torstaina, marraskuuta 30, 2006

Tuliaiskatsaus

Tässä vihoviimeinen Japani-postauksemme eli keittiöaiheisten tuliaisten esittely. Kappabashista ei siis löytynyt pienperheellemme misokeittokuppeja, mutta onneksi etsiydyimme viimeisenä Tokion-iltanamme tavarataloon, jossa oli kaikenlaista meikäläisen mieleen olevaa sälää. Sieltä löytyi viimein näitä kippojakin, jotka olivat siinä mielessä mukavat pakattavat, että niiden sisus on ilmeisesti puuta:

Nuo lusikat ovat kipoissa ihan vaan hämäyksen vuoksi, koska Japanissa ei misokeiton kanssa tarjoiltu koskaan lusikkaa. Liemi hörpittiin kupin reunasta samaan tapaan kuin juomalasista ja sattumat kalasteltiin suuhun puikoilla. Samaisessa Loftissa oli myös seinäkalenteriosasto (tunnustaudun täten seinäkalenteri-ihmiseksi), josta mukaan lähti alakuvan lounasrasiakalenteri. Ehkä saan tuosta tulevana vuonna ideoita tavallista ilmeikkäämpiin eväsrasioihin - tai sitten en. Bentot ovat Japanissa kaikesta päätellen kova sana.

Kalenteriosastolla oli myynnissä myös muutama muumikalenteri, mutta niitä emme sentään ruvenneet raahaamaan Suomeen. Lopuksi vielä pieni silmäys tuliaispuikkoihin:

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Oliivilohi

Tämän ohjeen löysin niinkin hassusta paikasta kuin Valion seinäkalenterista. Helppoa, hyvää ja jopa jossain määrin terveellistä:
Oliivilohi

800 g kirjolohifilee
1 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
1 dl oliiveja viipaleina
1 tl basilikaa
1 prk Valion puutarhurin kastiketta

Huuhdo kala nahkapuolelta. Poista ruodot. Leikkaa fileestä nahattomia annospaloja ja laita uunivuokaan. Mausta palat sitruunamehulla ja suolalla. Anna maustua hetki. Yhdistä oliiviviipaleet, basilika ja kastike. Kaada seos kalan päälle. Kypsennä 175 ° n. 35 min. Tarjoa perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Punajuuripasta

Edellisestä pastansyöntikerrasta oli ehtinyt viivähtää jo sen verran pitkä tovi, että piti korjata tilanne testaamalla tätä Ruokatorstain punajuuripastaa:
Punajuuripasta

300 g pennepastaa tai spagettia
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
voita tai öljyä
600 g etikkapunajuuria
3 dl kanalientä
1 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
200 g sinihomejuustoa
mustapippuria
hienonnettua persiljaa

Pane pastavesi kuumenemaan. Hienonna sipuli ja valkosipulit, raasta punajuuret.
Kuullota kattilassa sipuli ja valkosipuli. Lisää punajuuriraaste, nesteet, sitruunamehu, hunaja ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja murenna joukkoon sinihomejuusto. Hauduta hiljaa kannen alla pastan kypsyessä.
Sekoita kastikkeeseen persiljasilppu. Valuta al denteksi kypsennetty pasta. Sekoita kastike joukkoon tai tarjoa erikseen. Voit vielä tuoda pöytään murennettua sinihomejuustoa tai raastettua parmesaania.

Lopputulos ei itselläni ollut paras mahdollinen. Sekä sinihomejuustoa että punajuuria oli käytettävissä ohjeistukseen nähden vähänlaisesti, mutta kanalientä hurahti epähuomiossa joukkoon kuitenkin koko kolme desiä (sen siitä saa, kun kokkaa työpäivän jälkeen väsyksissä ja nälissään eikä keskity tarpeeksi). Seuraavalla kerralla voisin muutenkin vähentää nesteen määrää, jotta punajuuren ja juuston maku tulisi kastikkeesta voimakkaammin esiin.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Wallenbergin viritykset

Kylläpä oli kokkauksellisesti kehno viikonloppu. Perjantai oli ainoa päivä, jolloin keittiön puolella oli edes vähän kuhinaa. Yritimme tehdä ensimmäistä kertaa elämässämme Wallenbergin pihvejä, ja kaikki meni niin pieleen kuin vain suinkin saattaa. Taikina jäi liian löysäksi ja sitten ne vielä kärvähtivät pannulla. Ilmeisesti nuo ruotsalaiset klassikkojauhelihapihvit eivät ole meidän alaamme - lindströminpihvitkin kun ovat meikäläisen perinteinen kompastuskivi. Tässä kuitenkin Wallenbergin pihvien ohje, jos joku haluaa kokeilla näitä paremmalla onnella (lopputulos on ilmeisesti onnistuessaan hyvinkin mainio):
Aito wallenbergiläinen (ohje Glorian ruoka&viini -lehden keväällä ilmestyneestä numerosta)

600 g ensiluokkaista vasikan- tai naudanjauhelihaa
3 dl kuohukermaa
4 kananmunankeltuaista
1 1/2 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Paistamiseen
voita

Lisäksi
keitettyjä perunoita tai perunasosetta
pieniä vihreitä herneitä
puolukkahilloa

Sekoita aineksista taikina kauhalla tai puuhaarukalla hyvin vatkaten, jolloin se kiinteytyy helpommin käsiteltäväksi. Taikina on pehmeää ja sitä täytyy käsitellä hellästi.
Taputtele siitä kostein tai öljytyin käsin kahdeksan pihviä. Ruskista pihvit ensin nopeasti molemmilta puolilta. Jatka paistamista keskilämmöllä pannulla noin 10 minuuttia, pihvejä välillä käännellen.
Tarjoa heti perunasoseen tai keitettyjen perunoitten sekä vihreitten herneitten ja puolukkasurvoksen tai -hillon kanssa.

Kuva ei arvatenkaan ole Wallenbergin pihveistä (emme saaneet niistä mitään julkaisukelpoista materiaalia aikaiseksi) vaan eilisestä ateriastamme Stockmannin kanta-asiakasillassa. Salaatti oli varsin mainiota syötävää. Ainakin siinä oli tarpeeksi tomaatteja.

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

Kappabashin keittiökatu

Tsukijin lisäksi toinen ruoka-aiheinen kohde Tokiossa oli Kappabashi, jonne pääseminen ei onneksi vaatinut kovinkaan aikaista sängystä tempautumista. Kappabashi sijaitsee Asakusan kaupunginosassa, ja sinne pääsee parhaiten huristelemalla metrolla Ginza-linjaa pitkin Tawaramachin asemalle. Siinä missä Tsukijissa oli myytävänä ruokaa, täältä löytyi kokonainen kadullinen pelkkiä keittiötarvikkeita myyviä kauppoja. Olisin voinut jäädä sinne yhtä pitkäksi ajaksi kuin Pippurimylly Akihabaran elektroniikkamyymälöihin.

Japanilainen ruuanlaittotapa eroaa siinä määrin suomalaisesta (perunoita ei keitellä siellä hetikään niin paljon kuin täällä), että yleisimmin tarvittavat keittiövälineetkin ovat täkäläisistä jokseenkin poikkeavat. Olisi ollut kätevää, jos joku olisi vielä näyttänyt, mihin niitä kaikkia vehkeitä oikein käytetään. Neliömäisen munakaspannunkin käyttötarkoitus selvisi meikäläiselle vasta koti-Suomessa japanilaista keittokirjaa selaillessani.

Kappabashin ainoa ongelma omalta kannaltamme oli se, että kaupat oli - jälleen kerran - suunnattu tukkuostajille eli tässä tapauksessa semmoisille, jotka ostavat sälää omiin ravintoloihinsa. Valikoimissa olikin kaikkea mahdollista vitriineistä kokinpukuihin ja vessakyltteihin. Pari putiikkia oli keskittynyt myymään ravintoloiden edessä olevia annosten vahajäljennöksiä, mistä tulikin mieleen, että ostavatko ne ensin nuo kuvat ja laativat sitten ravintoloissaan annoksia niiden pohjalta. Vai syntyykö annos ensin ja jäljennös vasta sen jälkeen? Tässä yhdestä ravintolasta kuvattuna sekä annos että sitä vastaava vahakuva. Erehdyttävän oikealta näyttävät kumpainenkin:

Loppujen lopuksi ostimme Kappabashista ainoastaan parit syömäpuikot (ihan niin kuin niitä ei olisi meillä jo ennestään tarpeeksi). Kannellisista misokeittokupeista hieroimme myös kauppaa eräässä liikkeessä, mutta kun sopiviksi katsomiamme kippoja myytiin ainoastaan isommissa erissä (ravintolat eivät arvatenkaan halua ostaa vain paria kippoa kerrallaan), niin luovuimme sitten ajatuksesta suosiolla. Kertakäyttöisiä syömäpuikkojakin olisi voinut ostaa heti kerralla 300 kappaleen paketin. Mausteita sun muita kuiva-aineita oli myynnissä myös, mutta niissä japaninkieliset nimilaput hieman rajoittivat enintä innostusta. Kappabashi oli kaiken kaikkiaan mukava kokemus, ja rahaakin säästyi.

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Kalamarkkinoiden laitamilla

Ulkona on taas sen verran synkeää ja ankeaa, että voisi tunnelmoida pikkuisen lomakuvien äärellä. Tarkoituksenamme oli käydä jonain aamuna Tokiossa Tsukijin kalamarkkinoilla, jonne ravintoloitsijat ja vähittäiskauppiaat tulevat ostamaan vasta pyydettyä kalaa suoraan kalastajilta. Etukäteistietojen perusteella paikalla olisi pitänyt olla ennen kahdeksaa, jos mieli nähdä kalakaupanteon meininkiä ihan kunnolla. Aamu-unisten pastanjauhajien päät nousivat tyynystä arvatenkin vasta kahdeksan maissa (etenkin miespuolinen jäsenemme on varsin sitkeä heräteltävä), joten aikataulu sekoittui heti alkuunsa varsin lahjakkaasti. No, lomalla ei kannata kiusata itseään liian aikaisilla ylösnousuilla, joten ei hätää.

Lopulta junailimme Tsukijiin ehkä siinä kymmenen aikoihin - nähdäksemme sopivasti, kuinka markkina-alueella olevia kalakojuja oltiin juuri kokoilemassa pois. Joka paikassa surrasi sen verran kalankuskauskärryjä sun muita kulkuneuvoja ja tohina oli muutenkin melkoinen, joten katsoimme parhaaksi pelastautua markkina-alueen vieressä sijaitseville kauppakujille. Myöhästyminen ei sinänsä haitannut, kun turistit taitavat olla noissa tukkukauppatilanteissa useimmiten vain haittona ja hankaluutena. Tonnikala-alue on ainakin jouduttu sulkemaan jossain vaiheessa turisteilta kokonaan, kun satunnaiset pällistelijät haittasivat kuulemma sen verran kaupantekoa ja jotkut olivat jopa klähmineet tonnareita käsillään. Vaikka olisihan se ollut mukava nähdä valtavasti tuoretta kalaa.

Kauppakujilla riitti nähtävää, vaikkei varsinaisia kalaosastoja päästykään ihmettelemään. Esimerkiksi kasvisosastot pullistelivat kaikenlaista semmoista, mille en olisi ihan heti keksinyt minkäänlaista nimeä saati sitten käyttötarkoitusta. Piparjuuri taisi olla meikäläiselle kaikkein tutuimmasta päästä. Tuossa ylemmässä kuvassa oleviin palleroihin otimme eräänä iltana tuntumaa jossain paikallisessa ravintolassa (mikäli ne nyt ovat samoja kuin siinä annoksessa). Kyseiset pallukat tarjottiin omassa kipossaan mausteseoksen seassa ja niitä oli ilmeisesti tarkoitus lastata toisessa kulhossa olevien nuudeleiden päälle. Maku oli vähintäänkin mielenkiintoinen (toisin sanoen aika kamala) - hieman nolottaa, kun hämäsin vielä tuon miehenikin maistamispuuhiin.

Voi, kun olisi tehnyt mieli ostaa tuolta kaikkea mahdollista. Oululaiset nuudelivalikoimatkin ovat aikamoisen ankeita Tokion vastaaviin verrattuna. Ja kuinka paljon ruokalehtiä! Kaikeksi onneksi japaninkielisiä, niin ei sentään tullut tuhlattua noihin enemmälti rahaa. (Vaikka ainahan sitä voisi katsella pelkkiä kuvia...)

Tsukijista saa ehkä suurin piirtein maailman tuoreinta sushia. Mekin pöngimme sushibaariin jo ennen yhtätoista, joten siinä saatiin sekä aamiaista että lounasta samalla kertaa. Oli kyllä niin hyvää kalaa, ettei koskaan missään. Joissakin noista kääryleistä oli sen verran reilusti wasabia, ettei sitä olisi pahemmin tarvinnut soijaan sekoitella - eikähän wasabia kyllä Japanissa tarjoiltukaan kuin ainoastaan sashimin kanssa.

Ja tässä vielä lähistöllä ollut katukeittiö. Itsellä oli tuossa vaiheessa maha jo niin täynnä sushia, ettemme voineet valitettavasti osallistua ruokailuun:

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Tiramisu

Ossobucon jälkiruokana tarjoiltiin tämmöistä suklaista tiramisua, jota Jamie Oliver väsäsi vähän aikaa sitten ohjelmassaan. Lopputulos poikkesi ehkä hitusen perinteisestä tiramisusta, mutta ainakin suklaan ystäville tämän luulisi maistuvan siitä huolimatta. Itse sulatimme valkoista suklaata joukkoon vähän reilummastikin:
Tiramisu

110 grammaa korkealaatuista valkeaa suklaata
mukillinen espressoa
Tia Maria -likööriä
kaakaojauhetta
runsaasti kaakaota sisältävää tummaa suklaata

Sienikakkupohja:
110 grammaa hienoa sokeria
4 kananmunaa
50 grammaa voita
85 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa aitoa kaakaojauhetta

Täyte:
500 grammaa mascarpone-juustoa
70 grammaa hienoa sokeria
2 munankeltuaista
1 dl Vinsanto-viiniä

Tee ensin kakkupohja. Aseta uuni kuumenemaan 180-asteiseksi. Vatkaa odotellessasi sokeri ja munat vaahdoksi. Sulata voi ja kääntele se muna-sokerivaahtoon varovasti. Siivilöi vehnä- ja kaakaojauhot taikinaan, ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista kakkupohjaa 10 minuuttia 180-asteisessa uunissa. Kun kakkulevy on kypsä, ota se uunista jäähtymään.

Sekoita seuraavaksi täyteainekset eli mascarpone-juusto, sokeri, keltuaiset ja Vinsanto tasaiseksi seokseksi. Aloita tiramisun kokoaminen repimällä kakkupohja suurehkoiksi palasiksi. Painele ne matalaan vuokaan. Kostuta kakkupohja kahvilla ja Tia Marialla. Sulata valkoinen suklaa ja valuta se kakkupohjalle, jolle lusikoit vielä mascarpone-täytteen. Päällystä täyte kaakaojauheella. Veistä suklaalevystä lastuja suurella veitsellä ja asettele ne kauniisti koko komeuden koristeeksi.

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Italialainen ilta

Omien kokkailujen kanssa on ollut tällä viikolla vähän hiljaisempaa, joten jos vaikka postaisi tähän väliin reissua edeltävän italialaishenkisen ruokaillan tuotoksia.

Jamie Oliver jaksaa korostaa, että vähemmän arvostetuista ruhonosista saa reippaasti maistuvampaa ja mehevämpää syötävää kuin sinänsä hieman tylsästä ja mauttomasta fileestä - kunhan vaan malttaa hauduttaa tarpeeksi pitkään. Meilläkin pääsi kokeiluun lampaanrinnasta tehty ossobuco kaverinaan kerrassaan herkullinen risotto milanese. (Minä en itse näiden ruokalajien valmistamiseen juurikaan osallistunut, joten suuret kiitokset paikalla olleelle kokkikolmikolle herkullisesta lopputuloksesta.)
Ossobuco

4-5 paksua viipaletta vasikanpotkaa tai 1 1/2 kg lampaanrintaa
150 g juuriselleriraastetta
3 hienonnettua sipulia
1 keskikokoinen raastettu porkkana
voita tai öljyä paistamiseen
3 rkl vehnäjauhoja
1 tlk tomaatteja (400 g) tai 6 tuoretta, kuorittua
3-4 rkl tomaattipyreetä
2-3 dl kuivaa valkoviiniä
2-3 dl vettä + 1 lihaliemikuutio
1-2 rkl tuoretta hienonnettua basilikaa tai 2 tl kuivattua
1 pieni laakerinlehti
suolaa, valkopippuria

Ossobucon koristeeksi kannattaa sekoittaa näistä aineksista gremolata:
1 nippu hienonnettua persiljaa
1-2 puristettua valkosipulinkynttä
1-2 rkl raastettua sitruunankuorta

Ruskista lihapaloja hitaasti padassa voissa tai öljyssä. Nosta lihapalat sivuun. Kuullota kasvikset tomaatteja lukuun ottamatta. Lisää lihat pataan ja ripottele pinnalle jauhot. Sekoita hyvin ja lisää tomaatit. Kaada pataan viini, vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Kiehauta levyllä ja siirrä pata uuniin (jos se on uuninkestävä) 200 asteeseen noin 1 1/2 tunniksi. Ossobucon voi kypsentää myös liedellä kannen alla matalalla lämmöllä. Sekoita sitä silloin tällöin ja kypsennä noin 1 1/2 tuntia. (Meillä ruoka viihtyi uunissa helposti parikin tuntia, mutta eipä tuo tuntunut siitä pahastuvan.) Sekoita valmiiseen pataan varovasti koristeet. Tarjoa kullankeltaisen riisin, milanolaisen risoton kanssa.

Risotto milanese (eli milanolainen risotto)

Neljälle tarvitset 5 dl arborioriisiä. Valmista se pilahviriisin tapaan, mutta lisää pieninä määrinä ja sekoittaen nesteeksi 11-12 dl kanalientä ja noin 2 dl kuivaa valkoviiniä. Hienonna loppuvaiheessa sekaan 1/4-1/2 g sahramia. Sekoita vielä noin 50 g voita ja 2 dl parmesaaniraastetta. Anna risoton vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Risoton tulee olla kermaista ja mehevää.

Pilahviriisi:
1 hienonnettu sipuli
noin 2 rkl voita, margariinia tai öljyä
3 dl pitkäjyväistä riisiä tai arborioriisiä
6 dl lihalientä (vettä + lihaliemikuutio)
Kuullota sipuli rasvassa paksupohjaisessa kattilassa alhaisella lämmöllä (se ei saa lainkaan ruskistua). Muutaman minuutin kuluttua lisää riisit ja sekoita. Kaada kattilaan lihaliemi ja kiehauta. Laske lämpö alhaisimmalle tasolle, peitä kannella ja hauduta hitaasti 20-25 minuuttia. Älä nosta kantta liian aikaisin.
Ohjeet on otettu Anna Bergenströmin Joka kodin keittokirjasta.

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Juomapuoli

Tässä vielä tasapuolisuuden vuoksi pari kuvaa Japanissa kohtaamastamme juomapuolesta, kun tuo ruokaosasto tuli tuossa jo esiteltyä. Sake sopii tietenkin passelisti monien japanilaisten ruokalajien yhteyteen. Tässä kuvassa lämmitettyä sakea (jo yksinomaan noista pikkukipoista tulee ihan mahdottoman hyvälle tuulelle):

Japanilaisten virvoitusjuomamaku on selvästi omastani poikkeava. Ostimme tuommoisen alla olevassa kuvassa lymyilevän pullon heti lentokentältä, joten siitä muodostui reissun ensimmäinen kosketus japanilaisiin makuihin. En tiedä, onko tuo jonkinlaista kylmää teetä vai mitä, mutta tuon nimenomaisen putelin sisältö maistui aivan kammottavan pahalta. Vähän niin kuin olisi sekoitettu teetä ja viskiä keskenään, ja minähän en pysty viskiä juomaan ollenkaan.

Otin pullon sisältöön tuntumaa vielä ensimmäisenä yönä, kun heräsin hotellihuoneessa janoissani ja luulin pimeässä noukkivani kätösiini vesipullon (vesipullo oli yöpöydällä fiksusti tuon teeputelin vieressä). Ehdin tietenkin ottaa pullosta oikein monta huikkaa ennen kuin karmea totuus valkeni. Testasimme toistakin vastaavannäköistä juomaa, ja se oli sentään jokseenkin juomakelpoista.

Meikäläinen ei lager-oluista paremmin perusta, mutta ruokajuomana se toimii toki yleensä tummia oluita paremmin. Paikallisetkin näyttivät suosivan olutta kovasti ruokajuomanaan. Yleisimpiä merkkejä taisivat olla Asahi, Sapporo ja Kirin. Japanilaisten hyvästä arvostelukyvystä on tietenkin todistamassa, että Guinness vaikutti olevan siellä hyvinkin suosittu tuontiolut. (Ja eurooppalaisista jäätelöistä Häagen-Dazs.) Myös tölkitettyä tomaattimehua oli hyvin saatavilla.

Jos joku luuli, että unohdimme tänä vuonna ilmiön nimeltään Beaujolais Nouveau, niin oikeaan osui. Hämmästyimme torstaina erään ginzalaisen tavaratalon ruokaosastolle saavuttuamme, kun joka paikassa oli Nouveau-maistattajia. Ja mehän arvatenkin heti maistamaan. Muuten ei juotu (rypäleistä tehtyä) viiniä koko viikolla oikein ollenkaan, koska viini ei selvästi yleensä ollut Japanissa kovinkaan suosittua juotavaa eikä se oikein noiden ruokienkaan kanssa istunut. Viikolle osunut hääpäiväkin kului ilman kuplajuomaa.

Jopa kaltaiseni kahvifriikki joi Japanissa innolla teetä ja myöskin vihreää teetä, joka on tähän asti ollut meikäläiselle melkoinen kammotus. Kuvissa sekä tavallista teetä että Starbucksissa vihreän teen pohjalle laadittua juomaa eli Matcha Lattea.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Ruokaturistina Tokiossa

Piipahdettiin tuossa tosiaan vajaan viikon verran Japanissa, ja kylläpä osasikin olla mukava reissu. Yhdeksi maailman suurimmista kaupungeista Tokion tunnelma oli ihan käsittämättömän sympaattinen, ihmiset uskomattoman ystävällisiä ja japanilainen ruoka sitten - voi mahdoton, että osasi olla mahtavia makuja ja kauniisti aseteltuja annoksia! Ja vaikka Tokio on hintavan kaupungin maineessa, ainakin ravintolassa syöminen oli selvästi halvempaa kuin Suomessa (tai ainakin onnistuin uskottelemaan itselleni niin).

Jos haluaa syödä samalla kertaa sekä maistuvaa että terveellistä ruokaa, niin kannattaa ehdottomasti tutustua japanilaiseen kokkailukulttuuriin vähän tarkemminkin. Etenkin päivittäisestä misokeittokupposesta tulin suorastaan riippuvaiseksi. Pitäisi ottaa selville, saako Oulusta tai edes jostain muualta Suomesta ostettua misoa (kilon painoisen misopaketin tuominen Suomeen jo valmiiksi täyteen ahdetuissa matkalaukuissa ei oikein houkutellut). Myös sobanuudelit vaikuttavat pikaisen perehtymisen perusteella olevan melkoista hyvän olon ruokaa, ja niitä syötiin viikon aikana useampaankin otteeseen. Kuvassa Ginzassa tarjoiltua herkullista sobakeittoa, jossa höysteenä ankkaa sekä purjosipulia.

Tiedän monien tuttavieni suhtautuvan japanilaiseen ruokaan suhteellisen penseästi (”siellähän syödään vain raakaa kalaa”), ja kieltämättä olen syyllistynyt jossain vaiheessa elämääni itsekin moiseen ajatteluun. Japanilainen ruoka on kuitenkin paljon muutakin kuin sushia ja sushi puolestaan paljon muutakin kuin raakaa kalaa. Miehisempään makuun putoavat japanilaisista perinneruuista esimerkiksi erilaiset lihavartaat (ainakin yakitori-paikat näyttivät olevan aika tavalla miesten miehittämiä) tai friteerattu possunliha eli tonkatsu. (Alemman kuvan vartaat eivät tosin taida olla sieltä kaikkein miehisimmästä päästä. Niissä on sieniä, purjoa ja kaikkein oikeimmalla kanaa.)


Vaikka japanilainen ruokakulttuuri nojaa tiukasti omiin perinteisiinsä, se vaikuttaa myös yllättävän muuntautumiskykyiseltä. Tästä on hyvänä esimerkkinä intialaisesta currysta Japaniin sovellettu karee raisu, jota piti itsekin päästä maistamaan tuommoisen miniannoksen verran. Tähänkin murkinaan erikoistuneita ravintoloita tuli vastaan vaikka millä mitalla. Lisäksi Tokiosta löytyy runsaasti huippuhyviä kiinalaisia ja korealaisia ravintoloita (sekä tietenkin myös italialaisia sun muita meikäläisille tutumpia paikkoja), mutta me keskityimme tällä kertaa melkein pelkästään noihin japanilaisiin juttuihin.

Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Japanissa eikä myöskään osaa japanin kieltä, mutta Tokiossa pärjäsi auttavasti englannillakin. Ravintoloita oli joka lähtöön, ja usein ne sijaitsivat kätevästi asemilla ja tavarataloissa omissa kerroksissaan, mikä tietenkin helpotti etenkin shoppausreissujen yhteydessä ruokapaikkojen nopeaa valitsemista. Tosin kaikissa ravintoloissa ei ollut englanninkielisiä listoja eikä kukaan henkilökunnasta osannut aina välttämättä sanaakaan englantia. Niissä tilanteissa suosimme valmiita ateriasettejä tai pari kertaa osoittelimme tarjoilijalle ravintoloiden ulkopuolella olevista annosten vahajäljitelmistä sopiviksi katsomiamme ateriavaihtoehtoja. Pari kertaa yhteisen kielen puute aiheutti kommelluksiakin, esimerkiksi kerran saimme laskua pyytäessämme lisää olutta ja kerran tilasin epähuomiossa lisää vihreää teetä.

Tuollaiset ateriasetit oli selvästi tarkoitettu yhden ihmisen syötäviksi, mutta muuten annoksia tilattiin yleensä koko pöytäseurueelle, minkä jälkeen kaikki voivat maistella vähän kaikkea. Myös lasku kirjoitetaan yhteisesti koko porukalle. Seuraavalle Japanin-reissulle (jota ei tosin valitettavasti taida tulla ihan hetkeen) kannattanee opetella kenties vähän enemmän kieltäkin, niin pääsee vielä paremmin kiinni meininkiin. Nyt tuli syötyä aika paljon kaikkea sellaista, josta ei välttämättä etukäteen yhtään tiennyt, onko kyseessä kenties kala vai kasvis. (Osa ruokalajienkin nimistä jäi hämärän peittoon, esimerkiksi tuo toiseksi ylimmän kuvan laatikossa tarjoiltu marinoitu kala, jolle omistettuja ravintoloita tuli Tokiossa vastaan useampiakin.)

Joka paikassa ei ruokia kehdannut kuvata, etenkin jos kokki hääräili toimeliaana ihan nenän edessä. Näin kävi esimerkiksi shinjukulaisessa tempuraravintolassa nimeltään Tsunahachi. Shabu-shabuun keskittyneessä shibuyalaisessa ravintolassa kehtasi sen sijaan vähän kuvatakin. Eli ideana on, että pöydässä olevalla keittolevyllä kiehuu kulhollinen maistuvaa lientä, jossa sitten kypsytellään lihaa, kasviksia ja viimeiseksi nuudeleita. Tässä pari otosta aiheesta:


Ja tässä Roppongissa perjantai-illan yöpalaksi nauttimamme japanilaistyylinen munakas, joka tavataan koristella ketsupilla (mikä loistoidea!).

Innostuin japanilaisesta ruuasta sen verran paljon, että sopeutuminen omiin kokkauksiin (ja haarukalla syömiseen!) tuntuu hetken aikaa hieman hankalalta, mutta ehkä tässä pääsee taas vähitellen juoneen mukaan. Eilen ruokakaupassa käydessäni kurkistelin kuitenkin vielä kaikkein kiinnostuneimmin juustohyllystä löytynyttä tofupakettia, kun senkin makuun pääsin nyt viime viikolla vihdoin perehtymään.

Itse en ole tietenkään vielä lähimainkaan japanilaisen ruuan asiantuntija, ja tähänkin reissuun ehdin viime hetken työkiireiden vuoksi valmistautua vähän turhan kevyesti. Todellista japanilaisen ruokakulttuurin tuntemusta löytyy maanmainiosta Pottusushi-blogista, jonka sivupalkissa on linkkejä myös japanilaisten itsensä pitämiin ruokablogeihin.

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Jauhanta jatkuu

Viimeinen, tänne syksyyn säästelty kesälomaviikko on nyt vietetty. Kävimme Tokiossa syömässä kalaa monella tavalla ja hämmästelemässä kaupungin monipuolisuutta.

Näihin Shinjukun kamerakauppojen täyttämiin kortteleihin - tai Akihabaran vastaavaan elektroniikkakeitaaseen - olisin henkilökohtaisesti voinut jäädä vaikka kuukaudeksi kiertelemään.

Yritimme syödä niin monenlaista perinteistä japanilaisruokaa kuin suinkin - niistä myöhemmin lisää. Esimerkiksi hauskan seuraruoan oloista shabu-shabua saanee tehtyä hyvin kotioloissakin.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Lisukkeita lihalle

Loppupätkä sisäfilettä riitti kahdelle aterialle. Ensin syötiin paksut pihvit. Toisella kerralla liha paistettiin kokonaisena uunissa, annettiin vetäytyä foliomytyn sisällä ja leikattiin lopulta ohuiksi siivuiksi. Siivutettu liha tarjoiltiin raakapaistettujen perunoiden kera. Olen jotenkin tykästynyt niihin - ehkä simppelin mutta tavallisia keitettyjä perunoita räväkämmän ulkomuotonsa ja makunsa takia.

Pihvien kanssa kokeilimme Köyhien ritarien karamellisoituja luumuja. Pihvi ja luumut ei ensi alkuun kuulostanut kovin luontevalta yhdistelmältä, mutta todella mukavasti se lautasella (ja suussa!) toimi.

Karamellisoidut luumut

tummia luumuja, pari kappaletta ruokailijaa kohden
2 dl sokeria
voita

Halkaise luumut, poista kivet. Lämmitä sokeria pannulla, kunnes se sulaa ja alkaa tummua. Paista sitten luumuja halkaisupinta pannua vasten miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Köyhäin ritarein mukaan pannulle voi lisätä voita, jos sokeri alkaa tummua liiaksi. Meillä näin ei käynyt, mutta lisäsin voita joka tapauksessa. Miesten kokkailusta jää nimittäin jotain olennaista puuttumaan, jos pannulle ei missään vaiheessa laiteta voita.

Pastanjauhajat vetäytyvät nyt blogeineen pienelle huilitauolle, mutta jauhanta jatkuu taas kuun loppupuolella. Maistuvaa marraskuuta kaikille!

lauantaina, marraskuuta 11, 2006

Simpukkakasari ja turkkarijäätelö

Simpukat ovat varsin mukavaa näpertelysyötävää. Niillä saa hämättyä miehenkin istumaan tavallista pitempään lautasen ääressä, kun annosta ei voi vaan vetää suorilla naamaansa. (No tunnustettakoon, ettei tuo oma ukkoni ole onneksi muutenkaan ruokapöydästä pois kiirehtivää tyyppiä.)
Simpukkakasari (2 annosta)

1 pussi sinisimpukoita
1/2 dl sipulikuutioita
veitsenkärjellinen sahramia tai 1/2 tl kurkumaa
1 dl kermaa
tuoretta korianteria

Pese sinisimpukat juoksevalla kylmällä vedellä ja pane ne kattilaan. Peitä kattila kannella ja siirrä se liedelle. Kuumenna niin kauan kunnes simpukat ovat kunnolla auenneet ja kypsyneet.
Nosta simpukat kulhoon. Lisää sipulikuutiot ja sahrami tai kurkuma simpukoista irronneeseen liemeen ja keitä noin 5 minuuttia. Siivilöi liemi ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää kerma, korianteri ja tarvittaessa hiukan suolaa sekä simpukat. Kuumenna kiehuvaksi. Jaa simpukat ja liemi lämpimille lautasille. Nauti patongin kanssa.

Simpukoiden kanssa pitää olla sitten ekstrahuolellinen, eli muistetaanhan syödä vain syömäkelpoisia yksilöitä. Suosittelen Polkkapossun valistusta aiheesta.

Kuvittelin, että simpukat vaativat ilman muuta kaverikseen jälkkäriä, koskapa ne eivät sinällään ole mitenkään mahdottoman täyttävää syötävää. En ottanut kuitenkaan huomioon, että kun kokonaisen simpukkakipollisen ohella vetää rutkasti patonkia, yhtäkkiä sitä huomaa olevansa hyvinkin täynnä. Jälkkärivalmistelut oli kuitenkin jo aloitettu, joten ei tätä turkkarijätskiä toki syömättäkään passannut jättää. Mikäli salmiakkijätski kiinnostaa, opastusta aiheeseen löytyy myös Lapasen kohtuullisen tuoreesta ruokablogista.
Rocco

turkinpippurikastike:
1 dl turkinpippurikaramelleja
1 dl sokeria
1 dl kermaa
1 dl vettä

jäätelö:
1 pussi (150 g) turkinpippurikaramelleja
5 dl tiikerijäätelöä

Pane turkinpippurit tukevaan muovipussiin ja nuiji ne lihanuijalla karkeaksi rouheeksi. Kaada rouhe, sokeri, kerma ja vesi kattilaan. Keitä kunnes turkinpippurirouhe on kokonaan liennut. Jäähdytä.
Kastike sakenee jäähtyessään, mutta kuumentaminen notkistaa rakenteen ja tarvittaessa kastikkeeseen voi sekoittaa tilkan vettä tai kermaa. Rouhi jäätelön kuorruttamiseen tulevat turkinpippurit ja levitä rouhe leivinpaperin päälle työlaudalle. Kuutioi jäätelö ja pyörittele kuutiot turkinpippurirouheessa. Rouheen pysymistä jäätelössä auttaa kevyt painaminen. Jaa kuutiot annoskulhoihin ja valuta kylmää tai lämmintä kastiketta annoksien päälle. Nauti heti.

Sekä simpukkakasarin että turkkarijäätelön reseptit on otettu Valintatalon 40-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestyneestä keittokirjasta.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Mulligatawny-keitto

Pitäisiköhän perustaa oma blogi kanakeitoille, kun näitä ohjeita alkaa olla täällä Pastanjauhannassa jo useampia. Tämä Tivin suosittelema keitto oli tosin taas hiukan aikaisemmista keitoista poikkeava. Muutenkin kuin vain erikoisen nimensä takia.

Keiton raaka-aineet ovat vähän sitä sun tätä - harvaan lämpimään ruokaan laitetaan näin hauskasti sekä perunoita että linssejä. Minttua omassa keitossamme ei ollut, eikä sen puoleen korianteriakaan, mutta muuten noudattelin ohjetta melkoisen tarkasti. Lehtiselleriä en pannut ihan koko ohjeistettua määrää, koska sen maku tuppaa olemaan toisinaan vähän turhankin hallitseva. Tulisuuden määrää voi säädellä tietenkin chilillä (itse laitoin kohtuullisen pienen palon, mutta en poistanut siemeniä), ja tuoretta inkivääriä kannattaa raastaa joukkoon ihan reilusti. Voi niitä ihania tuoksuja, joita pääsi tätä keitellessä taas haistelemaan!
Mulligatawny-keitto

2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
3 (150 g) lehtisellerin vartta
2 (200 g) porkkanaa
4 (350 g) perunaa
1 punainen chilipalko
1 rkl raastettua inkivääriä
2 tl Pirkka punaista currytahnaa
2 tl garam masalaa
2 rkl kasviöljyä
1 l vettä
3 rkl kanafondia
2 kanelitankoa
2 dl punaisia linssjä
1 rs (300 g) hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1-2 rkl hunajaa
2 rkl sitruunanmehua
1 dl tuoretta minttua tai korianteria hienonnettuna
Lisäksi
1 tlk (200 g) ruokajogurttia
(1 rkl hunajaa ja sitruunanmehua)

Leikkaa kuoritut porkkanat ja kuoritut, halkaistut sipulit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet, puhdistetut lehtisellerin varret ja halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Kuori ja paloittele perunat.
Kiehauta kattilassa tilkassa öljyä sipulit, hienonnettu chili, inkivääri, currytahna ja garam masala. Sekoita joukkoon paloitellut vihannekset. Lisää vesi, kanafondi ja kanelitangot. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia. Lisää huuhdellut linssit ja hauduta edelleen 10 minuuttia.
Kypsennä broilerisuikaleet pannussa ja lisää keittoon. Kaada joukkoon kookosmaito ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Poista kanelitangot. Mausta vielä sitruunamehulla, hunajalla ja mintulla tai korianterilla.
Tarjoa kuuma keitto ruokajogurtin ja vaalean leivän kanssa.
Ohje on kotoisin Pirkan reseptiarkistosta.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

Ruokatorstai

En ole pitkään aikaan ihastunut mihinkään keittokirjaan siinä määrin kuin Eeva Salosen Ruokatorstaihin. Kyseinen opus on koottu Helsingin Sanomien samannimisen ruokaosion ties kuinka monena vuonna julkaistuista resepteistä. (Tai eihän se ilmeisesti enää nykyään ole Ruokatorstai vaan Ruoka&Juoma, mutta minulla ja ilmeisesti monella muullakin vanha nimitys pitää edelleen pintansa.)

Ruokatorstai on siinä mielessä hulppea kokonaisuus, että kirjaan on painettu kaikkiaan 1500 reseptiä hieman yli 500 sivulle. Noin suureen reseptikavalkadiin mahtuu perusreseptien lisäksi jo runsaasti erikoisempiakin viritelmiä. Ruokaohjeiden määrä on kaiken kaikkiaan niin suuri ja vaihtelua sen verran paljon, että Ruokatorstai riittäisi periaatteessa pienen keittiön ainokaiseksikin keittokirjaksi. Kirjan kuvat ovat kauttaaltaan herkullisen näköisiä, ruokalehtimäisen aseteltuja ja raikkaan ilmavia.

Ruokatorstai on tämmöisen sesonkikokkaajan kannalta siinä mielessä kätevä, että reseptit on jaoteltu kirjassa jo valmiiksi kuukausien mukaisiin kokonaisuuksiin. Tammikuussa kokataan keittoja, toukokuussa nokkosta ja parsaa, ja lokakuussa nautiskellaan hirviherkuista. Joulu on lisäksi omana kokonaisuutenaan, mikä ei etenkään näin marraskuussa tarkasteltuna haittaa tämmöistä vannoutunutta jouluihmistä laisinkaan. (Poikkipuolisena huomautuksena todettakoon, että matemaattis-luonnontieteellisen mielenlaatunsa takia asioita mielellään napakasti kategorisoiva Pippurimylly koki tämän kuukausipohjaisen jaottelun aluksi hieman hankalaksi.)

Reseptien lisäksi kirjassa on kasviksista sun muista ruoka-aineista tietoruutuja, joista harjaantunutkin ruokaharrastaja voi oppia uusia juttuja. Yllätyin huomatessani, että punajuuria (s. 329) on viljelty aikoinaan ainoastaan kasvin lehtien takia. Minä en ole koskaan punajuuren lehtiä hoksannut maistaakaan. Maa-artisokka vaikutti tietoruudun (s. 375) perusteella sen verran kiintoisalta kasvilta, että ajattelin tehdä jolloinkin jonkin liharuuan lisäkkeeksi maa-artisokkapaistosta (s. 394). Kirja saa plussaa myös valmiista menusuosituksista (esim. Kasvissyöjän joulu tai Riistaillallinen) ja ruoka-ainekohtaisesta hakemistosta, josta meikäläinen voi bongata vaikkapa kirjassa esiintyviä tomaattireseptejä.

Ruokatorstai on paksuutensa ja laajuutensa ansiosta suorastaan häkellyttävä kokonaisuus. Siinä missä useimmat keittokirjat plärää läpi muutamassa minuutissa, tätä selaillessa törmää runsaudenpulan ongelmaan. Ruokaohjeiden moninaisuus pani pastanjauhajien pään siinä määrin pyörälle, ettemme vielä osanneet valita Ruokatorstaista yhtään ohjetta kokeiltavaksi. Kokkauslistalle toki päätyi jo useampikin resepti. Tämänhetkisistä suosikkiraaka-aineistani eli punajuuresta, lampaasta ja tomaateista syntyvät ainakin seuraavanlaiset herkut: punajuuripasta (s. 65), lammaskepakot (s. 289) ja täytetyt tomaatit (s. 299). Lisäksi Pippurimylly haluaa jostain kumman syystä kokeilla Ruokatorstain kanapee-ohjetta (s. 69), vaikkei hän yleensä ole laisinkaan voitaikinaihmisiä. Jouluksi on ihan pakko yrittää tehdä itse marmeladia (s. 511), joten pitääpä muistaa katsella agar-agaria apteekista.

Ruokatorstain lukijoiden toivereseptit on merkitty kirjaan tähdillä. Tähtiresepteistä kokkailulistalle voisivat päätyä ainakin ensi alkuun paahdetut bataattilohkot (s. 459) sekä Amerikkalainen omenapiiras eli Apple Pie (s. 361), jota voisimme jo viimein vuosikausien arpomisen jälkeen koittaa ihan oikeasti väsätä. Mutta saa nyt sitten nähdä, mikä noista sadoista ohjeistetuista sapuskoista päätyy ensimmäisenä lautaselle asti. Palaamme asiaan.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Hirvenlihapullat

Työtoverini osti talven varalle kokonaisen hirven. Sellainen vie kuulemma aika tarkkaan yhden pakastimen. Sain häneltä hieman jauhelihaa, jota nyt koestimme hirvenlihapullien muodossa.

Ellei ole ihan varma tekosistaan, kannattaa riistan kanssa pitäytyä perusjutuissa. Turha kikkaileminen peittää äkkiä riistan maun ja sitten onkin ihan sama syödä nauta-sikaa. Tämä resepti koputellee jo ylärajoja - kovin paljon monimutkaisempi tuskin läpäisisi kunnon erä-äijien seulaa. Resepti perustuu melko suoraan elisa.netin riistapulliin. Smetanan korvasin kotoisammin kermalla ja tulos oli hyvinkin pehmeä ja mehukas.

Hirvenlihapullat

- 0,5 kg jauhettua hirvenlihaa
- 1 dl korppujauhoa
- 1 dl kermaa (tai vähän reilummin)
- 1 dl vettä
- 1 muna
- 1 sipuli, ei mikään älyttömän iso, silputtuna
- suolaa, pippuria, valkopippuria

Sekoita korppujauhot kulhossa kermaan ja veteen. Anna turvota hetken ajan. Sekoittele välillä. Jauhot ovat sopivasti turvonneet, kun niistä saa veivattua koostumukseltaan aika tasaista tahnaa. Kuullota odottaessasi sipulisilppu pannulla voissa (olkoon oliiviöljy miten hyvää ja terveellistä tahansa, riistaruoat teen voihin!) ja anna jäähtyä.

Lisää kulhoon loput aineet: jäähtynyt sipulisilppu, liha, muna ja mausteet. Sekoita - mutta älä veivaa mitenkään maanisesti. Kun massa on tasaista, sekoittamisen voi lopettaa. Moni vispaa ja vaivaa lihapulla- ja mureketaikinaansa ihan turhaan. Tähän pätee sama kuin muffinsitaikinoihin: mitä vähemmän onnistut taikinaa vatvomaan, sitä kuohkeampi ja mehukkaampi on lopputulos.

Pyörittele taikina haluamasi kokoisiksi pulliksi ja laita ne hetkeksi jääkaappiin levähtämään. Hyvä hetki on puolesta tunnista ylöspäin. Paista levänneet lihapullat voissa miedohkolla lämmöllä kypsiksi. Mieto lämpö siksi, että pullat ehtivät kypsyä sisältä asti ilman että pinta palaa karrelle. Jos olet epävarma kypsyydestä, halkaise yksi pulla kokeeksi ja maistele. Itse tein juuri näin ja onnistuin saavuttamaan aika optimin kypsyyden. Hirvipullista tuli nimittäin hyvin mehukkaita ja maukkaita. Nautimme ne perunamuusin (runsaaseen voihin tehtynä!) ja suolakurkkujen kanssa.




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails