Sivut

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Voihan falafel

Suhteeni falafelpyöryköihin on aina ollut aika ongelmallinen (tai aina ja aina: vielä parikymmentä vuotta sitten en ollut moisista pyöryköistä koskaan kuullutkaan). Olen pari kertaa maistanut niitä kebab-kojujen kasvisvaihtoehtona, enkä ole kamalasti ihastunut kuivakoihin pyörylöihin, jotka ovat imaisseet mahdollisen kastikkeenkin huippunopeasti itseensä.

Pääsiäisenä päätin kukistaa enimmät epäilykseni ja tehdä falafelpyöryköitä viimein itse. Meillä on tapana syödä lammaspaistin loput kotitekoisten pitaleipien välissä, ja tällä kertaa asettelin lampaan vaihtoehdoksi tarjolle myös kasvisvaihtoehdon. Eli siis ne falafelit. (Idean kekkasin jo joskus viime syksynä Tuulentuvasta, joten kiitokset vaan sinne suuntaan.)

En tarkkaan ottaen tiedä, mitkä olisivat olleet kikherneestä tehtyjen pyöryköiden seuraksi suotavimpia lisäkevaihtoehtoja. Tarjolla oli loppujen lopuksi lampaan kaveriksi varattuja aineksia kuten omatekemää tsatsikia (jossa valtavasti valkosipulia), murusteltua fetaa, salaattia, viipaloitua sipulia sekä kasa kirsikkatomaatteja (elän tätä nykyä jatkuvassa tomaatinhimossa - tomaatittomasta tammikuusta tointuminen vaatii selvästi veronsa).

Itse pyöritellyt ja paistetut falafelit olivat nekin yllättävän kuivakoita, mutta kokemus ei ollut muuten ollenkaan hullumpi. Kenties kaikenlaisia kasvispalleroita voisi tehdä vähän useamminkin. Falafel-ohjeen otin Maku-lehden sivuilta; tosin häpeäkseni tunnustan, etten liotellut herneitä itse vaan turvauduin säilykeherneisiin. Juustokumina dominoi makuja aika mukavasti, mutta mikäs siinä.
Falafelpyörykät

1 rkl öljyä
1 1/2 dl sipulia silputtuna
3 1/2 dl kikherneitä liotettuna ja keitettynä
3/4 dl grahamjauhoja
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1/4 tl cayennenpippuria
1/4 tl mustapippuria
1 dl korianteria tai persiljaa silputtuna
1 rkl tahinia (seesamitahnaa) tai maapähkinävoita
1 rkl sitruunamehua

Lisäksi:
noin 1/2 dl grahamjauhoja
noin 1/2 dl öljyä paistamiseen

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä sipulisilppu.
Mittaa kikherneet, grahamjauhot, kuoritut valkosipulinkynnet ja kuivamausteet monitoimikoneen kulhoon. Jauha seos tasaiseksi.
Kaada seos kulhoon ja lisää siihen sipulisilppu, yrttisilppu, tahini tai maapähkinävoi sekä sitruunamehu. Puristele seos tasaiseksi massaksi.
Pyörittele massasta jauhotetuin käsin pyöryköitä ja kierittele pallot vielä grahamjauhoissa.
Kuumenna pannulla öljy ja nosta pyörykät pannuun. Paista falafelit kauttaaltaan kauniin ruskeiksi.

Pitaleipien tekeminen on aina yhtä hauskaa puuhaa. Jälleen kerran seurasin uuninluukusta leipien pullistumista; tällä kertaa ainoastaan yksi leipä jäi vähän lättänämmäksi.

33 kommenttia:

  1. Itse satun kuulumaan falafelin suuriin faneihin, vaikka muuten olen varsin nirso kasvisruuille saatikka herne/papuruuille. Olisi tosi kivaa kokeilla moista herkkua itse,mutta saadakseen perheen syömään ennakkoluulottomasti noita, ruoka tulisi laittaa salaa :)
    Itse syön aina falafelit riisin kera, tsatsiki ja salsamaisen kastikkeen kera (turkkilaisittain?)

    VastaaPoista
  2. Minä rupesin miettimään, että kyllä nuo ilman muuta tomaattikastiketta vaatisivat seurakseen. :)

    VastaaPoista
  3. Jenkkityöpaikan yksi vakkarilounaistani oli Falafel-salaatti. Siinä herkullisten falafelpyöryköiden lisäksi oli pitaleipää, erilaisia vihreitä salaatteja (usein ainakin tammenlehvää, rucolaa, romaine-salaattia), kirsikkatomaatteja, kurkkua, kalamata-oliiveja, fetajuustoa ja pienet kipot tatsikia ja hummusta. Joten aika samanlaiset lisukkeet oli sinullakin, hummus taisi puuttua. Suosittelen, se on tosi hyvää ja oikein simppeliä tehdä, kun ostaa etno-kaupasta tahinia.

    VastaaPoista
  4. Tuossa tuli tosiaan tehtyä vahingossa vähän vastaavanlainen salaatti, tosin haukattavaan muotoon pitaleivän väliin. Oliivit taisin muuten jostain syystä unohtaa tänä pääsiäisenä kokonaan! Ja hummuskin jäi puuttumaan.

    VastaaPoista
  5. Yksi syy noiden falafeleiden kuivakkuuteen voi olla se, etta aidoissa falafelipyorykoissa niita ei keiteta, vaan liotetaan yon yli ja sitten hienonnetaan muiden ainesten kanssa.Ne purkkikikherneethan on valmiiksi keitetty.Tassa olisi hyva resepti:

    Falafelit (25 kpl)

    2 kupillista kuivia kikherneita, liotettu vahintaan 12 tuntia
    leivanmurusia 2 palasesta valkoista leipaa
    5 valkosipulin kyntta
    2 tl leivinsoodaa
    silputtua persiljaa
    silputtua korianteria
    1/2 pieni sipuli
    1 rkl seesaminsiemenia
    1 tl juustokuminaa
    1 tl paprikajauhetta
    suolaa, pippuria
    oljya uppopaistamiseen

    Huuhtele liotetut kikherneet ja laita ne monitoimikoneeseen valkosipulin, sipulin ja mausteiden kanssa. Jauha karkeaksi.Voit lisata tilkan vetta jos seos ei jauhaudu tarpeeksi hyvin.

    Siirra seos kulhoon ja lisaa muut ainekset paitsi leivinsooda. Peita kulho ja anna seoksen levata noin tunnin.

    Lammita oljy;sen tulee olla kuuma muttei kiehuva. Lisaa leivinsooda
    seokseen ja vaivaa seosta hetken.

    Kastele katesi ja muodosta massasta pienia palloja. Paista kullanruskeiksi ja tarjoa lampimina.

    Talla reseptilla takuulla pitaisi niiden onnistua....Taallapain niita tehdaan ja syodaan joka kulmassa..

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Yaelian, ohjeesta! Pitää testata sitä pikimmiten (pakko saada makukokemus mahdollisimman mehevistä falafeleistä!). Minkä lisukkeiden kanssa niitä siellä yleensä syödään?

    VastaaPoista
  7. Pitan sisällä esim.hienoksi leikatun kurkku-tomaatti-sipulisalaatin kanssa, tehinan ja humuksen kanssa, ja chilikastikkeen kanssa.Tämä kombinaatio on nam!

    VastaaPoista
  8. Kuulostaapa kyllä tosissaan maistuvalta yhdistelmältä. Tuo chilikastike oli ehkä suurin ylläri. Voi kun pääsisi maistamaan niitä sinne paikan päälle!

    VastaaPoista
  9. Pari omaa falafel-kokeilua tölkkiherneillä meni aivan pipariksi, koska falafelit hajosivat uppopaistossa murusiksi. Yön yli liotetuilla kuivaherneillä homma onnistuikin sitten aivan mainiosti, eli uppopaistoa kaavaileville suosittelisin niitä. Tässähän pallerot oli paistettu pannulla, joka ehkä pelasti Pastanjauhajat :-)

    VastaaPoista
  10. Hapankaalia! Wienissä falafelin kanssa oli aina hapankaalia (eli hapista) ja samaan tapaan valmistettua porkkanaraastetta sekä sitten tahinia yms. Mutta siellä asuessani opin siis hapis & falafel -yhdistelmään, namskis! Tuo kaivattua kosteutta ja raikkautta muonaan.

    Neelalee

    VastaaPoista
  11. Teditä on haastettu kertomaan omista ruokainhokeistanne. :) Haaste löytyy täältä: http://punainenkeittio.blogspot.com/2009/04/inhokkiruoat.html

    VastaaPoista
  12. Zzz: Eli kaikki falafelin laatijat nyt vaan liottelupuuhiin! Pitää muutenkin alkaa ostamaan kuivaherneitä niiden iänikuisten säilykepurkkien tilalle.

    Neelalee: No johan oli yllättävä yhdistelmä, mutta mikä jottei! Pieni hapokkuus on aina paikallaan.

    Dea: Hihii, meistä tehtiin tällä viikolla haastattelu yhteen lehteen, emmekä osanneet äkkiseltään nimetä kysyttäessä juuri yhtään inhokkiruokaa. Mutta nyt niitä alkaa ehkä pikkuhiljaa muistua mieleen. :) Eli kiitos haasteesta: osallistumme oikein mielellämme!

    VastaaPoista
  13. Noniin, arvelinkin, että jokaisella on JOKIN ruokainhokki... Tosin itskein tuppaan ajoittain punajuuret unohtamaan, mutta en tosiaan niitä voi syödä, missään tilanteessa. Valitettavasti. Onneksi niiden välttely on varsin helppoa.

    VastaaPoista
  14. Minäkin olen kerran tehnyt itse falafeleja, mutta vaikka lopputulos oli ihan maukas (vaikka unohdin yhden vaiheen valmistuksesta kokonaan...) niin en ole saanut aikaiseksi toista kertaa tehdä. Ollaan kyllä puhuttu kanssaeläjän kanssa kebabravintolaviikonlopusta, jolloin taas tehtäisiin kotikebabia ja falafeleja ja syötäisiin niitä erinäisin lisukkein :)
    Mutta itsekin siis liotin kuivat kikherneet ja tulos oli koostumukseltaan hyvä. Purkkiherneet tosiaan voi olla vähän liian höttöä tähän tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  15. Opiskeluaikana tuli usein tehtyä falafelia. Ohje on muuten hyvin samanlainen kuin teidän käyttämänne, mutta joukkoon tuli silputtua myös punaista säilykepaprikaa. Ei ehkä kovin alkuperäistä, mutta toi kyllä mehevyyttä palleroihin.

    VastaaPoista
  16. Dea: Punajuuret (kera sinihomejuuston!) ovat parasta, mutta kesäkeitosta en kyllä perusta itsekään. Maitopohjaiset keitot arveluttavat muutenkin jo pelkän ulkonäkönsä puolesta.

    Virpi: Jotkut oululaiset ovat tykästyneet jauhantaresepteistämme pitaleipä + kotikebab + taivaallinen salaatinkastike -yhdistelmään. En ole itse tehnyt taivaallista salaatinkastiketta tuhanteen vuoteen, kun tuo tsatsiki on vienyt meikäläisen mennessään.

    Virve: Säilykepaprikasta tulisi pyöryköihin takuulla myös mukavaa lisäväriä (minulla on vankka mieltymys punaisiin ruokiin ja raaka-aineisiin).

    VastaaPoista
  17. Tuorejuusto mehevöittää falafeleja oivasti, kannattaa kokeilla jos uudestaan innostuu kasvispyöryköitä kokeilemaan eikä vegaanisuus ole ykkösehto. Muutama tuhti ruokalusikallinen tai puoli purkkia tuorejuustoa taikinaan, ja nam nam!

    VastaaPoista
  18. Tuorejuusto kuulostaa maistuvalta idealta. Takuulla sopisi mehevöittämään muunkinlaisia kasvispyöryköitä tai -pihvejä.

    VastaaPoista
  19. Viimekeväiseltä Istanbulin matkalta tarttui kestosuosikkeihin jugurtti. Miten mainio lisä moneen, erityisesti chiliruokaan. Linjoista huolehtiville rasvaton A -jugurtti toimii yllättävän hyvin aidon sijaan.

    Falafelit on kyllä testaamatta, täytynee niitäkin joskus kokeilla. Mutta oletteko onnistuneet löytämään hyvää pitaleipäohjetta? Kokeilemani ohjeet on aina olleet liian pehmeitä, liian lättänöitä tai muuten vaan jotenkin pielessä...

    -Kirsi

    VastaaPoista
  20. Istanbul! Siitä matkasta (ja etenkin sikäläisistä ruokakokemuksista;) olisi mukava lueskella enemmältikin. Ihana olisi päästä sinne (ihan vaan jo senkin takia, että olen aina halunnut nähdä Hagia Sofian).

    Täältä löytyy juttua muutaman vuoden takaisesta pitaleipäsessiostamme. Samalla ohjeella mennään edelleen. Arkistostamme löytyy myös mainio lammaspitaohje.

    VastaaPoista
  21. Kiitos suuresti pitaohjeesta! Kokeilemissani ohjeissa on aina tullut taikinaan jugurttia, olisiko siinä se juju, etteivät ole oikein onnistuneet....

    Ja ou-jee mikä lammaspitaohje! Ihan vesi nousee kielelle, pakko päästä kokeilemaan ja pian.

    Istanbul on ihan uskomattoman hyvä matkakohde ja erityisesti siellä makunystyrät nauttii! Grand Bazaarilla syötiin uskomattoman hyvää kanakebabia huikeaan 1,5 euron hintaan ja annokseen kuului jopa tölkillinen kokista. Kebabeja tulikin maisteltua monenlaisia ja koukkuun jäätiin. Tosin niillä ei juurikaan ole tekemistä täkälaisten kaimojensa kanssa, paras käännös olisi varmaan varras. Sikäläinen jugurtti oli siis erityisen hyvä lisä liharuokaan, tomaattikastikkeesta puhumattakaan (se muuten ei yleensä ollut yllättäen yhtään tulinen, mutta muuten hyvää). Ihan parhaat tuliaiset tuotiin maustebazaarista: mm. kuivattuja paprikoita ja munakoisoja, sikäläisiä maustesekoituksia, esim lihamaustetta, jossa oli 100 eri maustetta - antaa hienon ja erilaisen maun erityisesti jauheliharuokiin. Maustebazaari itsessään on elämys tuoksuineen ja tunnelmoineen. Muutenkin on uskomatonta, että kolmen tunnin lentomatkan päässä on kokonaan uusi maailma: maisema, arkkitehtuuri, kieli ja kulttuuri on NIIN erilaista, että kuvittelee olevansa kauempanakin. Hagia Sofia oli vaikuttava, mutta jotenkin olin vielä vaikuttuneempi Sinisestä moskeijasta: jotain nuo muslimit on ymmärtäneet enemmän, sillä niillä upottavilla matoilla olisi voinut istuskella pitempäänkin. Se kaupunki on ihan täynnä elämyksiä, suosittelen ehdottomasti!

    - Kirsi

    VastaaPoista
  22. Suuret kiitokset selostuksesta! Jännä, kuinka harva (ainakaan omista tutuistani) on käynyt Istanbulissa, vaikka Turkki muuten on matkakohteena monelle tuttu.

    VastaaPoista
  23. Falafelit on kyllä huippuhuviä!

    En ole niin innokas öljyssä keittäjä... Onko kukaan kokeillut, tuleeko falafeleistä hyviä uunissa?

    Googletuksen perusteella paistaisin falafeleja 250C jonkun x minuuttia. Ohjeissa ajat vaihtelivat 5-10min puoleen tuntiin. Puolituntia 250:ssä paistetut falafelit ovat varmaan jo aika kuivia.

    Täytyy varmaan vain kokeilla, että jännitys säilyy. Minulla on tosiaan huomenna treffit niin, että mies tulee luokseni syömään. Onneksi kauppa ei ole kaukana, jos uunissa paistetut falafelit ihan mönkään menevät. ;) Finduksen pakastefalafelit saavat sitten kelvata.

    VastaaPoista
  24. Hihii, hauska takaportti tuo pakastefalafel. Minä aina lohdutan itseäni (jos kaikki tuntuu menevän keittiössä mönkään), että ainahan sitä voi hätätilassa tilata vieraille pizzaa. Toistaiseksi olen saanut kuitenkin viriteltyä keittiössä valmistuneet pöperöt urheasti tarjolle (vaikka toisinaan esim. mukaan hurahtaneen chilin määrä saattaa ylittää jopa omankin käsityskyvyn).

    Kaikkein kiintoisin taisi olla toissakesäinen mansikkakakku, jonka marenkipohja liukeni jääkaapissa olemattomiin. :)

    VastaaPoista
  25. Päädyin sittenkin friteeraamaan falafelit. Kokeilin ensin uunia, mutta lopputulos ei ollut falafeleja. Ihan hyviä testipallotkin toki oli, hieman kuivia, mutta eivät falafeleja.

    Tässä taitaa päteä sama sääntö kuin makeassa hiivataikinassa. Jos sen kypsentää uunissa, siitä tulee pullaa. Jos kypsentää öljyssä keittämällä, on lopputulos munkkeja.

    Käytin ohjetta, jossa kikherneitä vain liotettiin vuorokausi. Ei keitetty ollenkaan. Pallot pysyivät hyvin kasassa kuumassa öljyssä.

    VastaaPoista
  26. Tosi mielenkiintosen kuulonen ohje! Olen pitkään falafeliä halunnut maistaa, ehkäpä tästä nappaan ohjeen mukaan ja joku päivä kokeilen ;)

    VastaaPoista
  27. Kas, olen päässyt inspiroimaan teitä. Mukava kuulla. Tosin kiitokset pitäisi kait loppujen lopuksi osoittaa Härkäpapua sarvista-kirjan tekijöille :).

    VastaaPoista
  28. Kiitos mahtavasta ohjeesta. Olen aina ajatellut, että falafelit olis vaikee tehdä, mutta helpostihan noi tulikin! Lisäsin tosiaan taikinaan 3 rkl tuorejuustoa, nams! Ja käytettiin kans säilykeherneitä.. Mulla hermoheikolla noi olis varmaan hajonnut, mutta miekkonen oli tarpeeks kärsivällinen paistamaan :)

    VastaaPoista
  29. Falafelien seuraksi kannattaa kokeilla ihanaa pohjois-afrikkalaista harissa-tahnaa. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Harissa)

    Koska harissa on meidän makuun liian tulista sellaisenaan, ollaan sekoitettu sitä oliiviöljyn lisäksi paseerattuun tomaattiin. Sopii tosi hyvin falafelien ja turkkilaisen jugurtin kanssa!

    VastaaPoista
  30. Falafelit yleensä tehdään _gram_
    (ei siis graham ;)jauhoista, joka on jauhettua kikhernettä, varmasti sopivan kuivaa. Lisäksi ne uppopaistetaan auringonkukkaöljyssä. Näin sen isäipuoleni tekee joka on saudiarabiasta kotoisin ole kokki.
    Monista arabikaupoista ainakin turun ympäristöstä saa noita jauhoja ja sitten semmoista falafel mausteseosta. Tämähän on pikaruokaa :)

    VastaaPoista
  31. Yaelin ohjeita noudattamalla sain ensimmäistä kertaa falafelini pysymään koossa, jippii.
    Johanna

    VastaaPoista
  32. Tosiaan sanottiin aiemminkin, mutta hyvä sääntö falafeleille on, että kertakypsennys riittää.

    Eli jos friteerataan, ei keitetä.
    Bullah, bismillah!

    t. Conrad Mikajääskeläinen.

    VastaaPoista
  33. Kauheaa, miten voit syödä lammasta tai muitakaan eläimiä.

    VastaaPoista