keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

...pidot paranee

Viikonloppuna luoksemme pyrähti itäisemmästä Suomesta aivan ihastuttavia vierailijoita, joiden kanssa saimme improvisoitua kokoon kunnon pitkäkestoisen ruokailusession. Tarjolle loihdittiin alkuun ruisleivän päällä tarjoiltua siikatartaria (à la Pippurimylly), keskelle yrtticannelloneja ynnä vihreää salaattia (à la minä) ja loppuun vielä kunnolla suklaista mutakakkua (à la vieraat).

Ruoka oli hyvää, mutta seura vielä parempaa. Allekirjoitan täysin Satujatarin viimeviikkoisen pohdinnan siitä, että kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä ja tavata toisiaan. Oman elämisensä mielekkyyteen voi vaikuttaa kuitenkin niin tavattoman paljon. (Tosin täytyy tunnustaa, että ihan liikaa tulee itsekin odoteltua valmiita yhteydenottoja. Mutta mahtavaa, että lähipiiristämme löytyy monia sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat kiskoa jauhantaosastoamme aina silloin tällöin ihmisten ilmoille.)

Käytetyistä ruokaohjeista voisin jakaa kanssanne salaatinkastikereseptin, jonka nappasin ennen toimeen tarttumistani Muulikeittiön kätköistä (kiitokset ja tervehdys myös sinne suuntaan):
1/2 dl unikonsiemeniä
1 keitetty muna
1 dl sipulinvarsia paloiteltuna
3/4 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
2 tl sinappia (Dijon)
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Paahda unikonsiemeniä pannulla, laita sivuun odottamaan. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja hurauta tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon siemenet ja kaada kastike salaatille (siis semmoiselle vihreälle sekasalaatille - annos on aika reilu, joten jos salaattia on kovin vähän, niin ei kannata ihan kaikkea hulauttaa sekaan kerralla). Pöyhi sekaisin.

(Kuva on siinä mielessä harhaanjohtava, että siinä on kyllä samaista soosia, mutta otos ei ole mainitsemastani tilaisuudesta ollenkaan. Viikonloppuna ei nimittäin tullut juurikaan hääräillyksi kameran parissa, mutta yritämme parantaa tapamme vastaisuudessa.)

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Maapähkinävoin matkassa, osa 1 (muffinssit)

Maapähkinävoi on tekemässä keittiöömme varsinaista maihinnousua. Tein päivänä muutamana maapähkinävoilla höystettyjä muffinsseja, ja kätköissäni on vielä toinenkin samaista ainesosaa hyödyntävä resepti. Hyvä niin, sillä en oikein osaa kuvitella pähkinävoita leipäni päällysteeksi.

Nämä Ingrid-nimisen lukijamme kommenttiosastoon taannoin ohjeistamat muffinssit osuivat kerralla meikäläisen makuhermoon. Tosin kovin voimakkaita makuja näistä muffinsseista ei yllätyksekseni löytynyt (en oikein osannut päättää, ovatko nämä varsinaisesti makeita vai suolaisia leivonnaisia), mutta maut olivat mainioita ja asettuivat hyvin tasapainoon etenkin seuraavaan päivään mennessä.

En ole hetkeen ollutkaan muffinssileipomuksiini kovin tyytyväinen, esimerkiksi joskus talven mittaan kokeilemani tomaatti-aurajuustomuffinssit menivät ihan kokonaan mönkään loistokkaista ainesosista huolimatta. Ilmankos en sitten saanutkaan niistä postausta aikaiseksi. Mutta koskapa kello lähenee jo puoltayötä eikä kirjoitusvireeni ole ollenkaan parhaimmillaan, siirryn suoraan reseptiin, josta tässä vapaa suomennos (toivottavasti saan mitat laskettua väsymyksestäni huolimatta edes suurin piirtein oikisuuntaan):
Suolapähkinä-maapähkinävoimuffinssit (12 kpl)

1,2 dl (1/2 cup) maapähkinävoita
1,8 dl (3/4 cup) jonkinlaista ruskeaa sokeria (light brown sugar)
2 isoa munaa
1 tl vaniljauutetta/aromia (vanilla extract)
6 dl (2 1/2 cups) jauhoja
1 1/2 tl soodaa (baking soda*)
1/2 tl suolaa
3,6 dl (1 1/2 cups) piimää
1,2 dl (1/2 cup) paloiteltuja suolapähkinöitä

Sekoita ainekset annetussa järjestyksessä vatkaimella (kuivat ainekset kannattaa sekoittaa keskenään ja lisätä lopussa piimän kanssa vuorotellen liikaa vatkaamista välttäen). Paista 200 asteessa n. 20 min.

*) En tiedä, mahtaako baking soda vastata meikäläistä ruokasoodaa, mutta siihen itse tämmöisissä leivontaresepteissä turvaudun, vaikka en soodan mausta loppujen lopuksi niin kamalasti perustakaan. Voisikohan sen korvata leivinjauheella?

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Kotikokin KFC (friteerattu kananfile)

KFC:n punaniskainen kanamaailma on jostain syystä pitkään kiinnostanut minua. Siinä on pikaruoaksi jotenkin suoraviivaisen peittelemätöntä maulla mässäilyä - ja toisaalta lupaus rapeasta mutta mehukkaasta suutuntumasta yksinkertaisesti vain kuulostaa herkulliselta.

Saattaa olla myös GTA IV:n vauhdilla lähestyvän julkaisupäivän syytä, että amerikanhenkinen kana-ateria on pyörinyt viime päivinä niin mielessäni. Aiemman San Andreaksen Gluckin' Bell Chicken -parodiahan nimittäin on aikamme pienoisia populaarikulttuuri-ikoneita. Cock a doodle do it's time for chicken!

Näiden ajatusten siivittämänä innostuin etsimään verkosta ohjeita, joiden avulla voisin kotona valmistaa KFC-tyylisiä, rapeasti kuorrutettuja kananpaloja. Vaikka verkosta löytyvien ohjeiden määrä ja syvyys yleensäkin palkitsee, tällä kertaa odotukset ylittyivät korskeasti, riman värisemäti. Kananpalojen pinta nimittäin oli reilusti enemmän crisp ja sisus enemmän tender kuin KFC:llä on koskaan minulle tarjoiltu! Kaikenlaiset nuggetit jäävät kauas. Tästä on erittäin hyvä lähteä jatkokehittelemään erilaisia variaatioita, esim. pienempiä, dippailuun soveltuvia sormisyömäpaloja.

Friteerattu kananfile á la KFC

broilerin rintafileitä (ostin normaalin kolmen kappaleen paketin)
1 rkl curry-jauhetta
1 tl cayenne-pippuria
yrttejä (esim. oregano, timjami, rakuuna, tuore persilja)
1-2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 muna
2,4 dl (1 cup) vehnäjauhoa
suolaa, pippuria
ruokaöljyä paistamiseen

Paloittele rintafileet haluamasi kokoisiksi. Itse pilkoin ne kuuteen osaan ja olin näin saavutettuun kokoon tyytyväinen. Laita palat kulhoon ja lisää perään ripaus suolaa ja pippuria, mausteet, valkosipuli, muna ja pari ruokalusikallista vettä. Yrttien kanssa voi olla luova ja käyttää sellaisia, joista muutenkin pitää. Yrttejä kannattaa aina laittaa hieman enemmän kuin alun perin ajatteli, ne kun ovat maultaan niin kovin mietoja.

Sekoita ainekset niin, että yrtit ja mausteet ovat kohtuullisen tasaisesti kiinni kananpalojen pinnassa. Lisää tämän jälkeen jauhot vähitellen mukaan. Pyörittele ja painele jauhoa kanan pintaan niin, että ne ovat kauttaaltaan peittyneet. Ideaalinen lopputulos on kuiva muttei pölisevän jauhoinen. Jos seos menee liian kuivaksi, voit aina lisätä tilkan vettä. Tavoitteena on, että jauho-mausteseos istuu kanan pinnassa kohtuullisen napakasti.

Paistoastiaksi kannattaa valita mielellään kannellinen paistinpannu tai laakea kattila. Kaada pohjalle öljyä niin, että sitä on reilun sentin kerros. Kuumenna öljy friteerauslämpötilaan (185 astetta tms.), väännä lämpö täysille ja laita kanat varovasti pannulle. Pudota lämpö keskivaiheille ja paista kannella peitettynä n. 7 minuuttia. Poista kansi, käännä palat ja paista toiset 7 minuuttia ilman kantta. Käännä palat vielä kerran ja paista 5 minuuttia, yhä ilman kantta.

Tavoitteena on kullanruskea, rapea pinta. Jos kanat näyttävät näiden paistovaiheiden jälkeen vielä valjuilta, jatka ihmeessä paistamista - ja jos tuntuu, että pinta tummuu liiaksi, keskeytä ajoissa. Tarvittava aika riippuu öljyn lämpötilasta ja kananpalojen koosta. Oma silmä kertoo paistoasteen aina paremmin kuin summittainen resepti. Jos omistat sopivan lämpömittarin, öljyn lämpöä voi paiston aikana muutamaan otteeseen tarkkailla. Jos se liikkuu kovin kauas 180 asteen tienoilta, säädä levyä.

Valuta palat lopuksi talouspaperin päällä liiasta öljystä. Kuten friteeratessa yleensä, ruoan pintaan jäävä öljy imeytyy muuten nopeasti pintakerrokseen ja nuljuttaa muuten niin rapean frittiruoan nutisevan pehmeäksi.

Nautimme kananpalat oikeaoppiseen KFC-tyyliin perunamuusin kera. Kastikkeena oli tavallinen kaupan BBQ-soosi. KFC tosin taitaa tarjota perusvaihtoehtona suoraviivaisesti ruskean kastikkeen. Aitouden nimissä lautaselle olisi kuulunut vielä coleslaw, mutta taloudestamme puuttui porkkanoita. Jotain suunraikastinta annos kuitenkin kipeästi vaati, joten nostelimme lautaselle ehkä hivenen kerettiläisesti suolakurkunviipaleita.

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Sananen sitruunasta

Saimme muutamia sitruunaisia vinkkejä pari viikkoa sitten kommenttilaatikon puolella, ja juuri nyt keittiössämme muhittelee purkillinen suolaan säilöttyjä sitruunoita. Seurailin valmistusta sivusta, mutta ei se turhan monimutkaiselta vaikuttanut. Runsaasti suolaa vaan lohkottujen sitruunoiden väliin ja sopivan suuri purkki (omamme oli niin pieni, että sinne sai sulloa sitruksia ihan tosissaan).

Parin viikon päästä luvassa mahtaa olla jotain maukasta ja marokkolaista (taginepadan ostaminen ei ole tosin toistaiseksi siirtynyt ajatuksesta käytännön tasolle). Samalla pääsen toivon mukaan testaamaan yhtä jonkin aikaa jemmassa ollutta kuskus-ohjetta.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Terveisiä tien päältä

En ole pahemmin postaillut viime päivinä syystä että äskettäiset ruokakokemukset eivät ole olleet kohdallani kovinkaan ikimuistoisia. Olen ollut hyvilläni siitä, etten tee työkseni mitään semmoista, missä joutuisi ajelemaan autolla ympäri Suomea, koska

a) olen yksi pohjoisen Suomen onnettomimmista autokuskeista
b) viihdyn varsin hyvin kotikaupungissanikin (vaikka Oulussa on tuullut taas tällä viikolla vähän turhan kylmästi)
c) huoltoasemilta saatava ruoka on parhaimmillaankin melkoisen mautonta (ellei sitten tilaa pihviä tai pizzaa, mutta kuka semmoista jaksaisi joka päivä syödä)

Viikonloppuna tuli harrastettua huoltoasemilla hengailua, ja muistutin taas mieleeni, ettei ruokahihnastolta kannata valita syötäväkseen muoviin pakattua sämpylää. Jotenkin niissä onnistuu olemaan vaan aina yhtä alakuloinen ja nahistunut meininki, vaikka luulisi, etteivät kohtuukelvolliset raaka-aineet voi kelmutettuinakaan millään muodostaa maultaan niin ankeaa lopputulosta. Ja miten se kahvikin voi aina maistua niin eltaantuneelle?

Tähän saakka parhaat huoltoasemakokemuksemme ovat muodostuneet Sveitsissä, missä maanteillä on toki Suomeen verrattuna huomattavasti enemmän kulkijoitakin ja sitä myötä mahdollista pitää teiden varsilla esillä ties minkälaisia houkuttelevia herkkuja. Kaikkein kehnoimmat muona- ja kahvittelukokemukset ovat puolestaan löytyneet läntisen naapurimaamme pohjoisimpien osien bensa-asemilta, jos kohta muutamia mukavia muistoja on jäänyt mieleen sieltäkin (ainakin yhdet aamuöiset nakkisämpylät Uumajassa viitisen vuotta takaperin).

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Uusia ruokatuttavuuksia

Intiassa matkalaukkuun päätyi muutamia uusia ruokatuttavuuksia. Currynlehdet olivat intialaisissa ruokakaupoissa basilikan ohella yleisimpiä kasvisosastolla tunnistamiani tuoreyrttejä. Kyseisiä lehdyköitä oli pakko päästä makustelemaan, koska niitä on ilmeisesti Suomesta vähän vaikeampi löytää (ainakin tuoreessa olomuodossaan).

Lehdet menettävät kuivattuina kuulemma aika paljon alkuperäistä aromaattisuuttaan. Kuivatut currynlehdet ovat päässeet keittiössämme joka tapauksessa jo muutamaan murkinaan. Yhtenä päivänä tehtiin kookospohjaista kanacurrya keralalaiseen tapaan. Lisäkkeenä oli sitruunariisiä, joka ei tosin ollut ainakaan omana versionamme mitenkään erityisen sitruunaista. Seuraavalla kerralla siis enemmän sitruunamehua sekaan!

Toinen uusi tuttavuus viime viikoilta on tamarindi. Englantilaiset siirtomaaisännätkin tykästyivät tiettävästi tamarindiin Intiassa sen verran paljon, että veivät sen kotimaahansa ja käyttivät sitä muun muassa kuuluisan worcestershire-soosinsa makuaineena. Intialainen keittotaito on vaikuttanut brittiläisiin ruokiin ja ruuanvalmistustapoihin melkoisen paljon, mutta vaikutteita on kuulemma virrannut myös Englannin suunnasta Intiaan. Siirtomaaisännät opettivat intialaisille ilmeisesti ainakin tomaatin käytön. Ja teetäkin alettiin tiettävästi kasvattaa Intiassa vasta englantilaisten vaikutuksesta.

Toin tuliaiseksi kahdenkinlaista tamarindi-tahnaa vain huomatakseni, että vastaavia tuotteita olisi löytynyt varsin helposti oululaistenkin kauppojen valikoimista. Mihinkään emme ole ennättäneet tamarindia toistaiseksi testata (ei ole tullut vielä sopivaa ohjetta vastaan), mutta pitää kokeilla sitä joskus lähiviikkojen aikana. Hapokkaat elementit ovat ruuanlaittoon aina erityisen tervetulleita.

Ruusuvedelle pohdittiin Pastanjauhannassa loppukesästä sopivia käyttötarkoituksia. Nyt olen huomannut, että sitä lutrataan (tai oikeammin ehkä tipotellaan) aika moneenkin intialaiseen jälkiruokaan. Itse en kamalasti innostu intialaisesta jälkiruokaosastosta, vaikka muuten intialainen ruoka kyllä meikäläiselle maistuu. Pikkuisen ruusuvettä olen toki päässyt käyttämään ja tuoksuttelemaan. Tuoksu oli erehdyttävästi sama kuin hajuvedessä, jota laadittiin lapsena ruusun terälehdistä ja vedestä (ja leikkikahvia tai -teetä tehtiin puolestaan hiekasta/mullasta ja vedestä).

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Fetalla täytetyt lammaspihvit

Minulla on meneillään joku ihme jauhelihakausi. Tai ainakin haluaisin koko ajan olla laatimassa lihapullia jollain uudella tavalla. Lehdessä näkemistäni mangochutneyllä maustetuista lihapullista näin seuraavana yönä jopa untakin. Kyseessä taitaa olla pahemmanlaatuinen pakkomielle.

Viime lauantaita ei juhlistettu lihapullilla vaan jauhelihapihveillä. Ostin Oulun välimerellisestä ruokakaupasta yhtenä päivänä uudenlaista fetajuustoa, ja osa siitä upotettiin jauhelihasta tehtyjen lättysten väliin. Lisäkkeenä kermattomia valkosipuliperunoita sekä sopiva sankollinen vihreää salaattia.

Ohjeistetut pihvit olisi voinut (ja kannattanut) tehdä ennemmin grillissä, mutta vielä viikonloppuna täällä Oulussa keli oli kaikkea muuta kuin grillailemaan houkutteleva. Sunnuntainakin satoi senttikaupalla lisää lunta. Talvirenkaille oli siis vielä kovastikin kysyntää. Koetimme joka tapauksessa asennoitua kalenterikevääseen ja laitoimme osan yrttien siemenistä viimein itämään. Basilikaa, persiljaa (vaihteeksi sileälehtistä), tilliä, salviaa, rakuunaa, oreganoa, timjamia, sitruunamelissaa ja uutuutena lipstikkaa. Tähän muonaan laitettiin persiljan lisäksi tuoretta rosmariinia, joka sinnittelee urheasti keittiömme ikkunalaudalla kehnohkosta hoidosta huolimatta:
Täytetyt lammasjauhelihapihvit, 4 kpl

500 g lampaan jauhelihaa
1 sipuli, hienonnettuna
1 rkl öljyä
3 rkl tuoreita rosmariinin lehdyköitä
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

TÄYTE:
100 g vuohenjuustofetaa, kuutioina
voiteluun 1/2 dl öljyä + 2 rkl soijakastiketta

Kuullota sipulisilppu öljyssä ja jätä jäähtymään. Sekoita jauhelihan joukkoon rosmariini, persiljasilppu, suolaa, mustapippuria ja kuullotettu sipuli. Vaivaa seos tasaiseksi.
Muodostele lihaseoksesta kostutetuin käsin märällä työlaudalla 8 tasasuurta, pyöreää pihviä. Pane neljälle pihville 1-2 fetakuutiota ja kansiksi toiset neljä pihviä. Tiivistä reunat kostein käsin ja voitele pihvien pinnat öljyn ja soijakastikkeen seoksella.
Asettele pihvit öljyttyyn halsteriin ja grillaa kohtalaisella hehkulla, molemmin puolin yhteensä 12-15 minuuttia eli kunnes pihvit ovat saaneet kauniin värin ja täytteenä oleva juusto alkaa sulaa.

Ohje on otettu Riitta Pojanluoman kirjasta Hehkuvilla hiilillä, kokonaisia aterioita pihagrillistä (2002). Pannuversiossa ongelmana oli pihvien paksuus. Piti paistaa ihan tosissaan, jos mieli saada lautaselleen edes suurin piirtein kypsähköjä pihvejä.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Jauhannassa nimikkoleivät

Kulinaarimuruissa tartuttiin ripeästi taannoiseen leipäaiheiseen salamahaasteeseemme, ja pääsimme perjantaina aloittamaan viikonloppuamme laatimalla molemmille yhdet ikiomat nimikkoleivät mieheen. Mikäs voisikaan olla sen mahtavampaa!

Minä huolehdin hillollisista Ms. Rosmiksista ja Pippurimylly puuhasteli syötäväksemme varsin lihaisat Dr. Pepat. Leivät kuvastivat loistavasti laatijoidensa persoonallisuutta. Toinen oli täsmällinen ja tarkasti aseteltu, toinen taas selvästi hieman levähtäneempi tapaus. Kuvassa oma luomukseni esiintyy sentään vähän todellisuutta ryhdikkäämpänä:

Mutta kiitoksia, kumarruksia ja niiauksia Kulinaarimurulan suuntaan. Nimikkoleivät olivat kerrassaan mainioita. Etenkin Ms. Rosmis oli suorastaan haukattavan hersyvä ja herkullinen. Dr. Pepa oli hiukan miehekkäämpi (kuten taisi olla tarkoituskin), joten sitä voisin raikastaa seuraavalla kerralla vaikkapa muutamalla tomaattiviipaleella (tällä kertaa sentään maltoin pysytellä pois tomaattikätköiltäni). Ja toivoa sopii, että uskaltaisin itsekin tämän jälkeen yhdistellä aineksia leivilleni vähän vapautuneemmin. Mustaherukkahillo oli myös mukava tuttavuus, ja saattaapa olla, että se pääsee koristamaan leipiämme vielä useampaankin otteeseen.

Tässä valmistusvaiheet suoraan Kulinaarimurulasta lainattuina (kyseisessä osoitteessa hallitaan kokeilullisen leipätaiteilun ohella myös sanallinen ilottelu):
Ms. Rosmikseen tarvitset:
viipaleen maalaisleipää
1 rkl maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 tl tuoretta rosmariinia
puoli kourallista tuoretta persiljaa
lehtisalaattia
noin kolmasosan grillatun broilerin rintapalasta
Parmesania
reilun rkl mustaherukkahilloa

Hakkeloi yrtit ja sekoita ne tuorejuustoon. Levitä yrttijuusto leipäviipaleelle ja peittele jälkesi salaatinlehdillä. Paloittele broileri haukkapaloiksi ja asettele ne sievään riviin lehdelle soittelemaan. Raasta siipiveikolle juustohuntu Parmesanista. Kruunaa Ms. Rosmis mustaherukkahillolla ja muutamalla rosmariinihuiskaleella.

Dr. Pepaan tarvitset:
viipaleen maalaisleipää
1 rkl maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
½ tl piparjuuritahnaa
2 viipaletta lihahyytelöä
1 rkl punasipulisilppua
3 viipaletta naudanpaistia
suolakurkkuviipaleita
pari tupsua persiljaa

Sekoita piparjuuritahna tuorejuustoon ja levitä seos leipäviipaleelle. Leikkaa lihahyytelöt kulmittain kahteen osaan ja asettele osaset leivälle. Ripottele punasipulisilppu hyytelökolmioille. Asettele rullatut naudanpaistiviipaleet sipulipedille ja suolakurkkusiivut lihojen päälle. Koristele Dr. Pepa persiljalla.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Sitruunainen parsapasta

Kevään ensimmäinen parsa-ateria on aina pienimuotoinen juhlahetki. Itse parsat ovat silloin usein peräisin jostain kaukomailta laivatusta nipusta, mutta silti ne pitävät sisällään tietynlainen lupauksen kesän koitosta tänne pohjoiseenkin.

Ensimmäiset parsat olemme yleensä syöneet hyvin perinteisin keinoin, minimalistisella voi-valkoviinikastikkeella tai yksinkertaistetulla hollandaisella. Voimakkaammanmakuisia yhdistelmiäkin on kuitenkin ehditty kokeilla.

Tällä kertaa Rosmariini oli visioinut mielessään ajatuksen parsa-ateriasta, joka maistuisi sitruunalta ja ehkä vähän kermaiseltakin. Näillä lähtötiedoin googletimme ja sovelsimme seuraavanlaisen reseptin, jota voi kyllä hyvillä mielin suositella muillekin. Jälleen tuntuu, että tekisi mieli usuttaa ihmiset ylisanojen avulla kokeilemaan jokaista parsaruokaa. Tämä panee miettimään, josko se sittenkin on itse parsa eikä tietty valmistustapa, joka aina niin maistuu.

Vihreää parsaa sitruuna-kermakastikkeessa (savulohioptiolla)

puntti (puoli kiloa) vihreää parsaa
2 salottisipulia hienoksi silputtuna
1-2 sitruunaa (3 rkl mehua ja 1,5 tl raastettua kuorta)
200 g viipaloitua kylmäsavulohta (valinnainen - ruoka pelaa hyvin ilmankin)
pastaa, esim. tagliatellea tai pappardellea (puolisen kiloa)
2 dl kermaa
voita
suolaa, pippuria

Vihreää parsaa ei välttämättä tarvitse kuoria, mutta leikkaa ainakin päädystä kova osa pois (noin tuuman pätkä, parsasta riippuen).

Kiehauta riittävän suuressa kattilassa keitinvesi pastalle ja parsalle. Veteen laitetaan luonnollisesti hieman suolaa. Keitä ensimmäiseksi parsa kypsäksi, muttei lötköksi asti. Aikaa tähän kuluu kolmisen minuuttia. Siirrä parsa heti hetkeksi kylmään veteen, jotta se lopettaa kypsymisen eikä lötkisty vieläkään. Älä kaada keitinvettä pois! Pasta keitetään siinä pian.

Kuullota salottisilppua voissa kunnes se pehmenee ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Lisää kerma ja raastettu sitruunankuori ja hauduta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia eli kunnes kastike hieman paksuuntuu. Lisää 2 rkl sitruunamehua ja ota kattila lämmöltä.

Kuumenna parsan keitinvesi uudelleen kiehuvaksi ja keitä pasta. Valuta pasta lävikössä ja säästä jälleen keitinvesi ainakin osittain - sitä tarvitaan kohta desi.

Lisää kermakastikkeeseen pasta, parsa, savulohi, desi keitinvettä ja ruokalusikallinen sitruunamehua. Halutessasi voit säästää muutamia parsanpäitä ja savulohisiivuja annosten koristeluun. Lämmitä vielä miedolla lämmöllä niin, että koko ruoka on varmasti kuuma. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Parsan kaveriksi sopii mainiosti raikas, keväinen valkoviini.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Tajunnanvirtaa tiramisusta

Mitäs tänne onkaan viime päivinä kuulunut? Olen tehnyt töitä, kestinnyt vieraita, tehnyt töitä, tehnyt töitä, viettänyt syntymäpäivääni ja tehnyt töitä (vuoden päästä enimmän työtaakkani pitäisi olla jo helpottanut, joten sen jälkeen ehdin sitten ehkä taas roikkua enemmän täällä Pastanjauhannankin puolella). Mutta synttäriä piti joka tapauksessa viettää, ja syntymäpäiväkakukseni tein tiramisua, jonka suhteen olen asettanut riman tavallista kotikokkailua korkeammalle. Haluan oppia jossain elämäni vaiheessa tekemään täydellistä tiramisua, mikä on meikäläisen kakuntekotaidoilla melkoinen vaatimus.

Täydellisen tiramisun metsästykseen sain kipinän yhdeltä ystävältäni, joka on jälkiruokaihmisenä hurahtanut tällä erää ihan tosissaan tiramisuihin. Itse olen saanut elämäni taivaallisinta tiramisua yksillä parin vuoden takaisilla ruokakekkereillä, joiden jälkeen minun on ollut tarkoitukseni hankkia käsiini tuolloin tarjoillun tiramisun resepti (en tosin usko, että saisin sitä onnistumaan yhtä hyvin ohjeesta huolimatta). Synttärikakkuni toteutin nettireseptillä, jonka löysin sivustolta nimeltään Cooking For Engineers (tykästyin sivuihin siitä huolimatta, että en ole mieleltäni ollenkaan analyyttinen enkä muutenkaan liiemmin insinöörishenkinen).

En nyt lähde toistamaan ohjetta tässä siitä yksinkertaisesta syystä, että insinöörikokki kertoo tekovaiheet kuvien kera omassa blogissaan niin paljon paremmin. Ohjeistettuna ainesosina olivat keltuaiset (kananmunasta), marsala-viini, mascarpone-juusto, espresso, kaakaojauhe, kerma, hienojakoinen sokeri sekä ladyfingers-keksit, joiden arvelin tarkoittavan tiramisu-tarkoituksiin yleisesti käytettyjä Savoiardi-keksejä. Marsalaa minulla ei ollut, kun en halunnut taas uutta turhaa putelia hyllyn reunalle notkumaan, mutta ehkä siihen kannattaisi sijoittaa, jos meinaan näitä tiramisuja enemmänkin lähikuukausien aikana askarrella. Itse käytin marsalan sijasta kahvilikööri-Kahlúaa, joka teki lopputuloksesta yhdessä espresson kanssa hyvinkin mokkaisen.

Tiramisu oli vääränlaisesta viinistä huolimatta oikeinkin maukasta, ja tekeminenkin sujui vesihaude-zabaglionen*) laatimista myöten mielestäni mallikkaasti, mutta lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mielikuvieni muhevat tiramisut. Ilmeisesti en liotellut keksejä espressossa tarpeeksi pitkään ja ilmeisesti tiramisun vaahto-osuus oli liian kiinteää, kun lopputulos muotoutui melkoisen kuivaksi (tai ei niin kuivaksi, että se olisi mitenkään suuremmin harmittanut, mutta huomattavasti kuivemmaksi kuin tähän asti maistamani tiramisu-tapaukset). Harjoittelu jatkuu.

*) Zabaglione on sokerista, (marsala)viinistä ja keltuaisista tehty kastike, jota voi kuulemma syödä hedelmien ja marjojen kanssa jälkiruokana ihan sellaisenaankin.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Go East

Minulla on uusi sapuskallinen intohimo, joka tavoittelee melkein tomaatin asemaa lempiruokalistallani. Uusi suosikkini on sitruuna, jonka soisin tätä nykyä löytyvän jossain muodossa likimain jokaisesta kokkailustani. Lime on myös aika mukava, ja muutkin sitrushedelmät menettelevät.

Sitrushedelmät sopivat mainiosti myös tomaattisalaatin maustajaksi. Tarkoitukseni on ollut tehdä jo jonkin aikaa muutamassa blogissa vastaan tullutta meksikolaista Pico de Galloa, jossa tomaatin, tuoreen korianterin, chilin, suolan ja sipulin liitto sinetöidään vasta puristetulla limen mehulla. Vastaavanlaisia tomaattisekoituksia tunnetaan muuallakin maailmassa. Viime viikonloppuna kokkailimme taas muutamia intialaisia ruokalajeja, ja yksi niistä oli tämä cachumber eli näin kotoisemmin sipuli-tomaattisalaatti (ohje uudesta luottokeittokirjastani, Food of the World India):
3 tomaattia, poista siemenet ja kuutioi
1 iso sipuli, pieneksi kuutioituna
3 rkl tuoretta korianteria + vähän ekstraa koristeluun
1-2 tuoretta vihreää chiliä, poista siemenet ja viipaloi hienoksi
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
ripaus sokeria
pippuria

Tämän salaatin pitää saada tekeytyä hetken aikaa, jotta sitruuna pääsee kunnolla marinoimaan muita aineksia. Tomaatit, sipuli, korianteri ja chilit sekoitetaan keskenään kulhossa. Lisätään sitruunamehu, suola, sokeri ja pippuria maun mukaan. Peitetään ja annetaan oleutua kylmässä vähintään tunnin ajan.
Ennen tarjoilua salaattia sekoitellaan uudestaan, maistellaan ja lisätään siihen vielä tarpeen mukaan sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Asetellaan tarjolla ja koristellaan tuoreella korianterilla.

Mutta siitä sitruunasta vielä. Jos kyseiseen hedelmään keskittyneet kokkaukset houkuttavat, kokeile vaikka Nigellan sitruunarisottoa, Bronx Chicken Dice Pastaa taikka vaikka vähän kermaisempaa pastamuonaa Pollo Limonelloa. Ja vaikka sitruuna ei tomaattia koskaan onnistuisikaan kepittämään, sitruunan monikäyttöisyys tulee ilmi siinäkin, että se toimii huomattavasti tomaattia paremmin myös erilaisissa jälkiruuissa ja leivonnaisissa.

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Salamahaaste sinkuu takaisin etelään

Ruokablogin pitäjänä melkein nolottaa tunnustaa, että olen usein sapuskavalinnoissani äärimmäisen tavanomainen ja perinteisiin pitäytyvä. Kahvilassa saatan katsella kiinnostuneena erilaisia leipävaihtoehtoja ja päätyä kuitenkin kinkulla ja juustolla täytettyyn peruspaahtoleipään. Toisinaan sentään innostun irrottelemaan ja valitsen täytevaihtoehdoksi tonnikalan. Sama juttu kotioloissa. Kaikki on aina turhan tuttua ja turvallista, vaikka maailma olisi pullollaan uusia ja kiinnostavia makuyhdistelmiä.

Onneksi osa blogikokeista on huomattavasti revittelevämpiä. Loistokkaassa blogikeittiö-Kulinaarimurulassa olen ihastellut innostuksesta mykkänä muun muassa vuohenjuusto-viikunaleipiä, päärynä-briesarvia sekä taannoisia tonnikala-etikkasipsitoasteja. Olen pannut merkille, että leipiä voisi piristää vaikkapa hedelmien, marjojen ja hillojen mielenkiintoisemmalla käytöllä (Köyhien ritareiden taannoinen luumuchutney tuntui varsin kutkuttavalta). Siksipä siirrän salamahaasteen eteenpäin seuraavassa muodossa:

Haastaja: Pastanjauhantaa
Haastettu: Kulinaarimuruja
Dead line: 12.4.2008

Haaste kuuluu näin: Valmista täytetty tai päällystetty leipä, joka tarjoaa maistajalleen uudenlaisia tai edes hiukan tavallisuudesta poikkeavia makuelämyksiä. Mitkä tahansa raaka-aineet ovat sallittuja, kunhan yksinomaisina aineksina ei käytetä juustoa ja kinkkua.

Salamahaasteen sääntöjä:

Ilmoita haastajalle, kun olet valmistanut ruoan. Haastajana sitoudun kokeilemaan reseptiä ja arvioimaan lopputulosta julkisesti. Reseptiin saa vapaasti poimia aineksia ja ideoita muualta, mutta laina-ajatuksista tulee raportoida hyvän tavan mukaisesti. Täysin omiaankin on suotavaa pistää. Outokin saa olla. Pääasia on pitää hauskaa!

*tarkennuksia: ateriakokonaisuus ei tarkoita esim. alku- ja pääruokaa, vaan ainesten tulee esiintyä samalla lautasella.

Kun haastaja on suoriutunut tehtävästään, on hänellä oikeus ja kunnia laittaa Salamahaaste eteenpäin haluamalleen blogikokille. Ennen haastamista haastaja tarkistaa, että bloggaajalla on aikaa toteuttaa haaste viikon sisällä.

Tarkoitus on, että haastaja valikoi sellaiset ruoka-aineet, joista todella haluaisi jonkinlaisen purtavan tai joita haluaisi oppia käyttämään. Haastajan tulee perehtyä haastamaansa blogiin riittävästi, jottei valikoi lihaa kasvissyöjälle tai viljaa keliaakikolle. Jos raaka-aineet ovat kuitenkin sopimattomia haastetulle, haastaja voi vaihtaa tuotteet.

Haasteen ei tarvitse toteutua armottomasti vuoden jokaisena viikkona välittömästi edellisen haasteen perään, vaan välissä voi olla ainakin päiviä. Lisäksi esimerkiksi kesällä haastepallo voi pysähtyä pidemmäksikin aikaa, toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan.

Osallistujilta edellytetään korkeaa moraalia ja eettistä toimintaa.

--
(Kuvassa oma versioni merileväsämpylöistä, jotka olisivat arvatenkin saaneet olla huomattavasti leväisempiäkin. Hädin tuskin tuota normisämpylästä erottaa.)

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Vähäkalorinen salamahaaste

MonkeyFoodilasta aikanaan alulle pantu salamahaaste napsahti lomailusta ja reissailusta tointuvaan jauhantakeittiöömme. Liemessä-blogin laatimana tehtävänantona oli valmistaa mahdollisimman vähäkalorinen ruoka, mikä sopi reissun aikana koetun pakollisen nestepaaston jälkitunnelmiin varsin mainiosti. Aineksia ei ollut rajattu tai määritelty, joten asetin itselleni lisätehtäviä:

-tomaatit tai tomaattisäilykkeet saivat olla sapuskassa hallitsevassa roolissa (nimim. tyylilleen uskollinen)
-murkinasta oli löydyttävä myös linssejä, jolloin siitä tulisi tavallista tomaattikeittoa täyttävämpää
-mausteita sai olla mukana reilusti (mielellään idän suuntaan vivahtavia, chiliä unohtamatta)
-ainesten oli löydyttävä omista kaapeista, millä keinoin onnistuin kätevästi välttämään kaupassa käynnin

Ehdot täyttävä ruoka löytyi kätevästi suosikkiblogistani Nami-Namista. Eli mausteisella linssikeitolla mentiin (minun mielestäni) varsin makoisaan lopputulokseen. Kokkailin keittoa vain puoli annosta, mutta tomaattimurskan, sipulin ja valkosipulin määriä en lähtenyt suotta puolittamaan. Tässä keitto alkuperäisine mittoineen:
Mausteinen linssikeitto

3 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli, hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
2 tl cumin seeds -maustetta (miten tuo nyt käännetäänkään?), kevyesti murskattuna
1,5-2 tl korianterin siemeniä, kevyesti murskattuna
1 tl chililastuja tms. (chilli flakes)
400 g tomaattimurskaa
400 g punaisia linssejä, huuhdeltuna
2 keskikokoista porkkanaa, karkeana raasteena
2 l kanalientä
suolaa
jauhettua mustapippuria myllystä
puolikkaan sitruunan mehu

Tarjoiluun: hienonnettua korianteria & luonnonjogurttia (itse unohdin keiton koristelun kokonaan)

Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli ja paista miedolla lämmöllä 7-8 minuuttia, kunnes sipuli pehmenee. Lisää valkosipuli, kuminansiemenet, morttelissa murskattu korianteri sekä chililastut. Sekoita ja paista hetken aikaa.
Lisää tomaatit, punaiset linssit, raastetut porkkanat ja kuuma kanaliemi. Kiehauta, pienennä lämpoä ja anna hautua puoliksi peitettynä 30-45 minuutin ajan, kunnes linssit alkavat hieman hajoilemaan (omat linssini tuntuivat puolen tunnin keittelyn jälkeen vielä kohtuullisen kovilta, mistä syystä jatkoin keittoaikaa reilusti). Hämmennä sekaan sitruunamehu, suola ja pippuri. Jos keitto on kovin paksua, sitä voi laimentaa keitetyllä, kuumalla vedellä.

Keiton kaveriksi olisin halunnut leipoa yhdeltä lukijalta saamamme ohjeistuksen mukaista terveysleipää (jyvillä höystettyä ruisleipää), mutta en sitten ehtinyt mahduttamaan monipäiväistä leivontaprojektia viikon mittaiseen ruokahaasteeseen. Palaan aiheeseen jolloinkin paremmalla ajalla!

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Tulinen tomaattikastike (Raita)

Tämä maukas, yleisön pyynnöstä julkaistava tomaattikastike sopii niin lisukkeeksi (intialaisiin) ruokiin kuin kevyeksi ateriaksi riisin kanssa ihan sellaisenaan. Kaltaiseni karnivoori joutuu kyllä imemään tomaattisoosia melkoisen annoksen, jotta nälkä pysyy loitolla edes hetken, mutta kevyenä väli- tai alkuruokana tällainen sujahtaa minuunkin hyvin.

Ohjeessa neuvotaan käyttämään kahta kuivattua punaista ja kahta tuoretta vihreää chiliä. Tilapäisessä tuoreiden chilien puutteessa - ja toisaalta suuren, kuivattuja punaisia chilejä pursuavan pussillisen omistajana käytin neljää kuivattua punaista, kaikki siemenineen päivineen. Näillä eväin kastikkeesta tuli äkkiseltään maisteltuna varsin tomera, mutta riisin ja lihapyöryköiden kanssa nautittuna maku onneksi tasoittui oikein sopivaksi. Suuhun jäi mukava pieni potkuntunne, mutta varsinainen makuvaikutelma oli enemmänkin pehmeä kuin pureva.

Jos ruokakunnassasi on tulista kaihtavia tai chilisi sieltä tehokkaimmasta päästä, ei ehkä kannata lisätä kerralla kaikkea vaan maistella soosia välillä ja hakea omaa suuta miellyttävä tulisuuden aste. Tärkeintähän on, että ruoka maistuu ruokailijoille - ei se, että reseptiä on noudatettu prikulleen.

Tomaatti-raita
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • 200 g salottisipuleita, hienoksi viipaloituna
  • 1/2 rkl valkosipulimurskaa
  • 1/2 rkl hienonnettua inkivääriä
  • 12 tuoretta currynlehteä tai 1 rkl kuivattua
  • 2 kuivattua punaista chiliä silputtuna
  • 2 tuoretta vihreää chiliä silputtuna - siemenillä tai ilman, maun mukaan
  • 1/2 tl korianteria
  • 1/2 tl kurkumaa
  • 600 g suuria, kypsiä tomaatteja kuutioituna
  • 1 1/2 rkl tomaattipyreetä
  • 3 dl maustamatonta jogurttia (esim. Partaäijää)
  • tuoretta minttua silputtuna; säästä muutama lehvä koristeeksi
  • suolaa, pippuria ja öljyä paistamiseen
Kuumenna loraus (2-3 rkl) öljyä paistinpannulla kohtuullisen kuumaksi, ei kuitenkaan ihan äärimmilleen. Lisää sinapinsiemenet ja pyörittele niitä pannulla kunnes siemenet ryhtyvät pomppimaan ja ritisemään.

Lisää viipaloidut salotit, murskattu valkosipuli ja hienoksi raastettu inkivääri. Sekoittele, kunnes salotti on kullanruskeaa (n. 5 min).

Lisää currynlehdet, chilit, korianteri ja kurkuma. Vähennä lämpöä ja pyörittele seosta pannulla puolisen minuuttia.

Lisää tomaatit ja tomaattipyree ja hauduttele viitisen minuuttia. Hämmennä välillä varovasti niin, että tomaattikuutiot sekoittuvat kunnolla muihin aineksiin mutteivät kuitenkaan muusaannu kokonaan.

Ota pannu lämmöltä ja sekoita jogurtti vähän kerrallaan kastikkeeseen. Maista ja lisää hiven suolaa, jos näet sen tarpeelliseksi (itse näin). Ripottele lopuksi päälle silputtua minttua.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Kofta-pyörykät kera tulisen tomaattiraidan

Olen pitänyt koftaa intialaisena keksintönä, mutta samankuuloinen sana näyttää tarkoittavan pyörykkää useammassakin eri maassa Turkkia ja itäistä Eurooppaa myöten. Nyt teimme kuitenkin kofta-pyöryköitä intialaisittain maustettuna, mistä voisi päätellä, että Intian vaikutus pitää meitä vielä täällä Suomessakin otteessaan.

Yritin painaa kofta-ohjeen mieleeni Suuresta intialaisesta keittokirjasta, jota ei siis löydy omista kirjavalikoimistamme. Muistini tuskin toimi aukottomasti, mistä syystä tuloksena saattoi olla ainakin osittain oma versioni mausteisista lihapullista (perunan jätin tarkoituksella pois, ja paahtoleipä saattaa olla oma lisäykseni).

Kofta-pyörykät
  • 500 g jauhelihaa (mieluiten lammasta, meillä lampaan puutteessa nautaa)
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 2 tl mortteloitua (tai hienonnettua) valkosipulia
  • kuivattu, punainen chili (poistin siemenet ja hienonsin)
  • hienonnettu sipuli
  • muna
  • paahtoleipä paahdettuna ja raastettuna (= korppujauhoa)
  • garam masalaa, juustokuminaa ja kurkumaa mielialan mukaan
  • suolaa ja pippuria
  • (tuoretta korianteria olisi voinut myös silputa sekaan)
Aloitin lihapullavalmistelut ihan vaan sekoittamalla ainekset keskenään. Sen jälkeen lihapullataikina sai hengähtää huoneenlämmössä sillä aikaa, kun itse juutuin joksikin aikaa puhelimeen. Puhelimesta päästyäni säädin uuniin 200 asteeseen, ja pyörittelin taikinan lihapulliksi. 20 minuuttia osoittautui sopivaksi paistoajaksi.

Pippurimylly laati lihapullien kaveriksi tulista tomaattiraitaa uudesta intialaisesta keittokirjastamme (voin suomentaa ohjeen jossain välissä, jos joku haluaa). Tomaattiraita toimii kuulemma hyvin kasvisruokanakin basmatiriisin lisäkkeenä. Maut olivat yllättävänkin autenttiset, mihin saattoi olla osasyynä Intian-tuliaisena tuotu mausteinen mangochutney. Maukasta!




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails