maanantaina, lokakuuta 31, 2005

...kokkaa, bloggaa ja rokkaa

Kun kerran Pippurimylly heitti taannoisessa Tivoli-postauksessaan ilmoille musiikkisuosituksensa, niin suosittelenpa sitten vuorostani minäkin.
Itse saan omiin kokkailuihini (samoin kuin moniin muihin toimiin) lisäpontta Franz Ferdinandista, jonka uusimman levyn You Could Have It So Much Better lisäsin pari viikkoa sitten soittolistalleni. (Löytyy se levy toki levyhyllystäkin: taannoinen iPodien hankkiminen on oikeasti lisännyt pastanjauhajien levyjen ostamista eikä päinvastoin.)

Tämä on parasta:
Find me and follow me through corridors
Refectories and files you must follow
Leave this academic factory
You will find me in the matinee, the dark of the matinee
It's better in the matinee
The dark of the matinee is mine, yes it's mine

Eteläafrikkalaista kokkausta luvassa

Kotikeittiömme on ollut viimeisen viikon ajan minun osaltani valitettavan hiljainen. Nyt Rosmariini viettää kuitenkin ankaran työrupeaman jälkeen hyvin ansaittuja (?) vapaapäiviä. Päässä vilistävät jo tulevan marraskuun monet juhlat svenska dagenista martinpäivään ja siitä aina vaan Beaujolais-tunnelmaiseen hääpäivään sekä adventin alkamiseen. Juhlia ei ole koskaan liikaa. Toki arkisemmatkin keittohetket ovat pienperheessämme enemmän kuin tervetulleita.

Onneksi meillä on myös ihania ystäviä, jotka haluavat varmistaa, että ruokapajamme tehtailee suussa sulavia (?) herkkuja jatkossakin. Tällä kertaa tuliaiseksi kopsahti muun muassa eteläafrikkalainen keittokirja, jonka reseptejä pastanjauhajat esittelevät heti, kun saavat koottua hieman enemmän tietämystä aiheesta. Saisivatko viinihyllystämme löytyvät eteläafrikkalaiset viinit viimeinkin oman maan makuja kylkeensä?

Suunnitelmissa on myös videokokkaus-bloggausta ja ties mitä kaikkea. Odotamme (itsekin) jännittyneinä.

sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Juhlien jälkeen

Hyvät bileet. :) Osalla juhlijoista lienee tänään ollut käyttöä täältä löytyville resepteille? Tai sitten Kaenkky.com:iin listattujen yritysten palveluksille.

Omia kokkailuja luvassa taas ensi viikolla.

lauantaina, lokakuuta 29, 2005

Mielenkiintoisia ravintoloita Helsingissä?

Ajateltiin Rosmariinin kanssa käydä jonain lähiviikonloppuna oikein asiasta tehden ottamassa tuntumaa Helsingin uusiin tai muuten pirteisiin, raikkaisiin ja kokeilemisen arvoisiin ruokapaikkoihin. Töiden merkeissä etelässä tulee yleensä käytyä vain päiväseltään, jolloin mahaan jää korkeintaan nopea lounas ja lentokoneen keksit.

Osaisiko paikallisväki suositella tutustumisen arvoisia paikkoja? Jotain vinkeää? (Esim. Kynsilaukka on mielestämme hyvin vinkeä!) Myös kokkausväline- ja kahvialan puoteja saa suositella. Jos vielä joku sattuisi tietämään, mistä saa Illyn espressokuppeja...

Loppuun vielä pakko-anekdootti mainitusta Kynsilaukasta. Aterioimme siellä takavuonna ja henkilökunta suositteli listanlukua siivittämään "pohjoissuomalaista luomuolutta". Oulun omina tartuimme täkyyn oitis. Hämmästys oli melkoinen, kun pullot tuotiin pöytään ja etiketistä kävi ilmi, että panimo oli itse asiassa jossain Tampereen eteläpuolella! Siis hyvänen aika, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Kurpitsajuhla

Halloweenia (tai ainakin lähestyvää sellaista) vaan kaikille. Julkaisen juhlan kunniaksi omahyväisesti omankuvan näin etusivulla.

Halloween-reseptien kysyntä on kasvanut aina vaan. Ilmeisesti monet bilettävät sen kunniaksi Suomessakin.

Meilläkin on huomenna partyt. Eivät tosin halloween-sellaiset, mistä syystä tänä vuonna jää kurpitsakekkeri väliin. Lohdutukseksi muutama drinkkivinkki iskeviin pyhäinpäiväbileisiin.

Vinkki 1: Hyydytä vihreää viinaa (tai mehua) liivatteen avulla. Nostele hyytelöä lima-efektiksi lasin reunalle, lasiin tai boolimaljaan.

Vinkki 2: Ota ohut, puhdas lateksi/kumihansikas ja täytä se vedellä. Solmi hanska kiinni ja jäädytä pakastimessa. Kun vesi on kauttaaltaan jäässä, vedä hanska varovasti jääkäden päältä. Voit käyttää kokonaisuutta ensin lyhyesti hanan alla, niin hanska lähtee paremmin kädestä. Laita käsijää tai useampi boolimaljaan lillumaan. Tunnelmaa tulee ja juomakin pysyy hyytävänä. Halutessasi voit värjätä käsijään mehulla tai karamelliväreillä.

Vinkki 3: Boolia piristää muutama silmämuna. Laita jääkuutiomuotteihin mustikka per kuutio - tai vaihtoehtoisesti työnnä (kuorittujen) viinirypäleiden sisään suklaalastut. Näin saat hämäränhyssyssä kynttilänvalossa varsin uskottavia silmiä.

Nuo drinksuideat tuohon väliin heitti Pippurimylly. Minähän en meillä niin noista juomista perusta. :P

Aiheeseen sopiva reseptikimara löytyy täältä.

Etanapannu sinihomejuustolla ja valkosipulilla

Etanapannu on jo vuosia ollut tyypillinen alkuruoka oman rahan syöttölöiden listoilla. Silti en tunnu kyllästyvän siihen sitten millään! Jos ihan totta puhutaan, niin eivät ne itse etanat juuri miltään maistu, mutta valkosipulilla ja sinihomejuustolla maustettu voi ja vaalea leipä toimivat ihan älyttömän hyvin.

Alkuruokuudesta välittämättä teimme tällä kertaa muutaman pannullisen etanoita pienperheemme iltapalaksi. Päivä oli siinä mielessä merkittävä, että Rosmariini voitti pinttyneen etanaennakkoluulonsa ja söi kokonaisen yhden (1) kappaleen - ja huuhteli heti suunsa usemamalla kulauksella valkoviiniä. Askar on nopea, helppo ja palkitseva. Suuremmissa kaupungeissa etanoita löytynee tiskeistäkin - Oulussa on yleensä tyytyminen säilyketölkkeihin. Pienestä 24 etanan tölkistä jää yleensä annos pakkaseen toiseksikin kertaa.

Sinihomejuusto-valkosipulietanat, 2 * 6 etanaa

- 12 etanaa (tavallisesti pannu on "kuudestilaukeava" eli yksi pannu vetää kuusi etanaa)
- 100 g voita
- puoli punttia persiljaa, hienoksi hakattuna
- 70 g sinihomejuustoa
- n. 3 kynttä valkosipulia, hienoksi silputtuna (lyö kynttä vähän, jotta kuori irtoaa ja siivuta sipuli sitten niin ohueksi kuin tolkun vaivalla saat)
- ripaus suolaa myllystä

Kuten kirjoitettua, tämä ruoka valmistuu nopeasti, joten kannattaa aloittaa laittamalla uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita sen jälkeen kaikki ainekset (paitsi etanat) pieneen kulhoon. Pyörittele esim. lusikalla hetki niin, että saat tasaisen maustevoin. Operaatiota helpottaa, jos otat voin jääkaapista jo vähän etukäteen. Jos et pidä sinihomejuustosta tai valkosipulista, resepti taipuu kyllä muunnelmiin. Esimerkiksi joissain ohjeissa sinihomejuuston asemesta on käytetty parmesaania.

Laita etanoita pannuun yksi jokaiseen koloon. Jos etanapannua ei komeroista löydy, pyydä sellaista ensi jouluna pukilta ja sovella sillä välin hieman (toimisikohan tosi pienet muffinsi/leivosvuoat?). Laita jokaisen etanan päälle reilu viipale maustevoita (kunnon kukkura teelusikallinen). Sitten vain pannu uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Kannattaa tarkkailla loppuvaiheessa pannun pintaa. Voin sisältämä juusto saa hieman ruskistua, mutta liika paistaminen saattaa käräyttää pinnan turhan mustaksi.

Etanoiden paistuessa voi paahtaa jo valmiiksi muutaman viipaleen vehnäpaahtoleipää, niin pääsee sitten viipymättä asiaan, kun herkku on valmis. Myös tuore patonki tai maalaisleipätyyppinen vaalea leipä toimii, mutta jostain syystä itse tykkään paahtoleivästä - ja nimen omaan rapeaksi paahdettuna. Syön etanan ensin leivän kulmalla ja kaavin sitten koloon jääneen, herkulliseksi maustuneen voin ahnaasti paahtoleivästä revityillä viipaleilla.

Juomaksi raikas valkoviini tai olut.

torstaina, lokakuuta 27, 2005

Keittokirjahankintoja

Täällä on tällä viikolla shopattu keittokirjoja.

Reseptikilpailumme palkinnoksi lähtee (tai ei lähde vielä vaan vasta joulukuussa) jollekin onnelliselle kirja nimeltään Annetaan muhia! 200 reseptiä keittiöön ja makuuhuoneeseen. Siinä yhdistyy kokkaaminen ja parisuhde samaan tapaan kuin Pastanjauhannassakin.

Jos kehtaisin vähän testailla tuota kirjaa etukäteen, voisin kokata omalle armaalleni vaikka Tahmasiipiä, Makeaa punasipulidippiä tai Aurinkokuivatuilla tomaateilla höystettyä kanagumboa. Slurps ja nam.

Tämä tyttö laskee nyt kaulimen ja kauhan käsistään ja hautautuu pariksi päiväksi työvuoren alle. Maistelkaa siihen saakka vaikka sivupalkkimme linkkauksia.

Niin, ja Pippurimylly voisi - mikäli kiireiltänsä ehtisi - kirjoittaa tarinan ruuasta, jota suostuin muutama päivä sitten maistamaan ensimmäistä kertaa. (Ja semmoisia ruokia, mitä minä en suostu syömään, ei todellakaan ole kovin paljon.)

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Paahdetut kastanjat

Meillä on jostain syystä tapana paahtaa aina lokakuun lopulla kastanjoita. Kai sitä kuvittelee saavansa sillä keinoin tuulahduksen kastanjanmyyjien kansoittamasta Keski-Euroopasta täällä Perämeren rannalla kärvistellessään. Lisäksi kastanjat ovat mukavaa ruokanäpertämistä isommallekin porukalle. Toimii kokemustemme mukaan vaikka jälkiruuan jälkiruokana.

Kun paahdoimme kastanjoita ekan kerran neljä vuotta sitten, käräytimme ne lahjakkaasti ihan mustiksi. Siitä opimme, että ohjeellista paistoaikaa ei kannata kamalasti ylittää.

Kastanjien suippoihin päihin tehdään ristiviillot, minkä jälkeen ne asetetaan uunipannulle merisuolaan suippo puoli ylöspäin. Viillot tehdään käsittääkseni sen vuoksi, etteivät kastanjat räjähtäisi uuniin. Kastanjat eivät ole omaan uuniimme koskaan lauenneet (ilmeisesti olemme muistaneet aina viillellä niitä), mutta kerran yksi onneton uuniperuna lenteli meillä pitkin (uunin) seiniä. Sen jälkeen olemme viillelleet nekin.

Suolan tarkoitus on ilmeisesti vain pitää kastanjat pystyssä (sain viime vuonna hieman palautetta, kun olin käyttänyt tarkoitukseen Maldon-suolaa). Omasta kaapistamme ei löytynyt tällä kertaa yllättäen merisuolaa, mutta rypistelty folio ajoi saman asian. Kastanjat kypsyvät 225 asteessa noin 20 minuutissa. Tässä vaiheessa kuori on lähtenyt hieman avautumaan ja sisus on mehevimmillään. Sitten ei muuta kuin kuorimispuuhiin!

Kastanjat tavataan nauttia sitruunavoin kanssa, mutta itse emme ole moista testanneet.

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Venäläisen keittiön reseptejä

Osaan kokata venäläisestä keittiöstä lähinnä stroganoffia, jota opeteltiin tekemään jo yläasteen kotitaloustunnilla. (Oi niitä aikoja!) Lisäksi teen toisinaan alkupalaksi smetanan ja hunajan kera tarjoiltuja suolakurkkuja. Ne tehdään yksinkertaisesti vain siten, että leikataan kurkut pitkittäin neljään osaan. Erilliseen kippoon smetanaa ja toiseen hunajaa, minkä jälkeen vaan noruttelemaan kippojen sisältöjä kurkkujen päälle.

Suolakurkkujen liitto smetanan ja hunajan kanssa on muuten ällistyttävän hyvä. Idean sain muutama vuosi takaperin Oulun venäläisestä ravintolasta, jonka ruokalista on muuten todella viihdyttävä. Kotikokkien kannattaa käydä välillä syömässä ammattilaisten tekemää ruokaa, koska ravintoloista saa aina uusia ideoita omiinkin kokkailuihinsa.

Mutta siis, itse asiassa tarkoitukseni oli vain sanoa, että venäläisen keittiön herkkuja esitellään tarkemmin Kuusenkerkässä, johon on koottu aiheesta - samoin kuin venäläisistä ruokailutottumuksista laajemminkin - melkoisen maittava tietopaketti.

Herkullisia blogeja

Kun kerran tähän on pakko osallistua, niin mitenpä siitä tämmöinen keskimääräinen pastanjauhaja tohtisi kieltäytyä. Sikäli oli hauska käydä kurkkimassa entuudestaan tuntemattomia blogeja, että satuin heti alkuun vanhan opiskelukaverini blogiin. Myös yksi toinen tänään korkattu blogi jostain top-listan häntäpäästä pääsi saman tien lukulistoilleni, joten ei mikään hullumpi tulos.

Ja jotta ruoka saataisiin tähänkin postaukseen, kannattaa käydä maistelemassa tiramisua, kookosta sekä herkkua. Lisäksi kannattaa näin työpäivän keskellä viettää ikuista kahvitaukoa sekä haaveilla samalla miedosta marinadista.

Olen muuten hulluna sanojen etymologioihin, minkä takia vilkuilen aina mielelläni Raholan syötäviin sanoihin. Marinointikinhan on ilmeisesti alun perin tarkoittanut (lihan) merikelpoiseksi tekemistä. Lisäksi tämä oli minulle ihan uusi tieto - joskaan tuo nyt ei millään tavalla liity ruokaan tai syömiseen.

Lihapata burgundilaisittain

Pataruoat tuovat lohtua syksyn ja talven kylmyyteen. Ilmojen viiletessä on alkukantaisella tavalla mukava nostella höyryävästä padasta lautaselleen herkullista, tuhtia ja lihaisaa ruokaa. Teemme pataruoat kylminä vuodenaikoina yleensä leivinuunissa, jonka lämmittäminen vielä korostaa patojen lämpöistä turvallisuudentunnetta.

Burgundinpata on klassinen liharuoka, johon löytyy loputtomasti hieman erilaisia reseptejä. Tähän tapaan se tehdään meillä.

- reilu puoli kiloa paistia (esim. naudan sisäpaistia)
- 2 porkkanaa
- 2 sipulia
- 150-200g (savu)pekonia
- 200 g tuoreita herkkusieniä
- muutama rkl tomaattipyrettä
- pullo punaviiniä (aivan halvimmatkin käyvät hyvin - jos haluat olla pilkuntarkka, valitse samasta maasta kuin ruokakin alun perin eli ranskalainen)
- loraus konjakkia
- 1-2 rkl lihafondia tai lihaliemikuutio
(- suolaa, pippuria, vehnäjauhoa, yrttimausteita, bouquet garni)

Pilko raaka-aineet: liha reiluiksi kuutioiksi, pekoni pieniksi viipaleiksi, sipulit lohkoiksi, porkkana viipaleiksi, sienet halki (itse kyllä tykkään jättää ne kokonaisiksi, niissä on siten jotenkin parempi meininki).

Seuraavaksi runsaasti makua antava vaihe: kaikki pataan menevät raaka-aineet käristetään ensin paistinpannulla pekonin rasvassa. Ruskista osa pekonista ja sen jälkeen pekonista irronneessa rasvassa sipulit. Siirrä sipulit uuninkestävään, kannelliseen pataan. Tee sama porkkanoille ja herkkusienille. Jätä pekonia kuitenkin myös lihojen ruskistukseen. Pyörittele paistikuutiot vehnäjauhossa ja ruskista nekin pekonista irronneessa rasvassa.

Kun kaikki on paistettu ja laitettu pataan, kannattaa paistinpannu vielä huuhdella tilkalla vettä ja kaataa huuhteluvesi pataan. Ruskistellessa siihen nimittäin kertyy koko lailla tiivistä hyvää makua, joka muuten menisi hukkaan!

Jauha sekaan suola & pippuri sekä haluamasi yrttimausteet. Periranskalainen laittaa mukaan bouquet garni -yrttikimpun, joka poistetaan padasta kypsennyksen jälkeen. Valmiita kimppuja ei perusmarketeista juuri löydä, joten laitoimme kimpun asemesta samannimistä kuivattua yrttimausteseosta. Se tuntui toimivan hyvin, samoin kuin aiemmilla kerroilla käyttämämme tuoreet ja kuivatut yrtit. Perinteinen bouquet garni koostuu persiljasta, timjamista ja laakerinlehdestä.

Lisää pataan muutama ruokalusikallinen tomaattipyrettä ja lihafondia (tai lihaliemikuutio) ja punaviiniä. Viiniä kannattaa laittaa ihan reilusti - niin, että muut ainekset peittyvät. Yksi pullollinen on tavallisesti ollut meidän padallemme ja reseptin koolle sopiva määrä. Jos viini loppuu, vedellä voi jatkaa. Kun runsas määrä viiniä kiehuu kypsennyksen aikana hieman kasaan, siitä tulee pataan uskomattoman täyteläinen, mukavalla tavalla tymäkkä maku.

Hauduta pataa uunissa (175-200 asteessa) tai leivinuunissa 2,5-3 tuntia. Padassa on syytä olla kansi - muuten neste haihtuu näin pitkässä haudutuksessa kuiviin. Loppuvaiheessa lihaa ja lientä kannattaa maistella, jotta haluttu kypsyys ja suolan/mausteiden määrä löytyy. Lihan tulee olla suussasulavan mureaa ja liemen pehmeän paksua, ei vetistä. Liemen maut tiivistyvät sitä mukaa, kun nestemäärä vähenee. Jos käy niin, että pata kuivuu liiaksi kesken kypsennyksen, lisää vettä. Vesi kannattaa lämmittää ennen lisäämistä. Näin kylmä vesi ei viilennä pataa ja hidasta kypsymistä.

Padan kanssa voi tarjoilla riisiä tai perunoita, ja meneepä se ainakin eväsrasiasta seuraavana päivänä ihan semmoisenaankin. Viinisuositus padalle löytyy täältä.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Ajaton uunilohi

Uunilohi on kiitollinen ruoka. Yksinkertaisimmillaan sen valmistaa todella nopeasti - ja sepä vielä onnistuukin miltei pomminvarmasti. Toisaalta uunilohi on kavala ruoka: juuri se nimittäin totutti pienperheemme joskus opiskeluaikojen loppupuolella juomaan viiniä ruuan kanssa arki-iltaisinkin. Mehevän kalan, kermaisen kastikkeen ja hieman kirpakan valkoviinin yhdistelmä on täysin vastustamaton.

Opiskeluaikoina laitoimme lohen yleensä peruna-sipulisilppupedille ja valelimme kokonaisuuuden kermalla. Sen jälkeen paistoimme sen rutikuivaksi. Itse asiassa söimme uunilohta niin paljon, että resepti jäi pitkäksi aikaa paitsioon. Nyt saimme Rosmariinin siskolta uuden ohjeen, joka taisi palauttaa lohen pöytäämme jälleen vakiovieraaksi. Tällä kertaa käytettiin valmiiksi maustettua ranskankerman tapaista valmistetta, mutta hyvää tulee perinteisellä ranskankermallakin.

Uunilohi

pätkä lohifilettä nälän mukaan, n. 200-300 g per ruokailija
pakastekatkarapuja
1 prk Crème Bonjour Cuisine Tatti-Herkkusientä
sitruunaa
suolaa
pippuria
(sipulia, tilliä)

Ota pätkä lohifilettä ja aseta se vuokaan, nahkapuoli alaspäin. Purista pinnalle sitruunan mehu ja jauha perään suolaa ja pippuria. Lohifile kannattaa suolata ihan reilulla kädellä - varsinkin, jos sitä ei paista läpeensä kypsäksi. Halutessasi voit laittaa kalan päälle tässä vaiheessa myös sipulia ja/tai tilliä. Levitä päälle Crème Bonjour ja jäiset pakastekatkaravut (lisäys myöhemmin: ravut kannattaa lisätä vasta myöhemmässä vaiheessa, että eivät ehdi liikaa sitkistyä).

Paista kalaa 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tasan puoli tuntia tuntui antavan meidän uunissamme juuri sopivan lopputuloksen vajaan kilon kalanpätkälle. Tarkka aika riippuu uunista ja lohesta. Jostain syystä suomessa pelätään jättää kalaa piirunkaan verran mediumiksi. Lohi toimii aavistuksen punertavana erittäin mehukkaasti, mutta kaipaa tällöin tosiaan ihan kunnon suolan. Muuten se maistuu jotenkin nuljulta.

Tarjoile uunilohi keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa. Ruokajuomaksi lasillinen tai kaksi hieman hapokasta valkoviiniä, esimerkiksi chardonnayta.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Ei meilläkään aina laiteta ruokaa

lauantaina, lokakuuta 22, 2005

Ruokaleffoja?

Ruoka on nyt muodikas aihe. Jamie Oliver sen pani alulle Kokkisodat, ruokalehdet sun muut ruokailmiöt vanavedessään. Yhtäkkiä ihmiset alkoivat säntäillä kaupoissa metsästämässä ciabattaa ja järjestämässä illalliskutsuja ystävilleen. (Me tietenkin joukon jatkona.;)

Ruoka on sen sijaan hyvinkin epämuodikas aihe mitä tulee vaikkapa laulujen sanoituksiin. Selailin nopeasti iTunesini musiikkikirjaston läpi, enkä kyllä ainakaan tähän hätään löytänyt yhtäkään biisiä, jossa puhuttaisiin ruuasta tai syömisestä. Viiniä, kahvia, yön viimeisiä drinkkejä sekä monia muita juomia lauluissa sentään kuluu. Ehkeivät katu-uskottavat popparit ja rock-nikkarit voi puhua teksteissään kovin maallisista aiheista - jos pitää välittää kuulijoille tuntemaansa maailmantuskaa, niin kuka silloin edes kaipaa sapuskaa? Kuvaavaa, että ainoa ruokamaininta, minkä nyt tähän hätään keksin, on Kolmannen naisen biisissä Äiti pojastaan pappia toivoi, jossa laitettiin sillivoileipää laulajan krapulaan.

Paitsi että onhan The Cardigansin I Need Some Fine Wine And You, You Need To Be Nicer:
Sometimes we talk over dinner like old friends
Till I go and kill the bottle,
I go off over any old thing,
Break your heart and raise a glass or ten
:)

Monissa kirjoissa ruoka sen sijaan on keskeisemmässä roolissa, samoin viime vuosina on tehty joitakin kivoja leffoja, joissa ruoka on ollut hyvinkin olennainen elementti. Ensimmäisenä mieleen tuli muutama kuukausi sitten nähty ranskalainen komedia Décalage horaire (itse tosin ranskaa autuaan osaamattomina vuokrasimme sen kotoisammalla nimellä Jet Lag), jonka pääosissa olivat Juliette Binoche (ei ollenkaan samanlaisessa roolissa kuin Sinisessä) sekä mielestäni ylettömän karismaattinen Jean Reno, joka näyttelee leffassa entistä kokkia ja esittelee sitä myötä yhdessä kohtauksessa myös kokkaustaitojaan. Mikäs sen hauskempaa.

Suomessa on tehty vielä enemmän ruokaan keskittyvä Gourmet Club, jonka on ohjannut Juha Wuolijoki ja jossa näyttelevät ainakin Hannu-Pekka Björkman ja Tapani Perttu. Oma ruokakerho olisi kyllä kiva, mutta ehkä se voisi toimia kuitenkin hieman eri periaatteella kuin tuossa leffassa. ;) Niin, ja viinileffoista pitää tietenkin mainita vastikään nähty Sideways. Tuota katsellessa kannattaa korkata itsellekin punaviinipullo.

Psst. Yleensä olen kyllä ihan perinteisten Hollywood-leffojen ystävä. Jostain syystä en nyt vaan keksinyt yhtäkään semmoista, jossa olisi keskitytty tavallista enemmän syömiseen. Frendeissä onneksi oli kokki ja siinä ohjelmassa jos jossakin tehtiin paljon ruokaa.

perjantaina, lokakuuta 21, 2005

All work and no play

Perjantai-ilta ilman kokkausta, mitä elämää se tämä tämmöinen on? Pippurimyllykin on töissä (onneksi on tuo varaversio), ja lisäksi Oulussa sataa räntää.

Onneksi työnteon lomassa voi hauskuuttaa itseään lukemalla menopaussista hykerryttävän hauskaa ruokakeskustelua.

Lisäksi muistuttelen lukijoitamme tuosta muiden juttujen alle vajonneesta reseptikilpailusta.

Texmex-ilta

Mikäpä sopisi paremmin lokakuun kylmeneviin iltoihin kuin mehevänmaukkaat tomaattisuutta ja cheddar-kastiketta tihkuvat texmex-herkut? (Kuulostikohan tuo nyt varmasti tarpeeksi perinteiseltä ruokajournalistiselta aloitukselta?) :-P

Noh, siis kyse oli texmex-illasta.

Texmex-illan alkupalaksi teen usein quesadilloja. Silppuan kaupasta ostettujen valmiiden tortillojen väliin (=joko yksi lätty puoliksi tai kaksi lättyä vastakkain) sipulia & salamia (tai kylmäsavuporoa) ja saatanpa roiskaista sekaan tomaattisalsaakin. Juusto on kuitenkin quesadillojen sielu: väliin ripotellaan kauttaaltaan juustoraastetta. Kun lätyt sitten paistetaan pannulla molemmilta puolilta, juuston on tarkoitus sulaa ja liimata puoliskot kiinni toisiinsa. Täytteeksi voi laittaa mitä-vaan-kaapista-löytyy ja mistä-itse-sattuu-tykkäämään, mutta älä unohda juustoa! Quesadillat kannattaa leikellä sormissa pideltävämpään kokoon ennen tarjoilua.

Helpointa on ostaa tietenkin alkupalaksi yksinkertaisesti vain pussillinen nachoja ja Old El Pason tomaattisalsaa. Itse addiktoiduin tomaattisäilykkeiden suurkuluttajana tuohon chilillä maustettuun salsaan siinä määrin, että katsoin parhaaksi opetella tekemään sitä itse. Käyttökelpoisen ohjeen löysin aikoinani Ruokalan reseptiarkistosta. Kastikkeen tulisuutta voi säädellä lisäämällä/vähentämällä chilin määrää. (Oman ruukkupuutarhamme chilit ovat aika tujakkaa tavaraa.)
Meksikolainen salsa

4 kpl kypsiä tomaatteja
2 kpl paprikaa
1 kpl sipuli
2 kpl punaista chiliä
1 kpl vihreä chili
3 rkl sokeria
1 rkl suolaa
2 tl valkopippuria
2 limen mehu
1/2 dl öljyä
2 kpl valkosipulin kynsiä

Hienonna sipuli ja paprikat, halkaise tomaatit ja poista siemenet. Halkaise chilit, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli.

Laita öljy kattilaan ja freesaa chilit. Lisää sipuli ja paprika ja anna hautua hetki niin että ne pehmenevät. Lisää valkosipuli ja mausteet lukuunottamatta limen mehua. Anna hautua hiljaisella tulella kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä. Käytä tomaattien sisustaa jos tarvitsee lisätä nestettä. Lisää limen mehu lopuksi ja jäähdytä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Pääruuaksi en tehnyt tällä kerralla mex-keittiön suursuosikkiani Chili con carnea - antaa sen siis vielä odottaa vuoroaan. Sen sijaan tein tätä juustonystävissä ihastusta herättänyttä Enchilada-apetta, joka sopii käsittääkseni kasvissyöjillekin (resepti on napattu Old El Pason reseptikirjasta 59 Golden Hits of Genuine Mex):
Cottage Enchiladas
8 Old El Paso Tortillaa
1 prk Old El Paso Green Chiliä (mikä on monien mielestä ihan liikaa)
2 dl juustoraastetta, esim. punal. emmentalia
500 g tuorejuustoa
1 maustemitta valkosipulijauhetta (itse korvaan valkosipulinkynnellä)
1/2 tl suolaa
1 mm valko- tai mustapippuria
Enchiladakastike:
1 prk Old El Paso Green Chiliä (ks. kommentti edellä)
1 puristettu valkosipulinkynsi
2 1/2 dl vettä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl öljyä
3/4 tl suolaa
1/2 tl oreganoa
1 mm jauhettua kuminaa
2 rkl Old El Paso Taco Sauce kastiketta
2 dl kermaviiliä
oliiveja
Gratinointiin:
2 dl juustoraastetta, esim. punal. emmentalia

1. Aseta uuni 225º:een.
2. Sekoita Green Chili, juusto, tuorejuusto, valkosipuli, suola ja pippuri kulhossa.
3. Jaa seos tortillojen päälle. Rullaa tortillat ja aseta uunivuokaan sauma alaspäin. (Rullat mahtuvat mainiosti oman lasagnevuokamme pohjalle.)
4. Sekoita kaikki Enchiladakastikkeen ainekset keskenään, paitsi kermaviili ja oliivit, kattilassa. Anna kiehua ilman kantta noin 10 minuuttia.
5. Lisää kermaviili ja oliivit kastikkeeseen, ja kaada kastike tortillojen päälle. Sirottele vielä juustoraaste päälle ja gratinoi uunissa noin 15 minuuttia.
6. Tarjoa Old El Paso Picante Salsan ja Thick'n Chunky Salsan, oliivien ja salaatin kanssa.
Mukavan texmex-aterian jälkiruuaksi sopii mainiosti kannullinen sangriaa (tai sitten emännän ideat loppuivat vain kesken tuossa vaiheessa).

Alkosta sai vielä jokunen vuosi sitten mainiota meksikolaista punaviiniä. Sen puutteessa texmexit voi huuhdella alas situunaviipaleen raikastamalla Sol-oluella.

PS. Tiedän, että tästä texmex-kikkailusta on vielä pitkä tie kuljettavana oikeaan meksikolaiseen keittiöön. Pitäisi ehkä toivoa joulupukilta aiheeseen perehdyttävää keittokirjaa, jotta voisimme tosissamme sukeltaa Meksikon makujen maailmaan. (Makumatka Meksikoon käy toki myös, sponsorit huomio!;)

torstaina, lokakuuta 20, 2005

Kuka halusikaan kanaa pestokastikkeessa?

Olemme seurailleet kiinnostuneina, mitä ruokaohjeita googlettamalla Pastanjauhantaan on päädytty. Suosikkeina vaikuttaisivat olevan tähän mennessä coleslaw-salaatti (se onkin kyllä hyvää) ja hyvänä kakkosena joko ravioliresepti tai pizzapohjaohje. Halloween-reseptien kysyntä on myös kasvanut viime päivinä. Pitäisi ehkä kysellä kalifornialaistuneilta kavereiltamme, mitä Halloweeninä on tapana syödä. Kurpitsapiiras tuli itsellä ekana mieleen, että ehkä sitten sitä.

Joku oli päätynyt tänne hakusanoilla "Kanaa pestokastikkeessa", mistä äkkäsin, että tuommoista sapuskaa emme ole ikimaailmassa tehneetkään. Pesto on hyvää ja kana on hyvää, joten saako niistä yhdistämällä vielä parempaa? Mutta miten lähteä toteuttamaan moista ateriaa? Mikäli kanaa (tai edes kanan rintafileitä) suunnittelee hauduttavansa pestokastikkeessa, niin pestokastiketta pitäisi olla tarkoitukseen valtavia määriä, mikä ei tunnu näin äkkiä ajatellen kovin mielekkäältä. Toki pestoa voisi vain sivellä kanan pintaan ja hauduttaa sitten jossain muussa (kermaisessa tai tomaattisessa) kastikkeessa, mutta olisiko kyse silloin enää varsinaisesti kanasta pestokastikkeessa? Ajattelen ehkä nyt turhan monimutkaisesti. ;)

No, pitää jättää asia mietintämyssyyn hautumaan. Sillä välin voi tyytyä roiskimaan pestoa pannulla paistetun lohifileen päälle - siinä se ainakin toimii mainiosti.

Sushin perusteet

Sushi on hyvää, raikasta, terveellistä ja nopeasti valmistuvaa ruokaa. Kevyen, hieman happoisen valkoviinin kanssa kokonaisuus hipoo täydellisyyttä. Miedot kalan ja muiden raaka-aineiden maut eivät peity perilänsimaiseen tapaan voimakkaiden kastikkeiden alle vaan tulevat riisin tukemina mukavasti esille omana itsenään.

Sushin tekeminen alkaa riisin keittämisellä. Valmista n. 200 g sushi-riisiä kahdelle hengelle. Riisi huuhdellaan ennen keittämistä esim. siivilässä hanan alla. Huuhtele niin kauan, että läpi virtaava vesi on kirkasta. Voit puristella riisiä varovasti kädellä, jotta se puhdistuisi nopeammin. Siivilöi lopuksi riisi kuivaksi ja anna seistä tunteroisen verran.

Laita riisi syvään kattilaan ja lisää 3 dl vettä. Käännä levy täysille ja laita kansi päälle. Kun vesi kiehuu, vähennä lämpöä hieman ja keitä 5 minuuttia. Käännä sen jälkeen lämpö minimiin ja hauduta kymmenisen minuuttia tai kunnes vesi on imeytynyt. Ota kattila tulelta ja anna riisin jäähtyä kymmenisen minuuttia.

Riisin jäähtyessä valmista etikka: sekoita pienessä kulhossa 3 rkl japanilaista riisietikkaa, 4-5 tl sokeria ja 2 tl suolaa. Sekoita, kunnes kaikki suola ja sokeri on liuennut.

Laita jäähtynyt riisi laakeaan astiaan ja pirskottele etikkaseosta päälle. Kääntele riisiä puulastalla niin, että etikka sekoittuu tasaisesti. Vältä kuitenkin ylenmääräistä riisin vispaamista. Perinteinen japanilainen tuulettaa tässä vaiheessa riisiä lehvällä, jotta se jäähtyy. Kotioloissa käytämme tuulettamiseen yleensä printattua ruokaohje-A4:ää - tai kun laiskottaa, annamme ajan hoitaa jäähdyttämisen.

Maki eli rullasushi. Laita merilevälevy (nori) alustalle kiiltävä puoli alaspäin. Bambumatto on kätevä makien rullaamisessa, mutta näppärä pärjää käsinkin. Levitä päälle ohut kerros riisiä. Riisi on melko puuromaista ja jos tuntuu, että se tarttuu liiaksi joka paikkaan, kostuta kädet kylmällä vedellä. Oikea riisikerroksen paksuus on sentti tai aavistuksen verran alle. Tässä meni taannoin jenkkien Fab 5 -ruokamieskin telkkarissa vipuun ja taputteli omaansa sellaisen kerroksen riisiä, ettei saanut lopulta rullaa kasaan. Tee kuten oheisessa kuvassa ja onnistut varmasti. Ylin pari senttiä kannattaa jättää tyhjäksi, niin rullasta tulee kauniimpi.

Painele rullan alalaitaan (muutamia senttejä laidasta ylöspäin) pieni vako ja levitä siihen ohut kerros wasabi-tahnaa. Wasabi eli japanilainen piparjuuritahna on tosi voimakasta, eli kannattaa olla tarkkana! Ihan ensimmäistä kertaa sushia tehdessämme tahnaa hulahti liiaksi, minkä seurauksena olutta kului aterialla huomattavasti enemmän kuin olisi arki-iltana ollut tarpeen. Laita rullan alalaitaan haluamaasi täytettä ohuena suikaleena. Meillä rullat täytettiin tällä kertaa tonnikalafileellä ja kurkulla. Ne ovat hyvin tyypillisiä, mutta mielikuvitusta voi käyttää hyvinkin vapaasti.

Pyöritä levy tiukalle rullalle. Lopputuloksen tulisi olla jotakuinkin tämän näköinen. Jos teet kerralla useita rullia, laita valmistuneet saman tien jääkaappiin odottamaan. Raaka-aineiden tuoreus on sushissa tärkeää. Liika lämpö tai jopa liiallinen käsissä pyörittely vie kaikkein herkimmän raikkauden. Leikkaa lopuksi valmiit rullat makusi mukaan 2-3 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Terävä veitsi, jota vielä kostutetaan kylmässä vedessä joka viipaleen jälkeen, auttaa pitämään palojen reunat terävinä ja siisteinä.

Nigiri-sushi - eli riisipallo, jonka päälle on aseteltu pala kalaa, äyriäisiä, munakasta tai muuta täytettä. Vinkkejä voi hakea vaikka täältä. Muotoile riisistä kylmällä vedellä kostutettua kämmenpohjaa vasten pallo ja paina se soikeaksi. Valitse tai leikkaa sopivan kokoinen siivu täytettä (viereisen kuvan tonnikalafilepala on ärsyttävällä tavalla hieman liian pieni!) ja sivele sille ohuelti wasabia. Aseta täyte riisipallon päälle wasabipuoli riisiin päin ja paina kämmenpohjaasi vasten niin, että kokonaisuus on tiivis ja napakka. Ja taas - valmiit sushit heti kylmään odottamaan tarjoilua.

Esillepano. Sushi tavataan tarjoilla tiettyjen peruskujeiden säestämänä. Sushi-palojen kera tarjoillaan kupissa japanilaista soijakastiketta, johon paloja kastetaan ennen nauttimista. Lisäksi tarjoillaan garia, säilöttyä inkivääriä, jolla voi puhdistaa ja neutraloida suutaan eri makujen välillä. Lautaselle on tapana laittaa myös pieni nokare wasabia, jota kukin voi sekoittaa soijakuppiinsa makunsa mukaan. Samassa yhteydessä on syytä muistuttaa, että vastoin aiemmin kuvittelemaani ja sinänsä hyvin yleistä suomalaisen nuoren miehen luuloa, liioitellun väkevän ruoan syöminen ei pidennä penistä vaan ainoastaan hukuttaa raaka-aineiden herkät maut.

Sushin kanssa sopii mainiosti kevyt, tarjoilulämpötilaansa raikkaan viileäksi jäähdytetty valkoviini tai kylmä lager-olut. Japanilaiset nauttivat ateriansa usein vihreän teen kanssa.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

B.L.T.

B.L.T. on mainio klassikkosandwich, johon tarvittavat raaka-aineet ainakin muistaa helposti. Vinkki: ainesosien alkukirjaimet kätkeytyvät leivän nimeen. Suomessa leipää voisi kutsua PLT:ksi. ;)

B.L.T:eihin kannattaa hankkia
paahtoleipää
pekonisiivuja (lihatiskistä tai esim. HK:n Amerikan pekoni)
lehtisalaattia
tomaattia
majoneesia
pippuria
suolaa

Käristä pekonit pannulla. Tästä tuntuu olevan kahta oppisuuntaa: toiset laittavat pekonit kuumalle pannulle ("jotta tulee rapeaa") ja toiset kylmälle ("jotta rasva sulaa hitaasti ja paistaa pekonit rapeiksi"). Itse kuumennan valurautapannun melko kuumaksi niin, että kun pekonin laittaa pannulle, se tirisee. Valmiit, ruskistuneet pekonit kannattaa laittaa lautaselle leivinpaperin päälle valumaan liiasta rasvasta. Näin ne eivät nahistu sillä aikaa, kun rakennat leipiä.

Siivuta tomaatti ja pese lehtisalaatti. Paahda paahtoleipiä. Perinteinen tapa on tehdä kaksi kerrosta eli kolme viipaletta leipää per ruokailija.

Sivele paahtoleivän päälle majoneesia ja kasaa päälle tomaattiviipaleita, lehtisalaattia ja pekonia (ja makusi mukaan sipulirenkaita ja/tai basilikaa). Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Toista uudella kerroksella ja laita kanneksi vielä kolmas majoneesilla sivelty paahtoleipä.

Lopuksi leivät kannattaa leikata kolmioiksi, vinottain kulmasta kulmaan siis. Leipäpinoa kannattaa painaa ihan ronskilla otteella tiiviimmäksi ennen leikkaamista, niin tulos on parempi. Itse työnnän leipien läpi vielä pari cocktail-tikkua pitämään nippua kasassa leikkaamisen ajan. Näin puolittaminen käy helpommin ja jälki on siistiä. Kun oikein tarkkaan katsoo, tikut näkyvät ylläolevassa kuvassa.


Kaupan purkkimajoneeseissa on harmillisen teollinen sivumaku, ja niinpä pastanjauhajat ovat viime aikoina tehneet majoneesinsa itse.

Majoneesi:
1 kananmuna (miel. huoneenlämpöinen)
2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
1 tl dijon-sinappia
1,2 dl oliiviöljyä
1,2 dl ruokaöljyä (rypsi-, auringonkukka- tms.)

Majoneesi syntyy kätevästi yleiskoneen sekoitus/silppuriterällä tai sauvasekoittimella. Riko kananmuna kulhoon ja lisää etikka, suola, sokeri, sinappi ja puolet oliiviöljystä (siis 1/4 kokonaisöljymäärästä). Sekoita hetki (tyyliin 10 sekuntia) ja pysäytä kone. Anna levähtää hetki. Kaada vaikka sillä aikaa loppu oliivi- ja ruokaöljy keskenään samaan astiaan. Laita kone käyntiin ja kaada tämä loppu öljy hitaasti, tasaisena nauhana mukaan. Kaatamiseen pitäisi kulua puolisen minuuttia. Sekoita vielä muutamia sekunteja ja majoneesi on valmis.

Useissa ohjeissa koko öljymäärä kaadetaan yhdellä otolla hitaana nauhana, mutta tämä pieni alkuöljy näyttäisi helpottavan majoneesin onnistumista. Majoneesi säilyy jääkaapissa muutamia päiviä käyttökelpoisena - kelvottomana joskus hyvinkin pitkään.

Kotipesässämme ei hallita perinteisiä juustolla kuorrutettuja lämpimiä voileipiä kovinkaan hyvin (kolme vuotta sitten tohkeissaan ostettu voileipägrilli on meillä oikeastaan ainoa keittiövempain, jota ei koskaan käytetä), mutta onneksi tällaisissa ongelmatilanteissa voi tähyillä laajemmalle blogimaailmaan. Tämännäköisestä blogista löytyykin tuhti tietopaketti aiheesta - huomattavasti mielikuvituksellisempia ratkaisuja kuin omassa ideakeittiössämme. Toistaiseksi parasta mihin itse olemme pystyneet oli täyttää leivät noutokiinalaisesta yli jääneellä salaatilla ja paahtaa leipägrillillä kiinni.

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Tomaattia salaattiin

Tomaateista ja mozzarellasta tehty salaatti on ruokapöytämme (samoin kuin monien tuttujemmekin) kestosuosikki: Viipaloi mozzarellaa ja muutama tomaatti. Asettele viipaleet limittäin laakealle vadille. Liruttele pinnalle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Revi päälle tuoretta basilikaa. Salaatti kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua tekeytymään, koska juustosta tulee tällöin jostain syystä (oliiviöljyn tai pippurin vaikutuksesta kenties?) mehukkaampaa. Salaatti toimii hyvin myös lounaana.

Yhtä nopeasti syntyy salaatti, jossa tomaatti ja sipuli kohtaavat toisensa: viipaloi muutama tomaatti ja leikkaa sipuli renkaiksi. Asettele tomaattiviipaleet ja sipulirenkaat tarjoiluvadille (tai kulhoon). Tähän salaattiin sopii öljypohjainen salaatinkastike, jonka voi sekoittaa (tai ravistaa) oliiviöljystä, viinietikasta, suolasta ja pippurista. Tomaatti-sipulisalaatin tomaatit voi myös mainiosti kaltata, mutta meillä tomaatit syödään yleensä kuorineen.

Kiva keittiöradio: Tivoli Audio PAL

Ruokaa laittaessa on kiva kuunnella musiikkia. Ongelmana on, että kun on sähkölaitenysvärinä opettanut itsensä ja vaimonsa edes suunnilleen siedettävälle äänenlaadulle, perinteisiin keittiökelloradioihin on vaikea tottua. Lisäksi olisi hyvä, jos radio kulkisi tarvittaessa mukana muuallekin.

Meidän tapauksessamme aika hyvä ratkaisu löytyi Tivoli Audion Personal Audio Laboratorysta eli PAL:sta. Kyseessä on pieni kulmikas palikka, jossa on radion ja CD/MP3-soitinliitännän lisäksi sisäänrakennettu nippu akkuja. Laite ladataan kännykän tavoin verkkovirrasta, minkä jälkeen sitä voi kuunnella tuntitolkulla ilman johtoja. Lisäksi radio on roiskevedenpitävä, eli sitä voi huoleti kuunnella kesällä ulkona tai sisällä kylpyhuoneessa.

PAL:ssa on maineikkaan (nyt jo edesmenneen) Henry Klossin suunnittelemaa viritin- ja kaiutintekniikkaa ja se kuulostaa ainakin omaan korvaani huomattavasti paremmalta kuin 2,5" monokaiuttimen voisi järjen rajoissa kuvitella kuulostavan. Mies- ja varsinkin naislaulajien ääni kuulostaa todella kuulaalta, kirkkaalta ja erottelevalta. Samoin esim. akustinen kitara toistuu mehukkaan avarana ja dynaamisena - vaikka kyseessä on monopeli!

Tivoli Audion aivan uusimmista tuotoksista on kuulunut ristiriitaisia kommentteja, mutta alkupään laitteet Model One ja PAL kannattaa kuunnella, jos haussa on simppeli no nonsense -äänikone.

Musiikkisuositus: Liekki: Pienokainen tai Päijänne.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

Vielä yksi omppuohje

Tämä jälkkäri suorastaan tihkuu lapsuusmuistoja. Tarjoilen sitä vielä edelleenkin silloin tällöin vaahdoksi vatkatun valmiin vaniljakastikkeen kanssa.

Kauratoskaomenat
2-4 omenaa
1/2 dl vettä
Pinnalle:
50 g voita
1/2 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Pese ja kuori omenat, leikkaa ne lohkoiksi voideltuun uunivuokaan ja kaada vesi päälle. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sokeri, kaurahiutaleet ja kaneli. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi ja kaada omppujen päälle. Paistetaan 200-asteisen uunin keskiosassa puolisen tuntia.

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Perinteinen pizza

Pizzojen suhteen meidän perheessämme vallitsee selkeä kahtiajako: Rosmariini hoitaa jenkkimallin pannupizzat ja minä perinteiset ohutpohjaiset italialaistyyppiset. Tänä iltana leivinuuni lämpesi perinteille.

Ohutpohjainen pizza vaatii kovan, pääosin alhaalta tulevan lämmön, jotta pizza paistuu nopeasti ja reunat "kuplivat" autenttisesti rapeiksi. Paras tulos syntyy leivinuunissa, jossa massiivinen kiviarina pystyy luovuttamaan pizzaan paljon lämpöä nopeasti. Jos käytät tavallista uunia, suosittelen ehdottomasti pizzakiven hankkimista. Kivi varaa lämpöä samaan tapaan kuin valurautapannu pihvejä paistaessa. Pohjasta tulee rapea, kun paistuminen tapahtuu nopeasti. Jos pizzakiveä ei ole, kuumenna ainakin pelti valmiiksi uunissa. Älä siis tee pizzaa suoraan uunipellille vaan esim. leivinpaperille. Anna pellin kuumentua uunin mukana ja ota se pois vain vetääksesi leivinpaperi pizzoineen nopeasti pellille. Aivan kylmän pellin kanssa pohjasta on vaikeaa saada yhtä aikaa rapeaa ja mehevää.

Pizzapohja (2 "pizzeriakokoista" pizzaa)

350 g vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl extra vergine -oliiviöljyä
2 1/4 dl lämmintä vettä

Tämä on siitä erikoinen taikinaresepti, että kun tarkasti mittaa, ainemäärät ovat täsmälleen kohdallaan aina. Tavallisesti taikinoita saa aina säätää lisäämällä nestettä tai jauhoja, mutta tämän voi tehdä suunnilleen sokkona kulhoon ja homma pelaa aina.

Laita jauhot, kuivahiiva ja suola kulhoon ja sekoita. Yleiskone taikinakoukulla on kätevä, mutta käsipelillä ja puulastallakin pärjää. Sekoita öljy ja lämmin vesi (kuivahiivalle vesi saa olla reilusti kädenlämpöistä) ja lisää neste vähitellen taikinaan niin, että siitä tulee tasainen ja pehmeä ja se irtoaa käsistä vaivatessa. Pizzataikinaa kannattaa möyhiä huolella, jotta siihen syntyy hyvä sitko eikä taikina repeile lätyksi kaaviloitaessa. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään 5 minuutin ajoa yleiskoneella tai 10 minuuttia käsin.

Laita vaivattu taikina nousemaan liinalla peitettyyn kulhoon lämpimään paikkaan. Tunnissa taikina nousee yleensä hyvin, vähintään kaksinkertaiseksi.

Vaivaa noussutta taikinaa vielä hetki käsin. Puristele ilmakuplat pois ja veivaa muutenkin voimalla. Taikinan koko pienenee tässä vaiheessa huomattavasti. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan, tavoittelemiesi pizzojen koosta riippuen. Jotkut pitävät "pizzeriakokoisista" isoista annoksista. Omasta mielestäni hieman pienempiä on kotioloissa helpompi käsitellä. Pizzerian uunit ja lapiot ovat suurempia, jolloin isot pizzat saa paistettua helpommin ehjinä. Kaulitse ja venyttele (tai heittele!) taikinapala ohueksi (muutamia millejä on hyvä - joka tapauksessa alle puoli senttiä). Levitä päälle ohuelti tomaattikastiketta ja haluamasi täytteet. Tällä kertaa meillä tehtiin prosciutto-herkkusieni-tomaatti-parsapizzaa.

Pizzajuustoista on vallalla kahta käsitystä. Toiset vannovat puhtaan mozzarellan nimiin, toiset pizzoja varten kehiteltyjen juustolaatujen. Meillä on käytetty viime aikoina jälkimmäisiä. Sekä Valiolta että Arlalta löytyy valmiiksi raastettua pizzajuustoa. Arlan pakkauskoko on meidän tarpeisiimme parempi. Juustoa kannattaa laittaa ihan reilusti. Se tuo pizzaan venyvää mehevyyttä ja sitoo täytteet paikoilleen.

Paista pizzat yksi kerrallaan kuumassa uunissa. Leivinuuni on ison kiviarinansa kanssa paras. Pizzat kannattaa paistaa suoraan arinalla. Meidän uunissamme pizza paistuu noin neljässä minuutissa. Oikea aika löytyy kokeilemalla ja tarkkailemalla ensimmäisen pizzan pohjaa paistamisen aikana. Optimaalisesti paistuneen pizzan pohja on rapea ja napakka (muttei liian mustunut) ja päällyksen juusto sulanut ja hieman ruskettunut (muttei kuivahtanut tai palanut). Sähköuuni kannattaa lämmittää niin kuumaksi kuin suinkin mahdollista. Oikea aika löytyy kokeilemalla, mutta on tyypillisesti hieman enemmän kuin leivinuunissa.

Tänään pizzan kanssa nautittiin Palacio Del Conde Tempranillo 2004:ää. Pizza taipuu hyvin monenlaisten ruokajuomien vierelle. Olut toimii mainiosti ja vetävätpä jenkit pizzansa jopa Coca-Colan kanssa.

Leivinuuniherkkuja luvassa

Pannukakuksi meni tämäkin aamu

Minulle luontevin aamiainen on pala ruisleipää sekä kupillinen mustaa kahvia. Onneksi minulla on mies, joka surauttaa pienperheeseemme arkiaamuisin lisää virtaa hedelmämehulla. Viikonloppuisin, tai oikeammin sanottuna sunnuntaiaamuisin, on vielä hauskempaa, kun (minun lukiessani lehteä) keittiössä valmistuu vaikkapa täytettyjä patonkeja tai - kuten tänään - pannukakkuja.

Omenapannukakut kahdelle
1 rkl sulatettua voita
1 muna
1 1/2 dl maitoa
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl sokeria
3/4 tl leivinjauhetta
suolaa
raastettu omena
kanelia (kiitokset vinkistä reseptiä testanneelle Dj N:lle)

Sekoita aineista tasainen taikina ja vatkaa hieman. Pane nokare voita pannulle (pieni valurautainen blinipannu on tarkoitukseen paras) ja valuta siihen pannukakkutaikinaa. Käännä, kun pinta on hyytynyt. Paista loppupannarit samaan tapaan ja tarjoile heti. Annos ei ole kovin iso, joten suurempinälkäisten kannattanee tuplata määrät. Usein pannukakkuihin laitetaan myös kermaviiliä tai piimää, minkä pitäisi kai vaikuttaa pannareiden rakenteeseen suotuisasti. Tässäkin ohjeessa maidon voi korvata kermaviilillä.

Pannukakkujen päälle voi liruttaa perinteistä vaahterasiirappia tai sitten marjoja, kermavaahtoa, raastettua tummaa suklaata tai ihan mitä vaan mieleen tulee. Minua ei nyt vaahterasiirapittanut, joten laitoin päälle omenasosetta á la Lidl. Lisäksi tietenkin tuoremehua ja kahvia.

Oma pannukakkuharrastuksemme on melko tuore, joten reseptit ovat vielä vähän hakusessa. Onneksi keittokirjat ja netin ruokasivut ovat aina valmiita auttamaan uusien ohjeiden metsästyksessä. Tällä kertaa löysin harvinaisen monipuolisen aamiaissivuston, jonne on listattu muun muassa mitä mielikuvituksellisimpia pannukakkuohjeita. Eli jos haluat couscous-pannukakkuja, 7Up-pannukakkuja tai Low-Carb -pannukakkuja, niin kannattaa etsiä tuolta. Myös omenapannareiden ohjeita näyttäisi olevan useampiakin.

(Vaikka mies nyt aamupalat hoitaakin, niin kyllä minäkin täällä jotain teen. Kirjoitin tämän pannukakkupostauksenkin, enkö muka häh?) :-P

lauantaina, lokakuuta 15, 2005

Tiedän mitä söit viime lauantaina

Pitkästä aikaa kunnon liharuokaa.

Juustolihat
sisäfilettä (1 pihvi/ruokailija)
tölkki säilykepäärynöitä
Musta Pekka -pippurijuusto
rasia tuorejuustoa (suositusmakuna chili, mutta muukin käy)
2 dl kermaa
riisiä

Pihvit leikataan perhosiksi ja ruskistetaan voissa pannulla, minkä jälkeen ne ladotaan uunivuokaan lomittain säilykepäärynöiden kanssa. Päälle pippuri- ja tuorejuustonokareita, minkä jälkeen koko komeus valellaan kermalla. Paistetaan 200 asteessa noin puolitoista tuntia. Kokemukseni mukaan ruoka kannattaa peittää vajaan puolen tunnin uunissa olon jälkeen kannella, ettei pintakerros pala karrelle.

Ruoka on parhaimmillaan keitetyn riisin kanssa. Juustoinen kastike imeytyy riisiin mukavasti ja tekee (yhdessä murean lihan kanssa) kokonaisuudesta harvinaisen mehukkaan. Tämä ruoka onnistuu aina.

Pippurisessa juustohauteessa uivien sisäfilepihvien kanssa tarjoiltavalta punaviiniltä täytyy löytyä luonnetta. Sitä löytyy KWV Cabernet Sauvignonista tai saman kirjainyhdistelmän Pinotagesta.

Ohje on peräisin Pippurimyllyn kotoa, mutta olen kyllä sittemmin törmännyt samantapaisiin resepteihin muissakin yhteyksissä. Ohje löytynee siis muutamasta muustakin suomalaiskodista.

Lopuksi vielä havainto: Valion Musta Pekka -tuorejuuston kääreestä on näköjään tehty poliittisesti korrektimpi poistamalla siitä mustan miehen kuva ja jättämällä kuvitukseksi ainoastaan pippurit lehdyköineen. Tuotteen nimeä ei ole sentään muutettu pelkäksi Pekaksi.

Ruokaostoksilla


Cantuccineja eli toscanalaisia mantelipikkuleipiä pitäisi opetella kyllä tekemään itsekin. Ei pitäisi olla edes mahdottoman vaikeaa. Toimivat vin santoon dippailtuna mukavana päätöksenä italialaishenkiselle aterialle. Lisää juttua cantuccineista löytyy suomeksi täältä.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Hirveä ikävä

Pastanjauhajien kärvistellessä hirvipaistin puutteessa (ohje olisi jemmassa, kunhan olisi työstettävää materiaalia) kannattaa kurkata hirviherkun ohje Hellapoliisista. Se nimittäin päivittää taas.
Paahdettua hirveä

1 kg hirveä (ulko/sisäpaistia)
2 rkl rouhittua merisuolaa
1 rkl rouhittua pippuria (musta-valko-viher, suhteessa 1-1-1)
5 katajanmarjaa rouhittuna
voita ja öljyä paistamiseen

Sido paisti, mikäli se sitä vaatii. Kun paistin paksuus on tasainen, se kypsyy tasaisesti. Sekoita suola, pippuriseos ja katajanmarjat ja hiero seos lihan pintaan. Anna paistin maustua jääkaapissa yön yli.

Ota paisti hyvissä ajoin temperoitumaan huoneenlämpöön. Kun liha ei ole enää kylmää, ruskista sen pinta kuumalla pannulla. Nosta liha sitten uunivuokaan tai ritilälle ja laita lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari. Kypsennä liha 125 asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila on 60 astetta. Tällöin liha jää sisältä kauniin roseeksi.

Reseptikilpailu

Kokeilunhaluinen kotikeittiömme haluaa kyltymättömästi uusia reseptejä, joten annammekin lukijoillemme haasteen:

Mikä on sinun herkkuruokasi tai ehdoton bravuurisi? Lähetä reseptisi osoitteeseen yrttiruukku(at)gmail.com tai tämän viestin kommenttilaatikkoon. Parhaan (eli siis itseämme eniten miellyttävän;) reseptin lähettäjälle lähtee joululahjaksi keittokirja, josta onnellinen voittaja voi ammentaa puolestaan ideoita omiin keitoksiinsa.

Reseptin ei tarvitse olla itse keksitty. Riittää kunhan sen avulla syntyvä ruoka on hyvää.

Kannattaa osallistua! Pastanjauhannalla ei ole kuitenkaan lukijoita mitenkään valtaisia määriä, mikä tarkoittaa sitä, ettei kilpailuakaan välttämättä liiemmin synny tai ainakaan taistelusta ei tule kovin veristä. ;)

(Lisäys: kilpailuaikaa on joulukuun alkuun asti. Yhteystietoja ehtii vaihtaa siinä vaiheessa, kun voittaja selviää.)

Enkun-tuliaisen kimpussa

Aina on hauskaa maistella paikallisia erikoisuuksia. Etenkin silloin, jos tuotteen taustalla on kaikkien tuotemerkkien äiti Heinz (muistakaa, että nyt on äänessä ketsupin suurkuluttaja).

Tämä Sticky Toffee Sponge Pudding -niminen tuote kulkeutui pienperheeseemme elokuussa täpötäyteen pakatun matkalaukun kätköistä. En voi väittää pudding-tuntemukseni olevan kovin vahva, mutta kyseessä mahtaa olla hyvinkin perinteinen englantilainen jälkiruoka. Säilyketölkkifriikkinä en raskinut heti tietenkään korkata tätä talouteemme putkahtanutta uudenuutukaista tuotetta (mainittakoon sivuhuomautuksena, että samaan aikaan kun naiset yleensä tykkäävät shopata vaatteita, minä nautin säilyketölkkihyllyjen välissä kiertämisestä), mutta nyt se on tehty, ja on aika jakaa kokemukset kanssanne.

Säilykepurkin kätköistä paljastui jotain, mikä muistutti ensi näkemältä hieman koiranruokaa, mutta sulloimme ruskean keon urheasti mikroon puoleksitoista minuutiksi. Mikrossa tuote oli muuttunut huomattavasti kakkumaisemmaksi, minkä jälkeen uskaltauduimmekin lusikoinemme sen kimmppuun. Pudding-kakku osoittautui kiintoisaksi kokemukseksi, joskin muutaman lusikallisen jälkeen melkoisen äkkimakeaksi. Pippurimyllyn kommentin mukaan kakku muistutti hieman Arnold's Donutsin kuorrutettuja muffinsseja, jotka ovat perheemme mieseläjän suurta herkkua. Joten ei alkuhämmennyksestä huolimatta ollenkaan hullumpi kokemus! (Enpä olisi arvannut vielä vuosi sitten, että säilykepurkeissa myydään tuommoisiakin juttuja.)

Terkkuja vaan sinne pubien ja pekoniaamiaisten luvattuun maahan! Pitää laajentaa englantilaisten jälkiruokien tuntemusta vastaisuudessa entisestään, kun nyt saatiin harrastus hyvään alkuun.

(Ja nyt me ei sitten saada enää varmasti ruokatuliaisia mistään, jos heti kuitenkin kirjoitamme niistä nettiin.) :)

torstaina, lokakuuta 13, 2005

Apple party – eli miten hankkiutua eroon liioista omenoista?

Omenahenkisissä teemabileissä ilta lähtee mukavasti käyntiin, kun tarjoilee vieraille alkujuomaksi aitoa omenasiideriä. Siiderillä ei sitten tarkoiteta tässä yhteydessä näitä goldencappeja sun muita limusidukoita, vaan kuohuviinikorkilla suljettua varsinaissiideriä.

Alkuruuaksi pastanjauhajista suositellaan samettista keittoa, jossa omena paiskaa kättä kurpitsan kanssa. Kurpitsalla ei sitten tarkoiteta tässä yhteydessä vihreäkuorista kesäkurpitsaa, vaan sitä pyöreää oranssia varsinaiskurpitsaa. :-P Mallisuoritukseksi kelvannee vaikkapa ruokaguru Hans Välimäen Paahdettu omena-kurpitsakeitto, johon ohje löytyy Makujen salaisuuksista. Toiminee myös ilman sipulia.

Lokakuun loppu painaa pikkuhiljaa päälle, joten loppukurpitsasta kannattaa muotoilla vieraita viihdyttämään Halloween-henkinen pää, jonka kanssa illan emäntäkin voi sitten vaikka seurustella siinä vaiheessa, kun muiden bilettäjien enin puhti alkaa aamun lähestyessä kaikota.

Pääruuaksi maistuisi näin Martinpäivän lähestyessä omenoilla täytetty hanhi, jonka ohjeeseen palannemme marraskuussa, kun aihe on ajankohtaisempi. Oletamme nimittäin, ettei omenajuhlien isäntäpari halua käyttää partyjä edeltävää aikaansa hanhen kanssa temppuiluun.

Suosituksemme onkin, että pääruuan perustana toimii porsaan sisäfile. Possu nimittäin natsaa omppujen kanssa harvinaisen hyvin yhteen, minkä jokainen joulukinkun kanssa häärännyt kotikokki varmasti tietääkin.

Possun sisäfileen voi (leikellä paloiksi ja) paistaa ihan sellaisenaankin suolalla ja pippurilla maustettuna, mutta sen voi myös täyttää jollakin omaan suuhun parhaiten istuvalla seoksella. Täytteeseenkin voi toki käyttää halutessaan myös omppuja. Tässä ohjeentynkää mielikuvituksen tueksi:
2 possun sisäfilettä
suolaa, pippuria
1/2 dl omenamehua
1 rkl voita
1 tl kuivattua salviaa
1 dl kuutioitua kirpeää omenaa
1/2 dl silputtua sipulia
1 dl korppujauhoa tai murennettua kuivaa vaaleaa leipää
1,5 dl omenamehua
4 siivua pekonia

Leikkaa fileet pituussuunnassa melkein halki niin, että saat naputeltua niistä nuijalla tasaiset levyt. Jauha päälle suolaa ja pippuria myllystä.
Lämmitä sopivassa kulhossa 0,5 dl omenamehua, voi ja salvia. Lisää omenakuutiot, sipuli ja korppujauhot ja sekoita tasaiseksi puuroksi. Levitä seos toisen filelevyn päälle ja asettele toinen file kanneksi. Kiinnitä paketti tikuilla tukevaksi kokonaisuudeksi ja laita uunivuokaan. Valele reilulla desillä omenamehua. Asettele pekoniviipaleet päälle. Paista 175 asteessa n. 1 1/2 tuntia, fileiden koosta riippuen. Tikut pois ja syömään!

Possu suorastaan vaatii seurakseen omenaista kastiketta, jonka voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä jääkaappiin.

Omenakastike:
vajaa puoli kiloa omppuja
25 grammaa voita
sokeria maun (ja omenoiden happamuuden) mukaan

  1. Kuori omput ja poista niistä siemenkodat. Leikkele kuutioiksi, lohkoiksi tai paloiksi.
  2. Pane omput sekä pari teelusikallista vettä kattilaan ja keitä kymmenisen minuuttia välillä hämmentäen, kunnes omenanlohkot pehmenevät.
  3. Kouhi seos puulastalla ronskisti tasaiseksi massaksi. Lisää voi ja sokeria maun ja omenien happamuuden mukaan.
  4. Kastikkeen voi halutessaan vetää tasaiseksi sauvasekoittimella.


Täytetyn sisäfileen ja omenakastikkeen kaveriksi voi tehdä vaikka omenalla höystettyä perunamuusia sekä (punaviinissä) haudutettuja / pannulla voissa paistettuja omenalohkoja. Lisäksi sipulista ja omenasta voi pyöräyttää pannulla hauskan lisäkkeen, mikäli haluaa oikein revitellä omenoineen. (Jos lautaselta löytyy loppupeleissä enemmänkin omenajuttuja, kastikkeeksi kannattanee harkita siinä tapauksessa vaikka punaviinikastiketta, jotta annokseen tulisi hieman enemmän särmää.)

Omenasta saa tehtyä varmasti miljoonanlaista jälkiruokaa, mutta jos ei ehdi alkaa värkkäämään Tarte Tatineita tai omenahyveitä, paljon nopeammin syntyvät vaikkapa uuniomenat taikka sitten karamellisoidut omenat. Nappasimme karkkiomenoihin idean alun perin viisi vuotta sitten Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä, jonka nelosnumeron kannessa oli näitä vastustamattomannäköisiä toffeeomppuja, slurps. Itse emme tällä kertaa noudatelleet toffeeomppuohjetta vaan teimme näin:

  1. Kattilaan kaadetaan 2 dl hienoasokeria, 1 dl fariinisokeria, 1 dl vettä ja ripaus neilikkaa. Tuplaa määrät, jos omenoita on paljon (>=10).
  2. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes kaikki sokeri on sulanut. Sekoita kohtalaisen ahkerasti.
  3. Laita eri kattilaan vettä kiehumaan. Kiehumista voi nopeuttaa vedenkeittimellä.
  4. Nosta lämpöä ja lopeta sekoittaminen. Tässä vaiheessa auttaa, jos keittiöstä löytyy digitaalinen ruokalämpömittari. Tavoittelemme n. 125 C:n lukemia. Jos mittaria ei ole, voi karamellisoitumista kokeilla ottamalla lusikkaan tilkan sokerilientä ja valuttamalla sen takaisin kattilaan ohuena nauhana. Jos sokeri hyytyy (maukkaaksi!) hännäksi lusikan nokkaan, liemi on valmis.
  5. Tökkää omppuun puutikku. Kasta omppu kiehuvaan veteen, jotta sen pintavaha sulaa. Näin sokeri tarttuu paremmin. Pyörittele sitten omenaa sokerikattilassa ja valuta ylimääräinen karamelli pois.
  6. Laita omppu sopivaan kulhoon tikun varaan kuivumaan. Vaihtoehtoisesti omput voi laittaa leivinpaperin päälle.
  7. Toista kohdasta 5. alkaen, kunnes omput loppuvat. Lämpöä kannattaa laskea, jos sokeri ottaa liikaa kierroksia. Sopivasti karamellisoitunut sokeri on mahtavaa - palanut maistuu aivan kauhealta.


Omenajuhlien ateria kannattaa päättää kahvilla sekä illan kruunaavalla calvadoksella. Ruokajuomaksi saattaisimme valita eteläafrikkalaista punaista Kumalaa.

Jos omppuja jää vielä varastoon, kannattaa pitää tuttaville omena-tasting: siitä vaan sokkona omenoita maistelemaan ja eri lajikkeiden makuja tunnistamaan. :o)

Viikonloppuna mahdollisesti luvassa omenahenkinen aamiainen. Pysykää kanavalla.

(Teksti tuotettu yhteisvoimin Rosmariini-Pippurimyllyn ruokapajassa.)

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Hyvää viiniä Ranskasta

Viini on jäänyt tässä blogissa sen verran pahasti pastanjauhannan varjoon, että nyt on pakko korjata tilanne. Yleensä emme harrasta kamalasti ranskalaisia viinejä, mutta Pippurimyllyn löytö Duc de Larsan Madiran (2000) oli sen verran täyteläistä ja hyvää, että sitä voi jopa suositella muillekin. Rypäleet Tannat ja Cabernet Sauvignon.

Tannat olikin meikäläiselle ihan uusi tuttavuus. Kyseessä näyttäisi olevan Lounais-Ranskassa sijaitsevan Madiranin viinialueen oma rypälelajike. Pitäisi ehkä testata viinejä, jotka ovat Tannatia itseään, niin pääsisi paremmin jyvälle sen mausta.

Pitääpä maistaa tuota seuraavan kerran, kun teemme Burgundinpataa. (Patakauden aloittaminen on tänä vuonna selvästi hieman viivästynyt, kun syksy on ollut niin lämmin, ettei ole tullut juuri lämmitettyä leivinuunia.)

Viineistä voisi mainita sen verran, että suosimme enimmäkseen (ellei nyt satu olemaan joulu tai muu suurempi juhla) suhteellisen edullisia viinejä. Tarkoittaa sitä, että hintakatto huitelee siinä kymmenen euron tietämissä. Ainakin minulla menee viininmaistelusta rentous, jos samaan aikaan päässä raksuttaa, että "tämä lasillinen maksaa nyt niin ja niin paljon, joten sen on nyt sitten parasta olla hyvää". Joten Pastanjauhajissa ei viljellä huippuviinisuosituksia, ainakaan toistaiseksi. ;)

"Miten leipä voi olla näin hyvää?"

Bruschettat ovat mielestämme paras tapa tarjoilla leipää satunnaisille vierailijoille (sandwicheja askartelemme myös aika usein, mutta niistä joskus toiste lisää). Nämä leivät ovat taas sarjassamme "käsittämättömän hyvää ruokaa tosi vähällä vaivalla".

Bruschettoihin tarvitset periaatteessa vain:
maalaisleipää (tai muuta hyvää vaaleaa leipää)
oliiviöljyä
valkosipulinkynsiä
suolaa
pippuria

Leipäviipaleet paahdetaan (mieluiten parilapannussa), minkä jälkeen niiden pintaan hangataan puolikasta valkosipulinkynttä. Sitten lorutetaan päälle ohut kerros oliiviöljyä, ja lopuksi rouhitaan päälle vielä mustapippuria ja suolaa.

Itse syömme bruschettat yleensä ihan noin perusmuodossaan, mutta niiden päälle voi toki mainiosti sommitella monipuolisempiakin täytteitä, esim. sesonkiin sopivaa paistinpannulla hurautettua sienimössöä.
Itse laittaisimme mieluiten tuoretta basilikaa, mozzarellaa ja - jotta saadaan tomaatti sotkettua tähänkin ruokaan - tomaattikuutioita, joihin on lisätty suolaa, pippuria, tiraus viinietikkaa, oreganoa ja ehkä myös persiljaa tai pieneksi pilkottua tuoretta chiliä. (Tomaatista kannattaa poistaa ensin siemenet.)

Bruschettoihin tiivistyy se, mitä italialainen ruoka on parhaimmillaan: hyviä perusmakuja ja reilua meininkiä. Bruschettoja saa Suomen ketjupaikoista ainakin Rossosta, mutta siellä ne ovat jotenkin tukevampia ja pizzamaisempia kuin itse tekemämme.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Aamiainen lasissa

Minulle ei tahdo aamulla ruoka maittaa sitten millään. Ei, vaikka edellinen ilta olisi ollut päihteetön ja kiltti. Natiaisesta asti jatkuneesta propagandatuuttauksesta ("Aamiainen on päivän tärkein ateria!") huolimatta en ole vuosiin syönyt aamulla kuin hätäisen lasin vettä ja huonoina hetkinä vitamiinipillerin. Niillä sitten mennään pitkälle lounasaikaan asti.

Välillä sotkin myslistä ja jogurtista sakeaa puuroa, jota sain syötyä lasillisen. Tästä oli apua, mutta myslikin alkoi tympiä. Vuosi sitten avuksi tulivat myslipatukat (esim. Alpen, Paussi ja mukavan puolukkainen Elovena), joista jo luulin löytäneeni lopullisen ratkaisun. Kätevän patukan saattoi sisäistää vaikka autossa matkalla töihin. Nyt kuitenkin niidenkin menekki on kääntynyt laskuun. Ehkä tarvitsisin vaihtelua - tai sitten minun ei vain ole määrä syödä aamuisin.

Viimeisin, tämänhetkinen lemppari on hieman työläämpi mutta riittävän raikas, jotta sen saa aamuisessa ruokahaluttomuudessakin vaivatta nautittua. Konsepti on lyhykäisyydessään seuraava: ajetaan tehosekoittimella tuoreista hedelmistä ja jääkuutioista tasaista massaa, joka maistuu raikkaalta ja jonka voi juoda nopeasti. Juoma on melko lähellä nyt orastavan muodikkaita smoothieita, mutta tästä puuttuu jogurtti ym. maitotuotteet.

Lempihedelmämme aamujuomaan on ehdottomasti ananas. Se antaa kuplivan pehmeän, kuohkean rakenteen - kuin kermavaahto, mutta raikas ja erittäin terveellinen. Tuore ananas on muutenkin raikkaudessaan ja maukkaudessaan vertaansa vailla. Maku on paljon intensiivisempi kuin säilykeviipaleissa. Lisäksi tuoreita ananaita löytyy nykyään helposti ruokakaupan hevi-osastolta.

Ananaan seuralaiseksi sopii esim. banaani, päärynä tai (Varo vaan!) omena. Tämänkertainen juoma syntyi yhdestä ananaksesta, kahdesta päärynästä ja kymmenestä jääpalasta. Ainekset pilkotaan niin, että ne mahtuvat tehosekoittimeen ja konetta operoidaan täydellä teholla niin kauan, että tulos on tasaista, pehmeää juomaa. Kolmesta viiteen hedelmää on sopiva määrä kahdelle. Silloin kumpikin tulee kuin huomaamattaan nauttineeksi muutaman, ja niillä pärjää paremmin kuin lasillisella vettä.

Jääpalojen asemesta käytämme myös pakastemarjoja (mansikka, mustikka, mikävaan) silloin, kun niitä alkukodeistamme saamme. Itse emme saamattomina ensimmäisen polven kaupunkilaisina ole marjametsään uskaltautuneet.

Jos juomasta tulee liian sakea, olemme laimentaneet sitä appelsiinimehulla. Loraus mehua tehosekoittimeen, hetken jyrmyytys ja lusikallinen tuotosta suuhun. Tätä jatketaan, kunnes koostumus miellyttää.

Raikkaita aamuja kanssabloggaajille!

Ruokabloggaus nousuun?

Täällä hämmästeltiin vähän aikaa sitten puutarhablogien vähäisyyttä. Etenkin päivittyvät puutarhablogit pystyy laskemaan yhden käden sormin, samaan aikaan kun neuleblogit lisääntyvät ja täyttävät maan.

Puutarhablogien harvalukuisuuteen saattaa tietenkin vuodenajallakin olla vaikutuksensa (itse en osta puutarhalehtiäkään enää alkukesän kuumimman puutarhainnostuksen jälkeen). Ruokaa voi kuitenkin laittaa ympäri vuoden. Kotikeittiössämme onkin herättänyt kummastusta ruokablogien vähäisyys. Eikö bloggaajia kiinnosta syöminen vai missä syy? Vielä vähän aikaa sitten kovinkin kiinnostavia ohjeita tarjoillut Herkkupeput on hiljentynyt (toivottavasti vain hetkellisesti) Turistin ylläpitämästä Hellapoliisista puhumattakaan. Vähän aikaa sitten Blogilistan uutuuksiin ilmaantui sentään arkiruokaa tarjoileva Keittokirja, mutta muitapa en ole sitten bongannutkaan. (Onneksi jotkut sentään tarjoilevat erikoistumattomissa blogeissaankin hauskoja ruokaideoita, kuten puolalaista kopytkaa.:)

(Pieni lisäys edelliseen: Hellapoliisin tulevaisuus näyttääkin yllättäen astetta lupaavammalta. Odotamme mielenkiinnolla tämän kokkiblogien kantaäidin reinkarnaatiota.
Uusi lisäys pari tuntia myöhemmin: Ei tarvinnut odottaa kovin pitkään. Täältä näyttäisi löytyvän uusi Hellapoliisi, tai ainakin vanhan blogin reseptiarkisto uudella alustalla. Saa nähdä, mitä tapahtuu seuraavaksi.)

Itselläni ruokabloggaajaksi ryhtymisen rima oli varsin matalalla, koska tartuin toimeen heti paikalla idean saatuani. Hölmöä ja itsekritiikitöntä ehkä sinänsä, koska olen kuitenkin kotikokkina enimmäkseen aika onneton räpeltäjä (en ole esim. koskaan keittänyt perunoita siten, että olisin lopputulokseen tyytyväinen - ilmankos täällä jauhetaankin niin paljon pastaa). Koko ruuanlaittoinnostuksenikin on vain muutaman vuoden ikäinen. Kymmenen vuotta sitten elimme pienperheessämme lähes yksinomaan Ben-sedän valmistamilla aterioilla, eikä minun olisi tullut ikimaailmassa mieleenkään kutsua kylään semmoisia vieraita, joille olisi pitänyt laittaa ruokaa. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kotikokkauksen mahdollisuudet avautuivat meille yksissä 1990-luvun lopun huuruisissa vappubileissä, joissa isännän loihtimat kaasugrilliherkut veivät meiltä oikeasti jalat alta.)

Hauskinta tässä kokkibloggauksessa on ehkä se, että saa omat suosikkiohjeet koottua kätevästi yhteen. Itse olen loppujen lopuksi aika laiska selailemaan keittokirjoja - netistä ruokaohjeita löytyy paljon kätevämmin, ja kun tulostaa kulloisenkin reseptin paperille, niiden päälle saa rauhassa loiskutella liemiään (ainakin itsellä reseptien suosion voi keittokirjoista usein päätellä sivuille roiskuneiden ruokien määrästä). Lisäksi ruoka nyt on vaan niin hauska asia, että siitä jaksaisi kirjoittaa vaikka loputtomiin - harmi vaan, että aikaa on leipätyön ja muun elämisen ohella sangen hintsusti.

Niin, siitä puutarhabloggauksesta piti vielä sanomani, että jos ja kun blogiviritelmämme elää kevääseen asti, voimme esitellä omaa puutarhaplänttiämme ainakin hyötykasviviljelmiemme osalta (eipä sinne juuri muuta istutetakaan, jos elämässä kaikki tähtää vain syömiseen tai ruuanlaittoon). ;)

Omppupomppu

Vaanilan maineikkaasta koekeittiöstä on heitetty yön aikana pastanpurijoiden kotiluolaan haaste. Ihanhan tässä meinaa aloitteleva ruokajournalisti hämmentyä. :)

Vanhalle Apple-fanaatikolle omenakokkaus kuulostaa kuitenkin harvinaisen kiintoisalta projektilta. Lisäksi olemme erikoistuneet humalahakuisiin vieraisiin, joten eiköhän täältä jonkinlainen apple partyn idea irtoa, kunhan ennätämme saada omat omenapadat porisemaan ja pään sisäiset reseptiarkistot järjestykseen.

Joten Pastanjauhannassa luvassa loppuviikosta: Suuri sadonkorjuuhenkinen omenaspesiaali.

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Tunavuokaa testaamassa

Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt hyvää ohjetta tonnikalapastavuokaan (ja yrittänyt kehitellä sopivaa reseptiä itsekin), mutta toistaiseksi aika huonolla menestyksellä. Vanhan opinahjoni opiskelijaruokalassa makaronilaatikkomainen tonnikalapasta oli yksi suosikeistani, mutta itse en ole yltänyt yhtä hyvään lopputulokseen, vaikka yleensä laitoskeittiöiden keitokset on suhteellisen helppo päihittää ihan näin harrastelijapohjaltakin.

Tänään kokeilin Avec Saran reseptiarkistosta löytyvää Tuna Casserolen ohjetta. Tosin purjon korvasin punasipulilla, koska purjo ei kuulu perusruokavarastomme valikoimiin (kuin ei myöskään sipulimauste... mitähän sekin mahtaa olla). Ja kyllä kannatti kokeilla. Lopputulos oli nimittäin hyvinkin maukas, hyvää arkiruokaa vähällä vaivalla. Kiinnostavuutta lisäsivät melkoisesti kaprikset, joita en ole aiemmin makaronilaatikko-tyyppisiin ruokiin hoksannut käyttääkään. Annos on pienperheeseemme tietenkin aivan liian suuri, mutta loppuruoka hiipi eväsrasioihin ja toimittaa huomenissa työpaikkalounaan virkaa.
Tuna Casserole – tonnikala-makaronilaatikko

4 dl keittämätöntä makaronia
kanaliemikuutioita
1 purjonvarsi
2 purkkia tonnikalaa öljyssä (280g)
2 tl paprikamaustetta
1 tl mustapippuria
2 tl grillimaustetta
1 tl pizzamaustetta
2 tl sipulimaustetta
3 tl kaprista
2 valkosipulinkynttä murskattuna
Munaseos:
4 kananmunaa
3 dl maitoa
1 dl kermaa
ripaus valkopippuria
1 tl suolaa
1 dl Edam-juustoraastetta
1 dl Emmental-juustoraastetta

Keitä makaronit kanaliemessä niin että ne ovat "al dente". Voit maustaa keitinliemen vaikkapa maustepippurilla ja laakerinlehdellä. Pese purjo ja pilko se pieneksi. Kuullota purjon palat paistinpannulla tilkassa öljyä. Sekoita erillisessä kulhossa tonnikala, kuullotettu purjo ja valkosipulimurska. Lisää mausteet tonnikalaseokseen: paprikamauste, mustapippuri, grillimauste, pizzamauste, sipulimauste ja kaprikset. Lisää tonnikalaseokseen makaronit ja sekoita hyvin. Laita tonnikala-makaroniseos paistovuokaan ja valmista lopuksi vielä munamaitoseos. Sekoita munat, maito ja kerma hyvin keskenään. Mausta valkopippurilla ja suolalla. Kaada seos tonnikala-makaroniseoksen päälle. Lopuksi ripottele reilusti juustoraastetta päälle. Paista uunissa 180 asteessa 35-40 min. niin että maitoseos on hyytynyt ja juusto rapeaa.

Avec Saran Sara on ihan symppis, mutta ohjelmassa itsessään olisi jonkin verran paranneltavaa (esim. pöydän reunalla oleva mukipuu tai joku muu hökötys peitti ainakin yhdessä jaksossa kätevästi liedellä olevan pannun, jonka sisältö ei oikein paljastunut katsojalle muutenkaan - lisäksi käsiä kannattaa mielestäni keittiössä touhutessa pestä etenkin sen jälkeen, jos on kosketellut käsillään öljyistä tonnikalaa), mutta itse pääasia on kunnossa: ohjelmassa esitellyt reseptit ovat usein hyvinkin kiinnostavia, esim. jenkkityyliset pannukakut ja hodarit. Vaikka en Amerikan ihmemaata muuten suuremmin ihannoikaan, heidän ruuanlaittokulttuurissaan on paljon kivoja juttuja, esim. aiemmin tässä blogissa esitelty kesäkeittiömme tuote Beer Butt Chicken.

(Onkohan tämän blogin nimivalinta mahtanut ohjata meitä tekemään poikkeuksellisen paljon pastaruokia viime aikoina? Pitääpä kiinnittää asiaan huomiota.)

lauantaina, lokakuuta 08, 2005

Makkarapaistos

1 lenkkimakkara (miehen suosikki HK:n Sininen tai oma suosikkini Atrian Punainen)
1 sipuli
1 paprika
sinappia
ketsuppia
paprikajauhetta (reilusti)
valkopippuria
n. 2 dl riisiä
hieman öljyä ja vettä kostukkeeksi
emmental-juustoa

-Siivuta makkara. Levitä kerros makkaransiivuja padan reunoille ja sivele sen jälkeen makkaroiden päälle sinappia ja ketsuppia. Lisää päälle sipuli- ja paprikarenkaita sekä ripaus valkopippuria ja paprikajauhetta.
==> Toista kerroksittain niin kauan kuin makkaraa, sipulia ja paprikaa riittää.
-Kaada padan keskelle keitetyt riisit. Sekaan ketsuppia ja paprikajauhetta.
-Kostuta annos vedellä ja öljytujauksella.
-Päälle juustoviipaleita/raastetta.
-Kansi päälle ja pata uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi.

Tämä kasarihenkinen makkarapaistos sopii hyvin lauantai-iltaan saunakaljan kaveriksi.

perjantaina, lokakuuta 07, 2005

Rosmariini esittäytyy

Suosikkiraaka-aineet keittiössä: kana ja katkarapu, kasviksista ylivoimaisesti tomaatti, lisäksi oliiviöljy, yrtit ja valkosipuli

Suosikkikeittiövälineet: veitsi ja leikkuulauta (hoidan meillä aina pilkkomisen), monitoimikone, paistinpannu... lasketaanko korkkiruuvi ;)

Bravuuriruokani: oliskos lasagne

Mitä en osaa kokata?: Lindströmin pihvit eivät onnistu ikinä

Suosikkileipomus: leivon harvoin, mutta sanotaan nyt omenapiirakka

Lempiruoka: miehen tekemä pizza ja sushi

Lempijuoma: punaviini, kuohuviini, vesi

Paras ravintolakokemus: Prahassa kesällä 1999 joku mereneläviin keskittynyt paikka (Suomessa parhaat muistot Ravintola Matalasta)

Suosikkikeittiöt: italialainen, kreikkalainen, meksikolainen, japanilainen, thaimaalainen

Suosikkiviinimaat: Espanja, Etelä-Afrikka, Kalifornia

Suosikkidrinksu: ei oikeastaan mikään, mutta tomaattisuutensa ansiosta voiton vie Bloody Mary

Taivaallinen salaatinkastike

Tämä salaatinkastike on Oulussa tunnettu siitä, että sitä saa halutessaan kebab-annokseensa monien suosimasta Troijasta (tosin Troijan resepti lienee salainen). Omaan makuuni kastike on liian öljyinen (joskin kastikkeeseen sisältyvä aavistus tomaattisuutta on plussaa), minkä takia sitä ei tule enää juurikaan tehtyä. Taivaallinen salaatinkastike kuitenkin muistuttaa siitä ajasta, kun aikoinaan muutettiin Ouluun.

Taivaallisen pläjäyksen ainekset:
1 paprika
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
5 rkl sokeria
3 rkl sinappia
3/4 dl omenaviinietikkaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
pieni purkki (70 g) tomaattipyrettä
3 dl öljyä

Valmista kastike monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Paloittele koneen kulhoon paprika & sipulit ja hienonna ne. Lisää joukkoon muut ainekset öljyä lukuun ottamatta ja anna niiden sekoittua hetki. Lisää öljy kastikkeeseen vähitellen koko ajan sekoittaen. Annoksesta tulee noin 6 desiä kastiketta. Kastike on niin makoisaa, että varsinaiseksi salaatiksi riittävät pelkät kiinan/keräkaalisuikaleet.

torstaina, lokakuuta 06, 2005

Lokakuun ruokasitaatti

Garp otti vihreän paprikan, asetti sen kaasupolttimen keskelle ja käänsi liekkiä isommalle niin että paprika alkoi palaa. Kun se olisi yltä päältä musta Garp jäähdyttäisi sen ja raaputtaisi pois palaneen kuoren. Sisus olisi paahtunutta paprikaa, hyvin makeaa, ja sen hän viipaloisi, antaisi marinoitua öljyssä, lorauksessa viinietikkaa ja ripauksessa meiramia. Siinä hänen salaatinkastikkeensa. Mutta todellinen syy miksi hän teki salaatinkastikkeen mielellään tällä tavoin oli se, että paahtuva paprika antoi keittiöön niin hyvän tuoksun.
Hän käänsi paprikan pihdeillä. Kun paprika oli palanut karrelle hän nappasi sen pihteihinsä ja nakkasi pesualtaaseen. Paprika sähisi hänelle. ”Anna tulla vaan kaikki”, Garp sanoi paprikalle. ”Sinulla ei ole liikaa aikoja jäljellä.”

Lainaus John Irvingin kirjasta Garpin maailma (suom. Kristiina Rikman).

Uunijäätelö

Tänään ei ehdi pahemmin kokkailla, mutta voisin naputella herkkusuiden iloksi persikkaisen uunijäätelön reseptin.

Uunijäätelöön tarvitset
8-10 vohvelikeksiä tai pienen matalan sokerikakun
1/2 litraa vaniljajäätelöä
säilöttyjä persikanpuolikkaita (toki voi käyttää myös marjoja tms.)
Marenki:
4 munanvalkuaista
4 rkl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen sekaan. Laita vuokaan pohjimmaiseksi kakku/keksit ==> sen päälle jäätelöä ==> jäätelön päälle persikat, minkä jälkeen koko komeus peitetään nopeasti marenkiseoksella.

Paista 300-asteisessa uunissa 3-4 minuuttia.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Salaattia ja kuorrutettuja patonkiviipaleita

Kierremakaronisalaatti

2 dl kierremakaronia
250 g juustobalkania
pussillinen pakasteherneitä
2 maustekurkkua
1 pieni purjo
2 keitettyä kananmunaa

Kastike:
1 tlk kermaviiliä
1 rkl sinappia
1/2 rkl viinietikkaa
ripaukset suolaa, sokeria ja pippuria

Valmistus:
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Kuutioi makkara, maustekurkut ja kananmunat. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Sekoita ainekset ja kastike salaatin joukkoon. Tarjoa kylmänä.

---

Kuorrutetut patonkiviipaleet

1 patonki
1 tlk tomaattimurskaa
1 rasia anjovista
2 rkl kapriksia
1 valkosipulin kynsi
1 1/2 rkl oreganoa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 pussi Valion mozzarellaraastetta

Patonki halkaistaan ja leikataan vinoiksi viipaleiksi. Tomaattimurska valutetaan, minkä jälkeen sekoitetaan sen joukkoon viipaloidut anjovisfileet, kaprikset & mausteet. Seos levitetään patonkiviipaleille ja päälle ripotellaan juustoraastetta. Kuorrutetaan 250 asteessa 5-10 minuuttia. Sopii hyvin myös pikkulämpimäksi tai alkuruuaksi.

Salaattiohje on tarttunut mukaan lapsuudenkodista viime vuosituhannen puolella. Patonkiviipaleresepti sen sijaan näyttäisi olevan peräisin juustoraastepussin kyljestä (k.o. pussista leikattu muovirepale on kuljeskellut siellä täällä ruokaohjelaatikossamme, mutta jospa se nyt pysyisi paremmin tallessa). Tuota ohjetta en etsiskelyistäni huolimatta löytänyt Valion kotisivulta, mutta sen sijaan siellä näyttäisi olevan toinen kokeilemisen arvoinen resepti.

Niksi: jos menet kauppaan nälkäisenä ja väsyneenä etkä keksi mitään kokattavaa, kannattaa lueskella ruoka-ainepakkauksiin printattuja ohjeita. Sopii ainakin einesruokiin kyllästyneille. :)

tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Kreikkalaiset lihapullat

Tuhlasin elämästäni monta vuotta kuvitellen, etten osaisi tehdä lihapullia. Joskus teinikokkailujeni aikana lihapullat tuntuivat nimittäin laukeavan poikkeuksetta pannulle, eikä epämääräisten jauhelihamurenien kokoilu lautaselle vastannut käsitystäni palkitsevasta ruuanlaitosta. (Hyvä osoitus siitä, etten todellakaan ole synnynnäinen kokki. Intoa on, mutta taidot laahaavat perässä.)

Onneksi uskaltauduin tuttavieni rohkaisemana kokeilemaan lihapullia uudemman kerran - varsinkin kun ne ovat osoittautuneet sittemmin hyvinkin monipuoliseksi ruokalajiksi. Kreikkalainen keittiö on yksi suosikeistani, ja kreikkalaisia lihapullia on muiden Kreikan-herkkujen tavoin pakko saada silloin tällöin.

Oikeat kreikkalaiset lihapullat vaativat lampaanjauhelihaa, jota Oulussa saisi varmimmin Kauppahallista. Nimenomaan "saisi", jos ehtisi ruokashoppailla arkisin ennen iltakuutta. Kauppahallin aukioloaikoja ei ole selvästikään laadittu iltaan asti työskentelevien ja yökukkujien ehdoilla. :( Onneksi Oulun ainoa sushibaari sentään siirtyi Kauppahallista Kauppurienkadulle, joten nyt täälläkin voi viimein saada ilta-aikaan valmista sushia.

Stockmannilta saa lampaanjauhelihaa suurimmalla todennäköisyydellä viikonloppuna - muulloin ei ilmeisesti ole tarpeeksi kysyntää. Hammasta purren :) täytyi tällä(kin) kertaa tyytyä tavalliseen nautaversioon, vaikka lopputulos ei olekaan sama. Kreikkalaisuutta lihapullataikina saa onneksi oliiveista ja fetasta. Myöskään sipulia tai valkosipulia ei kannata unohtaa. Mausteeksi laitan yllätyksellisesti suolaa ja pippuria, vaikka varsinaisesti keftedekset ilmeisesti maustetaan mintulla ja kanelilla. Itse en laita lihapulliin yleensä kananmunaa, mutta onneksi ne pysyvät siitä huolimatta nykyään kutakuinkin koossa. Paistan lihapullat uunissa, jonne ne matkaavat paistinpannun kautta. Asteita ehkä 175 (kannattaa vilkuilla uuniin, milloin näyttää valmiilta - itse paistan reilun vartin).

Lihapullien kaverina syötiin tällä kertaa perunamuusia, salaattia sekä tietenkin tsatsikia, jota en tosin näin keskellä viikkoa tehnyt itse. Jugurtin valuttaminen suodatinpussissa on jotain, mitä ei malta tehdä työpäivän jälkeen maha kurnien.

Tsatsikijugurtiksi kannattaa ostaa ilman muuta kreikkalaista jugurttia - jos vain suinkin onnistuu sitä jostakin löytämään. Toimii esim. suomalaista luonnonjugurttia huomattavasti paremmin. Mukaan runsaasti valkosipulia, hyvin valutettua kurkkuraastetta sekä ripaukset suolaa ja valkopippuria. Jotkut laittavat myös oliiviöljyä, viinietikkaa tms.

Meillä muuten näköjään syötiin tänään samaa ruokaa kuin Viivillä ja Wagnerilla.

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Vuohenjuusto-sieniraviolit

Pasta on mainio tavara! Erilaisilla kastikkeilla siitä saa punnerrettua esiin todella monia puolia. Eräs suosikeistamme on vuohenjuustotäytteinen ravioli. Pastanyytin sisään sopivasti sulaneen juuston suolaisessa pehmeydessä on jotain samaa kuin brie-patongissa.

Jos mahdollista, pasta kannattaa valmistaa itse. Taikinan tekee yleiskoneella miltei yhtä nopeasti kuin etsii tuorepastapaketin marketista. Perinteinen pasta syntyy vehnäjauhosta ja kananmunista. Muuta ei tarvita. Neljästä desistä jauhoja syntyy reilut annokset kahdelle. Kerralla kannattaa tehdä enemmänkin - osan voi vaikka kuivata ja syödä tomaattikastikkeen kanssa myöhemmin. Kahdeksan desin jauhomäärää jaksaa tavallinen yleiskone pyörittää vielä hyvin.

Laita jauhot yleiskoneeseen taikinakoukun kaveriksi. Käsinkin voi vääntää, mutta jämäkkä pastataikina on istumatyötä tekevälle kaupunkilaiselle käsin melko raskas väännettävä. Laita kone hyrräämään ja siirry munien kimppuun. Munia tulee sen verran, että jauhot juuri ja juuri paakkuuntuvat ja muodostavat silkkisen pehmeän taikinan. Jos haluat hieman maukkaampaa pastaa (ja kolesterolin kohisemaan), jätä joka toisesta munasta valkuainen käyttämättä. Kahdeksaan desiin jauhoja menee koosta riippuen kolmesta viiteen munaa. Jos jätät osasta valkuaiset rannalle, munia menee luonnollisesti hieman useampi.

Kun taikina on tasaista ja sileää, aja siihen hyvä sitko pyörittämällä sitä yleiskoneessa (tai käsin, jos olet sitkeä!) vielä 5-10 minuuttia. Joskus jauhot eivät meinaa tarttua yhteen vaan muodostavat pieniä myttyjä kulhon pohjalle. Silloin auttaa, kun pysäyttää koneen ja puristelee niistä käsin suuren pallon. Pallo takaisin koneeseen ja kymmenen minuutin myrytys. Lopuksi taikinan kannattaa antaa levähtää jääkaapissa puolesta tunnista tuntiin. Kääri taikina ensin huolellisesti Elmu-kelmuun, jottei se kuivahda.

Tässä välissä kannattaa valmistaa täyte. Kuullota pari desiä sieniä (sekasienet toimivat hyvin - kaupan siitake- tai herkkusienet myös, jos et pääse metsään tai vuodenaika ei suosi sienestystä) oliiviöljyssä. Lisää suolaa ja pippuria. Mausteita voi käyttää rennohkosti. Lopputuotteessa pastan mietous hälventää makua. Revi kuullotuksen loppuvaiheessa reilusti rucolaa pannulle (esim. puolikas kaupan yrttipuskasta) ja lämmitä vielä hetki.

Ota levähtänyt taikina jääkaapista ja jauhota sitä kevyesti. Revi siitä kämmenellisen kokoinen palanen ja ala kaulia sitä pastakoneella (tai kaulimella, jos olet se sisukas tyyppi!) väljimmällä asetuksella (meillä nro 0). Kiristä koneen telaa asteittain, kunnes saat reilun millin vahvuisen levyn (meidän pastakoneessamme ravioleihin sopiva asetus vaikuttaa olevan nro 5). Kauli toinenkin pitkä, ohut levy ja jauhota molemmat hyvin. Jauhotuksen kanssa kannattaa olla huolellinen. Muutaman kerran taikina on tarttunut pitkältä matkalta pöytään ja sitä on sitten synkkää irroitella.

Laita toiselle levylle reiluja nokareita vuohenjuustoa (ruokalusikallinen voisi olla hyvä määrä) n. 10 cm välein. Nokareiden päälle asetellaan sienipaistosta niin paljon, kuin pinoa kaatamatta saat mahtumaan. Tämän jälkeen taikinalevy kastellaan kekojen ympäriltä, jotta raviolien kansipuoli saadaan tarttumaan kiinni. Kansilevy nostetaan alemman päälle ja painellaan huolella joka puolelta kiinni, jottei sisään pääse keittämisen yhteydessä vettä. Lopuksi raviolit leikataan irti ketjusta esim. pizzahyrrällä ja laitetaan liinalla peitettynä jääkaappiin odottelemaan keittämistä. Liina siksi, ettei pasta kuivu.

Kun kaikki raviolit on askarreltu, keitä ne väljässä vedessä suuressa kattilassa. Pastavedestä tarttuu varsin vähän suolaa itse pastaan, joten senkin uskaltaa suolata ihan kunnolla. Neljä minuuttia on sopiva keittoaika tuoreelle pastalle.

Tarjoa välittömästi esim. valkoviini- tai katkarapukastikkeen kanssa.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails