sunnuntaina, helmikuuta 26, 2017

Nuotioruokaa



Helmikuu on ollut Jauhantapajalla melkoista haipakkaa, mutta reilun viikon päässä siintävä talvilomaviikko tuo toivottavasti mukanaan (paitsi keskeneräisten kirjoitustöiden edistämistä) myös rentoutumista ruoanlaiton parissa.

Erityisen rentouttavalta tuntuisi tällä hetkellä grillikotakokkailu, minkä vuoksi voisi jossain välissä pohtia hieman tarkemminkin, mitä kaikkea kotanuotiolla voisi tänä keväänä kokata.

Viime vuoden ruokakuvien ja -muistiinpanojen joukosta löytyivät ohjeet muun muassa soijalla maustettuihin kalavartaisiin, nuotioperunoihin sekä yksi sinappinen ruusukaaliresepti:

Nuotioperunat (linkki ohjeeseen)

vajaan kilon verran (uusia) perunoita
1 iso sipuli
1 rkl hienonnettua valkosipulia
4 rkl voita
1-2 rkl worchestershirekastiketta
⅛ tl cayennepippuria
suolaa ja pippuria maun mukaan

Viipaloi perunat ja sipulit kohtalaisen ohuiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet sen verran suuren alumiinifolion päälle, että saat käänneltyä folion nyytiksi. Kasaa loput ainekset perunoiden päälle, kääri paketti kokoon ja paista puolen tunnin ajan tai niin pitkään, että perunat kypsyvät mukavasti.

Nyyteissä kypsyvistä ruokalajeista kannattaa muistaa myös makkaraperunat.



Sinappiset ruusukaalit (linkki ohjeeseen)

puoli kiloa ruusukaalia
2 rkl karkeaa Dijon-sinappia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
(varrastikkuja)

Kiehauta vettä kattilassa. Ryöppää ruusukaalit keittämällä niitä 3-4 minuutin ajan. Nosta kaalit vedestä esim. reikäkauhalla ja huuhtele ne kylmällä ne vedellä. Kuivaa kaalit, poista enin osa kovasta kannasta sekä uloimmat lehdet.
Sekoita sinappi, oliiviöljy, suola ja pippuri. Sekoita kaalit sinappikastikkeeseen sopivan pienessä kulhossa. Anna marinoitua noin 30 minuutin ajan.
Töki kaalit varrastikkuihin; yhteen mahtuu kätevästi 3-4 kappaletta. Grillaamisen voi hoitaa halutessaan myös grilliritilällä. Grillaile 5 minuuttia kultakin puolelta tai niin pitkään, että lopputulos on mukavan kypsä. Tarjoa heti.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails