02:00

Minun on tehnyt toisesta joulupäivästä lähtien kamalasti mieli kaikenlaisia keittoja, enkä ilmeisesti ole yksin mielitekoni kanssa. Tänään on nimittäin parikin kaveria kysellyt, sattuisinko tietämään mitään kivoja keitto-ohjeita.

Kokeilin tunnelmointia thaimaalaisen lohikeiton kanssa, mutta täytyy myöntää, että vastaavanlaiset kanakeitto-ohjeet ovat olleet enemmän omaan makuuni. Tai vaikka kirpeän tulinen rapukeitto.

Tomaattipohjaisten keittojen ohella voisin suositella vaikka kikherne-purjokeittoa sekä bataattikeittoa.

Juhlista jaloin

2011-12-27T20:25:00.003+02:00

Jauhajan joulu sujui tänä vuonna lähisuvun kesken maaseudun rauhassa. Mukava oli laittaa ruokaa vähän isommalla porukalla, ja vaikka kompromisseja epäilemättä jouduttiin tekemään, sai jokainen toivon mukaan edes jotain mieluista syötävää eteensä. Vaikka maksalaatikko jäikin joulupöydästä puuttumaan.

Minulle ehdottomia juttuja ovat tietenkin lanttulaatikko sekä punajuuripaistos, ja molempia sain toki tänäkin vuonna syödäkseni.

Lisäksi toivoin joulupöytään jo viime jouluna tutuksi tullutta punasipulihilloketta. Sitä pystyi syömään sekä alkupalojen kanssa että kinkkuaterialla ynnä tietenkin yhdistettynä jälkiruokajuustoihin:

Punasipulihilloke (Etiketti-lehdestä)

2 punasipulia
1-2 rkl oliiviöljyä
4 rkl mustaherukkahyytelöä
2 dl punaviiniä

Kuori ja leikkaa punasipulit viipaleiksi, kuullota kattilassa kuumennetussa öljyssä, älä ruskista.
Lisää hyytelö ja punaviini, keitä hiljalleen, kunnes hilloke on sopivan kiinteää.
Jäähdytä ja tarjoa lisäkkeenä.

Kala-alkupalapöytään tehtiin muun muassa piimäjuustoa, josta oli puhetta kommenttilaatikossamme jo joulunalusviikolla.

Kyseistä juustoa syödään ilmeisesti enemmän Hämeen suunnalla, ja kun meidän perheellämme ei ole ollut Hämeeseen vanhastaan yhteyksiä, oli piimäjuusto meille kaikille aivan uusi tuttavuus. (Meille juhannusjuusto on huomattavasti tutumpi juttu.)

Voisin tehdä juustoa joskus toistekin. Jos vaikka kokeilisi sen maustamista aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Kalajuttujen joukkoon tehtiin muun muassa sillikaviaaria, joka olikin puoliksi perunasalaatti:

Sillikaviaari

1 kevytsuolattu sillifilee
1 punasipuli
1 omena (Granny Smith)
2 rkl kapriksia
1 keitetty peruna

kastike:
tilliä
kevyesti vatkattua vispikermaa tai ruokajogurttia
pippuria

Kuutioi silli, sipuli, peruna ja omena. Sekoita joukkoon kaprikset. Sotke kastikkeen ainekset yhteen ja sekoita muiden ainesten joukkoon.

Joulun paras ruoka taisi kuitenkin muodostua tällä kertaa jouluaattoaamun riisipuurosta ja sekametelisopasta.

Manteli jäi tosin jälleen kerran saamatta (minulta ja kaikilta muiltakin), mutta pitää toivoa, että tuleva vuosi tuo siitä huolimatta onnea tullessaan.

Jättimäinen päärynä ei muuten ollut sekahedelmäsopassa kovinkaan suosittu sattuma. Reikäinen omena oli paljon hupaisempi.

Lahjakas joulu

2011-12-26T23:28:00.002+02:00

Joulupukki oli tänä vuonna ihan mahdottoman antelias ja toi minulle muun muassa Marimekon Siirtolapuutarha-kulhon. Täytyy myöntää, etten entuudestaan ollut kyseisen astiasarjan kanssa kovinkaan tuttu, mutta kovasti se vaikuttaa mieleni mukaiselta.

Yhteiseksi saimme varsin hauskan lahjan, josta on osaltaan kiittäminen kommenttilaatikkomme kävijöitä. Eräät tutut olivat nimittäin käyneet ostamassa meille Lidlistä kaikkea semmoista, jota te täällä taannoin ostettavaksi suosittelitte. Nyt minulla on muun muassa kehuttua mysliä, luomuketsuppia, kuivattuja karpaloita sekä aurinkokuivattuja tomaatteja.

Mukana oli myös purkillinen tonnikalaa, josta tekaisin tänään iltasyötäväksi tulista pastavuokaa (joulukinkun syömisessä tuli kiintiö täyteen jo eilen):

Uunipasta (Veera Rusasen ohjeella)

400 g pastaa
2 valkosipulinkynttä
0,5 tl chiliä
oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl sokeria
suolaa
1 dl vihreitä oliiveja
1 tlk tonnikalaa öljyssä
2 rkl tuoretta oreganoa
1 mozzarella

Valmista kastike. Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet. Kuullota valkosipulia ja chiliä pannulla oliiviöljytilkassa. Lisää tomaattimurska, sokeri ja hyppysellinen suolaa ja keitä kastiketta hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää oliivit, tonnikala ja oreganonlehdet ja sekoita.
Kaada pasta ja kastike uunivuokaan ja sekoita. Revi mozzarella nokareiksi ja asettele nokareet pastan päälle. Paista 225-asteisessa uunissa kunnes mozzarella saa väriä.

Hyvää joulua!

2011-12-24T00:08:00.000+02:00

Oikein makoisaa joulua ja mukavaa vuodenvaihdetta täältä Jauhantapajalta!

Joulunalusmatka Varsovaan

2011-12-23T23:18:00.002+02:00

Jauhantatiimimme kävi muutama viikonloppu sitten pikaisella joulutorimatkalla Varsovassa.

Keskieurooppalaiset kaupungit tuntuvat olevan hulluna joulutoreihin. Konsepti tuntuu olevan aina suunnilleen sama: tori tai vastaava markkina-aukio kaupungin keskustassa tai vanhankaupungin alueella - jos sellainen pitäjästä löytyy - on kylvetty täyteen villasukkia, lapasia, ruokatuotteita ym. käsitöitä myyviä kojuja sekä hehkuviinikattiloita ja paikallista pikaruokaa.

Varsovan vanhankaupungin joulutorin ovelin pikaruoka oli ehdottomasti karjalanpiirakkamaiseen ruispohjaan leivotut pitkänmalliset pizzat, jotka paistettiin myyntikojun viereen haalatuissa aidoissa puu-uuneissa rapeapohjaisiksi. Niitä näytti menevän kaupaksi niin paljon kuin suippoihin hattuihin pukeutunut henkilökunta suinkin ehti uuneillaan paistaa - eikä ihme, herkulliselta uunituoreet pizzat kyllä kolean tuulisessa kelissä maistuivatkin.

Amerikanitalialainen kahvilabuumi oli iskenyt Varsovaan selvästi voimakkaammin kuin vaikkapa kotoiseen Suomeemme. Espresso-pohjaisia kahvijuomia ja nättejä leivonnaisia sai keskustan tuntumassa melkeinpä joka korttelista. Jostain syystä huomiomme kiinnitti paikallisten tapa tarjota muffinsit hauskasti hapsottavasta paperista eikä haitarireunaisista muffinsivuoista, kuten tännempänä on tavattu toimia.

Jotain hieman paikallisempaakin kahviloista kuitenkin löytyi: talvi-illan lämmikkeeksi tarjoiltiin suoraviivaisesti votkalla terästettyä teetä. Hunajalla ja sitruunalla höystettynä sellainen maistuu kulloinkin vallassa istuvien kansantaloustieteellisestä katsannosta riippumatta.

Ruokailimme kahdessa jossain määrin netissä kehutussa ravintolassa, U Fukierassa ja U Kucharzyssa. Molemmilla on muutaman vuoden takaiset Bib Gourmand -suositukset Micheliniltä, muttei tähtiä kumpaisellakaan.

Tähtien puutteen kyllä helposti ymmärtääkin: puolalainen ruoka on kaikessa suoraviivaisuudessaan niin kaukana ranskalaisesta piperryksen ideaalista kuin noinkin lähellä sijaitseville kulttuuripiireille on mahdollista. Tavallaan on aivan loogista, että Saksa on näitä maita erottamassa: germaanien ruokakulttuuri kun on ranskalaista pelkistetympi ja maanläheisempi, mutta kaikessa karuudessaan sekin kuitenkin ison harppauksen verran puolalaista nyhverretympi.

Puolalainen ravintola-annos tuntui koostuvan lähinnä lihasta ja ehkä tilkasta kastiketta - ja päälle murennetuista yrteistä, mikäli ravintolassa oli valkoiset pöytäliinat. Kaikenlainen lisukkeilla kikkaileminen oli hyvin vähissä. Myöskään juomien kanssa ei hienosteltu: fine dining -suuntaan pyrkyilevässä U Kucharzyssä viinilistaa ei edes tuotu, vaan "punaviiniä"-pyyntöön vastattiin kaatamalla lasiin punaviiniä. Mutkatonta!

Muuten U Kucharzy oli kyllä kaikessa sekopäisyydessään melkoinen elämys. Ravintola oli rakennettu vanhan Europejski-hotellin keittiöön. Pöydät oli siroteltu sinne tänne pitkin keittiötiloja, jolloin ruokaillessa tuntui kuin olisi istunut keskellä ravintolakeittiötä. Joka puolella hääri kokkeja ja muuta henkilökuntaa, ja annoksia valmistettiin kaikkialla ruokailijoiden ympärillä - ihan kuin kolmasosa ruokailijoista olisi ollut kokkeja. Aina vähän päästä jostain hiipi paikalle kokki, joka kasasi annoksen suoraan lautaselle ruokailijan eteen - ja hänen perässään kastikekulhon tai jo mainitun lisäkkeen eli lihan päälle ripoteltavan yrtin kanssa toimeliaana häärinyt annoksen viimeistelijä.

Matkan ehdottomasti paras ruokaelämys oli hotellimme sunnuntaibrunssi. Tarjolla oli mm. laaja valikoima mereneläviä, ostereitakin! Samoin oli tuoretta sushia, jota kokki veisteli tarjolle paikan päällä, kysynnän rytmissä. Muutenkin brunssi tarjosi jännän valaistumiskokemuksen: näin pitää noutopöytä toteuttaa! Ruokaa valmistettiin ja tuotiin tarjolle jatkuvasti, jolloin mikään ei maistunut pitkään lämpöpöydässä ässehtineelle tai lässähtäneelle.

Kiinteään n. 35 euron brunssihintaan kuuluivat ruokajuomat oluesta kuohuviiniin - jota käytiin kaatamassa sen verran rivakkaan tahtiin, että näin jälkeenpäin miettii, oliko niin kovin positiivinen kokemus osin sen syytä. Mutta ei! Ruoka oli kerrassaan loistavaa, tuoretta ja huolella valmistettua läpi koko brunssin.

Joululimppu

2011-12-20T18:24:00.005+02:00

Minna suositteli Jauhannan kommenttilaatikossa kokeiltavaksi tuoreen Maku-lehden joululimppuohjetta, ja minähän ryhdyin tietenkin tuumasta toiseen.

Aineksia olikin jo valmiiksi aika hyvin saatavilla, kun saaristolaisleipää varten tulee pidettyä jemmassa tummaa siirappia ja kaljanmaltaita. Tuoretta hiivaa vaan piti hankkia sekä vähän täydennellä jauhovarastoja.

Joululimppu (6 kpl)
1 l vettä
2 dl kaljamaltaita
2 rkl suolaa
2 rkl kuminansiemeniä
2 rkl fenkolinsiemeniä
2 rkl aniksensiemeniä
2 palaa (a 50g) tuorehiivaa
1 dl tummaa siirappia
2 l vehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä
voiteluun:
1/2 dl siirappia
1/2 dl vettä

Kiehauta vesi maltaat ja mausteet. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liuota mukaan hiivat ja siirappi. Alusta taikinaan jauhot ja vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhosta. Lisää öljy. Kohota 30 min liinan alla. Jaa taikina 6 osaan ja muotoile pieniksi limpuiksi. Kohota liinan alla 30 min. Voitele vesi-siirappiseoksella. Paista ensin 200 asteessa 15min ja sen jälkeen vielä 175 asteessa 15 min. Kypsän limpun pohja kumisee. Voitele leivät siirappiseoksella. Peitä leivinliinalla ja anna levätä.

Maistatin limppua kylään tulleelle tuttavalle, joka ei perinteisesti ole ollut ollenkaan joululimppuihmnen. Tästä hän kuitenkin piti, koska aniksisuus peitti kuulemma mukavasti liikaa makeutta alleen. Minä toki tykkäsin myös, samaan tapaan kuin melkein kaikista muistakin itse leivotuista leivistä.

Astetta monimutkaisempi joululeivän ohje löytyy Viva Ciabattasta. Kannattaa katsastaa myös Sillä sipuli -blogin limppuresepti.

--
Onko teillä muilla suunnitelmissa kokeilla jotain aivan uusia reseptejä joulupöytään? Mieluusti kuulisi parhaat vinkit jo näin etukäteen. (Etenkin, kun vuoden aikana kertynyt väsymys tuntui putoavan tänään kerralla niskaan, enkä ole ehtinyt juuri muutenkaan ruokaohjeita selailemaan.)

Tobleroneparfait marjasiirapilla

2011-12-18T14:57:00.000+02:00

Kävimme taannoin kylpemässä ja syömässä Haaparannan kehutussa Cape Eastissa. Sikäläinen keittiö on erittäin hämmästyttävän hyvä ollakseen niin kaukana suurista keskuksista. Jos se olisi Suomessa, se olisi varmaankin koko maan kärkikolmikossa.

Illallisen päätteeksi ravintola lahjoitti Choklad-jälkiruokakirjan, jonka resepteistä ensimmäiseksi kokeiluun päätyi Toblerone-jäädyke. Jäädykkeen rakenne ja maku muistutti jollain tavalla täytesuklaapatukkaa, ja se kehotettiin tarjoilemaan marjasiirapin kanssa. Tämä jälkiruoka olikin niin herkullinen, että se katosi kaksissa tuumin lähes yhdellä istumalla, vaikka kirjan mukaan se on näillä ainemäärillä valmistettuna 4-8 hengen annos.

Tobleroneparfait
200g Tobleronea, raastettuna tai esim. yleiskoneella pilkottuna
1 keltuainen
1 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa, löysäksi vaahdoksi vispattuna

Sulata 140 grammaa Tobleronea (ei siis ihan kaikkea!) kulhossa vesihauteessa. Vispaa keltuainen ja sokeri sekaisin niinikään vesihauteen päällä. Kun sokeri on liuennut ja keltuainen ilmavaa vaahtoa, ota astia vesihauteelta ja vispaa, kunnes seos viilenee ja siitä tulee vaaleaa, kuohkeaa vaahtoa.

Sekoita sulatettu Toblerone keltuaisvaahtoon ja lisää mukaan myös kermavaahto.

Ripottele kolmannes sulattamatta jääneestä Tobleronesta vuoan pohjalle ja kaada päälle puolet taikinasta. Ripottele perään puolet jäljellä olevasta Tobleronesta ja kaada loppu taikina suklaamuru-välikerroksen päälle. Loput suklaarouheet varistetaan luonnollisesti vielä päällimmäiseksi, ja sen jälkeen koko komeus laitetaan pakastimeen 3-5 tunniksi hyytymään.

Marjasiirappi
1,5 dl sokeria
250g pakastemarjoja (esim. vadelmia)

Sulata sokeri kattilassa kullankeltaiseksi. Lisää sitten marjat ja keitä, kunnes sokeri on liuennut (se nimittäin jämähtää melko kiinteään muotoon, kun lisäät jäiset marjat kuumaan sokeriin). Keitä vielä hetki ja siivilöi sitten kuoret, siemenet ja muut sattumat pois.

Sekoitelmalautanen

2011-12-16T00:24:00.000+02:00

Kuten blogistamme on voinut kenties päätellä, kokkailuun on ollut viime viikkoina aikaa varsin vähän, eikä perinteistä pikaruokaamme eli pastaa tule jauhettua enää kovinkaan usein.

Arki-iltoina tulee kasattua silloin tällöin syötäväksi sekoitelmalautanen, johon voi vaikkapa viipaloida jääkaappiin unohtuneet juustonokareet, hedelmäkoriin jääneen avokadon sekä aiemmin päivällä tähteeksi jääneet pavut. Sekä tietenkin muutaman pakollisen tomaatin.

Viikonloppuna olisi kyllä kiva kokkailla jotain jouluista. Josko vaikka joululeivän ohje jostakin löytyisi.

Tipu con berry

2011-12-11T22:02:00.006+02:00

Joulukuu on aina aika hoppuisa kuukausi, kun pitäisi saada loppuvuoden työt tehtyä ja näköjään kekkeröidäkin aina välillä. En ole hetkeen ehtinyt kokkailemaan yhtään mitään, mutta onneksi on kavereita, jotka istuttavat meidät aina välillä valmiiseen pöytään.

Itsenäisyyspäivä meni muiden ruokittavana (saimme muun muassa joulutorttuja, joiden taikinakin oli kotitekoinen), ja joulunakaan en ole näillä näkymin kotona kokkailemassa.

Tämänkertaiset kuvat ovat kuitenkin parin viikon takaa, kun seurailimme tuttavapariskuntamme ruuanlaittoa. Tai oikeasti tarkoitus oli kokkailla kimpassa, mutta täytyy myöntää, ettei oma panokseni ollut kovinkaan kummoinen. Oma keittiöni ei ikinä olekaan näin siisti ainakaan siinä vaiheessa, kun ruuanlaitto on vauhdikkaimmillaan:

Olisinkohan toisaalta osannut seurailla kryptistä ohjeistustakaan. Kuori omput ja pasuna?

Alkuun oli tavallista juhlavampaa kalakeittoa:

Juhlava kalakeitto (muistaakseni Exclusive-lehdestä)

600 g lohifileetä
suolaa
4 isoa pakestekampasimpukkaa tai 8 pientä
suolaa, mustapippuria
savustuspussi

Liemi:

7 dl valmista kalalientä (esim. Puljonki)
1 sipuli
2 varsisellerin vartta
1 porkkana
tillinvarsia
1 dl kuivaa valkoviiniä
nokare voita
1 dl kuohukermaa

Koristeeksi
leikattua tilliä ja krassia

Vahvista valmiin kalaliemen makua. Kuullota sipulilohkoja sekä varsiselleri- ja porkkanapaloja voinokareessa, lisää kalaliemi ja viini sekä tilli. Keitä lientä 30 minuuttia ja siivilöi vihannekset pois. Leikkaa lohifilee annospaloiksi ja kypsennä savustuspussissa olevan ohjeen mukaan.
Sulata, huuhtele ja kuivaa kampasimpukat. Leikkaa pintaan matala ristikkokuvio. Paista simpukoita kuumalla pannulla öljyssä pari minuuttia molemmin puolin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Jatka kalaliemen valmistusta. Kaada liemeen kerma ja kiehauta. Lisää pieni nokare voita ja vaahdota voimakkaasti sauvasekoittimella.
Aseta valmiit lohipalat ja kampasimpukat lautasille. Koristele leikatulla krassilla ja tillillä. Vie lautaset tarjolle. Tarjoile höyryävän kuumaa ja kuohkeaa kalalientä pöydässä suoraan keittoastiasta nostamalla kauhalla jokaiselle ruokavieraalle lohen ja simpukoiden seuraksi.

Ennen jälkiruokaa (joka oli aivan mahtavaa vadelmaista paahtovanukasta) maistelimme rakuunalla maustettua tipua:

Maissikanan rintaa ja rakuunakastiketta

1 maissikanan rintaleike / hlö
suolaa, pippuria, tuoretta rakuunaa
öljyä paistamiseen
4-8 siivua parmankinkkua

Rakuunakastike
5 dl vahvaa kanalientä
1 dl kevytkermaa
1 dl pehmeää vuohenjuustoa
1/2 ruukullista rakuunaa

Juuresrösti:
6 dl selleri-, peruna- ja omenaraastetta
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria

Lisäke
2-3 kotimaista omenaa
voita
2 rkl calvadosta

Kuivaa kananrinnat. Paista pinta öljyssä ruskeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Aseta jokaiselle leikkeelle rakuunanlehtiä ja kääri ympärille parmankinkkua. Kypsennä 180-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Paista juuresröstit. Sekoita raasteet ja muut ainekset kulhossa. Mausta seos. Paista siitä pannulla öljyssä noin 10 cm halkaisijaltaan olevia mahdollisimman ohuita ja rapeita lettuja. Säilytä lettuja 100-asteisessa uunissa, jotta ne säilyvät rapeina.
Valmista kastike. Kiehauta kanaliemi ja sulata joukkoon vuohenjuusto ja kerma. Lisää hienonnettua rakuunaa. Keitä muutama minuutti ja sekoita kastike sauvasekoittimella tasaiseksi ja kuohkeaksi.
Paista lisäkeeksi voinokareessa muutamia omenalohkoja. Mausta halutessasi calvados-tilkalla. Kokoa annokset ja tarjoile.

Berliinin makkara

2011-12-02T10:42:00.001+02:00

Lidlin curry ja wursti muuntuivat kotona tietenkin currywurstiksi, joka oli kotona tehtynä ehkä vielä pikkuisen parempaa kuin Berliinin kadulla viime lokakuussa. Annokseen kuuluva pikkuinen haarukka vaan jäi puuttumaan.

Aivan loistavaa syötävää arki-iltaan, kun nälkä on kiljuva ja aikaakin vähän. Ohje on Uneliaalta Annalta:

Currywurst (2-3:lle)

4 bratwurstia
nokare voita tai tilkka öljyä

1 sipuli
1 tlk (70g) tomaattipyreetä
1/2 dl Heinzin ketsuppia
1-1 1/2 dl vettä
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1 tl hunajaa
1 tl soijakastiketta
1 rkl curryjauhetta

pinnalle curryjauhetta

Viipaloi bratwurstit ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleisiin ruskea väri kuumalla pannulla rasvatilkassa, ja siirrä makkaraviipaleet sitten sivuun odottamaan.
Hienonna sipuli niin hienoksi silpuksi kuin mahdollista. Kippaa sipulisilppu pannuun, kuullota. Lisää tomaattipyree ja anna paistua hetken. Lisää sitten ketsuppi, vesi ja mausteet, anna kiehua hiljalleen hetken aikaa. Lisää lopuksi kastikkeeseen makkaraviipaleet.
Tarjoile ranskanperunoiden kanssa. Ripottele annoksen päälle curryjauhetta.

Mitä ostat Lidlistä?

2011-12-01T20:37:00.004+02:00

Minusta on aina mukava käydä reissussa ollessa ruokakaupassa. Haaparannankin puolella on hauska ihan vaan katsella ruokakauppojen hyllyjä ja miettiä, miten ruotsalaiset ostavat kotiin valmiita voileipäkakkuja tai pakastekatkarapuja.

Koti-Oulussa vähän vastaavanlaisiin tunnelmiin pääsee Lidlissä, josta tykkään ostaa etenkin yläkuvassa näkyvää suklaata. En ole kovinkaan valveutunut suklaansyöjä, mutta tuo Ecuador sopii minun makunystyröihini harvinaisen hyvin.

Tällä kertaa Lidlistä lähti myös bratwurstia ja currya (joku saattaakin arvata, mihin tarkoitukseen) sekä kokeiluluontoisesti paketillinen pekonia. Aika usein ostan myös pähkinöitä tai purkitettuja pikkukurkkuja. Myös Lidlin pakastetuotteita ovat monet kehuneet.

Kuppiarvontaa (luomukuvituksella)

2011-11-28T20:15:00.001+02:00

Marraskuinen maanantai ja Magisso-arvonta. Iso kiitos kaikille joululahjatoiveita esittäneille. Tänä vuonna kannattaa kaikesta päätellen ostaa ruokaihmisille lahjaksi valurautapatoja tai KitchenAidin yleiskoneita. Jälkimmäinen härveli on ollut vuosikaudet omallakin toivelistallani, joten ehkä vielä joskus.

Onni suosi kuppiarvonnassa seuraavia kommentoijia:

1. Pikkuvaras, joka toivoi pientä leipäkonetta
2. Amelia, joka toivoi purkin itse tehtyä sinappia tai majoneesia
3. Guiri, joka toivoi mandoliinia (siis semmoista siivutuskonetta) tai KitchenAidia
4. Naksu, joka toivoi valurautaista pataa
5. Päivi, joka toivoi valurautaista paistinpannua
6. Jenni, joke toivoi kunnon pataa
7. Mimosa, joka toivoi kennohunajaa
8. Seinäkärpänen, joka toivoi kunnon keittiöveitsiä
9. Salla, joka toivoi Iittalan Kulku-sarjaa
10. Nina Arantila, joka toivoi kunnollista fonduesettiä

Ilmoitelkaahan osoitteenne Pastanjauhantaa-gmailiimme, niin saamme kupit matkaan mahdollisimman pian.

Kuvituksena on tällä kertaa luomuruokaa. Olemme olleet tänä syksynä mukana luomukauppakokeilussa (maksaneet ostoksemme omalla rahalla, toim. huom.), jossa ostokset tuodaan kerran viikossa kotiovelle.

Luomu on kaikesta päätellen rynnistämässä isolla tohinalla täällä Oulunkin seudulla. Oulunsaloon on avattu luomukauppa, ja Ouluunkin on kuulemma kaavailtu vastaavaa (toki lähiluomua on tähänkin asti saanut mm. Kauppahallista ja ruokapiireistä).

Yläkuvassa jälleen kerran uunijuurekset, syksyn vakiosyötävä, joka päätyy pöytään vähintään kerran viikossa. Luomuvillityksen tuloksena pakastimessa on nyt tavallista enemmän lihaa, joten lihaa on tullut viime aikoina syötyä selvästi enemmän kuin kalaa.

Vaikka toki olemme valmistaneet silloin tällöin myös paistettua kalaa, suomalaisten uutta suosikkiruokaa.

Harlemin mureke: vähällä vaivalla hyvää jauhelihasta

2011-11-24T20:55:00.012+02:00

Kun pitää saada nopeaa arkiruokaa ja noutopizzaa on syöty kyllästymiseen asti, on jauheliha oiva apu. Sen sulattaa käyttökuntoon hetkessä ja esimerkiksi murekkeen valmistaa käytännössä hakuruoan noutamista vähemmällä vaivalla.

Tässä netistä löytyneessä reseptissä (alkuperäisohje The Lee Bros. Southern Cookbook:sta) on perusmurekkeeseen verrattuna pari lisäjippoa: pilkottu suolakurkku tuo raikasta hapokkuutta ja mausteinen makkara lämmintä täyteläisyyttä.

Mureke pärjää hyvin myös jääkaapissa ja on oikeastaan vain parempaa jälleenlämmitettynä, joten lopusta saa seuraavaksi päiväksi kätevän evään.

Harlemin mureke

500 g naudanjauhelihaa
250 g italialaista makkaraa (me käytimme chorizoa, kun juuri muuta mausteista makkaraa ei kaupassa ollut)
1,2 dl ketsuppia (+0,6 dl ketsuppiglaseeraukseen)
1 rkl + 2 tl Worcestershire-kastiketta
1 rkl Tabascoa
1,2 dl pilkottuja suolakurkkuja (tai vähän reilumminkin)
vajaa 2 dl hienoksi silputtua sipulia
3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja hienonnettuna
1,2 dl hienoksi silputtua sileälehtistä persiljaa
1,2 dl korppujauhoa (esim. vanhasta leipäpalasta murentamalla tulee hyvää)
1 iso muna, rakenne kevyesti rikki vispattuna
1/2 tl (kosher-)suolaa

Laita uuni lämpenemään 180 C:hen. Pilko makkarat ja jauheliha tilavassa kulhossa golfpallon kokoisiksi möhkäleiksi. Jos makkaroissa on tiukat kuoret, ne kannattaa ensin kuoria.

Yhdistä pienemmässä kulhossa ketsuppi, 1 rkl Worcestershire-kastiketta ja 2 tl Tabascoa. Kaada seos tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle. Sekoita sitten samassa pikkukulhossa suolakurkunpalat, sipuli, valkosipuli ja persilja. Kaada jälleen tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle. Ripottele pinnalle vielä korppujauhot, riko perään muna ja rouhi päälle suola. Sekoita ainekset kevyesti yhteen. Älä veivaa liikaa - alkuperäisen ohjeen mukaan 6-8 kunnon kuopaisua molemmin käsin riittää.

Siirrä mureketaikina uunipannulle tai -vuokaan ja taputtele se murekkeen muotoon. Paista 180 C:ssä 35 minuuttia.

Murekkeen paistuessa valmistetaan vielä ketsuppiglaseerauskastike: sekoita 0,6 dl ketsuppia, 2 tl Worcestershire-kastiketta ja 1 tl Tabascoa yhteen. Kun liha on paistunut 35 minuuttia, sivele kastike sen pintaan ja jatka paistamista vielä, kunnes pinta jämähtää ja tummenee hieman - noin 15 minuuttia.

Murekkeen kannattaa antaa vetäytyä hetki ennen leikkaamista. Koska siinä on niin paljon täytteitä sitovia ainesosia kohden, se murenee helposti - vaan eipä se ainakaan meillä arki-illan nälkätilassa juuri syömistä haitannut!

Näinä karppien aikoina voi tällaista täytteillä terästettyä mureketta vallan hyvin syödä aivan sellaisenaankin, mutta me nautimme sen tällä kertaa uunijuuresten kanssa: juureksia (esim. porkkanaa ja naurista) pilkotaan uunipannulle, päälle norutetaan hieman oliiviöljyä ja rouhitaan suolaa sekä pippuria. Sekoitetaan, norotetaan vielä päälle muutama vana juoksevaa hunajaa ja paahdetaan uunissa 200 C:ssa kolmisen varttia tai kunnes juurekset ovat haarukalla kokeiltaessa syötävän pehmeitä.

Kamujen pikkujoulut

2011-11-20T23:41:00.004+02:00

Oulun (ja vähän eteläisemmänkin Suomen) ruokabloggaajien tämänvuotiset pikkujoulut pidettiin Insinööri-Pekan keittiössä. Syötävää ja juotavaa oli jälleen niin paljon, että seuraavana päivänäkin nälkä alkoi kurnia kunnolla vasta illalla.

Alkuruokien joukossa oli mm. savuporolla ja siianmädillä täytettyjä leipänappeja. Niiden, samoin kuin rouhituilla pinjansiemenillä kuorrutettujen suolaisten vaahtokarkkien reseptit nähdään toivottavasti verkossa jo pian - heti, kun saamme kyseisten ruokien takana seisseen pariskunnan houkuteltua oman ruokablogin perustamiseen. Yritys oli kyllä kova jo pikkujouluiltanakin.

Illan isäntä oli kypsentänyt kolmikiloisen naudanpaistin sous vide -keittimessään. Kypsästä lihasta hän taiteili leivän ja provolone-juuston avulla hillittömän lihaisia sandwicheja. (Kannattaa katsastaa insinöörikeittiön pikkujoulukirjoitus, joka sisältää mm. luumuBBQ-kastikkeen ohjeen.)

Eteläisen Suomen vaikutteita oli Kulinaarimurulan nachojen kera tarjottu chorizo-salsa (tai tuttavallisemmin horisko-dippi, kuten se meille esiteltiin). Loistavaa pikkujoulusyötävää.

Iltayön tunteina nähtiin myös feuerzangenbowle-glögin valmistus sokeritopan ja kuumennetun viinan avulla, samoin kuin koettiin napakat, IBA:n spesifikaatioiden mukaiset Black Russianit sekä jouluiset cosmopolitanit.

Joulu-cosmopolitan

1 1/2 osaa rosmariinilla maustettua votkaa
1/2 osaa triple sec -likööriä
1 osa karpalomehua
pieni pätkä rosmariininoksaa "joulukuuseksi"
1 karpalo kuusenkoristeeksi

Ravista ainekset sekaisin cocktail-shakerissa, kaada lasiin ja koristele rosmariininpätkällä sekä karpalolla. Jäitä kannattaa luonnollisesti käyttää joko ravistamisen aikana tai sekä ravistettaessa että lasissa.

Tarjoiltujen ruokien joukossa oli mm. Virpin tuomia rocky roadseja, parmesaanikeksejä ja aurajuustokierteitä. Sekä jouluisia mini-klubileipiä, joiden ohje taisi olla peräisin BBC GoodFoodin jouluisten pikkusyötävien valikoimista.

Minikokoiset club sandwichit

kalkkunanrinta
1 kypsä avokado
1/2 sitruunan mehu
1/2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
karpalohilloa
pekoninsiivuja
jyväistä leipää, esim. Real

Suolaa ja pippuroi kalkkunanrinta ja paista siihen parilapannulla kunnon grilliraidat molemmin puolin. Kypsennä se sitten uunissa 200 C:ssä valmiiksi (n. 10 minuuttia, koosta riippuen). Anna jäähtyä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi.

Valmista sillä aikaa guacamole: muusaa avokado kulhossa haarukanselkämyksellä tai sauvasekoittimella ja sekoita mukaan puolen sitruunan mehu ja puolikas valkosipulinkynsi. Paista sitten pekonit rapeiksi ja valuta liiasta rasvasta esim. talouspaperin päällä. Leikkaa pekonit suupalan kokoisiksi eli yksi siivu kolmeen tai neljään osaan.

Leikkaa leipäkin suupalan kokoisiksi palasiksi ja kasaa sandwichit: jokaiselle leipäpalaselle ensin pieni lusikallinen guacamolea, päälle pekoninsiivu, sen päälle kalkkunaa ja lopuksi pieni lusikallinen karpalohilloa.

Jälkiruokana nautittiin maistuvat suklaa-fondantit päärynäsorbetin kera.

Kiitokset kaikille ja etenkin isäntä-Pekalle! Toivottavasti glöginroiskeinen pöytäliina vaalenee ahkeralla pesemisellä edes hieman.

Magisso-arvonta

2011-11-17T15:48:00.005+02:00

Ihailimme vähän aikaa sitten oululaisen tavaratalon astiaosastolla Magisso-teekuppeja, jotka totesimme suorastaan loistavaksi suomalaismuotoiluksi. Paras idea pitkään aikaan. (Ajatuksena on tehdä irtoteen käytöstä mahdollisimman helppoa ilman erillisiä apuvälineitä: kupin laidassa on sihti, jolle teetä lusikoidaan. Kun tee on hautunut tarpeeksi, kuppi keikautetaan toiseen asentoon, jolloin teelehdet nousevat vedestä ylös.)

Samana iltana ilo oli ylimmillään, kun Jauhanta-sähköpostissa ehdotettiin kyseisten kuppien lahjoittamista sekä meille että kymmenelle lukijallemme. Tartuimme ideaan mielellämme ja päätimme järjestää pitkästä aikaa pienet arpajaiset.

Voit osallistua kuppien arvontaan vastaamalla, minkä ruokaan liittyvän lahjan haluaisit saada tänä jouluna joululahjaksi. Vastaukset tämän postauksen kommenttilaatikkoon.

Kuppi on oivallinen lahjaidea, joten kannattaa osallistua, vaikka itse et teetä joisikaan.

(Vastausaikaa on kymmenen päivää; arvonta tapahtuu sunnuntain 27.11.2011 jälkeen.)

Punajuuripata

2011-11-15T18:36:00.000+02:00

Tämä punajuuripata oli vuosia sitten herkkuruokaamme, ja olen tehnyt siitä kuutisen vuotta sitten postauksenkin.

Ohje on peräisin edelliseltä vuosituhannelta selvästi senkin takia, että ruoka sisältää ruskeaa kastiketta (toimitus huomauttaa, että ainoa oikea kastike on tietenkin tomaattikastike):

Punajuuri-herkkusieni-lihapata
1/2–1 kg sisäpaistia suikaloituna
voita
2 sipulia silputtuna
pari ruokalusikallista vehnäjauhoja
vettä
suolaa
liemikuutio (tai lihafondia)
valkopippuria
2–3 kuutioitua herkkukurkkua
2–4 punajuurta pilkottuna
purkillinen herkkusieniä
kermaa

Ruskista lihasuikaleet ja aseta sivuun. Tee ruskea kastike: Pudota pannuun pari ruokalusikallista voita, jossa ruskistetaan pari silputtua sipulia. Joukkoon sotketaan seuraavaksi pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Hämmennellään ahkerasti, minkä jälkeen pannuun lisätään vielä jonkinlainen loraus vettä.
Yhdistetään lihat sekä kastike samaan pataan. Maustetaan suolalla, lihaliemikuutiolla ja valkopippurilla.
Annetaan muhia levyllä miedolla lämmöllä tunnin verran. Suurin piirtein 15 minuuttia ennen loppua pataan lisätään herkkukurkut, punajuuret sekä herkkusienet. Lopussa lorautetaan joukkoon vielä hieman kermaa.
Tarjoillaan perunoiden kera.

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun tätä on viimeksi tehty. Nyt herkkusienet oli korvattu suppilovahveroilla ja liha oli Sydänmaan Highlanderia.

Suppilovahverolta tämä sitten lopulta lähinnä maistuikin. Herkkusieniversiossa maistui aikoinaan ehkä eniten punajuuri.

Paahdettu kurpitsavanukas

2011-11-11T15:56:00.001+02:00

Viime viikonloppu oli aika mukava, kun lauantaina ei voinut mennä kauppaan. Oli hyvä syy viettää koko viikonloppu sohvannurkassa viltin alla kuuman juoman ja kirjojen kanssa.

Lueskelu meni ilmeisesti vähän liian pitkälle, koska nyt olen kärsinyt muutaman päivän kirvelevistä ja punaisista silmistä. Ei ole tehnyt kamalasti mieli tuijotella tietokoneen näyttöä enää työajan ulkopuolella.

Viime viikonloppuun kuului myös kurpitsakokkailuja. Rohkaistuin Sillä sipulien juuriselleripannacottan avulla kokeilemaan itsekin jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa jälkiruokaa. Valinta kohdistui kurpitsavanukkaaseen:

Kurpitsa-brûlé

kurpitsaa
mascarponea
ruokokidesokeria
kuivattua kanelia
kuivattua inkivääriä
maustepippuria
suolaa

Kypsennä kurpitsa (lohko ja keitä, paista tai höyrytä kunnes hedelmäliha on pehmeää, kaavi liha irti ja jauha yleiskoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi) ja vatkaa yhteen suunnilleen saman verran kypsää kurpitsaa ja mascarpone-juustoa sekä maun mukaan ruokosokeria. Alkuperäinen resepti ohjeisti laittamaan 0,6 dl sokeria 230 g:n mascarpone-purkkia kohden, mutta kuten yleensä amerikkalaisohjeiden kanssa, meikäläiseen makuun hieman vähempikin riittää.
Lisää hieman (=puolisen teelusikallista, jos laitoit kokonaisen, reilun 200 g:n mascarpone-purkin) inkivääriä ja kanelia sekä ripaus maustepippuria ja suolaa. Kaada pieniin uunivuokiin ja ripottele pinnalle kunnon kerros ruokokidesokeria. Paahda sitten uunissa grillivastusten alla muutama minuutti, kunnes sokeri karamellisoituu ja muodostaa pinnalle herkullisen ja mukavasti rapsahtavan kuoren.

Oli ihan hauska kokeilu, mutta en välttämättä tekisi enää toiste. Tai ehkä tekisin, mutta laakeampaan vuokaan, niin että poltettua sokeria olisi enemmän ja vauvanruokamaista kurpitsasosetta vähemmän.

Lisäksi kokonaisuus olisi hyötynyt lievästä lisähapokkuudesta. Kenties vanukkaan pinnalle voisi lisätä jotain marjaa tai hedelmää? (Perinteinen kurpitsan kaveri parmesaani ei tähän yhteyteen ehkä kovin hyvin istu.)

Sienet säilössä - mitä kuivuriin seuraavaksi?

2011-11-10T23:35:00.001+02:00

Nyt on sienet saatu säilöön. Suurkiitos kaikille reseptejä ja säilöntäviisauttaan jakaneille! Onnistuimme syömään muutamia kourallisia tuoreena mm. aamiaismunakkaan täytteenä, mutta suurimman osan talletimme talven varalle.

Lukijoiden suositukset pakastamisen ja kuivaamisen välillä menivät jotakuinkin tasan. Niinpä pakastimme osan ja kuivasimme osan. Pakastaminen suoritettiin siten, että sieniä kuumennettiin keskikuumalla paistinpannulla, kunnes suurin osa vedestä oli haihtunut. Sitten ne annosteltiin pakastuspusseihin mukavan kerta-annoksen kokoisina erinä.

Kuivaaminen on perinteinen ja yhä erittäin hyvä keino säilöä syksyn satoa aikaa kestävään muotoon. Kuivuri on toki avuksi muulloinkin kuin syksyllä: esimerkiksi käyttämättä unohtuneet, vähitellen ylikypsän puolelle kääntyvät banaanit tai omenat voi pelastaa kuivaamalla ne maukkaiksi snackseiksi.

Yllä olevassa kuivurikuvassa sieniä on hieman liian tiheässä. Käytäntö nimittäin opetti nopeasti, että paras ja nopein kuivaustulos saatiin, kun sienet aseteltiin kuvurin tasoille siten, että ilma mahtui kiertämään niiden välissä.

Kuivatut sienet laitettiin lasipurkkeihin odottamaan käyttöä. Niiden pitäisi teoriassa säilyä sellaisenaan jopa useita vuosia, mutta käytännössä taitavat päätyä vatsoihimme ripeämmin.

Teimme muutaman purkin myös kehuttua suppilovahverohilloa, mutta se on vasta jääkaapissa tekeytymässä emmekä ole ehtineet maistaa sitä vielä lain.

Kuivausinnostuksissani ehdin jo sienten loputtua valmistaa yhden erän kuivalihaa eli beef jerkyä sekä kuivattaa muutamia omenoita ja nipun banaaneja napostelua ja evästelyä varten. Mitä muuta kuivurilla kannattaisi tehdä? Ainakin nuo kuivatut hedelmät maistuvat niin herkullisilta, että kulhoa on lähes mahdotonta ohittaa nappaamatta muutamaa suuhunsa.

Ilmat viilenevät, juomat kuumenevat

2011-11-05T00:04:00.001+02:00

Berliinin ainoa tuliaisostos oli purkillinen valmiiksi maustettua vihreää teetä. Mausteet tulivat tosin vähän yllätyksenä, kun ajatuksena oli ostaa ihan vaan japanilaistyylistä vihreää teetä.

Josko vaikka jossain vaiheessa opettelisi lukemaan vähän tarkemmin niitä tuoteselosteita.

Tuliaisteestä syntyi joka tapauksessa ajatus tehdä itse Chai Lattea, johon olen eräässä monikansallisessa kahvilaketjussa hurahtanut ihan kokonaan.

Maitojuomia on tehtailtu reissun jälkeen paitsi valmiista teesekoituksesta myös ihan oikeasta teestä ja mausteista. Minähän en näitä juomia toki valmistanut (koskapa kuumat juomat eivät ole omaa vastuualuettani ollenkaan), joten muut saa selittää:

Chai Tea Latte (ohje on alun perin tasteofhomesta):

2 teepussia
1 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua maustepippuria
2,4 dl vettä
2,4 dl maitoa
0,6 dl fariinisokeria tms. tummaa sokeria
(kermavaahtoa, vanilja-aromia tms. ja jauhettua muskottia koristeeksi)

Alkuperäinen ohje kehotti valmistamaan ja maustamaan teen kahvinkeittimessä, mutta me vain laitoimme teepussit kanelin, inkiväärin ja maustepippurin kanssa kattilaan ja kaadoimme kuumaa vettä päälle.
Maito ja sokeri sekoitetaan pienessä kattilassa ja kuumennetaan hämmentäen, kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Alkuperäisessä ohjeessa tähän liemeen listään vielä vaniljanmakuista kahvikermajauhetta, mutta me jätimme sen pois. Vanilja-aromia tms. voi halutessaan tässä vaiheessa luonnollisesti hieman lisätä.
Kaada maito-sokeriseos mukeihin ja hämmennä sitten tee toisesta kattilasta perään. Juoman voi koristella kermavaahdolla ja raastetulla muskottipähkinällä.

Harmillista sanoa, mutta tällä hetkellä valmiiksi maustettu tee on vielä suosikkini. Ehkä olen pilannut makuaistini ketjukahvilla.

Pssst. Muistakaa myös lämmin siideri.

Facebook on ykkönen

2011-11-04T22:12:00.005+02:00

Kävin katsastamassa kävijämittareitamme (vasen sivupalkki vaati nimittäin päivittämistä) ja kurkistin siinä samalla, miltä sivuilta Pastanjauhantaan on tultu viime aikoina eniten.

Listasin tällä kertaa mukaan myös keskustelupalstat:

Facebook
Blogilista
Jauhantahakemisto
Bloglovin
Blogger
Google (joka on aiemmin ollut aina ylivoimainen ykkönen?)
makuhaku.fi
Siskot kokkaa
preppy casual
Iltalehti.fi (siellä olleesta maininnasta on kyllä jo sata vuotta aikaa)
Kaikki äitini reseptit
Mimon ja Myyn menossa
Saariston lapset
lemmikkipalstat.net
Sillä sipuli
Lettupannu
Salamatkustaja
Keltaisessa keittiössä
Suomi24-keskustelu
Kaksplussan keskustelu
Pieniä timantteja
Hearts and Minds (oululainen blogituttavuus!)
Kuukuppikunta (whoot?)
Campasimpukka
Kulinaristi

Kiitos kävijöistä kaikille (muillekin) linkittäjille!

(Kuvassa tomaattivuoka, joka ei odotusten vastaisesti maistunut yhtään miltään. Siitä huolimatta, että siinä oli puhvelimozzarellaakin mukana.)

Ei siellä mitään makkaraa tai munkkia näkynyt

2011-11-02T09:11:00.001+02:00

Piipahdimme syyslomalla muutaman päivän verran Berliinissä, josta on tullut viime vuosina vaikka kuinka monen tuttavamme suosikkikaupunki. Eikä se hullumpi ollutkaan.

Tunnelma oli enimmäkseen mukavan mutkaton ja rento, ja sama meininki näkyy myös kaupungin suosituimmissa ruoka-annoksissa. Pikaruoka on Berliinissä dönerkebapia ja currywurstia. Döner on Saksaan muuttaneiden turkkilaisten lahja maailman pikaruokailevalle kansalle.

Minä pidin Berliinin kebapissa ennen kaikkea pitaleivän jämäkkyydestä. Paahdettu leipä + sopivan paksu kuori = syöminen onnistui ihan käsipelillä. Kebaplihaa ei ollut Berliinissä myöskään haudattu chilikastikkeeseen, mikä oli myös oikein mukava yllätys.

Toinen kuvan pitoista on kuvattu Alexanderplatzilla ja toinen on puolestaan kanakebap kuuluisassa Mustafassa, jossa hallittiin myös kasvisten käyttö pitaleivän täytteenä.

Currywurstia aion opetella valmistamaan itsekin, jos vaan löytäisin ruokalajiin tarpeeksi lihaisia makkaroita. Wurstien päälle tarvitaan tomaattista kastiketta sekä curryjauhetta, josta sivumennen sanottuna en ole ikinä liiemmin välittänyt. Mutta jostain syystä se maistui makkaran ja tomaattisoosin yhteydessä yllättävän hyvältä.

Berliinin saa kiitosta myös erinomaisista aamiaisista, joiden tarjoilu ei todellakaan lopu aamukymmeneen. Onneksi olimme kaukaa viisaasti varanneet hotellihuoneemme aamiaisettomana, ja kyllä kannatti. Valmiiksi kasattuja aamiaistarjottimia voin muistella kaikkina niinä arkisina pakkasaamuina, kun elämä maistuu taas kaurapuurolta.

Kuvien brunssipaikat olivat Cafe Fleury (Weinbergsweg 20, U Rosenthaler) ja hauskalla, kahviloita pursuavalla Friedrichshainin alueella sijainnut Intimes (Boxhagener Str. 107, U Frankfurter Tor tai Samariterstraße).

Kahvila-elokuvateatteri Intimesin jälkimmäisessä osassa näytti pyörivän uusi Kaurismäki-elokuva, eli noilla kulmin ymmärrettiin selvästikin hyvän päälle.

Myös myöhäinen aamiainen oli erittäin runsas ja maukas.

Berliinistä löytyy ruokapaikkoja moneen makuun, ja esimerkiksi vegeruokaa tuntui olevan tarjolla tavallista paremmin. Me olimme varanneet pöydän unsicht-Bariin, jossa asiakkaat ruokailevat pilkkopimeässä. Olin pitänyt ajatusta aina aiemmin liiallisena erikoisuuden tavoitteluna, mutta päätin siitä huolimatta antaa paikalle mahdollisuuden.

En tiedä, olisiko kannattanut, sillä paikan ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan harvinaisen kehnoa. Alkupalasalaatti oli tylsä ja ponneton, etenkin siihen nähden, että Berliini osoitti joissakin muissa paikoissa olevansa herkullisten luomukasvisten luvattu maa.

Pääruoka oli hyvin laitosruokamaista ja maistui tuiki tavalliselta lihalta ja ruskealta kastikkeelta. Perinteistä saksalaista ruokaa. Jälkiruoka oli vähän parempaa, mutta ei edelleenkään herättänyt hurraa-huutoja. Pimeässä istuskelu tuntui pitemmän päälle idioottimaiselta, ja olin helpottunut, kun tarjoilija tuli tiedustelemaan, haluaisimmeko jo lähteä (etenkin, kun lähistöllä oli pari hakematonta geokätköä).

Mutta mene ja tiedä. Voihan olla, että annosten maistumattomuuden syy oli minussa itsessäni. Ehkä annosten ulkonäkö on yleensä se, joka saa ruuan maistumaan? Muuten kaikki sujui hyvin. En panikoinut pimeydessä (ja esimerkiksi virittänyt laukussani olevaa otsalamppua päähäni palamaan) enkä koheltanut muutenkaan. Muutamassa muussa pöydässä rikottiin juomalaseja, mutta ehkä kahden hengen pöydässä oli helpompi asetella lasinsa oikeaan paikkaan.

Vanhan DDR:n puolella oli muutamia melko näyttäviä esimerkkejä valtaviin kerrostalolähiöihin perustuneesta asuntopolitiikasta. Osasta asukkaat olivat jo muuttaneet pois ja talot palvelivat nyt katutaiteen alustana. Olisipa kiva tietää, millainen huimapää nuo ylimmät graffitit on onnistunut tuhauttamaan.

Suomesta on Berliiniin lyhyt matka, ja Suomi olikin Berliinissä monessa paikassa läsnä. Retkeilykaupan tuotemerkeissä (Napapijri ja Kaikkialla), elokuvissa, Karoliina Kantelisen tulevassa esiintymisessä, Friedrichstraßen varrella sijaitsevassa näyttävässä Iittalan putiikissa.

...ja oululaislähtöisen Sauli Kemppaisen luomissa ravintola-annoksissa. Kyseinen Kemppainen on saanut Michelin-tähden tarjoilemalla saksalaisille suomalaista tervaa ja marjoja. Minulla jäi hänen ravintolastaan (Die Quadriga) mieleen ennen kaikkea esijälkiruoka nimeltään White Russian, jonkatyyppinen juoma tunnettiin oululaisissa baareissa opiskeluaikanani nimeltä huopatossu. Veikkaan, että tämänkertaiseen tossuun oli saatettu tarvita nestetyppeä.

Ruokaturistille pakollinen käyntikohde on tietenkin KaDeWen ruokakerros, jossa ruokaa pääsee myös syömään (maksua vastaan) loputtomiin jatkuvilla ruokatiskeillä. Mieleni olisi tehnyt kovasti bouillabaissea, mutta päädyimme sitten muutamaan irlantilaiseen osteriin. Eivät ne edelleenkään meikäläiselle oikein maistu, mutta tulipa taas kokeiltua.

Berliinissä on kuulemma tällä hetkellä pop syödä aasialaista ruokaa. Me piipahdimme yhtenä iltana korealaisessa Kimchi Princessissä, jossa ruokaa valmistetaan pöytägrilleillä. Minä en tosin valmistanut, kun päätin testata korealaista pyttipannua nimeltään bibimbap. Olihan se herkullista, jos kohta osittain ihan mahdottoman tulista. Taisin saada opetuksen niistä kerroista, kun olen pilkkonut pahaa aavistamattomien läheisteni ruokaan ihan liikaa chiliä.

Kimchi Princessin lähellä oli muuten leppoisa baari (Bierkombinat Kreuzberg), jossa pääsi maistamaan paikallisten pienpanimoiden oluita. Minä olin vaan bibimbapista niin ähkyssä, etten jaksanut maistella juuri mitään.

Berliinin museoanti olisi ollut kokonaisuudessaan ihan mahdottoman houkutteleva (olen vuosia haaveillut pääseväni esimerkiksi Berliinin egyptiläiseen museoon). Me kävimme ainoastaan DDR-museossa, joka oli sitten sitäkin kiinnostavampi. Onhan DDR näkynyt meidän lapsuudessamme ainakin Nukkumattina, jos ei muuten.

Museossa tavaroita pääsi ihan oikeasti koskettelemaan. Esillä olleeseen Wartburgiin (ja varakkaamman väen Volvoon) sai mennä sisälle, keittiössä sai kurkkia laatikoihin jne. Lankapuhelinkin alkaa olla jo aika eksoottinen kapine C-kasetista puhumattakaan. Museokaupassa myytiin ostalgian hengessä DDR-keittokirjoja.

Mitä tekisit suppilovahveroista?

2011-10-31T00:02:00.002+02:00

Tuttavamme äiti tietää kuulemma hillittömiä sienipaikkoja - ja lisäksi hänellä kerrotaan olevan täysin pitelemätön into niiden poimimiseen. Kun sukukunnan pakastimet eivät enää vetäneet, pääsimme osalliseksi tästä sienestämisen lahjasta ja saimme haltuumme valtaisan määrän suppilovahveroita!

Sattuneesta syystä kuulisimmekin siis mielellämme lukijoiden suosikkireseptit, ohjeet ja tavat säilöä kyseisiä sieniä. Suppilovahveroita on sen verran iso laatikollinen, että niistä riittää useammankin reseptin kokeilemiseen.

Arki-illan nopeat

2011-10-30T22:34:00.000+02:00

Elämä on taas vaihteeksi mennyt sen verran työntäyteiseksi, että olen harkinnut jo reseptikilpailun järjestämistä arki-iltoihin sopivista huippunopeista ruokaohjeista.

Nyt olisi nimittäin tarvetta ripeästi valmistuville ruokalajeille, joita joku olisi kuitenkin testannut ja hyväksi havainnut. Yksi tuttavani vinkkasi sopivasti tästä tonnikala-tortillalasagnesta, jonka kanssa ei kovin pitkään nokka tohissut. Eikä kuvaamiseenkaan mennyt aikaa, kun se hoitui tällä kertaa kännykkäkameralla. Aikamoista pikaelämää.

Tonnikala-tortillalasagne (ohje on peräisin Valiolta, mikä on ehkä pääteltävissäkin)

1 pak (6 kpl) isoja vehnätortilloja

Täyte:
1 pussi (200 g) pakastesipulia
2 rkl Valio Oivariini juoksevaa
1 pussi (180 g) juuressuikaleita
2 tlk (à 200 / 150 g) tonnikalaa vedessä
1 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta
2 - 3 rkl makeaa, mietoa chilikastiketta
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 (3,3 dl) Valio ruokakermaa 10 %
1 dl persiljaa
1 pussi (150 g) Valio Polar 15% raastetta

Kuullota sipulit rasvassa paistokasarissa. Lisää suikalejuurekset. Paista n. 3 min. Lisää valutettu tonnikala. Mausta. Lisää tomaattimurska ja ruokakerma tai Valio täyteläinen ruoka 2%. Anna kiehua hetken. Nosta kasari levyltä. Lisää hienonnettu persilja ja puolet juustoraasteesta.
Lusikoi tilavan, vähintään 2,5 litran vetoisen uunivuoan pohjalle hiukan täytettä. Lisää sen päälle vuoroin tortilloja ja täytettä. Ripota pinnalle loppu juustoraaste.
Paista 225 asteessa 10 - 15 min. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Kaipasin ruokaan lisätulisuutta, joten seuraavalla kerralla voisi pilkkoa sekaan pikkuisen oikeaakin chiliä. Tällä kertaa tulisuustarve hoitui jälkijättöisesti Srirachan avulla.

Vähän tuota valmista ohjetta piti mennä toki peukaloimaan. Ihan niin nopean kokkauksen ystävä en ole, ettäkö pakastesipulia ostaisin. Ja valmiiden suikalejuuresten sijaan voi raastaa vaikka porkkanaa.

--
Yksi omista pikaruokasuosikeistani on fetapastapannu. Te voitte jakaa omat vinkkinne (ja vaikka linkkinne) kommenttilaatikon puolella.

Tumman suklaan fondue

2011-10-22T11:40:00.001+03:00

Kannattaa pyytää kavereita kylään. Joskus voi käydä niin kuin viikko sitten: he tulevat ja tuovat mukanaan kattilallisen suklaata.

Suklaafondue oli tehty yhdestä levystä tummaa suklaata ja vajaasta desistä kermaa. Lisäksi sekaan oli hienonnettu neljä kappaletta Starfish-chiliä. Chiliharrastuksen satoa korjataan nyt monessa paikassa.

Chili toi sulatetun suklaan joukkoon täsmälleen omaan makuuni sopivaa potkua. Paras dippailtava on yleensä ollut banaani, mutta tällä kertaa ananas taisi viedä voiton.

Kurpitsaraviolit

2011-10-21T08:46:00.000+03:00

En kai vaan mitenkään toista itseäni? Pasta, kurpitsa, parmesaani, salvia? En toki.

Viime viikonloppuna veivasimme taas itse pastaa ja tekaisimme Rick Steinin kurpitsaravioleja.

Kurpitsaraviolit

Täyte
450 g kurpitsanpala
1 rkl oliiviöljyä
iso hyppysellinen fenkolinsiemeniä, kevyesti murskattuna
1 keskikokoisen munan keltuainen
25 g parmesaania raastettuna (+ekstraa tarjoiluun)
hyppysellinen vastaraastettua muskottia
2 amarettikeksiä, murskattuna
15 g korppujauhoa, mieluusti raastettua paahtoleipää tms.
suolaa, pippuria myllystä

Tuorepasta
225 g vehnäjauhoa
1/4 tl suolaa
1/2 tl oliiviöljyä
2 keskikokoista munaa
4 keskikokoisen munan keltuaista

Salviavoi
75 g suolatonta voita
20 pientä salvianlehtä
1 rkl sitruunamehua

Laita uuni kuumenemaan 200 C:hen. Leikkaa kurpitsa lohkoiksi ja kaavi siemenet pois. Laita lohkot uunipellille tai -pannulle, levitä päälle öljy, fenkolinsiemenet, suolaa ja pippuria. Heiluttele kurpitsanpaloja hieman, jotta öljy ja mausteet leviävät ja paahda sitten puoli tuntia, kunnes kurpitsan hedelmäliha on pehmeää. Anna jäähtyä. Siirrä hedelmäliha kulhoon ja muusaa tasaiseksi haarukalla. Sekoita joukkoon munankeltuainen, raastettu parmesaani, muskotti, amaretti-keksit, korppujauho ja hieman suolaa ja pippuria. Laita sitten täyte jääkaappiin odottamaan pastaa.
Tee pastataikina sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa tai yleiskoneessa. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes se on sileää ja elastista. Lisäsin itse hieman ohjeistettua enemmän jauhoa, vaikka mittasin alkuperäisen määrän vaa'alla. Taikina on sopivaa, kun se on pehmeän tasaista ja juuri ja juuri irtoaa sormista. Kääri taikinapallo lopuksi tuorekelmuun ja laita jääkaappiin levähtämään 10-15 minuutiksi. Taikinan voi aivan hyvin tehdä myös aluksi ja jättää jääkaappiin odottelemaan, kunnes ruokailijat ovat lähes pöydässä ja kaikki on valmista.
Kuumenna iso kattilallinen reilusti suolattua vettä (1 tl suolaa jokaista kuutta vesidesiä kohden) kiehuvaksi. Jaa pastataikina neljään osaan ja myllää jokainen pastakoneessa tai kaulimella pitkäksi, ohueksi levyksi. Jos käytät perinteistä teräksistä pastakonetta, hyvä loppupaksuus on pastakoneen säätöruuvin asetus no 5. Pastalevyt kannattaa jauhottaa kunnolla heti pastakoneesta otettaessa. Muuten ne tarttuvat pöytään, itseensä, toisiinsa ja ihan mihin tahansa niin, ettei niistä saa suoria enää millään.
Aseta kaksi pastalevyä jauhotetulle pöydälle vierekkäin. Nostele niiden päälle reilut teelusikalliset täytettä pitkittäissuunnassa 6 cm välein, poikittaissuunnassa keskelle levyä. Kasta sitten sormesi vesikippoon ja vesitä pastalevyjen ne alueet, joilla täytettä ei ole. Nosta sitten jäljelle jääneet pastalevyt kansiksi ja painele tomerasti varsinkin täytenokareiden väleistä. Vesi liimaa tuoretta pastaa hyvin, joten kansipuolen pitäisi tarttua kiinni tiukasti. Yritä puristella ilmakuplat sormilla pois ennen kuin painelet kansipuolen täysin kiinni. Jos ravioleihin jää täytteen lisäksi ilmaa, ne tuppaavat mossahtamaan keitettäessä ja pulputtavat täytteen ulos keitinveteen niin, että jäljelle jää pelkkä reikäinen pastakuori.
Leikkaa raviolit irti veitsellä tai pizzahyrrällä siistin ja säännöllisen näköisiksi neliöiksi. Keitä niitä sitten neljä minuuttia ja valuta hyvin.
Sulata voi salviavoita varten paistinpannulla. Kun se kuplii, lisää sekaan salvianlehdet ja paista muutamia sekunteja. Ota pannu liedeltä, lisää sitruunamehu ja halutessasi vielä hieman suolaa ja pippuria. Asettele raviolit laakealle vadille tai suoraan lautasille ja valuta päälle salviavoi. Ripottele vielä päälle hieman parmesaania ja tarjoa välittömästi.

Salvianlehdet peittyivät parmesaanin alle, joten kuvauksen hetkellä tuli turvauduttua vielä hämäysbasilikaan.

Omituinen kyllä tämä kurpitsavillitys. Yleensä olen puuhastellut tähän aikaan vuodesta punajuuren kanssa.

Juustotakuu

2011-10-19T19:59:00.000+03:00

Ruoka on hyvää, jos se on kääryle tai rulla. Tai täynnä juustoa niin kuin nämä Meksikolaisesta keittokirjasta peräisin olevat pihvit:

Täytetty perhosleike juusto-chilikastikkeen kera (4 hengelle)

4 tuoretta serranochiliä
115 g täysrasvaista tuorejuustoa
2 rkl tequila reposadoa
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
vajaa 4 dl raastettua cheddarjuustoa
4 fileepihviä, joiden paksuus on vähintään 2,5 cm

Kuivapaahda chilit grillipannussa keskilämmöllä. Kääntele niitä usein, kunnes kuori kupruilee, mutta ei vielä ole palanut. Pane chilit vahvaan muovipussiin ja sulje pussin suu, niin höyry pysyy pussissa. Jätä odottamaan 20 minuutiksi.
Ota chilit pussista, halkaise ne ja kaiva siemenet ulos terävällä veitsellä. Leikkaa malto pitkiksi, kapeiksi suikaleiksi. Leikkaa sitten suikaleet lyhyemmiksi paloiksi.
Pane tuorejuusto pieneen, paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita matalalla lämmöllä, kunnes se on sulanut. Lisää chilisuikaleet ja tequila ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Pidä kastike lämpimänä hyvin alhaisella lämmöllä.
Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista sipulia, valkosipulia ja oreganoa noin 5 minuuttia keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sipuli on ruskistunut. Mausta suolalla ja pippurilla.
Nosta pannu levyltä ja sekoita joukkoon juustoraaste, niin että se sulaa sipuliseokseen.
Leikkaa pihvit lähes halki, mutta ei ihan loppuun asti, niin että ne voidaan avata perhosensiipien tapaan. Kuumenna grilli kuumaksi.
Pane neljäsosa sipulitäytettä jokaisen pihvin toiselle puoliskolle ja käännä toinen puoli päälle. Grillaa pihvejä 3-5 minuuttia kummaltakin puolelta sen mukaan, minkälaisena haluat pihvisi. Tarjoa pihvit lämmitetyiltä lautasilta valitsemiesi kasvisten mukana. Kaada päälle juusto-chilikastiketta.

Kuvassa näyttäisi luuraavan samasta kirjasta peräisin olevia paistinperunoita (jopa meillä onkin herkuteltu). Niihinkin tuli chiliä.

(Ei kehdannut kirjoittaa peräkkäin kahta kurpitsajuttua, joten tämä kiilasi nyt oranssin ihanuuden edelle.)

Kurpitsasalaatti

2011-10-17T23:13:00.000+03:00

Minulla on uusi mieliteko, ja se on kurpitsa. Hurahdin ihan kunnolla taannoiseen rotoloon, ja sen jälkeen olen haaveillut lakkaamatta uusista kurpitsaherkuista.

Kokattavien ruokien listalla odottavat vuoroaan esimerkiksi kurpitsa-frittersit. En ole hetkeen tainnutkaan uppopaistaa yhtään mitään.

Makea kurpitsa on omiaan suolaisen parmesaanin kylkeen. Kurpitsa ja parmesaani kohtasivat toisensa viikonloppuna tekemässäni kurpitsasalaatissa. Salaatti tuli mieleeni, kun muistelin vuosi sitten tekemäämme New Yorkin reissua ja The Spotted Pig -nimistä pubia, jossa kurpitsasalaattia tarjoiltiin alkuruokana.

Muita ainesosia en salaatista juuri muistakaan, mutta ainakin kurpitsan päälle oli roiskittu jonkinlaista balsamicosiirappia. (Spotted Pigin sinihomejuustohampurilaista en ole vielä kokeillut kotona.)

Keitin siirapin itse sokerista sekä balsamicosta. Ensimmäinen satsi maistui pikkuisen palaneelta, joten seuraavaa erää keittelin huomattavasti lyhyemmän ajan.

Kurpitsan maustoin sekä paahdoin 200-asteisessa uunissa (pintaan olisi voinut sivellä suolan ja pippurin ohella vaikka öljyä ja hunajaa). Kurpitsan ja balsamicosiirapin kanssa samalle lautaselle pääsi paahdettuja kurpitsansiemeniä, vihreää salaattia sekä juustohöylällä suikaloitua parmesaania. Pinaatti olisi kaikesta päätellen myös ollut oivallinen valinta.

Tomaatti ei tuntunut sopivan kokonaisuuteen, joten sen jätin suoiolla pois.

Psssst. Jos jollakulla on vinkkejä öljykurpitsan käyttöön, niin antaa palaa. Meillä on kyseinen mysteerikasvis nimittäin parhaillaan hoteissamme. Se on semmoinen vähän vihreämpi.

Proteiinibaari

2011-10-15T14:30:00.002+03:00

Jauhantatiimimme on toisinaan aika liikkuvaista sorttia, joten tienvarsiruokailun taso on tullut meille vähän turhankin tutuksi. Etenkin entuudestaan tuntemattomilla paikkakunnilla on vaikea löytää muuta syötävää kuin pizzaa, grilliruokaa ja kebappia. Tai muoviin pakattua huoltoasemasämpylää.

Myös monissa muissa ruokapaikoissa ruoka sisältää usein väistämättä valkoista viljaa tai sitten perunaa. Eli vähänkään proteiinipitoisemman ruuan ystävien on vaikea löytää mitään kätevää suuhun pantavaa.

Nyt olemme kuitenkin olleet huomaavinamme merkkejä vähittäisestä ruokakulttuurin muutoksesta. Nimittäin:

-Elokuisella reissulla Tampereelle kävimme Shell-huoltoasemalla. Seinällä luki, että annosten perunat pystyy halutessaan vaihtamaan vihanneksiin. Eli ei enää pakkoranskiksia, joiden syömättä jättämisestä tulee huono omatunto.
(Tampereesta sen verran, että ravinteli Bertha oli oikein mukava tuttavuus.)

-Työpaikka/opiskelijaruokala-Juliniassa on avattu tänä syksynä Proteiinibistro. Toimii perinteisen salaattibaarin tavoin.
(Ei minun opiskeluaikanani tuommoisia. Perunoita syötiin ihan muina miehinä.)

-Ouluunkin rantautunut FitWok. Siellä on halutessaan helppo jättää nuudelit ynnä riisit huomiotta ja valikoida tilalle salaattia tai kasviksia. Kuvassa kotipakettiannos teriyakikastikkeella.
(Päivän ruokasuosituksena vanha kunnon teriyakilohi.)

Minä en edelleenkään siis karppaa. Kunhan vain seuraan kiinnostuneena ruokaan liittyvien arvostusten mahdollista muuttumista.

Mokaruokaa

2011-10-13T21:20:00.003+03:00

Tänään moni on ollut innoissaan siitä, että olemme viettäneet kansallista epäonnistumisen päivää. Minä en ole aiheesta niinkään innostunut, kun minulle joka päivä on mokapäivä.

Onneksi osaan jo tätä nykyä nauraa omille epäonnistumisilleni. Eipähän lopu hupi näillä näkymin meikäläisen elämästä ollenkaan.

Tänne Pastanjauhantaankin on kirjattu ihan lukemattomia ruokamokia. Kai joku muistaa vielä kakun, joka liukeni jääkaapissa olemattomiin. Tai kukkakaalitandoorin, johon hurahti epähuomiossa Naga Morichia eli maailman tulisinta chiliä.

Ikimuistoisimmasta moka-ateriastani on tullut tänä vuonna kuluneeksi 11 vuotta. Tein vuonna 2000 monen kuukauden ajan ahkerasti töitä erään isohkon homman kimpussa, ja kun siitä viimein vapauduin, päätin ryhtyä taitavaksi kotikokiksi. Minulla ei ollut vielä siinä vaiheessa juuri yhtään keittokirjaa, mutta Suuri aasialainen keittokirja löytyi. Ja koska olin tykästynyt kotikaupungistani saatavaan intialaiseen ruokaan, poimin sieltä sitten kokattavakseni reseptin:

Kanaa voikastikkeessa

1 kg broilerin reisifileitä
1 tl suolaa
½ dl sitruunamehua
2 ½ dl jogurttia
1 pilkottu keskikokoinen sipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna marinadiin
1 pilkottu vihreä chili
2 tl garam masalaa marinadiin
2 tl keltaista elintarvikeväriä
1 tl punaista elintarvikeväriä
1 ¼ dl paseerattuja tomaatteja
1 ¼ dl vettä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ½ dl kermaa
1 tl garam masalaa
2 tl sokeria
¼ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunamehua
1 tl jauhettua juustokuminaa
100 g voita

Leikkaa broileri 2 cm:n paksuisiksi suikaleiksi. Mausta suolalla ja sitruunamehulla.
Sekoita jogurtti, sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili ja garam masala monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi.
Sekoita elintarvikevärit pienessä kulhossa ja sivele broilerinpalojen pintaan. Lisää jogurttiseos ja sekoita broileriin. Peitä kulho ja pane jääkaappiin 4 tunniksi. Ota broileri marinadista ja valuta 5 minuuttia.
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista broileria matalassa uunipannussa 15 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Valuta ylimääräinen neste pois, peitä kevyesti alumiinifoliolla ja pidä lämpimänä.
Sekoita tomaatit ja vesi isossa kannussa. Sekoita joukkoon inkivääri, kerma, 1 tl garam masalaa, sokeri, chilijauhe, sitruunamehu ja juustokumina.
Sulata voi isossa kattilassa keskilämmöllä. Lisää tomaattiseos ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 2 minuuttia, vähennä lämpöä ja lisää broilerinpalat. Sekoita palat kastikkeeseen ja keitä 2 minuuttia tai kunnes ruoka on kuumaa. Tarjoa riisin kera.

Naan

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Siivilöi kulhoon 500 g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl soodaa ja 1 tl suolaa. Lisää 1 vatkattu muna, 1 rkl sulatettua ghitä tai voita ja 1 ¼ dl (125 g) jogurttia sekä vähitellen 2 ½ dl maitoa, kunnes muodostuu pehmeä taikina. Peitä kulho kostealla liinalla ja anna vetäytyä lämpimässä paikassa 2 tuntia. Vaivaa hyvin jauhotetulla alustalla 2-3 minuuttia, tai kunnes taikina on sileää. Jaa taikina 8 osaan ja kauli jokainen osa 15 cm:n pituiseksi soikioksi. Sivele soikiot vedellä ja pane ne kostea puoli alaspäin voidellulle uunipannulle. Voitele sulatetulla ghillä tai voilla ja paista 8-10 minuuttia tai kunnes naan-leivät ovat kullanruskeita. Taikinasta tulee 8 leipää.

Tätä nykyä, lukemattomia reseptejä ja vaikka kuinka monia ateriakokonaisuuksia toteuttaneena lihakastikkeen ja leivän yhtäaikainen tekeminen ei tuntuisi enää kovinkaan kummoiselta, mutta silloiselle minälleni ateriassa oli haastetta ja säätämistä kerrakseen.

Kokemattomuus kostautui. Naanleipää päätin tehdä ainoastaan puoli annosta, mutta onnistuin säätämään jugurtin määrän epäsynkkään kaikkien muiden ainesten kanssa. Tuloksena taisi olla aivan uusi aluevaltaus: naankorput!

Kastikkeen kanssa tuskastuin loputtomilta tuntuviin työvaiheisiin (vaikka muutamassa mutkassa toki oikaisinkin), ja lopulta seurasi kaikkein suurin takaisku: kun tarkoituksena oli valuttaa nestettä pois kulhosta, suuri osa lihoistakin livahti samalla lavuaariin.

Siinä vaiheessa olin jo niin epätoivoinen ja harmissani, että olisin ollut valmis tekemään vaikka sudokun. Silloinen avopuolisoni sai ruokaseurakseen itkua vääntävän wannabe-kotikokin, joka sai kuitenkin hieman lohtua siitä, että ruoka sentään maistui aika hyvälle.

Eikä leipäkään ollut kastikkeeseen kostutettuna sentään ihan korppua.

Onneksi ei ollut ruokavieraita, vaikka eipä meille sattuneista syistä vielä tuossa vaiheessa juuri ruokavieraita kutsuttukaan.

Ruokamokat ovat siinä suhteessa erityisen ikäviä, että niissä menee helposti ruokaa hukkaan, mutta lukemattomien yrityksien ja erehdyksien kautta olen onneksi kehittynyt vuosien mittaan hiukan taitavammaksi ruuanlaittajaksi.

Jossain vaiheessa ostin esimerkiksi jalallaan seisovan siivilän, jonka käyttämisen myötä lavuaariin ei ole mennyt enää (juuri) mitään ylimääräistä. Oman ruokablogin perustin viisi vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen.

En tiedä, pitäisikö kokeilla jolloinkin noita ohjeita uudestaan ja katsoa, miten homma tällä kertaa sujuisi.

Onko teillä mitään ikimuistoisia ruokamokia?

Omena-kanelijäätelö

2011-10-12T19:02:00.001+03:00

Syksy on aikaa, jolloin kaikkein eniten toivoisi, että pihalla kasvaisi muutama iso ja satoisa omenapuu. Omista omenoista olisi niin kiva puristaa mehua, keitellä hilloa ja vaikka mitä! Omena on jotenkin niin syksyn maku ja sopii yhtä lailla sekä suolaisiin että makeisiin kokkailuihin.

Tällä kertaa syksyinen omenakokeilumme suuntautui makean puolelle, jäätelöön. Omenapuuttomina valmistimme jäätelön kaupan tuorepuristetusta omenamehusta, sellaista kun on hiljattain ilmestynyt kauppoihin viinikuution tapaisessa hanapakkauksessa. Maultaan ja rakenteeltaan se on minusta melkoisen lähellä itse omenoista tiristettyä mehua.

Reseptin pohjaksi googlailimme omenan perään tunnetusti ymmärtävien amerikkalaisten sivustoja. Kokeilemamme ohje toimi hyvin ja tuotti todella herkullisen, kermaisen pehmeän ja hyvin intensiivisesti omenalta maistuvan jäätelön. Amerikkalaisia ohjeita selatessa on syytä huomata, että heidän kielessään "apple cider" tarkoittaa tuoretta, suodattamatonta mehua eikä suinkaan alkoholijuomaa kuten tännempänä.

Amerikkalaisperäisen ohjeen sokerimäärä saattaa olla meikäläisempään jäätelöön tottuneelle hieman yläkanttiin. Jos vierastaa kovin makeaa jäätelöä, sokeriosuutta voi aivan hyvin kaventaa melko vajaaseenkin desiin. Reseptin perusideana on keittää omenamehua aluksi kokoon, jolloin mehu ei laimenna kermaa ja maitoa liiaksi, vaan jäätelöön saadaan yhtä aikaa sekä paksu, pehmeä kermaisuus että voimakas omena-kanelin maku.

Omena-kanelijäätelö
(näillä ainemäärillä taikina mahtuu hyvin litran jäätelökoneeseen)
2,4 dl tuorepuristettua omenamehua
1,2 dl sokeria
kanelitanko
2,4 dl kermaa
2,4 dl maitoa
3 munankeltuaista
ripaus (1/8 tl) suolaa
1,5 rkl calvadosta tms. omenaviinaa (jos kaapista löytyy)

1. Laita mehu, sokeri ja kanelitanko kattilaan ja keitä kovalla lämmöllä, kunnes mehu on siirappisen paksua ja tahmeaa. Tähän kuluu viitisentoista minuuttia. Kun koostumus on oikea, keitos kuplii voimakkaasti. Kuplat ovat todella kestäviä ja pienikin määrä mehua saattaa vaahdota kattilan ylälaitaan asti. Kun näin tapahtuu, pienennä lämpöä hieman ja pyöräytä kuplat alas mehuun. Yhteensä sitä pitäisi olla jäljellä vajaa desi. Jos käytössäsi on digitaalilämpömittari, tämän vaiheen tunnistaa siitä, että siirapin lämpötila nousee 115 C:hen. Nouki lopuksi kanelitanko pois omenasiirapin seasta.

2. Siirapin valmistumista odotellessasi lämmitä maito ja kerma toisessa kattilassa keskilämmöllä. Älä kuitenkaan kiehauta! Riittää, että kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia ja hentoinen höyry nousee kermamaidosta. Pinnalle saattaa muodostua myös maitoa kuumennettaessa tyypillinen kalvo. Älä välitä siitä, vaan käännä levy pienelle ja pidä keitos lämpimänä.

3. Kun siirappi on valmis, kaada se vähitellen kermamaidon sekaan, samalla vimmatusti vispaten. Keitä miedolla lämmöllä ja vispaa koko ajan, kunnes siirappi on kokonaan sekoittunut kermamaitoon. Ota sitten kattila lämmöltä.

4. Vispaa keltuaiset ja suola yhteen kulhossa - mutta vain niin, että ne juuri ja juuri sekoittuvat. Tällä kertaa ei tavoitella vaahtoa. Vispaa sitten varovasti, vähän kerrallaan ja koko ajan sekoittaen mukaan kuuma kerma-mehuseos. Kaada koko jäätelötaikina sitten vielä kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes taikina on riittävän paksua peittämään metallilusikan tausta - noin kymmenen minuutin ajan. Jos lämpömittari löytyy, oikea lämpö on 82 C. Sekoita koko ajan reunoja ja pohjaa myöten, äläkä kuumenna liian kuumalla levyllä tai anna seoksen kiehahtaa! Muuten keltuaiset jähmettävät seoksen ja saat jäätelön sijaan kokkelia.

5. Kun lämpötila (82 C tai metallilusikkatesti) on saavutettu, ota kattila välittömästi levyltä ja siivilöi taikina kulhoon. Anna sen jäähtyä ilman kantta huoneenlämpöön, välillä kevyesti sekoitellen. Jos omenaviinaa löytyy, sekoita se tässä vaiheessa mukaan, ja laita taikina sitten peitettynä jääkaappiin jäähtymään.

6. Kun taikina on kylmää, kaada se jäätelökoneeseen ja jauha koneen ohjeiden mukaan jäätelöksi. Meidän koneemme tuntuu tekevän vajaan litran verran jäätelöä valmiiksi noin kolmessa vartissa. Koneesta otettaessa jäätelö on yleensä melkoisen pehmeää, ja koostumus jämäköityy merkittävästi, jos sen malttaa laittaa vielä yhdeksi yöksi pakastimeen.

Yrttijuomaa

2011-10-08T17:47:00.002+03:00

Ruukkupuutarhassa sinnittelee vielä muutama sitkeä basilika, joita tulee käytettyä tietenkin enimmäkseen tomaattisissa yhteyksissä.

Vähän aikaa sitten löysin TasteSpottingista basilika-aiheisen drinkkireseptin, minkä seurauksena olin pian etsinyt netistä pari muutakin basilikaista drinkkiohjetta.

Ylemmässä kuvassa näkyy Basil Julep, mutta omaksi suosikikseni osoittautui alemman kuvan ginipohjainen basilikajuoma. Se oli ikään kuin GT:n ja mojiton risteytys:

Basilikadrinkki

4 cl giniä
3 cl limestä puristettua mehua
vajaa kourallinen basilikanlehtiä
2 tl sokeria

Sekoita ainekset keskenään. Koristele basilikalla.

Basilika ei tosin maistunut kummassakaan testijuomassa juuri ollenkaan. Ehkä se olisi pitänyt murjoa sekaan samaan tapaan kuin minttu mojitoon. Basilika voisi sopia aika hyvin myös Bloody Maryyn.

Omena-aiheisia ohjeita on myös tullut etsiskeltyä tällä viikolla tuolta samaisesta TasteSpottingista. Omenasta saisi aikaiseksi aika kuvauksellisen kakun, mutta itse voisin tehtailla ehkä mieluummin jonkinlaisen omenaleivän.

Ja jos nyt vielä oikein innostun linkkaamaan, niin mainitaan nyt vielä tomaatti-juustosalaatti, joka on saanut innoituksensa Rubikin kuutiosta. Täytyy tunnustaa, etten saanut ikinä kyseistä kuutiota ratkaistua, vaikka kovasti sitä lapsena yritinkin. Silloin en vielä tiennyt, ettei tilallinen hahmottaminen ole vahvimpia puoliani (aihetta on sivuttu täällä jauhannassa aiemminkin.)

Pikkusyötävää sienistä

2011-10-04T20:43:00.000+03:00

Saimme taannoisten blogisynttäreidemme tienoilla lukijoilta kokeiltavaksemme muutamia ruokaohjeita. Muistan, kuinka blogin alkuaikoina uusia ohjeideoita sateli ihan yhtenään, joten nyt saamistamme resepteistä tuli mukavan nostalginen olo.

Oi niitä vanhoja hyviä aikoja.

Tosin on tässä nykyisessäkin tietenkin puolensa. Mukava blogiyhteisö ja kaikenlaisiin ruokatilaisuuksiin voisi osallistua, jos pääsisi vaan joskus lähtemään. Parin viikon päästä olisi Helsingissä tomaattimurskatapahtumaakin tarjolla.

Mutta tämän päivän aiheena oli siis lukijaresepti. Kyseessä on afelia, josta saattaa tulla mieleen kyproslainen possupata. Pääosassa ovat kuitenkin tällä kertaa punaviinissä muhitellut herkkusienet, jotka voi tarjoilla alkuruokana, lisukkeena tai vaikka osana meze-annosta.

AFELIA Kyproslaiset mausteherkkusienet

tilkka oliiviöljyä (paistamiseen)
n. 250 g herkkusieniä
3 valkosipulinkynttä
1 tl vastajauhettuja korianterin siemeniä
0,2 l punaviiniä
6 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
mustaa pippuria
persiljasilppua

Paista sieniä, murskattua korianteria ja valkosipulia tilkassa oliiviöljyä noin 5 minuuttia. Jos sienistä ei irtoa nestettä niin lisää pannuun tilkka vettä.
Sekoita sitruunamehu viiniin ja kaada pannuun. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
Anna seoksen kiehua hiljaisella tulella kunnes neste on lähes haihtunut.
Kaada tarjoiluastiaan ja koristele persiljasilpulla. Anna jäähtyä.

Crêpes Suzette kera nokipannukahvin

2011-09-30T21:12:00.002+03:00

Paulig järjesti ruokabloggaajille makuparikisan, johon monet tuntemani bloggaajat ovat innolla osallistuneet. Osallistujat saavat nimittäin palkinnoksi Pauligin kahveja sekä mahdollisuuden voittaa ruokamatkan Nomaan. Ei lainkaan hullumpaa.

Myös makupariäänestäjiä muistetaan: heidän joukostaan arvotaan joku onnekas, joka pääsee kaverinsa kanssa viettämään viikonloppua Kämp-hotellissa sekä Chez Dominiquessa.

Meidän makuparimme liittyy nuotioon, kuten yllä olevasta kuvasta voi kenties päätellä.

Jauhantatiimimme pitää tummapaahtoisesta kahvista, ja tumman kahvin makupariksi sopii mielestämme kaikkein parhaiten appelsiini. Toisaalta halusimme tehdä makuparikisaa varten supisuomalaista nokipannukahvia ja muurinpohjalettuja.

Lopulta keksimme, että appelsiini yhdistyy hyvin myös muurinpohjalettuihin, kun tekee letuista ranskalaista klassikkojälkiruokaa nimeltä Crêpes Suzette. Alkuperäisissä Crêpes Suzette -ohjeissa on usein enemmän munaa ja vähemmän jauhoja, mutta tämä ohrajauhoa sisältävä versio antaa ainakin meidän pannuillamme lettuihin herkullisen rapeat pitsireunukset.

Ranskalaistyyppisten lettujen kaveriksi sopii tietenkin mainiosti tummapaahtoinen Paulig Parisien, joka tuntui toimivan todella hyvin myös nokipannukahvina. Pannussa (tai kotona esim. pressopannussa) valmistettaessa kaikki kahvipapujen rasvaliukoisetkin makuaineet pysyvät kyydissä eikä mitään imeydy suodatinpaperiin kuten perinteisessä kahvinkeittimessä. Nokipannu-Parisien olikin todella pehmeän pyöreän makuista: vahvaa mutta lempeää, ilman kitkeryyden häivää.

Letut voi aivan mainiosti valmistaa myös kotihellan äärellä, kunhan muistaa olla liekittämättä suoraan liesituulettimen alla, jotteivät lieskat imeydy hormiin ja aiheuta tulipaloa. Keittiön tarvekalujen äärellä kahvin voi valmistaa esimerkiksi pressopannulla tai perinteisellä kahvinkeittimellä.

Crêpes Suzette suomalaisittain

lettutaikinaan:

1 litra maitoa
1/2 rkl suolaa
3 munaa
2 dl ohrajauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa

paistamiseen ja liekittämiseen:

voita
Grand Marnier -likööriä
raastettua appelsiininkuorta

Vispaa lettutaikinan ainekset yhteen ja jätä taikina hetkeksi jääkaappiin turpoamaan. Sulata kuumalla muurinpohjapannulla nokare voita ja paista letut yksi kerrallaan kohtalaisen kuumalla tulella. Taittele letut heti paistamisen jälkeen neljään osaan: ensin puolikuuksi ja sen jälkeen vielä neljännesosaympyräksi. Laita taitellut letut hetkeksi syrjään odottamaan.
Lohkaise pannulle kunnon kimpale voita ja raasta sekaan appelsiininkuorta (1/4 appelsiinin kuori riittää hyvin). Kun voi on sulanut ja kuplii hieman, lorauta sekaan reilu puoli desiä Grand Marnieria. Tuikkaa seos tuleen tulitikulla, ja kun liekit ovat sammuneet nosta letut pannulla olevaan liemeen. Kääntele niitä, jotta letut saavat kastiketta kauttaaltaan ja lorauta sitten sekaan lisää Grand Marnieria. Sytytä vielä lopuksi seos taas palamaan. Varo hiuksiasi! Nosta liekkien sammuttua letut tarjolle ja lusikoi joukkoon vielä pannulle jäänyttä kastiketta. Nauti Pauligin Parisien -kahvin kera.

Yhdistelmä oli parhaita makupareja, joita kokkailujemme tuloksena on koskaan syntynyt, eli kerrankin osui ajatus nappiin.

Kokkailupaikkana oli Oulussa sijaitseva Sanginjoen Lemmenpolku, jonka nuotiopaikalle menimme syyskuun alkupuolella muurikoinemme. Ilta ehti jo lettujen valmistuttua hieman hämärtyä, mutta saimme kuitenkin kuvat otettua.

Pimeyden saapuminen ei ollut ollenkaan suunniteltu juttu, mutta jauhajalla oli taas vähän mutkia matkassa. Reissuun sisältyi esimerkiksi lievä kolarointi ojasta hinaamamme auton kanssa ja ensi alkuun turha reissu yhdelle suon reunassa sijaitsevalle nuotiopaikalle. Ei vaan arvannut mennä häiritsemään ihmisten makkaranpaistoa muurikkapannun ja muiden omituisuuksien kera. Sitä muuten voi tuntea olonsa hyvinkin järkeväksi, kun heiluu raastinraudan ja appelsiinin kanssa pimenevässä metsässä.

Mitään kivaa kuvausrekvisiittaakaan en hoksannut tietenkään pakata mukaan, eli normaalilla eväsrepun sisällöllä mentiin. Mutta pärjättiinpä sitä silläkin, ja hyvin maistui.

Äänen jauhantapajan appelsiinilätyille voi käydä antamassa täällä.

Sieni-pekonipullat

2011-09-28T17:38:00.001+03:00

Nyt kun kerään rohkeutta jauhottoman pizzapohjan kokeilemiseen, tein odotellessani kivikautisen Apinakeittiön kanttarellin makuisia pekoni-lihapullia.

Pekoni ei nimittäin jostain syystä maistunut omissa pyörylöissämme ollenkaan. Eli jos sieni ja pekoni tappelee, niin sieni voittaa.

Pekoni-lihapullat

500 g jauhelihaa
1 pkt pekonia
reilusti kanttarelleja
1 luomumuna
suolaa, pippuria
sipulia

Paista pekonit rapeiksi ja silppua. Lisää pannulle hakkeloidut sienet ja paistele vielä. Tuikkaa sekaan silputtua sipulia. Sekoita silppu, jauheliha, muna ja mausta. Muotoile lihapulliksi. Paista pulliin väri pannulla ja loppuun uunissa (vartin verran n. 200 asteessa).

Lihapullat tarjoiltiin kreikkalaisen salaatin kanssa. Kyseinen salaatti on ollut meillä viimeksi kuluneen kuukauden ehdottomasti suosituin ruokalaji. Siihen ei vaan väsy ikinä.

Pakko vielä mainostaa viikonlopun blogimiitissä maisteltuja punajuurilantteja. Voin vakuuttaa, että joskus hunajamarinointi kannattaa.

Rotolo kera kurpitsan, pinaatin ja ricotan

2011-09-26T19:55:00.003+03:00

Viikonlopun blogimiitin viemisiä miettiessäni tulin siihen johtopäätökseen, että kuusivuotisen pastanjauhannan jälkeen on syytä viedä paikalle pastaa kokattuna jollain uudella ja ennen näkemättömällä tavalla.

Siinä sitten muistui mieleen Jamie's Italy -kirjan keitetty pastarulla eli rotolo, jonka toteuttamista suunnittelimme jo pari vuotta takaperin. Jamie Oliverilla on ohjeeseen ihan erityinen suhde, sillä hän oli kertomansa mukaan tekemässä rotoloa jonkin dokumenttiohjelman taustalla silloin, kun hänet spotattiin vuosia sitten julkisuuteen.

Ruokalaji on hieman tavallisuudesta poikkeava, mistä syystä Jamie käski harjoitella sitä etukäteen ennen vieraille tarjoamista. Jauhantapajan edustusto ei harjoitteluun ryhtynyt vaan kävi pastataistoon ajatuksella "ainahan sitä voi hakea vaikka kebappia, jos ei satu onnistumaan".

Minua arvelutti ohjeessa eniten pastarullan valmistaminen keittämällä. Rakkain työvälineeni keittiössä on Scanpanin teräksinen paistinpannu, mikä voisi vihjaista siihen suuntaan, että olen enemmänkin paistamisen kuin keittämisen ystävä. Ja tässä ohjeessa keitettiin vielä pastarullan ympärille kiedottu pyyhekin, joten kyllähän tämän kanssa sai olla hiukan ihmeissään.

Keittäminen on helpointa pitkulaisessa kalakattilassa, joka ei taida näkyä noissa omissa kuvissamme ollenkaan. Kattila oli joka tapauksessa sen verran pitkä, että se vaati kaksi levyä lämmönlähteekseen.

Kurpitsa-pinaatti-ricottarotolo

455 g (muna)pastataikinaa
puolikas butternut-kurpitsa, kuori ja poista siemenet
oliiviöljyä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
puolikas punainen kuivattu chili
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta meiramia (riivi lehdet)
2 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
800 g pinaattia (meillä ainoastaan puoli kiloa)
250 g suolatonta voita (meillä vajaa 200 g)
raastettua muskottipähkinää
150 g ricottajuustoa
55 g raastettua parmesaania + vähän ekstraa tarjoiluun
n. 20 tuoretta salvianlehteä

Tee pastataikina. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Pilko kurpitsa lohkoiksi ja hankaa lohkojen pintaan oliiviöljyä. Mittaa korianterinsiemenet, fenkolinsiemenet sekä chili mortteliin ja mortteloi hienoksi (sekoita joukkoon myös suolaa sekä mustapippuria). Levittele siemenseos kurpitsoiden päälle. Kippaa sitten kurpitsat uuninkestävään matalaan vuokaan tai pellille, levitä päälle leivinpaperia ja paahda puolen tunnin ajan. Poista paperi ja paahda vielä reilun vartin verran niin, että kurpitsoihin tulee kaunis väri.
Sillä aikaa kun kurpitsat paistuvat, kuumenna riittävän iso pannu liedellä. Kippaa pannuun oliiviöljyä, meiramia sekä valkosipulia. Sekoittele 20 sekunnin ajan ja lisää sitten pinaatti. Tarkoituksena on haihduttaa pinaatista ylimääräinen nesteisyys pois, joten pinaattia on tarkoitus haudutella (välillä sekoitellen) niin pitkään, ettei pinaattiseos ole enää liian kosteaa. Lisää jossain vaiheessa sekaan jokunen nokare voita sekä raastettua muskottipähkinää. Anna jäähtyä.
Ota pastataikina ja veivaa pastakoneella siitä 4-5 pitkulaista levyä (15 x 30 cm, paksuus pahvisen lasinalusen luokkaa) ja liitä ne yhteen suorakaiteeksi veden avustuksella. Reunat voi leikellä tasaisemmaksi, mikäli tarve vaatii. Me kasasimme pastalevyn puhtaan keittiöpyyhkeen päällä, minkä ansiosta sitä oli helpompi rullailla ja liikutella myöhemmin.
Lusikoi kurpitsat riviksi taikinalevyn pitkälle sivulle (lähimmäs itseäsi ja pöydän reunaa). Levittele pinaatti tyhjäksi jääneelle alueelle, paitsi jätä 5 cm kauimmaisesta reunasta puhtaaksi. Murentele ricotta pinaatin päälle ja ripottele raastettua parmesaania ricotan päälle. Tyhjäksi jäänyt taikinakaistale sivellään vedellä ja sen jälkeen lähdetään rullaamaan taikinalevyä varovasti pyyhkeen avulla (samaan tapaan kuin kääretorttua). Kun rulla on rullattu, puristele vesitetty reuna kiinni rullaan (niin että sauma sulkeutuu tiiviisti). Rullaa rotolo vielä pyyhkeen sisään ja sulje se molemmista päistä niin kuin makkara tai Kiss-Kiss -karamelli(*. Jos paketti ei ole tarpeeksi napakka, sen voi sitoa kiinni myös keskeltä.
Rulla keitetään kalakattilassa tai muussa suuressa kattilassa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja heitä sekaan suolaa. Kalakattilan hissiä voi käyttää rullan upottamiseen (kattilassa rotolon päälle voi laittaa esim. painavahkon lautasen). Keitetään 25 minuuttia. Meillä levy oli hivenen liian paksu, mistä syystä keittoaikaa olisi voinut lisätä muutamalla minuutilla.
Sillä aikaa kun rotolo kiehuu, kirkasta jäljellä oleva voi. Laita voi uuninkestävään astiaan. Astia lykätään 80-asteiseen uuniin ja annetaan voin sulaa 10-15 minuutin ajan. Valkea hera vajoaa pohjalle, minkä jälkeen kirkastettu osa on kohtuuhelppo kauhoa talteen. Laita sen jälkeen muutama ruokalusikallinen voita kattilaan ja kuumenna varsin kuumaksi. Testaa lämpöä yhdellä salvianlehdellä: jos se lähtee paistumaan mukavasti, niin lämpö on ok. Salvianlehtiä paistellaan puolisen minuuttia, kunnes ne alkavat rapeutua. Poista rulla pyyhkeen sisältä ja leikkaa rotolosta sitten viipaleita kuten kääretortusta. Lusikoi viipaleiden päälle salviaa sekä kaada hiukan salviavoita pinnalle. Pinnalle kannattaa raastaa myös hiukan parmesaania.

Kuulostaa ehkä töisevältä, mutta aika kätevästi tuo loppujen lopuksi valmistui. Etenkin, kun ajoitti sopivaan vaiheeseen yhden virkistävän teetauon.

Täytteen makumaailma oli loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen ja jopa maukas (vaikka alkuun haikailinkin hieman tomaatin perään). Kurpitsan makeus, parmesaanin suolaisuus, ricotan mehevyys ja pinaatin raikkaus. Kyllä, tuota tehdään vielä uudestaankin. Seuraavalla kerralla pitää vaan kaulita pastalevy ohuemmaksi, niin ei tarvitse jännittää sen kypsymistä.

--
(* Kiss-Kiss -karkki on kuulemma Suomen vanhin tavaramerkki.

Sadonkorjaajien blogimiitti

2011-09-25T22:38:00.001+03:00

Eilen pidettiin pitkästä aikaa ruokabloggaajien miitti Oulussa. Osanottajat saapuivat paikalle viimeaikaisista lentsuista ja raskaista työputkista huolimatta, ja hyvä niin, sillä olipahan taas mukava ilta.

Oulun ruokablogiporukasta paikalla oli iltaa emännöinyt Virpi Peruspöperölästä, Oulun oma Thomas Keller eli Pekka Diplomi-insinöörin keittiöstä, Potti-Hannele Kokeista ja poteista sekä uutena tuttavuutena Kokkeillaan-blogin Kotiharmi, joka osoittautuikin kerrassaan hulvattomaksi tyypiksi.

Ja se ruoka, aijaijai. Minä tulin tarjolle asetellut ruuat nähtyäni ihan kamalan nälkäiseksi ja iskin saman tien Virpin ryppypottujen, ihan mahtavan mojokastikkeen, seesami-valkosipulidipin sekä lihapullien kimppuun. Ja toki maistelin myös sekä sieni- että savuporoleipiä.

Hannele oli kokannut sadonkorjuuhenkistä ruokaa oman maansa punajuurista. Ruoka oli aseteltu jälleen kerran kauniisti esille (ks. ylin kuva), ja maku oli vielä ulkonäköäkin parempi. Tuoreen punajuuren maukkaus oli saatu säilymään lopputuloksessa tosissaan hyvin, uunituksen ja marinoinnin jälkeenkin.

Olin haaveillut sopivasti viimeiset pari päivää punajuuren ja sinihomejuuston yhdistämisestä, joten makumaailma oli oikeinkin tervetullut. Etenkin kun ruoka saattoi sisältää myös pähkinää.

Samaten olin haaveillut aiemmin tällä viikolla vuohenjuuston sekä jonkin makean elementin yhdistämisestä (taidan haaveilla erilaisista aterioista aika usein), ja Kotiharmi oli kokannut kaikeksi onneksi makoisia punasipuli-vuohenjuustoleipäsiä.

Lisäksi Kotiharmin keittiössä oli valmistunut makaronitonta italiansalaattia, joka toden totta maistuu itse tehtynä tuhat kertaa paremmalta kuin se kaupan muovipurkkiin pakattu einesversio (kannattaa kokkeilla).

Oulun blogimiitteihin olennaisesti kuuluva blogiton kulinaristipariskunta oli ahkeroinut Thomas Keller -hengessä viiriäisenmunien kimpussa. Niitä en ehkä ollut ennen maistanutkaan, ainakaan uppomunamuodossa. Ja kun samaan lusikalliseen yhdistyi vielä voita ja pekonia, niin olihan lopputulos ihan hillittömän makoisa.

(Pihistin insinöörikeittiöstä munaohjeen linkin: eli tässä tulee.)

Omasta muonastani voisin kertoa reseptin kera myöhemmin tarkemmin, mutta paljastettakoon, että kyseessä oli keitetty pastarulla. Aika jännittävä kokeilu, joka onnistui loppujen lopuksi oletettua paremmin.

Esijälkiruokana söimme Pekan liekittämää Camembert-juustoa, johon oli oivallista dippailla lohkoiksi leikattua uuden sadon omenaa.

Olin juuston jälkeen jo ihan ähkyssä, mutta ainahan sitä nyt paria jälkiruokaa jaksaa siitä huolimatta. Pekka vastasi tuttuun tapaan myös illan jäätelöannista (taivaallista calvadosjätskiä sekä karamellisoitua omenaa), ja Virpi loisti niin ikään jälleen kerran appelsiinia sekä valkosuklaata sisältävällä vaahtojälkkärillään. Uskomattoman hyvää.

Tuollaisessa seurassa ja tuollaisten ruokien äärellä tuntee kyllä itsensä aika etuoikeutetuksi. Kiitos kaikille blogiystäville, jälleen kerran.

Oulun pikkujoulumiitinkin ajankohta ehdittiin jo lyödä lukkoon: eli lauantaina 19. marraskuuta pääsee tapaamaan tuota porukkaa seuraavan kerran.

Kuusi vuotta

2011-09-23T00:55:00.001+03:00

Siitä on nyt kuusi vuotta, kun Pastanjauhantaa putkahti ensimmäisen kerran kaiken kansan näkyville.

Neljä ensimmäistä vuotta sujuivat melko mukavassa nosteessa (takaiskuna tulee mieleen muun muassa se, kun lohkaisin hampaani näistä taateleista löytyvään kiveen), mutta pari viimeistä vuotta ovat menneet huomattavasti takkuisemmin. Kaikenlaiset hankaluudet heijastuvat harmillisesti heti sekä kokkauksen että bloggauksen tahtiin, mutta kai tällainen henkilökohtainen ruokapäiväkirja heijastelee muuta elämää väistämättä.

Ikinä en ole kuitenkaan harkinnut jauhannan lopettamista, eli täällä sinnitellään edelleen. Juttujen taso ei edelleenkään parane, mutta tuskinpa semmoista kukaan enää odottaakaan.

Kuudessa vuodessa on ehtinyt nähdä suomalaisen ruokablogosfäärin huikean kehittymisen. Viime kuukausien puheenaihe on ollut Tarjoiluehdotus. Huumorijaostomme suosittelee.

Yksi Suomen ensimmäisistä ruokablogeista oli Sorsanpaistaja, jolta tämänkertainen synttäriruoka on peräisin. Olen nimittäin yrittänyt miettiä viime aikoina vähän tavallista raikkaampia jälkiruokareseptejä, ja tässä niistä yksi:

Hedelmät ja minttusokeri

1 iso ananas
150 g mustikoita tai muita marjoja
pieni puska tuoretta minttua
3 rkl ruskeaa hienosokeria
1 lime
kreikkalaistyylistä (kookos)jugurttia

Kuori ja leikkaa ananas viipaleiksi ja asettele viipaleet tarjoilulautaselle mustikoiden kera. Irrota mintusta lehdet ja murskaa ne morttelissa tahnaksi. Lisää sekaan sokeri ja mortteloi lisää. Ripottele sokeria hedelmien päälle. Leikkaa lime puoliksi pöydässä maustamista varten ja vie pöytään ananasten ja jugurtin kera.

Uunijäätelö

2011-09-22T00:33:00.007+03:00

Uunijäätelö on semmoinen ruokalaji, joka menee välillä pitkäksi aikaa pois mielestä kokonaan. Meillä kotona uunijäätelöön pantiin jostain syystä usein säilykepersikoita, mutta nyt olisi aika luoda kokonaan uudenlaisia jäätelöperinteitä.

Sain muutama kuukausi sitten syödäkseni yksittäiseen pikkuruiseen vuokaan kerrostettua uunijäätelöä, ja tykkäsin ajatuksesta kovasti. Kuvassa omiin pikkukuppeihin tehty kokeilu, jossa ei ollut kakkupohjaosiota ollenkaan. Lopputuloksena kaipailin kyllä pohjaa marengin ja jäätelön alle, joten kokemus jäi vähän vajaaksi. Pohjalla oli lakkahilloa, ja se toimi kyllä oikeinkin hyvin.

Innostuin katsastamaan Baked Alaska -vinkkejä TasteSpottingista, ja sieltä löysin idean muun muassa kotitekoisesta basilikajäätelöstä tehtyyn uunijäätelöön. Basilikaa meillä tähän aikaan vuodesta riittää, joten pitänee viedä tuo toteutukseen asti (vihreää jäätelöä!).

Mitä muita jälkiruokia sitä silloin parikymmentä vuotta sitten syötiinkään?

Hitaita hiilareita Timin johdolla

2011-09-20T22:15:00.001+03:00

Kun kesän notkuu kaasugrillin äärellä, olo hidastuu ja veltostuu - ja saattaapa menneestä kasvaa muistoksi hieman vatsaakin. Tarvittiin hieman kohennusta ja reipastusta mieleen ja ruumiiseen, ja niinpä ajauduinkin syksyn tullen nörttipiireissä jostain syystä muodissa olleen Tim Ferrissin kirjalliseen vaikutuspiiriin.

Selailin läpi Timin 4 Hour Body -opuksen ja rupesin säätämään ruokavaliotani sen "Slow Carb" -oppien suuntaan. Ferrissin suositus on jonkinlainen synteesi Suomen syvät rivit läpäisseestä karppauksesta, South Beach -dieetistä ja muutamasta muusta ravintouskomuksesta.

Perusideana on nauttia paljon proteiinia ja välttää verensokeripiikkejä. Nopeasti imeytyvät sokerit ovat siis pannassa, mutta papujen tapaisten ruoka-aineiden sisältämiä, hitaasti elimistössä pilkkoutuvia hiilihydraatteja ei samalla tavoin karsasteta. Suositus on, että ravinto nautitaan mahdollisimman vähän prosessoituina ruoka-aineina eli amerikkalaisittan "whole foods": ruokaa, joka on kasvanut maassa tai juossut metsässä - ei ruokaa, joka tulee tehtaan liukuhihnalta. Kirjan viisi ravitsemusteesiä ovat:

Vältä "valkoisia", nopeita hiilihydraatteja eli sokeria, jauhoja, riisiä ym. Tähän tottui yllättävän nopeasti, vaikka varsinkin ensimmäisellä viikolla lenkillä käydessä rupesi tekemään ihan tosissaan mieli donitseja ja irtokarkkeja. Elimistö selvästi hamusi sokeria niin paljon, että jos jotain makeaa olisi ollut käsillä, olisin retkahtanut täysin varmasti. Onneksi olin yli vartin hölkyttelyn päässä lähimmistä makeankaupittelijoista.

Tee samoja muutamia ruokia yhä uudelleen. Timin mukaan tällöin on helpointa pysyä ruodussa. Itselleni tämä on näistä teeseistä ehdottomasti vaikein, enkä ole sitä juuri noudattanutkaan. Kyllä hyvän ruoan pitää tarjota vaihtelua ja elämyksiäkin, ei vain mekaanista vatsantäytettä.

Älä juo kaloreita. Maito, limsat, mehut ym. sisältävät pääsääntöisesti paljon sokereita. Pari lasia punaviiniä Tim onneksi kertoo itsekin nauttivansa iltaisin, mutta viinin on luonnollisesti syytä olla mahdollisimman kuivaa. Kovin suuri jäännössokerin määrä siis torppaa punaviininkin välteltävien juomien joukkoon.

Ei hedelmiä. Esi-isämme kuulemma tuskin söivät hedelmiä joka päivä, ympäri vuoden.

Pidä yksi vapaapäivä viikossa ja mässäile oikein tosissasi. Timin mukaan tämä estää aineenvaihduntaa hidastumasta vähäisemmän energiansaannin myötä, joten järjetön mässäily kerran viikossa olisi siis jopa hyväksi. Ainakin se on ollut älyttömän hauskaa! Tähän mennessä on kokeiltu pannupizzaa, donitseja, suklaata, irtokarkkeja, olutta ja muutenkin mielin määrin mitä makeaa nyt ikinä on keksitty. Jostain syystä kauan odotettu mässäilypäivä on kuitenkin useimmiten lässähtänyt melko vajariksi. Kun oikein tosissaan asennoituu, että nyt syödään pullaa ja karkkia, niin yllättävän nopeasti sitä sitten ähkyyntyy - ja mieli alkaakin halajamaan taas lihaa ja kasviksia.

Kirja ei muodosta oikein minkäänlaista loogista tarinaa tai kokonaisuutta, vaan on pikemminkin kokoelma erilaisia teorioita ja väittämiä, joita Ferriss on vuosien saatossa testannut oman kehonsa avulla.

Mielenkiintoinen - ja jos paikkansapitävä, niin varmasti hyödyllinenkin - havainto oli esimerkiksi se, että pieni määrä hyvälaatuista rasvaa aterioinnin alussa nautittuna tasoittaisi huomattavasti aterian aiheuttamaa verensokeripiikkiä ja siis helpottaisi elimistön kuormaa raskaan aterian sulattelussa. Tim kertoi testanneensa tätä asennuttamalla suoneensa verensokerimittarin ja seuraamalla sokeritasoa erilaisten ateriointien ajan.

Käytännössä sokeripiikkiä voisi siis tasoittaa nauttimalla esimerkiksi pienen kourallisen pähkinöitä ennen ruokailua - tai mikä ettei vaikkapa jonkin pehmeästä, rasvaisesta juustosta valmistetun alkupalan.

Aamupala on Ferrissin mukaan erityisen tärkeä. Elimistön tulisi saada reippaasti proteiinia heti aamulla, mieluiten jo puolen tunnin sisällä heräämisestä. Olenkin syönyt viime aikoina enemmän munia, pekonia ja papuja kuin koskaan. Varsinkin tämän peribrittiläisen kolmikon papupuoli oli minulle aiemmin suhteellisen vieras elementti, mutta nyt siitä on tullut hyvinkin läheinen. Papuja alkaa tehdä mieli aamulla jo ennen kuin silmänsä saa kunnolla auki.

Papufiliaa voisi mekaanisesti ajatellen yrittää selitellä esimerkiksi siten, että pavut taitavat olla hiilihydraattipitoisimpia Timin suosittelemia ruoka-aineita. Ei siis ihme, jos sokereilta varjeltu elimistö niitä halajaa. Kirjan suosituksen mukaan jokaisella aterialla tulisi syödä proteiinia (punaista lihaa, kalaa, kanaa, kananmunaa tms.), vihanneksia ja palkokasveja.

Ferriss on hyvin äärimmäinen, koko keho peliin -tyyppinen kokeilija. Ihan kaikkiin hänen menetelmiinsä en sentään ole lähtenyt mukaan. En esimerkiksi ota kymmenen minuutin jäävesikylpyjä enkä avita itseäni joka käänteessä lääketeollisuuden tuotteilla, kuten Tim tuntuu tekevän. Jos johonkin on pilleri, hän sen tuntuu ainakin kokeilleen.

Mässäyspäivä taas on tuntunut hyvinkin helposti omaksuttavalta konseptilta alusta lähtien. Se on jotenkin onnistunut tuomaan hiilihydraattipitoisiin herkkuihin sitä intoa ja hohtoa, jonka ne ansaitsevat. Minun kaltaiseni latentti pullahiiri on löytänyt leipomotuotteet aivan uudelleen! Ennen, kun pullaa ja donitseja saattoi syödä periaatteessa milloin tahansa, niitä ei juurikaan tullut hankittua. Nyt, kun niitä joutuu odottamaan, sitä suunnittelee jo monta päivää ennakkoon viikonlopun konditoriareissua ja irtokarkkipussia.

Oletteko kokeilleet Slow Carbin tyyppisiä ruokavalioita ja millaisia ajatuksia tai kokemuksia se on herättänyt? Mitkä ovat parhaat 4 Hour Body -reseptinne? Tylsyyden välttämiseksi pitää jatkuvasti etsiä uusia ohjeita ja ideoita, mutta tuntuu olevan täysi työ löytää raikkaita ja mielenkiintoisia, vähän hiilihydraattia ja paljon proteiinia sisältäviä reseptejä. Ehkä muut suhtautuvat kuuliaisemmin kehotukseen tehdä niitä muutamaa harvaa ruokaa vuorotellen. Joitakin samanhenkisiä tuntuu netistä kuitenkin löytyvän, joten toivoa on!

Parhaita tähän asti kokeilemiamme on googlailemalla löytynyt wokkityyppinen ruoka broilerista, chorizosta ja kesäkurpitsasta.

Broileri-chorizo-kesäkurpitsapaistos

1/2 punasipuli, silputtuna
1/2 puskaa korianteria silputtuna
2-4 kesäkurpitsaa, vajaan sentin kuutioiksi pilkottuna
1 chili tai paprika (tulisuusmakusi mukaan) pilkottuna
200 g chorizo-makkaraa
5 dl kypsennettyä kanaa (esim. grillattua kananrintaa kaupan tiskistä), pilkottuna tai hienoksi revittynä
oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Pilko chorizo haarukkaan sopiviksi paloiksi ja ruskista pannussa tai wokissa keskilämmöllä 2-3 minuuttia. Lisää kana ja paista, kunnes se on kauttaaltaan lämmennyt. Kaada sitten chorizo ja kana hetkeksi toiseen astiaan odottamaan.

Laita sipulit pannulle ja paista minuutin verran. Lisää kesäkurpitsa ja paprika - ja ehkä loraus öljyä. Paista 2-3 minuuttia, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet mutteivät vielä muusaantuneet. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää sitten syrjään sysätyt proteiinit mukaan. Pyöritä vielä kerran kaikki kunnolla sekaisin, ota pannu lämmöltä ja hämmennä mukaan hakattu korianteri.

Mozzarellaa ja avokadoa

2011-09-18T17:56:00.003+03:00

Täällä on viime aikoina kokattu blogiruokaa. Kun keittokirjoja ei ehdi tätä nykyä selata tarpeeksi, on kätevä napata muista ruokablogeista kiinnostavimmat ideat omaan käyttöön.

Kaikki äitini reseptit -nimisessä blogissa käskettiin vähän aikaa sitten tekemään mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa.

Minähän tein tietenkin työtä käskettyä, ja kyllä kannatti. Maut sopivat nimittäin ihan mahdottoman mukavasti yhteen. Ja kaikkein parasta tässä oli se, etten olisi ikinä hoksannut kokeilla tällaisten ainesten yhdistelmää omatoimisesti. Eläköön siis muut ruokablogit:

Mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa (alkujaan Visa Nurmen ja Antti Vahteran keittokirjasta Likivihreät)

2 pussia buffalomozzarellaa
2 avokadoa
2 dl ruokajugurttia
1 sitruuna
2 tl sokeria
1/2 punaista chilipalkoa
1 dl basilikaa
tuoretta rosmariinia
Maldon-suolaa
mustapippuria myllystä

Puolita avokadot, koverra liha kuorista ja pilko reiluiksi kuutioiksi. Kierittele kuutiot kulhossa puolikkaan sitruunan mehussa, etteivät ne tummu.
Revi tai leikkaa mozzarella paloiksi ja asettele laakealle tarjoiluvadille. Sekoita jogurtti, puolikkaan sitruunan mehu ja sokeri. Levitä seos juuston päälle. Heittele pinnalle avokado-kuutiot sekä pilkotut chilit ja yrtit. Viimeistele suolalla ja mustapippurilla.

Mozzarella-avokadosekoitelmasta sai mukavan pikkusyötävän, joka maistui oikein hyvin ilman leipääkin. Päälle pilkottu chili oli itse kasvatettua Hungarian Hot Cherry -lajiketta.

Jälkiruokaosastolta olen kokeillut viime aikoina ainakin Kokkien ja Pottien omenatorneja. Lisäksi iskin silmäni Sillä sipulien tarte tatiniin. Joskus lähiaikoina on aivan pakko saada vielä vanhaa kunnon kauratoskaomenaa.

Kertokaahan kommenttilaatikossa, mikäli olette itse tehneet hyviä blogireseptilöytöjä viime aikoina.

Mukapastaa

2011-09-15T19:48:00.001+03:00

Kuten täällä Pastanjauhannassakin on tullut mainittua, yritän nykykokkailuissani löytää vaihtoehtoja perunalle ja valkoisille jauhoille. Mutta mitä sitten tehdään, jos sattuu tekemään mieli pasta bolognesea?

Pelkän pastakastikkeen syöminen tuntuu jotenkin hullunkuriselta, joten jotkut tekevät soosin kaveriksi mukapastaa vaikka kesäkurpitsasta tai porkkanasta. Minä pääsin viikonloppuna maistamaan jauhelihakastikkeen kanssa kuorimaveitsellä suikaloitua kesäkurpitsaa, jota oli hetken aikaa paahdettu pannulla kuumennetussa oliiviöljyssä.

Kesäkurpitsan maku onnistui muuttumaan yllättävän kaalimaiseksi, mutta mitäpä se haittaa. Kaalihan on hyvää. Ja nyt alkoi tietenkin tehdä mieli kaalilaatikkoa ja kaalikääryleitä niin kuin aina tähän aikaan vuodesta.

Enpä olisi kuusi vuotta sitten pastanjauhannan aloittamista suunnitellessani arvannut, että korvaisin vielä joskus tagliatellen suikaloidulla kesäkurpitsalla. Silloin osasin sentään luullakseni tehdä jo yhtä hyvää bolognesea kuin nykyäänkin.

Mutta mukavasti tulee kokkailtua erilaisista kasviksista monipuolisemmin kaikenlaista, kun ei automaattisesti tule aina turvauduttua pastaan, riisiin tai perunaan. Kerran tein esimerkiksi grillattua mustaajuurta.

Huomatkaa juurien taustalla näkyvä tomaattisalaatti. Siinä oli kesän parhaat tomaatit, Haaparannan ICA Maxista löytyneitä tomat gourmet -nimisiä pieniä sekoitelmatomaatteja. Täydellisen kypsiä ja makoisia ja ihan varmasti parempaa kuin mikään muu koko maailmassa:

Amerikan omeletti

2011-09-03T12:55:00.001+03:00

Jamie's America -kokkausprojektini on ollut hiukan jäissä (unohdin koko jutun muutama kuukausi sitten kokonaan), mutta nyt homma on nytkähtänyt siinä määrin eteenpäin, että kirjan New York -reseptit on kokattu Chinatowniin asti lukuun ottamatta suklaapohjaisia samettisia kuppikakkuja.

Saattaa olla, että hyppään parin seuraavan reseptin yli suoraan kimchiin. Sitä on nimittäin ollut tarkoitus kokeilla jo vaikka kuinka pitkään.

Jakamisen arvoinen kokeilluista resepteistä on tämä savulohiomeletti, jonka pinta jäi sopivan hitaan kypsyttelyn jälkeen juuri sopivan löysäksi. Lisäksi tiraus sitruunan raikkautta sekä savulohen maukkautta, ja maittava iltaruoka oli valmis:

Gordon Bennett -omeletti

oliiviöljyä
4 kevätsipulia, hienoksi viipaloituna (me käytimme paria pientä tavallista sipulia, kun kevätsipulia ei kaupasta enää löytynyt)
200g savukalaa - makrillia, (kirjo)lohta tms.
2 pientä nokaretta voita
1 sitruuna
merisuolaa, vastarouhittua mustapippuria
5 suurta kananmunaa, mielellään luomusellaisia
1-2 kukkurallista ruokalusikallista raastettua parmesaania
pieni nippu ruohosipulia, hienoksi pilkottuna

Kuumenna paistinpannussa keskilämmöllä loraus oliiviöljyä. Lisää pilkotut (kevät)sipulit ja muserra sitten joukkoon savukala niin, että saat erikokoisia kimpaleita. Lisää voinokareet ja ravistele pannua hieman niin, että kaikki peittuu tasaisesti voihin ja öljyyn. Raasta sekaan kuoret puolesta sitruunasta ja lisää ripaus mustapippuria. Paista 3-4 minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmenneet, mutteivät vielä ottaneet väriä.

Käännä lämpöä pykälän tai parin verran pienemmälle. Vispaa munien rakenne rikki kulhossa ja lisää niiden sekaan reilu ruokalusikallinen raastettua parmesaania sekä hieman suolaa ja pippuria. Tarkista, että sipuli-kalaseos on tasaisesti ympäri pannua ja kaada sitten päälle vispatut munat. Vetele juoksevaa kananmunaa puulastalla edestakaisin, jotta se jakaantuu tasaisesti ympäri pannua ja solahtaa mukavasti kalanpalojen ja sipulin jättämiin koloihin. Kun raakaa muna loppuu paistoksen pinnalta, lopeta hämmentäminen ja käännä lämpöä vielä pienemmälle: yhdestä kuuteen merkatulla hellalla hyvä asento on 1-2, ei kuumempi.

Anna paistoksen hyytyä vielä hetki. Voit koittaa nostaa sitä reunastaan lastalla ja kurkata alle, ettei pohja pala. Riittävän pienellä lämmöllä riittävän hitaasti hauduttamalla saat tasaisen lopputuloksen. Kun neste pinnalla on asettunut ja muuttunut läpinäkymättömäksi, luistata omeletti tarjoilualustalle. Usein omeletit keikautetaan tässä vaiheessa kaksin kerroin, mutta Jamie suosittelee tämän tarjoilemista avomallina, jotta kala ja muut täytteet näkyvät kauniisti läpi. Ripottele päälle hienoksi hakattu ruohosipuli ja vielä hieman raastettua parmesaania. Purista pinnalle myös sitruunan mehua.

Jamie kehotti tarjoilemaan omeletin tuoreen leivän kanssa, mutta tuntui se hyvin toimivan ilmankin.

Nyt en kyllä enää kehtaa julkaista tästä samasta kirjasta enää kovin monta uutta ohjetta. Tässä joka tapauksessa parin aukeaman päästä löytyvä salaatti, johon tuli paistettuja sieniä sekä öljyssä friteerattuja valkosipulilastuja:

Ensimmäinen chilinkasvatuksemme: paljon kasvia, vähän chiliä

2011-09-02T18:46:00.001+03:00

Alkuvuodesta aloitettu chiliprojekti venyi pidemmäksi kuin kuvittelimme, mutta nyt lienee hyvä paikka loppuyhteenvedolle, opiksi ottamiselle ja vinkkien kyselemiselle seuraavaa kasvatusoperaatiota varten. Kasvit kasvoivat ja chilejäkin saatiin, mutta ei ihan siinä määrin ja niin nopeasti kuin olisimme kuvitelleet.

Nyt kuulisimmekin mielellämme kokeneempien oppeja ja vinkkejä, jotta seuraavalla kerralla saadaan enemmän tulta suuhun!

Idätys

Idätimme useammansorttisia chilinsiemeniä sekä pienissä kivivillakuutioissa että mullassa. Kun vihreää punnersi esiin, kaikki taimenalut siirrettiin aluksi Zengrow-vesiviljelyjärjestelmän lampun alle. Tässä vaiheessa kaikki meni vielä jotakuinkin mallikkaasti: chilit ottivat vähitellen pituutta ja massaa, kuten kuuliaisten eliönalkujen kuuluukin.

Jatkoimme tätä vaihetta ehkä kuitenkin hieman liian pitkään, ja lisäksi valoa oli kasvien määrään nähden hintsunlaisesti. Tuloksena oli nippu suhteellisen hinteliä taimia, joista kuitenkin valikoimme pontevimmat jatkoon.

Kasvatus

Kun taimet olivat venytelleet reilun vaaksan mittaisiksi, eriytimme ne kahteen ryhmään siten, että osa laitettiin kivivillakuutioissaan Zengrow-järjestelmän kastelulaitteeseen, mutta Zengrow'n mukana tulleita valoja huomattavasti tehokkaamman kasvilampun, projektiin lainaksi saadun ns. suurpainenatriumvalaisimen alle. Multaan, tavallisiin punaisiin saviruukkuihin istutetut taimet taas asetettiin Zengrow-loisteputkivalaisinten alle.

Tehokkaampi lamppu näytti selvästi voimansa: sen alla chilit ryhtyivät sekä venymään että paksuuntumaan uskomatonta vauhtia! Paksua, puumaista vartta puski jopa liian kanssa.

Emme oikein tienneet, millä tavoin chilejä olisi pitänyt latvoa ja karsia, joten tuloksena olikin hetken päästä melkoisen sekava viidakko joka suuntaan pursuavaa ja laajenevaa chilikasvustoa. Yli äyräiden ja ohi lampun kasvavia oksia koitin silloin tällöin leikellä, mutta kasvien hallinnassa pitämisessä oli kyllä täysi työ!

Lannoitus

Sekä mullassa että vesiviljelyssä kasvaneitä chilejä ruokittiin General Hydroponicsin kolmikomponenttisella Flora-sarjalla siten, että alkuvaiheessa kasveille annettiin suhteessa enemmän Gro-pullon sisältöä - ja kasvun jatkuessa Bloom-pullosta lurautettiin aina joka lannoituksella hieman enemmän, Gro-komponentin kustannuksella. Micro-liemen osuus pidettiin koko ajan vakiona.

Tällaisen useammasta komponentista koostuvan lannoitteen ero kotoisiin Substraleihin ym. onkin juuri siinä, että lannoitteen koostumusta voi säädellä kasvin elinvaiheen mukaan. Ottaessaan pituutta ja kasvattaessaan vihreitä osia kasvin tarpeet ovat painottuneet hieman toisella tavoin kuin hedelmänmuodostusvaiheessa.

Luonto hoitanee asian automaattisesti siten, että maaperän koostumus ja ravintopitoisuus muuttuu pikku hiljaa keväästä syksyyn kohti sadonkorjuuaikaa mentäessä, mutta näin sisällä kliinisissä olosuhteissa keinovalon alla ei lahoavasta aluskasvillisuudesta ja kastemadoista ole juuri apua.

Alussa säädin lannoitelienten pH:tkin aina suositusarvoon mukana tulleen mittaus- ja hapotuskitin avulla, mutta koska täkäläinen hanavesi oli ilmeisesti jo luonnostaan melko lähellä, jätin puuhan sittemmin pois. Ainakaan näkyvää eroa kasvussa ei ollut.

Sadonkorjuu

Tehokkaamman lampun alle laitetut chilit kasvoivat järjetöntä vauhtia ja kukkivat lähes koko ajan, mutta harmittavan harva kukista kasvoi lopulta hedelmäksi ja pääsi lautaselle asti. Jotenkin tuntui, että kukkia tuli aina kasvien yläosiin - jotka sitten nopeasti kukkia kasvatettuaan venyivät pituutta niin paljon, että ne joko kasvoivat kokonaan kasvivalon ylitse hämärään tai sitten niin lähelle lamppua, että kuumuus kuivatti kukat, jotka kasvi sitten hetken päästä varisti lattialle.

Paksuksi ja tuuheaksi kasvanut ja sitä myötä pöydän tasoon taipunut CAP 220 -lajikkeen chili taisi onnistua vetäytymään sen verran muita syrjempään, etteivät sen kukat päässeet kurkottelemaan liian ylös, ja se oli näin ollen tämänkertaisista kasveista satoisin. Lähinnä siitä - sekä onneksi myös muutamasta kovasti odotetun Aji Cristal -lajikkeen oksasta - saatiin kerättyä yhteensä reilu teevadillinen chilejä.

Matkan varrella oli tosin ehditty jo vetää hieman välistä ja poimia muutamia kypsännäköisiä yksilöitä muun muassa täytettäviksi ja pekonikääreessä grillattaviksi.Mullassa Zengrow'n loistelamppujen alla kasvaneet chilit jäivät sen verran pieniksi, etteivät ne kantaneet juurikaan hedelmää.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että niitä taisi tulla kasteltuakin hieman liian paljon puhtaalla vedellä ja liian vähän lannoiteliuoksella. Onneksi Kokit ja potit -Hannelelta saaduista Hungarian Hot Cherry -chileistä kasvoi kuitenkin sen verran palkoa, että siemeniä saatiin talteen seuraavaa kasvatuskokeilua varten.

Mitä tästä opimme?

Seuraavalla kerralla kasveja pitää ehdottomasti leikellä ja karsia karkeammalla kädellä, jotteivät ne lehahda niin joka suuntaan rönsyäväksi verkostoksi. Jollain tavalla tulisi pystyä myös kontrolloimaan niiden korkeutta - ainakin, jos pyritään pitämään kasvatustoiminta sisätiloissa ja pöydällä.

Miten olette tämän ongelman ratkaisseet ja millä tavoin kasvejanne leikelleet? Entä miten olette lannoittaneet chilejänne, ja millaisten valojen alla olette niitä kasvattaneet? Oletteko saaneet pidettyä kukat ja hedelmät järkevillä korkeuksilla, vai pyristelevätkö ne muillakin kohti taivaita?

Miten satoa kannattaisi kerätä? Vähitellen, sitä mukaa kun syötävännäköisiä chilejä ilmaantuu - vaiko kerralla koko kasvustosta?Keräämme siis opit, syömme tämänkertaiset chilit ja toivottavasti hivenen viisaampina käymme kohti uutta yritystä.

Mantelipanerointia ja kukkakaalipyrettä

2011-08-23T21:08:00.001+03:00

Olen pitkän päivän jälkeen aivan katkipoikki, joten kirjoittaminen tahmaa nyt näköjään jo ihan alkumetreillä. Siitä huolimatta, että olen yrittänyt virkistää itseäni runsailla määrillä mustaa kahvia (tunnustettakoon, että kahvi on maistunut viime viikkojen aikana taas huomattavasti teetä paremmin).

Raskaan työn raatajille on tarkoitettu myös tämänkertainen ruoka, johon idean otin mainiosta Makeemman elämän eväät -blogista.

Mantelipaneroidut ahvenfileet houkuttivat testaamaan mantelin ja kalan yhteensopivuutta vähän uudessa muodossa. Minulla ei tosin ollut käytössäni mantelijauhoja vaan vähän rouheampaa tavaraa, mutta ihan hyvää tuli siitä huolimatta.

Ahvenet kuulostivat kätevältä kaverilta kukkakaalipyreelle, johon ohjeen otin Gordon Ramsayn Sunnuntairuokaa -kirjasta. Gordon tosin suositteli pyreen kaveriksi pannussa paistettuja kampasimpukoita:

Kukkakaalipyree

1/2 kukkakaali, noin 350 g, puhdistettuna
30 g voita
1-2 rkl maitoa
1 dl ruokakermaa

Irrota kukkakaalin kukinnot. Sulata voi kattilassa, lisää kukinnot ja kypsennä 3-4 minuuttia. Lisää hieman maitoa, laita kansi päälle ja anna kypsyä 2-3 minuuttia. Lisää sitten kerma ja kuumenna hiljalleen kiehuvaksi. Jätä kansi osittain auki ja keitä vielä muutama minuutti, kunnes kukinnot ovat pehmenneitä. Mausta reilusti (suolallako?, toim. huom.). Kaada kukkakaalit ja kerma monitoimikoneeseen ja anna moottorin käydä muutama minuutti, kunnes seos on tasainen. Kaavi astian reunat välillä puhtaiksi. (Tämä on paljon helpompaa silloin, kun seos on vielä kuumaa.)

Elonkorjuujuhla jänispaistin äärellä (ja paistetun brie-juuston)

2011-08-20T21:02:00.000+03:00

Hiljattain saimme jälleen kutsun jänispadan hallitsevan ja jäniksiä usein omistavan tuttavapariskuntamme luo elonkorjuuhenkiseen iltaan. Onni oli myötä, ja pakastimen syövereistä oli kaiveltu jänis tämänkin illan vieraiden lautasille. Kotimainen, isännän toimesta itse pyydetty riista mahtaakin olla niin lähellä elonkorjuuta kuin maatilaton kaupunkilainen pääsee.

Lupauduin järjestämään jonkinlaisen alkupalan, ja niin teinkin - joskaan annos ei rehellisyyden nimissä sopinut kovinkaan hyvin illan elonkorjuuteemaan. Hyvin se onneksi kuitenkin väkeen upposi. Ohje on kaikkien julkkiskodinhengettärien kantamuodon, Martha Stewartin verkkosivuilta ja suhteellisen makeana soveltuisi elonkorjuuraatimme mielestä myös jälkiruoaksi.

Paistettu brie ja pekaanipähkinät

1 pienehkö kiekko brieä tai camembertiä (esim. n. 250 g)
1,2 dl (tai kourallinen-pari) pekaanipähkinää palasina
3 rkl ruskeaa ruokokidesokeria
3 rkl vaahterasiirappia
patonkia tai sopivia juustokeksejä tarjoiluun

Lämmitä uuni 180 C:hen. Laita juustokiekko pellille tai uuniritilälle leivinpaperin päälle ja paista kunnes juusto on pehmennyt (n. 15-20 min). Siirrä tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä (n. 20 min).

Paahda juuston jäähtyessä pekaanit: levitä pähkinänpalat uunipellille puhtaan leivinpaperin päälle ja paista kunnes ne tuoksuvat ja näyttävät hieman paahtuneilta (n. 7-10 min). Kuten aina pähkinöiden kanssa, kannattaa olla tarkkana - ne palavat todella helposti ja äkkiä! Ripottele pähkinänpalat sitten juuston päälle ja anna niidenkin jäähtyä hieman.

Kaada vaahterasiirappi ja sokeri pieneen kattilaan, kiehauta ja hauduta miedommalla lämmöllä, kunnes seos kuplii ja vaahtoaa. Tähän ei kulu kuin minuutti tai pari. Valuta sitten kuuma sokeri-vaahterasiirappikastike pähkinöiden ja juuston päälle.

Tarjoa annos patonginviipaleiden tai juustolle sopivien keksien kanssa. Parhaiten juustoon tuntui tepsivän kakkulapion ja veitsien tapaisilla työkaluilla. Pehmeä, makeaksi maustettu juusto maistui erittäinkin maukkaalta patonginpalasten päällä - ja olisi tosiaan käynyt makeutensa puolesta jopa jälkiruoaksi.

Myös talon puolesta oli tarjolle järjestetty alkupaloja: hailuotolaista saaristolaisleipää, oman maan punaherukkahilloketta ja erinomaisen maukkaita hirvilihapullia. Myös salaattiin oli elonkorjattu oman pihapellon retiisiä ja salaattia.

Jälkiruoaksi saimme kermavaahdolla ja punaherukoilla kuorrutettuja marenkeja. Punaherukat toimivat makean marengin kanssa erinomaisesti - jopa minulle, joka normaalisti vierastan kovin makeita asioita. Punaherukoiden kirpeys leikkasi marengin makeutta todella mukavasti.

Aji Cristal -satoa

2011-08-16T00:39:00.003+03:00

Elämään on mahtunut tänä vuonna monenlaista harmin paikkaa, mutta tammikuussa kylvetyt chilit ovat jaksaneet kasvaa siitä huolimatta.

Nyt chiliä pukkaa oikeastaan jo niin paljon, että sitä saisi olla silppuamassa jokaikiseen ruokaan. Olisi mukava keksiä ideoita myös chilien syömiseen kokonaisina.

Kuvissa Aji Cristalit on täytetty juustolla ja kääritty pekoniin, minkä jälkeen ne on viety grilliin kypsymään. Seuraavaksi olisi kerättynä satoa mysteerichilistä nimeltä CAP 220.

Mestarien aamiainen

2011-08-09T19:06:00.001+03:00

Kaveripiiriini on iskenyt kesän mittaan ihan mahdoton karppausvillitys. Lähestulkoon kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat ryhtyneet välttelemään hiilareita, joten pakkohan tässä on itsekin ryhtyä kokkailemaan ainakin jossain määrin semmoisia ruokia, joita mahdollisimman moni muukin pystyisi syömään.

Joku lukijamme suositteli meille viime keväänä blogia nimeltä Kayotic Kitchen, josta testasin sunnuntaina viimein mestarien aamiaista. Kylään tullut tuttava totesi osuvasti, että kyseessä oli englantilaisen aamiaisen ainekset yhteen pataan pistettynä:

Breakfast of Champions

1/2 tölkki tomaattikastikkeeseen säilöttyjä valkoisia papuja
2 paksua pekonisiivua, pilkottuna (laitoin vähän ekstraa, kun suomalainen pekoni on kuitenkin aika ohutta)
1 pieni sipuli
2 tomaattia
4 munaa
raastettua juustoa
suolaa ja pippuria

Pilko sipuli, kuutioi tomaatit ja paloittele pekoni. Ota valurautapata ja kypsennä siinä pekonia muutaman minuutin ajan. Lisää sipuli ja paista vielä 4 minuutin ajan.
Lisää sekaan tomaatit ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Paista 2 minuuttia ja kippaa sen jälkeen sekaan pavut sooseineen.
Riko päälle munat ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Raasta päälle juustoa.
Lykkää pata 175-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi (tai niin pitkäksi aikaa, että valkuaiset jähmettyvät). Pinnalle voi pilkkoa jotain vihreää, jos sattuu muistamaan (itsehän en muistanut, vaikka ikkunalaudalla kasvaisi esim. lehtipersiljaa).
Tarjoa halutessasi esim. paahtoleivän kaverina.

Ei hullumpi aamiainen ollenkaan. Kananmunien keltuaiset olivat jääneet mukavan löysiksi, mutta tuoretta tomaattia olisin toki voinut pilkkoa sekaan enemmältikin.

(Pssst. Itse en ole lähtenyt hiilarivillitykseen mukaan, kun en vaan pysty elämään ilman ruisleipää. Sitä paitsi ajattelin leipoa joskus lähipäivinä pizzaa, koska joskus sitä on vaan niin pizzapäivän tarpeessa.)

Mansikkasalaatti

2011-08-08T17:53:00.002+03:00

Paras mansikka-aika alkaa olla tältä vuodelta takanapäin, mutta viikonloppuna oli pakko päästä tekemään siitä huolimatta mansikkasalaattia. Sain nimittäin kokeilla salaattiin vähän aikaa sitten ostamaani vadelmaviinietikkaa.

Etikka ei tosin maistunut lopputuloksessa ollenkaan niin paljon kuin valkosipuli, joka jyräsi pikkuisen muita makuja alleen. Taisi tulla valikoitua sekaan vähän turhan iso valkosipulinkynsi. Mutta oikein mukava salaatti muuten:

Mansikka-fetasalaatti (ohje blogista Closet Cooking)

1 valkosipulinkynsi (raastettuna)
1/2 tl hunajaa
1/2 tl Dijon-sinappia
1/2 rkl vadelmaviinietikkaa
1/2 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
(romaine)salaattia (esim. revittynä)
(reilu) kourallinen mansikoita, viipaloituna
saman verran fetajuustoa (murusteltuna)
kourallinen manteleita (paahdettuna)

Sekoita kulhon pohjalla valkosipuli, hunaja, sinappi, etikat ja öljy. Kippaa kastikkeen päälle salaatti, mantelit ja mansikat. Sekoittele niin, että kastike tarttuu salaattiaineksiin kauttaaltaan. Murustele päälle fetajuustoa.

Fetan ja mansikan yhdistelmä on näköjään ollut viime aikoina maullaan. Samaten olen syönyt pekonia, mutta siitä aiheesta lisää parissa seuraavassa postauksessa.

Basilika ja ananas

2011-08-04T23:09:00.000+03:00

Hiljattain vanha kaverini - hyvän ruoan päälle ymmärtäväksi tiedetty - vinkkasi, että ananaksesta ja basilikasta tulisi yhdessä hyvää. Yllättävät maut tukevat toisiaan kuulemma todella hyvin. Onneksi eteisen ikkunalaudalla on kesän ajan kasvanut hyvä sarja basilikapuskia - ja tuoreita ananaksia saa nykyään kaupasta kuin kaupasta.

Testireseptiksi googlailin Cookwormin ananas-basilikagranitan, joka onnistuu niin jäätelökoneella kuin ilmankin. Periaatteessa kyseessä on vain murjottua ananasta ja hieman tuoretta basilikaa, sekä sitruunaa hapoksi ja sokeria makeudeksi. Ajoin massan hyhmäksi jäätelökoneessa, mutta alkuperäisohjeen mukaan yhtä hyvin onnistuu ihan vain pakastimessa jäädyttämällä - kunhan aina välillä murjoo jäätyneet hileet pienemmiksi, jotta rakenteesta tulee kuohkea.

Ananas-basilikagranita

puolikas kypsä ananas rouheasti paloiteltuna eli n. 500 g paloiteltua ananasta
puolikkaan sitruunan mehu
3-4 suurta basilikanlehtä, hienoksi hakattuna (laitoin kyllä enemmän - ehkä muiden basilikoissa on suuremmat lehdet)
0,6 dl vettä
2 rkl sokeria

Soseuta ananaspalat monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi. Muutama isompi pala joukossa ei haittaa, sattumat ovat tämäntyyppisessä jälkiruoka- tai herkkuannoksessa aivan paikallaan.

Laita vesi ja sokeri pieneen kattilaan ja kiehauta. Keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes liemi hieman paksuuntuu. Kaada sokeriliemi, sitruunamehu ja hakattu basilika ananasmuhenan joukkoon ja joko hyydytä se jäätelökoneessa koneen ohjeiden mukaisesti tai jäädytä pakastimessa.

Pakastimen kanssa jähmetys tapahtuu seuraavasti: seos kaadetaan laakeaan astiaan ja laitetaan pakastimeen. Noin 20 minuutin välein massaa hämmennetään haarukalla ja suurimmat jäätyneet palat muusataan. Jäädytys-muusaus -sykliä voi jatkaa periaatteessa ikuisesti, mutta hyvä lopputulos saavutettaneen 1-1,5 tunnissa.

Jauhantaa Visbyssä

2011-08-01T16:50:00.005+03:00

Olen täällä Pastanjauhannassa muutamaan otteeseen maininnutkin, että teimme aikoinaan ensimmäisen yhteisen matkamme Gotlantiin. Olin silloin valtavan innostunut arkeologiasta ja halusin omin silmin katsomaan saaren kuvakiviä ja viikinkiaikaisia hopea-aarteita.

Nyt sitten päätimme mennä Gotlantiin uudestaan, kun saimme toukokuussa toteuttamastamme ruotsalaisesta ruokaviikosta palkinnoksi lennot jonnekin päin Ruotsia. Visby sitten kiilasi kesän kunniaksi ohi Tukholmasta ja muistakin Manner-Ruotsin kaupungeista.

Tällä kertaa ruokakohteet veivät voiton historiasta. Vuokra-autolla pääsi kätevästi Visbyn ulkopuolelle, ja yhtenä keskeisenä kohteena oli vierailla Euroopan pohjoisimmalla rypäleviinitilalla. Viiniä viljelee Gotlannissa sijaitsevalla Guten tilalla mies nimeltä Lauri Pappinen, jonka haastatteluja olen lukenut lehdistä joskus aikaisemminkin.

Pappinen on kovasti harmitellut sitä, ettei hän voi keskieurooppalaisten viinitilojen tapaan myydä viinipulloja tilaltaan vaan viinistä kiinnostuneet ostajat pitää opastaa lähimpään Systembolagetiin. Että eläköön vaan monopoli ja yrittäjäystävällinen kansankoti.

Maistoimme tilan valko-, rose- ja punaviiniä neljän sentin maistelumotit (tai minä maistelin toki vähän enemmänkin, kun Ruotsin 0,2 promillen rattijuopumusrajaan ei juuri kärsi viiniä siemailla), ja täytyy kyllä tunnustaa, ettei tullut käytyä Systembolagetissa hakemassa puteleita kotiin viemisiksi.

Roseviini maistui mukavan kirpakasti tuoreilta viinimarjoilta, ja punaviininkin maku oli ihan mahdottoman hailakka, vaikka siinä oli valkoviiniin verrattuna ihan yllättävän paljon makua ja meininkiä. Johonkin viininmaistelutapahtumaan noista olisi kyllä saanut mukavaa vertailukohtaa lämpimämmässä ilmastossa kasvaneelle viinille.

Gotlannissa on paljon lampaita, ja lammasta oli ruokaturistina tietenkin pakko päästä maistamaan. Parsa mainittiin usein maatilatorien myyntituotteeksi (yllä kuvia Lilla Bjers Gårdsbutikenista), ja lisäksi useammassa kohtaa mainostettiin saaren tryffelituotantoa.

Myös merenelävät maistuivat. Gotlannin pohjoispuolella sijaitsevassa Fårössä sain kesän parhaan ruokakokemuksen: runsaalla aiolilla ja leipäkrutongeilla höystetty kalapata oli aivan taivaallista. Maatilalle perustetun ravintolan palvelu vaan tahtoi kangerrella. Ulkosalla istuneet ihmiset ryhtyivät tarjoilijoiksi itselleen, hakivat ruokalistat omatoimisesti ja sitä rataa. Mutta hyvää kannatti näköjään odottaa.

Kalaa tuli syötyä myös Bakfickan-nimisessä ravintolassa, joka on ilmeisesti avoinna vuoden ympäri. Suuri osa visbyläisistä ruokapaikoista on nimittäin auki ainoastaan kesäaikaan turisteja varten.

Tällaisten paikkojen ruokalistalla näytti olevan aina samat perusmurkinat: nachoja, pasta bolognesea ja sahramipannukakkua, jota tuli siis maistettua nyt ihan autenttisessa ympäristössä kerman ja sinivatukkahillon kera.

Mutta siis. Bakfickanissa söin paistettua silliä, joka kuuluukin olevan kyseisen paikan klassikkoannos. Eikä se hullumpi ollutkaan.

Lammasta söimme Gotlannin pohjoisosassa sijaitsevassa Fårösunds Fästning by Pontus -nimisessä ravintolassa. Paikan omistaa Pontus Frithiof -niminen julkkiskokki, joka tuntuu olevan ehkä hiukkasen itseään täynnä. Tai ainakin hänen ravintoloidensa nimet ovat aina aika Pontus-lähtöisiä. Kuten vaikka Pontus by the Sea.

Nykyään näyttäisi olevan muodikasta nimetä annokset niiden keskeisen pääraaka-aineen mukaan. Söin Pontuksen paikassa alkupalaksi tomaatteja, joiden kaverina oli basilikasta tehtyä yrttiöljyä. Todella hyvää, mutta tomaatteja oli minun makuuni tietenkin ihan liian vähän.

Porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kanssa tarjoiltu pääruokalammas oli jätetty omaan makuuni turhan raa’aksi, minkä takia suutuntuma oli vähän semmoinen, kuin olisi purkkaa syönyt. Mutta ylikypsä lammas ei toki istuisi oikein tuommoiseen vähän minimalistisempaan meininkiin.

Jälkiruokajuustot ansaitsivat kerrankin kiitosta. Mieluisat juustot sai valita vähän isommasta valikoimasta (otin tietenkin paikallista sinihometta), ja juustojen kanssa tarjoiltu porkkanahilloke (tai mikä lie) toimi tosissaan hyvin. Että kyllä se Pontus on jotakin hoksannutkin.

Gotlannista löytyy ilmeisesti useampikin hyvä lättybaari. Kuvan yltiöherkullisen rapea tomaattiluomus on kuvattu Creperie Hablingbossa.

Että olihan tuo vähän erilainen matka verrattuna siihen opiskeluaikaiseen pyöräilyreissuun, jolloin ruokailimme lähinnä Sibyllassa ja poljimme muun muassa Lummelundan tippukiviluolaan. Mutta tulipa nähtyä sekin ihme, että jokin täkäläinen lentoyhtiö myy vielä aamupalaa lyhyillä lennoilla (35 min Visbystä Tukholman Brommaan).

Gotlandsflyg oli nimittäin ostanut aamiaissämpylät visbyläisestä kahvilasta:

Psssst. Kätköily oli jälleen kerran oivallinen keino tutustua semmoisiin paikkoihin, joita ei muuten olisi hoksannut ollenkaan. Löysimme esimerkiksi Peppi Pitkätossun karkkikaupan:

Blogipiknik

2011-07-23T13:30:00.001+03:00

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, olen osannut arvostaa viime aikoina erityisen paljon hyvää ruokaa ja hyvien ystävien seuraa. Kumpaistakin lajia oli tarjolla tämän viikon maanantaina Ainolan puistossa pidetyssä blogimiitissä.

Paikalle oli saapunut tuttujen oululaisten Peruspöperö-Virpin, Insinööri-Pekan ja Potti-Hannelen lisäksi Campasimpukka-blogin Campasimpukka sekä Soppaa ja silmukoita -blogin Marja. Sekä tietenkin Oulu-miittien blogittomat vakiovieraat.

Olen aina sanonut kaikille, ettei blogimiitteihin tulemista tarvitse jännittää, eikä tapaamisessa tälläkään kertaa turhia pönötetty. Juttujen taso ei onnistunut pysymään korkealla edes vieraskoreuteen vetoamalla.

Minä olin puistoon mennessäni ihan mahdottoman alakuloinen, mutta illan mittaan mieliala nousi huomattavasti korkeammalle. Osasyynä voidaan pitää Hannelen pinaatti-fetatäytteisiä filokoreja sekä viininlehtikääryleitä, Campasimpukan pehmoisia madeleineleivoksia, Marjan kutkuttavaa kuskus-salaattia, Virpin mahtihyvää mansikka-mascarponemoussea, valkoviinisangriaa sekä sinihomejuustosalaattia, Pekan kesäistä mansikkagazpachoa, Bronxin herkullista perunasalaattia sekä R:n tomaatilla täytettyjä taikinakierteitä ynnä maailman hellyttävimpiä persikka-aprikoosimuffinsseja.

Kaipaamaan jäimme lattialle päätynyttä mansikkapiirakkaa sekä kolmentuhannen vuoden päästä valmistuvaa muumiosikaa.

Minulla ei ollut kokkausintoa ollenkaan, mutta sain sentään viipaloitua ainekset Voisilmäpelistä lainattuun kesäsalaattiin:

Mansikka-pähkinä-fetasalaatti

salaatinlehtiä
hieman rucolaa
fetajuustoa
tuoreita mansikoita
cashewpähkinöitä
kurkkua

balsamicosiirappia

Kaikki ainekset pilkotaan sopivan kokoisiksi ja ladellaan salaattimaiseen asetelmaan jollekin astialle. Cashewpähkinöitä voi paistaa hetken verran paistinpannulla öljyssä.

--
Seuraavan Oulu-miitin ajankohdaksi sopisi hyvin vaikkapa lauantai 24. syyskuuta. Muunkinlaisia ehdotuksia otetaan vastaan.

Lihakääröt

2011-07-17T11:50:00.001+03:00

Elämä on joskus ihan kohtuuttoman vaikeaa. Tuskin olin ehtinyt tointua lähiomaisen menettämisestä, kun tielle kasautui taas semmoinen este, ettei sen yli niin vain kiivetäkään.

Tämmöisinä hetkinä onneksi huomaa, että minulla on jostain ihmeellisestä syystä maailman ihanimmat ja huolehtivaisimmat ystävät, jotka olisivat ilmeisesti valmiita tekemään puolestani ihan mitä tahansa.

Lisäksi on hyvä ruoka, jolla pystyy piristämään vaikka kuinkakin synkeää sadepäivää. Voiko sinihomejuustolla täytettyjen lihakääryleiden äärellä muka olla kovinkaan harmistunut:

Lempin leiskuvat lihakääröt

240 g porsaan ulkofileetä (meillä sifiä)
80 g aurajuustoa
100 g ananasmurskaa
suolaa
jauhettua mustapippuria
2 tl sinappia
1 sipuli
3 dl kuohukermaa
1/2 lihaliemikuutio (meillä Fond du Chefiä)
1 tl sinapinsiemeniä (liotettuja)

Leikkaa porsaanfileestä noin 60 g painavia pihvejä. Nuiji ohuiksi leikkeiksi. Murenna aurajuusto ja lisää siihen valutettu ananasmurska. Mausta leikkeet suolalla, mustapippurilla ja sinapilla.
Laita aurajuusto-ananastahna leikkeiden päälle, rullaa kääryleiksi ja sido hammastikuilla. Paista kääryleet pannulla, poista hammastikut ja lado uunivuokaan.
Paista sipuli kullankeltaiseksi pannulla, lisää kuohukerma sekä lihaliemikuutio ja liotetut sinapinsiemenet. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kaada kastike kääryleiden päälle ja kypsennä uunissa 170 asteessa noin 20 minuuttia. Koristele hienonnetulla persiljalla.

Lihakääröt ovat yhden nimenomaisen ystäväni lempiruokaa, ja resepti on peräisin jostain vanhasta Spar-kaupan ruokaohjelappusesta.

Mansikkajäätelö

2011-07-16T21:33:00.005+03:00

Ihmiset ovat nyt niin innostuneita aidosta ja lisäaineettomasta ruuasta, että monet ovat ryhtyneet tekemään myös jäätelönsä itse. Petos lautasella -kirja oli saanut innoituksensa pistaasijäätelöstä, jonka väriaineena oli käytetty pistaasin sijasta pinaattia. Siihen verrattuna on huomattavasti hauskempaa käyttää jäätelöön vaikkapa tuoreita mansikoita.

Minä olen ostanut tänä kesänä jäätelöä kahteen otteeseen (tötterömakujen vaahtokarkkijäätelö oli oikein makoisaa), mutta lähinnä olemme syöneet itse tehtyjä sorbetteja.

Sain nimittäin keväällä synttärilahjaksi jäätelökoneen, ja sittemmin talouteemme rantautui myös Ben Cohenin ja Jerry Greenfieldin jäätelökirja Homemade Ice Cream & Dessert Book. Siitä testasimme mansikkajäätelön ohjetta, joka oli vähän turhan sokerinen meidän makuumme, mutta muuten kai aika kehityskelpoinen resepti:

Jäätelöpohja

2 suurta munaa
1,8 dl sokeria
4,8 dl kermaa
2,4 dl maitoa

Vatkaa munat kulhossa kuohkeiksi, noin 1-2 minuutin ajan. Vispaa sekaan sokeria, vähän kerrallaan, jatka sitten vispaamista niin pitkään, että ainekset ovat kunnolla sekoittuneet (eli noin minuutin verran). Kippaa sekaan kerma ja maito. Sekoita.

Mansikkajäätelö

puoli litraa tuoreita mansikoita, poista kannat ja viipaloi
0,8 dl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
jäätelöpohja

Yhdistä mansikat, sokeri ja sitruunanmehu kulhossa. Peitä ja pistä jääkaappiin vähintään tunniksi. Valmista jäätelöpohja. Muusaa mansikat tahnaksi ja sekoita pohjaan. Siirrä seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeen mukaan.

Booli lasissa

2011-07-13T17:40:00.000+03:00

Pääsimme lomanaloitustunnelmiin toistamiseen, kun kesäloman aloittavat kaverimme pyysivät meitä kotiinsa maistamaan peribrittiläistä Pimm'siä.

Pimm'sistä saa kesäisen juoman sekoittamalla sitä kirkkaaseen limsaan (1 osa Pimm'siä, 3 osaa limsaa) ja lisäämällä sekaan kurkkua, appelsiinia, mansikoita ja minttua. Lopputuloksena on siis tavallaan pieni kulhollinen boolia.

Lisäksi koetimme yhdistää Pimm'siä kuohuviiniin, mutta limsaversio oli omasta mielestäni hiukkasen kesäisempi:

Pimm's-sivuilta löytyisi lisääkin juomaohjeita, esimerkiksi Pimm's Pimpom.

Tarjolla oli harvinaisen maukas ja ruokaisa salaatti, jonka ohje oli pakko ottaa itsellekin talteen. Kyseessä oli Piknikille-kirjan voikukanlehtisalaatti, jossa voikukat tosin korvattiin tavallisella salaatilla:

Voikukkasalaatti rapeaksi paistetun pekonin kera

1/2-1 l vastapoimittuja hentoja voikukanlehtiä tai rucolaa
50 g pinjansiemeniä
1 pkt (170 g) pekonia (sekin oli englantilaista ja aika hyvää)
1 punasipuli
4 tomaattia
1 avokado
150 g fetajuustoa

Huuhdo voikukanlehdet ja taputtele talouspaperilla kuiviksi. Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla.
Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja valuta talouspaperin päällä.
Viipaloi sipuli, tomaatit ja avokado. Sekoita voikukanlehdet, sipuli, tomaatit, avokado ja pinjansiemenet salaattikulhossa. Murusta fetajuusto päälle. Viimeistele pekoniviipaleilla.

Salaattia kuumaan kesäpäivään

2011-07-06T23:49:00.001+03:00

Sain muutaman viikon takaisessa blogimiitissä syödäkseni sen verran hyvää tomaattisalaattia, että olen siitä lähtien haaveillut Lähi-idän makumaailmasta itsekin. Etsiskelin kokeiltavakseni sopivan libanonilaisen ohjeenkin, mutta reseptiin sisältynyt sumakki pisti pientä jarrua etenemiselle.

Lähestyin toiveikkaana suomalaisia nettimaustekauppoja, mutta mistään ei tuntunut sumakkia löytyvän. Lopulta hoksasin mennä merta edemmäs kalaan ja tilasin englantilaisesta maustekaupasta sumakkia ja chaat masalaa, jota niin ikään olisin tarvinnut vuosien mittaan vaikka kuinka moniin erilaisiin ruokalajeihin.

Ostoslistaa suunnitellessani törmäsin vielä vihannesportulakka-nimiseen kasvikseen, mutta sen päätin sitten korvata helpommin saatavilla olevalla pinaatilla. Mikäli lukijoiden joukossa sattuu olemaan vihannesportulakka-asiantuntijoita, he voisivat nyt valottaa meille muille kyseisen yrtin saloja.

Ainesosalistaan sisältyvä retiisi oli mukava yllätys. Sitä tulee käytettyä kesäkokkailuissakin ihan liian harvoin:

Fattoush

puntti romainesalaattia, revittynä
vihannesportulakkaa (meillä pinaattia)
kurkkua
muutama paloiteltu tomaatti
muutama viipaloitu retiisi
kevätsipulia, viipaloituna
kourallinen persiljaa ja kourallinen tuoretta minttua
vihreää paprikaa paloiteltuna
pari pientä pitaleipää

kastike:
2 pienen sitruunan mehut
reilun desin verran oliiviöljyä
2 reilua ruokalusikallista sumakkia + vähän ekstraa pitaleipätikkujen päälle ripoteltavaksi
2 (tai enemmän) kynttä valkosipulista, puserrettuna (tai murskattuna pienen suolatilkan sekaan?)

Sivele pitaleipiin runsaasti oliiviöljyä ja ripottele pinnalle sumakkia. Leikkaa leivät saksilla leipätikuiksi. Paahda 175-asteisessa uunissa (tai näin kesällä esim. grillissä) niin pitkään, että tikut ovat mukavan rapeita. Aseta sivuun.
Sekoita salaattiainekset keskenään ja yhdistä kastikeaineet toisessa kulhossa. Sekoita ennen tarjoilua kastike salaattiaineksiin ja tarjoile yhdessä leipätikkujen kanssa.

Sumakki ei ollut ollenkaan hullumpi salaatin mauste. Mukavan kirpeänä se sopi kuumaan kesäiltaan ihan mahdottoman hyvin. Nyt sitten vaan odottelemaan, josko blogipiknikin salaatti tulisi jossain vaiheessa Ketun keittiöön. Se oli vielä tätäkin parempaa (ja tomaattisempaa).

Salaatin lisukkeeksi teimme kaljatölkkikanaa ja kastiketta kevätsipulien varsista:

Kesä maistuu... tomaatilta!

2011-06-29T16:55:00.002+03:00

Nyt olen viimein saanut nykerrettyä kevään työhommat sen verran mallilleen, että voisin ripustaa hanskat naulaan heinäkuun ajaksi.

Juhlistan näköjään hetkeä istumalla sisätiloissa läppärin seurassa, mutta lupaan tehdä kyllä kesän mittaan muutakin. Lappiin lähtö houkuttaisi, ja lisäksi suunnitelmissa on tehdä pari pientä reissua naapurimaihin.

Juhannus meni tuttuun tapaan mukavassa seurassa. Aika vaan hurahti sen verran nopeasti, etteivät läheskään kaikki tarjolla olleet murkinat ehtineet tulla tallennetuiksi kameraan. Me teimme muun muassa pulled porkkia (kannettavalla hiiligrillillämme... aikamoinen grillaaminen!) ja täytettyjä tomaatteja, joista halusin mahdollisimman meheviä. Söinkin niitä sitten aika monta:

Täytetyt tomaatit (ohje peräisin täältä)

6 tomaattia < (täytettä riittää isompaankin määrään)
suolaa ja pippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl tuoretta timjamia, hienonnettuna
pari kevätsipulia, hienonnettuna
2,4 dl leivänmuruja (esim. paahdettua vaaleaa leipää raastettuna)
1/2 tl (kosher)suolaa (tai maun mukaan)
1/4 tl jauhettua mustapippuria
1 rkl valkosipulia, hienonnettuna (n. 2 kynttä)
1,2 dl ranskankermaa
raastettua gruyerejuustoa
2 rkl oliiviöljyä

Leikkaa tomaattien hatut pois (alkuperäisen ohjeen mukaan yläosasta noin neljännes) ja kaavi pienellä lusikalla pois tomaattien mehut ja siemenet.
Yhdistä persilja, timjami, kevätsipuli, raastettu leipä, suola, pippuri, valkosipuli ja ranskankerma kulhossa. Ripottele tomaattien sisälle suolaa ja pippuria. Lusikoi jokaiseen tomaattiin täytettä (sen verran, että päälle mahtuu vielä mukavasti juustoakin).
Alkuperäisen ohjeen mukaan tomaatit kypsennetään uunissa (205 asteessa), mutta me virittelimme niitä tosiaan juhannusaattona grilliin. Uunissa ohjeellinen aika on joka tapauksessa 15 minuuttia. Sen jälkeen tomaattien päälle ripotellaan juustoa (ja näköjään myös oliiviöljyä olisi voinut laittaa). Laita tomaatit takaisin uuniin ja anna paistua vielä niin pitkään, että juusto sulaa. Anna jäähtyä hetken aikaa ja tarjoile.

Tänään suunnittelin juhlistaa kesäloman alkua tomaattisalaatilla ja kotitekoisella mansikkajäätelöllä. Kaljatölkkikanaakin voisi valmistaa, kun siskoni toi meille juhannuslahjaksi siihen tarvittavan telineen (kiitokset asianosaisille!).

(Kuvassa näkyy muuten raparperimojito, jota yritin pari viikkoa sitten tehdä itse keittelemästäni raparperisiirapista.)

Mansikkasalsa

2011-06-23T15:00:00.001+03:00

Olen muistellut viime päivinä vuoden takaista juhannusta sekä tietenkin juhannusruokia. Ruokapöydän hitti oli silloin mansikkasalsa, jota innostuin tekemään viime viikonloppuna grillatun lohen kaveriksi uudelleen.

Tosin tällä kertaa mukana oli myös kuutioitua tomaattia:

Lohta ja mansikkasalsaa (ohje nähty parissakin ruokablogissa)

salsa:
puoli litraa tuoreita mansikoita, poista kannat ja paloittele
2,5 dl kirsikkatomaatteja, neljään osaan leikattuna
4 kevätsipulia, sekä vihreää että valkoista osaa, ohuina suikaleina
tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 rkl balsamicoa
1 tl sitruunasta puristettua mehua
oliiviöljyä (loraus)
hunajaa (loraus)
suolaa ja pippuria maun mukaan

lohifilettä
sitruunasta puristettua mehua
suolaa ja pippuria maun mukaan

Tee salsa: Sekoita ainekset kulhossa. Peitä kulho ja pistä jääkaappiin odottelemaan tarjoilua.
Grillaa lohi. Meillä kauppias oli jo ripotellut kalan pinnalle aiemmin samana päivänä hieman suolaa, joten viimeistelimme sen vain päälle puristetulla sitruunamehulla sekä pippurilla. Lohen grillaukseen käytimme vajaan vartin, mutta on tietenkin makuasia, kuinka kypsänä lohen haluaa syödä. Tarjoillaan mansikkasalsan kanssa.

Tänä juhannuksena suunnitelmissa ovat ainakin yrteillä ynnä juustolla täytetyt tomaatit. Hieman haaveilin myös täytettyjen tomaattien vietnamilaisesta versiosta, mutta kun possua on luvassa myös grillatussa muodossa, ei sitä arvaa sommitella enää tomaattien sisään.

Tarte tatin tomaatista

2011-06-22T15:40:00.006+03:00

Kotikeittiössä häärätessään pääsee toisinaan syvään tyytyväisyyden tilaan. Minulla semmoinen hetki oli viime perjantaina, kun ihailin tomaattiostoksiani. Ja maistelinkin tietenkin pikkuisen.

Kesä-heinäkuun ruokahaasteena on nimittäin tomaatti, joten jauhantapajalla on suoranainen velvollisuus osallistua haasteeseen muutaman kuukauden tauon jälkeen.

(Tomaatit ovat kuvassa SPR:n lahjoittamassa kestohedelmäpussissa. Yritän käyttää niitä mahdollisimman ahkerasti. Olen vaan vähän huono suunnittelemaan ruokaostoksilla käyntiä, ja monesti kaupassa tulee poikettua ihan vaan ohikulkumatkalla.)

Minä laitan tomaatista ja tomaattimurskasta ruokaa koko ajan, mutta haastetta varten pitäisi keksiä jotain uutta ja vähän jännempää. Jossakin muistin nähneeni tomaattisen tarte tatinin eli eräänlaisen keikauspiirakan, ja semmoista päätin kokeilla nyt sitten alkuun.

Haaste oli tavallista suurempi siinä mielessä, että perinteinen tarte tatin on ollut meille molemmille aina aikamoinen kompastuskivi. Edellisellä omenakokkauskerralla tuloksena oli epämääräisen leivonnaisen ohella haljennut puukauha (sillä yritettiin koputella piirakkaa irti vuoastaan).

Eikä lopputulos ollut kovin onnistunut tälläkään kertaa. Tomaateista irronneet nesteet kastelivat pohjan ja se jäi ikävän vaaleaksi (tarjoilussa pohjalle jäänyt puoli ruskistui kyllä ihan mukavasti). Maku oli sen sijaan aika hyvä, kun parmesaani toi pohjaan makua, ja lisäksi tomaatin yhdistäminen karamellisoituun sipuliin oli varsin onnistunut toimenpide.

Tarte tatin tomaatista (BBC GoodFoodista)

karamellisoidut sipulit:
50 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli, ohuina suikaleina
1 tl sokeria

taikina:
85 g voita
175 g jauhoja (lisäsin sekaan ripauksen leivinjauhetta, mutta en tiedä, oliko se kovin kannattava veto… alkuperäisessä ohjeessa oli nimittäin jauhona self-raising flour)
50 g parmesaania, hienoksi raastettuna
tuoreita timjaminlehtiä
munankeltuainen

tomaatit:
25 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
1 iso valkosipulinkynsi, ohuina suikaleina
5 luumutomaattia, pitkittäin halkaistuna
timjamin oksia
300 g kirsikkatomaatteja

Laita sipulit karamellisoitumaan: Kuumenna voita ja öljyä paistinpannulla niin pitkään, että voi sulaa. Paista sipulia (aina välillä sekoitellen) keskilämmöllä 10 minuutin ajan, kunnes se on kullankeltaista. Sekoita joukkoon sokeria ja jatka paistamista vielä muutaman minuutin ajan. Kippaa sipulit mehuineen kulhoon ja aseta sivuun. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Tee taikina: Sekoita jauhot ja voi (esim. käsin) murusiksi. Lisää sekaan parmesaani, timjami sekä ripaus suolaa. Muotoile sitten taikina kiinteäksi lisäämällä sinne keltuainen sekä 2 rkl kylmää vettä. Kääri kelmuun ja pistä jääkaappiin.
Tomaatit: Kuumenna voita ja öljyä sopivassa tarte tatin -vuoassa (20 cm), sekoittele joukkoon sokeri ja valkosipuli. Asettele sen jälkeen tomaatit leikattu pinta alaspäin vuokaan (itse mokasin tässä kohti: olin leikannut tomaatit osin pienemmiksi lohkoiksi, joten niiden nestepinta pääsi koskettamaan taikinaa), ja sommittele sekaan kokonaiset kirsikkatomaatit. Timjamiakin voi vielä lisätä sekaan. Ota vuoka pois levyltä ja levittele tomaattien päälle sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kauli taikina hiukan vuokaa isommaksi ja rullaa se koko komeuden päälle (varo samalla, ettet polta sormiasi).
Paista piirasta 25 minuutin ajan, kunnes se saa kauniin värin. Anna jäähtyä viiden minuutin ajan. Aseta sitten lautanen vuoan alle ja keikauta torttu siihen. Ripottele päälle halutessasi vielä timjamia sekä mustapippuria.

Vaikka tomaattinen tarte tatin maistui ihan makoisalta, voisin jatkossa tehdä tomaattipiirakkani taas ihan perinteisin menetelmin. Kannattaa muista vaikka vanha kunnon sudennälkäpiirakka.

Tomaatista vielä sen verran, että Etelä-Suomen maakuntakierrokselta tarttui mukaan hauska kynttilä. Jos joku kynttiläntekotaitoinen tuttavani innostuu ideasta, niin minulta saa vuoden mittaan ihan mukavasti tölkkimateriaalia tämmöisiin:

Suomen parhaat ravintolat?

2011-06-16T11:26:00.001+03:00

Ensiksikin asian vierestä: Päätimme edellisen postauksen innostamina järjestää blogipiknikin myös Ouluun, ja koska kesäviikonloput ovat jo niin kovin varattuja, valikoimme päiväksi maanantain 18. heinäkuuta. Eli jos silloin sattuisi olemaan suotuisa sää, voisimme kokoontua eväinemme vaikka Ainolan puistoon.

Ja sitten asiaan: Vietimme siis viime viikolla muutaman päivän helteisessä Helsingissä, ja kylläpä tuli taas ruokailtua kaikkien niiden kuukausien edestä, jotka olemme viettäneet poissa pääkaupungistamme. Yllä oleva kuva on napattu Suomenlinnan Panimon patiolla.

Meillä oli varattuna pöytä sekä Oloon että Farangiin, jotka sijoittuivat kutkuttavasti kärkipäähän vähän aikaa sitten julkaistulla Suomen 50 parhaan ravintolan listalla. Olikin hyvin kiinnostavaa päästä vertaamaan kahta hyvin erityyppistä ruokapaikkaa keskenään.

Farang on Suomen ravintolataivaalla ihan uudenlainen tapaus siinä mielessä, että siellä tarjoillaan huolella tehtyä aasialaista ruokaa. Aasialainen tarkoitti tässä tapauksessa thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa. Ja kuinka hyvää se olikaan.

Olin kuullut jo aiemmin kehuja paikan karamellipossusta, mutta kun pääsin maistamaan sitä itse, siirryin tosissani toiseen ulottuvuuteen. Lähdin pelkän maun voimin leijailemaan kohti kattoa, eli olihan se ihan parasta. Pöydän toiseltakin puolelta kuului, että ruoka on "tosi hyvää" (eikä "ihan ok", niin kuin yleensä).

Farang sai pisteet myös tarjoilun sujuvuudesta ja paikan tunnelmallisuudesta. Miinusta tulee ainoastaan meluisasta ravintolatilasta. Keskustelu pöytäseuralaisen kanssa oli hankalaa, eikä tarjoilijoidenkaan jutustelua tahtonut kuulla kunnolla.

Seuraavana iltana suuntasimme sitten Oloon, ja siellä me pääsimme maistelemaan huolella tehtyä suomalaista ruokaa. Monet tarjolla olleet ruokalajit toivat mieleen makumuistoja lapsuudesta: Jälkiuuniruisleipää! Lappapuuroa! Uusia perunoita! Voi, kuinka hyvää vadelmaa!

Ruoka oli myös muilta osin oikein hyvin tehtyä, jos kohta omaan makuuni paikoin turhankin monimutkaista. Mutta nimenomaan tuollaisella ruualla niitä Michelin-tähtiä ansaitaan.

Olossa tunnelma oli siinä mielessä kehnompi, että istumapaikaltamme avautui ankea katunäkymä ja rakennustelineet. Myös tarjoilu ontui siinä mielessä, että tarjoilija vaihtui joka välissä ja ihan ensimmäinen tarjoilija oli unohtanut kertoa (viime maaliskuussa voittamastamme) lahjakortista muille. Lopputunnelmaa latisti siis lasku, johon oli sisällytetty kaikki illan aikana tarjoillut ruuat viineineen.

Myöskään lisämaksullinen juustotarjotin ei aiheuttanut ilonkiljahduksia. Suomalaisuus ja pientuottajien tukeminen on nyt sen verran pop, että se sama Peltolan Blue on tullut viimeisen vuoden aikana vastaan vaikka kuinka monien ravintoloiden juustotarjottimella. Yleensä kyseisen sinihomejuuuston kaverina on pari muunlaista suomalaisjuuston nokaretta, joten jonkinlainen vaihtelu olisi vähitellen tervetullutta. Niin hyviä juustoja kuin nuo toki ovatkin.

Helsingissä liikkuessamme huvituimme muutenkin suomalaisuuden uudesta maihinnoususta. Näkökenttäämme osuivat muun muassa ravintolat nimeltä Kaarna, Savu ja Aino. Toivoin vaikka kuinka pitkään Suomeen suomalaisia ravintoloita (ja ennen kaikkea suomalaisia ravintoloiden nimiä!), mutta siitä huolimatta Farang tuntui nyt kaikkiin muihin paikkoihin verrattuna ihan mukavalta vaihtelulta.

Olisiko seuraavalla kerralla vuorossa Gaijin? Vaiko kenties (hiukan jännittävä) Chez Dominique tai (vähän helpommin lähestyttävissä oleva) Luomo?

Yllä vielä kuva Helkan keittiön nakeista ja muusista (eli oman blogimme nimikkoannoksesta). Oli kyllä hiukan erilainen ravintola-annos. Mikähän viini tuon kanssa mahtaisi mennäkään, vaikea sanoa.

Helkan keittiöstä saa muuten myös oikein hyvää sisujäätelöä, jota tilasimme sitten jälkiruuaksi.

Piknikki

2011-06-15T10:15:00.005+03:00

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin taas Helsingissä ruokabloggaajien piknikkiin. Ensimmäisellä kerralla (neljä vuotta sitten) menin paikalle kovasti hermostuneena, mutta tällä kertaa jo huomattavasti rauhallisempana. Luottaen siihen, että bloggaajat ovat ihan varmasti erityisen mukavaa seuraa.

Niin kuin sitten olivatkin. Joka kerta se jaksaa yllättää, kuinka rento ja mutkaton tunnelma ruokabloggaajien keskuudessa vallitseekaan. Tunnelmaa ei latistanut tietenkään aurinkoinen sää sekä tarjolle aseteltu hyvä ruoka (johon itse osallistuin ainoastaan SIS. Delistä ostetun gazpachon verran).

Neljän vuoden takaisesta piknikporukasta paikalle olivat saapuneet Sorsanpaistaja ja Liemessä-keittiö, jonka emäntää oli kiittäminen tämänkertaisista järjestelyistä. Lisäksi edustettuna olivat Omenaminttu, Hannan soppa, vivaciabatta!, Ketun keittiö, Äijäruokaa, Pumpkin Jam, Prinsessakeittiö, Ruokahommia, Kädenvääntöä sekä Pieni vispiläkauppa.

Ruokablogien merkityskin näyttää kasvaneen neljän vuoden kuluessa siinä mielessä, että mukaan oli tarjoutunut myös viinisponsori Sunrise. Blogien kaupallistuminen herätti päivän mittaan paljonkin keskustelua (minä tietenkin muistelin enimmäkseen vanhoja hyviä aikoja).

Mieleen jääneitä syömisiä olivat ainakin artisokkatahna, juureen leivottu ruisleipä, Aleksin mahtileivät, älyttömän hyvä kookos-tomaattikeitto, kalapiirakka sekä erityisen muheva mansikka-raparperipiiras.

Lisäksi tarjolla oli ihanaa itämaista tomaattisalaattia, jonka seassa oli rapeaksi paahdettua pitaleipää (ohjetta odotellessa). Lisäksi tykästyin kovasti New Yorkin juustokakkuun, joka oli oikeasti paljon parempaa kuin New Yorkissa konsanaan. Sitruunassa sen salaisuus.

Seuraavassa postauksessa luvassa viiltävän teräviä (hehe) ravintola-arvosteluja.

BBQ-perunat

2011-06-08T23:18:00.002+03:00

Vaikka me molemmat syömme mielellämme hyvää ruokaa, ei armas aviomieheni pongaile kovin usein uusia reseptejä.

Näitä Anne's Food -blogista löytämiään perunoita hän sen sijaan ehdotti tehtäväksi vähän aikaa sitten, eikä minulla ollut tietenkään mitään sitä vastaan:

BBQ-perunat

1,5 kiloa uusia perunoita
2 punaista paprikaa
2 valkosipulinkynttä
2 tl chipotle-chilitahnaa
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl suolaa
4-5 rkl rypsiöljyä

Pese (ja harjaa) perunat huolella ja aseta ne pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa paprikat paloiksi (ei liian pieneksi) ja lisää sekaan. Hienonna valkosipuli ja sekoita se pienessä kulhossa chipotletahnaan, paprikajauheeseen, suolaan ja öljyyn. Levitä mausteseos sitten yltympäriinsä perunoihin (onnistuu helpoimmin käsillä hieromalla). Paahda 200-asteisessa uunissa 30 minuutin ajan.

Minä korvasin chipotletahnan chipotlejauheella (sekä hippusella oikeaa chiliä), mutta seuraavalla kerralla voisin etsiä kaapeistamme jonkinlaista chilitahnaa. Sillä tavoin saisi vähän tahmaisempia (ja sitä myötä herkullisemman oloisia) perunoita. Lisäksi voisin tehdä perunoiden kaveriksi Uneliaan Annan houkuttelevaa kevätsipuli-jogurttikastiketta.

--
Chileistä sen verran, että muun muassa Aji Cristal puskee jo satoa. Raportointi on jäänyt vähiin, mutta tarkoituksena on tehdä jonkinlaista yhteenvetoa aiheesta joskus lähitulevaisuudessa. Vesiviljely on tuottanut parempaa satoa kuin multaviljely siitä syystä, että valaisuun ja säännölliseen lannoitukseen on kiinnitetty vesipuolella paremmin huomiota.

Louhisaaren juoma

2011-06-06T23:32:00.006+03:00

On kai tämäkin nyt. Talviaikaan bloggaan paljon ja marisen samalla, kuinka minulla on ikävää kesää ja kaikkia tuoreita antimia. Ja nyt kun kesä on täällä, puuhailen kaikkea muuta kuin kokkaan keittiössä ruokaa niistä tuoreista antimista.

Olen minä sentään jotain tehnyt. Luonnosta kerättävät villivihannekset ovat olleet jo parin vuoden ajan tosi pop, ja tänä kesänä ajattelin viimein perehtyä edes pikkuisen siihen, mitä kaikkea luonnosta pystyy keräämään. Siis muutakin kuin marjoja ja sieniä.

Joku lukijamme neuvoikin meitä keräämään horsmanalkuja ”köyhän miehen parsaksi”, ja näinkin viikonloppuna pikkuruista horsmaa muutamassa paikassa kasvamassa. Horsmia esitellessäni vastakaiku oli vaan hiukan epäluuloinen: ”Voiko noita muka oikeasti syödä?”

Nykysuomalaiset ovat kyllä tosissaan vieraantuneita luonnosta, kun suurin osa ostaa mieluiten kasviksensa automarketin vihannesosastolta kuin kerää niitä läheisistä metsiköistä. (Tosin Saksan myrkkukurkkukuolemien takia ostovihannestenkin myynti lienee laskenut.)

Saimme vähän aikaa sitten haltuumme pienen palan maata, ja maapläntillämme näyttäisi kasvavan kaikkea mahdollista. Juuri nyt sesongissa ovat nokkoset sekä kuusenkerkät, joita tietenkin saa poimia omalta maaltaan ihan vapaasti.

Lisäksi tiluksilla kasvaa runsaasti vadelmapensaita sekä viinimarjoja, joita siellä on jäänteenä muutaman vuosikymmenen takaisesta asutuksesta. Mustaherukkapensaista kokosin lehtiä ja tein Louhisaaren juomaa Kokki Kolmosen ohjeella (tosin pienensin ohjeistettuja määriä alle puoleen):

Louhisaaren juoma

8 l vettä
5 l tuoreita mustaherukanlehtiä
500 g sokeria
kahden sitruunan kuoret ja mehu
herneen kokoinen pala hiivaa

Kaada kiehuvaa vettä herukanlehtien päälle. Anna liemen jäähtyä hitaasti. Sulata sokeri haaleaan liemeen lehtien joukkoon. Liuota hiiva ja lisää hyvin pestyt tai kiehautetut sitruunan kuoret. Anna juoman käydä ja makuuntua vuorokausi. Siivilöi juoma ja mausta sitruunan mehulla. Pullota herukanmakuinen sima ja säilytä viileässä paikassa. Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

Kokeilin tehdä juomaa kuivahiivasta, jota hurahti joukkoon vähän ennustettua enemmän. Pelkäsinkin jo aikaansaannoksen muistuttavan jotain ihan muuta kuin simaa, mutta oikein raikkaalta ja hyvältä se maistui. Juuri sopivaa hellepäivien juomaa.

Toukokuista: parsapiirakka, korvasienimuhennos ja raparperisorbetti

2011-05-27T09:59:00.003+03:00

Viime lauantaina pääsimme yhdistämään monta mukavaa asiaa: hyviä kavereita, kokkailua sekä rakkaan harrastuksen esittelemistä niille samaisille kavereille. Illalla sitten syötiin.

Päätimme laittaa ruokaa ajankohtaisista raaka-aineista: parsasta, korvasienistä ja raparperistä. Tosin parsa oli peräisin Unkarista, korvasienet Virosta ja raparperikin jostain muualta kuin omalta pihaltamme, eli mitään lähiruokapäivää tästä ei tullut, vaikka se lienee ollut alkuun jonkinlaisena kantavana ajatuksena.

Alkuun tein Jamie Oliverin peruna-parsapiirakkaa, joka oli tällä kertaa ateriakokonaisuuden heikoin lenkki. Suolan lisääminen kyllä piristi piirasta mukavasti, mutta sekaan raastettu juusto ei vaan tullut perunan seassa tarpeeksi esille. Pohja oli filotaikinaa, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua tavallisiin piirakoihin.

Jos joku tietää takuuvarman parsapiirakan ohjeen, niin saa vapaasti vihjaista. Tässähän ehtisi vielä tällekin vuodelle kokeilemaan.

Pääruoka oli hyvin yksinkertainen: uusien perunoiden kaveriksi tehtiin uunissa paistettua lohta (jota maustettiin ennen uuniin laittamista savusuolalla) sekä korvasienimuhennosta.

Muhennos syntyi yksinkertaisesti voissa paistetusta korvasienistä (ryöppäsin ne tietenkin ennen paistamista myrkkyjen poistamiseksi pariin kertaan) ynnä hienonnetusta sipulista sekä purkillisesta kermaa, joka kipattiin sekaan siinä vaiheessa, kun sieniä ja sipulia oli jonkin aikaa kypsytelty pannulla. Sekaan lisättiin myös tilkka balsamicoa osin sen vuoksi, että valkoinen kastike ei näytä mielestäni kovinkaan houkuttelevalta. Tosin eipä tuo nyt niin kovin valkoista olisi ollut näköjään muutenkaan.

Naapurikunnan uudet perunat maksoivat viime viikonloppuna 18 euroa kilo, joten edelleen mentiin ruotsalaisilla tuontiperunoilla.

Jälkiruoka oli melkoisen hieno kokemus. En tosin itse osallistunut sen tekemiseen millään tavalla, mutta syömiseen osallistuin tietysti sitäkin innokkaammin.

Kyseessä oli raparperisorbetti, jossa raparperin maku oli saatu säilymään todella hyvin - mutta kuitenkin ilman sitä raparperille tyypillistä kitkeryyttä. Tätä on pakko saada lisää, niin pitkään kuin raparperia suinkin on saatavissa.

Raparperisorbetti (vajaa puoli litraa)

0,5 dl vettä
450 g raparperia, kuorittuna ja pilkottuna parin-kolmen sentin paloiksi
85 g hienoasokeria, tarvittaessa enemmänkin maun mukaan
sitruunamehua, maun mukaan

Laita pilkottu raparperi kattilaan, kaada perään sokeri ja puoli desiä vettä. Kiehauta ja keitä kovalla lämmöllä 2-3 minuuttia, laske sitten lämpöä ja hauduttele hitaasti vielä 4-5 minuuttia tai kunnes raparperi pehmenee. Anna keitoksen jäähtyä huoneenlämpöön tai vaikka sen allekin.

Kaada raparperikeitos tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen ja aja se tasaiseksi massaksi. Lapioi massa sitten siivilään ja paseeraa se puukauhalla tai lusikalla siivilän läpi kulhoon. Meidän seoksemme tuli ajeltua tehosekoittimessa sen verran sileäksi, ettei siivilään kyllä tarttunut ihan yhtään mitään.

Jos et ohjeistuksesta huolimatta malttanut jäähdyttää seosta edellisessä vaiheessa, tee se viimeistään tässä kohtaa. Kannattaa viilentää se vaikka jääkaapissa, niin jäätelökoneen on sitten helpompi suorittaa oma tehtävänsä. Maista vielä massaa ja lisää sitruunamehua tai sokeria, makusi mukaan. Me pusersimme mukaan ehkä noin neljännessitruunan verran mehua.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna sen veivata ja jäädyttää massa pehmoiseksi sorbetiksi. Tähän kuluu koneesta riippuen varttitunnista tuntiin. Meidän koneellamme parasta jälkeä tuntuu tulevan, kun antaa sen touhuta aivan huolella, lähemmäs tunnin. Jos haluat sorbetista hieman jämäkämpää, se kannattaa laittaa jäätelökoneen jäljiltä vielä hetkeksi pakastimeen.

Sorbettiohje on kotoisin BBC Foodista.

Ratatouille sekä lammaskebakot

2011-05-25T18:20:00.002+03:00

Taas se on tehnyt omaa lempiruokaansa... Tai yhtä niistä. Olen talven mittaan tehnyt muutamaan otteeseen ratatouillea Marja Lindforsin Taivaallinen munakoiso -kirjasta löytyvällä ohjeella.

Nyt ratatouille onnistui ihan erityisen hyvin. Tomaatit alkavat olla ilmeisesti jo tarpeeksi mehukkaita.

Ratatouille (neljälle)

1/2 kg munakoisoja
suolaa
1/2 kg kesäkurpitsaa
1/2 kg paprikoita
1/4 kg sipuleita
3/4 kg tomaatteja
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1/2 tl sokeria
1 dl silputtua lehtipersiljaa
muutaman timjaminverson lehdet
rouhittua mustapippuria
10 basilikanlehteä silputtuna

Leikkaa munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele niiden päälle suolaa ja jätä ne vetäytymään noin puoleksi tunnuksi. Viipaloi kesäkurpitsat. Suikaloi paprikat. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Kalttaa tomaatit ja kuutioi ne. Hienonna valkosipulinkynnet. Pyyhi munakoisoviipaleista neste talouspaperilla.
Kuumenna noin 1/2 dl öljyä pannussa ja ruskista munakoisoviipaleet. Nosta ne talouspaperille valumaan. Lisää pataan öljyä ja kypsennä siinä kesäkurpitsat. Valuta nekin ja lisää pataan paprikat. Kun ne ovat pehmeitä, nosta ne pois padasta ja lisää sinne sipulit. Kypsennä sipulit pehmeiksi, mutta älä ruskista.
Sekoita sipulin joukkoon tomaatit, valkosipuli, sokeri, persilja ja timjami ja anna ainesten muhia puolisen tuntia. Siirrä sitten pataan kaikki erikseen kypsennetyt vihannekset ja anna hautua vielä viisi minuuttia. Siirrä pata liedeltä ja mausta suolalla, pippurilla sekä silputulla basilikalla.

Oikeaoppisessa ratatouillessa eri vihannekset kypsennetään kuulemma tuolla tavoin erillään, jolloin niiden ominaismaut tulevat paremmin esiin. Yllä olevassa kuvassa olemme juuri lisäämässä munakoisot ja basilikat muiden ainesten joukkoon.

Tein ratatouillen kaveriksi tällä kertaa feta-lammaskebakoita, joihin ohjetta etsiskellessäni löysin taas Chez Jasun riemastuttavan kirjoituksen 1980-luvun eineskebakoista ja grillitassuista: "Kebakoista muistuu ensimmäisenä mieleen niiden kuminen koostumus ja sitkeät vaaleat sattumat, jotka jäivät aina ikävästi hampaankoloon."

Että piti sekin vuosikymmen nähdä. Paitsi että äidit näyttävät tekevän grillitassuja edelleenkin.

Da Da Dam

2011-05-19T21:30:00.001+03:00

Viime viikonloppuna koettiin yksi kevään ehdottomista kohokohdista. En nyt tarkoita ilmaveiviä (vaikka oli sekin kyllä hieno) vaan tietenkin euroviisuja. Vietimme viisuiltaa pienimuotoisella blogiporukalla siten, että viisufani-Virpi saapui meille miehensä ja mukaan ottamiensa syömisten kanssa.

Minä olin viisuiltana sen verran väsyksissä, etten jaksanut ihan kamalasti ryhtyä kokkailemaan, mutta teimme muutamaa pikkunaposteltavaa taannoin ilmestyneestä Top Chef -keittokirjasta, jota muutama viikko sitten täällä jo hehkutin.

Hehkutus meni ehkä hieman liialliseksi siinä mielessä, että tarkemmassa testissä kirjan reseptit olivat vähän hutaisemalla kirjoitetun tuntuisia. Kirjan ilmestymisaikataulu taisi olla pikkuisen liian tiukka. Esimerkiksi lihapullien paistoajan (160 asteessa) sai arpoa omasta päästään.

Maut olivat kuitenkin kohdillaan. Paitsi etten kamalasti tykännyt savupaprikalla maustetuista lihapullista, mutta brie-viikunapalttoonapeista tykkäsin kyllä kovasti, samaten valkosipulimajoneesin kanssa tarjoilluista paistetuista varhaisperunoista.

Paistetut varhaisperunat ja aiolia

500 g pieniä varhaisperunoita
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

aioli:
3 dl valmista täysmajoneesia (parasta, kun tekee itse)
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä (tähän voit käyttää myös edellispäivän keitinperunat). Leikkaa perunat puoliksi ja paista rapeiksi pannulla oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita majoneesi ja hienonnettu valkosipuli, mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Tulipahan sitten taas ostettua ruotsalaisia uusia perunoita, vaikka suunnitelmissa oli jälleen kerran odottaa maasta kuokittua lähiseudun satoa. Tällaiseen yhteyteen muualtakin tuodut perunat sopivat tosin oikein hyvin.

Muista tarjoiluista voisi mainita Virpin tekemän mansikka-raparperimehun (sitä yhdistettiin kuplajuomaan) sekä makoisalla hernetäytteellä + paistetulla pekonilla höystetyt suolaiset muffinssit. Tykkäsin kovasti myös porotäytteellä päällystetyistä ruisleipäsistä. Suklaapikkuleivät ilahduttivat puolestaan vielä seuraavana aamunakin.

Meidän osuutemme juomatarjoiluun oli valmis vadelmamojito-juomasekoitus, jonka olimme saaneet blogimme takia kotiimme kokeiltavaksi. Olihan se aika keinotekoisen makuista Virpin itse keittelemään mansikkamehuun verrattuna, joten tuota juomaa jäi vielä toiseksikin kerraksi:

Ohje oikeisiin mojitoihin löytyy täältä.

Mukava ilta, mutta aika kului vaan ihan liian nopeasti. Nyt pitää odottaa taas vuosi seuraavia viisuja.

Viisuista sen verran, että voittajaksi suoriutunut Azerbaidzan voitti kokonaispisteissä myös oman nelihenkisen raatimme äänestyksen. Itse tykkäsin kovasti kakkoseksi tulleesta Italiasta, samaten kuin tietysti Suomen omasta Paratiisi-Oskarista. Jauhantapajan toinen osapuoli fanitti tänäkin vuonna Saksan Lenaa.

Lukemista

2011-05-17T23:50:00.002+03:00

Ruotsi on ollut nyt viime päivinä paljonkin esillä (kääk!), joten päätin itsekin tarttua tähän ajankohtaiseen aiheeseen ja esitellä Haaparannan puolelta ostamaani ruokakirjaa sekä leivontalehteä nimeltä Hembakat.

Suomessa ruokalehtien ykkössijaa ovat pitäneet hallussaan Glorian ruoka&viini sekä Maku. Suomen Kuvalehden Gourmet taisi lakata ilmestymästä jossain vaiheessa, mutta nyt on uutuutena ilmestynyt markkinoille Mondon Ruoka & Matka, johon en ole ehtinyt vielä perehtyä ollenkaan. Onko joku muu sitä lukenut?

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, kuinka suomalaistenkin ruokablogien sisältö on erilaistumassa. Olen itsekin huomannut vuosien mittaan blogeja, joissa on ainoastaan ruokia allergisille tai vaikkapa pelkkiä ravintola-arvosteluja. Ja tietenkin on lukuisia blogeja kasvissyöjille sekä kakunleipojille.

Ruotsissa samaa ilmiötä ollaan ilmeisesti ulottamassa ruokalehtienkin puolelle, koska siellä on saatavissa leivontaan erikoistunut lehti Hembakat. Minä olin tietenkin saman tien myyty, kun ostamani lehden kannessa oli kuva tomaattifocacciasta. Myös lehden raparperiohjeet voisin laittaa kokeiluun, ja kesän mittaan leivon lehdestä luullakseni paljon muutakin.

Me käymme mielellämme Partioaitan tapaisissa retkikaupoissa haaveilemassa vaeltamisesta ja muusta ulkoilmaelämästä. Minä olen tosin sielläkin kaikkein kiinnostunein retkiruokaosastosta, ja tällä kertaa bongasin Haaparannan Naturkompaniet-eräkaupasta ulkoilmakokkailuun erikoistuneen keittokirjan Kokbok för friluftskockar, jonka ostinkin omakseni.

Kirjassa on aika paljon perinteistä vaellusmuonaa (pastaa sun muuta), mutta miltä kuulostaisivat vaikkapa tapakset tunturissa? Tai ulkosalla tehty tiramisu? Saa nähdä, tuleeko kumpaakaan kokeiltua käytännössä. Kirja on joka tapauksessa sopivankokoinen reppuun pakattavaksi, joten jospa se kulkisi mukana tulevan kesän nuotiopaikoille.

--
Lisäys: Jos haluat osallistua ruotsalaisen jännityskirjailijan Camilla Läckbergin keittokirjan Smaker från Fjällbacka arvontaan, voit käydä äänestämässä taannoisen ruotsalaisen ruokaviikkomme parasta postausta täällä.

Grillattu halloumi ja oliivihilloke

2011-05-12T19:12:00.004+03:00

Kävimme viikko sitten pitkästä aikaa syömässä Oulun turkkilaisessa ravintola Istanbulissa, ja siellä tarjoiltiinkin aikamoisen maittavaa ruokaa. Jälkiruokana oli esimerkiksi Sortolan Jäätelön varta vasten ravintolaa varten tekemää halvajäätelöä, mutta alkuruoka oli joka tapauksessa kaikkein paras.

Kyseessä oli rucolasalaattipedillä lepäävä hiillostettu halloumijuusto sekä oliivihilloke, joka oli ihan ällistyttävän hieno kokemus. Halloumin suolaisuus ja hillokkeen makeus olivat ihan lyömätön makupari. Me molemmat tykkäsimme annoksesta kovasti.

Makuyhdistelmää piti päästä kokeilemaan viikonloppuna myös itse, kun jääkaapissa oli grillattavaksi aiottua halloumia, ja lisäksi meidän jääkaapissamme on aina pari avattua oliivipurnukkaa.

Minulla ei ole tietenkään aavistustakaan, miten Istanbulin oliivihilloke valmistetaan (en juuri koskaan kehtaa kysyä ravintolassa ruokien tarkkoja ohjeistuksia), joten päätin sitten keittää oliiveista, vesitilkasta ja hillosokerista ihan tavallisen nopean perushillon (sokeria tulee hilloon yleensä puolet marjojen painosta).

Halloumi grillataan kuulemma keskikuumalla grillillä ja annetaan paistua niin pitkään, että sen saa käännettyä kätevästi. Rucolaa meillä ei sattunut olemaan, joten annoksesta jäi puuttumaan vihreyttä, mutta muuten ruoka toimi kyllä oikein hyvin itsekin tehtynä.

Halloumiruokaa on tehty meillä aiemminkin. Esimerkiksi viisi vuotta sitten halloumi päätyi myös samaan annokseen oliivien kanssa (samana vuonna Suomi voitti muuten euroviisut).

Savulohipasta

2011-05-11T10:39:00.001+03:00

Olimme yhtenä päivänä kätköill… ööh, siis haravoineet ulkosalla tuntikausia, minkä johdosta meillä kumpaisellakin oli kotiin tullessa kiljuva nälkä. Onneksi olin varannut ainekset herkulliseen pikapastaan, johon löysin ohjeen Fakta ja farfalle -blogista.

Erityisesti minua kiinnosti pastan ainesosalistaan sisältynyt vodka. Olen yrittänyt joskus lisätä vodkaa tomaattikastikkeisiin, mutta niihin se ei ole mielestäni onnistunut tuomaan mitään erityistä säväystä. Hieman kermaisemman soosin seassa vodka näköjään toimii huomattavasti paremmin.

Asiasta enemmän tietävät ovat todenneet, että vodka toimii tämmöisissä yhteyksissä vähän samaan tapaan kuin suola. Se voimistaa muiden raaka-aineiden makuja, mutta ei maistu itse varsinaisesti yhtään miltään. Sen vuoksi vodka kannattaa lisätä kastikkeen sekaan jo aika alkuvaiheessa, koska loppuvaiheessa lisättynä sen ominaismaku saattaa puskea enemmän läpi.

Ohjeessa ei ole tarkkoja desi- tai lusikkamittoja, mikä onkin ihan hyvä. Tämmöinen ruokalaji on nimittäin parhaimmillaan silloin, kun sitä maistelee ahkerasti ja säätää sillä tavoin maut mahdollisimman tarkkaan tasapainoon. Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen vielä hunajaa, koska se yleensä viihtyy harvinaisen hyvin sitruunan seuralaisena:

Vodka-savulohipasta

kylmäsavulohta (meillä taisi olla 150 g)
ruohosipulia
1 prk kuohukermaa
sipulia
suolaa
pippuria
loraus vodkaa
1 sitruunan mehu
hunajaa
öljyä
pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Kuullota sipuli pannulla. Nosta pannun lämpötilaa ja Lisää loraus vodkaa. Sekoittele hetki. Lisää kuohukerma, 1 sitruunan mehu (laita ensin puolet ja maista), hiukan hunajaa, suolaa sekä pippuria. Anna saostua ja keitä tällä välin pasta. Lisää kastikkeen mukaan viipaloitua kylmäsavulohta ja pilkottua ruohosipulia. Sekoita kastike pastaan isossa kulhossa ja tarjoile sitruunalohkojen sekä mustapippurirouheen kera.

Minä sain hienoisen hepulin ruokapöydässä, kun seuralaiseni kommentoi ruokaa sanomalla ”ei tämä pahaa ole”. Semmoista se on, kun suomalainen mies oikein rupeaa kehumaan.

Tommy Myllymäen päivällisresepti

2011-05-06T12:24:00.002+03:00

Olemme päässeet maistelemaan viikon aikana vaikka kuinka monia uusia makuyhdistelmiä, mutta kaikkein paras kokemus on ollut tämä tänään nähtävä kokonaisuus.

Kyseessä on ruotsalaisen huippukokin Tommy Myllymäen resepteistä koottu ateria: paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä, vuohenjuustolla kuorrutettu purjo sekä sieniragu.

Etenkin tuota sieniragua olisin voinut syödä kevyesti vaikka kokonaisen pannullisen; sen verran makoisalta maistui herkkutattien, porkkanoiden ynnä parmesaanin yhdistelmä.

Purjogratiinia pitää tehdä pikimmiten uudestaan. Nyt meillä oli ihan liian vähän raaka-ainetta, kun olimme epähuomiossa ostaneet ruokaa varten aivan liian hinteliä purjoja.

Paahdettu maa-artisokkacrème inkiväärillä

250 g maa-artisokkia
50 g voita
1/2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori artisokat ja pilko ne reiluiksi paloiksi. Aseta uunivuokaan. Sulata voi pienessä kattilassa ja kumoa se artisokkapalojen päälle. Kääntele paloja voissa ja laita vuoka uuniin 20–30 minuutiksi, kunnes palaset ovat pehmeitä. Kääntele muutamaan otteeseen paistamisen aikana. Kumoa sitten kypsyneet artisokat voin kanssa yleiskoneeseen ja ajele inkiväärin kanssa sileäksi tahnaksi. Itse käytin tarkoitukseen sauvasekoitinta, vaikka yleiskoneella olisi saattanut päästä hieman silkkisempään lopputulokseen. Mausta suolalla.
Maa-artisokkacrème sopii hyvin kalan kaveriksi. Sitä voi notkistaa kermatilkalla, ja silloin se sopii hyvinkin monien ruokalajien yhteyteen.

Vuohenjuustolla kuorrutettu purjo

2 purjosipulia (à 250 g)
1 1/2 dl maitoa
1 dl kermaa
1 1/3 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
2 tl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori
2 timjaminoksaa
100 g vuohenjuustoa (chèvreä)
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Leikkaa purjosta vihreä osa pois ja poista uloin kuori. Tee kumpaankin purjoon pitkittäinen pieni viilto ja huuhtele hyvin. Varmista, ettei purjon sisälle jää hiekkaa. Kuivaa ja aseta purjot pieneen uunivuokaan. Kippaa päälle noin 1 1/2 rkl öljyä ja varmista että öljy leviää purjojen päälle tasaisesti. Aseta vuoka uuniin non 20 minuutiksi, kunnes purjot ovat läpikotaisin pehmeitä. Sekoita maito, kerma ja maissitärkkelys pienessä kasarissa. Keitä ainekset samalla sekoitellen kastikkeeksi (kestää muutaman minuutin).
Huuhtele sitruuna hyvin ja raasta sen kuori hienolla terällä. Älä raasta mukaan kuoren valkoista osaa. Revi timjaminlehdet oksista ja lisää ne sekä raastettu sitruunankuori ynnä hunaja kastikkeen sekaan. Murenna sekaan vuohenjuusto, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta uunin lämpötilaa 250 asteeseen ja aseta päälle grillivastukset. Leikkaa purjot puoliksi ja aseta puoliskot leikattu puoli ylöspäin uunivuokaan. Suolaa kevyesti. Kippaa päälle kastike ja anna gratinoitua viiden minuutin ajan tai niin pitkään, että gratiini saa sopivasti väriä.

Sieniragu

8 kuorittua porkkanaa
4 timjaminoksaa
200 g herkkutattipaloja (meillä oli kuivattuja, joita lioteltiin sitten jonkin aikaa vedessä)
2 dl lihalientä (vasikkafondista)
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
0,5 dl hienoksi hakattua lehtipersiljaa
oliiviöljyä (paistamiseen)
suolaa ja pippuria

Pilko porkkanat 1,5 sentin pituisiksi pötkylöiksi. Paista porkkanat oliiviöljyssä kullankeltaisiksi kovalla lämmöllä. Lisää herkkutatit ja paista sen verran, että nekin saavat kevyesti väriä. Lisää timjami, parmesaani, persilja ja lihaliemi. Anna kiehua kokoon minuutin verran ja mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua.

Suklaapallot (ja Löfbergs Lilaa)

2011-05-05T14:16:00.001+03:00

Suklaapalloja tuli tehtyä lapsena siskojen kanssa vaikka kuinka moneen otteeseen. Palloihin tuli kaurahiutaleita, kaakaota, voita ja sokeria, eli kaikki tarvittavat ainekset olivat aina sopivasti käden ulottuvilla. Ohje oli vaan pikkuisen erilainen, koska silloin ei pantu pallojen sekaan esimerkiksi kookosta tai kahvia ollenkaan.

Tällä kertaa pantiin, koska yksi viikon teemoista on ollut perehtyä ruotsalaiseen kahviin. VisitSweden oli hankkinut ruotsalaisen ruokaviikon yhteistyökumppaniksi ruotsalaisen Löfbergs Lilan, jonka paahtama kahvi ei ollutkaan meille entuudestaan tuttua.

Ostimme maanantaina paketillisen kyseistä kahvia, ja panimme sen sitten seuraavana aamuna sokkotestiin kotoisen tumman Presidentin kanssa. Ainakin perinteisen Presidentin maku taitaa olla suomalaisille sen verran tuttu, että erotimme kahvilaadut helposti toisistaan, mutta suosikin valitseminen oli jo vaikeampi tehtävä.

Ostamamme Löfbergs Lila oli ilmeisesti paahtoasteeltaan tummempaa, ja se tietenkin vaikutti myös kahvin makuun jykevöittävällä tavalla. Ehkä parempi vertailukohta tälle paahdolle olisi ollut Pauligin Parisien.

Mahtavatko ruotsalaiset sitten tykätä tummempipaahtoisesta kahvista kuin suomalaiset, mene ja tiedä. Ainakin muualla Euroopassa maku on selvästi meikäläistä tummapaahtoisempi.

Tosin ihan viime vuosina suomalaistenkin suut ovat ilmeisesti olleet hieman eurooppalaistumassa niin kahvin kuin suklaankin suhteen: tummempaa paahtoa ja tummempaa, vähämaitoisempaa suklaata. Ehkä makumaailma on matkailun lisääntymisen myötä avartunut niin, ettei täällä enää pelätä voimakkaita makuja!

Suomalaisten suosiman vaalean paahdon alkuperäiseksi syyksi on joissain lähteissä mainittu puhdas paahtimoiden voitontavoittelu: vaaleassa paahdossa papujen hävikki on pienempi. Muistan myös jossain mainitun, että tummassa paahdossa papujen huonoa laatua on vaikeampi peitellä. Joka tapauksessa tummapaahtoinen kahvi on maultaan pehmeämpää eikä niin hapanta kuin vaalea, joten se on - ehkä intuitiivista olettamusta vastoin - vatsalle hellempää.

Ostimme testikahvit poikkeuksellisesti valmiiksi jauhettuina, ja Löfbergs Lila oli Presidenttiin verrattuna huomattavasti hienojakoisempaa. Jospa sitä joskus saisi käsiinsä myös papuina, niin pääsisi jauhamaan kahvin kaikkein mieluisimmalla karkeusasteella.

Suklaapallot (chokladbollar) (lähde)

150 g voita
2 dl hienoa sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
4,5 rkl kaakaota
3,5 dl kauraryynejä (voi kuulemma korvata tattarilla tai kookoshiutaleilla, jos haluaa gluteenittoman lopputuloksen)
1 dl kookoshiutaleita
2-3 rkl keitettyä kahvia (voi korvata vaikka appelsiinimehulla)
kookoshiutaleita koristeluun

Anna voin pehmetä huoneenlämpöiseksi. Sekoita voi ja sokeri jämäkäksi tahnaksi, nopeimmin tämä sujuu sähkövatkaimella. Vatkaa sekaan myös vaniljasokeri ja kaakao.
Lisää kauraryynit, kookoshiutaleet ja kahvi ja sekoita (käsin tai koneella). Seoksen pitäisi olla aika jähmeää, mutta jos se ei ole, voit pitää sitä jonkin aikaa jääkaapissa ennen kuin muovailet sen palloiksi.
Kippaa koristeluun tarvittavat kookoshiutaleet lautaselle. Pyörittele suklaataikina pieniksi palloiksi ja kierittele pallot hiutaleissa. Pistä pallot jääkaappiin tekeytymään.

Emme tienneetkään, että tällaisten suklaapallojen alkuperä on Ruotsin puolella. Olisiko ohje saattanut kulkeutua meille aikanaan Ruotsiin muuttaneiden suomalaissiirtolaisten mukana?

Suurimmat muuttoaallot nähtiin 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, kun Suomessa ajettiin pientilat alas ja Pohjois-Suomestakin irtosi samalla runsaasti työvoimaa naapurimaan teollisuuden tarpeisiin. Ruotsinsuomalaiset kävivät tietenkin Suomessa aina kesälomillaan ja toivat luultavimmin mukanaan myös monenlaisia ruokavaikutteita. Olisivatko voileipäkakutkin voineet yleistyä Suomen puolella siinä vaiheessa?

Huomenna blogiimme on tulossa kokeilemisen arvoisia reseptejä eräältä tunnetulta ruotsinsuomalaisten jälkeläiseltä.

(Teksti tuotettu jauhantapajalla yhteisvoimin.)

Näkkileipä & gubbröra

2011-05-04T09:55:00.003+03:00

Aina kun käymme Ruotsin puolella kaupassa, pinkaisen heti ensi töikseni tarkastamaan Haaparannan ICA Maxin näkkileipähyllyn. Valikoimaa nimittäin löytyy ihan eri tavalla kuin meillä täällä Suomessa.

Ostoskärryyn päätyy usein suurikokoisia pyöreitä näkkileipiä siitä huolimatta, että pienemmät näkkäripaketit voisi sujauttaa keittiössä huomattavasti pienempään tilaan.

En tiedä, kuinka yleisesti ruotsalaiset leipovat näkkileipää kodeissaan itse, mutta ravintoloissa näkkileipää saatetaan tarjota vaikkapa "talon leipänä". Minä olen luullut, että kotitekoinen näkkileipä olisi jotenkin monimutkainen taidonnäyte, mutta siinähän se valmistui kuin mikä tahansa muukin leipä:

Näkkileipä (n. 14 pyöreää leipää)

Esitaikina
5 dl maitoa
25 g hiivaa
3 rkl hunajaa
180 g ruisjauhoa (n. 5 dl)
80 g spelttijauhoja (n. 1 1/2 dl)

Taikina
1,5 tl suolaa
300 g ruisjauhoa (n. 5 dl)
100 g vehnäjauhoa (n. 2 dl)

Huom! Jauhojen desimitat ovat Tastelinen ohjeen arvioita. Punnitsimme kaikki vaa'alla ja ainakin sillä tavoin mitat olivat melkoisen kohdallaan. Alkuperäisessä ohjeessa optionaalisena mainittua taikinajuurta emme käyttäneet, eli hyvin onnistui ilmankin. Itse asiassa näistä tuli niin makoisia, että niitä on sen jälkeen oikein tehnyt mennen tullen mieli - tulee aina taitettua pala suuhunsa, kun kulkee leipäkulhon ohi.
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen hunaja ja hiiva. Kun hiiva on kunnolla liuennut, lisää esitaikinan jauhot, jolloin muodostuu löysähkö velli. Peitä liinalla ja anna nousta vajaa tunti.
2. Taikinan noustua (siitä tulee kunnolla kupliva, entistäkin löysemmän näköinen velli) lisää varsinaisen taikinan kohdalla mainitut ainekset eli suola ja jauhot. Pyörittele taikinasta 14 pyöreää palloa. Taikina oli ainakin meillä tässä vaiheessa varsin tarttuvaa, joten jauhottelin käsiä aluksi reilusti - ja lopuksi vain yksinkertaisesti hyväksyin sen, että taikinaa tarttui joka paikkaan.
3. Lämmitä uuni 220 C:hen.
4. Kauli pullat (jälleen huolella jauhotetulla pöydällä ja kaulimella) ohuiksi. Koska en ollut ennen tehnyt näkkäreitä, en oikein tiennyt, millaista ohuutta haviteltiin. Niinpä tein joistakin ohuempia, joistakin paksumpia. Ohuimmat olivat lopulta parhaan makuisia ja rapeimpia, eli kauli reilusti vaan niin ohuiksi kuin arvelet repeämättöminä pöydästä uunipellille tai leivinpaperille siirtyvän. Pistele lätyt haarukalla reikiä täyteen.
5. Paista 220 C:ssä 5 minuuttia, laske lämpöä 180 C:hen ja paista vielä 7-10 minuuttia, kunnes leivät ovat kovia ja saaneet pintaansa hieman väriä. Meillä 7-8 minuuttia riitti, mutta leipien paksuudesta ja uunin lämmöstä riippuen voit joutua paistamaan pidempään.

Seuraavalla kerralla taikinan voisi maustaa vaikkapa tillillä tai kuminalla, ja päälle voisi ripotella vaikka seesaminsiemeniä.

Teimme näkkileivän kaveriksi gubbröraa, joka tuntuu olevan Suomessakin monen suosimaa kalaruokaa esimerkiksi juhannuksen aikaan ja uusien perunoiden kaveriksi. Toisaalta gubbröraa olisi voinut tehdä vappuaamun silliaamiaiselle, jos semmoista olisi sattunut viettämään.

Ruokalajin ukkomaisesta nimestä voisi päätellä, että gubbröra on Ruotsissa kenties vanhempien herrasmiesten suosiossa.

Ruotsalaista ruokaviikkoa olisi omituista viettää ilman anjovista ja tilliä. Kesällä sekaan voisi silputa myös ruohosipulia:

Gubbröra (lähde)

50 g hienoksi hakattua sipulia (laitoin yhden keskikokoisen sipulin)
3 kovaksi keitettyä munaa
50 g hienoksi hakattua anjovista
1 rkl kermaviiliä (tai enemmän, jos haluat tahnastasi löysempää)
0,5 dl hienoksi hakattua tilliä
suolaa ja pippuria
näkkileipää (tai vaikka saaristolaisleipää)
tilliä koristeluun

Sekoita ainekset ja levitä näkkäreiden päälle. Koristele tilillä.

Gotlantilainen sahramipannukakku

2011-05-03T15:38:00.001+03:00

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus tehdä Ahvenanmaan pannukakkua, joka poikkeaa perinteisestä pannukakusta siten, että siihen käytetään pohjaksi puuroa. Ilmeisesti sekä riisi- että mannapuuro käyvät pannukakkuun oikeinkin mainiosti.

Gotlannin pannukakku on vastaavanlaista puuropohjaista pannukakkua, mutta siihen kuuluu vielä olennaisena osana sahrami. Sitä meillä tehtiin ruotsalaisen ruokaviikon kunniaksi:

Sahramipannukakku (lähde)

1,5 dl puuroriisiä
2 dl vettä
4 dl maitoa (en suosittele rasvatonta, koska se palaa turhan helposti pohjaan)
suolaa
0,75 dl hunajaa
1 paketillinen sahramia (siis semmoinen pikkuruinen pussukka)
0,5 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
4 munaa
1,5 dl mansikka- tai vadelmahilloa

Keitä riisiryynejä ja vettä kannen alla miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan. Kippaa sekaan maito ja anna puuron kiehua (samalla sekotellen) niin pitkään, että ryynit pehmenevät, noin 20-30 minuuttia. Lisää suola, hunaja, sahrami, kaneli, kardemumma ja munat. Kippaa taikina uunin kestävään vuokaan (uunipelti oli ehkä vähän liian laakea; hieman pienemmässä vuoassa olisi päässyt paksumpaan lopputulokseen). Paista 200 asteessa puoli tuntia. Tarjoile hillon kanssa.

Gotlannissa pannukakun kaveriksi tarjotaan usein salmbär-nimisestä marjasta tehtyä hilloa. Suomessa marjasta käytetään nimitystä sinivatukka, ja se on ilmeisesti jonkinlaista sukua karhunvatukalle. Minulla ei sinivatukkaa tähän hätään sattunut olemaan (mahtaneeko se näin pohjoisessa edes menestyä), joten ihan mansikkahillolla mentiin tällä kertaa.

Tykkäsin kovasti pannukakun rakenteesta: Siinä oli riisipuuron ansiosta paljon enemmän pureskeltavaa kuin tavallisessa pannukakussa, mutta ehkä voisin jättää puuropannarista vastaisuudessa sahramin pois. Eli kallistun siis seuraavalla pannarikerralla näillä näkymin Ahvenanmaan pannukakun puoleen.

Siinä olisikin muuten syy keittää pitkästä aikaa mannapuuroa.

Tunnbrödsrulle eli ruotsalainen grillirulla

2011-05-02T23:55:00.003+03:00

Tunnbrödsrulle on ruokalaji, johon törmäsin ensimmäistä kertaa vuosi sitten ruotsalaisdekkaria lukiessani. Siinä ruotsalainen naispäähenkilö osti grilliltä rieskarullan, jonka sisällä oli grillimausteiden ohella perunamuusia, grillimakkaraa, pilkottua maustekurkkua, sipulia sekä katkarapusalaattia.

Olin silloin kyseisestä ruokalajista aivan ällistynyt, mutta nyt olen tehnyt sitä todistettavasti myös itse:

Tunnbrödsrulle (kahdelle, ohjeistusta otettu täältä)

2 ohutta rieskaa
2 makkaraa tai nakkia (meillä Kabanossi-nakkeja)
katkarapusalaattia (voi tehdä myös itse katkaravuista, majoneesista ym. aineksista)
perunamuusia (kannattaa tehdä itse keitetyistä perunoista, voista, maidosta ja suolasta)
hienonnettua (kevät)sipulia
kuutioitua tomaattia
tuoretta salaattia
paahdettua sipulia
sinappia
ketsuppia

Paista makkarat pannulla. Levitä muusi rieskan päälle ja aseta rieskan päälle makkara. Lisää sinappi ja ketsuppi täytteiden päälle. Seuraavaksi sipuli, tomaatti ja salaatti. Tämän jälkeen pinoa rieskan väliin katkarapusalaattia ja paahdettua sipulia, kääri kokoon esimerkiksi leivinpaperin avulla ja tarjoile.

Ruotsalaisesta rieskarullasta ei tullut suoranaista suosikkiruokaani, mutta siitä huolimatta haluaisin päästä maistamaan sitä jolloinkin johonkin ruotsalaiselle grillille.

Katkarapusalaatti on suomalaisiin grillimausteisiin tottuneelle erikoinen lisäys. Ruotsissa se on sen sijaan pikaruokien vakiolisäke. Kun kävimme Gotlannissa ensimmäisenä opiskelukesänämme, ihmettelimme jatkuvasti listoilla näkyvää räksalladia (ruokailimme rahattomina opiskelijoina runsaasti Sibyllassa ynnä muissa leirintäalueiden laitamilla sijaitsevissa pikaruokapaikoissa).

Lopulta sitten erään kerran tilasimme grillimyyjän ihmetykseksi pelkkää katkarapusalaattia, kun halusimme selvittää, mitä sillä tarkoitettiin. Samalla periaattella voisi tilata suomalaiselta grilliltä pelkkää sinappia tai vaikka ananasrenkaan.

Ruotsalaisen rieskarullan sisään voi Wikipedian mukaan laittaa muunkinlaisia aineksia. Poronkäristys ja lohi kuulostavat vielä ihan toteuttamiskelpoisilta vaihtoehdoilta, mutta hapansilakkaa en ehkä arvaisi oman rullani sisään sommitella. Se ruotsalaisherkku on nimittäin vielä testaamatta.

Pitäisiköhän sitä uskaltautua ruotsalaisen ruokaviikon kunniaksi viimein maistamaan?

Mietin, että tuhti rulla kaipaa vastapainokseen hieman kepeyttä, mistä syystä päätin tehdä sille kaveriksi (tai jälkiruuaksi) hedelmäsalaattia. Ostin salaattia varten tuoreita mansikoita, jotka olivat kyllä yllättävän maistuvia - niin huonosti kuin ne toukokuun alun ruokasesonkiin sopivatkin.

Ruotsalaisen tästä salaatista tekee ainesosalistaan sisältyvä Daim:

Hedelmäsalaatti (ohje matklubbenista)

ananas
muutama kiivi
mansikoita
1 dl kermaa
4 pientä marenkia
Daimia murskattuna

Lohko hedelmät sopiviksi salaattisuupaloiksi. Halkaise mansikat ja yhdistä ne hedelmälohkoihin.
Vatkaa kerma. Murskaa marenkeja ja sekoita ne kermaan. Lusikoi salaatin päälle marenkikermaa ja Daim-paloja.

Yritin etsiskellä ruokaviikkoa varten myös tyypillisiä ruotsalaisia salaatteja, mutta menestys oli varsin kehno. Yhdenlaisen punajuurisalaatin reseptin sentään löysin; ruotsalaiset tykkäävät kaikesta päätellen lisätä majoneesia salaatteihinsa.

Luvassa ruotsalaista ruokaa

2011-05-01T23:02:00.001+03:00

Se on sitten toukokuu. Blogissamme vietetään ensi viikolla ruotsalaista ruokaviikkoa yhteistyössä VisitSwedenin ja Matkalla Ruotsissa -blogin kanssa.

Luvassa ei ole janssoninkiusausta, lihapullia eikä edes hölskykurkkuja vaan jotain aivan muuta. Ihan ensimmäisenä nähdään luultavasti piknikruokaa ruotsalaiseen tapaan (terveisiä vaan kaikille niille, jotka lähtivät tänään eväsretkelle räntäsadetta uhmaten).

Suosikkipastaa

2011-04-29T10:01:00.003+03:00

Emme kokkaa enää tätä nykyä kovinkaan usein pastaa, mutta pastanjauhajana tulee siitä huolimatta toisinaan pohdittua pastan syvintä olemusta. Kuten sitä, mikä saattaisi olla maailman paras pastakastike.

Olisiko se vaikka Jamie Oliverin metsäsienipasta vai Bar9:n pollo limonello? Vai kuitenkin ihan tavallinen bolognese?

Monissa kokkien kehumissa pastakastikkeissa on mukana chiliä, valkosipulia ja jonkinlaista makkaraa. Niin myös tässä Kaisan chilikisareseptissä, jossa pääsi käyttämään ihan mukavasti tomaattituotteita:

Tulinen pastakastike

300 g salamia tai chorizo-makkaraa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl marinoituja artisokansydämiä
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl kalamata-oliiveja
500 g tomaattimurskaa
1/2 tl habanero-chilikastiketta
1/2 tl chilijauhetta
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
400 g tagliatelle-pastaa
parmesaanilastuja

Viipaloi salami, silppua sipuli ja valkosipulit. Paloittele valutetut
artisokat, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Paista pannussa hetki
salamia ja sipuleita. Lisää tomaattimurska. Anna kiehua pienellä
lämmöllä. Keitä sillä välin pasta.
Lisää kastikkeeseen kasvikset ja mausteet. Laita lautasille pastaa ja
kastiketta. Ripottele annosten päälle parmesaanilastuja.

Minä laitoin ruokaan chorizoa siitä huolimatta, että olen sen kanssa toisinaan vähän ymmälläni. Kuoren kanssa saa nimittäin olla tarkkana, sillä kuorellinen chorizo ei ole lautasella kovinkaan mukava. Nytkin nyhdin makkaroista kuoret pois, vaikkeivät ne kovin mielellään olisi halunneetkaan irrota. Mutta ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kertokaa kommenttilaatikossa kaikin mokomin omat pastakastikesuosikkinne, jos semmoisia sattuu löytymään.

Dajm (tai Daim...)

2011-04-27T23:58:00.001+03:00

Aikakauslehdissä halutaan aina tarjota lukijoille juhlareseptit jollain tavoin uudistettuina, mutta minä luotan jouluna ja pääsiäisenä enimmäkseen vanhoihin tuttuihin perusresepteihin. Niin kuin nyt punaviinissä ylikypsäksi hauduteltuun lammaspaistiin, joka maistui pääsiäissunnuntain ulkoilupäivän jälkeen ihan ylihyvältä.

Mietinkin jo, että satuinko tekemään pääsiäisenä mitään uutta postattavaa ruokaa, mutta sitten muistin uusimman suklaakokkailuni. Kokeilin nimittäin tehdä kiirastorstain iltana Dajmia, joka onkin ollut suunnitelmissa aina vuodesta 2006 lähtien.

Dajm oli joskus muinoin lempisuklaapötköni, mistä syystä minua on kiinnostanut kokeilla, miten se onnistuisi kotioloissa. (Muinaisen viehtymyksen huomaa siitäkin, että pötkön nimi on muuttunut näköjään jo vuonna 1990 Daimiksi.)

Dajmin ulkonäköön olin varsin tyytyväinen, mutta maku oli hiukan liian sokerinen eikä pohjalevy ehkä ihan tarpeeksi napsahtava. Mutta tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan:

Dajm (ohje Sekasopasta)

2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
2 rkl voita tai margariinia
1 rkl kermaa
1/2 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
150 g maitosuklaata

Laita rasva kattilaan. Anna sulaa hetken. Lisää kerma ja muut ainekset paitsi suklaa. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos leivinpaperille, laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli taikina ohkaiseksi levyksi. Toimi ripeästi sillä taikina jäähtyy nopeasti ja kovettuu kovaksi. Anna levyn jäähtyä ja kovettua. Sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa sulaksi ja levitä levyn päälle. Anna suklaan kovettua ja taittele paloiksi.