tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Kuuman päivän kuha: south-of-the-border -grillipannukala

Jo tovi sitten tilaamamme uusi Weber-kirja saapui viimein ja on osoittautunut jälleen erinomaiseksi grillausoppaaksi. Jostain syystä näiden Jamie Purviancen oppaiden reseptit ovat huomattavasti keskivertokeittokirjoja varmatoimisempia. Kun malttaa noudattaa ohjeita edes kohtuullisen tarkasti, lopputulos on käytännössä aina ollut mainio. Edes ohjeiden grillausaikoja ei yleensä tarvitse juuri säätää, ellei ulkona satu olemaan kamalan kylmä tai tuulinen päivä.

Tämänkertainen, mukavan chilinen kalaruoka valmistui oheiskasviksineen ripeästi ja melko vähällä vaivalla. Puolen tunnin marinointi huoneenlämmössä lienee aikaavievin osuus.

Tällaista hieman mausteisempaa ruokaa on ollut jotenkin miellyttävämpi syödä viimeaikaisten säiden tapaisissa järjettömissä helteissä, kun lämpö jotenkin pudottaa ruokahalua. Seuraavalla kerralla taidamme vielä tehdä kasviksia tuplamäärän ohjeistettuun nähden - nekin nimittäin katosivat lautasiltamme kiitettävällä vauhdilla.

Grillasimme sekä kasvikset että kalan teräksisellä kasvispannulla, mutta lisukkeet voi yhtä hyvin tehdä foliovuoassa ja kalan vaikka suoraan grillin ritilällä. Ohut kalafile tosin tuppaa helposti tarttumaan ritilöihin ja murenemaan käännettäessä, ja tässä suhteessa teräspannun käyttäminen helpotti.

South-of-the-border -grillipannukala

marinadi:
4 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
4 tl limestä puristettua mehua
2 tl chilijauhetta
1 1/2 tl merisuolaa
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
hienonnettu valkosipulinkynsi (alkuperäisessä ohjeessa 1/2 tl garlic granules)
ripaus oreganoa (alkuperäisessä ohjeessa 1/2 tl Mexican oregano)
1/2 tl paprikajauhetta

kuhafileitä (alkuperäisessä ohjeessa esim. turskaa tai punasnapperia)
merisuolaa

2 vihreää (poblano)chiliä, siemenet poistettuna ja leikattuna noin sentin levyisiksi rinkuloiksi
4 luumutomaattia (meillä 12 kirsikkatomaattia, kun luumusellaisia ei löytynyt), sentin levyisinä viipaleina (siemenet voi poistaa, jos haluaa)
8 valkosipulinkynttä, kuorittuna
4 isoa kevätsipulia, siistittynä ja varret poistettuna mutta muuten kokonaisina

1. Yhdistä marinadin ainekset pienessä kulhossa. Siirrä sitten 2 ruokalusikallista marinadia toiseen kulhoon.

2. Järjestele kalafileet vadille ja kaada niiden päälle pienessä kulhossa oleva marinadi - eli siis suurin osa marinadista. Levitä se tasaisesti kaikille fileille molemmin puolin ja ripottele päälle vielä hieman suolaa. Peitä kelmulla ja anna marinoitua huoneenlämmössä puolen tunnin ajan.

3. Laita chilit, tomaatit, valkosipulit ja kevätsipulit isoon kulhoon (eli siihen, johon laitoit on 2 rkl marinadia) ja sekoita marinadi niiden joukkoon.

4. Grillaa kasviksia kansi kiinni 6-8 minuuttia suoralla keskilämmöllä (eli kaasugrillissä polttimen nupikat noin puoliväliin). Kasviksia kannattaa käännellä pari-kolme kertaa tänä aikana, jotteivät ne pala tai mustu liiaksi.

5. Grillaa kalafileitä samaisella suoralla keskilämmöllä kansi kiinni 10-12 minuuttia. Kalaa kannattaa pyrkiä sohimaan grillauksen aikana mahdollisimman vähän. Optimi on, että se ainoastaan käännetään kerran, suunnilleen puolivälissä grillausta. Kala ja liha menettävät mehevyyttään joka kerran, kun niitä tökitään lastalla tai pihdeillä. Lisäksi herkkä kala murenee tai lohkeilee helposti, jos sitä hämmentää liian ahkerasti.

Kasvikset ja kalan voi grillata yhtä aikaakin, mutta grillipannun koko rajoitti ja valmistimme kasvikset ensin. Folion alla ne pysyivät hyvinkin lämpiminä sillä aikaa, kun kalaa grillattiin.

Weber-opus opasti kasaamaan annoksen niin, että kasviksia laitetaan keoksi lautaselle ja kalafile nostetaan sitten niiden päälle.

perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Maalaissalaatti uppomunalla

En ole seurannut moneen kuukauteen yhtään telkkarista tulevaa ruokaohjelmaa*). Ja homma olisi tehty vielä tätä nykyä meille sohvaperunoille niin kovin helpoksi, kun monia ohjelmia pystyy seuraamaan jälkikäteen vaivattomasti netistäkin.

Ohjelmien seuraamattomuuden toki huomaa keittiössä puuhastellessaan. Olen siirtynyt taas vaivihkaa valkosipulinpuristimen käyttäjäksi (vaikka taloutemme toinen osapuoli siitä minulle aina silloin tällöin motkottaakin).

Keväällä katsoin kuitenkin lukijamme suosituksesta yhden jakson nelosen Sokkokokkia, ja sieltä nappasin saman tien mukaani maalaissalaatin ohjeen. Sitä kelpaa laittaa ruuaksi nyt, kun tomaatit ovat mehevimmillään.
Pieni maalaissalaatti ja uppomuna

4 luomukananmunaa
2 lt vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
8 siivua pekonia
1 dl kivettömiä kalamata-oliiveja
pala kurkkua
10 kirsikkatomaattia
5 säilöttyä latva-artisokanpohjaa
salaatteja kuten tammenlehvää ja lollo-rossoa
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Valmista ensin uppomunat. Laita vesi kattilaan kiehumaan. Riko munat yksitellen kahvikuppeihin.
Kun vesi poreilee, lisää mukaan etikka. Laita kaksi munaa kerrallaan veteen varovasti kahvikupista. Pyöräytä vettä lusikalla jotta munat eivät tartu kattilan pohjaan. Hauduta munia noin kolme minuuttia ja nosta ne sitten kylmään veteen jäähtymään.
Paista pekonit rapeaksi pannulla ja laita ne käsipaperin päälle. Kuori kurkku ja poista sisukset. Kuutioi kurkku. Halkaise kirsikkatomaatit. Leikkaa artisokan pohjat neljään osaan. Laita vihannekset kulhoon ja mausta ne etikalla, suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Lisää mukaan vielä halkaistut oliivit.
Revi ja pese salaatit. Lisää kulhoon ja sekoita varovasti. Nosta salaatti lautaselle ja uppomuna sen keskelle. Koristele pekonisiivuilla.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin aiempaa jauhantakeskustelua uppomunista löytyy täältä.

*) Ruoka-aiheisia DVD-ohjelmia olemme tosin katsoneet muutamia. Löysimme juhannuksen aikoihin videovuokraamosta Gordon Ramsayn Kurjia kuppiloita (Kitchen Nightmares) viidellä eurolla (tuolla hinnalla irtosi toinen tuotantokausi kokonaan omaksi). Ensimmäinen meillä jo olikin.

Varsinaisia ruokavinkkejähän noista Kurjista kuppiloista ei juurikaan saa. Paitsi Momma Cherri's -jakson jälkeen tuli ihan hillitön tarve päästä kokkailemaan vähän soul foodia. Ramsaykin söi siinä paikassa lautasensa kokonaan tyhjäksi.

torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Pokkarit on pop

Olen harvinaisen innokas lukemaan niin sanottua kioskikirjallisuutta. Kassistani löytyy melkein aina pehmeäkantinen pokkari ja lompakostani vastaavasti parikin pokkaripassia. Etenkin Helsinki-Vantaan pokkarikauppa on aina ehdoton käyntikohde.

Lentokentältä lähti mukaani myös Dieettitytön huimat seikkailut, joka kertoo australialaisen Shauna Reidin huikeasta 80 kilon painonpudotuksesta. Kirja on kirjoitettu vetävästi ja hauskasti, mutta ennen kaikkea se kiinnosti minua sen vuoksi, että teksti perustuu Shaunan blogiin nimeltä The Amazing Adventures of Dietgirl.

Kyseessä on siis laihdutusblogi, jossa ei tosin enää tällä hetkellä laihduteta vaan keskustellaan pikemminkin terveellisistä elämäntavoista ja muusta sellaisesta.

Dieettityttö-kirjassa on luonnollisesti myös paljon juttua ruuasta. Australialainen Shauna päätyy Euroopassa reissatessaan pikaisesti myös Suomeen, ja kunnon “miten olet viihtynyt meidän maassamme?” -suomalaisena minua tietenkin kiinnosti, mitä hän kirjoitti käynnistään Helsingissä.

Ei kovinkaan paljon, mutta suomalainen suklaa teki sentään lähtemättömän vaikutuksen herkkusuiseen päähenkilöön:
”Makeiset koituivat turmiokseni. Janen vaikuttava kokoelma erimaalaisia karamellipapereita innoitti minua aloittamaan oman kokoelman keräämisen. Se oli mainio tekosyy koluta jokaisen kaupungin supermarketit. Kuka olisi uskonut, että suomalaiset olisivat niin hyviä suklaan teossa? Ihastuin Fazerin minttusuklaaseen, Geisha-levyjen selkeään pähkinäisyyteen ja Tuplan sitkeän mallasmaiseen sisukseen, oli se sitten mitä hyvänsä. Entä kuka tasalämpöinen olio voisi vastustaa suklaalevyä, jonka nimi on oikeasti ”Rakastan suklaata”? Koska me kaikki rakastamme!”

Baltian maissakin Shauna viihtyi sen takia niin hyvin, että sieltäkin sai suomalaista Geishaa.

Minä en ole ostanut suklaapatukoita yli kymmeneen vuoteen, mutta alaikäisenä niitä tuli toki jonkin verran harrastettua. Muistelen, että Geisha oli ehkä enemmän suunnattu naisille ja Tupla miehille (vaiko pikemminkin päinvastoin?). "Taitaa tyttö tietää" -mainos jäi kieltämättä erittäinkin hyvin mieleen 1980-luvun lopulta.

Oma lempisuklaapatukkani taisi olla ainakin jossain vaiheessa Dajm, kun taas Snickers ei maistunut ollenkaan.

Mutta kääk. Wikipediaa kurkattuani huomasin, ettei Tupla ole enää periaatteessa edes suomalainen suklaapatukka (ensin ne vie meiltä Turun sinapin ja sitten vielä Tuplankin!). Tuplan esikuvana on (samaisen wikisivun mukaan) Milky Way -patukka, joka on tullut markkinoille niinkin aikaisin kuin vuonna 1923. Snickersin ja Kit Katin tarina näyttäisi ulottuvan puolestaan 1930-luvulle.

No niin. Aika taitavasti onnistuin siirtämään puheen laihdutusblogista suklaapatukoihin.

Ja ihan aluksi aikomukseni oli puhua blogeista, joista on julkaistu maailmalla menestyskirjoja. Semmoisia on tehty tietenkin ruokablogeistakin. Minulle kaikkein tutuin on kestosuosikkini Ree Drummondin kirjablogista The Pioneer Woman Cooks. Ree on pistänyt jossain välissä pystyyn myös yhteisöllisemmän ruokasivun, jonne halukkaat voivat liittyä ja jättää omia reseptejään:

Tasty Kitchen, olkaa hyvät.

keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2010

Flammenkuchen, pizza vailla tomaattia

Kuva-arkistoomme on kertynyt taas kevään mittaan vaikka kuinka paljon postaamattomia kuvia. Yksi niistä kannattaa päästää julkisuuteen ihan vaan sen takia, että pystyn samalla kirjaamaan talteen loistokkaan Flammenkuchen-reseptin.

Kyseessä on Alsacen tienoilta periytyvä valkoinen pizza, jossa tomaattikastike on korvattu ranskankermalla. Tämä jäänee ainoaksi ruokalajiksi, jossa suostun korvaamaan tomaattisoosin jollakin kerettiläisemmällä elementillä, mutta tässä tapauksessa lopputulos on tosissaan toimiva. Ohjeistusta on otettu Insinöörikeittiöstä:
Flammenkuchen

pizzataikinaa
purkki creme fraichea
(juustoraastetta, esim. gruyere)
2 sipulia
100 g pekonia (tai kasvisversiossa esim. aurinkokuivattua tomaattia)
suolaa
pippuria
jauhettua muskottia

Silppua sipuli pieneksi ja paista pannulla kauniin ruskeaksi. Tee sama myös pekonille. Sekoita creme fraicheen sipuli, juusto, suola, pippuri ja muskotti ja levitä ohueksi kaulitun pizzataikinan päälle. Ripottele päälle pekoni ja paista mahdollisimman kuumassa uunissa 5-10 min kunnes pinta on kauniin ruskea.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

Vegeviikon loppukatsaus

Vegeviikko sujui, kuten väliraporteista on ehkä ollut huomattavissa, ihan mukavasti. En sortunut syömään kalaa enkä lihaa siitä huolimatta, että ostin Haaparannan ICA:n herkkutiskiltä pienen paketin jokkmokkilaista savustettua kinkkua (söin sitä kyllä heti vegeviikkoa seuraavana päivänä, vaikkei alkuun kamalasti tehnyt edes mieli).

Pitemmän kokeilun aikana olisi tehnyt loppujen lopuksi tiukempaa pysytellä erillään kalasta. Etenkin kun näin kesäaikaan parhaat ruokakokemukset ovat syntyneet kalareseptien kautta. Toisaalta monien kasvissyöjien ruokavalioon kuuluvat myös kalat ja muut merenelävät (tiedän terminkin: he ovat pescovegetaristeja!).

Toki kasvissyönti tuntui pikkuisen tuskastuttavaltakin. Tämä maailma on niin paljon ominaisempi paikka kahvinjuojille ja lihansyöjille. En syönyt viikon aikana juuri ollenkaan kodin ulkopuolella, mutta vilkuilin kyllä kiinnostuneena ravintoloiden ruokalistoja. Esimerkiksi Ikean ruokalassa ei näyttänyt olevan äkkiseltä katsottuna yhtään lihatonta tai kalatonta ruokavaihtoehtoa. Paitsi tietenkin jälkiruokaosastolla.

Minullakin mieleen tulevat kasvisruoka-ajatukset ovat useimmiten pelkkiä lisäkkeitä ja sivuruokalajeja. Miksi nimenomaan liha on aina se pääjuttu eikä koskaan lisuke? Ja miksi ihmeessä lihaa on totuttu syömään lähes joka ikisenä päivänä? Joulukinkkukin maistuisi takuulla ihan erilaiselta, jos ihmiset eivät puputtaisi sianlihaa vuoden ympäri.

Soijatuotteista ei tullut edelleenkään lempiruokaani, mutta monet muut kasvisruuat ovat tietenkin ihan huippuhyvää syötävää. Intialainen kasvisruoka on ylitse muiden, ja halusin sen takia syödä viikon viimeisenä päivänä nimenomaan intialaismaustettua muonaa. Kun pidän vielä kovasti kaiken maailman palleroista ja pullista, päädyin kokkaamaan vegekoftia. Esimerkiksi suosimastani intialaisesta ravintolasta saa kasviskofta-nimikkeellä semmoisia sakeassa currykastikkeessa uivia kivoja puikuloita, jotka on tehty ehkä linsseistä (mene ja tiedä).

Ensimmäinen käsiin osunut resepti sattui lähemmin tarkasteltuna olemaan vähän erikoisempi malai kofta -perunapyöryköiden ohje, mutta sillä mentiin. Ideana oli veivata perunapyöryköiden sisään pieni määrä juustosta, gheestä ja mausteista tehtyä seosta. Pyörittelin pallerot ihan innoissani, mutta siihen se menestyksellinen ruuanlaitto sitten loppuikin. Öljyssä friteerautuessaan pullat nimittäin hajosivat tuhannen säpäleiksi. Lieneekö syynä ollut eri tahtia laajentunut sisäosa.

Nettiselailu paljasti ongelman hiukan yleisemmäksikin. Ratkaisuna olisi tehdä pyörylöistä mahdollisimman pieniä ja tiiviitä, mutta tiedä sitten, tuleeko noita ihan heti kokeiltua toiseen kertaan.

Puolet perunapyöryköistä onnistuttiin paistamaan kutakuinkin kokonaisina, mutta ne jäivät ehkä vähän raaoiksi sisältä. Eli ei mikään kaikkein mahtavin kokemus. Mutta intialainen kasvisruoka on siitä huolimatta hyvää (ehkä minun pitäisi saada lohdutukseksi annos palak paneeria).

Aion ottaa kasvisviikon ilman muuta joskus uusiksi, eli kokemus oli tosissaan sopivan avartava. Ja lisäksi heti sen jälkeen sain lukea lehdestä, että suomalaisten lihansyönti on vähentynyt ensi kertaa moneen vuoteen. Aika kiintoisaa.

Tulevaksi syksyksi olemme suunnitelleet yhteistä viljatonta viikkoa (siihen siippakin saattaisi kuulemma lähteä mukaan).

sunnuntaina, heinäkuuta 11, 2010

Egyptiläinen ilta (kasvispihvit ja leipävanukas)

Puuh. Egyptiläiset kasvispihvit. Kuorin tätä ruokaa varten lähemmäs puoli kiloa vedessä lionneita härkäpapuja, ja olin vielä siinä vaiheessa yksikseni kotona. Muutamaan otteeseen kävi kieltämättä mielessä, kuinka helppoa lihansyöjän on vaan heittää sopiva pihviliha grilliin ilman sen kummempia silpomisia ja silppuamisia.

Ja aika moneen otteeseen kaipasin kuorimiskaverikseni siskoja tai kavereita (tai ihan ketä tahansa), kun en onnistunut löytämään radiostakaan yhtään kivaa kanavaa. Toisinaan tuntuisi mukavalta, jos koko lähisuku asuisi samassa talossa.

Mutta siis, asiaan. Minulla oli reilu viikko sitten toisen nimeni ja rakkaimman lempinimeni nimipäivä, joten päätin juhlistaa tapausta kokkaamalla viimeinkin egyptiläisen aterian.

Listalle pääsi itseoikeutetusti egyptiläinen falafel eli taamiya, johon kaivelin netistä jonkinlaista ohjeentynkää. Mausteiden määrä oli ällistyttävän suuri, joten säädin niitä vähän fiiliksen mukaan. Enää en tietenkään muista, mitä muutoksia tein varsinaiseen ohjeeseen (ainakin suolan ja ruokasoodan määrää vähensin), joten tässä alkuperäistä reseptiä:
Taamiya

450 g härkäpapuja, kuorittuna ja halkaistuna
4 tl juustokuminaa, jauhettuna
1,2 dl kuivattuja kikherneitä
2 tl jauhettua korianteria
1,2 dl hienonnettua persiljaa
2 rkl suolaa
1,2 dl tuoretta korianteria, hienonnettuna (tätä minulla ei ollut ollenkaan)
1/2 tl pippuria
2,4 dl kevätsipulia, hienonnettuna
2 tl ruokasoodaa
2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
1,2 dl paahdettuja seesaminsiemeniä
8 valkosipulinkynttä
paistamiseen kasvisöljyä

Liota härkäpapuja ja kikherneitä vedessä vähintään 15 tuntia. Jauha herneet hyvin hienoksi, lisää pavut, tuore persilja, tuore korianteri, kevätsipuli, tilli ja valkosipuli. Jauha ainekset tasaiseksi tahnaksi (esim. yleiskoneen silppurissa), lisäile loppuvaiheessa vettä (ohjeen mukaan 7-8 rkl, minulle riitti neljä lusikallista, ja sittenkin taikinasta tuli vähän turhan löysää). Lisää jauhettu juustokumina, jauhettu korianteri, suola ja pippuri ja sekoita tasaiseksi (käsin). Pidä jääkaapissa tunnin verran, jotta massa kiinteytyy sopivasti. Tässä vaiheessa massan voi pakastaa, ja lisätä ruokasoodan puoli tuntia ennen paistamista.
Muotoile massasta tasaisin käsin palloja (minä painoin pallot vielä pieniksi pihveiksi), dippaa ne seesaminsiemeniin ja uppopaista kuumassa öljyssä. Kääntele palleroita niiden paistuessa, kunnes ne ovat sopivasti kypsyneitä. Valuta talouspaperien päällä. Tarjoile pitaleivän välissä.

Kaveriksi tällaisille kasvispihveille käyvät esim. silputtu kevätsipuli, tomaatti, kurkku, hummus, salaatti ja tsatsiki. Me teimme itse sekä tsatsikin ja pitaleivät, ja lisäksi keksin kokeilla ezme-dippiä, joka tosin saattaa viitata enemmänkin Turkkiin kuin Egyptiin. Ezme kannattaa tehdä muutamaa tuntia etukäteen jääkaappiin tekeytymään:
Ezme Salatasi

2 keskikokoista, tuoretta tomaattia (ohjeen mukaan kuorittuna)
1 rkl punaviinietikkaa
pätkä kuorittua kurkkua
1 rkl oliiviöljyä
1 vihreä paprika
2 kevätsipulia
1/4 tl kuivattua minttua
1/2 tl paprikaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa

Poista siemenet tomaateista, kurkuista ja paprikasta (minä poistin vain jälkimmäisestä). Hienonna kasvikset hyvin pieniksi kuutioiksi terävällä veitsellä. Valuta pois ylimääräiset nesteet. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin.

Jälkiruoka oli nyt sitten se Omm Ali, joka jäi Luxorissa aikanaan maistamatta. Kyseessä oli pähkinäinen leipävanukas, jossa meikäläisen leivän asemasta käytettiin uunissa kuivatettua filotaikinaa.

Filotaikinan rutistelu ja rapistelu sopii hyvin lapsenmielisemmillekin kokeille. Siksipä viritinkin puuhaan aviomieheni, joka onnistui puristelemaan levyt paikoin hyvinkin pieneksi silpuksi. Ohje otettu Janet is Hungry -nimisestä blogista.
Omm Ali

10 filolevyä
6 dl maitoa
2,4 dl kermaa (minä panin 2 dl)
1 vatkattu muna
2 rkl ruusuvettä
0,6 dl sokeria
1,2 dl pilkottuja pistaasipähkinöitä
1,2 dl pilkottuja hasselpähkinöitä
1,2 dl pilkottuja manteleita
1,6 dl rusinoita (vähemmänkin olisi riittänyt)
1 rkl jauhettua kanelia (en tiedä missä vaiheessa tämä olisi pitänyt lisätä, ja lopulta se unohtui kokonaan)

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Kasaa filolevyt kahdelle leivinpaperille ja paista 15-20 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä ja tulevat rapeammiksi.
Sekoita pähkinät ja rusinat keskenään.
Murenna filotaikina palasiksi (ei tarvitse vetää kovin pieneksi) ja kerrosta sitä yhdessä pähkinäseoksen kanssa matalahkoon uunivuokaan.
Kuumenna maito ja kerma kattilassa hyvin kuumaksi, mutta ei kuitenkaan kiehuvaksi. Lisää vatkattu muna ja ruusuvesi. Keitä matalalla lämmöllä, kunnes seos alkaa paksuuntua. Sekoita joukkoon sokeri. Kippaa maitoseos vuokaan ja paista 20 minuuttia 200 asteessa. Tarjoile jäätelön kanssa.

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Täydellinen yömyssy?

Nappasin Kirjeitä keittiöstä -blogista mukaani meemin. Kuvassa näkyvät ruukut eivät liity tapaukseen.

Miten haluat munasi?
Tällä hetkellä kaikkein mieluiten keitettynä. Kymmenen minuutin munana.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvin mustana, teeni terästän toisinaan hunajalla tai yrteillä.

Suosikkiaamiaisruokasi?
Valmiiksi tarjolle asetettuja hedelmälohkoja, marjoja ja hedelmämehuja. Ulkomailla olen päässyt hotelliaamiaisilla muutamaan otteeseen suoranaiseen hedelmämaailmaan. Suomen hotelleissa on sitten yleensä vain säilykepurkkityylistä hedelmäcocktailia.

Maapähkinävoi?
Kannattaa tehdä itse.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Sellaisen, jota sain Limingassa kesätöissä ollessani (kymmenen vuotta sitten).

Colaa vai Pepsiä?
En ole limsaihmisiä, mutta ehkä sitten kokista siinä perinteisessä lasipullossa.

Laiskottaa, mitä teet?
Syön näkkileipää, minkä jälkeen menen lojumaan sohvalle (tai näin kesällä riippukeinuun) ja lukemaan kirjaa.
Tai jos olisin oikein nälkäinen, tekisin jotain huippunopeaa pastaa, esimerkkinä valkosipulinen Aglio e Olio (valkosipulia ei saa päästää kärähtämään, tai ruoka menee pilalle).

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Viimeksi Torniossa käydessäni olisin tilannut Classic Pizzassa Pomodooro-pizzan, johon olisi tullut tomaattia, artisokkaa, tuoreita herkkusieniä ja sipulia. Mutta sitten koko pizzeria oli kiinni, joten en tilannut mitään.
Jos pizza pitäisi saada kotiinkuljetettuna, niin sitten se voisi olla vaikka Kotipizzan Berlusconi eli kuitupohjan päällä savuporoa, kanttarellia sekä punasipulia. Sipuli on pizzan päällä ihan parasta.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
No nyt kun tuli pizzasta puhe, niin miten olisi vaikka turkkilainen lammaspizza.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Saan toki. Joskus on jotain tiettyä ruokalajia valmistaessaan / sitä juuri syötyään saanut ikäviä uutisia, ja sen jälkeen kyseinen sapuska tuo aina elävästi mieleen kaikki siihen tilanteeseen liittyvät muistot.
Esim. joskus vuosia sitten jätin yhden riisiruuan kokkailun kokonaan kesken, kun jouduin kiirehtimään yllättäen sairaalaan. Sitä ruokaa ei ole tullut mieleenkään laittaa enää sen illan jälkeen.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Lähes kaikki ruokalajit muistuttavat minua jostakin tilanteesta / ihmisestä. Olen varsinainen ruokamuistojen tietopankki.
Sama se on täällä blogimaailmassakin. Esim. hevospihvistä tulee mieleen Keltaisen keittiön Martina, paistetusta kielestä Siskot kokkaa -blogin Nelle ja juustokakuista Sorsakeittiö molempine osapuolineen.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Kieltäytyisin esim. hanhenmaksasta. Olen syönyt sitä joskus ravintolassa vahingossa (osana useamman ruokalajin ateriaa), eikä se ollut edes erityisen hyvää. Nykyään osaan sentään jo tunnistaa ruokalistoista termin Foie Gras.
Uhanalaisista ja harvinaiseksi käyvistä eläinlajeista kieltäytyisin periaatteessa myös, vaikka toisaalta esim. Perämeren siikaa tulee täällä asuessa syötyä aika useinkin (WWF:n kalaopas suositeltavista ja vältettävistä kalalajeista löytyy täältä).

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Rakastin mm. maksapihvejä ja savustettua kalaa. Yhdessä välissä kaikkien kavereiden lempiruoka oli joko hernekeitto tai makaronilaatikko. Minä olin itse enemmän jälkimmäisen kannalla. Pastanjauhantaa pienestä pitäen.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
En pystynyt syömään tuoretta paprikaa! Se on todella, todella kummallista. En syönyt myöskään koskaan kanaa, mutta en toisaalta syö sitä liiemmin nykyäänkään.
Mutta ööh. Vihan muuttuminen suoranaiseksi rakkaussuhteeksi onkin jo vaikeampi kysymys. En ole edelleenkään oppinut rakastamaan rössypottuja tai kesäkeittoa.

Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
Banaani. Tomaatti. Yllättyneitä olivat: -

Lempiroskaruokasi?
Viime aikoina se on ollut fetalla ja tomaattisiivuilla täydennetty kreikkalainen hampurilainen. Tylsä vaan käyttää siitä roskaruoka-nimitystä, kun grillinpitäjä tekee itse leivät ja on hyvinkin tarkka esim. siitä, että käyttää murkinoihinsa tarpeeksi hyvää fetajuustoa.

Lempivälipalasi?
Mantelit ja pähkinät. Ja kreikkalaiset pähkinäpatukat!

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Jonkun mielestä saattaa olla outoa se, etten syö koskaan työpäivien aikana lounasta. Olenkin kyllä sitten illalla aina hyvin nälkäinen.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Tomaattipohjaisilla keitoilla. Lisäksi tekisin salaattia, johon tulisi tomaattilohkojen ja muiden vihannesten lisäksi mm. kalkkunaa.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Siivu sinihomejuustoa, kiitos.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Ruokalajista riippuen. Esim. vindaloo täytyy syödä tulisena ja korma mietona.

Saako olla jotain juotavaa?
Saa. Vesi maistuu aina (ja hakeudun aina kyläpaikoissakin ensimmäiseksi vesihanan äärelle).

Punaista vai valkoista?
Punaista yleensä, mutta näin kesällä aika usein myös valkoista. Liian lämmin (esim. huoneenlämmössä seissyt) punaviini kesähelteellä on aika kamalaa.

Lempijälkiruokasi?
Tässä vaiheessa vuotta tuoreet mansikat.

Täydellinen yömyssy?
GT tai lasillinen valkoviiniä.

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Meillä oli sisarussarjassa pelkkiä tyttöjä, ja me kokkasimme tai leivoimme koko ajan. Muistan elävästi ensimmäisen siskon tekemän pizzan (ketsuppiviiruja!) ja ekat hodarit (ihanan venyvää juustoa!), mutta en välttämättä osallistunut niiden tekemiseen muuten kuin sivusta seuraamalla.
Piparimuottia muistan käyttäneeni kyllä jo hyvinkin pienenä (ja syöneeni samalla tietenkin kasoittain piparitaikinaa).

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Jamie Oliver.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Ei ole. Muistorikkain lapsuudenkuva minusta on pienen, punaisen pyöräni kanssa. Aika urheilullista, etten sanoisi.

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Pelkään marsipaanikakkua. Prinsessakakkua on pitänyt tehdä jo pitkään ja joka kevät sitä synttäriksi suunnittelen, mutta en milloinkaan uskalla ryhtyä tuumasta toimeen. Voin jo kuvitella, miten vaniljakreemi (vai mikä se nyt onkaan) paakkuuntuu ja marsipaanilevy juuttuu pöytään kiinni.
Pelkään myös karjalanpiirakoiden rypyttämisvaihetta. Mutta en kyllä niin paljon, että kädet hikoaisivat.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Käytetyin on tietenkin käteen parhaiten istuva veitsi ja puinen leikkuulauta. Suuri arvostus kohdistuu myös pieneen raastinrautaani.
Suurin pettymys: kaikki elämän varrella vastaan tulleet teflonpannut, jotka ovat jossain vaiheessa taipuneet tai raapiutuneet käyttökelvottomiksi. Nykyään luotan lähinnä teräkseen (Scanpan) ja valurautaan (Skeppshult).

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
Hunajan ja kreikkalaisen jogurtin liitto ei ole outo, eihän? (Paitsi rakkaan aviomieheni mielestä.)

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Tomaatti, sipulit, juustot.

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Kokeilunhalua ja kekseliäisyyttä. Virittelen lautaselleni enimmäkseen vain tuttuja ja turvallisia ruokia + varmoja makuyhdistelmiä.
Lisäksi siitä puuttuu tuoreita, omassa puutarhassa kypsyneitä luumuja ja muita hedelmiä. Ja oman kasvihuoneen tomaatteja sekä lihaa itse kasvatetuista lampaista.

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Ilmat kuumenevat, juomat kylmenevät

Me jauhajat muodostamme nähdäkseni aika tasa-arvoisen pariskunnan. Kumpikaan ei koe olevansa (ainakaan toivon mukaan) tossun alla, ja molemmat saavat (toivoakseni) toteuttaa itseään kaikin puolin toivomillaan tavoilla. (Toki minä motkotan toisinaan liikaa ja päällepäsmäröin, mutta ei nyt mennä siihen.)

Työnjako meillä on joka tapauksessa aika tiukka. Minä tiskaan, siivoan ja pesen pyykit, kun taas herrahenkilön vastuulla ovat erityistä tietotaitoa vaativat tehtävät (esimerkiksi lamppujen vaihtaminen), nurmikon leikkaaminen, grillaaminen sekä kuumat ja kylmät juomat.

Hän myös hankkii meille jatkuvasti uudenlaisia juomatuttavuuksia. Muutama päivä sitten sain maistaakseni root beeriä eli juuriolutta. Juoman maku vei minut muistoissani lapsuuden kotiini vessan lavuaarin äärelle: siinä vaiheessa oli nimittäin täsmälleen samanmakuista hammastahnaa! Yksi hörppy riitti sitä lajia ihan hyvin.

Joten, tänään esillä olevissa juomissa minä olen osallistunut ainoastaan maisteluun. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on ylimmässä kuvassa näkyvä vesimelonimojito, joka oli oikein virkistävä, mutta ei yltänyt makunsa puolesta originaalimojiton eikä myöskään mustikkamojiton tasolle. Vesimeloni on joka tapauksessa oikein hyvää helle-evästä.

Toisena vaihtoehtona tarjolla olisi valkoviinisangria, joka oli meidän makuumme sopivan sitruksinen:

Valkoviinisangria

pullo valkoviiniä (meillä oli jokin aloitettu pullo jääkaapissa, en muista mitä lajia)
1,6 dl sokeria
3 appelsiinia siivutettuna (tai 2,4 dl appelsiinimehua)
1 siivutettu sitruuna
1 siivutettu lime
1/2 litraa soodavettä

Kaada viini kannuun ja purista appelsiinin, sitruunan ja limetin mehut viipaleista viinin joukkoon. Poista viipaleista siemenet ja pudottele nekin (siis viipaleet, ei niitä siemeniä) kannuun. Lisää sokeri. Pistä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. Lisää soodavesi juuri ennen tarjoilua.

Seuraavaksi kokeiluun lähtee toivon mukaan ginger ale eli inkivääriolut.

***
Tähän loppuun on pakko toivottaa lämpöisiä kesäpäiviä kaikille lukijoillemme! Teitä on siellä ilmeisesti oletettua enemmän, kun Facebookin Jauhantasivuille on pamahtanut jo lähemmäs 2000 tykkääjää (olisin luullut lukeman olevan ehkä lähempänä kahtakymmentä tai korkeintaan kahtasataa...).

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Kesäpasta

Olen ollut viime aikoina ihan kelvottoman kehno ruokahaasteisiin osallistuja, mutta nyt olen päättänyt parantaa tapani. Onhan kesä-heinäkuun haasteen aiheena kuitenkin mahdollisuus tehdä kesäistä pastaa, joten mikäpä voisi olla pastanjauhajan kannalta parempaa?

Kesäisessä pastassa pitää (mikäli minulta kysytään) olla ainakin tuoreita yrttejä ja tomaattia. Myös muunlaiset käsillä olevat kasvikset sallitaan. Liha ei ole ollenkaan tarpeen (etenkin, kun elin kokkaushetkellä vegeviikkoa), mutta onneksi jääkaapissa sattui olemaan sopivasti puhvelimozzarellaa sekä vakiopala raastettavaa parmesaania.
Välimeren kesäinen pasta (ohje otettu Slashfoodista)

350 g pastaa (meillä täysjyväistä kierrepastaa)
3 rkl balsamiviinietikkaa
reilu puoli desiä oliiviöljyä
suolaa
pippuria
pari valkosipulinkynttä
(chilirouhetta)
reilusti salaatinlehtiä, esim. punalehtistä Lollo Rossoa
4 luumutomaattia viipaleina
aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
tuoretta basilikaa
mozzarellaa
oliiveja puolitettuna
raastettua parmesaania

Keitä pasta. Pastan kiehuessa sekoita oliiviöljy balsamicoon, suolaan ja pippuriin sekä lopuksi hienonnettuun valkosipulinkynteen. Tulisempien ruokien ystävät voivat lisätä joukkoon myös hiukan chilirouhetta.
Yhdistä öljyseos pastan joukkoon, ja lisäile sen jälkeen sekaan loput ainekset. Mozzarella kannattaa lisätä joukkoon vaikka viimeisenä, ettei se ehdi sulaa pastan sekaan ihan kokonaan. Aineksia voi säätää sen mukaan, mistä tykkää ja mitä kotoa sattuu löytymään.

Reseptiarkistostamme löytyy muitakin ideoita kesäisiin pasta-aterioihin. Kannattaa kurkata esimerkiksi valkosipulinen tomaattipasta. Itse en nyt tosin hetkeen koske minkäänlaiseen makarooniin, koska tarjolla on paljon kutkuttavampiakin juttuja. Keitin juuri iltaa varten kattilallisen (itse kuokittuja!) uusia perunoita.

Lisäksi löysin mahtavan valikoiman Martha Stewartin mansikkaisia reseptejä. Vai mitä sanotte mansikkaleivästä, mansikkalimonadista, kotitekoisista mansikkamehujäistä tai mansikkavoista?

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Hapanimelät, wokatut soijasuikaleet

Elämämme ensimmäinen soijasuikalekokemus on takanapäin, ja se oli suorastaan yllättävänkin positiivinen. En tietenkään keksinyt suikaleille mitään järkevää käyttöä omasta päästäni, mistä syystä turvauduin suikaleiden mukana saamaani ohjevihkoseen (ostin suikaleita siis lähikaupassamme olleelta soijatuotteiden maistattajalta).

Tykästyin jo joskus viime vuosituhannella kiinalaisten ravintoloiden hapanimelään kastikkeeseen (harmillista vaan se maistuu monissa paikoissa tätä nykyä lähinnä tiskivedelle), joten siitä tuntui turvallisimmalta aloittaa. Soijasuikaleet keitettiin kasvisliemessä, ja kokemattomuuttani saatoin keitellä niitä vähän turhan pitkään. Raastettu porkkana puolestaan katosi muiden ainesten sekaan, joten se olisi kannattanut lisätä mieluummin ohuehkoina suikaleina.
Hapan-imelä soijawokki (6 henkilölle)

150 g soijasuikaleita tai -paloja
5-7 dl kasvislientä
1-2 rkl ruokaöljyä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
1-2 valkosipulin kynttä
1 porkkana raastettuna
1 vihreä ja 1 punainen paprika viipaloituna
1 pieni purkki ananaspaloja, valutettuna

Wokkauskastiketta varten:
ananaspurkin liemi
1 rkl soijakastiketta
3 rkl valkoviinietikkaa tai riisiviinietikkaa
1 tl Worchester-kastiketta
1 dl vettä
tummaa ruokosokeria maun mukaan ( 1-4 rkl)
3 rkl tomaattiketsuppia
1 rkl maissi- tai vehnäjauhoja

Keitä soijasuikaleita tai -paloja 10 min. kasvisliemessä siten, että soija peittyy kokonaan nesteen alle. Sekoita wokkauskastikkeen aineet yhteen.
Kuumenna ruokaöljy (wok)pannulla. Kuullota sipuli ja valkosipuli, lisää porkkanaraaste ja viipaloidut paprikat. Paista pari minuuttia, lisää keitetyt, valutetut soijasuikaleet tai -palat ja paista vielä 2-3 minuuttia. Lisää ananaspalat ja wokkauskastike. Keitä noin 3 minuuttia tai kunnes wok on kuumentunut kunnolla. Tarjoa basmatiriisin tai nuudeleiden kanssa.

Soijasuikaleet tuoksuivat ruokaa laitettaessa ehkä hieman oudolle, mutta niiden maku oli hyvinkin neutraali (tai tässä tapauksessa ne olivat ehkä imeneet muista aineksista hiukan makua itseensä).

Soijasuikaleet menisivät ulkonäkönsä puolesta kyllä ihan broilerista (joidenkin sekasyöjien ikuinen ihmetyksenaihe on tietenkin se, miksi kasvissyöjät haluavat ruokansa näyttävän lihalta). Kaikkein hassuinta tässä oli omalta kannaltani se, etten kokkaa nykyään enää juuri koskaan broileriruokia, eli oli aika omituista nähdä kanamaisia suikaleita sapuskan seassa.

Toisena päivänä kokeilin myös soijanakkeja, joita en ikimaailmassa olisi uskonut näkeväni omassa keittiössäni. En edes tiennyt, onko tuommoisia nakkeja tapana tarjoilla sinapin kanssa, vai mikä niiden seuraksi parhaiten sopisi (minä tietenkin kaivoin pöytään tuubillisen Turun sinappia).

Meistä ei tullut nakkien kanssa ihan ylimpiä ystäviä, mutta tulipahan testattua tuommoinenkin ruokalaji. Ja sattumalta vielä perunasalaatin seurana.

lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Viikko ituhippinä, osa 2

Luulin, että minulla olisi jo tähän (=vegeviikon neljänteen päivään) mennessä alkanut tekemään mieli lihaa. Vaikka toisaalta miksikäs tekisi, kun en muutenkaan syö lihaa mitenkään pakkomielteisesti. Eli kasvispäiviä tulee viikkojen ja kuukausien mittaan vietettyä ihan luonnostaankin.

(Niin tai no. Tunnustettakoon, että yhtenä päivänä pohdiskelin hyvinkin keskittyneesti pitkään haudutettua kreikkalaista lammaspataa.)

Kasvissyönnissä on se hyvä puoli, että tulee kokattua melkein kaikki mahdollinen itse. Ravintoloissa ja pikaruokapaikoissa syömiset rakentuvat aika lailla lihan ympärille, ja tuntuisi ankealta tyytyä siihen yhteen pakolliseen listoilta löytyvään kasvisruokavaihtoehtoon. Tosin kuulin viime viikolla, että Oulussakin on (jopa) yksi aito vegeravintola, Karjasillalla sijaitseva Etra. Harmillista, että se on kuulemma avoinna ainoastaan lounasaikaan.

Kauppojen einesvalikoimista en tiedä; mahtaako siltä osastolta löytyä vaihtoehtoja kasvisruokailijoille. Pinaattilätyillä ei ainakaan kovin pitkälle pötkitä. Ruotsin puolen kasviseinesvalikoimia olen kuullut kehuttavan; pitänee katsastaa tarjontaa, kunhan pääsen taas länsirajan tuolle puolelle. Ainakin sieltä on tullut Suomeen kommenttilaatikossa kehuttu Hälsans Kök.

Olen huomannut myös sen, että kasvissyöjät ovat kovia liottelijoita. Ruuanlaitossa on pakko olla aikamoista suunnitelmallisuutta, jos kuivattuja härkäpapujakin pitää liottaa vähintään kahdeksan tuntia. Ensi kesäksi tekisi mieli kasvattaa kyllä tuoreita.

Toisaalta kotona on koko ajan aineksia vaikka kuinka moneen ruokaan. Kasvissyönnissä on siis se ylivoimaisen hyvä puoli, että soijarouheet sun muut hippimuonat eivät pilaannu hetikään niin helposti kuin liha ja kala. Se tuntuu vaihteeksi jotenkin yllättävän vapauttavalta.

Kaikkein parasta kasvissyönnissä on kuitenkin se, että monet maailman parhaista ruoka-aineksista ovat nimenomaan kasviksia. Olen epäilemättä lyönyt kaikki aikaisemmat ennätykseni valkosipulin syönnin suhteen (yritän tavoitella tyylilleni uskollisena mahdollisimman voimakkaita makuja). Ja tomaattikin on kaikeksi onneksi vihannes. Pidän myös pavuista ja linsseistä.

Tämän viikon hyvät ilmat ovat houkutelleet kovasti piknikille. Vegehenkinen eväsmuona aiheutti tietenkin äkiksestä päänvaivaa. Kasvissosekeittoa voisi tietenkin tehdä tai salaattia, mutta toisaalta olisi hauska oppia valmistamaan myös herkullisia lihattomia eväsleipiä. Ruokablogeja selailtuani löysin kiinnostavimmat leipävaihtoehdot kanadalaisesta Closet Cooking -ruokablogista. Tässä paninissa kasviksiin haettiin lisämakua grillaamalla (ja saattaapa ainesosalistaan sisältyä vähän fetajuustoakin):

Grillattu kasvispanini (4 kpl)

2 kesäkurpitsaa (ohuina siivuina)
1 munakoiso (ohuina siivuina)
oliiviöljyä
oreganoa, suolaa ja pippuria maun mukaan
4 paahdettua paprikaa (voi tehdä esim. tähän tapaan)
2,5 dl murusteltua fetaa
4 rkl hummusta (tämä vaati kikherneiden liottamista!)
8 siivua leipää
balsamicoa

Sivele kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleet kevyesti öljyllä ja mausta suolalla, pippurilla sekä oreganolla. Grillaa kasvikset pehmeiksi ja kauniin kullanruskeiksi.
Asettele ainekset leipien väliin balsamicoroiskausta unohtamatta.
Sivele leipien ulkopinnat kevyesti oliiviöljyllä ja grillaa molemmilta puolin.

Olisihan tuon leivän väliin voinut ujuttaa vaikka pari viipaletta tomaattiakin. Munakoiso ja hummus olisivat saaneet siten vähän sähäkkyyttä kaverikseen.

Maailmalla on tietenkin myös runsaasti tunnettuja kasvisruokablogeja, joiden reseptiarkistoista voisi löytää vaikka minkälaisia aarteita. Semmoisia kuin VeganYumYum ja Seitan is my motor. Suomessa suosittuja vegeblogeja ovat muun muassa Chocochili sekä Pumpkin Jam. Sekä tietenkin oululaisten oma Vegemisiä.

torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Tivoli kotona: hattarakone

Minä en jostain syystä ole koskaan ollut oikein sirkusihminen. Klovneista ja kehää kiertävistä eläimistä tuli jo pienenä aina jotenkin surumielinen olo. Huvipuistoista peliautomaatteineen sen sijaan olen aina pitänyt. (Marble Madness kunnon kuulaohjaimella eikä millään amigahiirellä oli kova!)

Se, mistä varsinkin pidin - ja mikä näitä kahta lapsuuden huvitusta yhdisti - on hattara. Kuohkeaksi kehrätyn sokerin muisto on niin vahva, että kun Superkauppa.fi tarjoutui toimittamaan jonkin keittiöhenkisen tarvikkeen kokeiltavaksi, päädyin oikopäätä hattarakoneeseen!

Kone toimii juuri kuten pitääkin: sisään kaadetaan sokeria ja hetken päästä se puskee kulhon laitamille ehtaa hattaraa. Ohjeen mukaan sokerin voi kieritellä sieltä esim. puutikun tai leivinpaperista kääräistyn tötterön ympärille. Take away -kiinalaisen mukana tulleet puiset syömäpuikot osoittautuivat erinomaisiksi tähän tarkoitukseen.

Varsinkin Jauhantapajassa vierailleiden lapsiperheiden pienimmäisille hattara upposi kuin kaivoon. Sitä olisi sujahdellut suihin monin verroin nopeammin kuin ehdimme tosissamme huhkiessammekaan kehrätä. Käytännössä paras työnjako olikin sellainen, jossa yksi aikuinen pyöritteli hattaroita ja loput yrittivät estää hattarattomia kauhomasta hattarallisten herkkuja parempiin suihin. Koneemme onkin nyt varattu jo kaksiin lastenkekkereihin tälle kesälle.

Hattara on karamellisoitua, langanohuiksi siimoiksi venytettyä ja sitten nipuksi kehrättyä sokeria. Yhteen, jotakuinkin parhaaseen Lassi ja Leevi -henkiseen touhuikään ehtineen pikkupojan pään kokoiseen hattaraan menee noin kolme teelusikallista sokeria. Joistakin ulkomaisista verkkokaupoista näyttäisi saavan eri tavoin maustettua ja värjättyä hattarasokeria, mutta toistaiseksi olemme kokeilleet vain tavallista taloussokeria.

Ennen muinoin (ja näköjään joskus vieläkin) vastaavaa on tehty ihan vain kuumentamalla sokeria sulaksi ja vanuttamalla siitä sitten ohutta noroa sopivien pidikkeiden ympärille. Tasalaatuisen, tivolityyppisen hattaran pusertaminen lienee kuitenkin käsipelillä erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Nykyään hattaraa näyttää myytävän joissain paikoissa jopa muovipurkeissa, mutta niissä sen täytyy olla jotenkin säilyvyyskäsitelty. Tuore, puhdas hattara alkaa nimittäin hetken odottelun jälkeen valua ja menettää kuohkeuttaan.

Hattarakone toimii keskipakovoiman avulla. Laite koostuu laakeasta kulhosta ja sen keskellä sähkömoottorin nokassa pyörivästä teräskupista, jonka alla on vielä niin ikään sähköllä lämpiävä vastus. Kupin ulkolaidoissa on niin pieniä reikiä, etteivät sokerikiteet mahdu niistä sellaisenaan läpi.

Kun kippoon kaadetaan sokeria ja laite kytketään päälle, vastus sulattaa vähitellen sokerin, joka sitten sulassa olomuodossaan mahtuukin pujahtamaan kupin rei'istä, sinkoutuen vinhasti pyörivästä kupista ohuenohuina nauhoina, jotka jäähtyvät ja jähmettyvät ulos päästyään samoin tein ja kerääntyvät kulhon reunoille ohuiksi haituviksi, jotka sitten pyöritellään sopivan tikun ympärille hattaraksi.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails