lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Punajuurikeitto

Keitot ovat jotenkin nyt tavallista enemmän maullaan. Ehkä turhan nopeasti kylmenevä ilma vaatii vastapainokseen lämpimiä liemiä. Tätä borssikeittoa keittelin alkuviikosta Pippurimyllyn ollessa työmatkalla, ja hyvin maistui. Ohje on uudehkosta ruokablogista nimeltään Pakkopulla:
Borssikeitto

n. 300 g punajuurta
2 porkkanaa
50-100 g juuriselleriä
n. 250 g valkokaalia
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
3 rkl ketsuppia (ei enempää, ettei tule liian makeaa!)
0,5 rkl etikkaa
maustepippureita
300 g nakkeja
0,5 kpl purjosipulia

Kuori ja suikaloi vihannekset ohuiksi tikuiksi. Kuumenna kasvisliemi ja lisää juurekset ja kaali, sekä mausteet. Keittele hiljalleen n. 20 minuuttia. Lisää purjosuikaleet ja nakkipalat (jotka voi halutessaan ruskistaa ennen lisäämistä). Keitä vielä 5-10 minuuttia. Huom! Kasvikset jäävät näin purutuntumaisiksi, jos haluat läpikypsiksi, keitä kauemmin. Tarjoa raejuuston (tai juhlavammin smetanan) kera.
Venäläiset sapuskat ovat pyörineet muutenkin viime päivinä meikäläisen mielessä. Olen nimittäin lueskellut ahkerasti Anna Kareninaa, jossa henkilöhahmot vetelevät venäläisiä herkkuruokia ihan yhtenään. Koita siinä sitten lukea, kun on vesi kielellä koko ajan.

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Kaalikääryleet

Söimme yhtenä iltana varsin hyvällä ruokahalulla kaalikääryleitä. Tunnustan – en tehnyt kuvassa esiintyviä yksilöitä itse, vaan ne on ostettu valmiina Stockmannin sapuskatiskistä. Näin jälkiflunssaisena pitkät työpäivät ovat vetäneet meikäläisen ihan kokonaan naatiksi, mistä syystä kokkailuenergia on ollut iltaisin aika lailla kadoksissa. Siirappisen puolukkasurvoksen sain sentään tehtyä itse.

Jos jollakin lukijoistamme on reseptikokoelmissaan hyväksi havaittu kaalikääryleiden ohje, niin ottaisimme semmoisen mielellämme vastaan. Meiltä kunnon luottoresepti puuttuu, mikä on siinä mielessä harmillista, että kaikenlaiset kääryleet ovat kuitenkin niin mahdottoman mukavaa syötävää.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

Gangsterien hummeri

Ystäväni Mikko lainasi minulle hieman erilaisen keittokirjan: Henry Hill - The Wiseguy Cookbook. Kirjassa amerikkalaisgangsteri kertoo elämästään lain eri puolilla ja lopulta todistajansuojelussa poliisin vasikkana. Italialaisten juurtensa velvoittaman gangsterimme elämä pyöri paljolti ruoan ympärillä. Kun bisnes kukoisti, syötiin porheasti - ja kun oltiin pakomatkoilla, yritettiin silloinkin luoda rajallisista aineksista mahdollisimman autenttista ja maistuvaa, sisilialaisen keittiön makuja peilaavaa ruokaa.

Henry Hillin mukaan useat gangsterit ovat mieltyneet hummeriin. Miehen kävi sääliksi häntä todistajansuojeluohjelmassa paaponutta poliisia, joka ei ollut koskaan maistanut moista. "Millaista elämää sellainen on?" Niinpä Hill ostatti häntä piilotelleilla lainvartijoilla nipun hummereita ja valmisti ne näin.

Paholaisen hummeri

(Tai ihan vaan "Hummeri tomaattikastikkeessa", jos uhitteleva gangsteriromantiikka ei niin pure.)

2-4 hummeria, noin yksi per nälkäinen suu
oliiviöljyä
1 rkl hienonnettua valkosipulia
3-4 tlk säilöttyjä tomaatteja
kuivattua oreganoa
kuivattua chiliä
suolaa, pippuria
(pastaa)

Kuumenna tilkka öljyä melko isossa paistinpannussa. Lisää valkosipuli, paista pari minuuttia. Varo ruskistamasta, jottei valkosipuli muutu kitkeräksi. Lisää tomaatit mehuineen ja sekoita välittömästi sen verran, että sipulit tajuavat lopettaa paistumisen. Puristele sitten tomaatit esim. paistinlastalla hieman pienemmiksi. Lisää oreganoa, chiliä, suolaa ja pippuria makusi mukaan. Jos maku ei puhuttele tai et kuule sen ääntä, laita puoli teelusikallista kutakin, maistele, lisää mahdollisesti hieman (varsinkin oreganoa ja ehkä chiliä) ja maista taas. Toista tätä, kunnes maku muuttuu täyteläisemmäksi kuin pelkkä lämmitetty säilyketomaatti. Hauduta sitten kastiketta miedolla lämmöllä puolisen tuntia.

Valmistele sillä aikaa hummerit. Gangsteri kirjoitti käyttäneensä aivan eläviä otuksia, me sen sijaan pakastealtaaseen keitettyinä päätyneitä yksilöitä, jotka sulatimme edeltävän yön aikana jääkaapissa (sillä seurauksella vieläpä, että toisen pakkaus vuosi sulamisvettä ja sai toisen jääkaappimme sisällön tuoksumaan ravulta päiväkausia). Jos hummerisi ovat eläviä, korjaa asia tässä vaiheessa tökkäämällä terävällä veitsellä terävästi pään takaosaan, silmien taakse. Halkaise hummerit mahapuolelta kahtia ja poista sisälmykset. Poista myös jalat (ja laita talteen - niitä tarvitaan kohta!). Huuhtele hummerinpuolikkaat nopeasti juoksevalla vedellä.

Keitä jaloista makuliemi: puolita ensin jalat, jotta maku irtoaa sisältä asti. Laita kattilaan hieman vajaa neljä desiä vettä ja jalanpuolikkaat. Keitä ilman kantta ihan kunnon lämmöllä, kunnes vedestä on jäljellä noin puolet. Luovu jaloista (nyt niistä voi hankkiutua eroon lopullisesti, enää niitä ei tarvita) ja lisää tämä ravunmakuinen keitinvesi tomaattikastikkeen sekaan.

Kuumenna pari desiä öljyä sen kokoisessa kattilassa, että saat pari-kolme hummerinpuolikasta mahtumaan sinne kerralla. Paista hummerit kuumassa öljyssä muutamassa erässä, kuoripuoli alaspäin. Jos käytät tuoreita hummereita, ne on tarkoitus kypsentää tässä vaiheessa. Kuori punertuu, hummeri kypsyy. Valuta valmiit hummerit talouspaperin päällä ja lisää tomaattikastikkeen joukkoon. Sekoita kevyesti, jotta kastiketta pääsee kunnolla joka koloon. Keitä vielä ihan hetki (viitisen minuuttia riittää) ja tarkista suola ja pippuri. Valmista tuli!

Tarjoa hummerit ja kastike vaalean leivän tai pastan kanssa - tai vaikka ihan sellaisenaan. Me keitimme seuraksi tagliatellea. Mukava, raikas valkoviini istuu näiden eväiden kanssa pöytään hyvin - ehkä jopa Chablis.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Pirteä paprikapikkelssi

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni hurahtamassa säilöntään. Pakastimeen ei tosin ole päätynyt paljon mitään, mutta säilykepurkit ovat sitäkin lähempänä sydäntäni. Siksipä askarsin yhtenä päivänä tivin ohjeistamaa paprikapikkelssiä, joka onkin kyllä aivan mahdottoman raikasta syötävää.

Seuraavaksi olisi vuorossa kurkkupikkelssi. Armas aviomieheni haaveili lisäksi kurpitsapikkelssistä, joten edessä lienee lähiaikoina myös kokonaisen kurpitsan ostaminen.
Paprikapikkelssi

kilo paprikaa, mieluusti erivärisiä
1-2 suikaloitua chiliä (maun mukaan)
0,5 kg tomaattia (menevät muusiksi, mutta antavat mukavasti makua ja sakeutta)
nippu sipuleita varsineen (esim. kaksi keltasipulia ja ruohosipulia)
3-5 valkosipulinkynttä (maun mukaan)

liemi:
4 dl vettä
2 dl väkiviinaetikkaa
1,5 dl sokeria
1 valmis maustepussi kasvisten ja sienten säilöntäainetta

Suikaloi/viipaloi kaikki haluamasi kokoisiksi – ihan pientä pilppua ei kannata tehdä. Sujauta kaikki kasvikset kattilaan ja mausteet päälle, nestemäiset myös. Lämpö päälle ja keittämistä 10 minuuttia tai hieman pitempäänkin. Sekoittelua pari kertaa ja sitten asianmukaisesti putsattuihin lämpimiin purkkeihin.

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Tuulentuvan siskonmakkarakeitto

Tuulentupa-nimisessä ruokablogissa kokattiin vähän aikaa sitten hieman tavallisuudesta poikkeavaa siskonmakkarakeittoa. Minäkin innostuin ravitsemaan keitolla flunssaista pienperhettämme, ja hyvää tämä kyllä tekikin. Sekä mielelle että kipeälle kurkulle. Keitto lämmitti mukavasti, ja liemessä oli hyvin makua siitä huolimatta, että kaupasta mukaan lähteneet valkosipuliset juustot olivat molemmat vähärasvaisia kevytversioita, jotka olisivat olleet enemmän omiaan leivän päällä kuin keiton seassa:
Siskonmakkarakeitto intialaisella käänteellä

2 tl öljyä
2-3 tl currya (tai maun mukaan, mieluimmin reilusti)
7 dl vettä
1 kana-/kasvisliemikuutio
300 g porkkanaa
300 g lanttua
300 g siskonmakkaraa (/kanasuikaleita)
100 g maustamatonta tai valkosipulisulatejuustoa
100 g valkosipulituorejuustoa

Sekoita curry ja öljy kattilassa ja kuumenna, kunnes seos alkaa hiukan kuplia. Lisää vesi ja liemikuutio. Raasta lanttu ja porkkana karkeaksi raasteeksi. Lisää kiehuvaan veteen raasteet, sulate- ja tuorejuusto ja sekoittele, kunnes juustot ovat sulaneet liemen joukkoon. Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Purista raaka siskonmakkara kuoresta pienehköinä palleroina suoraan keiton joukkoon ja anna keiton kiehua vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes makkara on kypsynyt. Jos käytät kanasuikaleita lisää ne keittoon kypsiksi paistettuina. Tarjoa keitto tuoreen ruisleivän kera.

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Yrttikala

Kaasugrilli on kuumentunut pihamaallamme muutamaan otteeseen syyskuussakin, vaikka emme vähään aikaan ole Pastanjauhannan puolella grillisapuskoitamme pahemmin esitelleetkään. Tosin viilenevät illat aiheuttavat jo hieman säätämistä, kun sapuska ei kypsykään samassa ajassa kuin kesähelteillä. Aikomuksena onkin pitää lähipäivinä jonkinlainen kesäkokkailujen päätössessio ja siirtyä sen jälkeen kokonaan sisäruokailun pariin.

Kuvassa esiintyvä kala on osoituksena siitä, että itse kasvateltuja yrttejä voi tunkea maun mukaan myös grilliin laitettavan siian sisuksiin. Sitrusviipaleet sopivat sinne myös mitä mainioimmin.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Rakuunasalaatti

Ruukkuyrttien lakastumisen pelossa olen yrittänyt tunkea niitä kiihtyvällä tahdilla joka paikkaan. Tämmöinen rakuunasalaatin ohje sattui silmiini yhdestä Jamie Oliverin keittokirjasta. Rakuunan käyttäminen salaatin vihreänä osana kuulosti sen verran erikoiselta, että pakkohan tätä oli päästä testaamaan. Jos rakuunaa ei ole saatavissa, ainakin osan siitä voi korvata rucolalla.

Salaatissa on rakuunan lisäksi ohuiksi viipaloituja salottisipuleita (joita marinoidaan vartin verran hyvälaatuisessa viinietikassa), puolitettuja viinirypäleitä ja murennettua vuohenjuustoa. Lisäksi tarvitaan arvatenkin oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Lopputuloksena on kerrassaan kiinnostava yhdistelmä varsin voimakkaita makuja.

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Tuplajuhla

Tänään vietetään paitsi syyspäiväntasausta myös Pastanjauhannan yksivuotissynttäriä. Enintä juhlallisuutta vähentää tosin jauhantatiimimme alati jatkuva niistäminen ja köhiminen, mutta jospa tässä illan mittaan saisi vielä jonkinlaisen riehan aikaiseksi.

Aikamoinen ruokavuosi tämä on kyllä ollutkin. Suuri osa vanhoista luottoresepteistämme samoin kuin uusista testailuistamme on kokattu ja kirjattu tänne talteen, mutta ennen kaikkea mieleen ovat jääneet moninaiset lukijoidemme suosittelemat ruokaohjeet, jotka ovat parhaimmillaan tarjonneet aivan huikeita makuelämyksiä. Ilman omaa sapuskablogia en olisi ehkä koskaan päässyt maistamaan Emman aurajuustoista punajuuripaistosta tai pekoni-rucolasalaattia taikka vaikka Paolan pestoista kana-pastasalaattia - ja monia muita ruokia, joita on tullut täällä hehkutettua.

Ruokabloggaus ei ole enää ollenkaan niin yksinäistä puuhaa kuin se oli Pastanjauhannan ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina. Siinä vaiheessa ruokaan keskittyneet blogit – etenkin säännöllisesti päivittyvät – olivat vielä hyvinkin harvassa. Nyt omakin Blogilistan suosikkivalikoimani suorastaan pursuilee yksittäisten ihmisten pitämiä ruokapäiväkirjoja. Vaikka kaikista ei välttämättä reseptejä testaisikaan, minusta on mukava ihan vaan kurkistella, minkälaista sapuskaa ihmiset kokkaavat, mistä he ostavat ruokansa ja miten he laittavat sen esille. Ja kieltämättä on ollut ihan kutkuttavaa, että jotkin sanomalehdetkin ovat noteeranneet ruokablogit viime kuukausien aikana artikkeleissaan. Tosin neuleblogien saavuttamaan suosioon on vielä valovuosien verran matkaa.

Toiselle vuodelle siirtyminen asettaa tietenkin blogille melkoisia haasteita – etenkin kun meillä on ollut tapana tehdä tiettyjä ruokia tiettyihin aikoihin vuodesta, ja nyt joulukinkut ja juhannusporkkanat on jo kertaalleen esitelty. Bloggausaiheet eivät tosin mahda loppua ihan heti kesken, kun syömistä ja juomista on kuitenkin pakko harrastaa ainakin jossain määrin, joten eiköpähän päivitystahti jatku kohtuullisen tiheänä vielä vastaisuudessakin.

Tähän asti olemme kökkineet lähinnä kotipesämme suojissa, mutta seuraavan vuoden aikana voisimme kenties heittäytyä hieman yhteisöllisemmiksi. Kulissien takana onkin ideoitu jo ainakin osallistumista jonkun ammattilaisen luotsaamalle kokkikurssille jonkinlaisen mukavan porukan voimin. Joten jos joku tai jotkut lukijoistamme ovat vähänkään kiinnostuneita moisesta, niin pankaa ihmeessä viestiä sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseemme. Olisi nimittäin melkoisen hauska tutustua muihinkin innokkaisiin ruokaharrastajiin.

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Maksapihvit

Maksan syöminen oli minulle pitkään täysin mahdotonta - muodosta riippumatta. Oletan, että syynä oli jo lapsuudessa hankittu kammo maksalaatikkoa kohtaan. Se tuntuu yhä olevan ruokalajina varsinainen vedenjakaja: toiset rakastavat, toiset inhoavat. Itselleni se ei putoa vieläkään, ei millään. Kouluruokalassa otin maksalaatikkoa aina ihan pikku nokareen, jonka sitten hukutin sellaisen puolukkavuoren alle, että alkuperäistä makua oli mahdotonta päätellä.

Vähitellen pelko lientyi, ensin maksamakkaran avulla. Se rupesi maistumaan ruisleivän päälle levitettynä, kun uskalsin tarpeeksi kokeilla. Varsinainen yllätys oli sitten tämä paistettu maksa! Sain sellaista ensi kertaa eteeni eräillä tukevasti venähtäneillä jatkoilla, joissa muuan kokki loihti seurueelle melkoiset annokset. Se oli niin hyvää, että olen kokeillut paistettua maksaa säännöllisesti muutamissa oululaisissa ravintoloissa, mutta osaava talo on vielä löytymättä. Ravintolamaksa on jostain syystä säännönmukaisesti todella sitkasta tai se ui lautasella syvässä rasvassa.

Nyt uskaltauduimme maksan laittoon siis itsekin, ensimmäistä kertaa. Haimme naudan maksasta leikatut pihvit Pekan Lihapuodista, jossa maksa onnistui yllättämään jälleen - tällä kertaa olemalla hyvinkin kustannustehokasta: kaksi pihviä teki yhteensä alle euron.
Grillattua naudan maksaa ja puolukka-punaviinikastiketta

600 g naudan- / vasikanmaksaa
1 l maitoa
suolaa
mustapippuria
öljyä
4 cl maustamatonta viinaa liekitykseen

kastike:
2 dl valmista punaviinikastiketta
8 cl puolukkamehutiivistettä

Irrota maksasta kalvot ja viipaloi se n. 0,5 cm paksuiksi viipaleiksi. Liota viipaleita maidossa kitkeryyden poistamiseksi (vasikan 1-2 h, nuoren naudan 4-6 h ja naudan n. 8 h). Kuivaa viipaleet, mausta suolalla ja pippurilla ja sivele kevyesti öljyllä. Grillaa viipaleet nopeasti niin, että ne jäävät sisältä vielä punertaviksi (silloin ne ovat mureimmillaan). Liekitä maksaviipaleet halutessasi viinalla.

Kiehauta punaviinikastike ja puolukkamehu keskenään niin, että kastike on sopivan paksuista.
Oulun illat ovat jo sen verran koleita, ettei kaasugrillistä tahdo irrota riittävästi puhtia pihvinpaistoon. Niinpä valmistimme nämä maksat pannulla liedellä. Pannulla paistaessa liekityskin on luontevampi jatkumo paistotoimelle. Täysin pätevää maksaa syntyy toki liekittämättäkin, mutta miesten ruoanlaittoon kuuluu tuli ja vaarantunne.

Puolukka-punaviinikastikkeen lisäksi laitoimme lautaselle punajuuria, puolukkasurvosta, punaviinissä haudutettuja sipuleita, voissa paistettuja kesäkurpitsaviipaleita sekä perunamuusia. Muusi tehtiin perunoista, suolasta ja melko tukevasta voipalasta. Kun voin määrä on sopiva, muusista saa kuohkean ja pehmeän ilman maitoa tai muita jatkeaineita.

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Jauhelihapizza

Niinhän siinä sitten kävi, että äkäinen flunssapöpö tainnutti koko kaksihenkisen pastanjauhantamiehistömme vällyjen väliin potemaan. Onneksi sain enimmät työhommat hoidettua alkuviikosta alta pois, niin nyt ei tarvitse sitten leikkiä työnsankaria muutamaan päivään. Lähitunteina on ruokalistalla hunajateetä ja mustaherukkamehua sekä satunnaisesti nautittuja yskänpastilleita.

Esittelen tässä nyt kuitenkin, mihin käytin osan eilen postaamastani tomaattisoosista. Tein vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa moneen vuoteen vanhaa kunnon jauhelihapizzaa. Pohjan tein tutulla pannupizzan ohjeella. Täytteen halusin pitää simppelinä. Eli tein jauhelihakastiketta pannulla ruskistetusta jauhelihasta sekä aiemmin keittelemästäni tomaattikastikkeesta. Jotta makuun olisi tullut hieman särmää, lisäsin joukkoon vielä muutaman lusikallisen kapriksia. Päälle reilusti mozzarellaa - joka tietenkin kärvähti jälleen kerran uunissa - ja paistumaan uunin alatasolle 250 asteeseen 12 minuutiksi. Ohutpohjaisen pizzan ohje löytyy tietenkin täältä.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Tomaattikastike

Tässä on tomaattikastikkeen perusohje, jonka pohjalta voi sitten kehitellä keitosta eteenpäin omien makumieltymystensä mukaan. Jos olisin syönyt tätä pastan kanssa paljaaltaan, olisin haudutellut soosia ikuisuuden, lisännyt sekaan rutkasti yrttejä (lähinnä basilikaa ja oreganoa) sekä kunnon lorauksen punaviiniä. Ja ehkä jonkinlaisen satsin jotain muutakin tomaattivalmistetta, esim. tomaattipyrettä tai aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä tahnaa:
Tomaattikastikkeen perusohje

6-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna tai ohuina viipaleina
oliiviöljyä
reilu desi silputtua sipulia
2 tölkkiä säilöttyjä luumutomaatteja
12 basilikanlehteä karkeaksi pilkottuina/revittyinä tai 1 rkl kuivattua basilikaa
pari teelusikallista kuivattua persiljaa
1/2 tl sekä suolaa että pippuria

Kuullota silputtuja sipuleita muutaman minuutin ajan oliiviöljyssä kohtuullisen kuumalla pannulla, lisää valkosipuli ja jatka paistelua vielä minuutin verran. Älä anna sipuleiden ruskistua. Lisää pannulle säilyketomaattitölkkien mehut. Murskaa tai pilko tomaatit leikkuulaudalla ja lisää ne joukkoon. Lisää basilika, persilja ja 1/4 tl sekä suolaa ynnä pippuria. Kiehauta, hämmennä perusteellisesti, minkä jälkeen alennetaan lämpöä ja jätetään soosi hautumaan. Hämmennetään hautumisen aikana 10-15 minuutin välein. Keittele puolesta tunnista tuntiin, vähän sen mukaan, kuinka löysää tai paksua soosia haluat. Tarkista maku ja lisää loput suolasta ja pippurista, mikäli tarve vaatii.
Kastiketta voi pakastaa sopivissa erissä ja sulatella aina annoksen kerrallaan vaikkapa pizzan päälle. Ohje on otettu hieman soveltaen loistavasta italialaisia reseptejä sisältävästä keittokirjasta nimeltään The Wiseguy Cookbook.

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Fetadippi

Työkiireet jatkuvat aina vaan. Pariin päivään ei ole ollut aikaa värkätä keittiössäkään yhtään mitään. Loppuviikoksi olisi mietittynä pari keittoreseptiä, joten jospa sitä silloin ennättäisi jo vähän kokkailemaankin. Tätä fetadippiä (josta joku lukijamme meille vähän aikaa sitten vihjaisi) tarjosin patongin kaverina muutama päivä sitten yllätysvierailulle saapuneelle pikkusiskolleni ja hänen siipalleen. Ja hyvin maistui:
Fetadippi

100 g fetajuustoa
2 dl maustamatonta jogurttia
1-2 valkosipulinkynttä
0,5 dl tuoretta basilikaa tai persiljaa
1 tl sokeria tai hunajaa

Painele feta haarukalla muruiksi. Sekoita jogurtin joukkoon hienonnetut valkosipulinkynnet, fetajuusto, hienonnettu basilika tai persilja ja sokeri.
(Alkuperäinen resepti on Yhteishyvän Ruokamaailmasta.)

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Säilötyt punaiset tomaatit

Tomaattipuskamme ovat innostuneet pukkaamaan nyt niin paljon satoa, että olen saanut hyvän tekosyyn katsastella kotimme reseptivalikoimista sopivan tomaattisia sapuska- ja säilöntäohjeita. Tämä säilöttyjen tomaattien ohje löytyi BBC GoodFoodin elokuun numerosta:
Basilikatomaatit

3 kg pieniä tomaatteja tertusta (puolitettuina)
4 tl Herbes de Provencea
iso puntti basilikaa (pelkät lehdet)
500 ml oliiviöljyä + vähän extraa roiskutteluun
2 tl mustapippureita

Kuumenna uuni 140 asteeseen. Levitä tomaatinpuolikkaat kahdelle isolle pellille, leikkauspinta ylöspäin. Mausta suolalla ja pippurilla, ripottele päälle Herbes de Provencea ja roiskuttele päälle hieman oliiviöljyä. Paista uunissa noin 3-4 tuntia tai kunnes tomaatit ovat voimakkaan punaisia ja sopivasti kuivahtaneita. Aseta pieni basilikanlehti kunkin tomaattipuoliskon päälle siinä vaiheessa, kun paistoaikaa on vielä puolet jäljellä.
Kuumenna öljy ja pippurit pannulla. Laita tomaatit huolella puhdistettuihin säilyketölkkeihin ja peitä öljyllä. Säilyvät jääkaapissa noin viikon.
Ohje on todella isolle tomaattimäärälle, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei näille lupailla kovinkaan pitkää säilymisaikaa. Joten itsekin askarsin huomattavasti pienemmän satsin siitä huolimatta, että uunissa kuivatut tomaatit ovat poikkeuksellisen makoisia ja myöskin melkoisen monikäyttöisiä.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Balsamicosiirappi

Kesällä balsamicomansikoista kirjoitettuani tuli kommenttiosastolla puhetta balsamicosiirapista, joka näyttäisi olevan hyvinkin monikäyttöistä. Sopii salaatteihin kastikkeeksi, grillatun lihan päälle ja jos jonkinlaiseen tarkoitukseen. Itse ostimme siirapin seuraksi pari palaa juustoa. Tosin noiden kuvassa esiintyvien juustojen kanssa balsamicosiirappi ei ollut ollenkaan parhaimmillaan, mutta parmesaanista nyrhittyjen viipaleiden kanssa se toimi todella hyvin.

En löytänyt balsamicosiirappia kaupasta (etsiskelin etikka- ja öljyosastolta; en tiedä oliko oikea paikka), joten sitä keiteltiin sitten itse.
Balsamicosiirappi

2 dl tummaa balsamicoa
2 dl sokeria

Balsamico kaadetaan kuumaksi kuumennettuun kattilaan, minkä jälkeen sokeri kaadetaan heti perään. Sekoitellaan ja keitellään, kunnes keitos sakeutuu selvästi ja muuttuu siirappimaiseksi.
Reseptin määrät voi tietenkin skaalata tarpeen mukaan. Kahden desin mitalla tehden siirappia tuli yhtä juustoistuntoa varten turhankin paljon.

Noista juustoista sen verran, että ne olivat ilmeisesti tuotteita Stockmannin tämänhetkisestä Englannin-teemasta. Tai sitten muuten vaan tavallista näyttävämmin esillä. Tuo toinen oli jotain ihme marmeladijuustoa, joka oli aikamoisen outo kokemus. Yrteillä maustettu vuohengouda sen sijaan maistui huomattavasti paremmalta. Samoin kuin viinirypäleet ja mozzarellasta ja tomaateista tehty salaatti.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Raikas sitruunapesto

Tämä viikko sitten valmistamamme sitruunapesto sopi lohiperhosen kylkeen kuin nakutettu. Tosin ihmekös tuo, kun pestoon pantiin niin loistavia raaka-aineita basilikasta parmesaaniin. Ohje on peräisin toiseksi uusimmasta Maku-lehdestä. Meille siitä vinkkasi Tuulentupa-blogia emännöivä Aurinkotuuli.
Sitruunapesto

3 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 dl tuoretta basilikaa
1/4 tl suolaa
1/4 mustapippuria
1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
50 g parmesaania

Kaikki muut aineet paitsi parmesaani ajellaan teho- tai sauvasekoittimella sekaisin tasaiseksi tahnaksi. Lopuksi joukkoon lisätään parmesaaniraaste.
Olen ennättänyt lehteillä uusinta Maku-lehteä jo jossain määrin, ja kylläpä siellä olikin ällistyttävän paljon inspiroivia ohjeita. Tekisi mieli kokeilla kamalasti esimerkiksi lihapiirakoiden tekemistä - voisi olla vähän tuoreempi meininki kuin kaupassa myytävissä piirakoissa.

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Kolmas kerta kanakeittoa

Paolan ja Pian kanakeitot saivat pastanjauhajien keittiössä jatkokseen tämän Anun ohjeistaman keiton, joka valmistuu helposti ja nopeasti ja on tietenkin lisäksi vielä tosissaan hyvääkin:
Kana-nuudelikeitto

400-500 g broilerin filee-suikaleita (maustamaton)
1 nippu kevätsipulia tai pari tavallista sipulia
150 g nuudelia
7 dl vettä
1 tlk kookosmaitoa
1 lime
2 rkl punaista currytahnaa
2 rkl soijaa
4 rkl thai fish saucea
2 rkl makeaa chilikastiketta
mustapippuria pari kierrosta myllystä

Paista broilerisuikaleet ja kuullota sipulit. Kiehauta kattilassa kookosmaito ja red curry -tahna. Lisää vesi, sipulit ja broilerit - kiehauta. Lisää mausteet, limen mehu ja nuudelit. Keitä 5-7 min. Valmista!
(Keiton ei välttämättä kuuluisi olla aivan noin punaista. Itselläni taisi nimittäin hurahtaa punaista chilikastiketta joukkoon hieman ohjeistettua määrää enemmän.)

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Juhlavat yrtticannellonit

Lupasin edellisen cannellonikokeiluni jälkeen palata asiaan hieman herkullisemmissa tunnelmissa ja nyt sen teen. Tämä resepti on peräisin samaiselta Haidilta, joka suositteli meille taannoin hehkuttamaamme munakoisopaistosta.

Loistoresepti tämäkin. Laitoin jauhelihakastikkeeseen runsaasti tuoreita yrttejä (jotka muuten on jo pelastettu yöpakkasilta turvaan sisätiloihin), ja ne toivat soosiin todella hyvää meininkiä. Samoin kuin silputut aurinkokuivatut tomaatit ja kunnon loraus punaviiniä. Myös juustokastikkeen ohje oli aivan loistava. Siinä oli ihanan hedelmäinen tuoksu ja rakenne, jonka ansiosta lopputulos oli jopa suorastaan silkkinen. Niin, ja pastalevytkin teimme tällä kertaa itse. Ohje pastataikinaan löytyy esimerkiksi täältä.
Yrtticannellonit (ohje Gloria 06/2004, Eila Kuurman 10 parasta ruokaa)

16-20 kpl cannelloniputkia

Täyte
500 g jauhelihaa
1-2 sipulia
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
1 tlk tomaattimurskaa
3-4 valkosipulin kynttä
½ ruukkua basilikaa
½ ruukkua rakuunaa
½ ruukkua oreganoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Juustokastike
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
5 dl lihalientä (fondista)
2 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
200 g mozzarellaa raastettuna
1 dl parmesaaniraastetta

Kuutioi sipuli ja aurinkokuivatut tomaatit. Ruskista sipulisilppu ja jauheliha pannulla oliiviöljyssä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää joukkoon aurinkokuivatut tomaatit sekä silputut yrtit ja tomaattimurska. Purista joukkoon valkosipulin kynnet. Anna hautua 15 minuuttia. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Käsittele cannelloniputket pakkauksen ohjeen mukaan. Täytä putket jauhelihamassalla ja asettele uunivuokaan. Jos täytettä jää yli, laita se cannelonien päälle.
Valmista juustokastike sulattamalla voi ja lisäämällä joukkoon vehnäjauho. Kaada kastikepohjan päälle lihaliemi ja valkoviini. Kypsytä kastiketta hiljaisella lämmöllä, kunnes se alkaa saostua. Lisää joukkoon raastettu mozzarella ja kuohukerma. Anna saostua tasaiseksi välillä sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Kaada juustokastike cannellonien päälle ja ripottele pinnalle raastettua parmesaania.
Paista 175 asteessa noin puoli tuntia, kunnes pinta saa kauniin ruskean värin. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Ja tässä vielä Haidin omat ohjeet:

Itse olen viime aikoina tehnyt cannelloniputket itse tehdystä pastataikinasta. Siis leikellyt sopivia paloja levystä, laittanut sille täytettä ja kääräissyt rullalle. Kannattaa laittaa pastalevy vain kertaalleen rullalle, muuten tulee liian paksua. Yrttejä on ollut runsaasti ja vaihdellen kaupan tarjonnasta riippuen. Basilikaa nyt kuitenkin on aina ollut, mutta joskus on rakuuna korvattu timjamilla tms. Ihan hyvää niinkin. Valkosipulia on sujahtanut joukkoon paljon, ei puristaen vaan silputtuna. Jauhelihakastiketta olen haudutellut kauan (vähintään puoli tuntia) ja lisännyt yrtit vasta melko loppuvaiheessa. Olen varmaan heitellyt sekaan muitakin mausteita, ainakin Heinzin Sun-dried tomato saucea, joka on meillä yleismauste lähes kaikessa ruuanlaitossa. Niin ja tietenkin loraus punaviiniä. Runsas yrttisyys on kuitenkin tämän soosin juttu.
Juustokastikkeen juttu sen sijaan on valkoviini, jonka tulee maistua mukavan hedelmäisenä ja pirskahtelevana kastikkeessa. On sitä saattanut holahtaa joukkoon hieman enemmänkin kuin desi. Ja päälle sitten runsaasti vastaraastettua parmesaania palasta, luonnollisesti.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Anjovispatongit

Syksyn pahimman työsuman aikaan on näköjään hintsusti aikaa bloggailla. Sapuskoita on kyllä tehty vaikka minkälaisia, mutta jotenkin niitä ei vaan ole saanut työstettyä postauksen asteelle. Tämä kokkaus on sarjassamme arkistojen aarteita, tosin nyt uudelleen toteutettuna. Ohje on julkaistu joskus Pastanjauhannan alkutaipaleella, mutta silloin kuvattomana versiona, joten tässä reseptikin vielä kertauksen vuoksi:
Kuorrutetut patonkiviipaleet

1 patonki
1 tlk tomaattimurskaa
1 rasia anjovista
2 rkl kapriksia
1 valkosipulinkynsi
1 1/2 rkl oreganoa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 pussi mozzarellaraastetta

Patonki halkaistaan ja leikataan vinoiksi viipaleiksi. Tomaattimurska valutetaan, minkä jälkeen sekoitetaan sen joukkoon viipaloidut anjovisfileet, kaprikset & mausteet. Seos levitetään patonkiviipaleille ja päälle ripotellaan juustoraastetta. Kuorrutetaan 250 asteessa 5-10 minuuttia. Sopii hyvin myös pikkulämpimäksi tai alkuruuaksi.

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Perunalastut

Kun ketsuppikeskustelu eteni pohtimaan sitä, mitä perinteisesti kaupasta hankittavia tuotteita voi tehdä uskottavasti kotioloissa, päätimme kokeilla useassakin lähteessä reseptoituja perunalastuja. Valmistaminen oli äärimmäisen yksinkertaista ja lopputulos ehkä yllättävänkin herkullinen! Uunista noukitut sipsit vastasivat lähinnä kaupan Kartanon perunalastuja ym. hieman rouheampaa tavaraa kuin Pringles-henkiset tärkkelysmassapuristeet.

Yhdestä suurehkosta perunasta tuli aika tasan pellillinen lastuja. Pesin ja harjasin perunan, mutten kuorinut. Siivutin potaatin juustohöylällä varsin ohuiksi lastuiksi, jotka sitten asettelin vieri viereen pellille leivinpaperin päälle. Varmaan tähän tarkoitukseen löytyisi häävimpikin keittiölaite, mutta arkinen juustohöylä tuntui tekevän oivaa siivua. Sivelin perunat kauttaaltaan kevyelti oliiviöljyllä ja rouhin pintaan suolaa & pippuria. Toisessa kuvassa on juuri tässä vaiheessa olevien perunaviipaleiden loputon jatkumo uunipellillä. Myös tilliä, chiliä, yrttejä ym. voi ja kannattaa varistaa perunoiden pintaan, jos tykkää maustelastuista. Meillä Rosmariini on jos minkälaisten maustesipsien perään. Itse suosin perinteistä, suolalla maustettua varianttia.

Paistoin pellillistä 180-asteiseksi lämmitetyssä uunissa ylätasolla aika tarkkaan 20 minuuttia. Paistoaika riippuu lastun paksuudesta eli käytännössä juustohöylästäsi. Valmista on, kun pinta saa aavistuksen ruskeaa väriä muttei vielä pala karrelle. Tarkkana poikana viimeistelin tuotteiden esteettisyyden vielä valuttamalla talouspaperin päällä kuiviksi ne yksilöt, joiden pinnalla oli uunista otettaessa jäljellä näkyvää öljyä.

Uunituoreet naksut tosiaankin yllättivät pastanjauhajat vastaamalla ihan kelpo lailla kaupan tavaraa. Lienee ajattelematon tai liian kokeilunhaluton kokki sisällemme aina kuvitellut, että sipsi on mahdollista valmistaa vain sipsitehtaassa. Alakuvasta näkyy, kuinka läpikuultavan rapsakoiksi oliiviöljy ne uunissa paistoi. Ja ei, ne eivät palaneet hassun pistemäisesti karrelle vaan mustat täplät ovat pippurirouhetta.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Tomaattiketsuppi

Pastanjauhantajaostomme taitaa olla aika huono talven varalle tallettaja, mutta tomaattia on kiva säilöä muodossa jos toisessakin. Aloitin tomaattien säilöön panemisen keittelemällä eräänä päivänä ketsuppia. Ohje on ilmeisesti peräisin jostain taannoisesta Hesarista. Meidän käyttöömme sen luovutti reseptiä testannut iki-ihana tiv, jolla näitä hyviä ruokaideoita riittää. Tämä ketsuppi oli nimittäin aivan erinomaisen herkullista. Maustekimara oli varsin monipuolinen ja viinietikka toi lopputulokseen mukavasti särmää:
Ketsuppi

1 kg kypsiä tomaatteja
1 iso sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
2 dl sokeria
2 dl viinietikkaa
2 rkl siirappia
2 tl suolaa
1/4 tl kanelia
ripaus kardemummaa, neilikkaa, cayennepippuria, mustapippuria ja valkopippuria

Huuhtele ja kuivaa tomaatit. Lohko tomaatit ja poista niistä kanta. Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna sipulit. Poista paprikasta kanta ja siemenet ja leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi.
Mittaa kattilaan viinietikka, sokeri ja siirappi. Kuumenna. Lisää joukkoon paloitellut kasvikset ja mausteet. Kiehauta seosta runsaan tunnin ajan eli kunnes kasvikset ovat täysin pehmenneet ja seos on hieman kiinteytynyt. Soseuta huolellisesti. Jos seos ehtii soseutumisen aikana jäähtyä, kuumenna se vielä kattilassa. Tölkitä kuumana kuumennettuihin tölkkeihin. Ketsuppi säilyy viileässä kuukausia.
Kuvitus antaa ehkä vähän väärän kuvan ketsupin rakenteesta, joka oli kyllä hyvinkin ketsuppimainen. Osa itse kasvatelluistakin tomaateista päätyy väistämättä säilykepurkin pohjalle, mutta siitä lisää jonain toisena päivänä.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Ihanaiset omenamunkit

En ole oikein koskaan tykännyt perinteisistä munkeista, enkä ole niitä omatoimisesti koskaan tehnytkään. Tiedän kyllä periaatteessa miten homma sujuu, kun lapsuudenkodissani munkkien tekoa harrastettiin aika ajoin ja harrastetaan tiettävästi edelleenkin. Munkkien sokeroiminen oli monta kertaa minun vastuullani, vaikka en hommasta olisi erityisemmin perustanutkaan.

Onneksi näissä omenamunkeissa idea oli vallan toinen, eivätkä nämä muistuttaneet perinteisiä munkkeja lainkaan. Kyseessä olivat ennemminkin taikinapäällysteiset omenat. Omppu hautui kuoren sisällä uskomattoman ihanaksi, ja hyvän jätskin kanssa nautittuna tämä oli kyllä makunsa puolesta melkoinen huippukokemus. Tosin taikinasta ei minun käsittelyssäni tullut ainakaan näin ensi yrittämältä paras mahdollinen. Munaa lurahti joukkoon ehkä hieman liikaa (puolitin ohjeen) ja taikina jäi turhan löysäksi sillä seurauksella, että taikinalevyt tahtoivat juuttua leivontavaiheessa pöytään kiinni. Varsinaisesta taikinakuorestakin taisi tulla vähän turhan paksu. Ja nyt kun itsekriittisesti tarkastelen tuota munkista otettua kuvaa, niin tekeleen ulkonäkö muistuttaa lähinnä möhköfanttia (huoh).

Mutta pienistä kohelluksista huolimatta kyseessä oli kyllä varsin vaivaton jälkkäri, joten kannattaa kyllä kokeilla, mikäli uunissa paistettu omena kutkuttelee vähänkään makuhermoja:
Omenamunkit

taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2-3 rkl sokeria
200 g margariinia tai voita
1 muna
6 pienehköä omenaa
täyte:
6 tl mantelirouhetta
6 tl fariinisokeria
päälle:
1 muna ja raesokeria

1. Sekoita jauhot ja sokeri ja nypi joukkoon rasva. Lisää nopeasti sekoittaen muna. Tee taikinasta tanko ja laita jääkaappiin viilenemään noin tunniksi.
2. Huuhtele omena ja poista siemenkota. Jaa taikina kuuteen osaan ja taputtele palat jauhotetulla pöydällä pyöreiksi kiekoiksi. Nosta kunkin kiekon keskelle omena ja siemenkodan tilalle täytteeksi teelusikallinen mantelirouhetta ja fariinisokeria. Kääri taikina omenan ympärille ja painele taikina tiivisti kiinni etenkin saumakohdista. (Tässä vaiheessa munkit voi tarvittaessa laittaa jääkaappiin paistamista odottamaan.)
3. Voitele munkit munalla ja koristele raesokerilla. Voitele vuoka ja paista munkkeja uunin keskitasossa ensin 250°:ssa 5 minuuttia. Säädä sitten lämpö 170 asteeseen ja paista vielä hiukan yli puoli tuntia.

Ja tässä vielä reseptin lähettäjän omat kommentit ohjeesta:
Itse käytin mantelien puutteessa rouhittuja maapähkinöitä ja fariinisokerin tilalla kaneli-sokeriseosta. Omena ja kaneli kun ovat niin hyviä kavereita. Uskoisin, että myös inkivääri toimisi tässä mainiosti. Omenoista tulee paiston jälkeen todella kauniita. Ne voisi koristella vielä esimerkiksi tomusokerilla ja kinuskikastikkeella, jos haluaa juhlavamman lopputuloksen. Taikina ei ole ollenkaan makea, joten makea lisuke sopiikin mainiosti. Itse söin munkkini haaleana vaniljajäätelön kera. Yhdistelmä oli klassisen maukas! Omenasta tulee ihanan mehukas, kun se paistetaan kokonaisena.
Kiitokset ohjeesta Tumokulle!

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Omppuaika

Vaikka olenkin näin vanhemmiten kehittynyt melkoiseksi kesäihmiseksi, niin kyllä syksyssäkin on puolensa. Niin kuin nyt vaikka nuo kotimaiset omenat.

Täällä Oulun korkeudella ei omenapuita mahda kovinkaan monella pihalla kasvaa. Kun olin pieni, pihallamme kyyhötti kamalan käkkyräinen omppupuu, jonka pikkuruisista ja kitkeristä hedelmistä syntyi ainoastaan omenahilloa. Etelä-Suomen sukulaisilta tuli onneksi joka syksy postin mukana pahvilaatikollinen oman puun makoisia omenia. Olihan se juhlavaa.

Törmäsin parisen viikkoa sitten eräässä oululaisessa puistossa omenapuuhun, joka oli täynnä ihania punaisia omenoita. Mahtaakohan kukaan poimia niitä sieltä pois? Kuvissa esiintyvät omput ovat peräisin Oulun torilta.

Jos joku kaipailee omenapiirakan ohjetta, niin Ketun keittiöstä näytti löytyvän vallan makoisalta kuulostava kokeilu. Mustikkapiirakan ohjetta voi puolestaan haeskella vaikka Sorsanpaistajalta.

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Savustettu lohi

Tajusimme hämmästykseksemme, ettemme olleet uutukaisesta savustuspöntöstä huolimatta savustaneet lohta koko kesänä! Asia korjattiin pikimmiten, välineenä vajaan kilon pätkä lohifilettä.

Suolasin lohen suhteellisen kevyesti hienojakoisella suolalla (suoraan myllystä), koska oli jo ilta ja sen verran nälkä, että grillin ääreen oli syytä kiirehtää. Jos olet itse ajan suhteen paremmassa asemassa, lohelle voi ripotella karkeampaa merisuolaa vaikka heti aamulla, jos aiottu grillausajankohta sijoittuu iltaan. Kala kylmään, ja suola imeytyy vähitellen. Savupönttöön asettelun hetkellä voi sitten pyyhkäistä tai huuhtaista ylimääräiset suolarakeet pois.

Suolasta

Seuraa suolapaatosta. Jos on hirveästi verenpainetta tai tykkäät tehdä juuri niin kuin valistus sanoo, hyppää yli! Hämmästyttävän moni on nimittäin sisäistänyt 80-90 -lukujen suolaukaasit ja pelotteluvalistuksen niin hyvin, että useat jo vähän iäkkäämmätkin syövät ihan mitäänsanomattoman makuista, täysin suolatonta ruokaa! Meidänkin taloudessamme jouduttiin ihan hiljan opettelemaan suolan käyttö uudelleen oikein tarkoituksella, kun olimme kuuliaisina imeneet ravintovalistuksen. Emme lisänneet suolaa ikinä emmekä yhtään mihinkään. Aikoinaan alkukotoa muuttaessa hankittu suolapurkki oli vielä joitamia vuosia sitten lähes täysi. Nyt olemme hipi hiljaa noruttaneet sitä takaisin lautaselle - ja voi pojat että on alkanut löytyä makua hyvin miedoistakin raaka-aineista! Suola jotenkin oikein kaivaa lihan, kalan ja kasvien maut pintaan. Suosittelen suolaamista!

Ja taas kalasta

Kalaan siis suolaa maun mukaan. Liioitella ei tietenkään tarvitse. Merisuolaa käytettäessä hyppysellinen on hyvä määrä. Hienorakeista suolaa kannattaa laittaa vieläkin vähemmän. Grillin lämmetessä (esilämmitys aina täysillä ja kansi kiinni, jos grilli pelaa kaasulla) on hyvä hetki valmistella savustuspönttö. Pohjalle asetellaan pari sokeripalaa ja vajaa kourallinen vedessä liotettua (1/2 h on hyvä liotusaika, mutta kiireessä olen pärjännyt vähemmälläkin) savustuspurua. Savun maun voimakkuutta voi säätää purujen määrällä. Mitä enemmän puruja, sitä voimakkaampi maku. Kourallinen voi toisaalta olla hyvinkin vajaa, jos haluat kalaan vain miedon savuvivahteen.

Kun grilli on lämmin, laitetaan savupönttö tulille ja pienennetään lämpöä hieman. Puolivälin tienoilla tai jonkin verran yli on hyvä lähtökohta. Ainakin meidän kaasugrillimme on todella herkkä tuulelle ja keliolosuhteille. Jos on hiemankin vilpoisampi ilma, potkua saa vääntää nupeista reilusti enemmän kuin kesähelteillä.

Tämänkertainen lohi (hieman vajaan kilon file) oli noin 40 minuutin savustelun jälkeen aivan täydellinen! Pinta oli rapsakan kuiva ja sisus harvinaisen mehukas, muttei enää lainkaan raa'ahtava. Kypsennyksen vaatima aika vaihtelee kovasti grillin ja kalan mukaan. Pöntössä on savustuspussiin verrattuna se etu, että kalaa voi välillä kurkkia. Tämä etu kannattaa käyttää hyväkseen ja tarkkailla silloin tällöin kypsymisen etenemistä. Maistellakin saa!

Ja vielä puruista

Suomessa "savustuspuru" on jostain syystä täysin sama ilmaus kuin "leppäpuru". Kaikki eivät varmaan edes kuule eroa. Puu on aina leppää. Ulkomaan väki ei kuitenkaan tunnu näkevän puukysymystä ihan näin yksioikoisesti. Ylin grillausauktoriteettini Weber kertoo mm. että kirsikka- ja omenapuut antavat makeahkon, hedelmäisen savuaromin ja sopivat mainiosti lihalle ja linnuille. Viinitynnyrin lastuja suositellaan naudanlihan, kalkkunan, kanan ja juustojen(!) savustukseen. Niistä luvataan irtoavan erikoinen, tammen ja viinin suuntaan vivahtava savuaromi.

Lohelle sen sijaan suositellaan kuin suositellaankin juuri leppää. Itse asiassa Weber ei listaa lohta minkään muun puulajin kohdalla. Sen kerrotaan käyvän myös muille kaloille sekä kanalle ja possulle.

Olisikohan ongelma sittenkin niin syvällä, että Suomessa on totuttu savustamaan kotikutoisesti lähinnä vain kalaa - ja juuri sen takia jo tarhaikäisten alitajuntaan taotaan lukuisilla kesämökeillä järviemme rannoilla joka kesä, että se on sitten leppää, jos joskus jotain savustat!

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Kanagumbo

Pastanjauhajilla on ollut viime viikkoina pakasteessaan sattuneista syistä tavallista enemmän makkaraa, minkä takia olen katsastellut tässä ohjeita semmoisiin sapuskoihin, joissa kyseinen tuote esiintyisi edes jossain muodossa. Tämä gumbo kiinnitti eräässä keittokirjassa huomioni. Harmi vain, etteivät makkarat olleet savustettuja eikä minulla ollut tietenkään okraakaan. Mistäköhän semmoistakin voisi Oulussa ostaa - jostain Kauppahallin etnopuodista kenties. Joka tapauksessa ihan mainiolta maistuvaa kanapataa:
New Orleans Chicken Gumbo (Kanapata New Orleansin tapaan)

4 rkl öljyä kanan ruskistamiseen
7 dl tuoretta kananlihaa paloina (n. 300 g)
100 g andouille-makkaraa tai jotain muuta savustettua makkaraa, esim. keilbasaa
runsas 1 dl silputtua sipulia
2 hienoksi silputtua valkosipulinkynttä
runsas ½ dl varsiselleriä ohuina suikaleina
6 rkl öljyä suurukseen
4 rkl vehnäjauhoja (6 rkl, jos okraa ei ole)
7 dl kanalientä
275 g tuoretta tai pakastettua okraa viipaleina (voi jättää pois)
runsaat 2 dl pilkottua vihreää tai punaista paprikaa; poista siemenet
5 dl tuoreita tai säilöttyjä tomaatteja; kuori, poista siemenet ja pilko
3 ½ dl keitettyä valkoista riisiä

Mausteseos:
1 laakerinlehti
½ maustemitta cayennepippuria
1 kukkurallinen maustemitta kuivattua timjamia
1 kukkurallinen maustemitta kuivattua oreganoa
1 kukkurallinen maustemitta kuivattua basilikaa
1 tl suolaa

1. Sekoita mausteet pienessä kulhossa ja pyörittele kananpaloja seoksessa niin, että palat peittyvät kokonaan.
2. Kuumenna öljyä paksupohjaisessa kattilassa, kunnes se on todella kuumaa, 200-asteista, Ruskista kananpalat yhdessä mausteiden kanssa, alenna sitten lämpöä ja paista jälkilämmöllä 6-8 minuuttia. Lisää makkara, sipuli, valkosipuli ja selleri ja paista jatkuvasti sekoittaen, kunnes sipuli on pehmennyt, mutta ei ruskistunut. Kaada kaikki kulhoon ja pese pannu.
3. Kuumenna suuruksen öljy keskilämmöllä. Sekoita jauhot öljyyn ja jatka sekoittamista kattilan pohjaa pitkin, kunnes suurus on tumman ruskeaa ja sen tuoksu muistuttaa pähkinää.
4. Lisää kanaliemi ja kananpalaseos, okra, paprika ja tomaatit. Kiehauta ja anna kiehua matalalla lämmöllä noin 30 minuuttia ilman kantta. Jos haluat keittoon kalaa tai äyriäisiä, anna niiden kiehua noin 5 minuuttia kiehumisen lopulla. Jos keitto on liian paksua, ohenna sitä kanaliemellä.
5. Aseta riisiä lämmitettyjen lautasten tai kulhojen keskelle ja kaada gumbo ympärille.
Resepti on kirjasta Parhaat sopat ja salaatit.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Sipulitäytteinen jättileipä

Kuvassa viikonloppuna leivottua leipää, jossa oli näköä, kokoa ja ennen kaikkea makua. Ehkä parasta omatekoista leipää, jota kotiuunistamme on ruokapöytäämme kulkeutunut. (Siitäkin huolimatta, ettei lämpimien ilmojen takia päästy tekemään näitä leivinuunissa.)
Sipulileipä

1 annos leipätaikinaa(*
4 punasipulia kuorittuina ja viipaloituina
2 valkosipulia kynnet kuorittuina ja viipaloituina
10 rkl balsamiviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
1 pieni kourallinen tuoretta timjamia (nypi lehdet ja murjo ne)
vehnäjauhoja

Tee leipätaikina ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (tähän menee puolesta tunnista tuntiin). Kun taikina on nousemassa, pane uuni lämpenemään 190 asteeseen. Pane kaikki muut ainesluettelon aineet, paitsi jauhot, pieneen uunivuokaan ja paista uunissa puoli tuntia. Anna jäähtyä ja pilko sitten hienoksi.
Painele ilmat pois kohonneesta taikinasta ja kauli se sitten jauhotetulla pöydällä pyöreähköksi noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Levitä sille sipuliseos ja kääri levy rullaksi. Käännä rullan päät leivän alle. Kääntele rulla sen muotoiseksi kuin haluat. Nosta öljytylle ja jauhotetulle pellille. Tee leipään viillot veitsellä ja anna nousta kaksinkertaiseksi.
Paista uunissa 220 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes leivän pinta on rapea ja ruskistunut ja pohjaan koputettaessa kuuluu ontto ääni.
Resepti on otettu Jamie Oliverin kirjasta Jamien keittiössä. Samaisesta kirjasta tehtiin lisäksi tomaattisia vuokaleipiä, jotka näyttivät tältä:


(* Leipätaikinaan tarvitaan: 50 g tuoretta tai 2 x 11 g kuivahiivaa, 2 rkl hunajaa tai sokeria, 6 dl leivontalämpöistä vettä, kilo puolikarkeita vehnäjauhoja, 1 rkl suolaa, lisäjauhoja leipomiseen ja jauhottamiseen. Taikinan tekotapa tuntuu olevan joka ohjeessa hitusen erilainen. Meillä se tehdään simppelisti näin: kuivat aineet laitetaan ensin yleiskoneen taikinakulhoon, jossa ne pyöräytetään nopeasti sekaisin. Kosteat aineet (tai pelkkä lämmitetty vesi, jos et käytä tuorehiivaa tai hunajaa) kaadetaan tämän jälkeen hitaasti mukaan, koneen käydessä koko ajan. Nestemäärä kannattaa arvioida silmämääräisesti, se kun voi vaihdella jauhotyypin mukaan. Hyvä taikina on melko kosteaa ja notkeaa, muttei tartu kamalasti käsiin. Taikinaa pyöritetään koneessa kymmenisen minuuttia, jotta siihen syntyy hyvä sitko. Sitten ollaankin valmiina kohotuspuuhiin.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Uunipunajuuria ja vähän muutakin

Tässä vielä pari sapuskaa peijaispartyjen kylmien alkupalojen osuudesta. Tämmöisiä haudutettuja punajuuria söin vähän aikaa sitten yhdessä ravintolassa jonkin liharuuan lisäkkeenä, ja olen siitä lähtien haaveillut niistä lähes lakkaamatta. Resepti on peräisin Ruokamaailmasta:
Uunipunajuuret (4 annosta)

4 punajuurta
(foliota)

Pese punajuuret, kääri folioon ja kypsennä uunissa 200 asteessa kypsiksi, noin kaksi tuntia. Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi.
Punajuuria ei kannata paistaa liian pehmeiksi, joten paistoaikaa ei kannata kamalasti ylittää. Etenkään jos punajuuret eivät ole ihan mahdottoman isoja.

Sitten vielä ohje kurkkukaviaariin, jota opin tekemään jo joskus peruskoulussa. Annos on aika pieni, joten jos syömämiehiä on enemmälti, ohje kannattaa tuplata tai triplata. Salaatti on erityisen hyvää blinien seuralaisena:
Kurkkukaviaari

1 herkkukurkku
1 keitetty muna
pala paprikaa
Kastike:
1/2 dl kermaviiliä
hiven valkopippuria
(1/4 tl suolaa)
1/4 tl sokeria

Kurkku ja paprika kuutioidaan ja keitetty muna hienonnetaan. Kastikeainekset sekoitetaan ja yhdistetään muiden ainesten joukkoon.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Riistalihapullat

Tein viikonlopun hirvibileisiin pikkusatsin lihapullia. Aluksi suunnitelmissani olivat poropyörykät, mutta kun jauhettua poronlihaa tuntui olevan sangen huonosti saatavissa, hommasin sitten puoli kiloa hirven jauhelihaa. Pyörylöiden ohje on peräisin Lena Holmsäterin kirjasta Riista. Uusia metsän makuja:
Riistalihapullat

3 salottisipulia tai 1 keltasipuli
1 rkl voita
½ dl korppujauhoja
1 dl vettä
500 g riistajauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria

Hienonna sipuli ja kuullota se voissa. Anna jäähtyä. Liota korppujauhoja muutama minuutti vedessä ja sekoita ne sitten jauhelihan, sipulin, suolan ja pippurin kanssa. Pyörittele pulliksi kostutetuin käsin. Paista lihapullat voissa.
Hirvi on lihana aika kuivaa. Lopputulosta olisi saanut kenties mehevämmäksi, jos olisi lisännyt taikinaan vaikka pekonisilppua. Vai olisikohan hirveä kannattanut yhdistää jonkin hieman rasvaisemman lihan kanssa - mene ja tiedä.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Hirvipeijaiset

Meille on muodostunut tavaksi järjestää muutamien ystävien kanssa ajoittain kekkereitä jonkin, tavallisesti hyvin epäajankohtaisen tai muutoin sopivasti nyrjähtäneen teeman ympärille. Tällä kertaa päätimme järjestää hirvipeijaiset, vaikka jahtikausi on käsittääkseni vasta tuloillaan.

Peijaiset potkaistiin käyntiin tyrnisnapsilla, joka koostui tyrnimehusta ja viinasta, suhteessa 1:1. Näin retrospektiivisesti kun miettii, snapsi olisi ollut tasapainoisemman makuista, jos tyrnimehua olisi ollut hieman vähemmän. Sen verran kipakan terveelliseltä se nimittäin maistui.

Alkuun nautittiin lajitelma kylmiä alkupaloja, joista ainakin uunipunajuuriin ja hirvenlihapulliin palataan piakkoin reseptien muodossa. Pääruokana oli itsestäänselvästi hirvikeittoa. Lihan hankinta on tässä vaiheessa vuotta haasteellista, mutta tuttavamme onnistui junailemaan meille muutamien mutkien kautta sopallisen hirveä.

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Aurajuustoinen kinkkupasta

Etsiskelin muutama viikko sitten Aurajuuston sivuilta ideoita homejuustowokkiin. En löytänyt, mutta otin sitten kokeiluun tämmöisen aurajuustoisen kinkkupastan. Aluksi arastelin laittaa soosin sekaan kokonaisen aurakolmion, mutta ei se loppujen lopuksi edes maistunut lopputuloksessa kovinkaan paljon. Pastan lisäksi sapuskaan tarvittiin:

1 kolmio Aura-juustoa
1 kokonainen purjo
n. 300 g savukinkkua
2 purkkia kevyt Creme Fraichea

Purjo pikotaan oliiviöljyä sisältävään kattilaan ja freesataan hyvin, Aura-juustomuruset ja kinkkukuutiot lisätään joukkoon. Lopuksi sekaan Creme Fraichet ja kuumennetaan kevyesti. Rouhitaan sekaan runsaasti mustapippuria. Nautitaan tagliatellen kanssa parmesaanilla päällystettynä.

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

Tonnikalapihvi grillistä

Vielä ehtii grillaamaan! Grillisuosikkiemme listalla on jo useamman kesän uiskennellut tonnikala. Kun fileen grillaa kuumassa ja tosi nopeasti molemmilta puolilta, se säilyy keskeltä sushimaisen raakana ja raikkaana. Lopputulos on todella kepeän kesäinen - ja kun seuraksi kaataa vielä raikkaan, melkein jääkaappikylmän valkoviinin, yhdistelmä tekee kesän vaikka syyssateeseen.

Joissakuissa tällainen lähes tuoreena syöty kala tuntuu herättävän ennakkoluulon alkuja. Tonnikalaa voi kuitenkin syödä turvallisin mielin vaikka täysin raakana, kunhan varmistaa, että kaupan myymä tuote on tuoretta ja kala pysyy kylmässä siihen asti, kunnes grillin ritilä piirtää sen pintaan herkulliset viirunsa. Mikään ei tietenkään estä grillaamasta kalaansa kypsäksi asti. Herkullista (ja jännästi mureaa) se on silloinkin!

Tonnikala on siinä mielessä kanan toveri, että sen oma maku on mieto ja taipuisa. Kummastakin voi nautiskella joko sellaisenaan tai ohjastaa aromia mausteilla haluamaansa suuntaan. Tonnikala ryhtyy nöyrästi monenlaisen maun kantajaksi. Mm. Thai-keittiö on siihen mieltynyt.

Tällä kertaa kalafileet grillattiin hyvin suoraviivaisesti. Tarkoitus on saada pinta rapsakaksi mutta säilyttää sisus mehevänä, joten nyt ajellaan niin täysillä kuin grillisi vain suinkin suostuu puhkumaan! Kyseessä on myöskin siitä harvinainen grillattava, että kantta ei kannata käyttää. Esilämmitä grilli kuumaksi ja säädä se täysille - hiiliversiossa ilmaventtiileillä ja kaasugrillissä kääntämällä kaikki nupit kaakkoon. Aseta (oliivi)öljyllä kevyesti sivellyt tonnikalat ritilälle ja grillaa pari-kolme minuuttia per puoli. Mausta lopuksi miedosti suolalla ja pippurilla. Kuten kuvasta näkyy, ripottelimme pintaan vielä ropsauksen kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniä. Nautimme kalan tuoreen salaatin ja valkoviinin kera.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails