perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Simo-sedän parempi pasta

Resepti on nuoruudenystäväni Simon kynästä. Hän tarjosi tätä pastaa erään vauhdikkaan jääkiekon MM-kisapäivän jälkeen, kun jäähallilta palattiin useamman pubin jälkeen majapaikkaan eikä yhdenkään Kotipizzan kuljetuspalvelu suostunut enää mopottamaan meille ruokaa. Kun eteensä sai lautasellisen tätä pastaa, ei harmittanut lain!

muutama kynsi valkosipulia
oliiviöljyä
paloiteltuja kirsikkatomaatteja ja/tai tomaattimurskaa yhteensä n. 200–300 g
1 sipuli
½-1 rasiallista tuoreita herkkusieniä
tomaattipyrettä
n. 100–150 g Ricotta-juustoa (puolisen purkillista)
aurinkokuivattuja tomaatteja n. 1/4–1/2 purkillista
mausteeksi suolaa, chiliä ja ehkä muutama rouhaus pippurimyllystä (muutakin voi laittaa, maun mukaan)
päälle parmesaania ja rucolaa

Kuullota viipaloitua valkosipulia ja siivutettua sipulia oliiviöljyssä. Sillä aikaa voit laittaa (suolalla maustetun) pastaveden lämpenemään.

Lisää kastikkeen joukkoon herkkusieniä ja paloitellut tomaatit. Anna keitoksen kiehua hetki ja lisää Ricotta. Ricottan sijaan voi käyttää esim. kermaa, jogurttia, kermaviiliä tms. Ricotta on kuitenkin erinomainen ja kevyt vaihtoehto. Tässä vaiheessa pastavesi luultavasti kiehuu, joten voit laittaa pastan keittymään (suosituksena penneä: kastike menee mukavasti putken sisään ja tekee lopputuloksesta mehukkaan). Paloittele aurinkokuivatut tomaatit nin pieneksi kuin mahdollista ja sekoita kastikkeeseen mausteiden kanssa. Jos haluaa lisää tomaattisuutta, voit lisätä pyrettä. Kastike saa muhia pienellä lämmöllä siihen asti, että pasta on kypsää. Kaada pasta lautaselle, kastiketta päälle - ja pintaan vielä rucolaa ja parmesaanilastuja. Tästä ei pasta parane.

tiistaina, syyskuuta 27, 2005

Makoisa kuorrute suklaakakkuun

En ole yli kymmeneen vuoteen maistanut suosikkisuklaakakkuani, jonka ohje lienee peräisin niiltä ajoilta, kun synnyin. Kakku juhlisti muinoin jokaikistä syntymäpäivääni, ja näin se syntyy:

150 g kookosrasvaa
150 g voita
100 g maitosuklaata
2 munaa
3 rkl kaakaota
150 g tomusokeria
3 dl kuohukermaa

Sulata kookosrasva, voi ja suklaa kattilassa, mutta älä anna kiehua. Nosta kattila liedeltä ja lisää voimakkaasti vatkaten kananmunat ja kaakao. Lisää siivilöity tomusokeri edelleen vatkaten (tomusokeria voi laittaa tarpeen mukaan enemmänkin, jotta kuorrute jähmettyy paremmin).

Vispaa kerma, ja laita kuorrutetta ja kermaa vuorotellen kakun väliin. Täytehillon ei välttämättä kannata olla kaikkein makeimmaista päästä, jottei lopputulos ole ihan ällömakea. Koko komeus kuorrutetaan lopuksi suklaakerroksella, jonka kannattaa antaa kovettua jonkin aikaa kaikessa rauhassa ennen herkkuhetken aloittamista. Annoksen pitäisi riittää mainiosti neljän munan kakkupohjaan.

maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Ihana pizzapäivä

Pienperheessämme tehdään kahdenlaista pizzaa riippuen siitä, kumpi sattuu olemaan leivontavuorossa. Itse hallitsen paremmin pannupizzan, kun taas ukkokultani on uskollinen italalialaiselle pizzan kantamuodolle: leivinuunin arinalla paistetulle ohutpohjaiselle lätylle.

Hyvä pannupizzapohjaresepti oli aikanaan (kymmenisen vuotta sitten) pitkään hakusessa. Moniin testattuihin pohjiin tuli ihan liikaa rasvaa, ja kun voitaikinamainen pizzapohja ei miellyttänyt kriittistä testiryhmäämme, kokeilin kerran täysin rasvatonta pohjaohjetta. Se onkin hieman sovellettuna toiminut vallan mainiosti. Uunipellillinen pannupizzaa syntyy näin:

Pannupizza

  • 3 dl vettä
  • pussi kuivahiivaa
  • max 8 dl jauhoja
  • suolaa, sokeria
  • pussi tai kaksi pizzajuustoa
  • täytteitä maun mukaan, esim. salamia, ananasta, parsaa, ...
  • (oliivi)öljyä

Lämmitä kolme desiä vettä (hieman yli kädenlämpöiseksi) ja sekoita siihen pussillinen kuivahiivaa sekä teelusikallinen sokeria. (Kuivahiiva pitäisi tosin ilmeisesti sekoittaa kuiviin aineisiin, mutta en vaan osaa.) Sitten lisäillään jauhoja sen verran, että taikina on nostatuksen jälkeen hyvin leivottavissa eli sopivan napakkaa (kahdeksan desiä on maksimi), ja perään heitetään vielä (vajaa) teelusikallinen suolaa. Rasva tulee mukaan kuvioihin vasta siinä vaiheessa, kun taikina kohottamisen jälkeen muovaillaan uunipannun pohjalle: jotta pizzapalat saisi paremmin irti pannusta, pelti kannattaa voidella ensin öljyllä.

Täytteeksi voi luonnollisesti fantasioida mitä tahansa. Itse turvaudun usein salamiin (tulee hyvin makua), sipuliin (jota tulee tungettua joka ruokaan) sekä raikastavaksi elementiksi tomaattiviipaleita, säilykeparsaa, ananasta tms. Kolme täytettä riittää hyvin. Lisäjännitystä makuun saa halutessaan vaikkapa kapriksista tai chilistä. Kiireiselle kokille sopiva (ja erittäin epäortodoksinen) tomaattikastike syntyy tomaattipyreestä, Heinz-ketsupista, Heinzin Mediterranean Olive Saucesta, pizzamausteesta ja pippurista. Juustoksi puolestaan menee hyvin pussillinen Valion Pizzajuusto-raastetta (puhdas mozzarella tahtoo kokemusteni mukaan kuivahtaa uunissa). Juuston määrän voi helposti kaksinkertaistaakin, jos haluaa pizzasta kunnolla mehevää.

Pizzaa paistetaan uunin alatasolla 250 asteessa enintään 12 minuuttia. Vähemmänkin riittää - pääasia, ettei pizza kuivu liikaa ja että pinnalle ripoteltu juusto säilyy venyvänä. Valmiin pizzan päälle voi halutessaan valmistaa murskatusta valkosipulista ja oliiviöljystä samanlaista seosta, jota näkee toisinaan pizzerioissa.

Pannupizzan jenkkityylisyydestä huolimatta tämänkin tuotoksen kyytipoikana menee hyvin mutkaton italialainen punaviini.

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Kanan kaverit

Vaikka grillistä kaivettu kaljatölkkikana on hyvää sellaisenaankin, joku saattaa kaivata kanapaistilleen myös kavereita. Itse söimme tällä kertaa kanan kanssa ainoastaan salaattia sekä tujakaksi maustettua tomaattilisäkettä, joka syntyy näin:
Kaltataan neljä tomaattia ja tehdään niistä mahdollisimman pieniä kuutioita (siemenet kannattaa ensin poistaa, jottei lopputulos ole liian vetinen). Lisätään tomaatin joukkoon pieni, niin ikään kuutioitu punasipuli. Mausteeksi runsaasti tabascoa, omenaviinietikkaa (n. 3 tl) ja tietenkin suolaa. Tomaatti pitää suolasta.

Jos olisimme halunneet annoksesta ruokaisamman, olisimme todennäköisesti kokanneet kestosuosikkiamme eli rosmariiniperunoita. Lohkotaan muutama peruna ja pyöritellään paloja kevyesti oliiviöljyn, suolan ja rosmariinin seoksessa. Sitten uuniin suurin piirtein neljäksikymmeneksi minuutiksi, lämpöä 225 C.

Jos kanaa jää yli, loput lihat voi riipiä vaikkapa tähän coleslaw-salaatilla ja tomaattisella kastikkeella mehevöitettyyn kanaburgeriin (suomennettu vapaasti Weberin vuonna 2001 ilmestyneestä Suuresta Grillauskirjasta, jonka hankkimista suosittelen kaikille grillauksesta innostuneille):

Coleslaw-salaattiin tarvitset
1 kupillisen raastettua kaalta
1 kupillisen karkeaksi raastettua porkkanaa
puolikkaan, pienen, ohueksi viipaloidun sipulin
puoli kupillista majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
½ tl sellerinsiemeniä
¼ tl suolaa
1/8 tl cayenne-pippuria

(Yhdistä kaali, porkkana ja sipuli isossa kulhossa. Hämmennä loput aineet yhteen pienemmässä kulhossa ja sekoita kaaliseoksen joukkoon. Tarjoile kylmänä. Coleslaw sopii erinomaisesti muunkinlaisen grilliruuan seuralaiseksi, joten kannattaa kokeilla.)

Jos grillaat kanan tähän ohjeeseen alusta lähtien, rubina toimii hyvin seuraava:
1 rkl paprikajauhetta
1 ½ tl sinappijauhetta
1 ½ tl fariinisokeria
1 ½ tl suolaa
1 tl murskattua valkosipulia ja saman verran sipulia
½ tl kuminaa
¼ tl cayenne-pippuria
¼ tl neilikkaa

(Yhdistä rubin ainesosat kulhossa, minkä jälkeen hiero sitä + kasviöljyä puhdistetun kanan pintaan. Kanan grillaukseen voi soveltaa kypsyyden ja grillin säädösten osalta kaljatölkkikanalle annettuja ohjeita.)

Kastikkeeseen tulee
1 kupillinen ketsuppia
½ kupillista ananasmehua
2 rkl dijon-sinappia
1 ½ rkl siideriviinietikkaa
1 ½ rkl fariinisokeria
1 tl tabascoa
suolaa

Kastikeainekset huiskutellaan vispilällä sekaisin sopivassa kulhossa. Lisäksi tarvitset hampurilaissämpylöitä, joiden väliin kasataan kananlihapaloja, coleslawta ja päälle vielä kunnon tujaus kastiketta. Ruokajuomaksi sopii parhaiten olut.

Grillailut alkavat olla nyt tältä vuodelta ohi ja on aika kärrätä grilli talviteloille. Kesäkeittiömme vaikenee.

Kaljatölkkikana

Hurahdimme viime kesänä tosissamme grillaukseen. Kun kansalliset perusreseptit oli syöty puhki, suuntasimme takapihagrillauksen kotimaahan verkkosurffailun keinoin. Jenkkien grillauskulttuuri on monimuotoisuudessaan suomalaiseen makkaranlämmitysperinteeseen nähden täysin ylivertainen. Useilla sivustoilla tunnuttiin hehkutettavan, että ruuvaamalla puoliksi tyhjennetty oluttölkki broilerin ahteriin saa aikaan mehukkainta kanaa, mitä maan päällä on syöty. Lisäksi tämä on erittäin näyttävä vierasruoka ja toimiva jäänsärkijä. Tiukempikin tunnelma vapautuu nopeasti, kun, grillistä kurkkii mukavasti tölkin nokassa istuskeleva päätön kana.

Beer Butt Chicken (taloudessamme puhumme arkisesti Kaljap*rsekanasta)

  • 1 broileri
  • oliiviöljyä
  • lempikanamausteitasi (esim. sitruunanviipaleita, tuoreita tai kuivattuja yrttejä)
  • valkosipulia, tabascoa, Worchestershire-kastiketta
  • suolaa, pippuria

Pese ja kuivaa broileri. Hiero mausteet kanan pintaan ja nahan alle. Useimmat yrtit toimivat hyvin. Mielikuvitustaan voi käyttää ja omaa makuaistiaan kannattaa kuunnella. Inspiraation pohjaksi voi vaikka Googlata termillä "chicken rub". Itse tapaan vielä sulloa nahan alle ohuita sitruunanviipaleita.

Nyt seuraa hauskin vaihe: kolmasosalitran oluttölkki juodaan puolilleen, minkä jälkeen koko kansi irroitetaan tölkinavaajalla. Olutta voi halutessaan maustaa murskatulla valkosipulilla ja lorauksella tabascoa sekä Worchestershire-kastiketta. Tölkin ulkopuolelle hierotaan liukkariksi oliiviöljyä ja kana lasketaan istumaan tölkin päälle siten, että tölkki uppoaa suunnilleen puoliksi kanan sisään. Kun hieman nykertää, kanan saa pysymään hyvinkin tukevassa istuma-asennossa tölkin ja kahden jalkansa varassa.

Tämä kana ei sitten onnistu kannettomassa grillissä. Itse asiassa valmistusmenetelmä on nimeltään "barbecuing", ei "grilling". Kanaa piinataan pitkään miedolla, epäsuoralla lämmöllä, jolloin pinta paahtuu rapeaksi ja sisus kypsyy juuri sopivaksi. Epäsuorassa grillauksessa hyödynnetään kannen lämpöä heijastavaa vaikutusta, jolloin ruoka kypsyy tasaisesti joka puolelta eikä pala alapinnaltaan karrelle. Kaasugrillissä yksi polttimista sammutetaan ja kana istutetaan sen yläpuolelle. Loput polttimet pidetään hieman grillistä riippuen noin puoliteholla. Hiiligrillissä epäsuora lämpö saadaan aikaan raivaamalla hiiletön alue esim. siirtämällä hehkuvat hiilet grillin laidoille. Kana asetetaan ritilälle hiilettömän alueen yläpuolelle.

Grillissä olut höyrystyy ja pitää kanan koko ajan kosteana ja mehukkaana. Takapihagrillaajan käsissä muuten niin helposti kuivuva kana onnistuu tällä tavoin aina ja lopputulos on kuin onkin jenkkien lupausten mukainen, uskomattoman mehukas ja maukas.

Lintu viihtyy grillissä lämmöstä ja olosuhteista riippuen reilusta tunnista kahteen tuntiin. Perinteinen tapa kokeilla kypsyys on viiltää koipeen veitsellä. Jos aukosta tihkuva lihasneste on kirkasta, kana on valmis. Itse käytän piinaavan pikkutarkkana miehenä digitaalista keittiölämpömittaria, jottei mitään jää sattuman varaan. Kun reisi on 82 Celsiuksessa (180 kpl jenkkien ihme imperialistiasteita), kana on mehukkaimmillaan.

Olutkammoisille rauhoituksen sana: olut ei maistu valmiissa kanassa lainkaan. Halutessaan sen asemesta voi käyttää kyllä siideriä tai vaikka kolaakin.

Mukava muurikka

Kesäillat tahtovat olla täällä Pohjois-Suomessa toisinaan niin kylmiä, että ajatus terassinlämmittimestä alkoi askarruttaa varsinkin Pippurimyllyn - perheemme välineurheilijan - mieltä. Pitkään haaveissa oli olutterasseilta tuttu kaasukäyttöinen lämmitin, mutta keväällä mielenkiinto kääntyi oikeaan tulisijaan (vaikka kaasugrillistä saa hyvää ruokaa, erityisen tunnelmallinen se nyt ei silti ole). Niinpä hankimme tällaisen.

Eikä siinä vielä kaikki! Riemu oli pinnassa, kun oivalsimme, että lämmitys- ja tunnelmatarkoitukseen hankitussa tulisijassa oli mahdollista laittaa ruokaakin. Nokkela pienperheemme sijoitti siis vielä tulisijan kanssa yhteensopivaan muurikkapannuun, joka onkin ollut miellyttävä tuttavuus. Pannu on kätevä ottaa mukaan myös piknikille - kunhan paikalla on nuotioimismahdollisuudet.

Muurikan kestosuosikiksi kohosivat ainakin näin ensimmäisenä kesänä räiskäleet, joita emme ole aiemmin harrastaneet lainkaan. Ulkona kokkauksessa on todellakin oma viehätyksensä. Nämä muurinpohjaletut olivat etenkin Pippurimyllyn mieleen, koska lopputulos ei ole liian äitelä:

1 litra maitoa
1/2 rkl suolaa
3 munaa
2 dl ohrajauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa

(Ainekset vispataan yhteen ja taikina jätetään vielä ennen paistamista hetkeksi jääkaappiin turpoamaan, mikäli mahdollista.) Paista lätyt kohtalaisen kuumalla pannulla - ja tietenkin aidossa voissa. Näillä ohjeilla syntyy ihanan rapeita, pitsireunaisia räiskäleitä. Kyytipojaksi perinteiden ystävä nauttii mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

Bonuksena vielä näppärä niksi: jos valmistat lättyjä piknik-olosuhteissa, taikina kannattaa ujuttaa muoviseen limupulloon. Siinä se on kätevä huljauttaa sekaisin ennen paistamista ja tarkkakin annostelu käy pullon kapeasta suuaukosta pahemmin sotkematta.

Ohjeesta kiitokset Rosmariinin siskolle, joka näitä lättyjä meille juhannuksena omassa muurikassaan paistoi.

lauantaina, syyskuuta 24, 2005

Syyskuun ruokasitaatti

- Mitäs ajattelit laittaa? Jotain nopeaa toivottavasti. Lupasin Tarmolle olla kotona yhdeksäksi.
Ruut ajatteli, että Raunilla oli aina ollut joku, jolle oli luvannut tulla kotiin kello yhdeksäksi. Mitä elämää se sellainen oli? Ruut otti kaapista kattilan ja laittoi vettä kiehumaan.
- Mitä ajattelit laittaa? Rauni kysyi.
- Pastaa.
Muiden seurassa makaroni aina muuttui pastaksi. Ruut loi mielikuvan pestokastikkeessa lilluvista farfalleista, pienestä keosta currykatkarapukastiketta matalan spagettikasan päällä. Eihän hän valehdellut. Lapsillakin oli värityskirjansa, joita nämä soinnuttivat haluamillaan väreillä. Jokaisella oli oikeus värittää totuutta hyväksi katsomallaan tavalla. Heillä oli oikeus omiin haavoihinsa ja omiin laastareihinsa, omiin itsepetoksiinsa kuin Kolumbuksella, joka sulki silmänsä siltä tosiasialta, ettei ikimaailmassa ollut Intiassa käynytkään. Tai kuin Raunilla, joka koko ikänsä vilkuilisi kelloa pieni paniikki päällä.


Lainaus Regina Raskin kirjasta Ei millään pahalla (2003).

perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Pöytä on katettu

Täten julistan uuden ruokablogin avatuksi.

Luvassa rakkaimpia reseptejämme sekä kurkistuksia kotimme herkkuhetkiin. Kenties käymme toisinaan myös ulkona syömässä.

Käykäähän pöytään!




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails