perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Kolmiomaiset hernenyytit

Herne on loistokas raaka-aine, jota olen käyttänyt kokkailuissani aina aivan liian vähän. Herneiden vihreä väri on yksistään jo varsin houkutteleva, eikä maussakaan tietenkään mitään vikaa ole. Ehkäpä voisin uudessa herneinnostuksessani hankkia viimein käsiini vähän aikaa sitten ilmestyneen Herne rokkaa -kirjan. Muutama pakasteherneitä hyödyntävä resepti kätköistämme sentään löytyy: niin kuin nyt vaikka tammikuinen kevätpasta tai vuoden takainen lammaspaimenen piirakka.

Tällä kertaa herneet pääsivät käsittelyssäni filotaikinan sisuksiin. En ole maailman kokenein filotaikinan käyttäjä, ja se näkyi alkuun aikamoisen epävarmoina otteina. Tai levyt eivät kyllä pahemmin repeilleet ja kaikki sujui niiden puolesta kutakuinkin putkeen, mutta pitkulaisten taikinalevyjen taitteleminen kolmion muotoon ei tahtonut lähteä alussa oikein sujumaan. Sitä se tilallisen hahmottamisen täydellinen puuttuminen teettää! Avuksi tullut Pippurimylly totesikin ymmärtävänsä hyvin, miksei meikäläisestä ole tullut vaikkapa arkkitehtiä.

Lopulta hommaan tuli kyllä sen verran rutiinia, että uskoisin olevani seuraavalla kerralla jo varsinainen filotaikinan taitteluässä.

Kyseessä ovat siis kesällisestä Glorian ruoka&viini -lehdestä Kurpitsamoskan keittiöön tiensä löytäneet hernepiirakat, joita me pääsimme iloksemme maistamaan syyskuisessa ruokablogimiitissä. Me molemmat valitsimme filopiiraat kaikista tarjolla olleista herkuista suosikiksemme, ja pääsimme sitten kirjaamaan niiden ohjeistusta paperille ajatuksella, että toteuttaisimme ohjeen joskus oman arvuuttelumme mukaisesti. Ohjeet olivat kuitenkin alkuperäiseen verrattuna sen verran pelkistetttyjä, että päätimme loppujen lopuksi pitäytyä suosiolla monimutkaisemmassa versiossa.

Oma lopputulokseni olisi kaivannut himppasen verran enemmän sitruunaa ja ehkä hiukan enemmän myös paistoaikaa, mutta hyvin nämä maistuivat silti uusintakerrallakin (etenkin sen jälkeen, kun jäähtyivät ja maut tasoittuivat tarpeeksi). Jotenkin tuo hernetäyte on vaan niin kutkuttava ja jossain mielessä aika yllättäväkin.
Sitruunaiset herne-minttupiirakat

1 pkt (450 g) pakastettua filotaikinaa

Täyte
400 g pakasteherneitä
1 dl vettä
1 dl silputtua tilliä
½ dl silputtua minttua
1 luomusitruunan hienoksi raastettu kuori
2 rkl sitruunanmehua
2-3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
n. ½ tl mustapippuria myllystä

Taikinalevyjen voiteluun
1½dl maitoa
50 g voita

Piirakoiden viimeistely
1 kananmuna
1 dl rouhittuja pistaasipähkinöitä

Sulata filotaikina pakkauksessaan jääkaapissa yön yli tai huoneen lämmössä pari tuntia. Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen ja valmista täyte siirtämällä kaikki ainekset monitoimikoneeseen. Soseuta. Mittaa voitelun tarvittavat maito ja voi kattilaan ja kuumenna seosta keskilämmöllä, kunnes voi sulaa.

Ota filotaikinasta kerrallaan kolme taikina-arkkia. Peitä loput taikinasta nihkeänkostealla keittiöpyyhkeellä, sillä filotaikina kuivuu herkästi, jolloin siitä tulee repeilevää ja vaikeasti käsiteltävää. Nosta ensimmäinen filoarkki työtasolle ja voitele se kevyesti maito-voiseoksella. Nosta päälle toinen arkki ja toista voitelu. Voitele toinen filoarkki hieman eri kohdista kuin ensimmäinen taikinakerros. Nosta päälle vielä kolmas filokerros. Jätä se voitelematta.

Leikkaa filotaikinalevyt terävällä veitsellä n. 10 cm leveiksi, pitkänomaisiksi suikaleiksi. Jaa jokaisen suikaleen toiseen päähän ruokalusikallinen hernetäytettä. Nosta taikinasuikaleen toinen alakulma ylös niin, että muodostuu kolmio, ja jatka taittelua niin, että täyte jää filotaikinan sisään piiloon ja piiraasta muodostuu tasasivuinen kolmio.

Nosta filopiirakat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille saumapuoli alaspäin. Voitele valmiit leivonnaiset vatkatulla kananmunalla. Ripottele päälle hieman rouhittuja pistaaseja. Paista leivonnaisia ylätasolla noin 10-15 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin värin.

Miitissä laatimamme ohjelaput ovat edelleen tallessa, vaikka en sattuneista syistä nyt niiden mukaan edennytkään. Oma ohjeistukseni kehotti tekemään taikinasta ja täytteestä (=herneitä, tilliä, sitruunaa, suolaa) "jollain tapaa kolmiomaisia lopputuloksia" ja paistamaan niitä 200 asteessa 15 minuutin ajan. Varsin vakuuttavaa.

Pippurimylly puolestaan veikkasi, että täytteeseen kuuluu sitruunan ja liotettujen(?) herneiden lisäksi ehkä myös kurpitsaa tai kaalia. Ohjeistus oli aika suoraviivainen: "Kääri sitruunat ja herneet filotaikinaan. (Kannattaisiko voidella munalla ensin?) Paista. Parhaimmillaan kuohuviinin kera!"

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Hankalat banaanit

Kuten Pastanjauhannasta on ollut viime aikoina pääteltävissä, en ole valtaisan työsuman puristuksissa ehtinyt laittaa viime kuukausien aikana juuri ollenkaan ruokaa (onneksi älysin aikoinani valita keittotaitoisen puolison). Onneksi tilanne on menossa kovaa kyytiä parempaan suuntaan (ehdin jopa viikonloppuna tutkailla pitkästä aikaa keittokirjoja! ja leipoa leipää!).

Kokkaustaidot ruostuvat käytön puutteessa melkoista kyytiä, ainakin jos voi päätellä jotain näistä tämänkertaisista karamellisoiduista banaaneista. Yhtenä iltana päätin laatia Sikke Sumarin jälkiruokakirjassaan ohjeistamaa banaanijälkiruokaa, joka vaikutti tarpeeksi nopeasti ja näppärästi syntyvältä. Mitä vielä. Värkkäsin sapuskan parissa loppujen lopuksi lähemmäs tunnin verran. Huokaus. Tapahtui taas näitä klassisia rosmis-mokia, joissa puolitetaan ainesosia ja sitten ei muistetakaan puolittaa kaikkia ja kun ruoka on jo uunissa, niin huomataan, että pieleen meni ja on aloitettava alusta. Sitten kun sain jälkiruuan vihdoin sommiteltua pöytään, lopputulos näytti lähinnä grillimakkaralta.

Jälkiruokia voisi kyllä laatia enemmältikin. Samainen Sumari nimittäin hoksauttaa kirjassaan jälkiruokien ehdottoman etupuolen: "Perheiden yhteisten ateriahetkien kannattajana suosittelen aterian päätteeksi jälkiruokaa, vaikka kuinka yksinkertaista. Se pidentää yhteistä pöydän ääressä vietettyä aikaa ja jättää ateriasta makoisan muiston." Minä itse olen niitä ihmisiä, jotka syövät mielellään hitaasti ja jäävät pöydän ääreen istuskelemaan ja jaarittelemaan pitemmäksikin aikaa, mistä syystä ruokahetkien pitkittäminen jälkiruuan keinoin kuulostaa tietenkin varsin houkuttelevalta (taikka sitten vaihtoehtoisesti voisi opetella olemaan niin tenhoavaa seuraa, ettei kukaan haluaisi kirmaista ruokapöydästä ikinä minnekään).

Tuossa Makeaa mahan täydeltä -kirjassa oli muutenkin aikamoisen kiintoisia ohjeita. Sitkaat kookos-sitruunapalat kuulostavat jo oletusarvoisesti sen verran hyviltä (sitkaus on tietyissä yhteyksissä plussaa), että otin ohjeen talteen. Lisäksi kirjassa oli ällistyttävän ihanan näköinen limetti-mangokakku, jonka ohjetta kovasti tavailin, mutta huomasin sen omille kakuntekotaidoilleni aivan liian vaikeaksi. Kaikki ainesosatkin oli ammattimaiseen tapaan ilmoitettu grammoina, enkä osaa ollenkaan ajatella itseäni punnitsemassa liivatteita ja kermavaahtoa yhdellä ainokaisella keittiövaakallani.

Tässä kuitenkin, kaikesta huolimatta, banaaniohjetta:
Karamellibanaanit

4 rkl voita
2 rkl vaaleaa fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
4 banaania
2 rkl brandyä

1. Pane voi, sokeri ja sitruunanmehu uunivuokaan ja kypsennä uunissa muutama minuutti niin, että voi sulaa. Sekoita.
2. Lisää vuokaan kuoritut banaanit ja lusikoi seosta niiden päälle.
3. Lisää brandy, peitä vuoka foliolla ja kypsennä vielä viitisentoista minuuttia.
4. Tarjoa kuumina kylmän jäätelön kera.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Silakkapihvit uudella tavalla

Minulla on ollut tapanani tehdä silakkapihvit seiskaluokan kotitaloustunnilla oppimallani tavalla. Ladotaan silakkafileet uunipellille siten, että kaksi filettä tulee aina vastakkain. Väliin suolaa ja pippuria ja ehkä joskus jotain tomaattiviritystä, ja sitten pelti joksikin aikaa uuniin.

Pannulla en ole silakoitani ennen tätä paistanut, vaikka sillä keinoin luulisi saavan aikaiseksi tietenkin kaikkein herkullisimmat pihvit. Yhteen väliin en vaan ollut ollenkaan kiinnostunut leivittämisestä, ja tokihan pannupaisto vaatii vähän enemmän taitoakin (jota minulla ei ruuanlaittoon takavuosina juurikaan ollut). Tosin täytyy myöntää, etten minä näitä paistanut tälläkään kertaa. Siippaseni huolehti toteutuksesta aina silakoiden fileeraamisesta alkaen (ilmankos ruotoja ei osunut lautaselle ollenkaan). Kasvikset sentään pilkoin ja perunamuusinkin tein.

Tämä ohje on otettu viime vuonna joululahjaksi saamastamme Skandimania-kirjasta, jossa on muuten muitakin kiinnostavia kalaohjeita (onko joku jo ehtinyt kokeilla lohen ja puolukan ylistettyä yhdistelmää?). Tässä yhdistelmänä on makkara ja kala, mikä niin ikään lienee monelle tuntematon:
Meetvurstilla täytetyt silakkapihvit

1 kg silakoita tai 600 g silakkafileitä
150 g meetvurstimakkaraa
2 sipulia, silputtuina
1 dl ketsuppia
1 etikkakurkku
2 dl tillisilppua
2 dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
mustapippuria myllystä
suolaa
voita paistamiseen

Poista silakoista pää, sisälmykset ja ruoto. Mausta fileiden sisäpinnat pippurilla ja kevyesti suolalla ja sivele ketsuppia päälle. Kuullota sipulisilppu voissa pehmeäksi. Leikkaa meetvursti ja etikkakurkku pieniksi kuutioiksi ja sekoita kuutiot sipulin joukkoon. Anna täyteseoksen jäähtyä ja sekoita siihen sitten silputtu tilli. Lusikoi täytettä maustetuille silakkafileille ja paina maustamattomat fileet kansiksi päälle. Kääntele silakkapihvit korppujauhojen ja vehnäjauhojen seoksessa ja paista ne voissa molemmin puolin kullankeltaisiksi. Tarjoa samettisen perunamuusin ja etikkapunajuurien kera.

Pihvien maku oli kerrassaan mainio, ja lopputulos oli ehkä jossain määrin jopa juhlallinen. Silakan maku tosin häipyi hieman taka-alalle, kun täytteessä oli varsin voimakkaita makuja. Siitä syystä kuvittelisin näiden maistuvan semmoisillekin, jotka eivät silakasta yleensä niin kovin paljon perusta.

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Linssikäs kasvispata

Jotkin ruokalajit vaan tunnistaa omakseen. Ihastuin tähän ohjeeseen saman tien, kun sen Kasviskokkailua-blogista pari kuukautta sitten bongasin. Tomaattia monessa muodossa, munakoisoa, linssejä, valkosipulia ja sipulia. Mitäpä sitä muuta tarvitsee tullakseen tyytyväiseksi.
Linssi-kasvispata

1/2 dl oliiviöljyä
1 isohko munakoiso (450 g)
6 salottisipulia (400 g)
3 valkosipulinkynttä
6 tomaattia (700 g)
4 1/2 dl vettä
1 vähärasvainen kasvisliemikuutio
2 dl punaisia linssejä
pieni purkillinen tomaattipyreetä (70 g)
reilu ruokalusikallinen thai red curry -tahnaa
1 tl rosmariinia
mustapippuria
pieni ripaus suolaa

Pese ja kuutioi munakoiso. Kuori ja lohko sipulit ja hienonna valkosipuli.
Kalttaa tomaatit. Kasta kiehuvaan veteen ja irrota kuoret veitsellä. Lohko tomaatit.
Ruskista munakoisokuutiot pannulla oliiviöljyssä. Lisää joukkoon sipulit kuullottumaan. Kaada kasvikset kannelliseen uunivuokaan/pataan.
Lisää pataan kuuma kasvisliemi, huuhdellut linssit, tomaattilohkot, pyree ja mausteet. Sekoita kevyesti.
Hauduta pataa kannen alla 200-asteisessa uunissa noin 30 min.

Kuvassa tuotos on uudelleen lämmiteltynä jo vähän mössöinen, mutta hyvin maistui siitä huolimatta. Seuraavalla kerralla voisin olla ehkä sen verran viitseliäämpi, että kalttaisin tomaatitkin.

(Alkuperäinen ohje on peräisin Kodin Kuvalehdestä, josta aikoinani nappasin myös kestosuosikiksi muodostuneen papusopan ohjeen.)

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

PJ testaa ja vertailee: monitoimisekoitin

Braun katsoi viisaaksi lähettää jauhantapajaamme kokeiltavaksi ja arvioitavaksi Multiquick Complete -nimisen keittiölaitepakkauksen, joten pääsin kerrankin pureutumaan tuoteuutuuteen samalla innolla kuin kuvittelen pitkäaikaisen perusäijyyssuosikkini, Tekniikan maailman, toimittajien tekevän.

Laatikosta löytynyt tuote on eräänlainen laajennettava sauvasekoitin: samaan moottorivarteen voi kliksauttamalla liittää perinteisen sekoitinosan lisäksi vispilän, monitoimikonetyyppisen viipaloija-silppuri-möyhijän tai pienemmän silppurikulhon.

Viipaloijaosastolla voi siivuttaa, raastaa ja hienontaa samaan tyyliin kuin perinteisellä, isommalla monitoimikoneella. Mukana tuli viisi vaihtoterää, joilla kasviksista ym. ainehista saa erimuotoista palaa siivusta tulitikun kokoiseen julienneen.

Ohjevihkon mukaan myös lihan jauhaminen onnistuu, samoin kuin kevyiden, vispaustyyppisten taikinoiden valmistus. Paksut, hiivatyyppiset pulla- ja leipätaikinat on kuitenkin parempi jättää varsinaisten yleiskoneiden toimeksi.

Systeemin pyörintänopeus on säädettävissä kahvaosasta, joten viipalointi onnistuu eripehmoisilla raaka-aineilla. Lisäksi kahvassa on hieman kasarihenkisesti nimetty "turbo"-nappi, joka kytkee laitteen saman tien täydelle teholle. Sitä voi käyttää myös antamaan pulssipotkuja hitaammilla vauhdeilla tapahtuvien silpuntojen ryyditykseksi.

Viipalointi-silppuripuoli toimi tasaisen hyvin ja moottorissa riitti potkua silpomaan normaalit kasvikset. Eniten tykästyin kuitenkin pienempään silppurikulhoon. Tavallinen yleiskone tai tehosekoitin nimittäin tuppaa yleensä olemaan sen verran kookas, että pienten määrien ajaminen tasaiseksi massaksi on haastavaa. Esim. pestoa pitäisi tehdä enemmän kuin basilikaa on yleensä järjen nimissä saatavilla, jottei se hajoaisi surkeiksi piskuiksi ison kulhon seinille. Tässä pikkumurskaimessa yhden basilikapuntin kokoinen pestoannos sen sijaan syntyi näppärästi ja pysyi kasassa niin, että sekoitin todella sekoitti eikä pyörinyt tyhjää sekoitettavan tahnan kyyröttäessä kulhon laidoilla.

Tomaattipesto

basilikaa (puntilla saa muutaman henkilön annoksen)
muutama aurinkokuivattu tomaatti
parmesan-raastetta, maun mukaan muutama ruokalusikallinen
loraus oliiviöljyä
pinjansiemeniä, jälleen maun mukaan - pieni kourallinen

Möyhi kaikki ainekset sekaisin tasaiseksi massaksi yleiskoneessa, tehosekoittimessa tai vaikka sauvasekoittimella, jos käytössä on sopivan ohutsuinen sekoituspurnukka. Koostumusta voi säätää esim. parmesaania tai oliiviöljyä lisäämällä haluamaansa suuntaan.

Tämän peston nautimme alkupalaksi - ja vieläpä erittäin epäitalialaisittain perisuomalaisen ruisleivän päällä, missä se toimi erinomaisesti!

Varsinaisen sauvasekoitinosan koestukseksi jurmuutin vielä banaanipirtelöt: kypsähkö banaani ja muutama kunnon könä Mövenpick-vaniljajäätelöä paineltiin sauvalla murenaksi. Ajelin pirtelöä täydellä teholla melko pitkään ja nostelin sauvaa välillä niin, että syntyvä juoma sai vähän ilmaa. Näin siitä tuli kuohkeaa ja sileää, kuten mutkatta juottautuvan pirtelön tulee ollakin. Sauvasekoitusosa on kokonaan ruostumatonta terästä ja kestää konepesun.

Kokonaisuutena järjestelmä vaikuttaa hyvinkin käyttökelpoiselta: normaalin sauvasekoitintoiminnon lisäksi sillä hoitaa pienimuotoisen pilkonnan ja silppuamisen helposti. Jos jotain saisi toivoa, niin kulhojen olevan paksumpaa muovia, lasia tai terästä kuten monitoimikoneessamme - mutta silloin hintakin varmaan kipuaisi lähemmäs perinteistä monitoimikonetta kuin sauvasekoitinta.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Hunajaista

Pikainen tervehdys kaikille. Olen ehtinyt laittaa viimeisen viikon aikana ennätysvähän ruokaa, mutta savustettua hunajalohta teimme sentään yhtenä päivänä. Herkullisesti hunaja käristyikin kalan pintaan kiinni. Hunajainnostus jatkuu muutenkin, ja intouduin kaivelemaan netin kätköstä lisää hunajareseptejä. Hunajaisten ruokien ohjeita löytyi enemmälti ainakin hunaja.netistä (leivänleivonnassa käytettävä hunajajuuri taitaa olla ainakin meikäläiselle uusi tuttavuus) ja parista muustakin paikasta.

Täydensin hunajavarastojammekin hiljattain ostamalla Kauppahallista oululaista hunajaa (tuommoinen alassuin seisova muovipullo on kokkailussa vaan niin kätevä):

Tuon paikallisemmaksi ei hunajaostos voi ehkä meidän kannaltamme enää mennäkään. (Yritän tätä nykyä ostaa mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa, vaikka se ei aina tarjonnan puutteessa kovin helppoa olekaan. Eilisen Kalevan mukaan suomalaisella hunajallakaan ei mene kovin hyvin, nyt kun mehiläisillä on ollut kaksi kylmää kesää kiusanaan.)

Pastanjauhantaan pääsee muuten tätä nykyä myös osoitteella pastanjauhantaa.com, mutta vanha blogspot-osoitekin toimii toki edelleen. Tällä hetkellä olen varsin toiveikas, että enimmät työkiireet helpottaisivat lähiviikkojen aikana ja ehtisin panostaa enemmän sekä kokkailuun että bloggailuun (ainahan sitä saa toivoa). Hyllyssä odottaisi muutama uusi keittokirjakin, joita olen hädin tuskin ehtinyt edes selailla (keittokirjatoivepostauskin on kovasti suunnitteilla).

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Miittipähkinät

Kuukauden takaisessa ruokablogimiitissä kaikki murkinat olivat oikeasti niin hyviä, että haluaisin kokeilla niistä jossain vaiheessa joka ainoaa (tarjolla olleen kesäkurpitsapiirakan ohjetta ei saatavilla taida vielä ollakaan?). Lähempänä joulua voisin koestaa vaikkapa suklaatryffeleiden valmistamista Uneliaan Annan antamalla ohjeella.

Ylimuulin miittipähkinöitä kokeilin jo kerrallisen leffaillan naposteltavaksi. Vaikka pähkinöiden ulkonäkö ei oman kokkailuni tuloksena kovin puhutteleva ollutkaan (kuorruteainesta oli vähän turhan paljon pähkinöiden määrään nähden), niin maku puhutteli sitten siitäkin edestä.

En muuten tiennytkään, kuinka kiintoisan makuyhdistelmän saa aikaiseksi kardemummasta ja cayennepippurista.
Pähkinäsekoitus (alkujaan kirjasta à la Sara)

5 dl pecan-pähkinöitä
1 valkuainen
1 rkl vettä
1,5 dl sokeria (vähemmänkin riittää)
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl korianteria
cayennepippuria
1 tl suolaa

Vaahdota valkuainen napakaksi vaahdoksi. Lisää vesi ja sekoita hyvin. Lisää pähkinät, sokeri ja mausteet, sekoita taas. Levitä pellille leivinpaperin ylle ja paista 160 asteessa n. 8-10 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä ja paloittele syötäväksi.

Meillä katsotaan kovinkin paljon elokuvia, mutta elokuvasyötävää ei kamalasti harrasteta (eikä tv:n ääressä ruokailla juuri koskaan... etenkään kun meillä ei edes ole telkkaria perinteisessä mielessä). Otamme joka tapauksessa mielellämme vastaan suosituksia sekä hyvistä leffoista sekä leffasyötävistä.

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Luumua ja omppua

Me tuskin olemme ainoita, joiden hedelmävadit ovat viime viikkoina täyttyneet kotimaisista omenoista ja luumuista. (Meillä ei tosin omasta takaa kasva kumpaakaan, jos kohta oma luumupuu on ikiaikainen haaveeni. Eteläisemmässä asuinpaikassa olisi puolensa.)

Vaikka suuri osa syksyn hedelmistä tulee tietenkin vedettyä ihan vaan paljaaltaan, joskus saattaa jäädä pari pehmenevää yksilöä kulhon pohjalle. Semmoisista voi tehdä sitten ruokaa: Vaikka tuoreilla luumuilla täytettyä possua ja omenakastiketta, joilla Pippurimylly päivänä muutamana ilahdutti väsähtänyttä vaimoaan. Maukasta ja mehevää, suosittelen.

Viikko sitten kävimme oululaisessa Mezzossa syömässä. Siellä valikoin jälkiruokalistalta syötäväkseni luumupaistosta, joka oli myös oikein hyvää. Taikinakannen alla kypsyteltyjä kokonaisia luumuja tarjoiltuna vaniljajäätelön kanssa.

Omenaisten jälkiruokien ystäviä kehottaisin puolestani kurkkaamaan Nami-Namin taannoista toffeeomena-postausta.

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Paprikamaan makuja

Perjantai-ilta oli ruokailullisesti taas kovinkin antoisa, kun pääsimme seurailemaan perinteistä unkarilaista tapaa laittaa ruokaa ulos pystytetyssä padassa (pusta vain puuttui). Pääsimme toki myös maistelemaan pitkään kypsyteltyä lihapataa, joka lienee nyt sitten ollut pörkölttiä. Ruoka oli kovinkin täyttävää (mukana oli sekä perunaa että lopuksi lisättyä pastaa), mutta siitä huolimatta oli pakko pikkuisen santsata.

Juomapuolella pääsimme ihmettelemään muun muassa Unkarissa pullotettua luumupontikkaa. Jälkiruokana tarjoiltiin kuuluisaa unkarilaista jälkiruokaa, Gundelin ohukaisia, joissa saksanpähkinän maku pääsi oikein hyvin oikeuksiinsa. Sain ohjeenkin, joka oli onneksi suomeksi eikä unkariksi:
Gundelin ohukaiset

250 g vehnäjauhoja
2 munaa
2 dl maitoa
2 dl kivennäisvettä
suolaa
2 dl öljyä

täyte:
160 g jauhettuja saksanpähkinöitä
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
150 g korintteja tai rusinoita
100 g tummaa sokeria
75 g fariinisokeria
1 dl rommia
hiukan raastettua appelsiininkuorta

suklaakastike:
1/2-1 dl kuohukermaa
4 keltuaista
1 1/2 dl sokeria
20 g voita
50 g taloussuklaata
1 dl rommia

lisäksi:
kermavaahtoa
kirsikoita

Sekoita ohukaistaikinan ainekset ja paista taikinasta isoja ohukaisia teflonpannulla. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.
Valmista suklaakastike. Pane kaikki ainekset rommia lukuun ottamatta kattilaan ja kypsennä miedolla lämmöllä kunnes kastike sakenee. Mausta rommilla.
Laita täytettä ohukaisen keskelle ja taita lettu kolmioksi. Kaada päälle kuumaa suklaakastiketta. Koristele annos kermavaahdolla ja kirsikalla.
(En tiedä, missä ohje on alun perin julkaistu, mutta sen kehittelijänä mainitaan Scandic Hotel Kuopion keittiöpäällikkö Seppo Halonen.)

Harmillista, ettei Suomesta taida löytyä juurikaan unkarilaisia ravintoloita. Syömämiehiä luulisi ainakin riittävän.

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Nopea olutleipä

Tämä rapeakuorinen, maukas ja sisältä muffinsi- tai kakkumaisen kuohkea olutleipä syntyy erittäin vaivatta ja nopeasti. Koostumus pääsi oikein yllättämään, kun epäilin, että näin helppotekoinen eväs olisi jotenkin valju. Vaikka oikein ajan kanssa miettii, niin kuoren karamellisessa rapeudessa taitaa edelle mennä ainoastaan Rosmariinin saaristolaisleipä.

Alkuperäinen, netissä silmiin osunut resepti käyttää vaivattomuudelle persojen jenkkien itsekohoavaa jauhoa, nostatusaineen sisältävää "self-rising flour" -pulveria. Mitä ikinä nämä Amerikan jauhot lienevätkään - niin sisällöltään kuin äiteimme kielellä nimeltään - ne voi helposti korvata normaalilla vehnäjauholla, kunhan terästää sitä hyppysellisellä suolaa ja leivinjauhetta.

Reseptistä oli anglosaksisilla ruokasivustoilla useita, lähes identtisiä variantteja. Tämä lienee siis lähellä simppelin, leivinjauheella kohotetun olutleivän ydintä.

Rapeakuorinen ja ripeä olutleipä

7,2 dl (3 cups) rehellistä vehnäjauhoa
1-1,5 rkl leivinjauhetta
hieman vajaa tl ruokasoodaa/leivinsoodaa
hieman vajaa tl suolaa
0,6 dl (1/4 cups) sokeria
3,6 dl (12 oz) vaaleaa tai tummaa olutta

Oluena voi käyttää makunsa mukaista varianttia. Aloitin leipäkokeiluni varovaisesti tavallisella, turvallisella Karhun III:lla, joka tuntui toimivan erinomaisesti. Leipään tuli hyvän koostumuksen ohella aavistuksen maltainen, muheva maku - vaikka nykyiset talousoluet eivät ole edes täysmaltaasta pantuja.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada leipävuokaan. Tein vielä itse niin, että sekoitin ensin kuivat aineet keskenään ja lisäsin sitten oluen. Koska tätä taikinaa ei tarvitse eikä kannata pitkään veivata, ajattelin ainesten näin sekoittuvan tasaisimmin. Vuoan voi ennalta kevyesti öljytä, niin leipä tottelee paremmin, kun sitä aikanaan houkuttelee ulos jäähtymään.

Paista 190 C:ssä 55-60 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä ensin muutama minuutti vuoassaan ja kopauta leipä sitten ulos. Voi olla hyvä idea jäähdytellä sitä vielä hetki tämän jälkeenkin. Tuore, liian kuumana leikattu leipä nimittäin tuppaa helposti hajoamaan käsiin, vaikka veitsi olisikin iskukunnossa.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails