torstaina, joulukuuta 31, 2009

Vuoden kohokohdat

Taas kerran on tullut aika esitellä vuoden kokkaukselliset kohokohdat:

Tomaatiton tammikuu: Tämä on helppo! Mahtavasti maustettu talvisalaatti oli vuoden parhaita ruokatuttavuuksia.

Helmikuu: Tämä on vaikea, mutta sanotaan nyt sitten vaikka taivaalliset viikunat.

Maaliskuu: Olen edelleen pahassa raclettekoukussa (ja inkivääri-wasabi-soijadippikoukussa myös). Miten tavallisten keitettyjen perunoiden päälle kipattu juusto voi olla niin hyvää?

Huhtikuu: Herkkuperunakerrosleipä ja ruokahaasteen voitto!

Toukokuu: Tuliset huilut ja tomaattisalsa.

Kesäkuu: Puolukkainen ruisleipä. Juhannuksen täytekakku oli myös ihanaa.

Heinäkuu: Harvinaisen makoisat täytetyt paprikat.

Elokuu: Mustikkamojito. Ihan vaan siksi, että tämmöisellä listalla pitää olla sijansa myös juomapuolelle.

Syyskuu: Balsamicolla virkistetyt tattipatongit.

Lokakuu: Lomareissu vei aikaa, mistä syystä vain vähän blogattua ruokaa. Omatekoisen maapähkinävoin mehevyys oli mukava yllätys.

Marraskuu: Linssipyörykät ja intialainen dippi.

Joulukuu: Kasvisbhajit olivat aika hyviä (tsekatkaa muuten Ketun keittiössä kokkaillut sipulibhajit täältä). Pakko antaa silti puoltoääni kalapuikoille ja kapristartarille.

***
Tämän vuoden voi päättää vaikkapa äänestämällä Pastanjauhantaa vuoden 2009 ruokablogiksi (näppää Voicen järjestämään äänestykseen tästä). Hieno homma, että ruokablogit ovat päässeet äänestyksessä kokonaan omaksi kategoriakseen.

Edessä on ihan upouusi vuosi ja kokonaan uudet kokkailut. Syyskuussa jauhantablogimme täyttää viisi vuotta, joten sitä sietää juhlia jo hieman ennakkoon. Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille!

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Omenachutney

Vielä yksi arkiston kätköihin unohtunut jouluohje. Strömsö-kirjan jouluosastolta löytyi tulisenmakean omenachutneyn ohje, ja sitähän minä heti kokeilemaan (meillä on sattuneista syistä ollut tänä syksynä tavallista enemmän omppuja, kun perheen panimomestarilla on pienimuotoisia kokeiluja käynnissä).
Omenachutney

1 dl sokeria
5 dl kuorittuja omenalohkoja
1 tl silputtua tuoretta chiliä
1 silputtu sipuli
½ dl viinietikkaa
suolaa, pippuria
1 dl vettä

Kuumenna paistinpannu. Lisää pannulle sokeri ja anna sen sulaa kullanruskeaksi. Varo ettei sokeri pala. Lisää sitten omenalohkot, chili (ei siemeniä eikä kalvoja), sipuli, viinietikka, suola ja pippuri. Kaada päälle vesi. Keitä sakeaksi, noin 15 minuuttia. Mausta tarvittaessa. Anna jäähtyä.

tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Hernekeitto lopusta joulukinkusta

Tämänvuotisen joulukinkkumme saimme jo pari päivää sitten kaluttua siihen kuntoon, ettei siitä enää oikein saanut tolkun siivua irti. Siispä jämät jatkohyödynnykseen! Olemme tehneet jäännöskinkusta aiempina vuosina ainakin wrappeja, kinkkukiusausta, sandwicheja ja munakasta, mutta nyt katsottiin olevan hernekeiton vuoro.

Erilaiset tuorehernekeitot ja -soseet tuntuvat nousseen viimeisten vuosien aikana muotiin häävimmissä ravintoloissa. Valmistimme keittomme kuitenkin perinteiseen suomalaiskansalliseen tapaan kuivaherneistä. Näin tehtynä se syntyy äärimmäisen helposti ja vähällä vaivalla. Aikaahan siihen hieman kuluu, kun herneitä liotetaan yön yli ja keittäminenkin kestää - mutta varsinaista silppuamista tai kattilan ääressä vahtimista on hyvin vähän ja kaikki työvaiheet ovat niin helppoja, ettei epäonnistumisen riskiä oikeastaan ole.

Lihana voi käyttää suunnilleen mitä tahansa possunsukuista, mutta näin joulun jälkeen on tietysti luontevaa hyödyntää mahdollisesti syömättä jäänyt kinkku. Meidän kinkkumme oli tänä vuonna luullinen versio, ja luun ympärille jäi väkisinkin lihaa, joka ei veitsellä enää irronnut. Laitoinkin loppukinkun luineen päivineen keittokattilaan ja annoin sen muhia herneiden kaverina ainakin kolme tuntia. Sen jälkeen liha oli pehmennyt niin, että puhtaat luut saattoi noukkia pois ja lihan rapsutella haarukan ja vaitsen avulla ruokailijoiden kannalta hallittavampaan muotoon.

Hernekeitto

500 g kuivattuja herneitä (kaupassa on kätevästi 500 g:n pusseja)
1 sipuli
3 l vettä
n. 1 kg kinkkua, potkaa, savuluita tms. luista lihaa
suolaa, meiramia, sinappia

Huuhtaise herneet edellisenä iltana siivilässä ja laita ne likoamaan koko vesimäärään siinä kattilassa, jossa aiot keiton keittää. Seuraavana päivänä riittää, että nostat kattilan levylle, silppuat sekaan sipulin, nostat lihan kokonaisena kyytiin ja laitat sopan tulille. Vettä ei siis mitenkään siivilöidä tai vaihdeta tässä välissä.

Keittoa haudutellaan miedolla lämmöllä hissukseen, kunnes herneet ovat pehmeitä ja hajoilevat, eli 3-4 tunnin ajan. Tämäntyyppiset keittoruoat, kuten myös padat, ovat siitä kiitollisia, ettei valmistusaika ole niin minuutin päälle. Kattilan voi huoleti jättää hellalle puuhaillessaan muita, kunhan muistaa silloin tällöin käydä sitä hieman kauhalla pyöräyttelemässä. Pinnalle kertyvää vaahtoa kannattaa myös kuoria pois esim. lusikan avulla.

Loppuvaiheessa liha kannattaa nostaa leikkuulaudalle siksi aikaa, että siitä irrottaa luut ja paloittelee sen pienemmiksi, mukavammin lusikkaan sopiviksi palasiksi. Sen jälkeen paloiteltu liha palautetaan kattilaan ja säädetään vielä maut kohdalleen.

Suolaa ym. mausteita kannattaa laittaa vasta aika loppuvaiheessa, koska keitto väkisinkin kiehuu matkan varrella jonkin verran kasaan, jolloin alkuvaiheessa mukavaksi säädetty maku voi lopulta ollakin liian suolainen. Lisää siis makusi mukaan muutama hyppysellinen suolaa, kevyt kouranpohjallinen meiramia ja haluttaessa sinappia. Kaikki eivät sinapista tässä yhteydestä pidä - itse laitoin sitä siitäkin edestä: valehtelematta ehkä kolmasosatuubillinen Turun sinappia tuohon keittomäärään.

maanantaina, joulukuuta 28, 2009

Jouluruokaa

Joulu sujui meillä tänä vuonna ruokiensa puolesta aika yksinkertaisesti. Leivinuunissa paistettu luomukinkku oli tänäkin vuonna joulupöydän kunkku. Kinkkua syötiin meillä sen verran hartaasti, että se pääsi loppumaan jo viikonlopun aikana. Kaikkea sitä. Pitää miettiä, saisiko jäljelle jääneestä luusta tehtyä jotain järkevää syötävää.

Kinkun lisäksi varasin runsaasti kasviksia, joista pystyi mielialan mukaan laatimaan kinkun seuralaiseksi sopivaa syötävää. Lisäksi jääkaapista löytyi sekalainen valikoima juustoja ja kaloja (ja pakasteesta taitaa löytyä edelleenkin kimpale konjakkigraavattua lohta).

Joulupäivänä kokkailufiiliksiä ei ollut ollenkaan (fiiliksiä sohvannurkassa loikoiluun ja kirjojen lukemiseen oli sitten sitäkin enemmän), mistä syystä söimme vain kinkkua, kinkun paistoliemestä laadittua kastiketta, kuorineen keitettyjä perunoita ja lanttu- sekä porkkanalaatikkoa (joista viimeksi mainitut nappasin jouluaattoiltana mukaani pikkusiskon pakastimesta).

Yhden päivän täydellinen rentoilu ja lähemmäs kahdentoista tunnin yöunet tekivät hyvää, ja tapaninpäivänä ryhdyin kokkaamaan taas ihan sähköjäniksenä. Välillä kävin intoilemassa siippanikin pystyyn (vaikea siinä kattiloiden kolinassa oli varmasti nukkuakaan), ja sitten taas kuutioitiin, silputtiin ja paistettiin.

Uutena tuttavuutena viritin pöytään bataattilaatikkoa, jota on kehuttu ties kuinka monessa blogissa. Minä sain lopullisen sysäyksen hommaan Huonot jutut, hyvä ruoka -nimisestä blogista, ja näin se syntyi:
Bataattilaatikko

1 kg bataatteja
2 dl kuohukermaa
1 dl korppujauhoja
1/2 dl siirappia
muna
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottia
1/4 tl inkivääriä

Pinnalle: korppujauhoja ja pari voinokaretta

Ensin kuoritaan ja lohkotaan bataatit. Keitetään kypsiksi, kaadetaan vesi pois ja survotaan. Sekaan lisätään loput aineet ja vatkataan sähkövatkaimella kuohkeaksi. Seos kipataan voideltuun uunivuokaan, laitetaan pinnalle korppujauhoa ja voinokareita ja paistetaan 150 asteisessa uunissa noin kaksi tuntia.

Samaisesta blogista löytyy kiinnostava ohje muun muassa kikhernemurekkeeseen (nyt tiedän, mitä meillä kokataan lähipäivinä).

Pitkään suunnittelemani juuresgratiini osoittautui juuresmuusiksi, jonka sekaan upotettiin runsaasti kermaa ja juustoa. Lämmitin gratiinia seuraavana päivänä lounaaksi, ja kylläpähän osasi maistua makoisalta (yhdessä runsaasti suolakurkkuja sisältävän rosollin kanssa ruokailtuna).

Rosollista ja punajuuresta tuli mieleeni, että aurajuustolla höystetty punajuuripaistos oli taas jouluaaton sukulaispöydässä suunnaton suksee. Tänä jouluna talvipunajuuretkin keittyivät alta aikayksikön (ja olenkin keitellyt niitä viime päivinä kilokaupalla).
Kermainen juuresgratiini

3 isoa palsternakkaa
2 pientä lanttua
1 keskikokoinen nauris
3 perunaa (jauhoista lajiketta)
1 rkl karkeaa merisuolaa tai koshersuolaa
2 tl hienoa merisuolaa (vähemmänkin riittää)
1 tl vastarouhittua pippuria
1,25 dl (ruoka)kermaa
1,25 dl täysmaitoa
2 rkl ja 1 tl suolatonta voita
4 rkl hienonnettua (sileälehtistä) persiljaa)
3 rkl raastettua parmesaania
3 rkl hienoksi raastettua gruyèrea (itse laitoin vain parmesaania)

Kuumenna uuni 180-asteiseksi. Voitele kevyesti halkaisijaltaan 30 cm:n kokoinen pyöreä uunivuoka.
Kuori palsternakat, lantut, nauriit ja perunat ja leikkaa ne 2,5 cm:n kuutioiksi. Siirrä juureskuutiot kattilaan ja kaada päälle runsaasti vettä. Lisää karkea merisuola ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Alenna lämpöä ja keitä ilman kantta noin 25 minuuttia, niin että juurespalat tuntuvat haarukalla kokeiltaessa pehmeiltä.
Valuta juurekset hyvin ja kumoa ne suureen kulhoon. Ripottele päälle hieno merisuola ja pippuri ja kääntele kuutioita useita kertoja.
Mittaa kattilaan kerma, maito ja 2 rkl voita ja kuumenna välillä sekoittaen, kunnes kattilan reunoille alkaa muodostua pieniä kuplia.
Kaada puolet kermaseoksesta juuresten päälle ja survo perunasurvimella karkeaksi muhennokseksi. Kun neste on imeytynyt, lisää loput kermaseoksesta ja 3 rkl persiljaa. Muhenna uudelleen, kunnes seos on tasaista. Siirrä seos voideltuun vuokaan ja tasoittele pinta. Ripottele juustot pinnalle. Pane jäljellä oleva 1 tl voita pieninä nokareina juustoraasteen päälle.
Paista vuokaa uunissa 15-20 minuuttia eli kunnes reunoille alkaa muodostua kuplia ja pinta ruskistua. Kuumenna grilli ja grillaa pinta ruskeaksi (3-4 minuuttia). Ota vuoka grillistä ja ripottele pinnalle loput persiljasta. Tarjoa kuumana.

Juuresgratiinin ohjeen otin jostain tuoreehkosta talviruokakirjasta (Talven juhlia tms.).

Tapaninpäivän jälkiruokaosastoa edusti glögikakku, jollaista oli tarjolla myös Virpin emännöimässä blogimiitissä. Kakku katosi kätevästi samana iltana, kun viritin sitä vielä illan päätteeksikin pöytään kyläilemään saapuneille vieraille:
Glögikakku

Pohja:
150 grammaa voita
300 grammaa pipareita (tein pohjan itse huomattavasti vähäisemmästä määrästä pipareita ja voita, ja lopputulos oli siitä huolimatta aika piparinen)

Täyte:
250 grammaa maustamatonta tuorejuustoa (esim. Mascarpone)
2 desilitraa kermaa
0,5 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
0,5 teelusikallista kanelia
0,5 teelusikallista jauhettua neilikkaa
0,5 teelusikallista jauhettua inkivääriä
5 liivatelehteä
1 desilitra glögitiivistettä

Kiille:
2 desilitraa glögitiivistettä
1 desilitra vettä
4 liivatelehteä

Valmista pohja murskaamalla piparit pieniksi murusiksi. Sekoita piparimurut sulatettuun voihin. Painele piparimassa irtopohjavuoan pohjalle, johon olet leikannut leivinpaperista pyöreän päällysteen pohjalle. Laita pohja jääkaappiin.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen tuorejuusto. Laita liivatelehdet kylmään veteen noin 5 minuutiksi likoamaan. Kuumenna sitten glögi ja sulata sen sekaan liotetut liivatteet, joista olet puristanut ylimääräiset vedet pois. Kun glögi-liivateseos on jäähtynyt sen verran, että sen voi turvallisesti sekoittaa juustoseokseen, sekoita se sinne ja sekoita mausteet mukaan myös. Vatkaa kerma ja lisää myös se juustoseoksen joukkoon. Kaada massa pohjan päälle kakkuvuokaan ja laita kakku jääkaappiin hyytymään.
Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Laimenna glögitiiviste vedellä ja kuumenna glögi. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata ne glögiin. Kun glögi on jäähtynyt kunnolla, kaada se varovasti kakun päälle. Laita taas jääkaappiin hyytymään.
Joulun ehdoton juomahitti oli klementiininlohkoilla koristettu punainen glögi. Tänä vuonna glögi ei alkanut kyllästyttää ollenkaan, kuten eivät myöskään muut jouluruuat. Joulun viettoakin olisi voinut kaikin mokomin vielä jatkaa.

Jatkoa seuraakin ainakin lautapelien muodossa. Hävisin Menolipussa rakkaalle aviomiehelleni yhdellä ainoalla pisteellä, mutta nyt olen hionut taktiikan huippuvireeseen, ja seuraavalla kerralla otan voiton kotiin. Revanssin paikka voisi olla vaikka jo tänä iltana.

torstaina, joulukuuta 24, 2009

Tonttuisa tervehdys (osa 5)

Jauhantapajan väki toivottaa lukijoilleen leppoisaa ja riemukasta joulujuhlaa!

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Aatonaattoa

Olen yrittänyt kaikin keinoin noudattaa tänä jouluna kohtuullisuuden periaatetta. Ruoka-aineksia on varattu vain maltillisesti, eikä jämäpaloja pitäisi toivon mukaan jäädä juuri ollenkaan. Olen tehnyt vähän jouluisampia ruokia ovelasti jo edellisinä viikonloppuina, joten nyt ei tarvitse saada kaikkia makuja samalla kertaa pöytään.

Tai no tunnustettakoon, että otin viime hetken vetona listoille esimerkiksi punasipulihillokkeen (eli himasipulipullokkeen), jonka luulisi sopivan hyvin juustojen seuraksi. Koko syksyn jatkunut säilöntäinnostukseni jatkuu siis jatkumistaan, tässä siis:

Punasipulihilloke (ohje Maku-lehdestä)

3 punasipulia
3 rkl oliiviöljyä
1 dl punaviiniä
1/2 dl sokeria
1/2 dl punaviinietikkaa
1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
1/2 chili hienonnettuna
1/2 tl rouhittua mustapippuria
Silppua sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä. Lisää joukkoon loput ainekset ja anna hautua noin puoli tuntia eli kunnes seos on muuttunut hillokemaiseksi.

En tosin ole ihan varma, mitä eroa on hillolla ja hillokkeella, mutta jospa tuotokseni olisi edes jokseenkin hillokemaista.

Jouluvalmistelut ovat viimein vähän rennommassa vaiheessa. Tähän mennessä olen:
-noussut aikaisin aamulla sytyttämään tulen leivinuuniin
-hinkannut keittiötä puhtaaksi, myös hellan takaa! (tosin hellalle ehti sen jälkeen jo hulahtaa pariinkin otteeseen kattilan päästämät punajuuren keitinvedet... että se siitä puhtaudesta)
-käynyt tunnelmoimassa talvisessa kalasatamassa ja ostamassa kalaa Kalapuohista
-vaeltanut hehtaarimarketin käytävillä etsimässä bataattia, rosmariinia ja ruisleipää (sekä lehtihyllylle juuttunutta aviomiestäni)
-oppinut, miten silakkafileistä saa nahkan kätevästi pois (ei veitsellä vaan vetämällä)
-keittänyt riisipuuroa ja maustanut sitä vaniljasokerilla sekä sitruunalla (ja muutamalla muullakin jutulla)
-ripustanut kuuseen sähkökynttilöitä ja palloja
-juonut klementiininlohkoilla höystettyä glögiä (lohkoista sai juomaan mukavasti näköä ja tuoksua)

tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Maksaako?

Mietin aina tähän aikaan vuodesta jatkuvasti maksapasteijan tai -pateen tekemistä. Joka vuosi sitä tekee mieli, ja joka vuosi keksin järkeviä syitä siihen, miksi minun ei kannata tehtailla tänne kovinkaan suurta vuokallista maksaruokaa - niin hyvin kuin se minulle henkilökohtaisesti maistuisikin. Nyt tein sitten etukäteen pienen satsin lohtupasteijaa.

Ihminen lienee aika syvällä ruokablogien maailmassa siinä vaiheessa, kun sanaparista 'Becks and Posh' tulee automaattisesti mieleen ruokablogi. Testasin viimein yhtä blogin reseptiarkiston resepteistä ja pääsin samalla ottamaan tuntumaa kananmaksaan:
Kananmaksakrostinit

4 rkl suolatonta voita
4 rkl oliiviöljyä
1 suuri sipuli, hienonnettuna
kourallinen tuoreita salvian lehtiä
450 g kananmaksoja (laitoin itse 300 g ja skaalasin muita aineksia vastaavasti määriltään vähän pienemmiksi)
1,2 dl kuivaa valkoviiniä
pieni purkki kapriksia, valutettuna
leipää (alkuperäisessä ohjeessa jotain maalaisleipää tms., meillä omatekemää täysjyvää)
lisää oliiviöljyä leipien grillaukseen
sileälehtistä persiljaa (meillä ihan tavallista...)
suolaa ja pippuria

Trimmaa kananmaksat (poista rasva ja jänteet, joita ei kyllä omissa maksoissani juuri ollutkaan).
Sulata pannulle 2 rkl voita ja 2 rkl oliiviöljyä. Lisää salvia ja hienonnettu sipuli ja hauduttele 10 minuuttia, kunnes sipuli pehmenee ja on sopivan läpikuultavaa. Älä ruskista.
Siirrä sipulit pannulta, lisää lämpöä (keskilämmölle) ja lisää loput voi ja öljy. Lisää maksat ja paista niin pitkään, että palat ruskistuvat. Älä paista liian pitkään (sisus saa ilmeisesti jäädä hieman punertavaksi).
Lisää pannulle sipulit ja viini. Keittele vielä pari minuuttia.
Siirrä ainekset blenderiin tms. (itse käytin ihan vaan kattilaa ja sauvasekoitinta) ja hurauta pateeksi. Rakenne saa olla ihan kunnolla karkea, eli älä vedä liian tasaiseksi.
Hienonna kaprikset ja lisää ne seokseen. Lisää reilusti suolaa ja mustapippuria myllystä (samalla maistellen).
Pane leipäviipaleet suureen kulhoon ja loiskuttele päälle oliiviöljyä & suolaa (esim. merisuolaa, itse laitoin käteen sattunutta koshersuolaa). Grillaa tai pariloi leivät ennen kuin levität niille maksatahnaa ja persiljaa (persiljaa saa laittaa ihan reilusti).

Huomio 1: Kananmaksa saattaa olla monille aikamoisen ennakkoluulon paikka, mistä syystä tarjolle kannattanee laatia jotain muutakin syötävää. Kasviksisemman krostinitahnan saa tehtyä vaikkapa aurinkokuivatuista tomaateista ja kikherneistä.

Huomio 2: Ei tämä nyt ihan kokonaan pasteijakiinnostustani onnistunut poistamaan, vaikka ihan kiva kokeilu olikin. Eilen illalla keittokirjoja selaillessani unohduin taas tuijottelemaan uunissa paistetun maksapaisteijan ohjetta. Ehkä sitten ensi vuonna!

maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Lemon curd (kotikonstein)

Olen mietiskellyt viime päivinä tulevan joulun kala-alkupaloja, ja siitäpä muistui mieleeni kolmen vuoden takainen limesilli. Silloin tuote nimeltä lime curd oli minulle vielä tuntematon, mutta onneksi ei ole enää. Tunnen nimittäin mielelläni kaikki vähänkään sitrushedelmiin vivahtavat sapuskat.

Tämän joulun kunniaksi päätin keittää itse elämäni ensimmäisen lemon curdin, jonka voisi kai suomentaa sitruunatahnaksi. Vierastan vähän semmoisia kokkauksia, jotka sisältävät vesihauteen ja jatkuvaa vispaamista, joten vähän jännitin tähänkin keitokseen ryhtymistä. Onneksi kuitenkin ryhdyin: oli maailman palkitsevinta huomata, että vajaan kahdeksan minuutin vatkaamisen jälkeen rakenne muuttui täsmälleen sellaiseksi kuin toivoinkin.

Tahnan väri olisi saanut olla vähän keltaisempi (kenties munista olisi kannattanut käyttää pelkät keltuaiset?), mutta maku oli aivan mahtava. Olisin voinut lusikoida tuotoksen suoraan vispauskulhosta saman tien suuhuni.
Lemon Curd (resepti Joy of Bakingista)

3 suurta munaa
1/3 kupillista = cup (80 ml) sitruunoista puristettua mehua (2-3 sitruunasta, älä käytä valmiiksi pullotettua mehua)
3/4 kupillista (150 grammaa) hienoasokeria
1 rkl (4 grammaa) hienoksi raastettua sitruunankuorta
4 rkl (56 grammaa) suolatonta voita, huoneenlämpöisenä ja kuutioituna

Viritä vatkaukseen sopiva teräskulho vesihaudekattilan päälle (= sopivankokoiseen kattilaan vettä, joka kannattaa kiehauttaa alkuun vaikka vedenkeittimessä homman jouduttamiseksi). Vispaa kulhossa yhteen munat, sokeri ja sitruunanmehu. Jatka vatkaamista niin pitkään, että rakenne paksuuntuu sopivan kuohkeaksi. Tämän pitäisi viedä korkeintaan 10 minuuttia.
Ota kulho pois hauteesta ja kippaa tahna siivilän läpi toiseen kulhoon. Kaada sitruunaseoksen joukkoon voikuutiot ja vispaa niin pitkään, että voi on sulanut muun tahnan sekaan. Sekoita joukkoon vielä raastettu sitruunankuori. Peitä saman tien (itse tuikkasin tahnan puhtaaseen säilykepurkkiin). Säilyy jääkaapissa viikon verran.

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009

Hunajapaahdettua

Nyt voisi laittaa ruuaksi ankkaa, niin saisi kätevästi ankanrasvaa käytettäväksi jouluisiin paistinperunoihin.

Vähän aikaa sitten otimme ankasta rasvan talteen, ja itse ankkaruokakin oli oikein mainio. Gordon Ramsayn ohjetta mukaillen syntyi maistuvaa muonaa, jossa soija ja hunaja muodostivat kutkuttavan makean ja suolaisen yhdistelmän. Ankkahan on tunnetusti kotonaan vähän itämaisemmissakin yhteyksissä (muistellaan nyt vaikka vaihteeksi Pekingin ankkaa).

Ohjeen kirjasi ylös pääkokkina toiminut toinen jauhaja:
Hunajapaahdettua ankkaa

ankanrintaa, 1 per syöjä, mikä riittää varsin nälkäisillekin
1-2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
suolaa, pippuria

Viitele ankanrintoihin rasvapuolelle syvät ristikkoviillot. Tarkoituksena on pitää ankat suorina paistamisen ajan, jotta lämpö jakautuu tasaisesti pitkin paistettavaa lihaa. Jos rasvakerrosta ei viiltele lainkaan (tai viillot eivät yllä ihan reunoihin asti), rintafileet käpristyvät paistamisen aikana kurttuun ja paistuvat vain reunoilta. Suolaa ja pippuroi rintafileet molemmin puolin.

Laita ankanrinnat rasvapuoli alaspäin kuivalle pannulle ja paista miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia tai vähän enemmänkin, kunnes suurin osa rasvasta on sulanut. Lisää sitten lämpöä ja paista, kunnes nahka on napakan rapea. Käännä sitten rinnat ympäri ja paista lihapuolelta 3-4 minuuttia. Tässä ajassa lihan tulisi saada pintaansa ihan kunnolla ruskea väri.

Loruta lopuksi ankanrintojen päälle hunajaa ja soijakastiketta. Ohjeen ruokalusikkamitat ovat suoraan Ramsayn reseptistä, mutta käsittelisin niitä lähinnä suuntaa-antavina. Itse en kummemmin mittaillut, vaan kaadoin ihan käsivaralta kunnon loraukset soijaa ja hunajaa jokaisen rintafileen päälle, ja tulosta kehuttiin maistuvaksi. Kääntele lihoja pannulla, kunnes hunaja-soijaseos paksuuntuu siirappimaiseksi ja ankanrinnat ovat kauttaaltaan sen peitossa.

Siirrä lihat pannulta lämmitetylle lautaselle tai vadille ja anna niiden levähtää ja vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Ankanrintojen leikkaamisessa tuntuu olevan useita koulukuntia. Jotkut tarjoilevat palat ihan sellaisenaan, jotkut leikkaavat ne kahtia tai muutamaan osaan ja jotkut eripaksuisiksi viipaleiksi.

Minä tykkään veistellä ankanrinnat niin ohuiksi siivuiksi kuin suinkin osaan. Yllä olevasta kuvasta voi tarkastella, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Minun suussani ankka on jotenkin mehukkaimmillaan ja mureimmillaan tällaisina lähes leikkelemäisinä siivuina - mutta tässä kohden voi tosiaankin mennä ihan intuitionsa ohjaamana. Lopuksi valutin paksuksi karamellisoituneen hunaja-soijaliemen pannulta lautasille lihojen päälle.

lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Jouluisa kasvisruukku

Ajatuksenani on tehdä jouluna jonkinlaista juuresgratiinia (yhdessä talteen ottamassani ohjeessa on naurista, lanttua, perunaa ja palsternakkaa). Esimakua aiheeseen sain tekaisemalla jouluruukkua, kun oli sopiva satsi kasviksia saatavilla (juurisellerin käyttö tuntui muuten nyt jo ihan luontevalta).

Kasvikset saivat kaverikseen mukavan maustesikermän ynnä mehevän mustaleimaisen juustokastikkeen. Vinkin sapuskaan sain taannoisesta lempiruokakeskustelusta (kiitokset ohjeesta Lyylle!):
Jouluruukku

1/2 kg porkkanoita
1/2 kg lanttua
200 g mukula/juuriselleriä
2 isoa sipulia
1/2 rkl suolaa
2 tl timjamia
1 tl salviaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
150 g raastettua mustaleimaista emmentalia

Leikkaa kuoritut kasvikset ohuiksi viipaleiksi. Sekoita mausteet keskenään. Kaada kerma kattilaan ja vatkaa joukkoon jauho. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon juustoraaste muutamassa erässä ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Laita kasvisviipaleita, mausteseosta ja kastiketta kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Levitä päällimmäiseksi hieman kastiketta. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä 175 asteessa noin 2 1/2 tuntia. Poista folio kypsentämisen loppupuolella, että ruoan pinta ruskistuu. Tarjoa esim. joulukinkun kanssa.

Tänään haimme metsästä joulukuusen, eväänä termospullollinen chilikaakkaota. Jouluun on kuulemma vielä viisi yötä.

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Paljastuksia (seitsemän kappaletta)

Saimme Keltaisesta keittiöstä ja Suolaa&Pippuria-blogista haasteeksi kertoa seitsemän tunnustusta itsestämme.

Tunnustaminen tuotti runsaasti päänvaivaa, kun minusta tuntuu, että olen lörpötellyt tänne Jauhantaan jo kaikkea mahdollista paljastettavissa olevaa. Eikä minulle juuri koskaan edes tapahdu mitään kerrassaan hulvatonta ja mainitsemisen arvoista (vrt. Keltaisen keittiön seitsemäs kohta: Frederik on pussannut minua!).

Mutta täältä pesee:
1. Olen maalaisromantikko. Haluaisin asua maalla ja kasvattaa itse tomaattini, valkosipulini ja lampaani.
2. Toisaalta haluaisin asua suuressa kaupungissa, joka olisi täynnä kiinnostavia ruokapaikkoja ja kaupat auki 24 tuntia vuorokaudessa. Kahdeksasta neljään -yhteiskunta ei ole varsinaisesti minun juttuni.
3. Jätän harvoin mitään maistamatta sen perusteella, että se saattaisi olla epäterveellistä tai maistua pahalta. Mottonani on: Elämä on lyhyt, etenkin tällä menolla!
4. Olen ihastunut viime aikoina bentoblogeihin. Viime vuonna tähän aikaan innostuin Bakerellan joulutikkareista - tänä vuonna olen hihkunut jouluaiheisten bentoboksien äärellä.
5. Olen kiusallisen ujo. En vieläkään ymmärrä, miten uskaltauduin lähtemään ensimmäiseen blogimiittiini.
6. Tähänastisen elämäni parhaan ravintola-annoksen olen saanut Shanghaissa. Tulinen kalakeitto metelöivien kiinalaisten keskellä oli vaan jotain unohtumatonta. (Paras yksittäinen ruokamuisto liittyy Pippurimyllyn huolella hauduttelemaan tomaattikastikkeeseen kesällä 1999. Tie naisen sydämeen kävi ehdottomasti vatsan kautta.)
7. Noloimmat (tai tätä nykyä lähinnä hupaisimmat) ravintolamuistoni liittyvät Tokioon (jäin vessassa lukkojen taakse, omaa pelastavaa ritariani odottamaan...) ja Lyypekkiin, jonka Kartoffelkellerin patiolla syödessäni sain pääskyseltä pienen tervehdyksen päähäni.

Kertokaahan muutkin polkkaajat paljastuksistanne! Etenkin erinäisiä ravintolamuistoja lueskelisin mielelläni.

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Kotitekoiset kalapuikot (ja tartarkastike!)

Minä olen tästä jutusta nyt niin innoissani, että pakko päästä jakamaan tämä kaikkien kanssa: Kalapuikkoja voi tehdä ihan oikeasta kalasta!

Olen huomannut viime vuosien aikana, että melkein kaikkea voi tehdä itse, kun vaan vähän näkee vaivaa ja värkkäilee. Siitä huolimatta luulin vaikka kuinka pitkään, että kalapuikkoja on mahdollista saada syödäkseen vain pakastealtaasta pahviseen laatikkoon pakattuna ja sen jälkeen pannulla paistettuna.

Kuulin keväällä 2007 kotitekoisista kalapuikoista ensimmäisen kerran, kun luin kirjan nimeltä Keltaisten sitruunoiden ravintola. Siinä päähenkilön kotona tehtiin kalapuikot aina itse (ja nautittiin sitten kotitekoisen remouladekastikkeen kaverina), kun taas hänen kavereidensa koteihin ne ostettiin aina valmiina.

Ajatus innosti meikäläisenkin haaveilemaan kalapuikkokokeiluista. Ohjetta vaan ei meinannut löytyä sitten niin millään, kun kaikki googletustulokset veivät kaupan kalapuikkojen lämmittämisiin, mutta Marttojen ruokasivuilta löysin viimein ohjeen pakastekalasta tehtyihin paneroituihin kalapuikkoihin.

Puikkokokeilu jäi kaikkien muiden kokkailujen jalkoihin, kunnes löysin pari viikkoa sitten selailemastani Delicious-lehdestä hyvinkin houkuttelevan kalapuikko-ohjeen. Houkuttelevuuden suurimpana syynä taisi olla puikoista pilkistävä tuore tilli (huomaa, että kesästä on jo aikaa, kun on niin kamala ikävä tilliä).

Teini-iästä tuttu tartarkastikekin koki tässä piristävän kasvojenkohotuksen (silloin se tehtiin majoneesista tai kermaviilistä ynnä kaupan valmiista kurkkupikkelssistä). Maistui!
Kalapuikot ja tartarkastike

150 g vehnäjauhoja
suolaa, valkopippuria
2 vapaan kanan munaa
100 g korppujauhoja (esim. kuivasta leivästä raastettua)
3 rkl tuoretta tilliä silputtuna (enemmänkin voi laittaa)
700 g vaaleaa kalaa ruodottomina fileinä (meillä kuhaa)
öljyä (paistamiseen)
6 rkl majoneesia (tämäkin kannattaa tietenkin tehdä itse)
1 rkl kapriksia, valutettuna ja hienonnettuna
1 sitruuna

1. Kalapuikot: Kaada lautaselle tai matalaan kulhoon vehnäjauhoa ja mausta se ihan kohtuullisen hyvällä ripauksella suolaa ja valkopippuria. Laita toiseen vastaavaan astiaan kaksi munaa, joita on ensin vatkattu sen verran, että rakenne tasoittuu. Ota vielä kolmas vastaava kulho ja sekoita siinä korppujauhot ja 2 rkl tillisilppua.
Leikkaa kalafileet poikittaissuunnassa kalapuikon mallisiksi kaistaleiksi. Pyörittele kalanpalat ensin vehnäjauhokupissa, sitten munassa ja lopuksi tillitetyssä korppujauhossa.
Paista kalapuikot pannulla tai kattilassa runsaahkossa öljyssä (n. puolen sentin kerros on hyvä), molemmin puolin 2-3 minuutin ajan tai kunnes ne tulevat kauniin ruskeiksi. Tarjoile tartarkastikkeen ja lohkotun sitruunan kanssa.
2. Tartar: Sekoita 6 rkl majoneesia ruokalusikalliseen kapriksia, raastettuun sitruunan kuoreen ja ruokalusikalliseen tuoretta tilliä. Sekoita ja pistä jääkaappiin viilenemään.

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Olut on alus (Riika, RIX)

Meillä on ollut tapana käydä joulun alla viikonlopun verran Helsingissä, mutta nyt kutkutti lähteä ihan pikkuisen pidemmälle, kun Oulusta pääsee tätä nykyä lentämällä suoraan Riikaan (tai suoraan ja suoraan, kun ohjelmaan kuului yllärivälilasku Suomen Turkuun). Reissun antina oli muutamia mahtavia ruokakokemuksia ja yksi mahalasku.

Paikalliset ketjukahvilat onnistuvat jostain syystä vetämään aina jauhajan huomion puoleensa, ja niinpä ensimmäisenä käyntikohteena oli Pietarinkirkon ja miehitysmuseon läheisyydessä sijaitseva Double Coffee. Paikasta sai kuulemma hyvää cappuccinoa, mutta minä (nykyisenä teeintoilijana) ihastuin tosissani hedelmiä sisältäviin teecocktaileihin. Kuvatun juoman seassa oli hedelmänpaloja, sitruunaa ja inkivääriä. Aivan loistavaa juomaa joulukuuhun.

Lido-ketju lienee tullut tutuksi suurimmalle osalle Riian-kävijöistä, etenkin jos perinteistä latvialaista ruokaa lautaselleen halajaa. Me valitsimme omaksi kohteeksemme suositun Alus sētan, jossa liityimme heti ovelta jonoon paikallisten lounastajien seuraksi - ja latviankielisiä sapuskannimiä lapuista tavailemaan.

Alkuruokapöydästä pääsi kasaamaan lautaselle tuhteja paikallisia salaatteja, marinoitua sipulia ja ties mitä kaikkea (eräs paikallinen erikoisuus on kuulemma harmaiden herneiden ja pekonin yhdistelmä, siis ilmeisesti jonkinlaiset silavaherneet). Pääruoka tuli valmiiksi lautaselle lastattuna. Annostelijapoika osasi onneksi englantia (niin kuin nuorempi väki melko yleisesti) ja onnistuin tilaamaan hiiligrillissä paistetun kanasaslikin sienikastikkeella.

Ruoka maistui mainiosti, samaten kuin oluttiskiltä juomaksi tilattu paikan oma Lido Special. Muistutus itselle: kännykkäkameralla ei kannata kuvata kovin hämärässä ravintolassa:

Lueskelin Riga in your Pocket -oppaasta, että neuvostoaika ei tuonut latvialaisten elämään juurikaan mieluista muistettavaa, mutta saslikien tulo latvialaiseen ruokaperinteeseen on se poikkeus, joka vahvistaa säännön: tiiviillä yhteyksillä Kaukasukselle ja muihin kaukaisiin paikkoihin oli ruokakulttuuria rikastava vaikutus.

Monet paikalliset näyttivät ottavan Alus sētassa ruokajuomaksi puolukkamehua tai kefiriä (eli jonkinsorttista piimää?). Minä jätin mehut ja kefirit maistelematta, mutta jälkiruuaksi otin kotoisennäköistä kiisseliä, joka maistui lopulta vanhalta kunnon victoriankiisseliltä.

Baaritiskillä nököttänyt pikkuruinen muovikuusi ja joulusta tuttu kiisselinmaku johdattelivat meikäläistä jo kovaa kyytiä kohti joulutunnelmaa, ja sitä lajia oli luvassa lisääkin, kun lounaan jälkeen putkahdimme Tuomiokirkon kupeessa sijaitsevalle joulutorille. Jamaica-kojulta sai sopivasti lämmittävää kuumaa viiniä (karstvins), jossa oli taas seassa ihania hedelmänpaloja sekä kokonaisia pähkinöitä. Saas nähdä, tyydynkö tämän jälkeen enää ihan helpolla muutamaan rusinaan ja mantelirouheeseen.

Torilla olisi saanut kulumaan loputtomasti lateja, kun tarjolla oli villasukkien, meripihkan ja kaiken muun tarpeellisen tavaran ohella paikallisia pipareita, juustoja, hunajaa ynnä makkaroita. Makkarakojulla kökötti myös kärsällinen sianpää, joka on ilmeisesti latvialaisten perinteistä jouluherkkua.

Joulutorilla oli myös joulukuusi, jonka edeltäjä pystytettiin Riikaan ensimmäistä kertaa tiettävästi jo 499 vuotta sitten. Ensi vuonna on luvassa siis pyöreitä vuosia. Jouluvalaistua kaupunkia pääsi ihailemaan kätevimmin Latvija-hotellin 26. kerroksesta, jonka Skyline Barissa kannatti kärkkyä hetken aikaa vanhankaupungin ja Väinäjoen suuntaan antavaa ikkunapöytää.

Ohjelmassa oli alustava perehtyminen Latvian kansallisjuomaan, yrteillä maustettuun Riga Black Balsamiin (Rīgas Melnais balzams), josta tehtyä mojitoa maistoin tietenkin mielelläni. Vieläkin enemmän tykästyin mustasta balsamista tehtyyn kuumaan juomaan, jossa oli mukana mustaherukkamehua, appelsiinia ja kanelia. Tuommoista voisin tilata joulunalusjuomaksi tänne kotisohvallekin (mikä perheen kuumista juomista vastaavalle mieshenkilölle tiedoksi saatettakoon).

Illalla balsamia pääsi maistamaan jälkiruokakahvin seurana ihan itsessäänkin, kun vuorossa oli ruokailua keskiajan ravintola Rozengralsissa. Rozengrals oli mahtava elämys: jo sinne meneminen hämärässä kapeaa, keskiaikaista kujaa pitkin sai meidän molempien mielikuvituksen vauhtiin (Pippurimyllylle tuli kuulemma muistumia tietokone- ja pleikkaripeleistä... kuviosta puuttui vain selän takaa tuleva, pomppiva tynnyri).

Keskiaikaista elämystä häiritsi hieman läheisessä pöydässä istunut äänekäs englantilainen polttariporukka (vai mikä lienee ollutkaan), mutta olihan kynttilöillä valaistussa kellariravintolassa ruokaileminen siitä huolimatta ihan mahdottoman hieno kokemus. Vessatkin oli valaistu kynttilöillä, ja laskua luottokortilla maksettaessa oli turvauduttava taskulamppuun.

Ruokakuvien ottaminen kynttilänvalossa oli tietenkin aika epätoivoista, mutta jos tuosta nyt selvää saisi. Kuvassa Pippurimyllyn tilaamaa kania, jossa oli käytetty yrttejä ihan mahtavan hienosti: rosmariinista saa toden totta mainion minikuusen! Valkosipulia oli mukana reilusti: Minun puolelleni pöytää tuli aina välillä kunnon valkosipulilöyhy (joka omalta kannaltani on pelkästään tervetullutta tuoksutusta).

Juomana oli punaista inkivääriolutta, joka sopi tarjolla olleiden ruokien kanssa huomattavasti paremmin kuin viini. Taannoiselta Pietarin-reissulta tuttua kvassia olisi myös ollut saatavilla. Keskiaikaravintolan listalla ei pitänyt kuuleman mukaan olla tomaattia eikä perunaa, mutta ruokalistalla tönötti siitä huolimatta tomaattinen kalakeitto, jota sitten tilasinkin. Olin vaan niin tomaattikeiton tarpeessa, ettei autenttisuuden puuttuminen siinä suhteessa kovin paljon haitannut.

Perunan puuttumisesta oli kyllä huomattavaa etua: saimme eteemme parhaan lisäkkeen ikinä. Lisukeohra oli valmistettu ilmeisesti vähän pilahviriisin tapaan, eli sen seassa oli rusinoita, siemeniä ja muuta kiinnostavaa. Kynttilänvalossa ei pystynyt tekemään kovin tarkkaa analyysiä lautasen sisällöstä, mutta näin jälkikäteen pääsee netissä onneksi ruokalistan äärelle. Annoksen nimi oli Boiled pearl-barley with prunes, onions and pumpkin seeds.

Plussaa Rozengrals saa myös ystävällisestä, hauskasta ja palvelualttiista tarjoilijastaan (tutuille tiedoksi: palvelualttius oli tässä tapauksessa ihan oma määritelmäni).

Pelmeni XL oli pakollisten käyntikohteiden listalla jo ihan vaan sen vuoksi, että pelmenit jäivät Pietarissa kokonaan maistamatta. Pelmenibaari oli ulkonäöltään perinteinen pikaruokaketjupaikka, jossa sai annostella kulhoon vihanneksilla, juustolla tai lihalla täytettyjä makaronityynyjä. Juusto oli oma suosikkini.

Myös seljankaa ja jotain muutakin keittoa olisi ollut tarjolla, mutta onneksi en sortunut mihinkään ylimääräiseen. Pelmenit olivat jo nimittäin yksistäänkin ällistyttävän täyttävää tavaraa. Lisukkeeksi sai ottaa muun muassa tomaattikastiketta ja suolakurkkuja. Rasols-salaatti toi sanana mieleen rosollin, mutta ulkonäkö ennemminkin meikäläisen italiansalaatin.

Jotain eroa Pelmeni XL:ssä oli verrattuna suomalaisiin pikaruokaloihin: kassan takana olevalla juomapöydällä seisoi suureksi huvitukseksemme näyttävännäköinen vodkapullo. Eli ilmeisesti jonkinlaista jykevämpääkin juomaosastoa olisi ollut tarjolla. Me huuhdoimme omat pelmenimme alas oluella, (joka oli yleensä paikasta riippuen joko Cēsua tai Aldarista). Sekin oli jo tarpeeksi eksoottista siihen nähden, että suomalaisilla mäkkäreillä juodaan oletusarvoisesta cokista tai jotain muuta limsaa.

Me innostuimme ideoimaan Suomeenkin sopivaa, paikalliseen ruokakulttuuriin edes jossain määrin pohjautuvaa pikaruokapaikkaa. Ties vaikka joskus innostuisimme ideamme toteuttamaankin, ei voi tietää. Suomalaisesta pikaruuasta tuli mieleeni, että olihan Riiassa turkulaisten ylpeys Hesburger! Ja olipahan vaan omituista, kun kansa kulki ohi Stockmannin kassien kanssa (paikallinen Stokka sijaitsee ihan zeppelinhallien naapurissa - siltä varalta, että koti-ikävä yllättää kesken Baltian-vierailun).

Pippurimyllyn ruokakohokohta pitkään aikaan oli kuulemma Elizabetes iela 19:ssä sijaitseva Vincents, joka sai omalta kannaltani plussaa paikallisten raaka-aineiden käytöstä. Tarjolla oli muun muassa latvialaisilla tiloilla kasvatettua lammasta ja muuta lihaa ynnä ankeriasta, joka lienee Latviassa vanhastaan suosittua syötävää. Paikka oli oikein tyylikäs, ja ilmeisesti siihen liittyen tarjoilukin aika pidättyvää ja vähäeleistä (omasta puolestani ei haittaisi, vaikka meininki etenkin loppua kohti aina vähän rentoutuisikin).

Illan kohokohta oli nestetyppi, jota en ole ikinä ennen nähnyt missään käytettävän (nestetypen avulla tarjoilija sekoitti aina kullekin pöytäseurueelle suuta raikastavan välisorbetin). Hillitöntä: astiasta nousi höyryä kuin jostain taikajuomapadasta! Jälkiruuaksi olisi kannattanut ottaa juustoja, koska niitä pääsi valitsemaan paikalle tuodusta juustokärrystä. Itsekin pääsin onnekseni osingolle (me olemme ahkeria maistelemaan toistemme lautasilta).

Minä kirjoitin illan päätteeksi ruokapäiväkirjaan: ”Onko ihminen keski-ikäinen siinä vaiheessa, kun yrttitee alkaa maistua hyvälle (etenkin jos on tähän asti hieman halveksinut heinäteetä)?” Veikkaan, että on - etenkin, kun ilta päättyi yrttiteehen ja sen jälkeiseen hotellille kävelyyn eikä esimerkiksi latvialaiseen shamppanjaan.

Mahalaskun muuten mahtavaan ruokajatkumoon aiheutti Melnie Muki, jota joka paikassa kuvailtiin niin suosituksi paikaksi, ettei ilman pöytävarausta kannata kamalasti yrittää. Me uskaltauduimme kuitenkin yrittämään ja pian kävi ilmi, että olimme paikan ainoat asiakkaat. Henkilökuntaa oli siis enemmän kuin asiakkaita, mikä ei kuitenkaan näkynyt ylenpalttisena huomiona ja huolenpitona. Erittäin mauttomat pääruoka-annokset syötyämme kukaan ei esimerkiksi ehdottanut kahvin tai vaikkapa jälkiruokien tilaamista. Omituista! Maksoimme sitten laskun ja laputimme tiehemme.

Melnie Mukin ruokalista oli myös ihan liian laaja ja aika omituinen. Länsimaisia pihviannoksia itämaisin maustein. Harmittaa, kun vaihtoehtona mustille munkeille olisi ollut vaikka kuinka monta kiinnostavan kuuloista paikkaa!

Latvialaiset näyttävät olevan hunajahullua kansaa, ja monipuolisten hunajavalikoimien äärelle pääseminen sopi meikäläiselle mainiosti. Nyt on kullankeltaista herkkua sen verran varastossa, että sitä sopii noruttaa surutta teen sekaan (ja makeutusaineeksi muihinkin kokkauksiin). Erityisen kattavat medus-valikoimat löytyivät vanhoihin zeppelinhalleihin rakennetuista myyntikojuista. Myös hunajakynttilöitä näytti olevan tarjolla.



Joulun läheisyys painoi päälle siinä määrin, että olisi tehnyt mieli antautua ostamaan halleilta muun muassa mahtavannäköisiä suolakurkkuja, joissa lienee hieman enemmän makua ja meininkiä kuin täkäläisissä purkkikurkuissa. Hapankaaliröykkiöt ja esille kasatut valkosipulit näyttivät myös houkuttelevilta.

Leipää oli ihan pakko ostaa mukaankin: paikalliset tummakuoriset leivät kuulostavat mainiolta syötävältä joulupöytään kalojen ja juustojen kaveriksi. Ja kuljetuskin oli kätevää, kun leipä säilyy ilmeisesti ihan huoneenlämmössäkin. Juustojakin (siers) olisi ollut mukava hankkia joulutuomisiksi. Tarjontaa tarkastelin hyvinkin tarkkaan: latvialaisten kermajuustojen ynnä muiden ohella esillä näytti olevan ainakin jonkinlaista kuminajuustoa. Harmi, ettei kehdannut kärkkyä maistiaisia.

Kuvassa näkyvässä leivässä oli mukana myös pähkinöitä, luumua ja jotain muutakin hedelmää. Latvian suosituinta suklaata eli Laimaa lähti myös mukaan. Saimme kesällä kavereilta Riian-tuomisina 70-prosenttista tummaa mantelisuklaata, johon tykästyin vähän turhankin paljon.

Tummaa balsamia ostimme tietenkin myös. Sitä käytetään Latviassa kuulemma myös ruokien maustamiseen ja marinoimiseen. Miksi Suomessa ei ole koskenkorvaan liittyvää kokkauskulttuuria? Pitäisihän meidänkin keksiä jotain hieman innovatiivisempaa käyttöä omalle kansallisjuomallemme (joulukuun ruokahaasteessa olisi tietenkin mahdollisuus yrittää).

Bonuksena ostoskoriin päätyi pari granaattiomenaa: Suomesta tai ainakaan täältä Oulusta ei vaan saa niin meheviä yksilöitä yhtään mistään. Latviassa sai muuten myös harvinaisen maukkaita tomaatteja (olisin periaatteessa voinut kuitata hotelliaamiaisen pelkillä tomaattilohkoilla), mutta niitä en sentään innostunut laukkuuni pakkaamaan.

Piparkakut (piparkukas) maistuivat Riiassa vähän eriltä kuin täällä Suomessa, mutta maistuvia olivat yhtä kaikki. Kahviloissa olisi ollut myytävänä valmista piparitaikinaa, ja tietenkin varsinaisia pipareitakin tuli vastaan joka puolella. Luntakin satoi viimeisenä päivänä, vaikka tunnelma ei ollut ollenkaan yhtä talvinen kuin täällä Oulussa. Parinkymmenen asteen pakkanen oli mukavan rapsakka tervetulotoivotus.

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Läskikäristyksestä hirvihöystöön

Vihdoin on tullut aika paljastaa suuren lempiruokakyselyn tulokset. Vastauksia tuli (meidän blogimme mittapuulla) valtavasti, ja ajattelin arvontaa järjestäessäni, että kommenteista saisi koottua periaatteessa vaikka kuinka kiinnostavan keittokirjankin.

Yhden ainoan suosikkisyötävän ilmoittaminen on monelle vaikea paikka: Kun vaihtoehtoja on niin monia! Monissa vastauksissa vannotaan lähiruuan nimiin: poronkäristys & puikulaperunamuusi, mummun keräämistä sienistä tehty sienisalaatti, loimulohi, paistetut silakat:
"Juuri nyt tulee mieleen viime kesällä mökillä nautittu poron sisäfilee muurikassa avotulella paistettuna, oman maan pottujen ja lähimettästä poimituista tateista tehdyn kermaisen muhennoksen kans. Poroki oli tutulta poromieheltä samaltä kylältä ostettu, voi jo sanoa lähiruuaksi."

Lihapullat pitävät luonnollisesti pintansa, samoin kuin makaronilaatikko, lasagne, ruisleipä, hernekeitto, kaalikääryleet ja karjalanpaisti. Eksoottisempaa linjaa edustavat mustekala, libanonilaiset mezze-alkupalat, pörkölt, Kioto donburi, merileväsalaatti sekä sichuanilainen kurkku.

Monille lempiruoka on jonkun tietyn henkilön tekemää: entisen poikaystävän isän tekemä kalasoossi ja murskatut perunat, isoäidin lihapullat persiljaisella perunamuusilla ja ruskealla kastikkeella, isän savustama lämmin siika, äidin leipomat rukiiset karjalanpiirakat, oman miehen tekemä pizza:
"Lempiruokia on hirmusesti, ja ne vaihtelevat vuodenajan ja sijainnin mukaan. Yhtenäistävä tekijä on se, että ne ovat jonkun ihanan, tärkeän ihmisen tekemiä! Äidin sienikeitosta (tai sienikaikesta!) en millään saa tarpeekseni, poikaystävän wokit ja pitsa ovat herkkua, italian perheen tiramisuista, pastoista sun muista puhumattakaan!"

Ja joku vielä väittää, ettei suomalaisten ruokailulla ole juurikaan sosiaalisia ulottuvuuksia!

Lempiruoka myös vaihtelee vuodenajan mukaan, mistä syystä voisin esittää saman kysymyksen teille uudestaan vaikka juhannuksen tienoilla. Nyt monella mieli askartaa jo graavilohessa ja muissa jouluisissa ruokasuosikeissa:
"Lempiruoat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan: kesällä voisin elää tomaatti-mozzarellasalaatilla, jos saisin silloin tällöin kylmäsavulohta ja ruisleipääkin. Syksyllä katkarapu-feta-paprika-sipulipaistosta menee paljon, talvella syödään huikeat määrät lihaa, ja kevät eletään parsalla eri muodoissaan."

Mutta asiaan: Arvonta suoritettiin täällä jauhantapajallamme perinteistä lapputekniikkaa hyväksi käyttäen. Pippurimylly nosti lapun ja toimi samalla virallisena valvojana. Arvonnassa käytetty kangaskassi oli sentään omani:

Voittajaksi yli sadan osallistujan joukosta valikoitui Nona! Pistämme Viivin ja Wagnerin keittokirjan postiin heti, kun saamme voittajan osoitetiedot haltuumme (ilmoittautua voi sivupalkista löytyvään gmail-osoitteeseemme). Tässä vielä tapauksen kunniaksi Nonan ohje poropiiraaseen, joka kuulostaa harvinaisen mehevältä syötävältä:

Poropiiras

pohja:
150 g pehmeää voita
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
täyte:
2 rkl öljyä
1 iso purjo
150 g savuporoa
2 dl juustoraastetta
(Aurajuustoa/ Brie-lohkoja)
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
4 munaa
mustapippuria

Sekoita pehmeä rasva ja juustoraaste. Lisää vehnäjauhot, sitten vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina jauhoisin käsin suuren piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Leikkaa huuhdottu purjo (lehtien tyvessä saattaa olla hiekkaa!) renkaiksi ja hauduta öljyssä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, anna jäähtyä. Leikkaa poro suikaleiksi. Sekoita juustoraaste, kerma, maito ja munat. Mausta seos mustapippurilla, mutta älä lisää savuporon kanssa suolaa, sillä poro antaa piiraaseen tarvittavan suolaisuuden.
Levitä pohjalle haudutettu purjo ja porosuikaleet. Kaada päälle muna-juusto-maitoseos. Voit lisätä Aurajuusto-muruja tai Brie-lohkoja mehevöittämään makua. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut herkullisen kullanruskean värin. Piirakan voi tarjota kylmänäkin tai pakastaa, sen maku vain paranee uudelleen lämmitettäessä.

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Mielessä juuri nyt: kuumat hedelmäjuomat

Kuvassa kuumaa viiniä, sekä punaisena että valkoisena. Seassa hedelmänpaloja ja pähkinöitä.

Lisää viikonlopun tunnelmia luvassa lähipäivinä.

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Skottilaiset kananmunat

Pari viikkoa sitten julistettuun lempiruokakyselyyn on sadellut vastauksia paitsi kommenttilaatikkoon myös sähköpostin puolelle. Ulrikan suosittelemat skottilaiset kananmunat onnistuivat yllättämään meikäläisen kokonaan: harvoin enää tätä nykyä törmää ruokalajiin, josta ei ole ikinä ennen kuullutkaan.

En nyt tietenkään väitä olevani mikään ruokatietäjä numero 1 (kaikkea muuta!), mutta kyllähän reseptejä selaillessaan törmää enimmäkseen vanhojen tuttujen ruokien uusiin muunnoksiin. Tässäkin ruokalajissa on toki paljon tuttua, kun lihapulla kohtaa keitetyn kananmunan. Ruotsinkielisessä maailmassa munat tunnetaan nimellä skotska ägg, joten pitänee aloittaa perehtyminen sitten sieltä.
Skottilaiset kananmunat

4 munaa
300 g jauhelihaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl meiramia
(mausteita voi säätää mielensä mukaan, esim. chilin lisääminen mahdollista)

Panerointiin:
1/4 dl korppujauhoa
1 dl juustoraastetta (esim. emmental käy hyvin)
1 tl paprikajauhetta

Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Sekoita jauhelihaan mausteet ja jaa taikina neljään osaan. Painele jauheliha litteäksi ja taputtele kananmunan ympärille "kuoreksi". Sekoita panerointiin tarvittavat ainekset keskenään kulhossa, ja pyörittele jauhelihalla peitetyt kananmunat paneroinnissa. Lämmitä uuni 225 asteeseen, ja paista skottilaiset kananmunat voidellussa uuninkestävässä vuoassa uunin keskiosassa, ensin 10 min yhdeltä puolelta ja lopuksi 5 min toiselta (meillä kypsyminen kesti jonkin verran kauemmin: kannattaa siis halkaista yksi pullista ja katsoa, miltä näyttää).

Lempiruokakyselyyn ehtii osallistua vielä huomisen päivän ajan. Sen jälkeen pääsemme käsiksi jännittävään arvontaan.

lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Mitä ihmettä on karhunlaukka?

Minulla on mielessäni tavallistakin pehmeämpi kohta semmoiselle tomaattikastikkeelle, jonka seassa on jonkinlaisia papuja. En tiedä, mikä ihme yhdistelmässä oikein viehättää, mutta kyseistä muonaa on pakko saada aina silloin tällöin.

GoodFoodin marraskuun numerosta nappasin ohjeen tomaattiselle papupadalle, ja kun löysin lihatiskistä vielä yrttisiä tuoremakkaroita, niin ei muuta kuin kokkaamaan:
Lämmittävä papu-makkarapata

3 rkl kasvisöljyä
1 sipuli, hienonnettuna
2 sellerinvartta, hienonnettuna
jonkin verran pekonia (esim. 4 liuskaa?), hienonnettuna
1 rkl tomaattipyreetä (tai semmoinen pikkutölkillinen)
2 x 400 g kannullista säilöttyjä tomaatteja
2 rkl ruskeaa sokeria
2 tl Dijon-sinappia
pari timjaminoksaa
2 tl Worcestershireä
2 x 400 g kannullista vaaleita papuja, huuhtaistuna ja valutettuna (cannellini beans)
2 punaista paprikaa, siemenet poistettuna ja kuutioituna
yrttimakkaroita
kourallinen lehtipersiljaa, pilkottuna (voi jättää pois)

1. Kuumenna pannulla tai padassa 2 rkl öljyä. Lisää sipuli, selleri ja pekoni ja paista sitten 5-10 minuutin ajan, kunnes sipulit sun muut pehmenevät. Käännä lämpöä isommalle ja lisää tomaattipyree. Keittele parin minuutin ajan, lisää sitten (kuutioidut) tomaatit (liemineen), sokeri, sinappi, timjami, Worcestershire ja 200 ml vettä, anna kiehahtaa. Keittele ilman kantta matalalla lämmöllä noin vartin verran. Lisää pavut ja paprikat, hauduta taas 15 min. Lisää vettä, jos on tarpeen.
2. Kuumenna sillä välin uuni 190 asteeseen. Pyyhkäise makkaroihin 1 rkl öljyä ja levitä ne pellille tms. paistoalustalle. Paista makkaroita uunissa noin puolen tunnin ajan, välillä käännellen, kunnes ne ruskistuvat sopivasti. Kippaa sen jälkeen makkarat muun padan joukkoon, peitä kannella ja pistä pannu uuniin. Jatka paistamista vielä puolen tunnin ajan. Sen jälkeen voit halutessasi ripotella padan päälle persiljaa. Aseta tarjolle yhdessä paistettujen perunoiden tai esim. uuniperunoiden kanssa.

Etenin muuten aika uskollisesti ohjeen mukaan, mutta laitoin joukkoon vielä pientä chililisää. Ihan vaan varmistaakseni, että pata varmasti sitten kans lämmittäisi! (Hmmm, olenkohan jo joutunut kapsaisiiniaddiktion valtaan?)

Mekin saimme paljon puhutun Meiran maustepaketin, ja padan kaveriksi tekemiini perunoihin lisäsin tulinen paprika -perunakuorrutetta. Osan saamistamme mausteista jaoimme oululaisille bloggaajakollegoillemme, mutta pidimme itse Tulisen Afrikan (jotenkin se suunta nyt vaan on jaksanut kiehtoa, etenkin täällä kaamoksen keskellä).

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Syöminen kiinnostaa kaikkia

Joululahjojen ostaminen on hankalaa puuhaa. Mistä hitosta sen tietää, mitä toinen tosissaan haluaa. Eikä mikään ole niin turhauttavaa kuin ostella nurkkiin tarpeetonta tavaraa, joka saa vain vastaanottajansa vaivautuneeksi. Onneksi tuliaisena tuotu ruoka maistuu kaikille (ainakin minun tuntemilleni ihmisille), ja aina voi vaikka auttaa vastaanottajaa syömisessä, niin ei jää turhia jämäpalojakaan.

Siirappinen saaristolaisleipä muodostunee tänäkin vuonna vankkumattomaksi viemissuosikikseni. Leivän kanssa voi antaa lahjaksi vaikka veitsen ja leikkuulaudan (Oulussa hyviä pystypuisia leikkuulautoja on perinteisesti saanut Vankilan myymälästä).

Vakoilin hyviä ruokalahjaideoita Tee itse herkkulahjat -nimisestä kirjasta, jossa oli ohjeita mm. vadelmaiseen viinietikkaan, kirsikkalikööriin, kotitekoisiin konvehteihin ja tomaattisilliin. Täytyy tunnustaa, että itse ilahtuisin pullollisesta kovia salmiakkikarkkeja. Tällä kertaa kokeilin kirjan ohjeista marinoitua juustoa (tosin hieman pienennettyä annosta):
Marinoitu juusto

n. 300 g Edamia, Oltermannia tai Cheddaria
1 punainen paprika tai 6-8 marinoitua, aurinkokuivattua tomaattia
1-2 valkosipulinkynttä
mustia tai vihreitä oliiveja
tuoretta basilikaa

Marinadi:
3 dl hyvää oliiviöljyä (extra virgin)
½ dl balsamicoa

Leikkaa juusto kuutioiksi. Pistele kuutioihin haarukalla reikiä, niin ne marinoituvat paremmin. Pane juusto, paprikapalat, aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuli ja oliivit kerroksittain purkkiin. Ripottele päällimmäiseksi tuoretta basilikaa.
Sekoita marinadi ja kaada purkkiin. Kierrä kansi tiukasti kiinni ja anna juuston seistä marinadissa pari päivää.
Tarjoile juusto huoneenlämpöisenä.

On itse tehdyissä ruokalahjoissa toki omat ongelmansakin. Noloa, jos joku sattuu vaikka saamaan ruokamyrkytyksen omista pöperöistäni. Joten ei parane päästää kylmäketjuja pahemmin katkeamaan. Noiden juustojen en usko kyllä säilyvän jouluun asti, etenkin kun ajatus purkitetusta pikkupurtavasta kutkuttaa jo tällekin illalle (varsinaisesta säilymisajasta minulla ei ole aavistustakaan).

Varsinaisiin lahjatarkoituksiin voisin vaikka marinoida fetaa.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Juuriselleri kunniaan: Waldorfin salaatti

En ole luullakseni tehnyt ikinä itse Waldorfin salaattia, vaikka yleensä otan mielelläni tuntumaa kaikenlaisiin klassikkoruokaohjeisiin tai niiden erinäisiin muunnoksiin. Tunnustan ennakkoluuloni: olen aina vähän jännittänyt ainesosalistaan sisältynyttä juuriselleriä.

Muistan kuinka juuriselleri maistui jossakin seiskaluokan kotitaloustunnin keitoksessa kerran suussani sen verran kitkerälle, että olen sittemmin suhtautunut siihen vähän vieroksuen. Toki selleri on vieraillut keittiössämme vaikka kuinka moneen otteeseen, mutta pääosaan en ole halunnut sitä päästää. Ja pelkäsin, että etenkin salaatissa sen maku saattaa muuttua hyvinkin hallitsevaksi.

Ennakkoluulot rajoittavat elämää liiaksi, joten tuostakin luulosta oli tarpeellista päästä viimein eroon. Etenkin kun joulu lähestyy, ja joulupöytään sopiville salaateille on aina kysyntää. Otin Waldorf-ohjeen kokeiluun mainiosta (ja runsaasti silmäniloa tuottavasta) Ruokahommia-blogista.
Waldorfin salaatti

1 ruukkujääsalaatti
n. 100 g tummia viinirypäleitä
n. 150 g Aura-juustoa
desin verran raastettua juuriselleriä
pari kourallista saksanpähkinöitä
2 omenaa

kastike:
2 dl luonnonjogurttia
2 tl juoksevaa hunajaa
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Paahda saksanpähkinöitä hetki pannulla. Revi salaatti, paloittele omenat ja Aura, raasta selleri ja nostele ainekset salaattikulhoon. Ripottele päälle viinirypäleet ja pähkinät. Kaada päälle kastike ja sekoittele varovasti.

Juurisellerissä ei ollut näköjään mitään jännitettävää. Kasvis ei ollut tällä kertaa raakanakaan maisteltuna ollenkaan kitkerä. Ja sen kuorimisesta ja raastamisesta tuli käsiin epätodellisen hyvä tuoksu.(Tai sitten kaupassa käynyt aviomieheni onnistui arpomaan vihannestiskistä jonkin kokonaan eri juureksen...) Pitää joka tapauksessa tehdä selleristä pikapuoliin jotain muutakin syötävää, kunhan nyt saisin ensin perehdyttyä sen käyttöön ja käyttömahdollisuuksiin vähän tarkemmin.

Salaatistakin tuli ihan hyvää, totta kai, kun mukana oli kuitenkin sinihomejuustoa ja saksanpähkinöitä. Luonnonjugurttiin laaditusta kastikkeesta tykkäsin kovasti. Huomattavasti parempaa ja raikkaampaa salaatin seassa kuin majoneesi. (Majoneesi ei vaan sovi salaattiin. Eikä voileipäkakkuihin, jos minulta kysytään.)

Oma waldorffini ei ollut ollenkaan kuvauksellinen, mistä syystä yritin kääntää huomion näihin norsupäisiin salaattiottimiin (Keniasta tuli ostettua puuesineitä, joista salaattiottimet ja kirjatuet olivat vieläpä harvinaisen käytännöllisiä tuliaistuomisia):

tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Lihapiirakan tarina?

Itsenäisyyspäivän syömispostaus saa vielä odottaa itseään (kuvatkaan eivät ole kuulemma siirtyneet kamerasta koneelle), mutta kaivelin oman koneeni kätköistä jotain muuta aiheeseen sopivaa: kotitekoisten lihapiirakoiden ohjeen.

Minulla on ollut tarkoituksena tehdä lihapiirakoita jo vaikka kuinka monen vuoden ajan. Nyt tuli viimein edettyä ajatuksista tekoihin, ja olipahan vaan kiinnostava kokeilu! Itse tekemiseen en kamalasti osallistunut, joten siitä minulla ei ole juurikaan kerrottavaa, mutta ruokapöytään ilmestyin toki (kuvassa näkyvää) ketsuppipulloa kantaen.

Heti ensimmäisellä haukulla huomasin, että lihapiirakoiden maku on jotenkin tosissaan suomalaiskansallinen. Mietiskelin, että salaisuuden täytyy piillä osittain taikinaan käytetyissä hiivaleipäjauhoissa. Missään muualla maailmassa en kyseiseen makuun ole luullakseni perehtynyt (ja ilmeisesti hiivaleipäjauho onkin suomalainen erikoisuus?).

Ryhdyin siinä syödessäni sitten pohtimaan lihapiirakoiden tarinaa. Suomen ulkopuolella en muista vastaavaan ilmiöön törmänneeni, mutta Suomessa lihis on tietenkin ihan klassikko. Opiskelin joskus muinaisuudessa muutaman kirjan verran suomalaista kansankulttuuria ja niiden pohjalta hahmottelin lihapiirakat ennemmin itäiseksi kuin läntiseksi ilmiöksi. Ja siitä tulikin mieleeni Lappeenranta, joka lienee jonkinsorttinen Suomen lihapiirakkapääkaupunki (eivätkö atomit ja vedyt ole pohjimmiltaan lihapiirakoita?).

Mutta mistä ne lihapiirakat sinne Lappeenrantaan aikanaan lienevät tulleet, sitä en tiedä.
Lihapiirakka (noin 16 kpl)

taikina:
6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 rkl suolaa
n. 14 dl hiivaleipäjauhoja

täyte:
1 1/2 dl puuroriisiä
2 sipulia
2 rkl öljyä
600 g jauhelihaa
1 rkl viinietikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl sokeria
1 tl maustepippuria
n. 1/2 tl valkopippuria

paistamiseen n. 1 l öljyä esim. rypsi

Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää öljy, sokeri ja suola sekä jauhot vähitellen. Alusta kimmoisa taikina. Peitä kulho liinalla ja jätä taikina kohoamaan 40 min. Tee taikinan kohotessa täyte.
Huuhtele riisiä lävikössä, kunnes vesi on kirkasta. Keitä riisiä kannen alla, runsaassa vedessä noin 25 min kunnes riisi on kypsää. Valuta ylimääräinen vesi pois.
Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä ja lisää jauheliha. Ruskista ja lisää mausteet. Kääntele joukkoon myös riisi ja nosta täyte sivuun jäähtymään. Tarkista maku.
Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahtia. Leikkaa kumpikin taikinapala kahdeksaan osaan. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kauli ne halkaisijaltaan noin 15 cm:n soikeiksi letuiksi. Letut kauliutuvat helpommin kun annat niiden levätä kaulimiskertojen välissä.
Jaa täyte tasan letuille noin 2 rkl per lettu. Sivele lettujen reunat vedellä ja käännä ne kaksin kerroin puolikuiksi. Paina reuna tiiviisti kiinni ja rypytä reuna haarukalla.
Nostele piirakat jauhotetulle alustalle kohoamaan öljyn kuumennuksen ajaksi. Peitä piirakat liinalla.
Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180 asteiseksi. Jos käytössäsi ei ole mittaria, tiedät, että öljy on riittävän kuumaa, kun siihen pudottamasi taikinanokare alkaa heti poreilla ja nousee pintaan. Pistele piirakat haarukalla. Laske lihapiirakka kerrallaan öljyyn, esim reikäkauhan avulla. Paista, kattilan koosta riippuen, noin kaksi piirakkaa kerrallaan molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Lappeenrannasta piti sanomani, että sieltä suunnalta saapui viikko sitten blogiimme kolmas miljoonas kävijä. Kyseinen googlettaja oli etsiskelemässä tietoja Nizzan salaatista, joten pitää toivoa, että täältä löytyi edes jonkinlaista aiheeseen liittyvää ohjeistusta. Eläköön Etelä-Karjala!

sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Luvassa arvontaa

Vielä ehtii kertomaan oman lempiruokansa (sekä mahdollisesti sen teko-ohjeen) aihetta käsittelevän postauksen kommenttilaatikossa.

Vastanneiden kesken arvotaan Viivin ja Wagnerin keittokirja: Syömään!, jossa on ruoka-aiheisten sarjakuvien lisäksi ohjeita pieneen nälkään (esim. pikkupizzat ja kikhernelisuke), isoon nälkään (esim. "junttimakaronista" tehty makaronimössö, färssi ja haukipullat) ja makean nälkään (esim. salmiakkitiikerikakku ja kolapikkuleivät).

Osallistumisaika loppuu joulukuun 14. päivänä, minkä jälkeen pistämme pikkujoululahjan postiin.

lauantaina, joulukuuta 05, 2009

Afrikkalaisten makujen jäljillä: bobotie

B-kirjaimella alkavien erikoisten kokkailujen sarja jatkuu: baklava (tai börek) ja bhajit saavat seurakseen bobotien.

Kerran kauppareissulla päätin improvisoida pöytään jonkinlaista afrikkalaishenkistä evästä. Eteläafrikkalainen bobotie tuli etsimättä mieleeni, minkä jälkeen käskin siippaani kaivamaan esiin puhelimensa ja katsastamaan netistä pikaisesti jonkinlaista bobotie-ohjetta (varsinaista improvisointia, toim. huom.). Lampaanlihavuoka kuulosti ajatustasolla niin hyvältä, että nappasimme käyttöömme Stockmannin ruokasivuilta löytyneen ohjeen.

Kotona naamani venähti hieman, kun huomasin, ettei bobotieen tule tomaattia oikein missään muodossa, mutta ei se mitään. Vaihtelu virkistää (jos kohta tomaattipitoinen ruoka virkistää usein vieläkin enemmän). Tätä ohjetta ei suositella ihmisille, jotka eivät pidä pääruokien seassa olevista makeista elementeistä. Myös rusinavaroitus on syytä antaa jo tässä vaiheessa:
Bobotie-lampaanlihavuoka

2 keskikokoista viipaloitua sipulia
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
nokare voita (paistoin itse oliiviöljyssä)
1 rkl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl jauhettua korianteria
0,5 tl murskattua maustepippuria
3 isoa viipaletta valkoista paahtoleipää
2,5 dl maitoa
1 kg jauhettua lampaanpaistia
3 kananmunaa
1 dl rusinoita
0,5 dl aprikoosichutneya
sitruunan raastettu kuori
2 laakerinlehteä
1 dl mantelilastuja
limetin lehtiä (mitä lienevät, ei voi tietää)

Kuullota silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli öljy-voiseoksessa. Lisää curry ja kurkuma. Sekoita tarkoin ja freesaa vielä muutama minuutti ennen kuin lisäät viinietikan, sokerin, suolan, korianterin ja pippurin.
Liota valkoinen leipä maitoon. Leivän kostuttua laita se siivilään ja purista leivästä mahdollisimman paljon maitoa talteen. Murenna jauheliha isohkoon paistokasariin. Lisää 1 dl vettä ja keitä n. 5 minuuttia. Sekoita koko ajan lastalla, jotta liha kypsyisi tasaisesti. Sekoita lihan joukkoon liotettu leipä, kuullotetut sipulit mausteineen, rusinat, aprikoosichutney ja raastettu sitruunankuori.
Siirrä seos voideltuun uunivuokaan, lisää pinnalle murennetut laakerinlehdet ja kypsennä 160 °C:ssa 1,5 tuntia. Nosta vuoka uunista ja ripottele päälle mantelilastuja ja limetinlehtiä. Vatkaa leivän liotuksesta jäänyt maito (2,5 dl, lisää maitoa jos uupuu) ja kananmuna. Kaada munamaito varovasti murekkeen päälle, jotta pinnasta tulisi sileä. Nosta vuoka takaisin uuniin, vähennä lämpö 150 °C:een ja paista vielä 30 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt.
Bobotien kanssa tarjoillaan keitettyä riisiä, hedelmächutneya, punajuuri- tai kurkkusambalia tai raikasta lehtisalaattia (meillä lisäkkeenä oli riisiä, mangochutneytä, pannulla paistettua banaania sekä vihreää salaattia).

Tämän sapuskan kokkaaminen oli uskomattoman mukava kokemus. Etenkin alku: oliiviöljyssä paistuvat sipulit ja valkosipulit tuoksuvat tietenkin aina aivan taivaalliselle, mutta kun samaan tuoksusikermään yhtyivät vielä morttelissa murskatut korianterinsiemenet, tunsin hetken aikaa syvää tyytyväisyyttä (syksy on ollut monin tavoin tavallista ankeampi, mistä syystä pienistä onnenhetkistä pitää ottaa tavallistakin enemmän irti).

Lisää tyytyväisyyttä oli luvassa ruokapöydässä, kun Pippurimylly vaikutti pitävän keitoksestani ihan vilpittömästi. Otti vielä lisääkin, vaikka on yleensä aika nopeasti täyttyvää sorttia. Maut olivat kuulemma uusia ja mielenkiintoisia (rusinatkaan eivät kuulemma haittaa - paitsi maksalaatikossa, mutta se johtuu siitä, että maksalaatikko ei ole itsessään hyvää). Itse tykkäsin kovasti bobotien rakenteesta: manteleissa oli ilmeisesti tämänkin murkinan salaisuus.

perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Bar Mezzon lihaherkut

Viimein Ouluun on saapunut mies, joka ymmärtää, että pubityyppisessä ympäristössä on mukava juomisen lisäksi myös syödä - ja joka myös tekee asian hyväksi jotain. Kun vielä sama herra tuntuu ymmärtävän, että ribsejä ei voi tehdä keittämällä, vaan ne vaativat pitkän oleskelun grillissä tai vastaavissa olosuhteissa, on lähtökohta oluthenkiselle ruokailulle paremmassa kunnossa kuin tässä kaupungissa pitkään aikaan.

Aiemminkin raportoimamme ja kovasti pitämämme ravintola Mezzo nimittäin muutti hiljan konseptiaan. Valkoisten liinojen ja pöytävarausten tilalle tuli baaritiski ja mutkaton pubiruoka: burgerit, wingsit, ranskalaiset - ja bravuurina pitkään haudutetut liharuoat: koko päivän uunissa muhineet ribsit ja jopa 14 tunnin ajan haudutettu chili. Näitä aikaa vieviä ruokia on ollut saatavilla rajoitetusti - tähän asti chiliä on saanut perjantai-iltaisin ja ribsejä lauantaisin.

Mezzon publikaani uskoi haltuumme maukkaan chili-reseptinsä, jonka nyt tässä kaikelle kansalle jaamme. Reseptiä kannattanee skaalata kotioloissa pienemmäksi, jos syömäkansaa on vähemmän kuin pubillinen.

Chili talon tapaan

5 kg jauhettua lihaa (2,5 kg naudan kulmapaistia, 1,25 kg possun lapaa, 1,25 kg possun kassleria)
Possun reisiluu, halkaistuna ja paloiteltuna (paahdetaan viittä vaille palaneiksi)
7 reilun kokoista sipulia (pilkottuna)
100 g valkosipulia (murskana)
1 nippu varsiselleriä (paloiteltuna)
10 tuoretta chiliä (paloiteltuna)
chilitahnaa (esim. indonesialaista, lisätään silmät kiinni =))
Kuivattua piri-piri-rouhetta (vertaa edelliseen annosteluun)
Kuivattuja peperoncineja (vertaa edelliseen)
Savustettua chilijauhetta (vertaa edelliseen)
3 prk tomaattimurskaa
1 litra (noin) lihalientä
puoli litraa tummaa olutta (mitä vahvempaa, sitä parempaa)
Soijaa
Kastikkeen ruskistajaa (ei välttämätön)
Paprikajauhetta (runsaasti)
Korianterin siemeniä
Juustokuminaa
Suolaa ja pippuria (suolan kanssa voi pelata myöhemmässäkin vaiheessa)

Kaikki ainekset sekaisin uunivuokaan
Vuorataan vuoka kannella ja foliolla suht' tiiviiksi
Unohdetaan sata-asteiseen uuniin ainakin 10 tunniksi (tarjoiluvalmis tuote ollut parhaimmillaan uunissa 14-16 tuntia)
Tarjolle vaalean leivän kera

Leipää kannattaa varata paljon. Mehukkaaksi hautuneen chilin nesteet on erittäin mukavaa ja soveliasta topata suuhunsa esim. patongin tai paahtoleivän avulla.

Kaikki Bar Mezzon ruoat saa myös kotipakettiin. Oheiset chiliburgerit haimme iltaruoaksi, kun oli kiire päivä ja nälkä. Hampurilaiset tehdään omatekoisiin sämpylöihin, mikä on nykyään valitettavan harvinaista. Näissä oli sopiva purutuntuma ja sen verran tanakka rakenne, etteivät sormet hulahtaneet läpi pihviin asti, kun purilaisen otti pihtiotteeseen.

(Bar Mezzo, Kauppurienkatu 5)

Lisäys huhtikuussa 2010:
Baarin nimi nykyään Kauppuri 5, chiliä saa edelleen.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails