tiistaina, elokuuta 23, 2011

Mantelipanerointia ja kukkakaalipyrettä

Olen pitkän päivän jälkeen aivan katkipoikki, joten kirjoittaminen tahmaa nyt näköjään jo ihan alkumetreillä. Siitä huolimatta, että olen yrittänyt virkistää itseäni runsailla määrillä mustaa kahvia (tunnustettakoon, että kahvi on maistunut viime viikkojen aikana taas huomattavasti teetä paremmin).

Raskaan työn raatajille on tarkoitettu myös tämänkertainen ruoka, johon idean otin mainiosta Makeemman elämän eväät -blogista.

Mantelipaneroidut ahvenfileet houkuttivat testaamaan mantelin ja kalan yhteensopivuutta vähän uudessa muodossa. Minulla ei tosin ollut käytössäni mantelijauhoja vaan vähän rouheampaa tavaraa, mutta ihan hyvää tuli siitä huolimatta.

Ahvenet kuulostivat kätevältä kaverilta kukkakaalipyreelle, johon ohjeen otin Gordon Ramsayn Sunnuntairuokaa -kirjasta. Gordon tosin suositteli pyreen kaveriksi pannussa paistettuja kampasimpukoita:
Kukkakaalipyree

1/2 kukkakaali, noin 350 g, puhdistettuna
30 g voita
1-2 rkl maitoa
1 dl ruokakermaa

Irrota kukkakaalin kukinnot. Sulata voi kattilassa, lisää kukinnot ja kypsennä 3-4 minuuttia. Lisää hieman maitoa, laita kansi päälle ja anna kypsyä 2-3 minuuttia. Lisää sitten kerma ja kuumenna hiljalleen kiehuvaksi. Jätä kansi osittain auki ja keitä vielä muutama minuutti, kunnes kukinnot ovat pehmenneitä. Mausta reilusti (suolallako?, toim. huom.). Kaada kukkakaalit ja kerma monitoimikoneeseen ja anna moottorin käydä muutama minuutti, kunnes seos on tasainen. Kaavi astian reunat välillä puhtaiksi. (Tämä on paljon helpompaa silloin, kun seos on vielä kuumaa.)

lauantaina, elokuuta 20, 2011

Elonkorjuujuhla jänispaistin äärellä (ja paistetun brie-juuston)

Hiljattain saimme jälleen kutsun jänispadan hallitsevan ja jäniksiä usein omistavan tuttavapariskuntamme luo elonkorjuuhenkiseen iltaan. Onni oli myötä, ja pakastimen syövereistä oli kaiveltu jänis tämänkin illan vieraiden lautasille. Kotimainen, isännän toimesta itse pyydetty riista mahtaakin olla niin lähellä elonkorjuuta kuin maatilaton kaupunkilainen pääsee.

Lupauduin järjestämään jonkinlaisen alkupalan, ja niin teinkin - joskaan annos ei rehellisyyden nimissä sopinut kovinkaan hyvin illan elonkorjuuteemaan. Hyvin se onneksi kuitenkin väkeen upposi. Ohje on kaikkien julkkiskodinhengettärien kantamuodon, Martha Stewartin verkkosivuilta ja suhteellisen makeana soveltuisi elonkorjuuraatimme mielestä myös jälkiruoaksi.

Paistettu brie ja pekaanipähkinät

1 pienehkö kiekko brieä tai camembertiä (esim. n. 250 g)
1,2 dl (tai kourallinen-pari) pekaanipähkinää palasina
3 rkl ruskeaa ruokokidesokeria
3 rkl vaahterasiirappia
patonkia tai sopivia juustokeksejä tarjoiluun

Lämmitä uuni 180 C:hen. Laita juustokiekko pellille tai uuniritilälle leivinpaperin päälle ja paista kunnes juusto on pehmennyt (n. 15-20 min). Siirrä tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä (n. 20 min).

Paahda juuston jäähtyessä pekaanit: levitä pähkinänpalat uunipellille puhtaan leivinpaperin päälle ja paista kunnes ne tuoksuvat ja näyttävät hieman paahtuneilta (n. 7-10 min). Kuten aina pähkinöiden kanssa, kannattaa olla tarkkana - ne palavat todella helposti ja äkkiä! Ripottele pähkinänpalat sitten juuston päälle ja anna niidenkin jäähtyä hieman.

Kaada vaahterasiirappi ja sokeri pieneen kattilaan, kiehauta ja hauduta miedommalla lämmöllä, kunnes seos kuplii ja vaahtoaa. Tähän ei kulu kuin minuutti tai pari. Valuta sitten kuuma sokeri-vaahterasiirappikastike pähkinöiden ja juuston päälle.

Tarjoa annos patonginviipaleiden tai juustolle sopivien keksien kanssa. Parhaiten juustoon tuntui tepsivän kakkulapion ja veitsien tapaisilla työkaluilla. Pehmeä, makeaksi maustettu juusto maistui erittäinkin maukkaalta patonginpalasten päällä - ja olisi tosiaan käynyt makeutensa puolesta jopa jälkiruoaksi.


Myös talon puolesta oli tarjolle järjestetty alkupaloja: hailuotolaista saaristolaisleipää, oman maan punaherukkahilloketta ja erinomaisen maukkaita hirvilihapullia. Myös salaattiin oli elonkorjattu oman pihapellon retiisiä ja salaattia.

Jälkiruoaksi saimme kermavaahdolla ja punaherukoilla kuorrutettuja marenkeja. Punaherukat toimivat makean marengin kanssa erinomaisesti - jopa minulle, joka normaalisti vierastan kovin makeita asioita. Punaherukoiden kirpeys leikkasi marengin makeutta todella mukavasti.


tiistaina, elokuuta 16, 2011

Aji Cristal -satoa

Elämään on mahtunut tänä vuonna monenlaista harmin paikkaa, mutta tammikuussa kylvetyt chilit ovat jaksaneet kasvaa siitä huolimatta.

Nyt chiliä pukkaa oikeastaan jo niin paljon, että sitä saisi olla silppuamassa jokaikiseen ruokaan. Olisi mukava keksiä ideoita myös chilien syömiseen kokonaisina.

Kuvissa Aji Cristalit on täytetty juustolla ja kääritty pekoniin, minkä jälkeen ne on viety grilliin kypsymään. Seuraavaksi olisi kerättynä satoa mysteerichilistä nimeltä CAP 220.


tiistaina, elokuuta 09, 2011

Mestarien aamiainen

Kaveripiiriini on iskenyt kesän mittaan ihan mahdoton karppausvillitys. Lähestulkoon kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat ryhtyneet välttelemään hiilareita, joten pakkohan tässä on itsekin ryhtyä kokkailemaan ainakin jossain määrin semmoisia ruokia, joita mahdollisimman moni muukin pystyisi syömään.

Joku lukijamme suositteli meille viime keväänä blogia nimeltä Kayotic Kitchen, josta testasin sunnuntaina viimein mestarien aamiaista. Kylään tullut tuttava totesi osuvasti, että kyseessä oli englantilaisen aamiaisen ainekset yhteen pataan pistettynä:
Breakfast of Champions

1/2 tölkki tomaattikastikkeeseen säilöttyjä valkoisia papuja
2 paksua pekonisiivua, pilkottuna (laitoin vähän ekstraa, kun suomalainen pekoni on kuitenkin aika ohutta)
1 pieni sipuli
2 tomaattia
4 munaa
raastettua juustoa
suolaa ja pippuria

Pilko sipuli, kuutioi tomaatit ja paloittele pekoni. Ota valurautapata ja kypsennä siinä pekonia muutaman minuutin ajan. Lisää sipuli ja paista vielä 4 minuutin ajan.
Lisää sekaan tomaatit ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Paista 2 minuuttia ja kippaa sen jälkeen sekaan pavut sooseineen.
Riko päälle munat ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Raasta päälle juustoa.
Lykkää pata 175-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi (tai niin pitkäksi aikaa, että valkuaiset jähmettyvät). Pinnalle voi pilkkoa jotain vihreää, jos sattuu muistamaan (itsehän en muistanut, vaikka ikkunalaudalla kasvaisi esim. lehtipersiljaa).
Tarjoa halutessasi esim. paahtoleivän kaverina.

Ei hullumpi aamiainen ollenkaan. Kananmunien keltuaiset olivat jääneet mukavan löysiksi, mutta tuoretta tomaattia olisin toki voinut pilkkoa sekaan enemmältikin.

(Pssst. Itse en ole lähtenyt hiilarivillitykseen mukaan, kun en vaan pysty elämään ilman ruisleipää. Sitä paitsi ajattelin leipoa joskus lähipäivinä pizzaa, koska joskus sitä on vaan niin pizzapäivän tarpeessa.)

maanantaina, elokuuta 08, 2011

Mansikkasalaatti

Paras mansikka-aika alkaa olla tältä vuodelta takanapäin, mutta viikonloppuna oli pakko päästä tekemään siitä huolimatta mansikkasalaattia. Sain nimittäin kokeilla salaattiin vähän aikaa sitten ostamaani vadelmaviinietikkaa.

Etikka ei tosin maistunut lopputuloksessa ollenkaan niin paljon kuin valkosipuli, joka jyräsi pikkuisen muita makuja alleen. Taisi tulla valikoitua sekaan vähän turhan iso valkosipulinkynsi. Mutta oikein mukava salaatti muuten:

Mansikka-fetasalaatti (ohje blogista Closet Cooking)

1 valkosipulinkynsi (raastettuna)
1/2 tl hunajaa
1/2 tl Dijon-sinappia
1/2 rkl vadelmaviinietikkaa
1/2 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
(romaine)salaattia (esim. revittynä)
(reilu) kourallinen mansikoita, viipaloituna
saman verran fetajuustoa (murusteltuna)
kourallinen manteleita (paahdettuna)

Sekoita kulhon pohjalla valkosipuli, hunaja, sinappi, etikat ja öljy. Kippaa kastikkeen päälle salaatti, mantelit ja mansikat. Sekoittele niin, että kastike tarttuu salaattiaineksiin kauttaaltaan. Murustele päälle fetajuustoa.

Fetan ja mansikan yhdistelmä on näköjään ollut viime aikoina maullaan. Samaten olen syönyt pekonia, mutta siitä aiheesta lisää parissa seuraavassa postauksessa.

torstaina, elokuuta 04, 2011

Basilika ja ananas

Hiljattain vanha kaverini - hyvän ruoan päälle ymmärtäväksi tiedetty - vinkkasi, että ananaksesta ja basilikasta tulisi yhdessä hyvää. Yllättävät maut tukevat toisiaan kuulemma todella hyvin. Onneksi eteisen ikkunalaudalla on kesän ajan kasvanut hyvä sarja basilikapuskia - ja tuoreita ananaksia saa nykyään kaupasta kuin kaupasta.

Testireseptiksi googlailin Cookwormin ananas-basilikagranitan, joka onnistuu niin jäätelökoneella kuin ilmankin. Periaatteessa kyseessä on vain murjottua ananasta ja hieman tuoretta basilikaa, sekä sitruunaa hapoksi ja sokeria makeudeksi. Ajoin massan hyhmäksi jäätelökoneessa, mutta alkuperäisohjeen mukaan yhtä hyvin onnistuu ihan vain pakastimessa jäädyttämällä - kunhan aina välillä murjoo jäätyneet hileet pienemmiksi, jotta rakenteesta tulee kuohkea.

Ananas-basilikagranita

puolikas kypsä ananas rouheasti paloiteltuna eli n. 500 g paloiteltua ananasta
puolikkaan sitruunan mehu
3-4 suurta basilikanlehtä, hienoksi hakattuna (laitoin kyllä enemmän - ehkä muiden basilikoissa on suuremmat lehdet)
0,6 dl vettä
2 rkl sokeria

Soseuta ananaspalat monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa tasaiseksi. Muutama isompi pala joukossa ei haittaa, sattumat ovat tämäntyyppisessä jälkiruoka- tai herkkuannoksessa aivan paikallaan.

Laita vesi ja sokeri pieneen kattilaan ja kiehauta. Keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes liemi hieman paksuuntuu. Kaada sokeriliemi, sitruunamehu ja hakattu basilika ananasmuhenan joukkoon ja joko hyydytä se jäätelökoneessa koneen ohjeiden mukaisesti tai jäädytä pakastimessa.

Pakastimen kanssa jähmetys tapahtuu seuraavasti: seos kaadetaan laakeaan astiaan ja laitetaan pakastimeen. Noin 20 minuutin välein massaa hämmennetään haarukalla ja suurimmat jäätyneet palat muusataan. Jäädytys-muusaus -sykliä voi jatkaa periaatteessa ikuisesti, mutta hyvä lopputulos saavutettaneen 1-1,5 tunnissa.

maanantaina, elokuuta 01, 2011

Jauhantaa Visbyssä

Olen täällä Pastanjauhannassa muutamaan otteeseen maininnutkin, että teimme aikoinaan ensimmäisen yhteisen matkamme Gotlantiin. Olin silloin valtavan innostunut arkeologiasta ja halusin omin silmin katsomaan saaren kuvakiviä ja viikinkiaikaisia hopea-aarteita.

Nyt sitten päätimme mennä Gotlantiin uudestaan, kun saimme toukokuussa toteuttamastamme ruotsalaisesta ruokaviikosta palkinnoksi lennot jonnekin päin Ruotsia. Visby sitten kiilasi kesän kunniaksi ohi Tukholmasta ja muistakin Manner-Ruotsin kaupungeista.

Tällä kertaa ruokakohteet veivät voiton historiasta. Vuokra-autolla pääsi kätevästi Visbyn ulkopuolelle, ja yhtenä keskeisenä kohteena oli vierailla Euroopan pohjoisimmalla rypäleviinitilalla. Viiniä viljelee Gotlannissa sijaitsevalla Guten tilalla mies nimeltä Lauri Pappinen, jonka haastatteluja olen lukenut lehdistä joskus aikaisemminkin.

Pappinen on kovasti harmitellut sitä, ettei hän voi keskieurooppalaisten viinitilojen tapaan myydä viinipulloja tilaltaan vaan viinistä kiinnostuneet ostajat pitää opastaa lähimpään Systembolagetiin. Että eläköön vaan monopoli ja yrittäjäystävällinen kansankoti.



Maistoimme tilan valko-, rose- ja punaviiniä neljän sentin maistelumotit (tai minä maistelin toki vähän enemmänkin, kun Ruotsin 0,2 promillen rattijuopumusrajaan ei juuri kärsi viiniä siemailla), ja täytyy kyllä tunnustaa, ettei tullut käytyä Systembolagetissa hakemassa puteleita kotiin viemisiksi.

Roseviini maistui mukavan kirpakasti tuoreilta viinimarjoilta, ja punaviininkin maku oli ihan mahdottoman hailakka, vaikka siinä oli valkoviiniin verrattuna ihan yllättävän paljon makua ja meininkiä. Johonkin viininmaistelutapahtumaan noista olisi kyllä saanut mukavaa vertailukohtaa lämpimämmässä ilmastossa kasvaneelle viinille.



Gotlannissa on paljon lampaita, ja lammasta oli ruokaturistina tietenkin pakko päästä maistamaan. Parsa mainittiin usein maatilatorien myyntituotteeksi (yllä kuvia Lilla Bjers Gårdsbutikenista), ja lisäksi useammassa kohtaa mainostettiin saaren tryffelituotantoa.

Myös merenelävät maistuivat. Gotlannin pohjoispuolella sijaitsevassa Fårössä sain kesän parhaan ruokakokemuksen: runsaalla aiolilla ja leipäkrutongeilla höystetty kalapata oli aivan taivaallista. Maatilalle perustetun ravintolan palvelu vaan tahtoi kangerrella. Ulkosalla istuneet ihmiset ryhtyivät tarjoilijoiksi itselleen, hakivat ruokalistat omatoimisesti ja sitä rataa. Mutta hyvää kannatti näköjään odottaa.



Kalaa tuli syötyä myös Bakfickan-nimisessä ravintolassa, joka on ilmeisesti avoinna vuoden ympäri. Suuri osa visbyläisistä ruokapaikoista on nimittäin auki ainoastaan kesäaikaan turisteja varten.

Tällaisten paikkojen ruokalistalla näytti olevan aina samat perusmurkinat: nachoja, pasta bolognesea ja sahramipannukakkua, jota tuli siis maistettua nyt ihan autenttisessa ympäristössä kerman ja sinivatukkahillon kera.





Mutta siis. Bakfickanissa söin paistettua silliä, joka kuuluukin olevan kyseisen paikan klassikkoannos. Eikä se hullumpi ollutkaan.







Lammasta söimme Gotlannin pohjoisosassa sijaitsevassa Fårösunds Fästning by Pontus -nimisessä ravintolassa. Paikan omistaa Pontus Frithiof -niminen julkkiskokki, joka tuntuu olevan ehkä hiukkasen itseään täynnä. Tai ainakin hänen ravintoloidensa nimet ovat aina aika Pontus-lähtöisiä. Kuten vaikka Pontus by the Sea.

Nykyään näyttäisi olevan muodikasta nimetä annokset niiden keskeisen pääraaka-aineen mukaan. Söin Pontuksen paikassa alkupalaksi tomaatteja, joiden kaverina oli basilikasta tehtyä yrttiöljyä. Todella hyvää, mutta tomaatteja oli minun makuuni tietenkin ihan liian vähän.

Porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kanssa tarjoiltu pääruokalammas oli jätetty omaan makuuni turhan raa’aksi, minkä takia suutuntuma oli vähän semmoinen, kuin olisi purkkaa syönyt. Mutta ylikypsä lammas ei toki istuisi oikein tuommoiseen vähän minimalistisempaan meininkiin.



Jälkiruokajuustot ansaitsivat kerrankin kiitosta. Mieluisat juustot sai valita vähän isommasta valikoimasta (otin tietenkin paikallista sinihometta), ja juustojen kanssa tarjoiltu porkkanahilloke (tai mikä lie) toimi tosissaan hyvin. Että kyllä se Pontus on jotakin hoksannutkin.

Gotlannista löytyy ilmeisesti useampikin hyvä lättybaari. Kuvan yltiöherkullisen rapea tomaattiluomus on kuvattu Creperie Hablingbossa.

Että olihan tuo vähän erilainen matka verrattuna siihen opiskeluaikaiseen pyöräilyreissuun, jolloin ruokailimme lähinnä Sibyllassa ja poljimme muun muassa Lummelundan tippukiviluolaan. Mutta tulipa nähtyä sekin ihme, että jokin täkäläinen lentoyhtiö myy vielä aamupalaa lyhyillä lennoilla (35 min Visbystä Tukholman Brommaan).

Gotlandsflyg oli nimittäin ostanut aamiaissämpylät visbyläisestä kahvilasta:

Psssst. Kätköily oli jälleen kerran oivallinen keino tutustua semmoisiin paikkoihin, joita ei muuten olisi hoksannut ollenkaan. Löysimme esimerkiksi Peppi Pitkätossun karkkikaupan:


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails