sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Sunday roast, otto 2

Jokohan nyt olisi viimein aika blogata itsenäisyyspäivän 2009 ateriasta. Kokoonnuimme samalla joukolla kuin nelisen vuotta sitten Englannin järviseudulla, ja missionamme oli kokata jälleen kerran perinteistä Sunday roastia.

(Yllä näkyy ruuanlaittoruokaa: rosmariinikiekuroita, joissa oli mukana myös sinihomejuustoa.)

Englannissa oli hyvin saatavissa vapaana juoksennelleita kokonaisia luomukanoja, mutta täällä Suomessa oli luontevampi vaihtaa aterian lihaosasto vähän punaisempaan lihaan. Teimme siis konjakilla kostutettua (ja jonkinlaisella taikinakuorella suojattua) naudanpaistia.



Tällä kertaa teimme itse myös Yorkshire puddingit. Tai yritimme tehdä. Lopputulos oli nimittäin jokseenkin lätsähtänyt. Syynä voinee olla epähuomiossa päälle jääneet grillivastukset ja siitä paniikinomaisesti johtunut muffinssipellin uudelleensäätäminen. No, onneksi harjoiteltavaa jäi vielä seuraavallekin sunnuntaikokkauskerralle.



Noiden pitäisi siis näyttää huomattavasti kuohkeammilta ja sienimäisemmiltä. Paistoliemestä tuunattu kastike oli sen sijaan aika taivaallista. Samoin kuin alemmassa kuvassa näkyvä luumuchutney. Ja tietenkin haudutetut ruusukaalit ja uunissa paahdetut kasvikset.

Mutta se kastike syntyi näin: Paistin kaveriksi pannulle pantiin 2 sipulia, 3 porkkanaa, 2 varsisellerin vartta, 4 kynttä valkosipulia, tuoretta timjamia sekä pari desiä punaviiniä. Kun paisti oli valmis, se otettiin syrjään ja uunipannu laitettiin levylle.

Pannulle kaadettiin pari desiä lisää viiniä, puoli litraa lihalientä, 1 rkl sinappia ja jonkinlainen nokare punaviinimarjahyytelöä. Keiteltiin jonkin aikaa ja murjottiin kasviksia pienemmäksi (ihan mössöksikin voi vetää niin että soosi paksuuntuu). Lopputulos sihdattiin tietenkin kastikeveneeseen.



Tykästyin myös jälkiruokana tarjoiltuun hedelmäkompottiin. Lämmin kompotti oli mahtava makuelämys yhdessä kylmän vaniljajäätelön kanssa (lisäksi kompotti on jotenkin sanana jo niin kiva ja kutsuva).

perjantaina, tammikuuta 29, 2010

Paistettuja muikkuja ja muita kivoja

Ruokablogistanissa tapahtuu kummia. Juuri kun luulin, että kaikkein parhaat blogit olisi perustettu jo aikapäiviä sitten, alkoi tulla vastaan toinen toistaan vakuuttavampia esityksiä.

Viime kuukausien aikana aloittaneista (täällä aiemmin mainitsemattomista) ruokablogeista ovat erityisen paljon hurinaa herättäneet Karjalasta maailmalle ponnahtanut kulinaristi sekä ruokaan liittyvää tietopuoltakin tarjoileva Fakta & Farfalle*), mutta on niitä näköjään vaikka mitä muitakin.

Niin kuin nyt vaikka Kädenvääntöä. En tiedä, mistä blogia pitävät sisarukset vääntävät kättä, mutta ainakin heidän vääntämänsä blogi on kiva ja pätevä.

Kyseinen blogi muistuttaa myös mieleen, ettei kenenkään kannata vastustaa pekonin ja palsternakan liittoa. Se on oikeasti ihan mahtava yhdistelmä suolaista ja makeaa. Tämän postauksen kuvassa nuo kaksi ainesta kohtaavat suikaloituna ja samaan pastakastikkeeseen yhdistettynä. Lisäksi menossa on mukana runsaasti valkosipulia, yrttejä (timjamia, basilikaa) sekä raastettua parmesaania.

Entäs sitten Paistetut muikut. Juuri kun pääsin tuskailemasta mielikuvituksettomuuttani alkupalojen keksimisessä, niin enköpähän löydä kyseisestä blogista loistokkaita ideoita kekkereiden pikkupurtaviin. Poromousse, täältä tullaan. Enkä ollut hoksannut ollenkaan, että suppilovahverokeitostakin voi tehdä tomaattisen version.

Lisäksi minusta on mukavaa, että Lunni leipoo. Tosin se ei ole mukavaa, että minulla on nyt mieliteko sekä täydelliseen juustokakkuun että pätkiskakkuun. Ja Runebergin torttujakin tekisi mieleni tehdä (kääk).

Viimeksi mainittujen leipomista varten yritin jo katsastaa hyllyistämme sopivaa keittokirjaakin, mutta eihän semmoista tietenkään löytynyt. Vai olisikohan Nigella Lawson leipaissut jossakin kirjassaan suomalaiskansallisia Runebergin torttuja, ei voi tietää. Täytyneekin turvautua ruokablogien edellisen vuoden torttutarjontaan: valittavissa on ainakin Kokkaavien siskojen 7. luokan kotitalouskirjaversio sekä Ketsuppisen luovat kahvikuppitorttuset. Muunkinlaisista reseptivaihtoehdoista saa vapaasti vihjaista.

Uutuusruokablogeista vielä sen verran, että maakuntalehdellämmekin on tätä nykyä oma ruokablogi. Suosittelen.

*)Faktasta ja Farfallesta tuli mieleeni, että jotain tuonsuuntaista nimeä itsekin mietiskelin aikoinaan, kun halusin nimetä blogimme jonkin pastalaadun mukaan (ei sillä, että minulla olisi mitään erityisiä intohimoja juuri rusettipastan suuntaan). Kaikkiaan käytimme blogimme nimen (ynnä nimimerkkien) valintaan korkeintaan kaksi minuuttia.

Sittemmin on tullut muutamaan otteeseen mieleen, että olisihan sitä ajatustyötä voinut tehdä vähän enemmänkin.
----

Kertokaahan: Mitkä ovat teidän mielestänne hyvän ruokablogin tunnusmerkit? Minkälaiseen blogiin tekee mieli tulla toistamiseenkin?

torstaina, tammikuuta 28, 2010

Kun imaami pyörtyi

Tunnustan joskus miettiväni vähän omituisia asioita. Kuten vaikka sitä, mitä söisin mieluiten kaikkein viimeiseksi ateriakseni. Semmoista tilannetta tuskin todellisuudessa tulee vastaan, koska aikomuksenani ei ole hankkia missään maassa kuolemantuomiota, mutta ymmärrätte varmaan idean noin niin kuin periaatteessa.

Tätä ruokaa tehdessäni mietin, että tässä voisi olla viimeisen(kin) aterian ainekset kasassa. Tietenkään ei haittaisi, vaikka mukana olisi vielä pari lammaspullaa ja pieni tilkka tsatsikia (tai vaikka kunnon keko, jos se oikeasti olisi viimeinen ateria).
Munakoisot pyörtyvän imaamin tapaan

2 isoa pullonmuotoista munakoisoa
1 pienehkö kesäkurpitsa
2 isoa perunaa
2 isoa sipulia lohkoina
5 valkosipulinkynttä
250 g tomaattimurskaa (laitoin ohjeistettua enemmän)
oliiviöljyä
250 g fetaa (laitoin ohjeistettua vähemmän!)
1 nippu persiljaa

Kuullota hetki sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska, sekoita ja anna kastikkeen hautua matalalla lämmöllä. Halkaise kesäkurpitsa neljään osaan, samoin perunat. Paista perunalohkoja pannussa öljyssä, kunnes ne kypsyvät. Halkaise munakoiso neljään osaan ja painele paloja talouspaperilla, jotta ne ovat mahdollisimman kuivia. Paista öljyssä ja valuta. Laita vihannekset kattilaan, lisää tilkka vettä ja hauduta hiljaisella tulella runsaat puoli tuntia. Voit kypsentää ruoan myös uunissa noin 180 asteessa noin tunnin ajan. Silppua persilja ja sekoita se varovasti valmiiseen ruokaan. Muserra feta ja ripottele ruoan päälle lautaselle.

Ohje on otettu Merja Tuominen-Gialitakin kirjasta Viisaan syömisen lähteillä: Kreetalaisen keittiön salaisuudet (2007). Inspiroivaa lukemista, suosittelen.

Vähän tästä tuli tehtyä tämmöinen vuokaversio, mutta hyvin munakoisopaistos toimii tietenkin uuniruokanakin.

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Hauki on in

Hauki on tammikuun keskeinen sesonkikala, ja kun uuden vuoden lupauksiini kuului perehtyminen haukikokkailuun, niin piti sitten ryhtyä heti alkuvuodesta suunnitelmista tekoihin. Sähköisestä reseptikansiostani löytyi ainoastaan kaksi haukireseptiä: pekonin kanssa kieputettujen haukiruusukkeiden ohje sekä viime syksynä jostain afrikkalaisesta keittokirjasta otettu kalacurryn ohje.

Kalacurryä ei nyt sattuneista syistä huvita ryhtyä tekemään ihan lähiaikoina uudelleen, ja olinkin jo ryhtymäisilläni pekonikokkailuihin, kun huomasin Perjantairesepteissä vähän tavallisuudesta poikkeavan haukiohjeen (reseptin gnocchi-osio on otettu erityisen kiinnostavasta blogiuutuudesta nimeltään Tuulenhuminaa):
Haukea ja punajuurignoccheja

Kala
haukifileetä ruodottomana n. 1 kg
vehnäjauhoja reilusti
korppujauhoja reilusti
3 kananmunaa

Gnocchit
7 jauhoista perunaa
400 g keitettyjä punajuuria
400 g vehnäjauhoja
2 kpl keltuaista
0,5 tl suolaa
timjamin lehtiä
1 valkosipulin kynsi
parmesaania raastettuna

Limemajoneesi
1 keltuainen
1,5 dl rypsiöljyä
½ limen mehu
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Tee ensiksi majoneesi. Esivalmistele sitten gnocchit ja laita odottamaan. Valmistele kala ja paista se. Pidä lämpimänä, kun viimeistelet gnocchit pannulla.
Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi limen mehu, suola ja pippuri. Säilytä jääkaapissa.
Keitä perunat kypsiksi. Leikkaa punajuuret pieneksi ja jauha tehosekoittimessa. Muusaa perunat haarukalla ja sekoita joukkoon jauho, keltuaiset ja punajuurisose. Vaivaa taikina notkeaksi massaksi. Pyöritä taikinasta pitkiä tankoja ja leikkaa 2-3 cm paloiksi. Jauhota palat ja keitä suolatussa vedessä pari minuuttia, kunnes ne nousevat pintaan. Kerää reikäkauhalla kulhoon ja pidä lämpimänä.
Leikkaa ruodottamasta hauesta etusormen kokoisia suikaleita. Kuumenna syvässä paistinpannussa reilusti öljyä uppopaistamista varten. Jauhota pieni määrä haukea ensiksi vehnäjauhoissa, ravistele ylimääräiset jauhot pois ja pyöritä sitten kananmunassa. Lopuksi pyörittele kalat korppujauhoissa ja uppopaista öljyssä kullanruskeaksi. Pidä lämpimänä esim. uunivuoassa, jossa on talouspaperia pohjalla noin 150 asteessa, kun paistat loppuja kaloja.
Riivi lehdet timjamista. Leikkaa valkosipuli pieneksi ja pane pannulle timjamin seuraksi. Lisää voi ja paista gnocchit pikaisesti. Raasta pinnalle lopuksi tuoretta parmesaania. Tarjoa heti.

Olipa hauska päästä laittamaan ruokaa punajuurista ja testaamaan vieläpä ihan uudenlaista punajuurireseptiä. Hieman noiden gnocchien tekemisessä oli toki työvaiheita tämmöiseen suoraviivaiseen meininkiin tottuneelle kotikokille, mutta olihan se mahtava tunne, kun gnocchit oikeasti pulpahtivat kattilassa kiehuessaan pintaan (jotenkin olin varma, että ne jäävät väistämättä pohjaan kiinni... hmmm, pitäisiköhän hankkia jostakin vähän positiivisempi elämänasenne?).

Hauki on keittiössämme harvoin esiintyvä kala, mutta vielä harvemmin siellä ovat esiintyneet huhtikuun sesonkikalaksi nimetty lahna taikka heinäkuinen kampela. Olen ehkä pitänyt lahnaa aina vähän liian litteänä (nimim. onko siinä edes mitään syötävää) ja pohjalla makoilevaa kampelaa muuten vaan vähän karmaisevana. Pitäisi kenties perehtyä niidenkin hyötykäyttöön tämän vuoden kuluessa, jos onnistuisi vaikka pääsemään taas parista ennakkoluulostaan eroon.

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Uusi suolamylly: Peugeot

Saimme viimein hankittua uuden suolamyllyn hajonneen tilalle. Kiitos kaikille kommentoineille ja myllyjä suositelleille. Peugeotilla tuntui olevan niin vankka kannattajakunta, että valinta oli lopulta helppo. Mylly tuntuu entiseen verrattuna tosi tukevalta ja jämäkältä ja rouhii hyvännäköistä, tasalaatuista suolamurua.

Millaista suolaa muuten käytätte myllyissänne? Pösön manuaali suositteli tasarakeista merisuolaa, kun taas esim. Tidman'sin, jonka suoloja olemme paljon käyttäneet, myllysuola on vuorisellaista.

torstaina, tammikuuta 21, 2010

Klassikko testissä: kikherne-purjokeitto

Olen nyt viimeisen parin kuukauden aikana törmännyt niin monta kertaa Jamie Oliverin kuuluisaan kikherne-purjokeittoon, että oli pakko ostaa viimein muutama purjo ja kaivella kattila esille. Ohje on ilmeisesti alkujaan otettu jostain vanhasta australialaisesta keittokirjasta:
Kikherne-purjokeitto

350 g kikherneitä yön yli liotettuna
1 keskikokoinen peruna kuorittuna
5 keskikokoista purjosipulia
1 rkl oliiviöljyä
nokare voita
2 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
8 1/2 dl kana- tai kasvislientä
parmesaania raastettuna
neitsytoliiviöljyä

Huuhtele liotetut kikherneet, pane ne kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että herneet peittyvät. Hauduta niitä kuoritun perunan kanssa, kunnes ne ovat pehmeitä. Valuta.
Poista purjoista uloimmat lehdet, halkaise purjot, huuhtele ne huolella ja leikkaa sitten ohuiksi viipaleiksi.
Kuumenna paksupohjainen kasari ja lorauta siihen oliiviöljyä. Lisää kasariin voinokare sekä purjot, valkosipuli ja runsas ripaus suolaa ja freesaa sipulit pehmeiksi ja makeiksi. Kumoa kasariin valutetut kikherneet ja peruna ja pehmitä niitä vielä minuutin ajan. Kaada joukkoon kaksi kolmasosaa liemestä ja hauduta aineksia 15 minuuttia.
Soseuta puolet keitosta monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Kippaa soseutettu osa takaisin ja lisää sen verran lientä, että saat koostumuksen mieleiseksesi. Mausta keitto suolalla ja pippurilla ja lisää maun mukaan parmesaania. Kauho keittoa kulhoon, valuta pinnalle muutama tippa oliiviöljyä, pyöräytä muutama kierros mustapippuria myllystä ja ripottele lopuksi pinnalle hieman parmesaaniraastetta.

Minulla on pitkäaikainen rakkaussuhde purjo-perunasosekeittoon, joten tiesin ilman muuta pitäväni tästäkin. Suureksi riemastuksekseni keittoon tykästyi myös perheen mieseläjä. Ensimmäinen toteamus maistamisen jälkeen kuului, että "ai, onko tässä pekonia?". Toki sitäkin olisi voinut halutessaan paahtaa pienen määrän vaikka pinnalle ripoteltavaksi.

(Vähänkö oli muuten nostalgista etsiä reseptiä kaikkein vanhimmasta Alastomasta kokista, joka on alkujaan painettu Brittilässä jo vuonna 1999. Snif. Taidankin tunnelmoida sen kanssa vielä hetkisen ennen nukkumaan menoa.)

keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Parmesaanikeksit

Viime vuonna aloittaneiden suomalaisten ruokablogien ehdottomia helmiä on Kirkkonummelta käsin bloggaava Chez Jasu, jonka kätköistä löytyy vaikka millä mitalla toteuttamiskelpoisia ruokaohjeita.

Perunapaistokseen kääritty lammas kuulostaa täsmälleen omalle lautaselleni passelilta murkinalta, ja kasvisosastolta kokeilisin mieluusti hapanimeliä viikunoita (jos täältä vaan saisi edes jokseenkin kelvollisia tarkoitukseen sopivia hedelmiä). Ensi kesää varten pistin korvamerkin äyriäis-fenkolisalaattiin (sitä ennen minun pitää selvittää itselleni, mitä on sumakki). Tällä kertaa kokeiluun pääsivät parmesaanikeksit:
Parmesaanikeksit

100 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus paprikajauhetta
ripaus cayannepippuria
ripaus mustapippuria
80 g voita huoneenlämpöisenä
80 g parmesaania

Siivilöi jauhot, mausteet ja leivinjauhe kolhoon. Sekoita raastettu parmesaani ja voi keskenään. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen.
Jauhota työtaso ja kädet hyvin. Muotoile taikinasta lieriö, jonka halkaisija on noin 3-4 senttiä. Kääri taikina kelmuun ja pidä jääkaapissa puolisen tuntia.
Leikkaa taikinasta sopivan paksuisia keksejä ja paista 170-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä ennen syömistä.

Olen törmännyt parmesaanikeksien ohjeisiin viime kuukausien aikana vaikka kuinka monessa paikassa. Yksinkertaisimmillaan keksit syntyvät ihan vaan raastetusta parmesaanista ja esim. seesaminsiemenistä. Monissa blogeista löytyvissä ohjeissa on puolestaan mukana kananmunaa.

Parmesaanikeksejä kannattaa paistaa ihan vaan jo niistä tulevan hyvän tuoksun takia. Juoksentelin pian leipomisen jälkeen pihallamme ja huomasin, että keksit tuoksuivat yllättäen talomme nurkille asti. Ja maistuvia ne olivat toki muutenkin. Näitä tehdään meillä toistekin (taikka sitten vaihtoehtoisesti noita munallisia versioita).

maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Murekemaanantai

Tänään oli kuulemma vuoden masentavin maanantai, ja aika alavireiseltä se kieltämättä leppoisasti vietetyn viikonlopun jälkeen tuntuikin.

Onneksi mielialaa voi aina kohentaa lohduttavalla syömisellä, ja siksipä kaivoin esille suosikkiblogini pohjalta tehdyn keittokirjan The Pioneer Woman Cooks: Recipes from an Accidental Country Girl (kirjoittajana tietenkin Ree Drummond). Kiinnostukseni kohdistui saman tien kirjan lihamurekkeeseen: miten tämmöinen keskimääräinen pastanjauhaja muka pystyisi vastustamaan ruokaohjetta, jossa pekonin päälle kerrostetaan vielä ketsupista tehtyä tomaattikastiketta?

Minulla ei ole omaa ranchia eikä cowboyta, mutta kyllä täällä oululaisessa lähiössäkin kelpaa kokata ikiomalle nörttimiehelleen. Ja erinomaisen hyvin mureke näytti maistuvan myös suomalaiselle tietotyöläiselle. Tein ohjeistetusta annoksesta ainoastaan alle puolet, mutta tässä resepti joka tapauksessa alkuperäisessä asussaan:
Lihamureke

2,4 dl maitoa
6 vaaleaa leipäviipaletta
900 g jauhelihaa
2,4 dl raastettua parmesaania
1 tl suolaa
1/4 tl yrttisuolaa
mustapippuria myllystä
reilu desi hienonnettua sileälehtistä persiljaa
4 munaa, vatkattuna
8-12 ohutta pekoniviipaletta

Tomaattikastike:
3,6 dl ketsuppia
6 rkl ruskeaa sokeria
1 tl sinappijauhetta (onko se sama kuin dry mustard?)
tujaus (tai pari tujausta) jotain tulista kastiketta (maun mukaan)

Laita uuni lämpenemään reiluun 175 asteeseen. Kaada maito leipäviipaleiden päälle ja anna imeytyä muutaman minuutin ajan.
Kippaa isoon kulhoon jauheliha, maidossa uitettu leipä, raastettu parmesaani, suola, yrttisuola, mustapippuri, persilja sekä munat. Sekoita murekemassa puhtain käsin.
Muotoile mureke uunin kestävälle parilapannulle (pekonista irtoaa rasvaa, joten tasapohjainen pannu ei ole paras mahdollinen). Viritä murekkeen pinnalle vieri viereen pekoniviipaleita (pekonin molemmat reunat kannattaa tunkea aina murekkeen alle).
Tee tomaattikastike sekoittamalla ainekset yhteen. Levitä murekkeen päälle kolmannes tomaattisoosista ja pistä uunin 45 minuutiksi. Tämän jälkeen sivele päälle seuraava tomaattikastike-kolmannes ja paista vielä 15 minuuttia. Viimeinen kolmannes olisi tarkoitus tarjoilla murekkeen kanssa lisäkedippinä, mutta minä kippasin kaiken tomaattikastikkeen murekkeen pintaan jo uunivaiheessa.
Tarjoile yhdessä perunamuusin kanssa.

Ruokablogien pohjalta tehtyjä keittokirjoja lueskelisi kyllä mieluusti useamminkin. UnelmaUllan pari vuotta sitten ilmestynyt kakkukirjakin on jotain aivan ihanaa (kunhan nyt vaan uskaltautuisin joskus ryhtyä tekemään sen ihan ensimmäisen marsipaanikakkuni).

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

Sre:n vieraana

Pastanjauhajien karvalakkilähetystö suuntasi viime perjantaina Helsinkiin, kun Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma oli kutsunut koolle vuoden 2009 aikana kuukauden ruokablogi -palkittuja bloggaajia. Meillä oli kunnia saada tunnustus vuosi sitten tammikuussa.

Iltaan sisältyi tutustuminen Helsingin Sanomien ruokatoimitukseen (ja Sanomatalon tiloihin yleisestikin), käynti Eat&Joy Maatilatorilla sekä kaiken huipentumana vielä hilpeä illallinen Ravintola Lasipalatsissa. Ruoka oli laadittu sopivasti sesonkeja sekä suomalaisia raaka-aineita kunnioittaen. Tarjolla oli näin tammikuussa muun muassa blinejä, poroa, kuhaa sekä appelsiinista laadittuja jälkiruokia.


Illan mittaan kävi ilmi, että maa- ja metsätalousministeriössä työskentelee suomalaisen ruokakulttuurin puolesta harvinaisen hauskoja ihmisiä, jotka ovat oikeasti vilpittömän innostuneita viemään hyvän syömisen asiaa eteenpäin. Lisäksi he ovat kiinnostuneita suomalaisten ruokabloggaajien blogeista, mikä tietenkin kertoo kaikin puolin erinomaisesta arvostelukyvystä (heh heh).

Näiden toimijoiden ajatuksiin on mahdollista tutustua muun muassa blogeissa Puolivirallista ruokaa sekä Sanoja lautaselta.

(Lisäys: Hyviä raportteja Sre:n tilaisuudesta löytyy esimerkiksi elokuussa tunnustuksen saaneesta Kulutusjuhlasta sekä Kokkaavilta siskoilta.)


Illan parasta antia oli hyvien ruokapuheiden ja kaiken muun mukavan ohella tietenkin muiden bloggaajien tapaaminen. Siskot kokkaa -blogin kirjoittajiksi paljastui aivan hulvaton sisaruskaksikko, jonka kanssa nauroi väistämättä mahansa kipeäksi.

Illemmalla oli luvassa lisääkin laatuisaa ruokabloggaajaseuraa, ja pääsin jututtamaan ensimmäistä kertaa esimerkiksi Herkun & Koukun ihastuttavaa edustajistoa (jauhantatiimimme toinen osapuoli ehti nimetä kyseisen blogin jälleen kerran uudelleen... tällä kertaa se oli Torkku & Koukku).

Monet paikalle tulleet olivat pitkän työviikon uuvuttamina ymmärrettävistä syistä hieman väsyksissä. Hatunnosto ja halaus Ylimuuli Mukkelikselle sitkeästä mukana sinnittelystä. Ehdin vaihtaa vähän kuulumisia myös Liemessä-Jennin kanssa ennen kuin velvollisuudet kutsuivat tuttavaamme toisaalle. Korianteri-Liinan ja Sorsanpaistajan kanssa toivon pääseväni jatkamaan juttua joskus vaikka täällä Oulussa. Muitakin oli menossa mukana: kaikkien kanssa ei valitettavasti vaan ehtinyt jutella juuri mitään.



Kaikkein pisimpään iltaa jaksoivat juhlistaa Olutkellari Helsingissä kommentoija Emma (jonka ilahduttavat kuulumiset saivat aikaan runsaasti kylmiä väreitä), Ketun keittiön pariskunta (meikäläisellä oli kumpaisenkin kanssa harvinaisen paljon yhteisiä puheenaiheita), viiden tähden Äijä-Ari sekä tietenkin maailman mahtavinta seuraa tarjonneet Sillä sipulit.

Lauantaina teimme vielä uusintakäynnin maatilatorille, josta lähti mukaan muun muassa kovasti kehuttua Ahon vadelmajogurttia (harmi, ettei hoksattu pakata kotona lusikoita mukaan):


Kyyttö oli pakko jättää kylmäketjun katkeamisen pelossa kauppaan, mutta kyllä mekin sitä vielä joskus pääsemme (toivon mukaan) maistamaan. Luomutomaatteja ei tähän aikaan vuodesta ollut saatavilla (ruokasesongit olivat jälleen kerran kunniassa), mutta mukaan lähti muun muassa luomuvalkosipulia. Sekä tietenkin juomapuolta. Iltapuhteiksi hankituista oluista parhaiten maistui kuulemma pehmeä Malmgårdin Dinkel, jonka teossa kerrottiin käytetyn spelttiä.

Nyt olemme taas turvallisesti Oulussa kotilähiömme kätköissä. Täällä Perämeren rannikollakin on tapahtunut sillä välin vaikka mitä: kaupunkiin on avattu ihka oikea pannukakkuravintola, jossa monet tutut ovat kuulemma ehtineet vierailla jo viikonlopun aikana. Sinne siis mahdollisimman pian!

lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Epähypoteettisesti hauskaa

Eilen oli harvinaisen hauska ilta. Ja lahjojakin saatiin. Kiitos, Sre ja kiitos kaikki ruokabloggaajat.

Palaamme asiaan, kunhan pääsemme kotiin ja kunhan saamme nukuttua enimmän väsymyksen pois.

perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Pomminvarmat sämpylät

Pidän hyvin monenlaisista ruokaan liittyvistä blogeista, mutta leipäblogit ovat jotenkin aivan erityisen ihania. Kai se on se sama juttu kuin leivän leipomisessa, taikinan tekemisen tuntu ja tunnelma. Nyt saan hyvän tekosyyn linkata alansa uutuuteen: Taikinatiinuun, jonka tarjoamista ohjeista kokeilin yhtenä iltana pomminvarmoja sämpylöitä.

Olivat ne aika pomminvarmoja, kun minullakin onnistui (kannattaa pitää mielessä, etten vielä kolme vuotta sitten osannut mielestäni leipoa minkäänlaista leipää):
Pomminvarmat

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 10-12 dl jauhoja

Taikinaa saa muunneltua helposti käyttämällä eri jauhoja, esim. 7-9 dl vehnäjauhoja + 3 dl hiivaleipä-/sämpylä-/grahamjauhoja. Sekaan voi lisätä pellavansiemenrouhetta, juustoraastetta, porkkanaraastetta tai vaikka siemeniä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

Lisää leipää löydät suomalaisesta viva ciabattasta sekä ruotsalaisesta Pain de Martinista (tässä on melkein maaottelun ainekset!).

torstaina, tammikuuta 14, 2010

Pieleen meni: kalacurry

Osa ihmisistä on luontaisia kokkeja, osa puolestaan ei. Minä olen aina tiennyt kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään siitä huolimatta, että häärään keittiössä enemmän kuin monet muut tuntemani ihmiset. Jatkuvalla harjoittelulla on onneksi oppinut esimerkiksi luontevampaa veitsen käyttöä, ja välillä sitä luulee osaavansa jopa jotain muutakin.

Kunnes sitten kaikki menee pieleen. Päätin yhtenä päivänä tehdä hapanta kalacurrya, eli luvassa oli kokonaan uusi aluevaltaus. Siitä huolimatta kuvittelin osaavani maustaa sapuskan ihan vaan luontaisella tuntumallani. Nimimerkillä täällä mitään mittalusikoita ole ennenkään tarvittu.

No. Olisi ehkä tarvittu, koska lopputulos maistui ihan thaimaalaiselta kalakastikkeelta. Sama kuin olisi vetänyt kyseistä (käyneeltä kalalta maistuvaa) nestettä suoraan pullosta! Ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta kestäneen avioliiton aikana totesin siipalleni, että ei kannata välttämättä edes ryhtyä maistelemaan keitostani (tosin elävässä muistissa on edelleen se kerta, kun laitoin currytahnan tilalle epähuomiossa chilitahnaa, ja valmistunut ruokalaji oli ihan ennen näkemättömän tulinen...).

Tämmöistä täällä tänään. Kannattaa (kaikesta huolimatta) pysytellä kanavalla. Seuraavalla kerralla voisi olla nimittäin luvassa jotain aika pomminvarmaa.

Mistä te tulette?

Listaamme sivupalkkiin tätä nykyä blogimme haetuimpia reseptejä (terve vaan kaikille satunnaisille googlettajille), mistä syystä olemme joutuneet selailemaan aina silloin tällöin Google Analyticsiä. Yhtenä päivänä kurkkasin huvikseni myös analyticsistä löytyviin liikenteen lähteisiin.

Ylivoimaisesti eniten väkeä tänne tulee tietenkin Googlen ja Blogilistan kautta sekä ihmisten omien kirjanmerkkien sun muiden nimeämättömien lähteiden kautta. Neljänneksi suosituin on oma hakemistosivumme. Iltalehti on sijalla 5, eli aika hyvin yksi ainoa merkintä johdatti tulijoita sivuillemme.

Blogit ovat tietenkin eniten sydäntämme lähellä, ja seuraavissa blogeissa esiintyneiden linkitysten kautta on ollut Pastanjauhantaan eniten tulijoita:

1. Liemessä
2. Siskot kokkaa
3. Mimon menossa
4. Otetaan ensin puoli kiloa voita...
5. Appelsiineja ja Hunajaa
6. Sillä sipuli
7. Monkeyfood
8. Omenapuun alla
9. Limepippuri
10. Kurpitsamoska
11. Soppakellari
12. Jonna1983
13. Lettupannu
14. Avaruusasema
15. Kemikaalicocktail
16. Kulinaarimuruja
17. Vegemisiä
18. Tuu nyt jo, ketsuppi
19. 2h+k
20. Kissa pöydällä
21. Mammana
22. Kätkö
23. Goji & avocado
24. Polkkapossu
25. Rakkaudesta ruokaan
26. Suolaa ja pippuria
27. Lauran tähti
28. Unelias kokki
29. Tuulentupa
30. Hajatuksia ja viritelmiä

Ihan kätevä lista siinä mielessä, että tuosta löytyi itsellenikin vähän uutta luettavaa (en malttanut jättää sitä kymmeneen ensimmäiseen, kuten aluksi suunnittelin). Suuret kiitokset vaan kaikille superlinkittäjille!

Lisäksi tsekkasin tulijoiden selaimet, josta myös opin jotain uutta (mikä ihmeen selain on Chrome?):
Firefox 50,09 %
Internet Explorer 33,62 %
Safari 10,06 %
Chrome 3,36 %
Opera 2,38 %

(Kuvassa Emilian lempiruoka.)

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Alkupalat patongista

Kavereille on mukava kokata kaikessa rauhassa nautittavia alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -tyyppisiä aterioita. Sillä tavoin porukka pysyy pöydän äärellä pitkään, ja jos on oikein onni myötä, on mahdollista keskustella muutakin kuin nopeat "onpa pakkasta" ja "töissä kiireitä". Alkuruokapuolen keksiminen tahtoo kuitenkin tuottaa ainakin minulle toistuvasti päänvaivaa.

Viime viikonloppuna nykersimme tuttavapariskunnallemme alkajaisiksi vieraskynäilijämme Bronxin innoittamia leipäsiä patongista ja - kuten herra Bronx itse sanoisi - henkisen kotomaamme Italian aineksista.

Alkupalaleipäset patongista

patonkia (vaikka pariakin eri sorttia)

täytteeksi esim.
1) chevre-kirsikkatomaatti-basilika
2) sipuli-mäti-smetana
3) kylmäsavu(kirjo)lohi-hot shrimp aioli
(tällä kertaa teimme kahta ensinmainittua)

Pilko patonki sopiviksi, parin-kolmen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Vinottain leikkaamalla saat palasista hieman isompia. Valmista sitten haluamasi täytteet esim. seuraavasti:

1) Chevre-tomaatti-basilika: leikkaa chevre noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja nostele ne patonginpaloille. Halkaise kirsikkatomaatit ja nostele pari-kolme puolikasta chevre-viipaleiden päälle. Grillaa sitten leipiä uunissa grillivastuksen alla, kunnes chevre pehmenee ja hieman sulaa. Revi lopuksi päälle basilikanlehtiä koristeeksi ja makua antamaan. Basilikaa ei kannata laittaa ennen uunivaihetta, sillä muuten se ryttääntyy surullisen näköisiksi myntyiksi. Rouhi lopuksi päälle pippuria myllystä.

2) Sipuli-mäti-smetana: silppua tavallista sipulia hienoksi ja sekoita yhteen smetanaa, valintasi mukaista mätiä ja sipulisilppua. Hyvä lähtökohta on laittaa kaikkia kolmea silmämääräisesti suunnilleen yhtä paljon. Ensin voi sekoittaa vaikkapa vain osan aineksista ja maistella, mitä on liikaa ja mitä liian vähän. Pyyhkäise sitten tahnaa patonginsiivuille esim. lusikalla. Jos mätiä jäi, sitä voi pudotella vielä muutaman murusen tahnan päälle koristeeksi. Jos haluat, kokonaisuutta voi vielä raikastaa ripottelemalla päälle hieman suolaa ja puristamalla pikkuisen mehua sitruunasta.

3) Kylmäsavulohi-hot shrimp aioli: tätä emme tällä kertaa valmistaneet, mutta kylmäsavulohisiivut ja kaupan (ainakin Stockmannilta saa) valmis hot shrimp aioli ovat myös erinomainen yhdistelmä patonginpalasten päällä.

Tällä kertaa alkupala nautittiin kuivan Cavan kanssa, mutta näiden leipästen viereen voisi kuvitella sopivan hyvinkin monenlaisen juoman, vedestä oluen kautta valko- tai kuohuviiniin - tai miksei vaikka samppanjaan asti.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Kukkakaali on gobi

Monet kasvisruuat ovat hyviä tietenkin ihan vaan jo sen takia, että niihin tulee tomaattia. Esimerkiksi ranskalainen ratatouille ei ole mielestäni suotta rynnistänyt maailmanlaajuisen suosikkiruuan asemaan.

Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kasvisruokien tekeminen osataan kaikkein parhaiten Intiassa, jossa tietenkin on kasvisruokailijoitakin hieman eri mitassa kuin täällä pienessä, pohjoisessa Suomessamme. Ajatellaan nyt vaikka Bombay Grilled Sandwichia. Kasvikset nyt vaan maistuvat siinä masaloineen ja mausteineen ihan mahtihyvältä. Toinen sikäläisistä ruokasuosikeistani on pinaattikastikkeessa tarjoiltu paneerjuusto (eli monien intialaisravintoloiden ruokalistoilta löytyvä palak paneer).

Nyt kun kyselin uuden vuoden kunniaksi lukijoiltamme kukkakaaliohjeita, sain hoksautuksen kukkiksen käyttöön intialaisissa yhteyksissä. Tein jo yhden kokeilun Aloo Gobista, ja lisää seuraa lähiviikkoina. Lisäharjoittelu on paikallaan, koska nyt kukkakaalit sekä perunat jäivät vähän liian koviksi, ja mausteet pääsivät puolestaan hieman kärähtämään.

Seuraavaksi kokeilen intialaisen kukkakaalin tomaattista versiota... ihan vaan jo vertailun(kin) vuoksi.

maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Suunnitelmissa suolamylly

Pitkään palvellut suolamyllymme on syystä tai toisesta sanonut irti työsopimuksensa. Se ei nimittäin enää oikein myllää, vaan säädöistä, sisään syötetystä suolasta ja myllynpyörittäjän otteiden tarmokkuudesta riippumatta tuloksena on aina vain vaimea vana ohuenohutta suolapölyä. Koska kyseessä on yksi taloutemme eniten käytetyistä vempeleistä, sille pitää hankkia seuraaja ja mieluiten mahdollisimman pian.

Suola- ja pippurimyllyjen parhaimmistoa edustaa ilmeisesti Peugeot. Ovatko Peugeotin myllyt oikeasti niin hyviä, kuin kaikkialla annetaan ymmärtää? Elinikäinen takuu kyllä houkuttelisi. Onko muita kokemuksia? Millaista myllyä ei ainakaan kannata hankkia? Miksi?

Saatavilla näyttäisi olevan myös paristokäyttöisiä suolamyllyjä, mutta ehkä hienonnamme suolamme vastaisuudessakin vähän perinteisemmin menetelmin.

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Hyvin suolaiset ryppyperunat

Minä sitten rakastan ruokablogeja. Niin kuin vaikka taas nyt: Sillä Sipuli -blogissa oli vähän aikaa sitten puhetta kanarianperunoista, ja kyseisestä Kanaria-postauksesta sai kaupan päälle vielä reseptilinkin Polkkapossun blogiin.

En ole ikinä itse käynyt Kanarialla, joten en yhtään tiedä, kuinka autenttiseen lopputulokseen omassa kokkailussani päädyin. Miespuolinen pastanjauhaja on vieraillut saarilla useampaankin otteeseen, mutta ei hänkään siellä mitään paikallisia perunoita muistanut syöneensä. No eipähän ollut ainakaan liiallisia paineita saada näistä tietyn makuisia (reissuilta tutut ruokalajit kun eivät vaan koskaan maistu kotikeittiössä kokkailtuna ihan samalta).
Papas arrugadas con mojo – Ryppyperunat ja mojokastike

800 g perunoita (kiinteitä)
vettä
2½ dl merisuolaa (huom., ks. kommentit)

Pese perunat hyvin. Laita vettä kattilaan ja lisää suola, kun vesi kiehuu. Vettä saa olla niin paljon, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Keitä kypsiksi. Kaada vesi pois ja laita kattila uudestaan levylle. Pyörittele perunoita, kunnes kaikki kosteus haihtuu niistä. Nyt perunat alkavat hiljalleen rypistyä. Syö kuorineen mojon kanssa. Ryppyperunat maistuvat erityisen hyviltä rasvaisen pihvin kanssa, mutta ne voidaan tarjota ihan itsenäisenä naposteltavanakin.

1 tomaatti
3 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 rkl valkoviinietikkaa
1/3 sitruunan mehu
ripaus chiliä
ripaus mustapippuria
1 tl korianteria
1–1½ rkl sokeria
1½ dl oliiviöljyä

Tee tomaattiin ristiviilto ja kasta se muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Poista kuoret ja kanta. Laita tehosekoittimeen valkosipulien, valkoviinietikan, sitruunamehun, chilin, korianterin ja sokerin kanssa. Aja tasaiseksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana tehosekoittimen käydessä. Kastike ei kaipaa välttämättä suolaa, sillä perunat ovat suolaisia. Mojon voi kaataa joko perunoiden päälle tai sen voi tarjota erikseen kiposta.

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Pakkomielle pahenee

Jonkin aikaa jo kuvittelin, että tomaattipakkomielle on hallinnassani, mutta jos löytää itsensä availemasta tomaattimurskapurkkeja useampana peräkkäisenä päivänä, niin mopon on täytynyt taas karata, ja pahasti. Voisin oikeasti ottaa kasan sipulia, valkosipulia sekä tomaattituotteita ja muuttaa niiden kanssa tyytyväisenä autiolle saarelle.

Paitsi että voisin ottaa mukaan myös yhden aviomiehen, muutaman kirjan ja kaikki kaverit. Sekä Greyn anatomian kolmannen tuotantokauden, kun siihenkin jo joululomalla koukutuin.

Mutta tässä pari tomaattista tuotosta. Katkarapucurryyn sain vinkkiä Jensenin kiusauksesta, ja tomaattikastikkeen ynnä lihapullien yhdistämiseen otin ohjeen vanhalta kunnon Sorsanpaistajalta.
Jamien parhaat lihapullat

pullataikina:
400 g jauhelihaa
pari kourallista leipämurskaa (tai korppujauhoja)
juustokuminaa
korianteria
chiliä
oreganoa
suolaa ja pippuria
kananmuna

tomaattikastike:
oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
(valkosipulinkynsi)
puolikas sipuli palasina (tai yksi pieni)
basilikaa
suolaa ja pippuria

päälle:
mozzarellaa
parmesaania
oliiviöljyä

1. Laita ensin tomaattikastike tulelle. Kuullota valkosipuli ja sipuli oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska. Keitä vähintään 15 minuuttia, mausta suolalla, pippurilla ja runsaalla basilikalla.
2. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja paistinpannu kuumaksi. Pyöräytä mausteet pannun kautta, jos haluat. Sekoita kaikki lihapullamassan ainekset ja pyörittele niistä märin sormin palloja. Laita kuumalle pannulle oliiviöljyä ja ruskista lihapullat pinnalta kauniin ruskeiksi.
3. Laita uunivuokaan pohjalle tomaattikastiketta, päälle lihapullat ja niiden päälle runsaasti mozzarellaa, parmesaania ja liraus oliiviöljyä. Paista uunissa kultaisiksi (noin 20 minuuttia) ja tarjoa heti spaghetin kera.

Lisäksi tein vähän aikaa sitten suorastaan jumalaista bolognesekastiketta. Soosin salaisuus piilee porkkanassa, sellerissä, sipulissa sekä pekonissa. Eikä pieni loraus punaviiniäkään ole pahitteeksi.

perjantaina, tammikuuta 08, 2010

Mukavan mehevät minitomaatit

Yhtenä päivänä raahauduin kauppaan väsähtäneenä ja niin kaikkeni antaneena, että päätin palkita itseni hyvällä syötävällä. 14-vuotiaana olisin luultavasti kulkenut karkki- ja sipsihyllyjen kautta, mutta nyt paria(kymmentä) vuotta myöhemmin kulkeuduin kasvis- ja juustotiskien äärelle.

Mukaan lähti maailman parhaita raaka-aineita: tomaattia ja kimpale fetajuustoa, jotka kotona kohtasivat toisensa 225-asteisessa uunissa. Idean ja ohjeen kokeiluuni sain Kurpitsamoskasta, ja samalla pääsin korkkaamaan loppuvuodesta ilmaisnäytteenä saamani mustapippurisen punaviinietikan*).
Lämmin tomaatti-fetasalaatti (kahdelle tai neljälle pienenä lisukkeena)

2 rasiaa minitomaatteja (400 g)
1 pkt fetajuustoa (150 g)
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl mustapippuripunaviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
tuoretta tai kuivattua timjamia

Kuutioi feta ja ripottele kuutiot vuokaan minitomaattien kanssa. Mittaa vuokaan kaikki mausteaineet ja sekoita. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoile hyvän leivän kera.

Ja kyllä. Oli aivan mahdottoman maistuvaa murkinaa. Vähän samat fiilikset kuin kolme vuotta sitten vuohenjuustosalaattia syödessä.

***
*) En edelleenkään tykkää valmiiksi maustetuista etikoista, mutta pidin näytepullot itselläni, kun olivat niin kivannäköisiä. Kaikkea sitä.

Yleensä etsin käyttämättä jääville ilmaisjutuille hyvän kodin lähipiiristäni. Viimeaikaisista tuotteista olen pitänyt itselläni muun muassa pari Axan myslipakettia, kun ainakin toisessa niistä oli niin ihanan paljon pähkinää mukana (plus jonkinlaisia kiinnostavia vihreitä siemeniä).

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Ulukona syömäsä

Pienessä kaupungissa asumisessa on se huono puoli, että paikkakunnan ravintolat tulevat väistämättä vähän turhankin tutuiksi. Ouluun on onneksi viime kuukausien aikana perustettu useampiakin uusia ruokapaikkoja, joista me olemme tietenkin testanneet suurin piirtein jokaikistä.

Letkunpuiston vieressä sijaitsevaan vaaleanpunaiseen taloon avattiin vähän aikaa sitten Ravintola Puistola, jonka alakerran Dining-puolella juhlistimme marraskuussa hääpäivämme jälkeistä päivää. Minä söin Menu Uranian, joka sisälsi hiillostettua merikrottia ja puolukkagraavattua lohta + ylikypsää hirvenrintaa, viherherukkakastiketta ja perunapyreetä + pinjansiemenleivoksen ja lakritsijäätelöä.

Alku- ja pääruoka olivat ihan mahtavan maistuvia. Kala-annos oli ihanan raikas, ja ylikypsä hirvi nyt vaan on hyvää. Paikka oli viihtyisä, ja palvelu pelasi myös mukavasti. Minulla suli sydän, kun tarjoilija totesi sorsa-annoksen sisältävän punakaalta ja omenaa.

Bar Mezzo on maistuvine pubiruokineen erittäin tervetullut uutuus. Sen sijaan pubiruokakulttuurin kannalta ehdoton menetys oli hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen Willi-Sian korvaantuminen S-ketjun Vanhalla Paloasemalla ja Grill Itillä. Kaikkien tuttujen moitittua paikan hampurilaista halusin käydä sitä itsekin maistamassa, enkä kyllä kamalasti tykännyt. Pihvin rakenteesta tuli sellainen olo, kuin taikinaa olisi veivattu liian pitkään, eikä mediumiksi jättäminenkään onnistunut pelastamaan tilannetta.

Yläkerran ravintolan testasimme ennen joulua. Ihan kelpoa kalaruokaa, mutta ei varsinaisesti mitään kotiin kirjoitettavaa. Paikka oli kyllä tupaten täynnä, joten selvästi tällekin ravintolalle on ollut tilausta.

Jouluviikon maanantaina kävimme blogiporukalla syömässä aiemminkin raportoimassamme Hellassa, jossa omalle lautaselleni päätyi vuohenjuustolla höystetty alkusalaatti + paistettua siikaa (ynnä maa-artisokkaperunaterriiniä ja tattikastiketta) + loppuun kylmä vaniljakohokas ja lämmintä lakkalientä.

Ruoka maistui mahdottoman hyvin, ja hyvässä seurassa aika kului ihan tuhottoman nopeasti (kiitokset seurasta Virpille ja kanssaeläjälle, vierailevalle Berliinin tähdelle, aina yhtä ihanalle Vegemissien Kaverille sekä insinööri-Pekalle).

***********
Olen jo aiemminkin valitellut, että Oulussa on ravintolapuolella ylitarjontaa känkkypizzerioista ja kiinalaisista. Viime aikoina on nähty yritystä vähän muuhunkin (esim. persialainen ravintola, joka kehui avatessaan olevansa lajissaan Suomen ainokainen). Myös perinteistä ranskalaisvaikutteista ravintolaruokaa on saanut halutessaan aika kätevästi.

Mitä mieltä te muut olette: Minkälaisen uutuusravintolan te haluaisitte kaikkein mieluiten omaan kotikaupunkiinne/kuntaanne? Tekeekö mieli pikaruokaa vaiko jotain vähän hitaampaa?

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

Uudenvuoden kokkauskemut

Vietimme uudenvuodenaattoa työperäisten tuttavieni luona siten, että yksi pariskunta valmisti alku-, yksi pää- ja yksi jälkiruoan. Rakettien paukuttelun jälkeen puitiin maailmantilaa ja opittiin toisistamme mielenkiintoisia asioita - kuten vaikkapa sen, ettei Rosmariini jostain syystä voi sietää jälkkäri-välkkäri-terkkari-valkkari -tyylisiä sanalyhennelmiä! Mitä vikaa sellaisissa voi olla?

Alkuruokavastaavat saivat vuolaasti kiitosta vaivannäöstään ja innovatiivisuudesta. Paholaisen munista, prosciutto-salaatista ja prosciuttoon käärityistä mustajuurista eniten ihastelua herättivät viimeksimainitut. Oulun Stockmannin juustotiskin setä oli kuulemma ohjeistanut alkuruokakokkiamme käärimään prosciutto-siivut mustajuurten ympärille, kun parsaa ei kerran ollut saatavissa. Sitä, miten juustotiskin setä oli harhautettu parsa- tai prosciutto-osastolle, ei taru kerro. Joka tapauksessa mustajuuri toimi loistavasti - uskaltaisin väittää, että jopa parsaa paremmin.

Pääruoaksi nautimme herkullista tomaatti-mozzarella-basilikalohta. Tässäkin yhteydessä käytimme Rosmariinin kanssa tilanteen hyväksemme ja otimme oppia ovelammalta. Kokitar oli nimittäin leikannut lohensa viipaleiksi ja käärinyt täytteet niiden sisään. Näppärää! Jauhantapajalla olemme tottuneet ripottelemaan juustoa kokonaisen uunilohipalan pinnalle kuorrutteeksi, jolloin se palaa uunissa usein ikävän kuivaksi. Tämä lohi oli sen sijaan pysynyt kauttaaltaan mehukkaana ja maukkaana.

Meidän osaksemme valikoitui jälkiruoka (jälkkäri, hähä!). Tein karpalotrifleä Jamien ohjetta mukaellen. Kakkupohja imi hyytelönestettä itseensä siinä määrin, että kulhon alaosa ei ollut missään määrin kuvauksellinen. Trifle oli kyllä aivan vaivatta syötävissä, mutta kuvista pääsi seulan läpi vain abstraktihko kermavaahto-suklaalastukoristelu. Kirpakat karpalot olivat mukavia muuten muikean jälkiruoan seassa. Minä nimittäin olen hiukan huono syömään turhan makeista elementeistä koostuvia lajeja.

lauantaina, tammikuuta 02, 2010

Kiven ja kannon

En tee enää tätä nykyä ihmeempiä uuden vuoden lupauksia, mutta jos nyt tänä vuonna tekisin täällä Pastanjauhannassa poikkeuksen. Täten lupaan:

-heittää tänä vuonna entistä vähemmän ruokaa roskiin. Kompostiin on suotava laittaa vain kuoria ja muuta syötäväksi kelpaamatonta. Tosin on meillä kokattu ruokaa joskus perunankuoristakin.

-tehdä niin hyvää ruokaa, ettei tähteitä juuri jää. Mutta mikäli niin pääsee käymään (ja seuraavan päivän lounaspaketistakin jää ylijäämää), lupaan tehdä enemmän postauksia ruuantähteiden uudesta hyödyntämisestä (innoitusta aiheeseen saa ainakin Vegemisistä).

-opetella laittamaan entistä enemmän ruokaa lähiseudulla kasvaneista kasviksista. Kukkakaali on hyvää, mutta en jostain syystä kokkaa siitä juuri koskaan. Lisäksi voisin lisätä puolukan käyttöä, koska se on ollut meillä viime vuosina karpalon varjossa. Nauris ja lanttukin saisivat kulkeutua keittiöömme useammin. Nyt siihen on mahdollisuuskin, kun kaupasta saa kätevästi kaskinauriita. (Kukkakaalia, puolukkaa ja naurista sisältävät ruokaohjeet ovat tervetulleita.)

-opetella kokkaamaan ruokaa kalasta kaikkine ruotoineen ja lihasta luineen (eli ottaa saatavilla olevista aineksista kaiken mahdollisen irti). Tähän liittyen voisimme keittää itse keittiössämme käytettävät liemet.

-lupaan kutsua enemmän ihmisiä meille syömään. Koska kaverit ovat minulle tärkeitä, ja he ovat valmiiksi kokattuja aterioita ansainneet. (Ja jos en kutsu tarpeeksi usein, niin kutsukaa edelleenkin itse itsenne, pliis.)

-ottaa ruokahetkistä enemmän irti. Iltaisin ja viikonloppuisin olen toki menetellyt niin tähänkin asti, mutta etenkin aamupalaosastolla olisi lisäpanostamisen paikka (nimimerkillä kahvia ja mysliä koneen äärellä).

-lupaan olla itselleni kiltti, vaikka hyvistä lupauksistani aina silloin tällöin (tai todennäköisesti aika usein) lipsuisinkin.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails